Kirjabloggaajien joulukalenterin luukku 20 | Matt Haig: Tyttö joka pelasti joulun & Marjatta Kurenniemi: Onnelin ja Annelin talvi

Kirjabloggaajien joulukalenterin logo on minun suunnittelemani.

  

Osallistuin tänäkin vuonna järjestettyyn kirjabloggaajien joulukalenteriin, luukulla 20. Luin tätä postausta varten kaksi jouluisaa teosta. Luukku 19 avautui blogissa Mrs Karlsson lukee ja huomisen luukku ilmestyy Kirjapöllön huhuiluja -blogiin.

Yöpöydän kirjat -blogi toivottaa tämän postauksen myötä hyvää joulua!

   

"Maailma ilman taikuutta on surullinen paikka."

  

  

Matt Haigin Tyttö joka pelasti joulun on jatkoa 2016 ilmestyneelle teokselle Poika nimeltä Joulu, josta postasin viime vuoden joulukalenterissa. Sarjaan on ilmestynyt tänä vuonna myös kolmas osa Joulupukki ja minä. Pidin tästä jatko-osasta enemmän kuin sarjan aloittavasta kirjasta, joka kertoi kuinka Joulupukki sai alkunsa. Tarinan päähenkilö on tällä kertaa tyttö nimeltään Amelia, jonka ansiosta Joulupukki pystyi ensimmäisenä jouluna viemään lahjat kaikille maailman lapsille, sillä hän uskoi niin kovasti taikuuteen. 

Jouluaaton taika ei ole Joulupukin ansiota, eikä se ole myöskään peräisin salamasta tai muista poroista. 

Taikuus syntyy jokaisen lapsen toiveista ja haaveista. (s. 7)

  

Eletään 1840-lukua. Lontoossa asuvan Amelian äiti on nuohooja, mutta ollut viime aikoina niin sairas, että voi vain maata sängyssä ja yskiä. Niinpä Amelia ottaa piippujen puhdistamiseen tarvittavat varusteet mukaansa ja yrittää tehdä parhaansa tienatakseen rahaa äidin lääkkeeseen. Hän lähettää Joulupukille kirjeen, jossa toivoo, että äiti voisi olla taas terve. Tonttuvaarassa on kuitenkin hätätilanne, sillä peikot hyökkäävät kylään ja tuhoavat niin tottujen kodit, pukin reen kuin myös kaikki lahjat. Niinpä joulua ei sinä vuonna tule.

 

Amelia tiesi -- mikä köyhäintalo oli. Se oli kauhea paikka -- jonne kukaan ei halunnut mutta jonne ihmiset joskus joutuivat, jos olivat liian köyhiä tai sairaita tai menettivät kotinsa tai vanhempansa. (s. 34)

  

Amelian äidin tila huononee ja tyttö joutuu lopulta pahamaineiseen köyhäintaloon. Vuotta myöhemmin Joulupukki on jälleen valmistautumassa aattoillan lahjojen jakoon, mutta kaikki ei ole kunnossa: toivopuntarissa on vähemmän valoja kuin pitäisi. Tästä pukki päättelee, että Amelialle, tytölle, joka aikoinaan oli niin toiveikas, on tapahtunut jotain. Hän lähtee Lontooseen ja tapaa mm. kuningatar Viktorian ja kirjailija Charles Dickensin matkalla pelastamaan Ameliaa. Tapahtumien tuoksinassa pukki myös rakastuu.

"Ensi sitä rakastaa toista ihmistä ja tunne on molemminpuoleinen, ja sitten häntä ei enää olekaan. Minne kaikki rakkaus menee?"
--
"Rakkaus ei koskaa katoa -- Vaikka ihminen katoaisikin. -- Rakkaus ei koskaan kuole -- rakkaus jää talteen ja suojelee meitä. Se on elämää suurempaa, eikä se lopu silloin, kun elämä loppuu." (s. 287-288)

  

Haigin kuvaama maailma on hyvin synkkä, mutta jostain löytyy aina pieni toivon pilkahdus. Esimerkiksi Amelian äidillä on sanonta: "Elämä on kuin savupiippu - joskus on mentävä pimeyden läpi, jotta pääsee valoon." Suosikkihahmoni on Nokikuono-niminen kissa, Amelian paras kaveri.

   

Chris Mouldin kuvitus on ihastuttavaa!

  

Arvosana:

    

Takakannesta:

Jos taikuudella on alku, onko sillä myös loppu?

  

Kun Amelia haluaa toiveensa täyttyvän, hän tietää täsmälleen kenen puoleen kääntyä: joulupukin. Mutta taika, johon Amelia uskoo, on hiipumassa, ja joulupukilla on kädet täynnä työtä: kiukkuisia tonttuja, taivaalta putoilevia poroja, vihaisia peikkoja puhumattakaan siitä, että koko joulu on ehkä peruttu! Mutta Amelia ei olekaan mikään tavallinen tyttö, ja pian joulupukki saa huomata, että hän tarvitsee Amelian apua pelastaakseen joulun.

  

Tyttö joka pelasti joulun on henkeäsalpaava ja viisas seikkailukertomus joulun pelastusoperaatiosta. Se on edeltäjänsä Poika nimeltä Joulu -kirjan tavoin hauska, syvällinen ja koskettava – täydellinen joulukirja!

     

Suomentanut: Sarianna Silvonen, 339 sivua, Aula & Co 2017

    

Kuvittanut: Chris Mould

  

Alkuperäinen nimi: The Girl Who Saved Christmas (2016)

  

Kirja on luettu myös täällä: Luetut.net, Kirjojen keskellä, Siniset helmet, Bibbidi Bobbidi Book, Lastenkirjahylly

  

    

"Ei oikeastaan lainkaan huomaa, koska se alkaa,
mutta eräänä päivänä vain tajuaa olevansa keskellä joulutouhua."

    

Lukuhaasteissa: Helmet 2018: 11. Kirjassa käy hyvin
  

Tämä vuonna on juhlittu Marjatta Kurenniemeä, jonka syntymästä on kulunut 100 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi olen lukenut pitkin vuotta hänen tuotannostaan Kuinka-Kum-Maa on kaikkialla ja Puuhiset. Kurenniemen kirjat eivät ole minulle lapsuudesta tuttuja, joten onkin ollut ihanaa astua hänen satumaailmoihinsa.
 
Suosituimpia teoksia hänen tuotannostaan ovat kuulemani perusteella parhaista ystävistä Onnelista ja Annelista kertovat, joista luin kalenteriluukkua varten toisen osan Onnelin ja Annelin talvi. Teoksen tapahtumat kestävät marraskuusta toukokuuhun, mutta joulun vietto on osa tarinaa. En ole lukenut sarjan ensimäistä osaa Onnelin ja Annelin talo, johon sivun alalaidassa viittailtiin usein. Tämä ei kuitenkaan haitannut pahasti lukukokemusta.

Hauskimpia asioita mitä tiesin oli kipittää tohveleissa ja aamunutussa keittiöön valmistamaan aamukahvia. (s. 61)

8-vuotiaat tytöt asuvat omassa talossaan ja ovat tekemässä puutarhassa viimeisiä syyspuuhia, kun portilla näkyy yllättäen valoja. Pikkuruinen auto ajaa pihaan ja siitä astuu ulos herrasmies, joka kysyy tytöiltä talon edellistä omistajaa, rouva Ruusupuuta. Vaaksanheimojen perhe on joutunut muuttamaan heidän talonsa tuhouduttua äkillisesti. Onneli ja Anneli tarjoavat heille yösijan nukkekodissaan.

Perheen vierailu venyy kuitenkin pitempään, sillä rouva Ruusupuuhun on vaikeaa saada yhteyttä. Pian tytöistä tuntuu siltä kuin nukkekodissa asuisi "elävä nukkeperhe", isä, äiti, mummo ja lapset Lilli, Putti ja vauva. Vieraat päättävät ilahduttaa emäntiään viettämällä pukkujoulua, joka on heidän kokoisilleen mielekkäämpi juhla. Joulupukin sijaan lahjat jakaa joulupikku. 

- Kun on erilainen, niin kuin minä ja perheeni -- täytyy olla erityisen varuillaan. (s. 26)

Tarinassa on pari jännittävää hetkeä, kun Vaaksanheimojen perheen perässä on epämiellyttäviä isoja ihmisiä, mutta lopussa kaikki kääntyy parhain päin. Kurenniemi on luonut jälleen yhden ihastuttavan sadunomaisen maailman. Teos muistuttaa Mary Nortonin Kätkijöitä, jossa niin ikään on pikkuruisia ihmisiä, jotka joutuvat etsimään uuden kodin sekä nukkekodin huonekaluja.
  

   

Kirjasta ilmestyi vuonna 2015 elokuva.

  

Arvosana:

   
Takakannesta:

Onneli ja Anneli ovat parhaat ystävykset, jotka asuvat kahdestaan ikiomassa talossa. Eräänä talvi-iltana heidän pihaansa ajaa pikkuruinen, tuskin kenkälaatikon kokoinen auto. Vaaksanheimojen perhe on joutunut kodittomaksi ja muuttaa Onnelin ja Annelin nukkekotiin asumaan. Pian selviää, että kaikilla isoilla ihmisillä ei olekaan hyviä aikeita Vaaksanheimojen suhteen... 

87 sivua, WSOY 1970 (2. painos, 1. painos 1968)

  

Kuvittanut: Maija Karma

      

Muita lukukokemuksia: Cillan kirjablogi, Sinisen linnan kirjasto, Kirjasähkökäyrä, Lukutoukan kulttuuriblogi, Tarinauttisen hämärän hetket

Lukupiirissä | Arkadi & Boris Strugatski: Stalker - Huviretki tienpientarelle

"Tärkeää on, että nyt ihmiskunta tietää varmasti:

se ei ole Maailmankaikkeudessa yksin."

  

   

Joulukuun lukupiirikirja, Hyllynlämmittäjä -haaste

   

Olen halunnut lukea Arkadi ja Boris Strugatskin scifiklassikko Stalkerin jo pitkään. Etenkin kun löysin kirjan jokunen vuosi sitten kirpparilta pilkkahintaan. Se on ainoa tänä vuonna lukemani Hyllynlämmittäjä -haasteen teoksista. Lukupiiri oli jälleen hyvä syy lukea teos, johon muutoin ei juuri nyt olisi tarttunut. Tiesin Tarkovskin vuonna 1979 ilmestyneen, kirjaan pohjautuvan elokuvan sekä pelisarjan, ja olen katsonut YouTubesta löytyvät kotimaisen indie-elokuvan Vyöhyke. En siis lähtenyt täysin ummikkona matkaan, mutta sain yllättyä siitä, kuinka erilainen kirja oli kuin kuvittelin. 

  

Vyöhykkeet synnyttäneitä muukalaisten vierailuja tapahtui kuusi, mutta kirja ei kerro missä muut vyöhykkeet ovat. Kerronta alkaa siitä, kun noista Käynneistä on kulunut jo kolmetoista vuotta. Suurimmat erot mielikuvien ja todellisuuden välillä olivat teoksen sijoittuminen Kanadaan (sillä peleissä tapahtumapaikkana on Pripyat), kuinka vähän Vyöhyke loppujen lopuksi oli teoksessa läsnä - siitä kyllä puhuttiin paljon, mutta mielikuvissa se jäi varsin hajanaiseksi sekä salamyhkäisyys sekä Vyöhykkeeltä löydettyjen esineiden että niiden jättäjien vähäinen kuvailu. Sen sijaan kuvattiin kyllä paljon päähenkilö Redrick Shoehartin baarireissuja ja tupakanpolttoa. 

    

- On esineitä, joille olemme löytäneet käyttöä. Me käytämme niitä joskin lähes varmasti toisin kuin kävijät niitä käyttävät. Olen varma siitä, että valtaosassa tapauksissa me käytämme mikroskooppeja naulojen naulaamiseen. (s. 155)

   

Stalkerit ovat tyhmänrohkeita miehiä, jotka uhmaavat vyöhykkeen vaaroja hakeakseen sieltä muukalaisten tuomia esineitä, joita myymällä rahoittavat juomistaan tai elättävät perhettään. Noilla vierailuilla on vain hintansa, sillä vyöhyke muuttaa stalkereiden perimää ja lapsista tulee yleensä poikkeavia. Vyöhykkeeltä voi löytää esimerkiksi mustia roiskeita ja tyhjiöitä, mutta varomattomat saattavat astua kuolettavaan ansaan kuten hyttyskaljuun, joka on voimistuneen painovoiman alue. Osalle esineistä on keksitty käyttöä, kuten kikka-puikoille, ikuisen virran lähteille. Autoja on ryhdytty muuttamaan kikalla kulkeviksi. 

Teoksessa käytetään muutamia erikoisia sanoja, joiden merkityksestä en ole aivan varma. Luutamiehet saattavat olla auton pyyhkimet ja käytännön hoksnokkaa voinee verrata maalaisjärkeen. Muutoin teksti on ihan helppolukuista. Takakannen väitettä reippaasta aitoudesta ja Redin rentoudesta en voi aivan allekirjoittaa, mutta tätä pitäisi kai verrata tarkemmin Tarkovskin versioon. 

   

- En mitenkään saattanut uskoa paniikinomaisia uutisia palavista kortteleista, valikoivasti vanhuksia ja lapsia ahmivista hirviöistä tai verisistä taisteluista haavoittumattomien muukalaisten ja varsin haavoittuvaisten mutta silti urhoollisten kuninkaallisten panssariyksiköiden välillä. (s. 9)

  

Olisi ollut kiinnostavaa lukea siitä hetkestä, kun muukalaiset saapuivat ja tietää enemmän heidän jälkeensä jättämästä "piknik roskasta" sekä ulkomuodosta ja matkustustavasta. Käyntien merkitystä ei nimittäin tiedetä, oliko kyseessä hyökkäys vai satunnainen pysähtyminen pitkän matkan varrella. Tuli sellainen olo, että kirjailijat hukkasivat paljon kiehtovaa potentiaalia, mutta se varmaan johtuu siitä, että myöhemmin syntyneenä ihmisenä tykkään toiminnallisemmasta kerronnasta. 

Kiva kuitenkin, että on taas yksi klassikko luettu - ja vieläpä venäjästä käännetty sellainen, se on nimittäin kieliryhmä, jonka kirjallisuutta tulee luettua ihan liian vähän (aikaisempina lukukokemuksina mm. Dmitri Gluhovskin Metro 2033). Luin jostain, että stalker on Strugatskin veljesten keksimä sana, joka on johdettu hiippailua tarkoittavasta sanasta stalkking.

   

- Tiedätkö, minähän aioin lähteä, jo vankilassa päätin. "Mitä varten minä kyykin tässä kaupunkipahasessa?" minä tuumin. "Hiiteen kaikki", minä ajattelin. Ja kun palaan vankilasta, niin - terve, kaupungista lähteminen on kielletty! (s. 172)

    

Arvosana:

  

Takakannesta:

Neuvostokirjailijoiden kärkeen kuuluvien Strugatskin veljesten Stalker on niittänyt meilläkin mainetta Tarkovskin samannimisenä elokuvana. Kirja on filmiä realistisempi, reippaan aito kuva tulevaisuuden Kanadasta, jos kohta myös uheka, filosofinen vertauskuva ihmisen, luonnon ja teknologian suhteista. Ihmistä monin verroinkehittyneemmät olennot ovat tehneet maahan pikavierailun jättäen jälkeensä omituista kamaaja hallitsemattomia luonnonilmiöitä. Näin syntynyt 'Vyöhyke' on ihmisen rajattoman uteliaisuuden, pelon ja ahneuden kohde. Alamaailman puolivillaiset 'stalkerit', yhtenä heistä kirjan antisankari rento jätkä Red, tekevät henkensä kaupalla kahmimisreissuja tarkoin vartioidulle vyöhykkeelle. Kuin ihminen omille vaaranalaisille aluilleen, jos niin halutaan tulkita. 

   

Suomentanut: Esa Adrian, 216 sivua, WSOY 1982 (2. painos)

    

Alkuperäinen nimi: Piknik na obochine (1972)

  

Tämän klassikon ovat lukeneet myös:  Giik! - Nörttihölinää pohjoisen perukoilta, Vankityrmiä ja Louhikäärmeitä, Monttu, Tahaton lueskelija

Lukupiirissä | Sally Green: Puoliksi paha

"Mitä sinä oikein tavoittelet?"

  

"Oikeutta olla oma itseni."

    

   

Lukuhaasteissa: Helmet 2018: 10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja, Marraskuun lukupiirikirja

   

Siskon tytär suositteli Sally Greenin Puoliksi pahaa. Kirja on ollut minulla lainassa häneltä varmaan jo pari vuotta, mutta sain sen luettua vasta nyt. Ehdotin sitä lukupiirilleni ja se päätyi marraskuun teokseksi. Jo heti alussa tajusin, että kirjasta pitäminen tulee olemaan haastavaa, sillä ensimmäiset parisenkymmentä sivua on kirjoitettu sinä-passiivissa. Epämiellyttävä tunne ei ravistunut missään vaiheessa lukukokemuksesta. Päähenkilö Nathania seurataan kirjassa noin kahdeksanvuotiaasta seitsemäntoistavuotiaaksi. En oppinut missään vaiheessa pitämään hänestä tai sympatisoimaan hänen kohtaloaan. 

   

"Minua on pidetty häkissä melkein kaksi vuotta. Minua on hakattu ja kidutettu, enkä ole saanut tavata perheenjäseniäni, jotka ovat valkoisia noitia. Mitä ´hyvää´ siinä on?" (s. 208)

  

Nathanilla on kahdeksan ja viisi vuotta vanhemmat siskot Jessica ja Deborah sekä kaksi vuotta vanhempi veli Arran. Jessica inhoaa Nathania sydämensä pohjalta, mutta kaksi muuta sisarusta ovat Nathanille ystävällisiä. He asuvat mumminsa, äidin äidin kanssa. Äiti on kuollut Nathanin ollessa pieni hieman epämääräisissä olosuhteissa. Kansitaiteen lisäksi parhaat kohdat kirjassa ovat, kun Nathan keskustelee mummonsa, Arranin tai Deborahin kanssa. 

  

Nathania on syntymästään asti arvosteltu isänsä, mustan noidan Marcusin takia. Neuvosto on asettanut hänelle tiukat säännöt "valkoisten noitien turvallisuuden" nimissä. Ihan niin kuin nuoresta pojasta olisi paljoakaan vaaraa koulutettuja, vahvoja noitia vastaan. Kokemansa kohtelun jälkeen hänen pitäisi lisäksi olla valkoisten noitien puolella. Ei vaadi suurta päättelykykyä, että Nathan ei ole kauhean innoissaan tästä. 

  

Valkoisten noitien turvallisuuden takaamiseksi on päätetty, että sekaveriset (V 0,5 / M 0,5) eivät enää saa poistua kotoaan ilman neuvoston etukäteen antamaa lupaa. (s. 86)

  

Kirja on aivan liian selvästi Harry Pottereista inspiroitunut halpakopio. Englantiin sijoittuvassa romaanissa on valkoisia ja mustia noitia ja Nathan on puoliksi kumpaakin. Hän on siis sekaverinen eli valkoisten noitien mielestä puoliksi paha. Ei sillä, että valkoisetkaan noidat kauhean hyviä asioita voimillaan tekisivät. Valkoisia noitia suojelemaan on perustettu neuvosto, joka on kuin Luihuisten ylläpitämä Taikaministeriö, sillä he halveksivat puoliverisiä, jotka ovat puoliksi valkoisia, puoliksi nurjia. Nurjat ovat ei-taikovia ihmisiä, kuten J.K. Rowlingin taikamaailmassa jästit. 

   

Alaikäistä noitaa kutsutaan noitaseksi, joka saa aikuistumisseremoniassa 17-vuotissyntymäpäivänään kolme lahjaa ja juo sukulaisen, yleensä äidin tai isän verta. Seremonian jälkeen paljastuu ennemmin tai myöhemmin, mikä on kenenkin voima. Suurin osa miehistä saa heikon voiman. Neuvoston voimakkaimmista valkoisista noidista kouluttamat metsästäjät, jotka jahtaavat Englannin ja Euroopan mustia noitia, ovat melkein kaikki naisia. 

  

Sen lisäksi, että tarina ei vienyt mukanaan, suomennoskin jätti toivomisen varaa, kuka nykypäivän teini sanoisi koskaan "kessuttelevansa"? Kirja on maailmalla ja Suomessakin herättänyt paljon keskustelua. Kirjan käännösoikeuksia nimittäin myytiin jo ennen kuin se oli edes ilmestynyt.  Kate Atkinsonin nimissä on kanteen laitettu markkinointitarkoituksessa lausahdus "Uusi Nälkäpeli, uskoisin." Tälle vertaukselle ei löydy  minulta paljoakaan ymmärrystä. Puoliksi paha on urbaania fantasiaa ja Nälkäpeli dystopiaa, jonka suosio on aivan ilmiömäinen, ei lähelläkään Puoliksi pahan saavuttamaa. Ainoa yhdistävä tekijä on kohderyhmä eli young adult-luokittelu. 

  

Oletko sinä lukenut Puoliksi pahan? Mitä ajatuksia se herätti? Paraneeko sarja myöhemmissä osissaan? Kommenttiboksiin saa jättää viestiä.

    

Arvosana:

           

Takakannesta:

Kuvittele, ettet osaa lukea etkä kirjoittaa, mutta parannut nopeasti – jopa noidaksi. Alat voida pahoin, jos et pääse ulos pimeän ajaksi. Vihaat valkoisia noitia, mutta rakastat Annalisea, vaikka hän on yksi heistä. Olet joutunut virumaan häkissä neljätoistavuotiaasta saakka. Sinun pitäisi paeta ja löytää Mercury, musta noita joka syö pikkupoikia. Sinulla on aikaa siihen asti, kunnes täytät seitsemäntoista vuotta. Helppo nakki.

Sally Greenin esikoisromaani Puoliksi paha on henkeäsalpaava tarina erään pojan selviytymiskamppailusta. Ihmisten keskuudessa elävässä salaisessa noitayhteisössä mustia ja valkoisia noitia yhdistää vain yksi asia: pelko poikaa kohtaan, joka kuuluu molemmille puolille ja ei kummallekaan. Englantilaisen perheenäidin omaksi ilokseen kirjoittaman Puoliksi pahan käsikirjoitus aiheutti sensaatiomaisen kuhinan kansainvälisessä kirjamaailmassa, ja sen käännösoikeudet myytiin yli 40 kielelle jo ennen teoksen ilmestymistä. Puoliksi paha on trilogian avausosa, ja siitä on tulossa myös elokuva.

   

Suomentanut: Sari Kumpulainen, 378 sivua, Gummerus 2014
 

Alkuperäinen nimi: Half Bad (2014)

  

Sarjassa ilmestyneet: 

• Puoliksi paha (2014)
• Puoliksi villi (2015)
• Puoliksi poissa (2016)

    

Kirja on luettu myös täällä: Tarinoiden syvyydet, Kirjaneidon tornihuone, Kirjasähkökäyrä

Lars Wilderäng: Tähtipöly (Tähtitrilogia #3)

"Koko ihmisrotu on pyyhitty täydellisesti maailmankartalta."

  

  

Arvostelukappale

  

Lars Wilderängin Tähtitrilogia on ollut kirjavuoden suosikkejani. Tämä postaus käsittelee sarjan kahta edellistä osaa ja sisältää siten joitakin juonipaljastuksia. Ensimmäinen osa, Tähtikirkas oli koukuttava lukukokemus, jonka ahmin innoissani. Ruotsiin sijoittuva dystopia/post-apokalyptinen teos toi maailman lähemmäksi omaani, sillä moni asia oli niin tuttua. Olinkin hieman pettynyt, kun luin Tähtisateen ja se vei tarinaa suuntaan, joka sai sen näyttämään b-luokan kauhuleffalta. Niinpä tartuin trilogian päätösosaan hieman varautuneena, mutta varovaisen toiveikkaana. Ja tällä kertaa tarina vei mukaansa ensimmäisen osan tapaan ja niputti sarjan avoimet juonilangat onnistuneesti yhteen. Sarja sai ansaitsemansa lopun ja voin suositella lämpimästi tutustumaan tähän toiminnantäytteiseen lukusukkulaan.

  

Nollaus ei ollut ahmaissut pelkästään teknologiaa vaan myös värit. Kaikki muuttui nykyisin harmahtavaksi tai likaisen ruskeaksi, missä määrin siis oli edes ehjä. (s. 186)

  

Aiempien osien tapaan, Tähtipölyn tapahtumat kerrotaan useiden henkilöiden näkökulmasta. Joukkoon liittyy myös uusia kasvoja ja heidän menneisyydestään kerrotaan lyhyiden takaumien kautta aina Sammutuksen ajasta muutaman vuoden takaisiin tapahtumiin. Sammutukseksi kutsutaan sitä hetkeä, kun kaikki sähkölaitteet lakkasivat toimimasta. Tuon kaaoksen takana olivat nanomiiteiksi kutsutut minikokoiset robotit, joiden alkuperä on maapallon ulkopuolinen. Toisessa osassa nuo nanomiitit lähettäjät tulevat Maahan tarkoituksenaan puhdistaa se ihmisistä ja hyötyä maasta taloudellisesti. Puhdistaminen aloitetaan tähtipölyllä, joka muuttaa suuren osan selviytyjistä zombeiksi ja nyt pienentynyt jäljelle jääneiden joukko joutuu taistelemaan epäkuolleita vastaan.

  

Hän voisi pystyttää heidän eteensä lihamuurin, mutta Marstrandinsaarella oli tuhansittain zombeja. Luodeilla sai ostettua lisää aikaa, mutta niitä ei ollut niin paljon, että niillä olisi ostettu ikuinen elämä. (s. 42)

  

Tässä osassa päästään näkemään myös Ruotsin lähimaita ja niiden tilannetta, kun keskeisistä hahmoista muutama lähtee hakemaan apua zombikaaokseen. Avun saaminen taistelussa muukalaisia vastaan näyttää kuitenkin aika toivottomalta, mutta sinnikkyyttä ei ainakaan puutu. Kuinka voittaa ylivoimainen vihollinen, jolla on hallussaan teknologiaa, joka ylittää ihmiskunnan parhaatkin saavutukset ja käytössä on vain vähän jousta ja nuolia edistyneempiä aseita? Onneksi Filipillä on saari, jonne zombit eivät pääse, mutta talvi on tulossa. 

  

Heitä on pakostakin enemmän, vaikka yhtä elävää ihmistä kohti tallustikin varmastu satakunta zombia. (s. 322)

  

Kirjan loppu yllätti täysin, mutta hyvällä tavalla. Mahtavaa, että joku kirjailija uskaltaa kirjoittaa tällaisen loppunäytöksen. Suosikkihahmojani olivat tällä kertaa Jocke ja Anna, jonka miessuhteet muistuttavat harvinaisen paljon erästä tiettyä kahdeksanjalkaista. Sarja sopii lukijalle, joka pitää dystopioista, maailmanlopuista ja scifistä, mutta myös lukijalle, jolla ei ole aiemaa kokemusta kyseisistä genreistä. Pohjimmiltaan sarjassa on nimittäin kyse selviytymisestä, kuinka ihmisten täytyy luottaa toisiinsa hengissä pysyäkseen ja kuinka ihmiskunta rakentaa uuden maailman vanhan raunioille. 

  

Arvosana:

          

Takakannesta:

Sivilisaatio, joka on rakennettu hitaasti kymmenen vuotta Sammutuksen jälkeen, sinnittelee henkitoreissaan. Vastustaja on ylivoimainen, ja se on ollut vähällä tuhota koko läntisen Ruotsin sotajoukot.

  

Muutama harva selviytyjä on kerääntynyt Carlstenin linnoitukseen. He ovat loukussa kuin rotat, vihamielisen piirityksen keskellä. Täytyy olla keino pysäyttää kammottava vihollinen – heidän on yritettävä, vaikka se jäisi heidän viimeiseksi teokseen. Mutta miten paeta piirityksestä? Onko jossain vielä muita selviytyjiä? Ja onko maailmasta edes mitään jäljellä, pelastettavissa?

  

Lars Wilderäng on kirjoittanut aiemmin nopeatempoisia trillereitä, mutta Tähtitrilogian myötä hänen suosionsa räjähti. Hän kirjoittaa myös Cornucopia?-blogia, joka on Ruotsin luetuimpia talous-, politiikka- ja ympäristöblogeja. Tähtipöly päättää Tähtitrilogian, jonka aiemmat osat ovat Tähtikirkas ja Tähtisade.

  

Suomentanut: Sirpa Parviainen, 342 sivua, Jalava 2018

  

Alkuperäinen nimi: Stjärndamm (2016)

  

Sarjassa ilmestyneet: 

• Tähtikirkas (2017) 
• Tähtisade (2018) 

  

Samankaltaista luettavaa: Ernest Cline: Armada, M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö, Rick Yancey: 5. aalto-trilogia, Harri V. Hietikko: Pandemian jälkeen, Emily St. John Mandel: Station Eleven, Max Brooks: Sukupolvi Z, Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta, Douglas Preston: Isku, Guillermo del Toro & Chuck Hogan: Vitsaus, John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään

Marraskuun luetut ja joulukuun suunnitelmia

Kuvia Instagram-tililtäni. Grindelwaldin rikokset -leffa oli toiminnallinen ja viihdyttävä,
mutta herätti paljon kysymyksiä mm. Potter-kaanonista. Hyvä treffileffa puolison kanssa.

  

Marraskuu oli hyvin kirjallinen, sillä luin 22 teosta (joista varsinaisia romaaneja oli viisi), joista kertyi yhteensä 4866 sivua. Otin osaa jo perinteeksi muodostuneeseen 30 sivua päivässä -lukuhaasteeseen. Sen ja sarjakuvahaasteen loppukirin (15 sarjakuvateosta!) avulla sain luettua kuukauden aikana enemmän kirjoja kuin kertaakaan aikaisemmin blogini historiassa. Parhaat lukukokemukset olivat lasten- ja nuorten kirjallisuuden Finlandia -ehdokkaana ollut Kolmas sisar, Mummo -sarjakuvien viides albumi, ruotsalaisen postapokalyptisen trilogian mallikkaasti paketoinut Tähtipöly, The Walking Dead -sarjan 14 albumi ja unenomaisen kaunis Noki. 

• Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous 
• Magdalena Hai: Kolmas sisar 
• Sally Green: Puoliksi paha
• Robert Kirkman: The Walking Dead - Book 14
• Sarah Andersen: Elämänhallinta on illuusio 
• Joe Hill & Gabriel Rodriguez: Locke & Key 2 - Head Games 
• J.P. Ahonen: Belzebubs 
• Mika Lietzén: 1986 
• Jaakko Ahonen: Pikku närhi 
• Ines Lukkanen: Taidevandalismi
• Risto Isomäki: Viiden meren kansa
• Kei Sanbe: Poissa - Erased 1
• Madeleine Rosca: Hollow Fields 1
• Anni Nykänen: Mummo 5
• Mikko A. Jeskanen: Perkele – Myytillisiä tarinoita
• Kaisa Happonen & Karri "Paleface" Miettinen: Revi se 
• Hikaru Miyoshi: Tarkastaja Akane Tsunemori 4-6
• Arina Tanemura: Prinsessa Sakura 3
• Lars Wilderäng: Tähtipöly
• Sirkku Tuomela: Noki

  

Luen parhaillaan Johanna Sinisalon Iron Sky -leffan maailmaan sijoittuva Renaten tarinaa. Siitä ja Isomäen kirjasta on tulossa arvosteluni Tähtivaeltajaan 1/2019. Kirjoitin vähän aikaa sitten Enorannan ja Hain lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia -palkintoehdokkaista Risingshadow -artikkelit, ja ne ilmestyvät ehkä tämän viikon aikana. Onnea Siiri Enoranta palkinnosta! 

  

Joulukuussa pyörii kirjabloggaajien joulukalenteri, ensimmäinen luukku ilmestyi Hyllytontun höpinöitä -blogissa ja sieltä löytyy lista blogeista, jotka ovat mukana. Kirjakultin kanavalle ilmetyy uusia videoita vähintään kerran viikossa. Tavoitteenani on saattaa loppuun Reader why did I marry him? -blogin runohaaste, lukupinosta löytyy jo kaksi kirjaston varauksista saapunutta teosta. 

  

  

Joulukuun lukupinossa ovat:

• Holly Bourne: ...ja onnellista uutta vuotta?
• Matt Haig: Tyttö joka pelasti joulun
• Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä 
• Philip Reeve: Mortal Engines
• Elina Salminen: Koska tuuli kuiskii
• Arkadi & Boris Strugatski: Stalker - Huviretki tienpientarelle