Harry Potter -lukumaraton 2019

        

Lukujonossa -blogi vetää jälleen Potter-maratonia. Meinasin ensin jättää tämän kertaisen maratonin väliin, sillä odotan syksyllä ilmestyvää kuvitettua versiota Liekehtivästä pikarista, enkä siis halunnut lukea sitä tai muita Pottereita uudelleen. Muistin sitten kirjahyllyyni unohtuneen Jaana Kapari-Jatan kirjan Pollomuhku ja Posityyhtynen, joka kertoo hänen kääntämisprosessistaan tämän maailmankuulun sarjan parissa. Niinpä valitsin luettavakseni sen tälle sangen helteiselle viikonlopulle.

   

Maraton alkaa klo 22:00. Kirjassa on 164 sivua, ja sain luku-urakan loppuun klo 4:15. Jos ei olisi seuraavaa lukuprojektia meneillään eli klassikkohaastetta 31.7. (en siis ole siihen kirjaa vielä ehtinyt lukemaan) ottaisin seuraavaksi varmaan ekan osan Pottereista käsittelyyn englanniksi. Siinäpä hyvä idea, kunhan kaikki kuvitetut versiot ovat ilmestyneet. Täytyisi myös kokea sarja äänikirjoina Stephen Fryn lukemana. Kiitos Lukujonon Sannalle maratonista, oli kivaa kurkistaa Kapari-Jatan mielenmaisemaan Pottereiden eriskumallisen sanaston rakentamisesta. 

    

   

    

Naistenviikko | Tiina Raevaara: Eräänä päivänä tyhjä taivas

"Mistä aloittaisin? Turtuneisuudesta, tyhjyydestä, pysähtyneisyydestä, 
ei niistä voi aloittaa, niissä ei ole alkua eikä loppua. 
On vain hidasta taantumista, sellaista jota ei edes näe 
ennen kuin pääsee katsomaan kauempaa."

    

    

Lukuhaasteissa: Scifi-lukuhaaste, Naistenviikon lukuhaaste - Nimipäiväänsä tänään 24. heinäkuuta viettävät Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja, Kirjankansibingo: Unenomainen 

   

Eräänä päivänä tyhjä taivas on Tiina Raevaaran esikoisteos. Se on unenomainen, satumainen, tajunnanvirtaa ja paikoin jopa absurdi. Raevaaran kieli on vahvaa, ja nautin hänen kynänsä riepoteltavana olemisesta. Teoksen maailma on tuhoutunut, eikä tarinan kertoja osaa antaa tyhjentävää vastausta kuinka ja miksi. On kuitenkin puhetta sodasta ja pommeista, säteilystä ja mutaatioista. 

 

Ei tämä ole enää kaupunki, kaikki mikä siitä on sellaisen tehnyt, on nyt mennyttä. Tuhoutunut, murskautunut, palanut, mustunut. Haihtunut tuhkapilvenä tuuleen. (s. 77)

  

Päähenkilö on päätynyt vuoden vanhana orpokotiin ja etsinyt siitä saakka tietä takaisin kotiin. Vuosien aikana hän on joutunut selviytymään maailmassa, joka on muuttunut hyvin vihamieliseksi ihmisille, etenkin yksin matkaaville naisille. Yhdeksäntoista vuotta myöhemmin päähenkilö pääsee lopulta siihen metsään, jossa vanha kotitalo sijaitsee. Hän tapaa vanhan miehen, joka kertoo, että perhe asuu edelleen siellä.
 

Metsään on raivattu piha, jonka keskellä seisoo valtava talo, kuin taivaasta pudonnut. Tai ei: pikemminkin maasta kasvanut, työntynyt mullan läpi kuin jättimäinen sieni. (s. 23)

Talo on monikerroksinen, sokkeloinen rakennelma, jossa seinät kaatuvat päälle, jos niitä lakkaa ajattelemasta ja jonka ovista suurin osa on lukittu ja vain isä avainten haltijana pääsee niihin. Päähenkilö yllättyy nähdessään talosta asuvat 19 miestä, hänen veljensä, joista ei tiennyt mitään ja jotka isä on kouluttanut parhaan kykynsä mukaan taistelemaan maailman pahuutta vastaan. Mutta missä on äiti, jonka kosketusta hän on vuosia ikävöinyt? Talon hulluus ja maailmantuskainen ilmapiiri imaisee päähenkilönkin pölyisille käytävilleen. Salaisuudet paljastuvat yksi kerrallaan ja takaumien kautta maalaillaan menetettyä maailmaa.

Raivoa ja epäluuloa, niitä on täällä joka puolella niin paljon, ettei muille tunteille riitä tilaa. Eniten raivo asuu isässäni, se on vallannut hänet. Haluaisin tunkea sormeni isääni ja kiskoa raivon ulos, estää sitä ravistamasta siemeniään tuuleen. (s. 58)

Minun täytyy ehdottomasti tutustua lisää Raevaaran tuotantoon. Varasinkin jo hänen novellikokoelmansa En tunne sinua vierelläni kirjastoon. Vaikka pidinkin suuresti joistakin teoksen osa-alueista, toiset jättivät vähän kylmäksi (kuten runsas kaksoispisteen käyttö) ja jotkin kirjat inhottavuudet uivat liiaksi ihoni alle. Suosittelen kuitenkin lämpimästi kirjan lukemista, se on vallan vaikuttava kokemus, vaikkei ehkä sovikkaan kaikkein herkimmille.

Kaapin sisältö tuo mieleeni jotain. Haljun muiston retkistä, joita tehtiin vähän yli metrin mittaisina koululaisina, käveltiin parijonossa saleihin, jotka olivat täynnävitriinejä ja lasikaappeja -- Menneisyyden jälkiä, olemassaolon todisteita. (s. 124)

   

    

Arvosana:

     

Takakannesta:

Tyttö on elänyt perheestään erossa maailmassa, joka on tuhoutunut elinkelvottomaksi. Ympäristö tuntuu täysin vieraalta: kaupungit ja kylät ovat kadonneet, ainoastaan eräs metsä näyttää vielä olevan ennallaan. 

  

Vanhan miehen opastamana tyttö löytää metsän keskeltä syntymäkotinsa, joka ei kuitenkaan tarjoa turvaa – vaan järkyttäviä yllätyksiä. Epämuotoisen rakennuksen uumenista löytyy outo veljessarja sekä isä, jota kaikki pelkäävät.

  

Mitä on tapahtunut ja missä tytön kaipaama äiti on? Tyttö vedetään mukaan sokkeloisen talon kummalliseen elämään. Vähitellen paljastuvat salaisuudet eivät jätä yhtäkään talon asukasta ennalleen. 

  

Tiina Raevaaran esikoisromaani Eräänä päivänä tyhjä taivas on painajaismainen satu ja nurinkurinen kehitystarina, jossa luonto ja eläinten maailma limittyvät ihmisten maailman kanssa. Unenomaiset kuvat ja tuhoutuvan maailman maisema luovat kerrontaan uhkaavan mutta kauniin tunnelman, joka pitää lukijan otteessaan loppuun saakka.

    

247 sivua, Teos 2008

    

Myös täällä on upottu tuhoutuneen maailman tuhkaan: Turun Sanomat, Savon Sanomat, Kiiltomato, Vetus et Nova,  Kirjanurkkaus 

  

Samankaltaista luettavaa: Leena Krohn: Hotel Sapiens, Jean Hegland: Suojaan metsän siimekseen, Beth Lewis: Suden tie 

Naistenviikko | Johanna Hulkko: Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus

Sillloin Salli kysyi sitä, mitä kukaan muu ei ollut tohtinut.
"Raparperi, miksi sinulla on kaksi isää?"
Raparperi oli jo etukäteen miettinyt mitä vastaisi kysymykseen sitten, kun se tulisi eteen.
"Siksi kun minulla on käynyt niin hyvä tuuri", hän sanoi.

     

    

Lukuhaasteissa: Naistenviikon lukuhaaste - Nimipäiväänsä tänään 21. heinäkuuta viettävät Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne ja Joanna, Kirjankansibingo: Harrastus

   

Johanna Hulkon lastenkirjasarja Geoetsivät on hyvin suosittu ja luettu sarja ainakin oululaisten lasten keskuudessa, teokset ovat aina lainassa. Tein tuon havainnon, kun olin loppuvuoden 2017 töissä Oulun koulukirjastoissa. Laitoin nimen korvan taakse, ja viimein nyt tuli hyvä hetki tutustua tähän jo ilmiöksi nousseeseen sarjaan sen ensimmäisen osan Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus avulla. Enkä yhtään ihmettele, miksi sarja maistuu niin hyvin nuoremmille lukijoille. Teksti on hauskaa, mutta lukijaansa aliarvioimatonta ja jopa aikuinen viihtyy mainiosti sen parissa. On pakko lukea lisää tätä sarjaa.

On kesä, koulu on juuri päättynyt ja se tarkoittaa, että voi olla ulkona vaikka koko päivän. Päähenkilö on viidesluokkalainen Raparperi, joka harrastaa geokätkeilyä. Hänen isänsä ja tämän puoliso Pekka lukivat aiheesta ensin lehdestä, minkä jälkeen kaikki kolme liittyivät kätköilijöiden verkkosivustolle ja olivat pian koko perheen voimin etsimässä ensimmäistä kätköään. Raparperi houkutteli parhaan ystävänsä, neljännellä luokalla olevan Emmin mukaan ja nimimerkillä Geoetsivät kaksikko on löytänyt jo kaksikymmentä kätköä. Raparperi on lukemassa kesän aikana kuusi kirjaa, jotta saa ratkaistua mysteerikätkön koordinaatit.
 

Koulun huoltomies, jota kutsuttiin Luksukseksi. Aina kun häntä tarvittiin, opettajat muistivat sanoa, että on kyllä luksusta, että meidän koulussa on oma huoltomies, ei sellaista nykyaikana tavallisesti kouluissa ole. (s. 10)

 
Tytöt ja Raparperin isät lähtevät etsimään kätköä onton, Pirunpesäkiveksi kutsutun siirtolohkareen läheltä. Se on tafoni, eli kiveen on rapautumalla syntynyt luolia, joihin pystyy menemään sisälle. Raparperin mielestä kivi näyttää aivan jätiiläisen pudottamalta juustolta. Kiven sisällä tuoksuu sammalelta ja samalta kuin Raparperin mummon maakellarissa. Kiva retki päättyy siihen, että Emmin pikkusisko Salli hukkaa vasta saamansa puhelimen, eikä tämä uskalla sanoa siitä aikuisille.

Oli taikailta, valkoista, kesäillan valoa, pallona iniseviä hyönteisparvia, metsän kosteinen, sammalen tuoksu ja järvestä kantava veden ääni. Jossain huusi kuikka. (s. 91)

 
Seuraavana päivänä tytöt suunnittelevat uuden retken kivelle etsiäkseen puhelinta. Matka on polkupyörillä pitempi kuin autolla ja kaiken lisäksi yhden pyörän kumi hajoaa. Onnettomuudet seuraavat toisiaan ja pian heillä on harminaan kaksi kastunutta ja yksi kadonnut puhelin. Sallin puhelinta etsiessään Raparperi näkee oudon miehen metsässä. Tämä jättää jälkeensä paketin, josta lasten tutkiessa paljastuu seteleitä. 
 

Hän kurkisti kiven alta pilkottavaan onkaloon ja veti syvään hekeä ennen kuin työnsi sinne kätensä. Koloissa saattoi olla mitä tahansa. Samakoitakin. (s. 5)

Opin teoksesta paljon geokätkeilystä ja sen erikoissanastosta. Reissuötökkä on pieni esine, jonka siirtyy kätköstä toiseen ja se on tarkoitus saada kuljetettua jonnekin tiettyyn paikkaan. Jästi on asiaan vihkiytymätön, eli ei harrasta geokätkeilyä. Pahimmassa tapauksessa jästit saattavat tuhota tai varastaa kätkön "olipa joku ääliö joskus pissinytkin löytämäänsä purkkiin". Tämä oli oikein hieno teos, jota suosittelen erityisesti 9-12-vuotiaille.
 

  

Arvosana:

   

Takakannesta:

Geokätköilyharrastus vie nelosluokkalaisen Raparperin aina huimiin seikkailuihin, mutta joskus lipsahtaa vähän liiankin jännittäväksi. Kaikki alkaa, kun Raparperin ystävän Sallin kännykkä hukkuu metsäreissulla. Kun siihen lisätään muutama erittäin ikävä sattumus, tyttöjen neuvokkuus joutuu koetukselle. Yö taivasalla näyttää jo todennäköiseltä, kunnes vanhat periviholliset, ylirasittavat partiopojat, saapuvat telttoineen. Pian selviää, että lapset eivät ole metsässä yksin. Pimeydessä telttaa lähestyvät suden kokoinen otus ja omituinen, kysymyslauseilla puhuva hiippari...
 
158 sivua, Karisto 2013

 
Sarjassa ilmestyneet:

• Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus (2013)
• Geoetsivät ja vaeltava aave (2013)
• Geoetsivät ja muinaishaudan salaisuus (2014)
• Geoetsivät autiolla saarella (2014)
• Geoetsivät ja vesiseikkailu (2015)
• Geoetsivät ja salaperäinen Sasu (2015)
• Geoetsivät ja yksikätinen madonna (2016)
• Geoetsivät ja kadonnut muinaispurkka (2017)
• Geoetsivät ja Linnavuoren lurjus (2018)
• Geoetsivät ja koulun kummitus (2019)

  

Rahakäärön arvoitusta ovat olleet ratkomassa myös: Kirjavinkit, Hemulin kirjahylly, Kujerruksia, Notko, se lukeva peikko

Naistenviikko | Maarit Verronen: Muutama lämmin päivä

"Monet näyttivät kärsimättömiltä, sellaisilta joita ärsytti jo valmiiksi niin moni asia, 
että tuntemattoman jutustelu olisi voinut nykäistä esiin ikävän reaktion."

    

   

Arvostelukappale

  

Lukuhaasteissa: Naistenviikon lukuhaaste - Nimipäiväänsä tänään 20. heinäkuuta viettävät Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret ja Margareeta

  

Maarit Verrosen edellinen teos Hiljaiset joet oli viime vuoden parhaita lukukokemuksia. Siksi olinkin innoissani, kun huomasin häneltä ilmestyvän tänä kesänä novellikokoelman Muutama lämmin päivä. Teoksella on kauniin vähäeleinen kansi. Kokoelmassa on 23 novellia, joista pidin erityisesti kuudesta. Suosikeiksini nousivat Luovuttaja, Kapteeni, Arkkitehti, Virkamies, Tytär ja Laulu.
 

Nuoriso ja sen mikrokuplamaailma; ne kulkivat julkisilla paikoilla mitään näkemättä ja kuulematta ja törmäilivät ihmisiin. (s. 79)

  

Luovuttaja on kokelman ensimmäinen novelli. Se kertoo miehestä, joka on innostunut auttamaan luovuttamalla. Ensin hän luovuttaa verta ja spermaa, mutta pian hän on jo luovuttamassa luuydintä ja liittyy maksa- ja munuaislistalle. Novellin todellisuus keikahtaa vahvemmin fiktion puolelle, kun mies haluaa antaa pois toisen kätensä, koska joku muu tarvinnee sitä enemmän. Olisin voinut lukea luovuttajan tarinaa enemmänkin, sen verran eriskummallinen sen asetelma on.
 

- Olen vakuuttunut siitä, että joku tarvitsisi vaikkapa oikeaa kättäni kipeämmin kuin minä itse. Olen vasenkätinen.
--
Yksikätisyys ei haitannut elämää kovin paljon. Miko ajatteli invalidipysäköintiä ja muita odotettavissa olevia etuja aivan kuin kokeeksi vähän virnistellen. (s. 13-14)  

   
Novellissa Virkamies palkataan freelance-graafikko kartoittamaan erästä asuinaluetta ja etsimään siellä huhujen mukaan sijaitsevay ränsistyneet hökkelit. Alueesta ei ole karttoja viimeisten kahdenkymmenen vuoden ajalta ja sen kadut on suunniteltu sekoittamaan kulkijansa. Pikku hiljaa paljastuu, ettei mitään hökkeleitä enää ole, mutta arvoitukseksi jää, miksi GPS-paikannus ei toimi alueella. Novellilla olisi ollut paljon potentiaalia kääntyä spefimpään suuntaan, mutta tällä kertaa Verronen on jalat vakaasti maassa. Onneksi erään hahmon suhteen on jätetty mielikuvitukselle tulkinnan varaa.

Hän oli toistuvasti aloittanut laidalta aikomuksenaan kulkea mahdollisimman suoraan koko alueen halki, mutta olikin aina päätynyt kaartamaan oikealle, niin ettei ollut koskaan päässyt keskelle. Joten hänellä oli aineistoa jo melko paljonkin, mutta keskeltä puuttui noin hehtaarin kokoinen vinoneliö. (s. 128)

   
Tytär on kertomus äidistä, joka hallitsee esikoisensa elämää tiukoin ottein. Tytär on hiljainen ja myöntyväinen, hän pääsee näyttämään todelliset taitonsa vasta lähtiessään yliopistoon opiskelemaan. Novellin luettuani jäin pohtimaan, onko Verrosella itsellään lapsia, vai onko tämä kenties vapaaehtoisesti lapseton.

Sanoi, ettei äiti tiennyt hänestä tai hänen elämästään nyt enää yhtään mitään, eikä ollut koskaan tiennyt paljon. Että äidillä ei ollut koskaan hänen asioihinsa mitään sanomista, ja että jos hän olisi noudattanut äidin neuvoja, hän olisi nyt onneton, masentunut ihminen, auskultoimassa jossakin koulussa ja odottamassa neljääkymmentä lohdutonta, mielenterveyden tuhoavaa vuotta työssä, joka ei sopinut hänelle. (s. 28)

Kapteeni kertoo huonomaineisen lentoyhtiön kapteenista. En suosittele sen lukemista lentopelkoisille, sen verran absurdilta kyseisen firman toimintamalli kuulostaa. Novellissa Arkkitehti päähenkilö joutuu kaapatuksi salaiseen huoneeseen. Laulussa erään artistin keikka ei mene ihan putkeen. Hän on halunnut laulaa jonkin vierailemansa maan kansanlauluista, mutta sillä on arvaamattomia seurauksia. Tästä novellista tuli mieleen yksi Black Mirror-sarjan jaksoista. 

   

Kokoelma oli hieman epätasainen niin novellien pituuden kuin sisällönkin suhteen. Osa tarinoista oli vain parin sivun mittaisia pintaraapaisuja, joissa ei päässyt ollenkaan tekstin maailman ja hahmojen sisälle. Toiset tekstit taas olivat todella hienoja kokonaisuuksia, jotka olisivat kannatelleet pidempääkin teosta. Jäin myös kaipaamaan Verroselta aiemmin lukemieni teosten kaltaista scifiin kallellaan olevaa tyyliä, vaikka monissa hahmoissa olikin tutun verrosmaista lakonisuutta ja melankoliaa. Verrosen teokset ovat aina slice of life -välähdyksiä, hänen hahmonsa toteavat asioita ympäriltään kapinoimatta systeemiä vastaan.

  

Arvosana:

     

Takakannesta:

Arkisiin, näennäisen pieniin tapahtumiin voi kätkeytyä tiedostamattomia viestejä ja isoja tunteita. Joka ne aistii, näkee enemmän kuin muut. 

  

Maarit Verrosen novellikokoelman päähenkilöt ovat tällaisia näkijöitä tilanteissa, joissa valta peittoaa ne, jolla valtaa ei ole. Teoksen henkilögalleriaan kuuluu ihmisiä, jotka päätyvät tukahduttamaan myötätuntonsa ja myötäilemään valtaapitäviä, ja myös sellaisia jotka aiheuttavat kanssaihmisilleen vahinkoa pyrkimällä sokeasti omiin, hyvääkin tarkoittaviin, tavoitteisiinsa. 

  

Kokoelman avausnovellissa Luovuttaja päähenkilö haluaa auttaa ihmisiä aluksi verenluovuttajana; lopulta hän jo luovuttaa tarpeettomana pitämänsä toisen käsivartensa. Vastapainona Verrosen traagisiksi kehittyville ihmiskohtaloille kirjan sivuilta pilkahtelee suurta lämpöä.
    

193 sivua, Aviador 2019

    

Myös täällä on tutustuttu Verrosen tuokiokuvauksiin: Helsingin Sanomat (Toni Jerrman)

Naistenviikko | Sarah Crossan: Yksi

"On totta että olemme erilaisia kuin muut.

Mutta rumia?

Haloo.

Ei mene läpi."

   

    

Arvostelukappale

  

Lukuhaasteissa: Nuorten kirjametro - Reitti: Omien keskellä, Naistenviikon lukuhaaste - Nimipäiväänsä tänään 19. heinäkuuta viettävät Sari, Saara, Sara, Sarita, Salli ja Salla

  

Sarah Crossanin Yksi on toinen lukemani säeromaani. Ensimmäinen oli Elizabeth Acevedon Runoilija X, jonka on kaksikosta paljon runollisempi. Yhdessä säkeisyys onkin enemmän tyylikeino asetella teksti väljästi kuin varsinaista runoutta. Teoksen kieli on myös paljon helpompaa ja sitä voinee suositella myös lukijoille, joilla on lieviä lukivaikeuksia sekä nuorille, jotka eivät ole kaikkein tottuneimpia lukijoita. Lyriikkamainen asettelu tekee paksuhkon kirjan lukemisesta hyvin joutuisaa. 

  

Yleensä meikäläisiä sanotaan
siamilaisiksi,
vaikka on meille annettu muitakin nimityksiä:
kammotukset, kummitukset,
monsterit, mutantit,
kerran jopa kaksipäinen piru. (s. 12)

  

Kirjan päähenkilöt ovat Grace ja Tippi, siamilaiset kaksoset, jotka jakavat saman ruumiin, mutta ovat kaksi erillistä yksilöä, joilla on omat ajatukset ja tunteet. Kirjan kertoja on Grace. Tarina alkaa, kun tyttöjen äiti sanoo, ettei heillä ole enää vara kotikouluun, vaan kaksosten täytyy mennä yleiseen lukioon. Sellä he tapaavat mm. Yasmeenin ja Jonin, joiden kanssa ystävystyvät. Tytöt vihaavat tuntemattomien silmiä, jotka katsovat heitä kuin näyttelyesitettä tai tarhattua eläintä ja kaikki pohtivat aina, mitä heidän vaatteidensa alta löytyy. Ja jotta elämä ei olisi liian helppoa näin, on isällä alkoholiongelma ja pikkusiskolla anoreksia

   

Isä esittää pelotonta,
mutta olen nähnyt hänen sävähtävän postin tuloa,
olen nähnyt hänen piilottavan
        sairaalalaskuja ja pysäköintisakkoja
        mainospostien alle
eteiseen. (s. 58)

    

Koulussa menee hyvin, vaikka kaikki eivät hyväksy tai halua jättää tyttöjä rauhaan. Joku teippaa Tippin lokeron oveen lapun, jossa lukee "Miksette mene takaisin eläintarhaan?" Kaikki on hyvin niin pitkään kunnes jotkin asiat alkavat mennä pieleen. Syksyn aikana tytöt huomaavat muutoksia kehossaan, heidän nilkkansa turpoavat ja siskot kysyvät toisiltaan, onko toinen kunnossa. Lopulta lääkäriin mentyään, tämä kertoo heille diagnoosi, jota tytöt eivät halua kuulla. 

  

Minä hymyilen ruosteenpunaiselle läikälle niin kuin aina kun tämä tapahtuu, joka kerta kun saan tämän todistuksen siitä että olen oikea tyttö. (s. 117)

  

Monissa blogeissa on kerrottu teoksen nostattaneet kyyneleet silmäkulmiin, minun onnistui lukea teos loppuun asti ilman, että nenäliinoille olisi tullut tarvetta. Ehkä odotukseni olivat hieman liian korkealla ennen kuin tartuin kirjaan. Se oli hyvä lukukokemus, mutta ei ihan niin hyvä, kuin esimerkiksi Runoilija X tai John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe. Suosittelen silti lukemaan tämän tarinan kahden siskon koskettavasta, vaikkakin fiktiivisestä, elämästä.

  

"Ei kukaan ole kokonainen", sanon.
"Me kaikki ollaan puuttuvia paloja." (s. 233)

Arvosana:

  
Takakannesta:

"Näillä tiennoin tavallinen

on loukkaus", hän sanoo,

"sisimmässään jokainen haluaa 

olla tähti ja tavallisuus on suora tie

mitättömyyeen."

  

Mutta kaikki ovat värässä.

Tavallisuus on Graalin malja

ja ainoastaan ne joilla sitä ei ole

tajuavat sen arvon.

  

Grace ja Tippi eivät siedä sitä, että heitä tuijotetaan, mutta he ovat tottuneet siihen. He ovat siamilaiset kaksoset, yhtä kaikin mahdollisin tavoin. Enemmän kuin mitään muuta siskokset toivovat, että heidät nähtäisiin yksitellen, kumpikin vuorollaan, kahtena erillisenä ihmisenä, kuten muutkin. He haluavat oikeita, omia ystäviä. Entä rakkaus?

  

Mutta tyttöjä odottaa raastava valinta. On tehtävä päätös, joka voi muuttaa heidän elämänsä peruuttamattomasti.

  

Koskettava romaani ihmisyydestä, sisaruudesta ja rakkaudesta on saanut lukuisia palkintoja ja käännetty monille kielille.

       

Suomentanut: Kaisa Kattelus, 439 sivua, S&S 2018

  

Alkuperäinen nimi: One (2015)

  

Gracen tarina on luettu myös näissä blogeissa: Kirjapöllön huhuiluja, Oksan hyllyltä, Eniten minua kiinnostaa tie, Kannesta kanteen, Kymmenes kirjain, Opus eka 

   

Samankaltaista luettavaa: Holly Bourne: Normaali-trilogia, John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe, Maija Haavisto: Perhonen vatsassa, Nicola Yoon: Kaikki kaikessa, R.J. Palacio: Ihme, Satu Mattila-Laine: Parantola