J.K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi

"Ja nyt, Harry, astukaamme yöhön ja tavoitelkaamme 
tuota huikentelevaista viettelijätärtä, seikkailua."

    

    

Lukuhaasteissa: Okklumeus -lukuhaaste (luettuja Potter-kirjoja: 5)

     

J.K. Rowlingin Harry Potter-sarjan uudelleen lukeminen on edennyt hyvin. Puoliverisen prinsin luin jo kuukausi sitten, mutta bloggaus on jäänyt odottelemaan. Okklumeus -haaste päättyy 31.10. ja vielä olisi luettava Kuoleman varjelukset ennen sitä, mutta eiköhän se onnistu. Kuudella luetulla saavuttaisiin tuolloin Albuksen kaartilaisen tason, mikä sopii minulle paremmin kuin hyvin.  

    

Löysin vähän aikaa sitten kymmenen vuotta vanhan lukupäiväkirjani, jossa olin kommentoinut Puoliveristä prinssiä (yllätyksekseni) paljon paremmaksi kuin Feeniksin kiltaa. Jopa niin hyväksi, että se oli toisella sijalla koko sarjasta. (Muistelin, etten ollut pitänyt sarjan kolmesta viimeisestä osasta ollenkaan.) Uusintakierroksella Puoliverinen prinssi sijoittuu kolmanneksi, uutta arvostusta keränneen Azkabanin vangin jälkeen. 

   

Puoliverinen prinssi jatkaa Potter-sarjaa jopa entistä synkempänä ja surullisempana, vaikka mukaan mahtuu toki iloisempiakin kohtia. Harry on kasvanut paljon edellisen kirjan jälkeen, ja koska hänen puheensa Voldemortin paluusta otetaan vihdoin vakavasti, ei lukeminen ollut niin raskasta kuin Feeniksin killan kanssa. Aivan teoksen alussa kerrotaan, että ankeuttajien lisääntyminen alkaa vaikuttaa jo säähän, joka on kolea, sumuinen ja noh, ankea siinä määrin, että jästitkin huomaavat sen. 

  

Tarina alkaa tuttuun tapaan Dursleyden luota. Tällä kertaa Dumbledore tulee tosin henkilökohtaisesti hakemaan Harryn. Kaksikko suostuttelee jo eläkkeelle siirtyneen opettaja Kuhnusarvion palaamaan vuodeksi Tylypahkaan, (vasta myöhemmin paljastuu, ettei hän tulekaan pimeyden voimilta suojautumisen, vaan taikaliemien opettajaksi). Kuhnusarvion myöntymisen jälkeen Harry ehtii viettää aikaa ystäviensä Ronin ja Hermionen kanssa maailman toiseksi parhaimmassa paikassa, Kotikolossa, eli Ronin kotona, kunnes on tullut aika palata Tylypahkaan. 

  

"Minä tiedän kyllä, miksi näin on käynyt. Se johtuu kaikesta tästä epävarmuudesta nyt kun tiedät-kai-kuka on palannut. Ihmiset pelkäävät, että ovat jo huomenna kuolleita, ja syöksyvät sen takia monenmoisiin päätöksiin, joita he normaalisti harkitsisivat kaikessa rauhassa." (s. 103)

  

Koska Ron ja Hermione ovat valvojaoppilaita, Harry matkustaa junassa Lunan ja Nevillen kanssa. Lunalla on päässään (ihanan hupsut) psykedeeliset aavepokat, kun Romilda Vane-niminen tyttö tulee pyytämään Harryn omaan vaunuunsa. Harry kuitenkin haluaa jäädä ystäviensä sauraan. Luna toteaa tilanteesta omaan, teräväkatseiseen tapaansa: "Ihmiset luulevat, että sinulla on hienompia ystäviä kuin me." Harry kuitenkin vakuuttaa, ettei olisi mieluummin kenenkään muun seurassa, sillä Luna ja Neville auttoivat häntä Taikaministeriössä (Feeniksin kilta). Romilda on todella rasittava hahmo, joka yrittää keinolla millä hyvänsä saavuttaa Harryn huomion - turvautuen myös kyseenalaisiin juoniin. 

  

"Onko jokin vinossa, Harry? Sinä näytät hassulta", Neville sanoi.
Harry säpsähti.
"Anteeksi - minä -"
"Iskikö sinuun rikkokiri?" Luna kysyi myötätuntoisesti ja tähyili Harrya valtavien, värikkäiden lasiensa takaa.
"Minä - mikä?"
"Rikkokiri... ne ovat näkymättömiä, ne leijuvat korvista sisään ja sumentavat aivot", hän sanoi. "Olin tuntevinani sellaisen pörräävän täällä."
Hän läimäytti kätensä yhteen ikään kuin olisi tappanut näkymättömiä hyttysiä. Harry ja Neville katsahtivat toisiinsa ja alkoivat kiireesti puhua huispauksesta. (s. 151)

  

Luna on nykyään suosikkihahmoni ja siksi onkin välillä kamalaa lukea, kuinka kukaan ei pidä hänestä tai pitää tyttöä höpsähtäneenä ja piilottaa hänen tavaransa ympäri Tylypahkaa. Lajitteluhattu kuitenkin jakoi hänen Korpinkynteen, eli hän on älykäs, vaikka kukaan muu ei uskokaan niihin olentoihin, mistä Saivartelijassa, Lunan isän julkaisemassa lehdessä puhutaan. 

    

"Pimeyden voimat", Kalkaros sanoi, "ovat monet, monenmoiset, alati muuttuvat ja ikuiset. Taistelu niitä vastaan on taistelua monipäistä hirviötä vastaan, hirviötä joka aina kun sen kaula on katkaistu kehittää tilalle entistäkin rajumman ja taitavamman pään. Vastassanne on vaihtuva, muuttuva ja tuhoutumaton vihollinen." (s. 192)

   

Kalkaroksen ollessa taikaliemien opettaja, ei Harryn V.I.P.-kokeissa saavuttama arvosana olisi oikeuttanut häntä jatkamaan opintoja S.U.P.E.R.-tasolle. Kuhnusarvio kuitenkin hyväksyy alhaisemmankin arvosanan ja Harry pystyy edelleen tavoittelemaan tulevaisuuden ammattia aurorina. Hänellä ei kuitenkaan ollut taikajuomien oppikirjaa, vaan lainaa sellaisen koulun kaapista. Hän huomaa jo heti ensimmäisellä oppitunnilla, että kirja on vanha ja täynnä merkintöjä, jotka osoittautuvat erittäin hyödyllisiksi. Kirjassa on Puoliverisen prinssin omistuskirjoitus. Hänen henkilöllisyytensä paljastuu vasta lopussa. 

  

Weasleyn Welhowitsit -pilailukaupan Harryn lahjoittamilla kolmvelhoturnajaisrahoilla (Liekehtivä pikari) perustaneet Fred ja George pärjäävät yrittäjinä todella hyvin. He ovat myyneet mm. kirouksilta suojelevia kilpihattuja Taikaministeriöön (koska moni ministeriön jäsen ei osaa langettaa kunnollista kilpiloitsua), vahvaa lemmenjuomaa kikatteleville työtöille ja suloisia kääpiöpalluroita (jollaisen myös heidän siskonsa Ginny ostaa). 

  

"Amortentia ei tietenkään oikeasti kehitä rakkautta. Rakkautta on mahdoton valmistaa tai jäljitellä. Ei, tämä aiheuttaa vain vahvan hullaantumisen tai pakkomielteen. Se on kenties vaarallisin ja vahvin tämän huoneen liemistä." (s. 201)

  

Harry huomaa jo lukuvuoden alussa ihastuneensa Ginnyyn, mutta pelkää mitä Ron sanoo asiasta ja pysyttelee hiljaa. Huispauskapteenina hänellä onkin paljon tehtävää, puhumattakaan Dumbledoren yksityistunneista ja kuudesluokkalaisten ilmiintymisharjoituksista, ei Harrylle paljoa vapaa-aikaa tänäkään vuonna jää. Harrylle myös paljastuu lisää odottamattomia seikkoja, jotka hän jakaa Voldemortin kanssa. 

  

Taikamaailmasta opitaan yhä uutta, puhutaan esimerkiksi manaliuksista, ruumiista, jotka on loitsittu noudattamaan pimeyden lordin käskyjä. Viimein selviää myös, miksi kukaan ei voi pitää pimeyden voimilta suojautumisen opettajan pestiä yhtä lukukautta pidempään ja miksi Voldemort tuntui menettäneen ihmisyyttään vuosien aikana. 

  

Puoliverisen prinssin keskeisiä teemoja ovat vapaa tahto ja Voldemortin historia. Sen lisäksi teoksessa ihastutaan, vihastutaan, sovitaan ja taistellaan erilaisten asioiden ja vastustajien kanssa. Tylypahkan kohtalokin on vaakalaudalla. Erittäin kiehtova paketti siis. 

        

Takakannesta:

Lontoossa kolea, leppymätön sumu ei hellitä, vaikka on heinäkuu. Siltä sortuu, ihmisiä murhataan, pyörremyrsky riehuu maan länsiosassa. Jästien pääministerillä riittää huolia, mutta taikaministerillä, Cornelius Toffeella, ei ole yhtään helpompaa: hän on saanut potkut. Harry Potterin kesäloma keskeytyy, kun itse Albus Dumbledore saapuu Likusteritielle tapaamaan Harry Potteria. Mitä on tapahtunut?

  

Harry on nyt kuusitoistavuotias. Kuluvan vuoden aikana hän ja hänen luokkatoverinsa täyttävät seitsemäntoista vuotta, tulevat täysi-ikäisiksi ja saavat aloittaa ilmiintymiskurssin. Rakkaushuolet piinaavat yhtä jos toista, myös Harrya, Ronia ja Hermionea. Mutta kaikkein järisyttävin muutos on se, että Dumbledore alkaa antaa Harrylle yksityistunteja! Miksihän?

  

Taiturimainen tarinankertoja J. K. Rowling onnistuu jälleen kerran ylittämään kaikki odotukset. Lähestytään selvästi teossarjan finaalia: toiseksi viimeisessä osassa jännitys tiivistyy ja Harry Potterin harteille kasataan yhä enemmän vastuuta. Velho-oppilaat ovat tulossa täysi-ikäisiksi, ja elämä Tylypahkassa saa monia uusia sävyjä.

  

Suomentanut: Jaana Kapari, 698 sivua, Tammi 2006
   
Alkuperäinen nimi: Harry Potter and the Half-Blood Prince (2005)
  
Sarjassa ilmestyneet: 

• Harry Potter ja viisasten kivi (1998) 
• Harry Potter ja salaisuuksien kammio (1999) 
• Harry Potter ja Azkabanin vanki (2000) 
• Harry Potter ja liekehtivä pikari (2001) 
• Harry Potter ja Feeniksin kilta (2004) 
• Harry Potter ja puoliverinen prinssi (2006) 
• Harry Potter ja kuoleman varjelukset (2008)
• Harry Potter ja kirottu lapsi (2016)

Neil Gaiman: Coraline varjojen talossa

"Pakene, kun keuhkoissasi on vielä ilmaa, suonissasi verta ja sydämessäsi lämpöä. 

Pakene niin kauan, kun mielesi ja sielusi kuuluvat vielä sinulle."

   

  

Lukuhaasteissa: Halloween-lukuhaaste, Hämärän jälkeen -lukuhaaste

   

Luin Neil Gaimanin Coraline varjojen talossa ensimmäisen kerran sen ilmestyttyä suomeksi vuonna 2003. Olin tuolloin vielä lukiossa. Pari vuotta myöhemmin sain kirjan synttärilahjaksi siskoltani ja en ole varma, luinko tämän silloin toistamiseen. Otin teoksen lukupinooni nyt Halloween-kuukauden kunniaksi, sillä muistikuvieni ja teoksen pohjalta tehdyn leffan perusteella oli mieleeni jäänyt kuva Liisan Ihmemaa-seikkailua synkemmästä sadusta. Vaikka teos on siis vanhemmille lapsillekin sopiva, voi myös aikuinen lukija nauttia tarinan kauhuelementeistä.
 
Coraline on ala-asteikäinen tyttö, jonka perhe muuttaa uuteen taloon. Aikoinaan iso talo on jaettu myöhemmin pienemmiksi asunnoiksi. Naapureina asuvat eläkkeelle jääneet näyttelijättäret neiti Spink ja Neiti Forcible, sekä herra Bobo, joka kouluttaa hiirisirkusta. Lisäksi yksi asunto on vielä tyhjillään. Coralinen vanhemmat työskentelevät kotona. Molemmilla on oma työhuone, missä he istuvat tunteja tietokoneen ääressä. Niinpä Coralinella on ennen uuden koulu vuoden alkamista paljon aikaa tutkia uutta kotia ja sen ympäristöä.
  

  
Joskus Coraline unohti kuka hän oli unelmoidessaan olevansa tutkimus- retkellä Pohjoisnavalla, tai amazonin sademetsissä tai pimeimmässä Afrikassa. Vasta kun joku kosketti häntä olalle, Coraline hätkähti ja palasi takaisin miljoonien kilometrien päästä ja joutui muistamaan sekunnin murto-osassa kuka hän oli, mikä hänen nimensä oli ja että hän oli yleensä olemassa. (s. 95)

       
  
  

Coraline on tutkimusmatkailija. Hän matkustaa mielessään kaukaisiin maisiin, tutustuu taloon kuuluvaan puutarhaan jokaista nurkkaa myöten ja selvittää myös uuden asunnon ikkuinoiden ja ovien määrän. Ovista kolmetoista avautuu, mutta viimeinen, vanha ja koristekaiverrettu ovi on lukossa. Äiti kertoo, ettei ovi vie mihinkään ja näyttää Coralinelle, että sen takana on vain tiiliseinä. Vähän myöhemmin yläkerran vanha setä kuiskaa tytön korvaan hiirten varoituksen: älä mene ovesta. Neiti Spink ennustaa Coralinen teelehdistä, että tämä on vaarassa.

  

Eräänä yönä ovi on jostain syystä raollaan. Pari päivää myöhemmin Coraline jää yksin kotiin ja ottaa avaimet keittiön oven päältä ja avaa oven. Tiiliseinän sijaan sen takana onkin pimeä käytävä, eikä Coraline voi vastustaa kiusausta, vaan kulkee ovesta. Toisella puolella on samanlaista kuin kotona, vaikka jotkin asiat tuntuvat hieman erilaisilta. Coraline ei heti keksi, mikä on pielessä, kunnes kohtaa keittiössä naisen, joka kertoo olevansa hänen toinen äitinsä. Tällä on kuitenkin silmien paikalla napit.

    

Coraline päätteli, ettei toinen äiti osannut tehdä mitään oikeasti. Hän osasi vain väännellä, kopioida ja vääristellä oikeasti olemassa olevia asioita. (s. 163)

  

Gaimanilta lukemieni teosten taso vaihtelee paljon ja pettymyksiä tulee yleensä jokaisen kohdalla, mutta Coralinen seikkailu pysyy ykkösenä. En muistanut kuinka karmiva toinen äiti olikaan. Suosikkihahmoni kirjassa on seikkailunhaluisen Coralinen lisäksi iso musta kissa, joka pystyy puhumaan toisessa maailmassa. Se muistuttaa minusta Game of Thronesin Jaqen H'gharia, sillä se kertoo Coralinelle, että "kissoilla ei ole nimiä". 

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Eräänä tavallisen tylsänä päivänä Coraline lähtee tutkimaan uutta kotiaan. Hän löytää kaksikymmentäyksi ikkunaa ja neljätoista ovea. Ovista kolmetoista avautuu ja sulkeutuu, mutta neljästoista opn lukossa. Sen takana on pelkkä tiiliseinä.

  

Mutta eräänä yönä ovi on raollaan.

  

Se johtaa Coralinen merkilliseen rinnakkaismaailmaan, toiseen täsmälleen samanlaiseen kotiin, jossa häntä innokkaana odottavat hänen toiset vanhempansa. He ovat ihan kuin Coralinen äiti ja isä – paitsi että heillä on paperinvalkea iho, hämähäkkimäisen pitkät, ohuet sormet ja silmien paikalla mustat napit.

  

Alkaa kammottava seikkailu oudossa maailmassa – kuin pahin painajaisuni, jolla on lohdullinen loppu.

  

Suomentanut:  Mika kivimäki, 221 sivua, Otava 2003
      

Alkuperäinen nimi: Coraline (2002)

       

Myös täällä on luettu hurjasta varjomaailmasta: Turun Sanomat, Taikakirjaimet, Oksan hyllyltä, Unelmien aika, Onko kaunosieluista kyborgeiksi?, Olipa kerran kirjablogi

  

Samantyylisiä kirjoja: Catherynne M. Valente: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itserakentamallaan laivalla ja Tyttö joka putosi satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa, Lewis carroll: Liisan seikkailut Ihmemaassa ja Alice Peilintakamaassa, Astrid Lindgren: Ronja, ryövärintytär, Alan Bradley: Piiraan maku makea ja Kuolema ei ole lasten leikkiä

David Safier: Happy Family

"Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, 

jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan."

~ Leo Tolstoi: Anna Karenina

   

Lukuhaasteissa: Halloween-lukuhaaste, Hämärän jälkeen -lukuhaaste, Helmet-lukuhaaste: 19. Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi

     

Olen lukenut David Safierilta aikaisemmin teoksen Huono karma. Ostin tämän kirjan viime vuonna Helsingin kirjamessuilta. Jo heti alussa kävi selväksi, että Happy Familyn teksti oli saman kirjailijan kynästä. Molemmissa päähenkilönä on perheenäiti, joka tasapainottelee kodin ja työn välillä, ja joka jo varsin varhaisessa vaiheessa muuttuu ihmisestä joksikin muuksi. Pidin kuitenkin tästä teoksesta paljon enemmän kuin Huonosta karmasta, vaikka sekin oli vallan viihdyttävä. 

  
Happy Familyssä seurataan Wünschmannin perheen arkea. Perheeseen kuuluvat kirjakaupan omistaja äiti Emma, pankissa lakiasioiden osastolla työskelevä isä Frank, 15-vuotias tytär Fee ja 12-vuotias poika Max. Jokainen tässä perheessä on onneton. Äiti haaveilee unelmatyöstään, jonka joutui jättämään lasten takia, isä tekee epätyydyttävää työtä tuodakseen perheen pöytään leipää, Fee ei tiedä mitä tekee tulevaisuudessa ja kokee teinielämän vuoristorataa erään pojan kanssa ja älykkö Max on koulukiusattu, joka pakenee oikeaa maailmaa kirjoihin (samastuinkin Maxiin kaikkein vahvimmin).
  

Mutta jos me kaikki rakastimme toisiamme, miksei kaikki sitten ollut niin kuin ennen? Miksi meidän piti riidellä melkein joka päivä? Miksi minun piti pakottaa heidät tekemään jotain yhdessä? Milloin me ylipäätään olimme viimeksi tehneet jotain yhdessä? (s. 20)

   

Eräänä päivänä Emman vuosien takainen kustannusalan kollega Lena tulee yllättäen hänen lastenkirjallisuuteen erikoituneeseen myymälään ja kutsuu tämän Stephenie Meyerin Aamunkoin julkkareihin. 

  

Väärinkäsityksestä johtuen Emma hankkii koko perheelleen naamiaisasut, kuten Bridget Jones konsanaan. Perhe ei arvosta klassisia kauhuhahmoja, joihin heidät pakotetaan pukeutumaan; Emma on valinnut itselleen vampyyriasun, puolisolleen "hupaisasti" Frankensteinin hirviön, Maxille ihmissusipuvun ja Feelle muumion käärinliinat.

  

Juhlapaikalla selviää, ettei kukaan muu kuin bändi ole pukeutunut ja erinäisten nolojen tilanteiden päätteeksi Wünschmannit lähtevät kasvonsa menettäneinä takaisin. Emman pinna palaa kesken matkaa ja hän pysäyttää auton tien sivuun. Rääsyihin pukeutunut nainen lähesyy heitä, mutta perheriidan vuoksi kukaan ei huomaa kerjäläistä, joka kiroaa koko perheen muuttumaan hahmoiksi, miksi he olivat pukeutuneet.

  

Halusin perheeni taas samanlaiseksi kuin se oli ollut vielä muutamia minuutteja sitten, vaikkei se ollutkaan ollut kovin ihastuttava. Oikeastaan se ei ollut sellainen vieläkään, mutta mikä tahansa oli parempi kuin pysyä aikojen loppuun saakka Addamsin perheenä. Toisaalta: Addamsit olivat olleet onnellisia, toisin kuin me Wünschmannit! Nyt olin kateellinen jo hirviöperheellekin. (s. 61)

  

Loppukirjan ajan jahdataankin takaa tuota mystistä eukkoa, jotta tämä voisi purkaa tain heidän yltään. Matkalla tavataan joukko muitakin myyttisiä hahmoja ja seikkaillaan useammassa eri maassa. Samalla Emmalle selviää, kuinka vähän hän tietää perheestään ja heidän ajatuksistaan kieriskeltyään vuosiaan vain omien ongelmiensa kanssa. 

  

Loppu on kuitenkin onnellinen, vaikkei sitä saavutetakaan kaikkein suorinta tietä. Nautin Safierin kirjallisuuviittauksista ja tarinankuljetuksesta. Huumorin lisäksi teoksessa on syvyyttä, ja hauskoja sattumia viime aikaisten tapahtumien suhteen. Esimerkiksi yhdessä kohdassa ollaan Madame Tussaudsilla, missä on mm. Brad Pittin ja Angelina Jolien vahanuket. Vähän aikaa sitten Madame Tussauds tiedotti Twitterissä, että he ovat erottaneet nuket toisistaan Jolien haettua avioeroa. 

  

"Ja hänellä oli valtava pimpelipompeli", Cheyenne jatkoi, "kuin jokin syvänmeren olio." 

"Syvänmeren olio?" 

"Sellainen kuin Jules Vernen kirjoissa." (s. 160)

  

Vaikka pidin Happy Familysta Huonoa karmaa enemmän, yhdessä vaiheessa puolenvälin paikkeilla en aivan täysin arvostanut kaikkia Safierin juonenkäänteitä, ja pelkäsinkin, että hienosti alkanut teos lässähtää loppua kohden. Onneksi notkahduksen jälkeen noustaan taas alkupuolen tasolle, vaikka tuon ikävän käännekohdan seuraukset toki kulkivat mukana loppuun saakka. 

  

Happy Family on oikein sopiva teos Halloweenin aikaan, sillä se esittelee monia perinteisiä kauhukirjallisuuden hahmoja, ja mainitaanhan teoksessa myös tuoreempaakin kirjallisuutta, kuten Twilight-sarja ja Harry Potterit. Suosittelenkin siis tätä yhtä aikaa keveää, mutta tärkeistä asioista puhuttelevaa teosta juurikin syksylukemistoon.  

  

Arvosana:

  
Takakannesta:

Davis Safier on saanut koko Euroopan tikahtumaan nauruun!

  

Emma Wünschmann on hylännyt perheensä vuoksi kansainvälisen uran kustanusalalla. Nyt hänellä on pieni lastenkirjakauppa, jossa saisi kernaasti käydä enemmänkin maksavia asiakkaita. Perhe-elämäkään ei kukoista: teini-ikäisen tyttären mielestä äiti on totaalisen nolo, poika on sulkeutunut kirjojen maailmaan ja aviomies potee pahanlaatuista työuupumusta.

  

Kutsu Stephenie Meyerin kirjanjulkistustilaisuuteen lupailee tilanteeseen parannusta. Emma raahaa mukaansa vastahakoisen perheensä, kaikki hirviöasuihin pukeutuneina ja tilaisuudesta tulee täydellinen katastrofi, mutta pahin on vielä edessä. Kotimatkalla Wünschmannit törmäävät noitaan, joka langettaa heidän ylleen kirouksen. Se muuttaa heidät vampyyriksi, Frankensteiniksi, muumioksi ja ihmissudeksi! 

  

Wünschmannien on pian saatava kirous purettua. He matkaavat Transilvaniaan etsimään vanhaa noitaa – sekä yhteisen onnen avaimia.

  

Happy Family on yhtä aikaa hauska, pähkähullu ja täyttä asiaa perhe-elämästä.

       

Suomentanut: Sanna van Leeuwn, 314 sivua. Bazar 2012

   

Alkuperäinen nimi: Happy Family (2011)

   

Hirviöperheestä on luettu myös täällä: Risingshadow, Kirjavinkit, Kirjakaapin avain, Nenä kirjassa, Lukutoukan kulttuuriblogi, Ihminen välissä. Luettua

Lastenkirjalauantai: Chris Riddell: Ada Gootti ja Humisevan karju

"Meidän kaikkien sisimmässä piilee villiyttä, ja usein se on voimakkainta ujoimmissa."

  

   

Chris Riddellin kirjoittaman ja kuvittaman lastenkirjsarjan kolmas osa, Ada Gootti ja Humisevan karju jatkaa aiemmin viitoitetulla tiellä. Tällä kertaa sivujen reunat kimmeltävät metallinsinisenä.

  

Joulu on tulossa ja Lordi Gootti on poissa liikeasioitaan hoitamassa. Hänen on tarkoitus palata aatoksi ja Ada yrittää ehtiä lukemaan kirjailija isänsä uusimman teoksen ennen tämän paluuta. Kun kirjastohuoneeseen yhtäkkiä pölähtää kolme apinaa, jotka keräävät hyllyistä kirjoja, Adan suunitelmat muuttuvat. 

  

Adan ystävät Emily ja William Kaali ovat tulossa Kalmatollon kartanolle joululoman viettoon, sillä heidän keksijä-isänsä työskentelee Lordi Gootille. Ada ei ole nähnyt heitä pitkään aikaan, koska hänellä on kotiopettaja Lucy Borgia, eikä hän siis käy koulussa muiden tavoin. Kun Ada viimein tapaa Emilyn, hän joutuu hieman harmistuen huomaamaan, että tyttö on löytänyt koulussa uusia ystäviä ja ottanut nämä mukaansa lomalle. Pappilan sisarusten Charlotten, Emilyn ja Annen (viittaus Brontën sisaruksiin) lisäksi uusina hahmoina tutustutaan Williamin poikakoulussa tapaamaan tyttöjen veljeen Ranveliin ja luokalleen useamman kerran jääneeseen Härnäveteen. 

  

Ada Gootti istui siipinojatuolissa Kalmatollon kartanon kirjastossa. Hän luki isänsä uusinta kirjaa ja hymyili kääntäessään sivua. Kirjaston seinille rakennetut mahonkiset hyllyköt olivat täynnä nahkaselkäisiä opuksia, ja jokaisen hyllyn edessä oli messinkipyörillä liikkuvat tikkaat, joilta pääsi kurkottamaan ylimmille hyllyköille. (s. 1)

  

Tuttuun tapaan teos on täynnä ihastuttavia kirjallisuusviittauksia. Kirjallisen koiranäyttelyn osallistuvat mm. Karu Austen (teokset Järjettömyys ja tunteettomuus ja Nopeus ja ennakkoluulo) ja koiransa Emma, miesten vaatteisiin pukeutuva, balettiaskelilla tanssahteleva Georgie Eliot ja middlemarchinkoiransa Kankuri sekä Epeli Dickinson ja koiransa Carlo. Koiranäyttelyn tuomareina ovat Hanska-Risto Andersen ja kreivitär Peppi Pätkätossu (jolla on syvälapinsylikoira Muumi). Peppi viittaa useaan otteeseen ystäväänsä Elsaan tavalla, joka ei jätä arvailujen varaan, etteikö kyseessä olisi Frozenista tuttu jääkuningatar.  Elsa koristaa myös joulukuusen latvaa tähden tai enkelin sijaan. Kääntäjä Jaana Kapari-Jatta on nimennyt luistelevan kirkkoherran Kokko Rahkamoksi (suomalaiset taitoluistelijat Petri Kokko ja Susanna Rahkamo).

  

Hienointa humoristisessa, nopealukuisessa teoksessa on jälleen Riddellin kuvitus (voisin ostaa miehen kuvittaman värityskirjan, jos sellainen tulisi vastaan). Tarina on ihan viihdyttävä ja sen vahvuutena ovat moninaiset. aikuislukijoille osoitetut viittaukset, vaikka juoni ja hahmot eivät niinkään jää mieleen. Teoksen nimi viittaa tietenkin Emily Brontën kirjoittamaan Humisevaan harjuun, muttei liity millään tavoin itse tarinaan, vaikka yksi hahmoista onkin viittaus kirjailijattareen. Bonustarina Erään hurtan historia on heikoin minikirjanen koko sarjan aikana eikä tarjonnut oikeastaan mitään kiinnostavaa lisää teoksessa esitellyn sivuhahmon elämään. 

  

Ada Gootti ja Humisevan karju sopii hyvin Halloween-haasteeseen, vaikka se sijoittuu joulun aikaan. Teoksessa on kuitenkin aaveita, vampyyri ja ihmissusi. 

Koska Kalmatollon kartano oli vanha ja suuri, siellä asui koko joukko kummituksia, jotka pitivät aina varansa, etteivät tulleet kaikki yhtäaikaan esiin. (s. 33)

  

Arvosana:

   

Takakannesta:

Maailmakuulut kirjialijat saapuvat esittelemään uljaita koiriaan Kalmatollon kartanon kirjalliseen koiranäyttelyyn.

  

Kalmatollon yössä on kuitenkin meleillään joitain kummaa: on outoja jalanjälkiä, öisiä ulvahduksia, epäilytävä määrä pureskeltuja kenkiä... Saavatko Ada ja Ullakkokerhon väki selvitettyä mysteerin ennen kuin seuraava täysikuu koittaa?

  

Suomentanut:  Jaana Kapari-Jatta, 219 sivua, Gummerus 2016
      

Alkuperäinen nimi: Goth Girl and the Wurthering Fright (2015)

       

Ada Gootin seikkailuista on luettu myös näissä blogeissa: Kirjavinkit, Hurja hassu lukija, Kirjaston kummitus, Niin monta lukematonta...

Sarjassa aiemmin ilmestyneet:

• Ada Gootti ja hiiren haamu (2015)
• Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit (2016)

Helsingin Kirjamessut 27.-30.10.2016 - Tärpit

Olen menossa toista kertaa Kirjamessuille, tänäkin vuonna kirjabloggaajana. Ajattelin tehdä jo ennen messuja tällaisen koosteen kiinnostavimmista jutuista, nyt kun sain paperisen lehden nenän eteen. Näihin siis haluan itse osallistua (joitakin päälekkäisyyksiä löytyy), eli jos satutte bongaamaan minut, tule ja nykäise hihasta. Lisäksi olen taukojen aikana Boknäsin esittelytilassa 6t139 olevassa bloggaajanurkkauksessa ja halukkaat voivat hankkia sieltä myös Kirjabloggaajanapin. Seuraa myös Twitter-tiliäni, sillä tulen ilmoittelemaan siellä missä olen messuilla menossa.
   

    

Torstai 27.10.

• 11.00-11.30, Minna Canth - Roald Dahl 100 vuotta
• 12.00-12.30, Katri Vala - Kepler62
• 12.30-13.00, KirjaKallio - Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
• 14.00-15.00, Kullervo - Missä kirja-alalla mennään?
• 15.00-15.30, KirjaKallio - Elena Mady: Varjo
• 17.30-18.00, Eino Leino - JP Koskinen: Luciferin oppipojat
• 18.00-18.30, Aleksis Kivi - Harry Potter ja kirottu lapsi 

  

Perjantai 28.10.

• 10.30-11.00, KirjaKallio - Mintie Das: Storm Sisters
• 10.30-11.30, Aino - Spefin keinoin kiinni nykytodellisuuden kipukohtiin
• 12.30-13.30, KirjaKallio - #Pojatkinlukee #Mitästytöt
• 13.30-14.00, Tarina - Maria Kuutti: Anna ja Elvis ja verraton vaari
• 14.00-14.30, KirjaKallio - Harry Potter, kahdeksas tarina
• 17.00-17.30, Takauma - Tekoäly, robotit ja ihmiset
• 17.00-17.30, KirjaKallio - Worldcon tulee Helsinkiin 2017 - Mistä on kyse?

  

Lauantai 29.10.

• 10.30-11.00, KirjaKallio - Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin
• 11.30-12.00, Katri Vala - Kissojen maailmanhistoria
• 14.00-14.30, Eino Leino - Siri Pettersen: Korpinkehät - Kun ihminen on myytti
• 14.30-15.00, KirjaKallio - Elina Pitkäkangas: Kuura

  

Sunnuntai 30.10.

• 10.30-11.00, Minna Canth - Kepler62
• 10.30-11.30, Aino - Chick Litiä yli genrerajojen