Iiro Küttner & Ville Tietäväinen: Puiden tarinoita - Puuseppä

"Ei saa rikkoa sellaista, mitä ei osaa itse rakentaa."

  

 
Arvostelukappale

  

Pari päivää sitten postiluukusta kolahti tämä jo hetken aikaa ihastelemani puista kertovan satukirjasarjan ensimmäinen osa. Kuvituksesta vastaa graafikko Ville Tietäväinen, jonka nimi tarttuikin silmään ensimmäisenä. Tai ollaanpas rehellisiä: toisena. Ensimmäiseksi silmäni nimittäin ihastelin hurmaavaa puun kuvaa teoksen kannessa.

  

Rakastan metsässä kulkemista ja luonnon ihmettelyä. Kannen perusteella odotinkin siis jotakin mielenkiintoista, vaikka tässä ensimmäisessä osassa puu onkin enemmän työstettävä materiaali kuin elävä organismi. Luonto on tullut läheiseksi myös kandidaatin ja Pro Gradu tutkielmissani. (ks. lisää täältä, kohdasta "Opinnoista")

  

Satuja pidetään yleensä vain lasten kirjallisuutena (klassikoita tai eroottisia representaatioita lukuunottamatta), mutta ajattelin, että tällä mitoiltaan 14,5cm x 28,5 cm olevalla teoksella on annettavaa myös minulle. Jos ei muuta, niin odotin ainakin kaunista kuvitusta.

  

Lyhyessä teoksessa ei ole varsinaisesti lukuja, mutta suurempia kokonaisuuksia, ei aivan jokaista sivua, aloittaa ihana anfangi, kuvitettu alkukirjain. Hyvälaatuiselle paperille painettu tarina henkii vanhojen satujen kunnioittamista. Tietäväisen kuvat ovat eläväisiä, värikkäitä ja houkuttelevia.

    

Teoksen takakansi.

En voi sanoa, että jokainen lapsi viihtyisi tätä tarinaa esimerkiksi iltasatuna kuunnellessaan. Se on välillä surullinen ja synkkäkin. Aikuiselle teos kuitenkin antaa paljon. Iiro Küttner on tehnyt varmasti valtavan taustatyön tutustuessaan puuseppien saloihin. Se asettaa puun kanssa töskentelevien ammattitaidon arvoonsa. 
  
Sadun keskiössä on nimensäkin mukaisesti puuseppä. Hän on valtakuntansa taitavimpia ammattilaisia ja keisarin suuressa arvossa, jopa niin, että voi kutsua miestä ystäväkseen. Puu muuttuu käsityöläisen kosketuksesta kullaksi, ainakin melkein. Erään mitättömältä tuntuvan tapahtuman seurauksena, puuseppä kuitenkin menettää kiinnostuksen materiaaliaan kohtaan. Keisarikin huomaa tämän ja antaa lupauksen: tilaustöiden sijaan mies saa tehdä mitä ikinä haluaa ja käyttää tähän niin paljon aikaa ja rahaa kuin tahtoo. Puuseppä sulkeutuu vertaaseensa ja hänen uurastuksensa paljastuu vasta 30 vuoden päästä. Lopputuloksena on jotakin ihmeellistä, joa liittyy läheisesti Fibonaccin lukuun. Lopussa tuntuisi olevan viittaus kalevalaan ja vertavuotavaan harjaan.
 

Keisari /--/ ei ollut koskaan elämässään kiinnittänyt puihin kovinkaan paljon huomiota. (s. 24-25)

      

Kaiken kaikkiaan, teos oli kuitenkin tuore satukentällä, vaikka se toisaalta myös sopii saumattomasti genreensä. Teoksen opetus on sellainen, joka kaikkien tulisi omaksua. Suosittelen teosta saduista nauttiville esteetikoille, käsityöläisille ja niille lukijoille, joiden mielestä nykyään ei enää kirjoiteta syvällisiä lastenkirjoja.
  
Kieli on kuitenkin paikoin vähän kömpelöä, epä-satumaista ja vaikeaa nuorimpien lasten ymmärtää. Sadun maailmankuvaa on vaikea ajoittaa. Ihmettelin myös erästä tyylikeinoa: miksi repliikit on kursivoitu? Tarinaa enemmän nautin kuotenkin Tietäväisen kuvituksesta ja minulle kokemus onkin enemmän taidekirjamainen. Pitäisi tutustua Tietäväisen aiempaankin tuotantoon, sillä olen kuullut siitä myös monelta kirjallisuuden luennoitsijalta.
  

Arvosana:

  
Takakannesta:

Sanottiin, että hänen käsissään puu lakkasi olemasta puuta, hänen käsissään se muuttui kullaksi, arvostamisen arvoisiksi ajatuksiksi ja kauniiksi uniksi.

 

Keisarillinen puuseppä saa hallitsijalta käskyn valmistaa ihan mitä itse haluaa. Puuseppä tietää heti, mitä hänen täytyy ensimmäistä kertaa elämässään rakentaa.

 

Puuseppä on Iiro Küttnerin kirjoittaman ja Ville Tietäväisen kuvittaman Puiden tarinoita -kirjasarjan itsenäinen ensimmäinen osa.

  
Asiasanat: sadut, 

   

Samantyylisiä kirjoja:
      

30 sivua, Books North 2014

  

Kuvitus: Ville Tietäväinen

   
Kirja luettu mm. täällä: Helsingin Sanomat, Lumiomena, P. S. Rakastan kirjoja, Mari A:n kirjablogi,
   
Puiden tarinoita Facebookissa

Kirjallisia koruja

Tänään tuli korutarviketilaukseni Kiinasta. Lähetys sisälsi kaikkea ihanaa, muiden muassa nämä ihanat riipukset, joilla on kirjallinen tausta. Oli pakko tehdä kaikista protoyyppi (vain antiikkipronssinväriset nuolikorvikset puuttuvat kuvasta, minulla ei nimittäin ollut saman värisiä koukkuja tällä hetkellä). Koruja on myös myytävissä (tämä bloggaus on siis toisaalta mainos), joten jos olet kiinnostunut jostakin näistä, hihkaise. Materiaalit ovat nikkelittömiä ja nauhoja on tarjolla erilaisia.

  

• Ensimmäisenä ovat antiikkipronssin värinen ja hopeoitu matkijanärhi Nälkäpelistä.
• Toisena tulee koru, joka sopii niin jousimiehelle (horoskooppi, harrastus), tai sellaisten populaarikulttuurin ilmiöiden faneille kuin Nälkäpeli, Arrow tai vaikkapa Walking Dead (itse kutsun tätä Daryl Dixon-kaulakoruksi).
• Alarivillä kahdella erilaisella ketjulla (palloja ja lenkkejä) Outolinnun osastosta Sopuisa (Amity) inspiroitunut puu-sarja. Sopii myös metsästä pitävälle ihmiselle.
• Viimeisenä on korvakorupari, joka sopii niin matkijanärhen kuin jousenkin kaveriksi.

   
Toisessa kuvassa niin Harry Potterin kuin steampunkin faneille jotain pientä:

• Hopeoidut matkijanärhi- ja sieppikorvikset.
• Antiikkipronssin värinen Kuoleman varjelukset-kaulakoru matkijanärhi-, nuoli- ja ratas-korvakorut.
• Tarkoituksena olisi tehdä vielä ratas-kaulakoru.

Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous

"Meidän on viimein tullut aika taistella tämän maailman puolesta, Nokkoslasten 
ja kaikkien muiden lasten puolesta, luonnon puolesta, vapauden ja tasa-arvon!"

     

   

Siiri Enorannan teos nousi tietoisuuteeni monissa seuraamissani blogeissa. Koska Nokkosvallankumous edustaa dystopiaa, lisäsin sen lukulistalleni. Se on kuitenkin paljon muutakin kuin genrensä tai osiensa summa. Se on toisaalta selviytymiskertomus, toisaalta kuvaus herkästä, paikoin rikkonaisestakin rakkaudesta kahden pojan välillä. Tarina on surullinen, paikoin lohduton, herättelevä, kaunis ja tuore. Enoranta esittelee niin tuttuja miljöitä kuin jotain aivan uuttakin. Nokkosvallankumous on melkein kuin vanha tuttu, vuosien takaa, mutta jonka kasvoihin aika ja etäisyys ovat tuoneet suuren ilon sekä pohjattoman surun ryppyjä, jotain villiä ja pelottavan arvaamatonta.

  

Oli entistä vaikeampi katsoa pommitettujen kerrostalojen luurankoja ympärillämme, ajatella miten kammottavalla tavalla olimme epäonnistuneet. (s. 337)

  

Maailma sellaisena kuin me sen olemme tunteneet on tuhoutunut. Suurfirmat ovat imeneet kaiken irti niin maasta kuin sen asukkaista. Vanhat lait ovat unohtuneet, kaikki elävät omillaan tai pienissä ryhmissä, jotka nahistelevat samoista, rajatuista resursseista. Osa ihmisistä on menettänyt järkensä, sitä useampi terveytensä, mutta osa jaksaa vielä yrittää muuttaa maailman paremmaksi. Viimeiseen ryhmään kuuluvat esimerkiksi Nokkoset, pieni, mutta kasvava kapinallisten joukko.

  

Huhtikaunas kyti maailmalopun tunnelmaa, vaikka maailma tietenkin oli loppunut meiltä kaikilta jo monta vuotta sitten. (s. 422)

  

Nokkoset ovat järjestys maailmassa, jossa kaikki huolehtivat vain itsestään. Nuoret ja lapset auttavat toisiaan selviytymään Huhtikaunaan hylättyyn huvipuistoon perustetussa tukikohdassa, mukaan lukien heidän 16-vuotias johtajansa Dharan Kiviverinen, legendojen jälkeläinen, suoraan alenevassa polvessa. Kertojina vaihtelevat Dharan ja noin 14-vuotias Vayu-poika. Välillä kertojaäänet tuntuvat sekoittuvan toisiinsa ja ilman puhujaa indikoivaa otsikointia, voisi lukijalla olla paikon vaikeuksia päätellä, kuka on äänessä.

  

Meidän oli aika ottaa tämän vanhan maailman jäänteet omiin käsiimme ja muokata todellisuudesta sellainen kuin halusimme sen olevan. (s. 20-21)

  

Maailma on muuttunut epämiellyttäväksi paikaksi elää: taivasta peittää saastepilvi, joka ei päästä auringonvaloa maanpinnalle saakka. Kilometrikaupalla tyhjäksi pommitettua joutomaata ja halkeilleita katuja, juuri mikään muu kuin nokkonen ja ohdake eivät kasva kuolleesta maasta. Vesistö on saastunut. Ydinvoimalasta vuotaa säteilyä, kaatopaikan lokkien nokat ovat tylppiä tikareita. Slummikylässä asuu kannibaaleja, jotka turruttavat päänsä pölyllä.

  

Maailmanlopun surun runoilija Nek:

Miksi me ollaan tultu tällaiseen pisteeseen? -- Onko meidän tarkoituskin tuhota itsemme? Sekö on meidän evolutiivisen historian päämäärä? Onko päämäärää olemassa? Onko tarkoitusta? (s. 144-145) 

      

Väestönkasvun hillitsemiseksi moni nuori on kastroitu ennen kuin heillä on edes ollut mahdollisuutta muodostaa mielipidettään lasten hankkimisesta. Maailmassa on siis lapsia, vielä, mutta ihmisten määrä on radikaalisti vähentynyt muiden muassa huonon ruoan, epäpuhtaan veden ja säteilyn aiheuttaman syövän takia. Huhtikaunan huvipuistoon kerääntyneiden Nokkosten kannattajien joukossa on muutamia nuoria tyttöjä, lähes lapsia itsekin, jotka kuitenkin ovat raskaana.

Meidän täytyy korjata tämä maailma nyt, ja jos me ei pystytä siihen niin me ei olla sen arvoisia, jos me ei onnistuta niin kaikki on menetetty, meidän lapsilla ei edes olisi enää mitään korjattavaa, ei olisi mitään. (s. 304)

  
Enorannan dystopia on todellakin lupaustensa veroinen: se on äärimmäisen toivoton kuva tulevaisuudesta. Tarina, joka ei ole kevyt vaan ajatuksia herättävä. Se myös näyttää, kuinka rakkaus ei kuole edes varman tuhon edessä. Nokkosvallankumous on varmaan tähän mennessä lukemistani dystopioista epätoivoisin ja tuo mieleen Cormac McCarthyn teoksen Tie. Voiko tällaista maailmaa enää muuttaa paremmaksi? Dharan Nokkosineen yrittää.
  
En suosittele teosta aivan nuorimmille lukijoille, sillä Nokkosvallankumouksessa käytetään huumeita (pöly), juotetaan pontikkaa pienillekin lapsille, tapetaan ihmisiä (Enoranta ei tässä ujostele) ja harrastetaan seksiä. Seksikohtauksia ei tosin kuvata yksityiskohtaisesti, lukijalle annetaan vain muutamia avainsanoja, joista muodostaa kuvan, mitä rivien takana tapahtuu. Teos on kokonaisuudessaan vallan hyvä suomalainen dystopia, jossa on pureskelemisen aihetta myös varttuneemmallekin lukijalle. Erikoinen loppu jättää paljon lukijan mielikuvituksen (tai mahdollisen jatko-osan) varaan.

 

Arvosana:

  
Takakannesta:

Minä muistan miltä tuntuivat Vayun kädet kyljilläni ja miltä näytti Kriton murtunut katse kun vakuutin hänelle kaiken olevan hyvin ja hän tiesi että minä valehtelin mutta päätti olla välittämättä, minä muistin miltä haisi Nokkospoikien tummanpunainen veri sekoittuneena jääkylmään hikeen, ja minä tiesin ettei minua voisi seurata Paratiisiin kukaan muu kuin Vayu.

   

Dharan on aina ollut se jonka harteille kaikki lankeaa, se joka johdattaa maailman vallankumoukseen, se joka korjaa kaiken ja se jonka vuoksi kaikki tuhoutuu. Vayu ei ole koskaan ollut kukaan. He kohtaavat todellisuudessa, jossa aurinko ei ole paistanut enää vuosiin, sivistyksen tukirakenteet ovat murtuneet, ja resuiset Nokkoslapset kytevät kapinaansa vallatussa huvipuistossa. Mutta he kohtaavat myös siinä toisessa paikassa, jossa jalava vielä tanssittaa varjoja heidän alastomalla ihollaan, paratiisissa jonka menneisyys on verestä märkä.

    

Nokkosvallankumous on realistinen tulevaisuudenkuva, fantasiasatu, dystopiahelvetti ja rakkaustarina, Nokkosvallankumous on maailmankaikkeuksien rajapintoja raapiva salaisuus.

 

Asiasanat: dystopia, vallankumous, yhteiskuntakritiikki
   

Samantyylisiä kirjoja: Emmi Itäranta: Teemestarin kirja, Moira Young: Julma maa, Suzanne Collins: Nälkäpeli, Rick Yancey: 5. aalto, Veronica Roth: Outolintu, Johanna Sinisalo: Enkelten verta, Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta

  
445 sivua, WSOY 2013

    

Kirjasta mm. täällä: Risingshadow, Fifi, Helsingin Sanomat, Turun Sanomat, Aamulehti, Lukukeskus, Kirjamielellä, Vinttikamarissa,  Anna minun lukea enemmän, Kirsin kirjanurkka, Notko, se lukeva peikko, 

Kirjallinen sääennuste: Dystopiaa

© Niina Tolonen

    

Eli sarjassamme tänään kirjastosta. Hain (ihanan mieheni avustuksella) ISON kassillisen tutkimuskirjallisuutta graduuni. Aihena muiden muassa ekofeminismi ja ekokatastrofit. Lisäksi hain lähikirjastosta muutaman suomalaisen romaanin, joista (muutaman varauksessa olevan lisäksi) yksi valikoitunee Teemestarin kirjan kanssa vertailuun. Tässä siis saaliini (sisältäen myös muut hyllylöydöt) takakansiesittelyineen: 

    

Tiina Raevaara: Eräänä päivänä tyhjä taivas (Teos)

"Olemme isäni talossa, muurin sisällä, veljeni ja minä, mutta turvaa täällä ei ole."

   

Tyttö on elänyt perheestään erossa maailmassa, joka on tuhoutunut elinkelvottomaksi. Ympäristö tuntuu täysin vieraalta: kaupungit ja kylät ovat kadonneet, ainoastaan eräs metsä näyttää vielä olevan ennallaan. 

   

Vanhan miehen opastamana tyttö löytää metsän keskeltä syntymäkotinsa, joka ei kuitenkaan tarjoa turvaa - vaan järkyttäviä yllätyksiä. Epämuotoisen rakennuksen uumenista löytyy outo veljessarja sekä isä, jota kaikki pelkäävät.

   

Mitä on tapahtunut? Tyttö vedetään mukaan sokkeloisen talon kummalliseen elämään. Vähitellen paljastuvat salaisuudet eivät jätä yhtäkään talon asukasta ennalleen.   

  

Tiina Raevaaran esikoisromaani Eräänä päivänä tyhjä taivas on painajaismainen satu ja nurinkurinen kehitystarina, jossa luonto ja eläinten maailma limittyvät ihmisten maailman kanssa. Unenomaiset kuvat ja tuhoutuvan maailman maisema luovat kerrontaan lohduttoman mutta kauniin tunnelman, joka pitää lukijan otteessaan loppuun saakka.
   

Antti Eronen: Talvi (Myllylahti)

Astu post-apokalyptisen Suomen hyytävään talveen

  

++ Globaalin ydinsodan liekit pyyhkivät yli planeetan. ++

++ Palavien kaupunkien tuhka pimentää taivaan. ++

++ Tästä alkaa ydintalvena tunnettu jäinen hirviö. ++

 

Ikuiseen lumipeitteeseen verhoutuneessa Suomessa, aivan suursodan jälkimainingeissa, toisistaan eroon ajautunut perhe - isä, poika ja tytär - yrittävät selviytyä elossa nähdäkseen toisensa jälleen. He kaikki tapaavat synkän miehen nimeltään Mustamaa, joka tavalla tai toisella vaikuttaa negatiivisesti kaikkeen ympärillään ja tuntuu aina näkevän jotakin, jota kukaan muu ei näe.

  

Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää (Tammi)

Kun Tiksu P ajautuu velkakierteeseen, hän päättää ottaa riskin ja suostuu muodonmuutokseen tosi-tv:ssä. Leikeltynä ja monta numeroa pienempänä Tiksu maksaa velkansa, saa paremman turvallisuusstatuksen ja voi jälleen miettiä tulevaisuuttaan. 

  

Päädyttyään yllättäen vanhan kuumailmapallon omistajaksi hän liittyy säätutkijoiden matkaan selvittämään, kuinka ilmastonmuutosta manipuloidaan. Tutkimukset kuitenkin lopetetaan, joten Tiksu eroaa värikkäästä seurueesta ja jatkaa palloinneen matkaansa työttömäksi jääneen orjan, janin kanssa. He ajautuvat siruttomien jäljittäjiksi Etelä-Eurooppaan, paahtavan auringon, kuumuuden ja kulkutautien kiusaamiksi. Matkan varrella he kohtaavat muita jäljittäjiä, siruttomia ja ihmisiä, joilla on omat erikoiset tapansa pysytellä hengissä

 
Kirkkaan selkeää on havahduttava dystopia uhkakuvista, jotka odottavat meitä. Sepohtii  ihmisen sopeutumiskyvyn rajoja tilanteessa, jossa yhteiskunnan kontrolli on  tiukempi kuin koskaan, vaikka yksilö on yksinäisempi kun milloinkaan ennen. Se on vaellusromaani läpi autioituvan Euroopan, jossa ei tarvita enää fyysisiä kohtaamisia, riittää kun heilauttaa virtuaalihanskaa.

   

Maarit Verronen: Karsintavaihe (Tammi)

- On osoittautunut tarpeelliseksi käydä tarkasti läpi jokaisen työntekijän tuttavapiiri riskien kartoittamiseksi, koordinaattori jatkoi. - Ymmärrän, että tämä on jossain määrin arkaluontoinen asia, ja tähän voidaan suhtautua tunteenomaisesti, mutta painotan, että kyseessä ovat erittäin tärkeät asiat. Jokainen voi vapaasti valita tekeekö yhteistyötä meidän kanssamme vai katsooko paremmaksi pysyttäytyä etäällä tällaisista asioista. Kysmys on yleisestä turvallisuudesta, ja valitettavasti on niin, että jos sitä ei halua edistää, niin sitä tulee haitanneeksi. Tämä näkyy sitten profiilissa.

   

Karsintavaihe on hyytävä kertomus todellisuudesta, joka lomittuu omaamme. Samalla se on silti lämmin ja inhimillinen tarina sopeutumisesta ja kumppanuudesta,pienine tekojen mahdista suurten puheiden rinnalla. Maarit Verronen on  kirjoittanut merkittävän ja koskettavan tarinan yhteiskunnan ja yksilön välisistä ristiriidoista, maailmasta, jossa työ määrittelee identiteetin ja  kohtalon. Karsintavaihe ei välttämättä jää vain kansine väliin.

   

Jukka Parkkinen: Vanhan kulttuurin kurssi (WSOY)

Ande Jussa on kulttuuriaineiden opiskelijana Anaren yliopistossa Uudessa Australiassa. Enemmän kuin itse opiskelut Andea kiinnostaa opiskelijajärjestö Sarvipäiden paliskunnan toiminta. Mutta jotta voisi säilyttää opiskelijan statuksen, Anden on otettava itseään niskasta kiinni ja suoritettava jokin kurssi. Kesällä alkaa vain yksi, vanhan kulttuurin kurssi.

  
Heti kurssin alkaessa Ande tajuaa, että sillä on jokin aivan muu kuin opintoja kartuttava merkitys. Samaan aikaan hän joutuu yhdyskuntapalvelussa hoitamaan vanhaa ukkoa, jota pidetään noaidina, eräänlaisena shamaanina. Hänen seurassaan Ande kokee outoja asioita. Miten kaikki liittyy toisiinsa? Mikä on kurssin tehtävä?

 
Yhtäkkiä Anden ennen niin rento elämä on muuttunut vaaralliseksi.
 
Vanhan kulttuurin kurssi on jännittävä tarina rakastuneesta nuoresta miehestä, mutta se on myös katsaus tietoyhteiskunnan tulevaisuuteen ja sen mahdollisiin ongelmiin. Jännittävässä kertomuksessa sotketaan mukavasti maailmanjärjestys ja eri kulttuurit vuosia aikaisemmin tapahtuneen ympäristökatastrofin jälkeen. Uudesta Australiasta kertoo myös Jukka Parkkisen aikaisemmin ilmestynyt teos Sinun tähtesi, Allstar

Lukupiirissä | Astrid Lindgren: Ronja, ryövärintytär

"Sinä yönä, jona Ronja syntyi, kävi ukkonen kallioitten yllä."

  

 
Maaliskuun lukupiirikirjaksi valikoitui Astrid Lindgrenin kirjoittama satuklassikko, Ronja, ryövärintytär. Teos käsitellään piirissä 28.3. Olemme myös menossa piirin kanssa katsomaan teoksesta tehdyn näytelmäversion Oulun kaupunginteatterilla huhkikuun alussa. Siitä teen postauksen vielä myöhemmin.
 
Olen lukenut Ronjan edellisen kerran joskus ollessani vielä ala-asteella. Tarinan pääpiirteet olivat edelleen mielessäni, mutta nuorempi minä ei tainnut huomata kaikkea pinnan alla kulkevia pohjavirtoja, jotka uusinta luvulla, vanhemmilla silmillä, tarttuivat seulaan. Kuten teoksen ensimmäinen lausekin kertoo, Ronja syntyy myrskyisänä yönä. Salama iskee Matiaksenlinnaan muodoastaen halkeaman, Helvetinkuilun, joka jakaa linnan kahteen osaan.
   

Niin Ronja meni. Hän ymmärsi pian miten tyhmä oli ollut: miten hän oli voinut luulla että linnan iso kivisali on koko maailma? Ei edes valtava Matiaksenlinna ollut koko maailma, ei, maailma oli vieläkin suurempi. Ei edes korkea Matiaksenvuori ollut koko maailma, ei, maailma oli vieläkin suurempi. Se sai haukkomaan henkeä. (s. 20)

  
Samalla seudulla asuu kaksi ryöväriryhmää, Matiaksen ja Borkan suvut, jotka ovat perivihollisia. Matiaksen tytär Ronja ja Borkan poika Birk ovat kuin klassisen Romeo ja Julia rakkauskertomuksen nuoret. Päättelen, että Ronja on noin 12-vuotias. Ronjan maailma on aluksi varsin suppea, mutta saatuaan isältään luvan tutustua metsään, se avartuu. Maailma ei ole enää vain linnansali, tai edes metsä vaan on vieläkin suurempi. Tämän havainnon Ronja tekee katsellessaan tähtiä, toisia maailmoja, joita on vaikea tavoittaa. Ronja harjoittelee olemaan pelkäämättä kaikkea, mistä Matias häntä varoittaa. Näin ollen hän eräänä päivänä tapaa Birk Borkanpojan Helvetinkuilulla. Aluksi Ronja inhoaa poikaa, koska niin häntä on opetettu ajattelemaan. Lopulta kaksikko ystävystyy ja jos en pahasti ylitulkitse, rakastuu. Äidit ainakin aavistavat tuevaisuuden lastensa katseista.
       

- Tiedän kuka olet, hän sanoi. - Sinä olet se ryövärintytör, joka juoksentelee metsässä. Minä näin sinut siellä kerran. 

- Kuka sinä sitten olet? kysyi Ronja. - Ja miten ihmeessä olet päässyt sinne? 

- Minä olen Birk Borkanpoika ja asun täällä. Me  muutimme nyt viime yönä. (s. 34)

      
En muista missä yhteydessä asia nousi esille, mutta monet Lindgrenin kirjat käsittelevät luopumista hänen  ensimmäisestä lapsestaan Larsista, joka asui varhaislapsuutensa sijaisperheessä. Lindgren oli pojan syntyessä 19-vuotias. (Ks. esim. Wikipedia) Tällainen biografinen tausta näkyy teoksissa, kun miettii vaikkapa yksin asuvaa Peppiä, orpoa Mio-poikaa ja metsään muuttavaa Ronjaa, jonka valinta perheen ja vihollisen pojan välillä saa isän hetkellisesti kieltämään lapsensa.
   
Ronjassa on paljon samaa kuin Disney/Pixar elokuvan Brave päähahmossa, Meridassa. Molemmat ovat itsenäisiä, itsepäisiä naisenalkuja, jotka eivät pidä siitä, että vanhemmat laativat heidän tulevaisuutensa valmiiksi. Ronjasta ei tule ryöväriruhtinasta ja Merida ei tahdo ottaa puolisokseen poikaa/miestä, jota ei voi itse sydämellään valita. Huomasin lukiessani, että Matias (joka ei ole mikään Robin Hood) on varsin moderni isä: häntä ei haittaa, että (ainoa?) lapsi on tyttö, vaan ryöväriruhtinaan tittelistään huolimatta jopa syöttää velliä, vaikka saakin välillä ruokaa päälleen.
 
Teos sisältää jonkin verran kiroilua ja alkoholin juomista. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon teoksessa esiintyvä Rontti-niminen ryöväri, joka sai ajatukseni kääntymään entiseen kissaani. Ronja on metsässä viihtyvä, sanavalmis villivarsa, jonka seikkailuja lukiessaan ei koskaan tule tylsää. Birk puolestaan on varsin älykkään oloinen kaveri, joka pulaan joutuessaan osaa hyödyntää teräviä aivojaan. Yhdellä lauseella tiivistäen, Ronja on klassikkosatu ystävyydestä ja rakkaudesta, omien mielipiteiden muodostamisesta ja toiseuden hyväksymisestä. Voin suositella tätä satujen ja vahvojen naishahmojen ystäville.
   

Arvosana:

    
Takakannesta:
Ronja, ryövärintytär, eli silloin kun ryövärit vielä vaanivat matkustavaisia ja kauppamiehiä metsissä, villihevoset kirmasivat niityillä ja maahiset ja pönthiittiset tanssivat kuutamossa.
  
Ronjan tarina on kertomus ystävyydestä, joka voittaa kaiken.
  
Asiasanat: sadut, seikkailu, kasvukertomus, ystävyys, rakkaus

   

Samantyylisiä kirjoja:
      

Suomentanut: Tuula Taanila, 240 sivua, WSOY 1982 (4. painos)

  

Kuvitus: Ilon Wikland

    

Alkuperäinen nimi: Ronja, rövardotter (1981)

   

Kirja luettu mm. täällä: Risingshadow, Kirjamielellä, Tarinauttiset hämärän hetket, Luen ja kirjoitan, Värikäs päivä Lastenkirjablogi, Lukuisa, Saraseenin maailma,