Tulevia kirjoja: Kesä ja syksy 2016

Kaikkia kevään uutuuskirjoja ei ole vielä luettu, kun kesän ja syksyn katalogit jo ilmestyvät yksitellen kustantajien sivuille. Poimin tähän itseäni ja mahdollisesti myös blogin lukijoitakin kiinnostavia tulevia uutuusteoksia:

Art House

Jack Campbell: Taipumaton (Kadonnut laivasto 1, lokakuu)
D.D. Everest: Archie Greene ja alkemistin kirous (Archie Greene 2, lokakuu)
Siri Pettersen: Mahti (Korpinkehät 3, marraskuu)

Atena
 
Hugleigur Dagsson: Kielletty lapsilta (kesäkuu)
Wyllie, Acton & Goldblatt: Aikamatkaajan opas historiaan (tietokirjallisuus, syyskuu)

  

Aula & Co.

  

Lauren Beukes: Zoo City (kesäkuu)

  

Bazar

  

Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa (Flavia de Luce 5, syyskuu)

Bernard Cornwell: Myrskyn soturit (Uthred 9, lokakuu)

Albert Sánchez Piñol: Voitetun kaupungin tarina (elokuu)

  

Gummerus

  

Muriel Barbery: Haltiaelämää (syyskuu)

Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa (syyskuu)

Michael Cunningham: Villijoutsenet ja muita kertomuksia (syyskuu)
Kerstin Gier: Liitto (Unien kirjat 3, Gummerus, kesäkuu)

Winston Grahan: Poldark - Kapinallinen (Poldark 1, kesäkuu)

Winston Grahan: Poldark - Demelzan laulu (Poldark 2, syyskuu)

Douglas Preston & Lincoln Child: Kuoleman naamio (Pendergast 7, elokuu)

Chris Riddell: Ada Gootti ja humiseva karju (Ada Gootti 3, heinäkuu)

Peter Wohlleben: Puiden salattu elämä (tietokirjallisuus, elokuu)

Karisto
 
Magdalena Hai: Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta (syyskuu)
Tuomas Kaakinen: Kuvia suomalaisuudesta + Eino Leinon runoja (tietokirjallisuus, lokakuu)
Terry Pratchett & Stephen Baxter: Pitkä utopia (Pitkä maa 4, lokakuu)

Lasten Keskus
 
Elina Hirvonen & Ville Tietäväinen: Näkymätön (syyskuu)

  

Like
  
Steinar Bragi: Sumu (lokakuu)
Hugh Howey: Hiekka (heinäkuu)
Sjón: Valaan suusta (syykuu)
Brian K. Vaughan: Saga 4 (lokakuu)

  

Myllylahti

   

J.S. Meresmaa: Mifongin kadottama (Mifonki 5, lokakuu)

Nemo Rossi: Viimeinen etruski (Arkeomysteeri 4, lokakuu)

  

Otava

  

Siri Kolu: On se nyt kumma, Taika Taksinen (Taika Taksinen 2, syyskuu)

Katherine McGee: Tuhat kerrosta - Pudotus (lokakuu)

Veera Salmi: Mauri ja mini-isoveli (Mauri 2, heinäkuu)

Essi Tammimaa: Noaidin tytär - Tulva (Noadin tytär 2, kesäkuu)

S&S

  

Riikka Hedman: Sämpy (tietokirjallisuus, syyskuu)

Andy Stanton: Mitä syödään, herra Gummi? (Herra Gummi 6, elokuu)

  

Tammi 

  

Risto Isomäki: Haudattu Uhka (syyskuu)

Sari Peltoniemi & Laura Haapamäki: Taivazalan joutsen (elokuu)

J.K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio (kuvitettu painos, lokakuu)

Salla Simukka & Saku Heinänen: Sisarla - Seikkailu toisessa maailmassa (lokakuu)

Tuutukki Tolonen & Pasi Pitkänen: Mörköreitti (Mörköseikkailu 2, lokakuu)

Maria Turtschaninoff: Naondel (Punaisen luostarin kronikat 2, lokakuu)

  

WSOY

  

Justin Cronin: Peilikaupunki (Ensimmäinen siirtokunta 3, lokakuu)

James Frey & Nils-Johnson Shelton: Endgame 3 (lokakuu)

John Green, Maureen Johnson & Lauren Myracle: Let It Snow (lokakuu)

J.P. Koskinen: Luciferin oppipojat (elokuu)

Jukka Laajarinne & Elina Warsta: Multakutri ja suon salaisuus (syyskuu)

Elena Mady: Varjo (The Body Jumper 2, elokuu)

Timo Parvela, Bjørn Sortland & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Kirja kolme: Matka (elokuu)

Timo Parvela, Bjørn Sortland & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Kirja neljä: Pioneerit (lokakuu)

J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina (syyskuu)
 

     

Top 10 Must Read -lyhytlista:

1. Muriel Barbery: Haltiaelämää
2. Justin Cronin: Peilikaupunki 
3. Kerstin Gier: Liitto
4. Riikka Hedman: Sämpy
5. Hugh Howey: Hiekka
6. Elena Mady: Varjo
7. Katherine McGee: Tuhat kerrosta - Pudotus
8. Timo Parvela, Bjørn Sortland & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Kirja kolme: Matka
9. Timo Parvela, Bjørn Sortland & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Kirja neljä: Pioneerit
10. Brian K. Vaughan: Saga 4

Mila Teräs: Noitapeili

"Kaupunki tuntui kätkevän asiallisen harmaan siluettinsa alle aivan uudet, salaiset kasvot."

       

    

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadowssa.
 
Helmet -lukuhaaste: 6. Kirjastosta kertova kirja
    

Mila Teräs tekee uuden aluevaltauksen Noitapeilillä, joka on reipas satufantasia varhaisnuorille. Hänen aikaisempaan tuotantoon kuuluu muun muassa kuvakirjoja ja nuorten fantasiaa. Noitapeili aloittaa myös uuden sarjan nimeltä Salainen kirjasto.
 

Eteiskäytävää reunustivat tiiviisti täytetyt kirjahyllyt, jotka ulottuivat lattiasta aina korkeaan kattoon asti. Hämärä käytävä saatteli heidät utuiseen aluaan. Tilan vasemmalla puolella oli tiski, jonka yläpuolella luki Kirjasto. Ja kirjoja, niitä oli paitsi pöydällä myös kaikkialla muuallakin: niitä oli joka paikassa, minne Hugo vain silmänsä käänsi. (s. 23)

 
Noitapeili on vauhdikas seikkailu, joka saa alkunsa kirjastosta. Pakurin vanha kirjasto on unohdettu metsän keskelle, mutta siitä huolehtivat edelleen vanha kirjastonhoitaja Kauko J. Leopold, entinen työntekijä Ermiida Tiheikkö ja kirjastokoira Taru. Kaksikko pelastaa unohdettuja ja hylättyjä kirjoja. He asuvat kirjastossa, jonka käytävillä tarinat tuntuvat heräävän henkiin. Huonokuntoisimmista kirjoista jauhetaan inspiraatioteetä.

Läpi teoksen on havaittavissa lukemiseen liitettyä positiivista pohjavirettä. Esimerkiksi molemmat päähenkilöt pitävät lukemisesta, minkä lisäksi Hugo tanssii hiphopia ja Lydia harrastaa parkouria ja pelaamista. Teräs kantaa näin kortensa kekoon lasten ja nuorten vähentyneen lukuharrastuksen elvyttämiseksi.

- Kirjat ovat hiljaa, ne eivät juurikaan melua. Mutta jos annatte niille mahdollisuuden, tunnette niiden kutsun. Oikeat kirjat osuvat kohdalle, kun niiden on aika. Siinä on kirjojen salaisuus ja taika. Mutta senhän te jo tiedättekin, ystäväiseni. (s. 37)

 
Teräksen kieli saa paikoin hyvin runollisen ilmaisun, joka sopii teokseen maailmaan luontevasti. Hugo ja Lydia löytävät kirjastosta salaisen reitin Kyöpelinvuorelle, jonka laaksossa asuva ihastuttavan omalaatuinen noitaväki tuo värikkyyttä ja yllättäviä juonenkäänteitä tarinaan. Jännitystäkään ei puutu, sillä Lydia joutuu maagisen peilin vangiksi. Hugo lähtee pelastamaan häntä, mutta päätyy varsin tukalaan tilanteeseen, josta ulospääseminen vaikuttaa hyvin epävarmalta.
 
Teräksen hahmoilla on ihastuttavan modernit perhekuviot, jotka tuovat tuoretta särmää lastenkirjallisuuden perinteisille asetelmille. Hugon äiti on koirien uimakoulun opettaja ja isä on entinen pikajuoksija, nykyinen valmentaja, joka on muuttanut Afrikasta Suomeen kaksikymmentä vuotta sitten. Lydian vanhemmat puolestaan ovat eronneet. Hänen isänsä on kaivinkoneen kuljettaja ja hänen äitinsä asuu naisystävänsä Pionin kanssa työllistäen itsensä Volle-vitamiinien maahantuojana.
 
Noitapeili vertautuu vaivattomasti J. K. Rowlingin Harry Potter -sarjassa esiteltyyn taikamaailmaan. Hahmoissa ja noitakulttuurissa on hieman samankaltaisuuksia, vaikka suoria viittauksia kirjailija ei teekään. Esimerkiksi suuri osa noidista asuu ihmisten keskuudessa tekeytyen tavallisiksi kansalaisiksi niin sanottuina kaappinoitina. Toisaalta Kyöpelin asukkaissa on myös paljon klassisia piirteitä, jotka käyvät nopeasti esiin omituisten ruokalajien ja ruokailutapojen kautta. Piristävää on kuitenkin huomata, että Teräksen noidat pysyvät erossa pimeästä taikuudesta.

Milloin lähdetään taas kirjastoon? (s. 187)

On mielenkiintoista seurata mihin suuntaan sarjan seuraava osa lähtee tarinaa kuljettamaan. Pakurin kirjasto toiminee jälleen porttina uuteen seikkailuun. Nähtäväksi jää, jatkavatko Hugo ja Lydia tarinan päähenkilöinä, vai onko sarjan jokaisella osalla omat keskushahmonsa.

Mila Teräs kertoo Noitapeilistä ja rakkaudestaan kirjastoon

Erityisen sitaattilainauksen maininnan saa: "Tuntui samalta kuin silloin, kun jokin hyvä kirja oli juuri loppunut ja piti taas palata arki mailmaan." (s. 184)

  

Arvosana;

   

Takakannesta:

Jos sattuu löytämään vanhan kirjan välistä kartan, johon on piirretty ympyrä, se on merkki. Seikkailun alku. Ehkä kerran elämässä ihmiselle tarjotaan sisiliskon sihisimaa. Ja kyytiä lentävällä varrella!

Noitapeili-kirjan välistä löytynyt kartta jodattaa Hugon ja Lydian unohdettujen tarinoiden kirjastoon ja sieltä salareittiä Kyöpelinvuorelle. Kyöpelin kaupungissa on alkamassa suuri Noitakonferenssi juhlallisine noitapeilin paljastamisineen. Mutta ilkeällä Peilien Valtiaalla on kyntensä pelissä. Yhtäkkiä Hugon silmien alla tapahtuu jotain hyvin pelottavaa.

Kiehtova saturomaani täynnä taikuutta, jännitystä ja huumoria.

Samantyylisiä kirjoja: J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi, Angie Sage: Magiaa, Roald Dahl: Matilda, Kuka pelkää noitia, 

   

187 sivua. Otava 2016

Lastenkirjalauantai: Noora & Jenna Kunnas: Kaheli sakki ja pöyhkeä paroni

"- Mahassani möyrii vallan kummallisesti..., ihmetteli Bertta.

Asukkaat katsoivat häntä kauhuissaan.

- Nyt taitaa tulla täyslaidallinen! Bertta huudahti innoissaan."

     

 

Hyvää kirjan ja ruusun päivää!

  

Mauri Kunnaksen tyttäret Noora ja Jenna julkaisivat esikoisteoksensa Kaheli sakki ja kauhujen kaappi viime vuonna. Nyt tämä päättömällä koheltamisella ja pieruhuumorilla höystetty sarja saa jatkoa. Keltäinen värimaailma on väistynyt violetin tieltä. hasukaa väreillä leikittelyä mustavalkoisen kuvituksen piristykseksi. Perätuulen majatalossa, siis lastenhuoneen nurkkaan unohtuneessa nukkekodissa asuu joukko toinen toistaan erikoisempia persoonallisuuksia. 

  

Majatalo on nimetty sen ensimmäisen asukkaan, Bertta Perätuulen mukaan. Bertta on leppoisa vanha muori, jolla on hieman kaasuvaivoja, niinpä Majatalossa ei yleensä tuoksu aivan ruusuiselta. Muita hahmoja ovat muiden muassa yksikätinen Hugo von Husmus, joka on runoilija, jonka säkeitä arvostaa vain Hemppa-norsu. Possukaksoset Pipana ja Papu puolestaan saavat aikaiseksi toimintaa hiljaisimpaankin päivään. 

   

Kaheli sakki kohtaa sarjan toisessa kirjassa pöyhkeilevän Paroni Potun, jonka talomaailmassa vieraillut kuusivuotias Kaarina unohti lastenhuoneeseen. Paroni ei vaihtuneesta maisemasta välitä, vaan alkaa aidon hallitsijan elkein huseerata ottaen majatalon asukkaat uusiksi alamaisikseen ja samalla sekoittaen kaikkien normaalin arjen aivan päälaelleen. 

   

Pimeästä tullut uljas mies oli mitä erikoisimman näköinen tapaus. Hänen päällään oli vihreä samettinen takki, jonka yli kiersi keltainen nauha. Nauha oli hiukan samantyyppinen kuin kärkikolmikkoon sijoittuneilla misseillä, mutta tässä näytti luikevan "Vuoden paroni". Nauhassa oli kuitenkin jotain sotkua... Ihan kuin paroni-sanan tilalla olsi ennen lukenut makaroni. Varsin kummallista. Jalassaan ukolla oli mustat polvihousut. Eikä siinä suinkaan kaikki. Koko komeuden kruunasi hänen päässään oleva valtava, puuteria pöllyävä, likaisen valkoinen, kihara peruukki. (s. 15)

 

Parasta teoksessa on paronin peruukissa asuva piikkisika Rikhard, paronin hovikampaaja. Huolimatta muutamista töyssyistä matkassa, Rikhard lukee Idän pikajunan arvoitusta ja puuteroi välillä paronin perukkia niin, että jauhe pölisee kaikkialle. 

  

En ollut suunnitellut lukevani Kahelin sakin toista seikkailua, mutta annoin teokselle mahdollisuuden huomattuani sen kirjastossa. Lukijaa herätellään erikoisilla sanavalinnoilla (mm. hilupimpula ja kekkeruusi). Pieruhuumorin määrä on laskenut ensimmäiseen osaan verrattuna, mikä on minusta hyväksi tarinalle. Varsinaista punaista lankaa ei tarinassa varsinaisesti ole. 

  

Toinen osa on lähes 40 sivua edeltäjäänsä pidempi, mutta leijonan osan tekstistä vie Majatalon asukkaiden toinen toistaan mielikuvituksekkaammat yritykset päästä Paronista eroon. Toinen osa on jossain määrin tasalaatuisempi ja onnistuneempi kuin ensimmäinen osa, mutta jäin odottamaan silti vielä vähän enemmän - onhan nukkekodissa asuvien elävien lelujen joukko vallan mielikuvitusta ruokkiva idea (vrt. Toy Story, Urpo ja Turpo). 

  

Näinpä Hugo kiittää ja kuittaa,

kuka keltaista lumeen ruittaa? (s. 112)

Takakannesta:

- Mitä korkeampi ja muhkeampi tukka, sitä tärkeämpi ja komeampi henkilö, paroni Pottu toteaa. 

  

Kun määräilevä Paroni muhkeassa peruukissaan ilmestyy Majatalo Perätuuleen, hän pistää muiden asukkaiden elämän sekaisin. Paroni tuntuu ajattelevan,, että maailma on vain häntä varten.

  

Kaheli sakki alkaa suunnitella, miten pöyhkeilijästä päästäisiin. Auttaisiko Operaatio liikavarvas, tykin käyttö vai nukkelinko? Majuri Kuugelbumin, Bertta-Muorin ja muiden asukkaiden kekseliäisyys - hermoista nyt puhumattakaan - on kovalla koetuksella ennen kuin rauha palaa Perätuuleen. 

  

Noora Kunnaksen kirjoittama ja Jenna Kunnaksen kuvittama lastenkirja Majatalo perätuulen sekalaisesta sakista on riemastuttavaa luettavaa kaikille kahelin huumorin ystäville. sarjassa on aiemmin julkaistu kirja Kaheli sakki ja kauhujen kaappi.

      

143 s. Otava 2015
   
Kuvitus: Jenna Kunnas

  

Sarjassa aikaisemmin ilmestynyt:

• Kaheli sakki ja kauhujen kaappi (2015)

#Lukuviikko - Monta tietä tarinaan

   

Tänä vuonna lukuviikon sloganina on Monta tietä tarinaan. Metrokartan näköisessä julisteessa on esitetty asemien muodossa erilaisia tapoja löytää tiensä hyvän tarinan äärelle. Näitä reittejä ovat mm. harrastukset, pelit ja elokuvat. Ajattelinkin kirjoittaa sloganin mukaisesti omasta lukuharrastuksestani ja siitä miten monilla eri tavoin dystopiat esiintyvät kiinnostuksen kohteissani.

    

Dystopia tarkoittaa epätoivottua tulevaisuutta. Olen huomannut suomalaisten arkimaailman alkaavan muistuttaa yhä enemmän lukemieni kirjojen fasistista, suurten luokkaerojen maailmaa. Ihastuin dystopioiden kuvailemiin maailmoihin viisi vuotta sitten, kun aloitin tämän kirjablogin. Ensimmäinen postauksenikin oli dystopiaromaani, Justin Croninin Ensimmäinen siirtokunta. 

  

Nuorten dystopioissa on usein sama kaava: nuori protagonisti nousee vastustamaan vinksahtanutta järjestelmää ja yrittää lisätä tasa-arvoa eri ihmisryhmien välillä. Maailmankuva dystopiaromaaneissa on usein niin uskomattoman kärjistynyt, että ne on helppoa mieltää fiktioksi vaikka viittaukset kirjoitusajan todellisuuteen on havaittavissa. Nyt maailmat ovat lähentyneet uhkaavasti, eikä vaikuttavan kirjan luettuaan voi enää kovin painokkaasti sanoa, että onneksi tällaista ei tapahdu oikeasti. 

  

  

Olen ihan pikkutytöstä asti pitänyt katastrofielokuvista. Ala-asteella katsoin kaveriporukalla niin Independence Dayn (1996), Titanicin (1997) kuin Armageddonin (1998), jotka mahtuvat hieman eri tavoin tähän kategoriaan. Jokainen näistä jätti suuren vaikutuksen nuorempaan minuun. Siitä tämä kaikki varmaan alkoi, vaikka vielä en sitä tiennytkään. Tuohon aikaan luin vain heppakirjoja, joskin Merja Jalon Nummelan ponitallilaisissa on myös hieman salapoliisimeininkiäkin. 

  

Suosikki elokuviini kuuluvat nykyään mm. Matrix (1999), The Day After Tomorrow (2004), Wall-E (2008) ja Mad Max: Fury Road (2015). Kaikista on löydettävissä jokin tapahtuma, joka nopeasti tai pitkän ajan tuloksena on muuttanut nykyhetken erilaiseksi, kuin se tosimaailmassa tällä hetkellä on. Muutokset vaihtelevat ilmaston lämpenemisestä sotaan ja ylettömän tuhlaamisen aiheuttamaan ympäristön roskaantumiseen. Lisäksi kahdesta mainitusta elokuvasta löytyy robotteja ja tulevaisuuden teknologiaa. 

  

Muutimme perheeni kanssa maalta kaupunkiin 1999 syksyllä, ollessani seitsemännella luokalla ja uuden asuntomme naapurissa sattui olemaan kirjasto. Ala-asteella kirjastoni oli ollut kerran viikossa koulun pihalle saapuva kirjastoauto. Uudesta kirjastosta löysinkin kokonaan uuden valikoiman ja kirjanörtin pieni sydän värisi ilosta. Tutustuin ensi kertaa kunnolla fantasian maailmaan löydettyäni Anu Holopaisen Sonja-sarjan. Scifiä ei vielä lukemistooni kuulunut, mutta ahmin R.L. Stinen Goosebumps -kauhusarjaa. 

  

Äidinkielenopettajani vaihtui yläasteella joka lukuvuonna, mutta kiitos heistä ensimmäisen, pidimme kerran kirjaesittelyn. Enää en muista minkä teoksen itse esittelin, mutta luokkatoverini suosituksesta päädyin lainaamaan kirjastosta Marilyn Kayen Replica -sarjan ensimmäisen osan, Amy, numero 7. Olin viimein astunut tieteiskirjallisuuden pariin ja olen sillä tiellä edelleenkin. (No pun intended, Cormac McCarthy: Tie)

  

  

Dystopiat ja post-apokalyptiset tarinat kiehtovat, sillä ne herättävät ajattelemaan: entä jos. Kuinka hahmot selviävät muuttuneessa maailmassa ja voinko saada heiltä työkaluja oman elämäni hallintaan. Kuinka voin omalla toiminnallani estää vastaavan tapahtuvan oikeasti. Minkälaisiin vaatteisiin tulevaisuudessa pukeudutaan? Kirjat, elokuvat ja pelit ovat kaikki hyvin tarinallisia. Kirjoista tehdyt elokuvat  (mm. Nälkäpeli- ja Outolintu -trilogiat sekä 5. aalto) antavat kasvot hahmoille, vaikka heidät olisikin jo kuvitellut mielessään. Peleissä hahmojen ulkonäköön ja tekoihin pystyy kuitenkin itse vaikuttamaan, toisin kuin kahdessa muussa mediumissa.

  

Suosikkipelini noudattavat samaa linjaa mielekkään lukemisen ja yhä uudelleen katsomieni elokuvien kanssa. Ensimmäisenä on pakko mainita Fallout -pelisarja, josta olen pelannut osia 3, New Vegas ja 4. Fallouteissa maailma muistuttaa 50-luvun Amerikkaa, joka on joutunut ydinsotaan. Sekä kolmannen että neljännen Falloutin protagonisti on kotoisin fallout shelteristä, siis sodalta turvaa antavasta maanalaisesta suojasta. Maanpäällinen maailma on muuttunut paljon ja suuri osa suojaa vaille jääneistä ihmisistö sekä eläimistä on mutatoitunut vaarallisiksi vihollisiksi. Petojen lisäksi hahmoilla kamppaillaan erilaisia ihmisryhmittymiä vastaan.  

  

Muita pelejä, joista olen pitänyt ovat mm. Metro 2033 (joka perustuu Dmitri Gluhovskin samannimiseen kirjaan) ja The Walking Dead (joka on tehty samannimisen sarjakuvan pohjalta ja ilmestyy myös tv-sarjana). Näissä peleissä on paljon samaa kuin kirjasuosikeissani Ann Aguiren Razorland -trilogiassa (1. osa Enclave) ja Hugh Howeyn Siilossa, sillä molemmista löytyy ahtaita paikkoja ja ensimmäisessä on myös zombien kaltaisia mutantteja. Sarjakuvista puheenollen, voin suositella tutustumaan Y: The Last Maniin. Muita dystooppisia ja post-apokalyptisiä pelejä on esimerkiksi Playstation 3:lle tehty Last of Us. Pelejä ja kirjallisuutta on muuten nerokkaasti yhdistetty Timo Parvelan ja Bjørn Sortlandin luomassa dystooppisessa Kepler62 -sarjassa, josta on julkaistu jo kaksi osaa, Kutsu ja Lähtölaskenta. 

Elokuvien lisäksi olen katsonut myös monia genren tv-sarjoja. Ensimmäinen aiheeseen sopiva, suuren vaikutuksen tehnyt sarja oli Yleltäkin aikoinaan tullut uusiseelantilainen Klaani (2000-2003), joka kertoo ryhmästä nuoria sen jälkeen, kun kaikki aikuiset kuolivat outoon virukseen. Sarjassa on hieman sama asetelma kuin vasta ilmestyneessä K.K. Alongin Kevätuhreissa. Tällä hetkellä seuraan Eloonjääneet (The 100, 2014 alkaen) -tv-sarjaa, joka on tehty Kass Morganin samannimisen kirjan pohjalta. Vaikka kirja ja siitä tehty tv-versio eroavatkin huomattavasti toisistaan, molemmat pitävät kyllä mielenkiinnon yllä. Mitä tapahtuu, kun sata nuorta lähetetään ydinsodan tuhoamalle maapallolle ihmiskunnan rippeiden asuttua vuosikymmeniä avaruusasemalla?
  

Lukemisen taustalle on toisinaan kiinnostavaa laittaa soimaan teoksen teemoihin sopivaa musiikkia. Olenkin listannut muutamia kirjakohtaisia biisisuosituksia täällä, minkä lisäksi olen tehnyt Spotifyssä Dystopia-soittolistan, jota pääset kuuntelemaan tästä alta.
  

    

Mitä tietä pitkin sinä löydät tarinaan?

Lukuviikon ostosvinkkejä

    

Lukuviikko starttasi maanantaina ja kestää sunnuntaihin asti. Pitkin viikkoa kirjablogeissa, kirjastojen, kirjakauppojen ja monien muiden kirjallisuuteen liittyvien tahojen somessa nostetaan esille kirjasuosituksia ja myös ostosvinkkejä lauantaille. Lauantaina on nimittäin Kirjan ja ruusun päivä. Tuolloin kirjakaupoista saa erityistä ruusukirjaa, joka tänä vuonna on Ronja Salmen ja Jami Nurmisen Onks noloo? -lastenkirja. Tässäpä siis minun suosituksiani, jotka tällä kertaa suuntasin ruusukirjan tavoin lasten- ja nuortenosastolle. Näitä ei kuitenkaan aikuisenkaan ole noloa lukea. 

   

   

Mila Teräksen Noitapeili on vauhdikas seikkailu varhaisteineille. Hugo ja Lydia ovat 11-vuotiaita Pakurin koulun oppilaita, jotka harrastavat lukemista, vaikka kaupungissa ei ole enää kuin pelkkä kirjakioski. Vanha, unohdettu kirjasto löytyy kuitenkin salaperäisen kartan avulla keskeltä metsää. Kirjaston käytävillä tarinat tuntuvat heräävän henkiin. Tämän saavat lapsetkin havaita, kun he ryömivät noitakirjojen osastolta löytyneeseen tunneliin. 

   

Timo Parvela ja Bjørn Sortland ovat yhdessä kuvittaja Pasi Pitkäsen kanssa luoneet koukuttavan Kepler62 -scifisarjan varhaisnuorille. Kirjoja kuusiosaiseksi kasvavasta sarjasta on julkaistu kaksi, Kutsu ja Lähtölaskenta ja tämän vuoden aikana julkaistaan kaksi lisää, viimeisten kahden jäädessä vuoden 2017 puolelle. Kutsun päähenkilöinä ovat veljekset Ari ja Joni. he asuvat dystooppisessa Suomessa. Toisen kirjan päähenkilönä on puolestaan norjalainen Marie. Avaruuden valoittaminen jatkuu, kun miehitetty alus ollaan lähettämässä kohti uutta planeettaa. Keskeisenä ensimmäisille kirjoille on mystinen Kepler62 -peli, jonka läpäisseille on luvassa arvaamaton palkinto.

   

    

J.K. Rowlingin Harry Potterit (Viisasten kivi, Salaisuuksien kammio, Azkabanin vanki, Liekehtivä pikari) ovat tietenkin ikisuosikkeja, joita suosittelen aina ja kaikille. Ensimmäisen osan saa jo kuvitettuna versiona, toisesta ilmestyy painos syksyllä. Pottereissa seurataan nimikkohahmoa Harryn kasvua lapsesta lähes aikuiseksi yhden kirjan kattaessa yhden lukuvuoden. Seitsemän osaisessa sarjassa yhdistyvät teiniarki ja taikakoulun ihmeellinen maailma. 

  

K.K. Alongin Kevätuhrit on dystooppisen tai oikeastaan post-apokalyptisen nuortensarjan avausosa. Toiminta alkaa heti kirjan alussa, kun kerrotaan tapahtumasta, kuolemanaallosta, joka tappaa lähes kaikki ihmiset. Muutamia nuoria on kuitenkin jäänyt henkiin, kuten Jade ja Susette. Nuoret ovat eläneet aivan erilaisissa maailmoissa, vaikka asuvatkin molemmat Helsingissä. Seuraa mielenkiintoinen tapahtumien ketju: kuinka selvitä maailmassa, jossa ei ole aikuisia, turvaverkkoa tai edes perusinfrastruktuuria auttamassa eloonjäämisessä.

 
 
 

 
 

Loppuun vielä menovinkki lauantaille. Kirjabloggaajat palkitsevat vuoden 2015 parhaat kirjat neljässä eri kategoriassa Akateemisessa kirjakaupassa (Pohjoisesplanadi 39, Helsinki).