"Moottorien heikko vinkuna voimistuu ulinaksi ja sukkula ampaisee liikkeelle,
ylöspäin ja poispäin planeetalta, josta sen asukkaat käyttävät nimeä Maa."
Moni saattaa kysyä, mitä lukea Kepler62-sarjan jälkeen? No vaikkapa tätä Oskar Källnerin kirjoittamaa ja Karl Johnssonin kuvittamaa Imperiumin pelilliset -sarjaa. Tähtiin temmatut tarjoaa huimaa scifirymistelyä, perhesalaisuuksia ja ihastuttavan moninaisia elämänmuotoja. Tästä tulee mieleen Guardians of the Galaxy.
"Ohjasko se alusta ajatuksillaan?"
"Ilman muuta. Millä hän sen sitten olisi tehnyt? Ahterilla?" (s. 129)
Alice ja Elias ovat kaksi ihan tavallista ruotsalaista lasta. Kun tutustumme heihin ensimmäistä kertaa, on Alice saanut pikkuveljensä houkuteltua varastamaan matikankokeen vastaukset. Homma ei kuitenkaan mene aivan suunnitellusti ja Elias onnistuu sieppaamaan opettajan kansiosta vain vanhan kokeen.
Kun sisarukset tulevat kotiin, he ovat huolissaan äidistä. Vanhemmilla on ollut edellisenä iltana taas riita, koska äiti on isän mielestä liikaa töissä, eikä äiti ole ollut kotona sen jälkeen. Kun isä soittaa poliisille, hän joutuukin itse epäillyksi vaimonsa katoamistapauksessa. Alice ja Elias eivät jää odottamaan sosiaalipalvelun edustajaa, vaan karkaavat etsiäkseen äidin itse. He eivät usko isän tehneen äidilleen pahaa, vaan epäilevät tämän esimerkiksi loukkaantuneen metsässä. Ja sitten tarina todella käynnistyy.
Arisa osaa tehdä yksityiskohtaisen kasvoanalyysin ja näkee tuhannesosamenesissä, onko joku sukua toiselle. Itse Brock on sitä mieltä, että useimmat alonait näyttävät suurin piirtein samanlaisilta kaikki. (s. 66)
Kuvitus muistuttaa Pax-sarjassa olevaa, sarjakuvamaisia ruutuja vailla puhekuplia, mutta isona plussana tällä kertaa niistä saadaan nauttia nelivärisinä! Harmillisesti suuri osa kuvituksista tuntuu turhilta (Alicen ja Eliaksen suu ammollaan tuijottelevat päät eri miljöissä). Keskittymällä muutamaan vaikuttavimpaan ruutuun koko sivun kokoisina olisi saanut paljon enemmän irti.
"Onko teillä peittoja?" kysyy Alice?
"Peittoja?"
"Jotakin jotka vois vetää päälleen."
Syndra heilauttaa kättään ilmassa.
"Aluksen ilma on täydellisesti lämmitetty, joten ei teidän tule kylmä."
"Olis kuitenkin kivaa, jos vois vetää jotakin päälleen. Me ollaan totuttu siihen. Sais paremmin unta." (s. 101-102)
Käännös tuntui paikoin kankealta ja jotkin sanavalinnat eivät välttämättä nuorille lukijoille avaudu (esimerkiksi trilliääni ei ollut itsellenikään tuttu ja taidepaussi sekä massi eivät välttämättä ole laajasti käytössä kaikkialla), eikä puhekielisyys välttämättä maistu kaikille - muutoin kyseessä oikein mainio avaruusseikkailu. Naureskelin erityisen kovasti, kun Maata sanotaan "melko primitiiviseksi" saviklimppikotiplaneetaksi ja unohdetuksi kivimöhkäleeksi, joka sijaitsee imperiumin yli 400 vuotta sitten kartoittamalla alueella, mutta jostain syystä sitä ei löydy kartasta.
"Meillä azkaloreilla on kymmeniä tuhansia maailmoja ympäri galaksia. Me olemme vanha rotu. Olemme vaeltaneet tähdestä toiseen niin kauan, että kukaan ei todellisuudessa tiedä, mistä me alun perin olemme lähtöisin. Todellinen kotimaailmamme on kadonnut aikojen hämärään. Siitä on jäljellä vain lauluja ja myyttejä." (s. 99)
Hiljaisuuden miehistö ja sisarusten äiti vaikuttavat todella kiinnostavilta hahmoilta, eikä vähiten siksi, että äiti rakastaa vanhoja autoja. Kirjan kansat ja teknologia ovat todella kiehtovia, alusta esimerkiksi korjaavat pienet robotit, joita kutsutaan kuhnureiksi. Noita yllä mainittuja azkaloreja puolestaan kutsutaan myös Ikuisiksi Olennoiksi ja he valvovat "nuorempien rotujen toimia". Tulee mieleen Sylvia Louise Enghdalin Lumotar, jossa puhtaan nuoriskansoista, joita pidemmälle kehittyneet valvovat. Tahdon tietää lisää tästä maailmasta ja lainasinkin jo toisen osan kirjastosta.
Arvosana:
Takakannesta:
Vauhdikas, sarjakuvamaisesti kuvitettu tieteisjännäri Star Warsin ja Star Trekin hengessä.
Alice ja Elias asuvat vanhempineen Uppsalan laitamilla. Eräänä iltana äiti katoaa ja isä pidätetään. Sisarukset saavat selville, että äiti on joutunut avaruusolentojen kaappaamaksi. Samalla heidän silmänsä avautuvat näkemään, että kaikkeus on täynnä mitä kummallisimpia asioita: palkkionmetsästäjiä, galaktisia imperiumeja, hirviöitä, laseraseita. Kun Alice ja Elias tempautuvat avaruuden syövereihin, paljastuu totuus myös heidän omasta taustastaan.
Eeppisen avaruusseikkailusarjan avaus saa haukkomaan henkeä.
Suomentanut: Jukka Nyman, 171 sivua, Otava 2021
Kuvittanut: Karl Johnsson
Sarjassa ilmestyneet:
- Tähtiin temmatut
- Rautaruusu
- Hautaplaneetta
Luettu myös täällä: Lastenkirjavuosi, Kirjanvuoksi
*****
"– Tällä paikalla on kyllä pitkä historia, muinaissuomalaiset pitivät tätä pyhänä hiitenä. Väittivät hittiäisten ja hämärtäjien sikiävän täällä. Siksi ei saisikaan kaivella.
On parempi, että se mikä maan alla on, saa olla siellä rauhassa."
Olen lukenut Mervi Heikkilän tuotannosta selkokirjan Kissatalon asukit ja Kummajaisten kylä -trilogian, jonka toinen tekijä hän on. Hämärtäjissä houkutteli erityisesti kirjan nimi ja Brocin kuvitus, vaikka tälläkin kertaa (ks. Holtiton masiina) lapsilta puuttuivat pupillit tehden heistä melkoisen pelottavia.
Lopputekstit vilisivät ruudussa.
Kiitos kun pelasit. Plaa, plaa, plaa...
Joona tuijotti näyttöä. Tuntui yhtä aikaa voitonriemuiselta ja ontolta. Peli oli pelattu läpi, mitäs nyt? (s. 9)
On kesäloma ja juhannukseen enää muutama päivä. Äiti jättää pian 13-vuotiaat kaksoset Joonan ja Larin kotiin lähtiessään koulutukseen. Joona pelaa koko yön, eikä huomaa, että jossain vaiheessa Lari on kadonnut. Yhdessä heidän molempien parhaan ystävän Topin kanssa Joona ratkoo kadonneen siskon arvoitusta.
Larin oikea nimi oli Larissa, mutta sitä ei muistanut juuri kukaan. Lari oli jo vuosia sitten päättänyt olla Lari. Eikä Larille väitetty vastaan. (s. 10)
– Niin, on kai Larilla muitakin kavereita kuin te pojat, tyttöjä. Sitä ei vaan meinaa muistaa, kun hän on niin poikamainen, Topin äiti naurahti. (s. 67)
Pojat käyvät myös ensimmäistä kertaa softaamassa, siis ottamassa osaa airsoft-harrastajien toimintaan. Mukana ovat myös kioskin vanha Sanna, museomestari ja siilinainen, kiehtovia persoonia jokainen. Mutta mitä mahtavat olla hämärtäjät?
Hämärtäjät on isotekstinen ja lyhyt teos, jonka juoni etenee reippaasti kadonneen siskon mysteeriä ratkoen eli se sopii myös vähemmän lukeneelle alakoululaiselle - etenkin jos airsoftaus kiinnostaa. Pääosin kerronta oli ihan mukavaa kerrontaa, mutta annan muutaman miinuksen:
1) Larin sukupuoleen liittyvä kommentointi on erikoista. Yllä olevista lainauksista ensimmäinen on vielä ok, mutta jälkimmäinen vähän tuhnuinen.
2) Ulkomuotojen kommentointi. Mitä väliä, jos joku on hintelä ja joku toinen "tukeva kaveri"? Voitaisiinko jättää tällainen pois lastenkirjoista, kiitos.
3) Kohotin kulmakarvoja, kun Joonan mielestä luonnonsuojelu ja kiinnostus muinaishistoriaan ovat outoja harrastuksia. Etenkin näin ilmastokriisin aikaan.
– Museomestari -- on ihan seko. Ja loukuttaa kissoja museon alueelta. Varmasti tekee niille jotain karmivaa. (s. 37)
– En haluaisi tehdä sitä, minäkin pidän kissoista. Mutta irtokissat ovat vaaraksi... pienille eläimille ja sen sellaisille. (s. 52)
4) Kissojen loukuttaminen on hyvä asia, minkä Larin eläinten ystävänä luulisi käsittävän. Kissat eivät kuulu vapaina luontoon, ne lisääntyvät keskenään holtittomasti, jos niitä ei ole leikattu ja ne sairastuvat suurissa populaatioissa.
5) Joonan mielestä äidillä on vaihdevuodet, "vai mitä kummaa nyt vanhoille naisille tuleekaan", koska hän on asettanut tiukkoja rajoituksia pelaamiselle.
6) Joonan mielestä airsoftin suojalasit ja maskit ovat lapsellisia, koska hänen mielestään oikeillakaan sotilailla ei ole. Paitsi että on, ja vain amatööripelleillä ei ole. Kamalaa laittaa tällaisia asenteita lastenkirjaan.
Bonus: Erikoiset kielikuvat. Tämä ensimmäinen on ihan hauska: "Kyllä taas elämä piteni monta metriä!" Kun taas tässä puolestaan ei ole mitään järkeä: "pelkäsin, että koira peittää sen uudestaan esille". Koiran pitäisi siis käsittääkseni kaivaa esille, ei peittää.
Onneksi äiti ollut röyhelö-ihminen, eikä rintsikoita lojunut missään. Vanhan piirongin päällä oli tosin muutama hajuvesi ja helmiä, mutta tuskin niistä tartuntaa saisi. (s. 70)
Kissojen loukuttamisesta on kirjoitettu mm. Marja Ahon nuortenkirjassa Loukuttaja. Airsoftaamista ja mopoautoja eli mautoja puolestaan löytyy myös Jyri Paretskoin K15-sarjasta.
Arvosana:
Takakannesta:
Äiti on työmatkalla, ja Joona unohtuu pelaamaan konsolipeliä. Pelin tuoksinassa kuluu koko yö ja seuraavana päivänä Joona havahtuu siihen, että kaksoissisko Lari on kadonnut. Ilmeisesti sisko haluaa pysyä piilossa, ja Joonan tehtäväksi jää peitellä tilannetta. Mihin ihmeeseen sisko on sekaantunut? Onneksi Joona saa seuraksi ystävänsä Topin, sillä kesäpäivien kuluessa tapahtumat saavat yhä omituisempia ja pelottavampia käänteitä. Pojat myös valmistautuvat elämänsä ensimmäiseen softauspeliin - mutta millaiseen, sitä he eivät etukäteen osaa aavistaakaan.
Hämärtäjät-kirjassa yhdistellään realismia ja fantasiaa vauhdikkaaksi ja kauhistuttavaksi kertomukseksi.
117 sivua, Kaksipäinen korppi 2021
Kuvittanut: Broci
*****
"Asian laita oli nimittäin niin, että Milanna oli näkymätön tyttö.
Voi mitä vaivaa siitä olikaan ollut, kun Milanna oli vasta syntynyt!"
Helena Immosen Näkymätön Milanna on ollut lukulistalla ilmestymisestään saakka, mutta ehdin tarttumaan siihen vasta jonkin aikaa LukuVarkaus ehdokkaiden paljastamisen jälkeen. Olen tämän vuoden ehdokkaista lukenut nyt peräti kolme, kaksi aiempaa luettua ovat Sari Peltoniemen Vaihdokkaat ja Maami Snellmanin Merena ja lumottu peili. Voittaja paljastetaan 15.6.
Milanna piti yksinkertaisista asioista. Parhaimmat asiat elämässä olivat aika yksinkertaisia. Niin kuin pannukakut sunnuntaiaamuna tai kevään ensimmäinen leppäkerttu. (s. 46)
Tämä oli aivan ihana vanhojen satuklassikoiden jalanjäljissä kulkeva lastenfantasia, ehdottomasti voittajasuosikkini ja yksi vuoden parhaista lukukokemuksista tähän mennessä (siksi kummastelenkin yhtä Goodreads arvostelua, jossa kirja on saanut vain yhden tähden). Tiedätte varmaan, kuinka löytämällä somesta sellaisen lukijan, jolla on samansuuntainen maku kuin itsellä, voi pitää tuon henkilön suositteluita sellaisina "mitä luultavammin tykkään tästä" -osastolle nostettavina teoksina. Sama toimii myös toisin päin: jos joku inhoaa kirjaa, jota itse rakasti (tai päinvastoin), voi katsoa toisen huonoimmat arvosanat ja tehdä puolestaan niistä itselleen vinkkilistan.
Hän oli pienestä pitäen tottunut olemaan syrjässä ja varomaan kaikkea. Välillä hänestä tuntui, että hänen elämänsä oli näkymätön eikä hän. -- häntä pelotti, etteivät muut lapset halunneet jutella hänen kanssaan, muttei voinut myöntää sitä ääneen. Kaikki olivat tottuneet pitämään häntä niin reippaana, eikä hän halunnut olla harmiksi. Kaikki olivat myös tottuneet siihen, että hän pysytteli omissa oloissaan, eikä kukaan koskaan tarjonnut hänelle seuraansa. (s. 11-12)
Näkymättömänä syntynyt Milanna tapaa pojan, joka on kotoisin näkymättömien kaupungista, vaikka onkin itse näkyvä. Kumpikin kokee, että on vähän vaikeaa kuulua omaan maailmansa, sillä erilaisuus ei ole aina kivaa. Milanna pääsee näkemään tuon toisen maailman jonne voisi periaatteessa kuulua, mutta pelkää että kadottaisi itseni jos jäisi. Hän myös kaipaa kotiin vanhempiensa ja pikkuveljensä luokse, vaikka joutuukin ponnistelemaan kovasti päästäkseen takaisin.
"Kerrohan Milanna, onko sinun vierailusi aikana kukaan kysynyt sinulta mitä sinulle kuuluu? Kysynyt voiko perheesi hyvin? Ollut kiinnostunut sinusta itsestäsi?"
Milanna mietti hetken ja pudisti sitten päätään.--"Yleensä ihmiset puhuivat vaatteista ja sen sellaisesta."
"Niinpä niin, he eivät -- välitä muusta kuin ulkokuoresta." (s. 95)
Tämä oli erittäin samaistuttavaa luettavaa (etenkin tuo yllä oleva lainaus). Kirjassa välittyvät vahvasti erilaisuuden kokemus ja oman paikan etsiminen, sekä kuinka sisin on tärkeämpää kuin ulkokuori. Timi on onneton koska on erilainen ja hyljeksitty sen vuoksi: "Olen niin kauan halunnut kuulua jonnekin. Tuntea että olisin tärkeä." Ajaton ja ajankohtainen teos, josta voisi aivan hyvin tulla klassikko tulevaisuudessa.
Hänen vanhempansa huolestuivat herkästi, jos hän oli myöhässä, Olisi nimittäin hyvin vaikeaa lähteä etsimään Milannaa tai ilmoittaa tätä kadonneeksi - miten voisi etsiä näkymätöntä tyttöä? (s. 22)
Milanna tapaa seikkailunsa aikana muutamia todella kiehtovia olentoja, kuten ison hämähäkin, joka on kuitenkin tosi symppis ja Milanna myöntää pelänneensä sitä tottumuksesta.
"Mitä sie hätäjät?" hämähäkki kysyi ja katseli Milannaa kahdeksalla silmällään.--"Olet niin valtavan suuri", Milanna sanoi -- "Ja näytät pelottavalta."--"Mikä tokkiinsa tekkee miusta peljättävän?" hämähäkki kysyi. Sen kysymys oli vilpitön.
"No, tuota... Nuo silmät esimerkiksi", Milanna vastasi hieman epäröiden. "Noin paljon silmiä."
"Mitä peljättävää silmissä on? On siullakin silmät", hämähäkki vastasi. "Myö hämähäkit ei nähdä varsin kummoisesti, siispä tarviimme monenmoisia silmiä. Meilläpä ei ole kaulaa, jolla voisimme päätämme käännellä. Siitäpä syystä tarviimme silmät, joilla näkee joka puolelle." (s. 82)
Milanna tapaa myös kurkun näköiseen, etusormen pituiseen Hönttiäiseen, josta tulee mieleen niin Yoda kuin Ronjan männiäiset. Tämä kohta tarinasta on varmasti hauskaa lukea ääneen lapselle jollakin hieman erikoisella äänellä ja puhenopeutta sekä äänenpainoja vaihdellen.
"Miksi sinä puhut niin hassusti?" Milanna kysyi sitten ja naurahti.
"Hassusti! Minä hassusti puhun vai? Tyttö hassusti puhuu, puhuu tyttö hassusti, vaikea ymmärtää on kun vähäsanainen on, ymmärtää vaikea vähäsanainen on." (s. 60)
Timin mielestä luumu ei voi olla väri, koska se on hedelmä. Jäin miettimään tätä ja tajusin, kuinka moni väri on saanut nimensä hedelmiltä, mieleen tulivat ainakin lime, persikka, munakoiso ja sitruuna. Näitähän voisi vaikka lapsilukijan tai -kuuntelijan kanssa miettiä lisää ja vaikka keksiä uusiakin. Tämän kirjan yksi vahvuus onkin, että sen kanssa voi herättää keskustelua lasten kanssa ja muuttaa joitakin kirjan kohtauksia tehtäviksi. Esimerkiksi keksimällä itselle uuden nimen.
"Rouva Marmelad? Aika hassu nimi", Milanna naurahti.--"Se on hänen itsensä valitsema. En tiedä mikä hänen oikea nimensä on, hän ei koskaan puhu siitä. Hän pitää paljon marmeladista."
Milanna nauroi ajatukselle, että joku vaihtaisi nimensä jonkin ruoka-aineen mukaan, josta pitää. Milanna vitsaili, että hänen pitäisi olla neiti Vadelma, johon Timi lisäsi, että hän voisi olla herra lakritsi. (s. 21)
Milannan pihassa kukkii leskenlehtiä, sinikelloja ja apilaa, mikä kuulostaa minusta oudolta. Leskenlehtihän kukkii jos silloin, kun maa on vielä suurelta osin lumessa ja apila lähempänä juhannusta. Voin kyllä olla väärässäkin, tämä on vain omiin havaintoihini perustuvaa pohdintaa. Olisi kiinnostavaa antaa tehtäväksi vaikkapa eka-tokaluokkalaisille askarrella kukkia ja tehdä niistä sellainen puutarha, jossa eri aikoinakin kukkivat kukat voisivat olla samaan aikaan loistossaan.
"Jos keskittyy olemaan ilkeä ja huijaamaan muita, ei näe, että mitä se mitä etsii on aivan nenän edessä", Milanna totesi tyynesti. (s.70)
Lainasin jo kirjastosta jatko-osan, Näkymätön Milanna ja kielletty kirja.
Arvosana:
Takakannesta:
Milanna on aivan tavallinen tyttö, joka käy koulua, kertoo pikkuveljelleen hauskoja tarinoita ja tykkää vadelmista. On kuitenkin pienen pieni juttu, joka tekee Milannasta hieman epätavallisen: hän on näkymätön.
Näkymättömyydestä huolimatta elämä ei ole niin jännittävää kuin voisi luulla. Mutta kaikki muuttuu, kun vastaan tulee Timi, joka jostain kumman syystä näkee Milannan. Milanna saa tietää, että on olemassa ihan oikea Näkymättömien kaupunki, jossa kaikki ovat näkymättömiä kuten hän! Kun Milanna pääsee vierailemaan tähän mystiseen paikkaan, alkaa seikkailu, joka mullistaa yhden jos toisenkin elämän.
Näkymätön Milanna on kiehtova kertomus päättäväisestä tytöstä, joka ajautuu keskelle ennalta arvaamatonta seikkailua. Vauhdikkaan tarinan ohella kirja herättää pohtimaan oman paikan löytämistä ja sitä, onko ulkokuori vai jokaisen sisin lopulta tärkeintä.
Kirjan hurmaavan mustavalkokuvituksen on tehnyt Nora Surojegin. Helena Immonen on toimittaja ja viestinnän ammattilainen, joka on aina rakastanut hyviä tarinoita. Näkymätön Milanna on hänen ensimmäinen lastenromaaninsa.
Kuvittanut: Nora Surojegin
Luettu myös täällä: Sivukukkasia
.png)
.png)
