torstai 18. helmikuuta 2016

Jeanne DuPrau: The City of Ember & The People of Sparks

"Over the rolling, grass-covered mounds, 
the skeletons of the old towers stood like watchmen."
   

Helmet -lukuhaaste 2016: 9. Sinulle vieraalla kielellä (eli ei omalla äidinkielelläsi) tai murteella kirjoitettu kirja
  
En yleensä harrasta useamman kirjan käsittelyä samassa postauksessa, mutta tällä kertaa tekniikka sopii hyvin. Luin Jeanne DuPraun nuortendystopiasarjan kaksi ensimmäistä osaa lyhyen ajan sisällä, ja koska ensimmäinen osa oli niin tuttu jo elokuvaversiostaan, en siitä olisi paljoa pystynyt yksistään sanomaan - sujuvasti kirjoitettu, koukuttava tarina vie silti mukanaan. Suosittelen muuten katsomaan tuon leffan, vaikka sen saatavuus saattakin olla heikko. Nautin sen katsomisesta muutama vuosi sitten suuresti. ja siitä saakka olen halunnut kirjatkin lukea. HelMet-kirjastojen kokoelmasta löytyi vain nämä kaksi sarjan osaa (täytyy pian kaukolainata loput kaksi), Corgi Booksin kansilla. Pidän kyllä alkuperäisistä kansista näitä enemmän.
  
Harvinaisesti neliosainen Book of Ember -sarja ilmestyi kokonaisuudessaan ennen Nälkäpeli- ja YA-dystopiatrilogia-hypeä. Se on hieman vähemmän tunnettu nuorten dystopia, mikä on hieman outoa, sillä ainakin minusta, luettuani my fare share genren suomeksi ilmestyneistä teoksista ja useamman englanniksikin, pidin sarjan ideaa, miljöötä ja hahmoja hyvin tuoreina ja kiehtovina. Älkää antako ensimmäiselle osalle kirjaamani arvosanan hämätä - olisin nauttinut tarinasta enemmän, jos en olisi elokuvan perusteella jo tiennyt mitä tulee tapahtumaan.
  
The City of Ember was made for us by the Builders. It is the only light in the dark world. Beyond Ember, the darkness goes for ever in all directions. (s.25)
   
Sarjan ensimmäinen osa, The City of Ember esittelee mielenkiintoisen miljöön. On kulunut yli kaksisataa vuotta suuresta katastrofista, mutta Emberin asukkailla ei ole tapahtumista tarkempaa tietoa. He tietävät vain, että heidän kaupunkinsa on ainoa valo pimeyden keskellä. Kaupunki valaistaan sähkölampuilla, mutta viime aikoina sähköä tuottava kone on toistuvasti hajonnut aiheuttaen useamman minuutin katkoksia.
  
Päähenkilöinä seurataan kaksitoistavuotiaita Linaa ja Doonia. He valmistuvat koulunsa ylimmältä luokalta ja valitsevat tulevan työpaikkansa nostamalla arvan pussista. Linan valitsemassa lapussa lukee putkityöt, Doon puolestaan saa lähetin paikan. Kumpikaan ei ole tyytyväinen saamaansa sijoitukseen, niinpä he vaihtavat pestinsä. Lina ei ole uskoa tuuriaan, sillä hän sai unelmiensa työsijoituksen. 
  
Lina asuu mummonsa ja pikkusiskonsa kanssa lankakaupan yläkerrassa. Tyttöjen vanhemmat ovat kuolleet joitakin vuosia aikaisemmin flunssaepidemiaan. Mummo, joka työskentelee lankakaupassa, on jo hieman dementoitunut, mutta Lina pitää perheestään huolta parhaansa mukaan. Emberin perustajat ovat varustaneet kaupungin hyvin. Ruokaa on aina riittänyt, samoin muutakin kulutustavaraa. Aina tähän asti. Yhä useammasta tavarasta alkaa olla pulaa. Kukaan ei kuitenkaan ole huolissaan, sillä asukkaat luottavat perustajiin ja pormestariin. 
  
There is so much darkness in Ember, Lina. It's not just outside, it's inside us too. Everyone has some darkness inside. It's like a hungry creature. It wants and wants and wants with terrible power. And more you give it, the bigger and hungrier it gets. (s. 168)

Lina ja Doon tahoillaan kohtaavat kuitenkin kysymyksiä herättäviä salaisuuksia ja huomaavat pian tulleensa etsintäkuulutetuiksi. Pakomatkallaan nuoret tulevat selvittäneeksi monia Emberin perustamiseen liittyviä yksityiskohtia, joita ei asukkaille oltu kerrottu. 
  
Suosittelen erittäin lämpimästi tutustumaan tähän dystopiaan, sillä se tarjoaa hyvin omanlaisensa maailman. DuPrau ei ole kompastunut genren kaikkein yleisimpiin kliseisiin: neliosaisuus, päähenkilöiden ikä (joka on jotain muuta kuin 16), päähenkilöiden välinen ystävyyssuhde (joka ei ole love interest -suhde) ja yhteiskunta ovat ilahduttavan erilaisia, mitä dystopiabuumin jälkeen on tarjottu. Alta löytyy muutama teos, joissa on jonkin verran samankaltaisuutta, mutta täysin toisiinsa verrattavissa ne eivät ole.

Osallistun teoksella HelMet-lukuhaasteen kohtaan 9: Sinulle vieraalla kielellä (eli ei omalla äidinkielelläsi) tai murteella kirjoitettu kirja. 
  
The City of Ember | Arvosana:
   
Takakannesta:
Many hundreds of years ago, the city of Ember was created by the Builders to contain everything needed for human survival. It worked... but now the storerooms are almost out of food, corruption is spreading through the city and worst of all - the lights are failing. Soon Ember could be engulfed by darkness...
   
But when two children, Lina and Doon, discover fragments of an ancient parchment, they begin to wonder if there could be a way out of Ember. Can they decipher the words from long ago and find a new future for everyone?
      
Samantyylisiä kirjoja:  Lois Lowry: The Giver, Ann Aguire: Enclave, Hugh Howey: Siilo, Veronica Roth: Outolintu
 
270 sivua, Corgi Books 2005 (1. painos 2003, Yearling)
      
 
Varoitus! Tässä käsittelen Book of Ember sarjan toista osaa, The People of Sparks. Postaus sisältää juonipaljastuksia ensimmäisestä osasta.
  
The City of Emberin lopussa Lina ja Doon löysivät reitin pois Emberistä, heidän hiljalleen, mutta lopullisesti tuhoutuvasta kodistaan. Nuorille selviää, että heidän kaupunkinsa on rakennettu maan alle ja maailma on paljon suurempi, kuin he olivat koskaan voineet kuvitellakaan. Maan päällinen maailma on kaksikolle outo, eivätkä he tiedä sanoja näkemilleen asioille. 
  
On selvää, että Emberin asukkaat on saatava seuraamaan Linan ja Doonin käyttämää pakoreittiä ja sattumalta he löytävät keinon, kuinka kertoa suunnitelmasta myös heille. Aivan kaikki eivät kuitenkaan halua lähteä tai selviä matkasta, mutta lopulta emberiläisiä pelastuu hieman yli 400. Näin suuren joukon ruokkiminen on haastavaa. Nälkäinen pakolaisjoukko vaeltaa tuntemattomien maiden halki, kunnes kohtaa Sparksin, maanpäällisen kaupungin.
  
Sparksissa asuu lähes sata ihmistä vähemmän kuin emberiittejä. He kuitenkin avaavat ovensa ja jakavat ruokaansa tulokkaille, jos nämä tekevät töitä heidän kanssaan. Tulokkaisiin ei kuitenkaan luoteta heti, ja heidän kertomuksiaan maanalaisesta kaupungista ei uskota. Sparksit pitävät emberiittejä tyhminä luola-asukkeina, koska he säikkyvät tulta, eivätkä tiedä kaikkia asioita tai sanoja, jotka sparkseille ovat tuttuja. Erilaisuudet hiertävätkin molemmin puolin, kunnes tulehtuneet välit aiheuttavat lähes taistelun asukkaiden välillä. 
  
She missed the old Doon, her clever, adventurous partner. And she herself felt different here, too. She didn't know what to do what to be. Some of the people were trying to be kind, but there was so much unkindness mixed with the kindness. (s. 126)
   
Linan uteliaisuus johdattaa tytön matkalle tyhjien joutomaiden halki. Hän haluaa löytää unissaan näkemänsä hohtavan kaupungin. Suhde Dooniin on selviytymiskamppailun jälkeen viilentynyt, sillä poika tykkää olla mieluummin agitaattorina toimivan Tick-nimisen emberiittipojan, kuin Linan kanssa. Linan seikkailun aikana lukija saa nähdä lisää maailmasta, joka on tuhoutunut ahneuden ja vallantavoittelun takia.
    
Tässä toisessa osassa oli jonkin verran ennalta-arvattavia tapahtumia. Mukaan mahtui myös muutama miellyttävä yllätys, jotka veivät tarinaa hienosti eteenpäin. Teoksessa esitellään koko joukko uusia ihmisiä, eivätkä kaikki heistä ole kovinkaan miellyttäviä persoonia. Emberiitit vaikuttavat paikoin hyvin naiiveilta, sillä he eivät osaa kyseenalaistaa johtohahmoja. Parasta antia oli Linan retki tuhon jälkeisessä maailmassa. Tästäkin oli suunnitteilla elokuvaversio, mutta ensimmäinen osa ei tuottanut riittävästi rahaa, jotta se olisi toteutunut. 
   
This is such an amazing world. I love it here, except for the troubles with people. (s. 274-275)
  
The People of Sparks | Arvosana:
   
Takakannesta:
Lina and Doon have led the people of Ember out of the darkness of their underground city into a bright new world full of colour and life. They are accepted by the people of Sparks, one of the small, scattered communities living in the past-Disaster world.

But the life on the surface has a dark side too. As time passes, the villagers of Sparks become more reluctant to share their precious resources with the pale strangers. Before long the differences between the two groups grow into resentment, hatred and violence. Somehow Doon and Lina must find a way to overcome the distrust and bring the people of Ember and Sparks together.
    
Samantyylisiä kirjoja: Moira Young: Julma maa, Ann Aguirre: Outpost, Hugh Howey: Kohtalo, Veronica Rossi: Paljaan taivaan alla
   
339 sivua, Corgi Books 2006 (1. painos 2004, Yearling)

Book of Ember -sarjassa ilmestyneet:
  1. The City of Ember (2003)
  2. The People of Sparks (2004)
  3. The Prophet of Yonwood (2006)
  4. The Diamond of Darkhold (2008)

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Ystävänpäivän lukumaratonin kooste

Ystävänpäivän lukumaraton on tämän vuoden osalta ohitse. Mukaan osallistui 17 blogia sekä Hanna Kauppinen Twitterissä. Suuri kiitos kaikille osallistuneille ja isot aplodit tästä yhteisestä ponnistuksesta! Tässäpä linkkilista blogeihin ja niissä luettujen sivujen määrä:

Hurja hassu lukija - 804
Kirjamaailma - 350
Kirjaston kummitus - 463
Lukemattomat lukemattomat - 544
Musteella & Hopealla - 586
Mustien kansien metsä - 1037
Narseskan kirjanurkkaus - 672
Niin monta lukematonta - 545
Oksan hyllyltä - 495
Rinkka ja nojatuoli - 511
Taikakirjaimet - 547
Tarinoiden syvyydet - 468
Tuntematon lukija - 835
Tyttö ja liian suuri kasa kirjoja - 527
Ullan Luetut kirjat - 642
Yöpöydän kirjat - 449

Parissa blogissa luettiin yli 1000 sivua, joka on aikamoinen saavutus! Odottelen vielä tietoja kahdesta blogista, mutta ennen heidän vastauksiaan yhteensä maratonin aikana luettiin huikeat 9779 sivua. Nyt voikin sitä ennen pohtia, meneekö 10 000 raja rikki? | Kaikkien bloggaajien ilmoitettua lukemansa sivumäärän, lopputulokseksi tuli huikea 10 996 sivua. Onnittelut kaikille maratonille osallistuneille! 

Omassa maratonsuorituksessani luin kahta kirjaa. Aloittelin Takashi Hiraiden Kissavieraalla, jossa on ihana kansi. Ensimmäisen teoksen hidastempoisuuden takia luin kuitenkin välissä takuuvarmasti viihdyttävää J.K. Rowlingin Harry Potteria ja liekehtivää pikaria. En siis tullut ollenkaan tarttuneeksi etukäteen kasaamaani maratonpinoon, mutta ei se haittaa. 

tiistai 16. helmikuuta 2016

Jeff VanderMeer: Hyväksyntä - Eteläraja-trilogia 3

"Rakennamme majan unien leviatanin kylkiluista. Käännämme 
selkämme todelliselle maailmalle, koska sitä ei enää ole olemassa."
       
    
Arvostelukappale
     
Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogia on herättänyt paljon huomiota erikoisuudellaan. Trilogia alkoikin vahvasti, sillä Hävitys oli jotain aivan omanlaistaan ja vaikeasti määriteltävä lukukokemus. Teos piti ahmaista kerralla ja se jätti jälkeensä kymmeniä kysymyksiä. Odotinkin kovasti Hallinnan ilmestymistä. Oli pienoinen pettymys, kuinka VanderMeer lähti viemään kerrontaa eteenpäin jatko-osissa. Uudet hahmot ja tapahtumat sarjan toisessa teoksessa eivät olleet riittävän kiehtovia pitämään kiinnostusta yllä. 
   
Hyväksyntä on jossain kahden edeltäjänsä rajamaastossa. Paikoin kirjailija pääsee lähelle ensimmäisen osan tunnelmaa, mutta sortuu välillä turhaan hämärtämiseen. Toiveet siitä, että Alue X paljastaisi salaisuutensa on syytä heittää. Jos olisin tiennyt, kuinka VanderMeer jatkaa tarinaa, olisin varmaankin jättänyt lukemisen Hävitykseen. Kolmannen osan kansikuva on kuitenkin trilogian kaunein.
   
Hän käveli majakkaa kohti polkua pitkin, mutta kuu valui verta hopeiseen kehäänsä, ja hän tajusi, että Maalle oli täytynyt tapahtua jotain kammottavaa, koska kuu teki kuolemaansa ja oli putoamaisillaan taivaalta. Valtameret olivat täynnä jätevuoria ja kaikkia niitä saasteita, joita luontoon oli aikojen saatossa syydetty. Niukoista raaka-ainevaroista käydyt sodat olivat tehneet useista maista pelkkiä kuoleman ja kärsimyksen kenttiä. Sairaudet olivat levinneet kaikkialle ja elämäalkanut mutatoitua, saada toisenlaisia muotoja, vaikeroida ja inistä aikoinaan suurten kaupunkien saastaisissa, roihuavissa jäänteissä, joita ruumiiden savuavia luita rätisyttävät, loimuavat tulipalot valaisivat. (s. 119)
   
Kerronnassa on käytetty paikoin upean runollista kieltä, välillä tarina puolestaan lähtee ennalta-arvaamattomille happotripeille. Lukijalle tarjoillaan uusia näkökulmia, sillä ääneen pääsevät toisessa osassa esiteltyjen Controlin ja Haamulinnun (kahdennentoista retkikunnan biologin klooni) lisäksi majakanvartija Saul sekä Etelärajan johtaja ja kahdennentoista retkikunnan psykologi Gloria/Cynthia, jonka kokemuksista kerrotaan sinä-passiivissa. 
   
Useampi alueen halki kulkeva patikoija oli näyttänyt yllättyneeltä nähdessään majakanvartijan astelemassa maankamaralla tornin ympärillä, ikään kuin hän olisi ollut kuorensa hylännyt erakkorapu. (s. 25)
    
Parasta antia teoksessa kansikuvan ja runollisuuden lisäksi ovat majakanvartijan elämä ja suhde Charlieen, Glorian lapsuus majakan varjossa sekä Controlin ja Haamulinnun vaellus Alue X:n halki. Eri aikatasoilla avautuva kerronta taustoittaa Alue X:n historiaa, kun paikkaa kutsuttiin edelleen vain unohtuneeksi rannikoksi. Mukaan mahtuu myös "Valopääosastoksi" kutsuttu joukkio, jonka toiminta on hyvin hämärää. 
   
Naureskelin Goodreadsissa olevalle kuvaukselle: "Hyväksyntä on trilogian järisyttävä päätösosa, jossa Alue X:n mysteeri paljastuu." Alue X ei halua paljastaa mitään, vaan jätti ainakin tämän paljon enemmän odottaneen lukijan kylmäksi. Tällä kertaa ei lukukokemus onnistunut järisyttämään, mutta vihdoin löysin oikeutuksen Lost-viittaukselle, joka on painettu jokaisen trilogian osan takakanteen. 
   
Erityisen sitaattilainauksen mainninnan saa: "Eteläraja oli mennyttä, vaikka ihmisiä lymyäisi tiedeosastolla sata vuotta, vaikka heistä kehittyisi kalpea luolakansa, joka eläisi pelossa ja jonka jälkeläiset kuulisivat varoittavia tarinoita kammottavasta maanpäällisestä maailmasta." (s. 166)
    
Suosittelen teosta niille, jotka tahtovat saattaa sarjan loppuun - mutta varoitan: älkää asettako toiveitanne liian korkealle. Kerronnasta voi silti nauttia, kunhan on maltillisilla mielin matkassa. 
   
Arvosana:
   
Takakannesta:
Salaisuudet paljastuvat

Alue X on haudannut alleen hallituksen salaisen Eteläraja-laitoksen. Ryhmä tuhosta selviytyneitä agentteja etsii totuutta mystisen alueen synnystä ja maailmaamme uhkaavasta laajentumisesta.

Hyväksyntä on maailmanmenestykseksi kohonneen ja useita palkintoja voittaneen Eteläraja-trilogian järisyttävä päätösosa.
      
Samantyylisiä kirjoja: Arkadi & Boris Strugatski: Stalker, Albert Sánchez Piñol: Kylmä iho, H.P. Lovecraftin tuotanto, Franz Kafka: Muodonmuutos
   
Suomentanut: Einari Aaltonen, 365 sivua, Like 2016
    
Alkuperäinen nimi: Acceptance (2014)
  
Eteläraja-trilogian päätösosa on luettu myös täällä: Dysphoria, Rakkaudesta kirjoihin, Sunnuntaisatuja, Kirjavuoksi

Sarjassa ilmestyneet: 
  • Hävitys (2014) - Annihilation
  • Hallinta (2015) - Authority
  • Hyväksyntä (2016) - Acceptance 

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Lukupiirissä | William Shakespeare: Romeo ja Julia

"Vielä yksi suudelma, sitten jää hyvästi."
    
    
Helmikuun lukupiirikirja
HelMet-lukuhaaste: 3. Kirjassa rakastutaan, Lukuharjoituksia -haaste: luettuja näytelmiä 1
   
Mikä olisikaan täydellisempi päivä julkaista tämä postaus, kuin ystävänpäivä. Vielä ehtii myös osallistumaan Ystävänpäivän lukumaratonille, ilmoittautuminen löytyy täältä. 
  
William Shakespearen klassikkonäytelmä Romeo ja Julia (n. 1591-95) on saanut vuodesta 1881 alkaen useita suomennoksia ja valitsin niistä uusimman, Marja-Leena Mikkolan vuonna 2006 ilmestyneen version (omasta hyllystä olisi löytynyt edellinen suomennos pokkaripainoksena, mutta jokavuotisen helsinkikuukauden vuoksi päädyin lainaamaan teoksen HelMet-kirjastojen upeasta valikoimasta). Shakespearelta olen aikaisemmin lukenut Kesäyön unelman. 
  
Romeo ja Julia ei ole ensimmäinen kertomus kielletystä rakkaudesta, niitähän oli jo Antiikin kreikkalaisessa näytelmäkirjallisuudessa. Shakespearen puettua tämän nuorten rakastavaisten tarinan ensimmäistä kertaa näytelmämuotoon, siitä tuli kuitenkin genrensä tunnetuin ja se teos, joka antoi suuntaviivoja myöhemmille estyneille rakkaustarinoille (kuten vaikkapa Stephenie Meyerin Houkutus). 
  
Mikkolan esipuheessa kerrotaan, että Shakespeare löysi aiheen Romeoon ja Juliaan Arthur Brooken runosta The Tragicall Historye of Romeus and Juliet (1562). Tragedian juuret ovat kuitenkin Italiassa, niin kuin päähenkilöiden nimistä voikin päätellä. Ensimmäinen tiedetty, kirjallinen versio on Luigi da Porton 1520-luvulla kirjoittama - Julian nimi oli tuolloin muodossa Giulietta. 
  
Luulin tuntevani tämän klassikon (kiitos sen pohjalta tehtyjen elokuvaversioiden ja yleisen viittailun vuoksi), mutta juonen pääpiirteitä lukuun ottamatta mukaan mahtui paljon uutta. Perusjuonihan on seuraava: Romeo ja Julia ovat kahden eri suvun jäseniä - toinen Montague, toinen Capulet. Heidän perheensä ovat olleet vihamiehiä jo niin kauan, ettei kukaan enää muista syytä erimielisyyksiin. Nuoret tapaavat juhlissa ja rakastuvat, ennen kuin tietävät edes toistensa nimet. Rakkaus kukoistaa salassa, mutta päättyy ikävien sattumusten takia surullisesti.
  
Synkempää tarinaa ei tunne kansa kuin Romeon ja hänen Juliansa. (s. 187)
    
Näytelmän kaksimielisyys yllätti. Miesten väliset keskustelut vilisevät toinen toistaan härskimpiä viittauksia tiedätte kyllä mihin. Mukaan mahtui vihjailuja impien puhkomisesta miehiseen muhkeuteen ja aina pullistuviin vatsoihin asti. Sen lisäksi yleinen komedian määrä hämmästytti, vaikka olisihan sitä pitänyt Shakespearelta odottaa. Nimesin hänet stand up-koomikoksi ennen aikaansa, sen verran osuvia onelinereita hän oli kirjoittanut. Kaikkein yllättävin asia kuitenkin oli Julian 14-vuoden ikä, joka oli ilmeisen tyypillinen naimaikä tuohon maailmanaikaan. Julian äidin puheista on pääteltävissä, että tämä odotti Juliaa jo tuon ikäisenä. Julialla oli myös ollut sisaruksia, mutta nämä olivat kuolleet. 
   
Tarina vyöryy kauhealla kiireellä eteenpäin, ja koko draaman kaari mahtuu neljän päivän ajalle. Ajattelin Julian olevan höpsö nuori nainen, kun meni rakastumaan niin nopeasti, mutta Mikkolan esipuhe paljasti, että aiemmissa versiossa tapahtumien kesto oli ollut yli kolme kuukautta. Nopeus sopii toisaalta näytelmäversioon hyvin, sillä teatterissa katsojat eivät tosiaankaan pääse pitkästymään nopeiden miljöönvaihdosten ja kiihkeiden kahdenkeskisten rakkaudentunnustusten vilahdellessa näytöksestä toiseen.
   
Mikkolan esipuhe antoi syvemmän ymmärryksen tälle ajattomalle näytelmälle ja uudistettu suomennos oli hyvin nopealukuinen ja sujuva. Sain tietää mm. Shakespearen parodioineen petrarcalaista runokieltä ja uudistaneen omalla näkemyksellään näytelmäperinnettä. Häntä kuvataan sanamagiikan käyttäjäksi etenkin valoon ja pimeyteen liittyvillä omaperäisillä kuvauksilla: pimeys olikin nyt rakastavaisten ystävä ja valo vaarallinen vihollinen, joka saattoi paljastaa kielletyn suhteen.
   
Shakespearen aikanaan nainen oli saamassa enemmän valtaa, eikä heitä pidetty enää vain kauppatavarana. Esimerkiksi Julia rikkoo aikalaistapoja naisen ja miehen välisessä kanssakäymisessä antamalla Romeon suudella häntä niin varhain, sekä ilmaisemalla seksuaalista kaipaustaan niin avoimesti. Näytelmän lopussa viitataan Julian patsaaseen ja sellainen löytyykin Veronasta. Se tosin lienee hieman modernimpi. Patsas on surullisen kuuluisa siitä, että turistit tykkäävät kosketella sen rintoja siinä määrin, että Julia parka joutuu toistuvasti korjaukseen.
  
Shakespearen kuolemasta on muuten tänä vuonna kulunut tasan 400 vuotta: Yle | Maailman suosituin näytelmäkirjailija on voimissaan. Tuotteliaan kirjailijan muihinkin tunnettuihin teoksiin olisi tarkoitus joskus tutustua, ehkä jo tämän näytelmälukuhaasteen aikana. Shakespearen sanoilla on ollut suuri kulttuurinen vaikutus, ovathan monet nykyäänkin käytössä olevat sanonnat peräisin hänen näytelmistään (esim. torstai on toivoa täynnä). Niitä myös siteerataan usein, esimerkiksi Hamletin "Ollako vai eikö olla" on tullut tutuksi varmaan kaikille. 
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Maailman kuuluisin rakkaustarina sitoo kahden rakastavaisen kohtalot yhteen traagisella ja sykähdyttävällä tavalla. Uusi lyyrinen käännös.
    
ROMEO:
Silmät, luokaa viime katseenne.
Käsivarret, viime kerran syleilkää.
Ja huulet, hengen portit, vahvistakaa
kuoleman päättymätön yksinoikeus
suudelman sinetillä. Tule, saattaja,
tule, vastenmielinen ja julma opas,
ohjaa, hurja luotsi, meren uuvuttama alus
suoraan kohti murskaavia kallioita.
  
Romeo ja Julia, "kaksi tähtien merkitsemää lasta", kohtaavat Capuletien juhlissa ja rakastuvat ennen kuin ehtivät tajuta olevansa vihollisia. Shakespearen nuoret rakastavaiset elävät kiihkeästi lyhyen onnellisen hetken kahtia jakautuneessa Veronassa. Onneton väkivallan leimahdus kääntää kohtalon heitä vastaan ja he tapaavat viimeisen kerran hautakammiossa, kun Julia syöksee tikarin rintaansa Romeon ruumiin äärellä. 
"Romeo ja Julia dramatisoi rakkaustarinan, joka ylittää ajan ja paikan; nuori intohimo välähtää ohi nopeana ja järkyttävä kuin salama, mutta heijastaa samalla jotakin absoluuttista, ideaalista", kirjoittaa kääntäjä Marja-Leena Mikkola esipuheessaan.
  
Suomentanut:  Marja-Leena Mikkola, 191 sivua, WSOY 2006, ilmestynyt 1. kerran suomeksi 1881 (suom. Paavo Cajander)
      
Alkuperäinen nimi: The Most Excellent and Lamentable Tragedy of Romeo and Juliet (n. 1591-95)
       

tiistai 9. helmikuuta 2016

Ystävänpäivän lukumaraton

   
Viime vuonna järjestettiin tiettävästi ensimmäistä kertaa kirjabloggaajien ystävänpäivän lukumaraton. Emäntänä tuolloin oli Lukutoukan ruokalista (nyk. Villasukkamurmelin kirjablogi) -blogin Emmi. Minulta se meni aivan ohitse. Vuodenvaihteessa tempaus kuitenkin palautui mieleeni aloitettuani Haastavaa lukemista -blogin toisena ylläpitäjänä, Niinpä keskusteltuani haasteblogin toisen yp:n, MarikaOksan kanssa, tulimme siihen tulokseen, että kyllähän tämä täytyy myös vuodelle 2016 saada aikaiseksi. Ja mikäpä olisikaan parempi tapa saada asioita järjestymään kuin laittamalla ne itse tapahtumaan. Emännöinkin siis ilomielin kirjabloggaajien ystävänpäivän lukumaratonia sunnuntaina 14.2.2016. Päivä on sattumalta myös julistettu lukurauhalle. 

Osallistuminen lienee monille konkarimaratoonaajille jo tuttua, mutta kerrataan vielä perusperiaatteet - mukaanhan on aina hauskaa saada ensikertalaisiakin. 
  • Ilmoita osallistumisestasi tämän postauksen kommenttikenttään.
  • Lukumaratonin pituus on 24 tuntia. Maratonin voi aloittaa mihin kellonaikaan vain, myös edeltävänä päivänä, kunhan osa suorituksesta osuu varsinaiselle maratonpäivälle. Voit esimerkiksi aloittaa jo lauantaina 13.2.2016 klo 12.00, jolloin maraton loppuu osaltasi 14.2.2016 klo 12.00. Maratonin tulee kuitenkin päättyä viimeistään ennen keskiyötä 15.2.2016.
  • Jaloittelu-, ruoka- ja lepotaukoja saa pitää tarpeen mukaan, mutta niihin käytetty aika lasketaan mukaan kokonaissuoritusaikaan.
  • Voit halutessasi kirjoittaa blogissasi päivittyvää postausta maratonkuulumisistasi, mutta riittää, jos kirjoitat maratonistasi koostepostauksen. Kirjaa ylös lukemasi sivumäärä ja teoslistasi ja ilmoita ne julkisesti blogissasi. Jos sinulla ei ole omaa blogia, voit ilmoittaa lukemasi sivumäärän ja halutessasi myös kirjat tämän postauksen kommenttikenttään. Haasteen emäntä tekee koosteen, johon kirjataan kaikki osallistuneet blogit ja yhteinen luettu sivumäärä. 
  • Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten vain! Luetpa siis esimerkiksi sarjakuvaa bussissa lukulaitteelta tai kivikovaa klassikkoa kotisohvalla, ovat kaikki tyylit vapaita. 
  • Lukumaratonin edistymisestä voi raportoida myös somessa. Maratonin hashtagina on käytössä perinteinen #lukumaraton 

Tässä kuva minun maratonpinostani. Lukuiloa!

  

Ystävänpäivän lukumaratonissa ovat mukana seuraavat blogit: