Halloween-kirjoja perheen pienimmille

"Ei ole mitään sellaista järjestystä kuin hyvä noita tai huono noita. 

Ei noituuttaan voi menettää tai peruuttaa, vaikka epäonnistuisi loitsussa toisensa perään.

Loitsujen punominen vaatii harjoitusta!"

  

  

Ursula Mursun luoma ihastuttava pikkunoita Myrtti seikkailee jo toisessa kirjassaan, jossa tehdään tällä kertaa kudelmataikoja. Kun koulu menee kiinni köhäpöpön takia, pääsee Myrtti asumaan tätinsä Tuuven luokse Kuuilmaan. Isi vaan ei tiedä, että Tuuve ja Myrttikin ovat noitia vaan luulee siskonsa asuvan syrjäisellä maaseudulla. 

  

Syksyn lehdet olivat jo oransseja mutta vielä puissa, kun kaikki muuttui. Isin -- kasvoille ilmestyivät -- painaumat koko päivän tai yön pidetyistä suojamaskeista. -- Yhtäkkiä se oli kaikkialla ja kaikkien puheissa: köhäpöpö. (s. 7-8)

  

Noidat asuvat ihmisten tietämättä maapallon keskellä ja heillä on monia erilaisia tapoja sekä noitamaisuuksia, joihin Myrtti pääsee nyt tutustumaan läheisemmin. Esimerkiksi erilaisten taitojen kurssit ja tukkakekkerit, joilla juhlistetaan noitataitojen heräämistä, kun maitotukka on tippunut pois ja upouusi noitatukka on alkanut kasvaa. Periaatteessa kyseessä on siis uuden noitayhteisön jäsenen debyytti.

  

Hän yritti kurkistella söpöjen otusten suuntaan ja huomasi astuneensa johonkin kellertävään ja limaiseen. 

"Räästäisiä", Loviisa nauroi. "Jättävät jälkeensä räkävanan, mutta muuten harmittomia pikku otuksia." (s. 110)

   

Kudelmataikojen opettaja Rafael.

  

Myrtti osallistuu uuden ystävänsä Loviisan kanssa kudelmataikojen alkeiskurssille, jossa on oppilaita lapsista ihan aikuisiin asti - onhan jokaisen aloitettava uusien taitojen opettelu samalta viivalta. 

  

Myrtti kantoi Fuugan itkien keittiöön ja täti ehti jo säikähtää, että Myrtti itse oli murtanut jonkin raajansa, mitä epäilystä saattoi omalta osaltaan lietsoa Myrtin onneton "Se katkesi!" -huuto.

--

"Ei ole mitään hätää, kullanmuro", täti sanoi ja silitti puolestaan Myrttiä. "Hoidetaan se kuntoon. -- tässähän sinulle avautui erinomainen mahdollisuus harjoitella kudelmataikuuttasi. Voisitkin ommella repeämän kiinni itse. Tekemällä oppii." (s. 84-85)

  

Pidin tästä edellistä osaa enemmän. Kuten Dess Terentjeva sanoo tässä videossaan, on kirjalla paljon annettavaa myös aikuislukijalle. Yksi kirjan teemoista on nimittäin se, että ei haittaa, kun kokeilee uutta eikä heti onnistu, kunhan ei lannistu ja myös ihan ok, jos jokainen asia ei ole sinun juttusi. 

  

"Alvar ei ole tyttö eikä poika, mutta joskus hänestä tuntuu enemmän tyttömäiseltä ja joskus enemmän poikamaiselta. Sitten voi pukea vaatteet ja laittaa tukan sen mukaan, mikä milloinkin tuntuu hyvältä, ja vaihtaa vaikka lounasaikaan, jos siltä tuntuu. Siksi hänellä on kaksi nimeäkin. Voi pukea niistä ylleen sen, joka tuntuu sopivalta." (s. 78)

  

Kuinka mahtavaa, että lastenkirjaan on sisällytetty sateenkaarevuutta näin kivasti! Fuugan puhetapa on myös hurmaava, "Päivää että pätkähti!". Kirjassa myös muistutetaan, että on hyvä kysyä lupa, ennen kuin halaa ketään (henkilökohtaisesti tämä tuntui mahtavalta huomaavaisuudelta). Apila Pepitan kuvituksessa on ihastuttava violetti-turkoosi -värimaailma.

    

Ikäsuositus 5+

  

Arvosana:

    

Takakannesta:

Kankaisiin punottuja tunnetaikoja ja yllätyksiä yllätysten perään

  

Myrtti on hiljattain saanut tietää olevansa noitien sukua. Nyt hän on muuttanut noitien asuttamaan Kuuilmaan, onton maapallon sisäpinnalle.

  

Kuuilmassa edessä on tukkakekkerit, yksi noitien suurimmista juhlista. Siellä päivänsankareina ovat pienet noidat, joiden maitotukka on vastikään tipahtanut ja noitatukka alkanut kasvaa. Tukkakekkereissä on tapana, että päivänsankarit esittelevät pieniä punomiaan loitsuja.

 

Myrtti aloittaa kudelmataikojen oppiryhmässä, jossa kankaisiin punotaan erilaisia tunteita. Taikapa ei kuitenkaan taivu pikkunoidan tahtoon ihan tuosta vain, ja sekös Myrttiä harmittaa.

  

Myrtti ja kudelmataika jatkaa leikkisää ja sydämellistä Kuuilma-sarjaa, jossa pieni Myrtti-noita opettelee elämään kahden todellisuuden välissä.

 

144 sivua, Kumma kustannus 2022

  

Kuvittanut: Apila Pepita
   

Sarjassa ilmestyneet:

• Myrtti ja noitatukka
• Myrtti ja kudelmataika

  

*****

   

"Valitettavasti ainoa rään säilytykseen käypä astia oli tuo hiihoppaava kattila, 

joka oli muina kattiloina pompannut hyllyyn ja yritti piiloutua Nykypäivän noita

 ja höyrykoneet -nimisen hyvin pölyisen opuksen taakse."

  

  

Arvostelukappale

  

Tuukka Sandströmin kirjoittama ja Varpu Erosen kuvittama Rontti-kissa noitakoulussa oli aivan pakko lukea, sillä minulla oli nuorempana Rontti-niminen kissa. En ole vielä lukenut sarjan ensimmäistä osaa, Rontti-kissan kummallinen kesä, mutta nämä ovat sen verran itsenäisiä osia, että luulen, ettei haittaa, vaikka hyppäänkin mukaan tästä. Toki edellisen kirjan tapahtumiin viitattiin, mutta se ei lukemista haitannut.

   

Sitä taloa eivät nähneet kuin noidat sekä muut sellaiset olennot, joilla oli huomaamiseen taipumusta. 

Kissoilla sitä taipumusta on, varsinkin sellaisilla kissoilla, jotka ovat altistuneet keijupölylle. Ja Rontti-kissa oli kesällä sattunut saamaan aika ison annoksen keijupölyä nenäänsä, minkä vuoksi hän oli alkanut kärsiä ajoittain leijumiskohtauksista. 

Tyttökin huomasi talon varsin helposti. Hänen nimensä oli Vermiselli, ja hän oli melkein noita. Ei siis aivan täysi noita, mutta noidahko. Juuri siksi hän puhui tai oikeastaan naukui kissaa niin sujuvasti. Ja siksi hän myös näki kaikki värikkäät ja jännittävät talot, jotka on loitsuin kätketty tylsien betonirakennusten sekaan mahdollisimman pitkästyttäviin paikkoihin. (s. 9)

  

Rontti-kissa päätyy vahingossa oppilaaksi noitakouluun, vaikka ainoastaan 8-vuotiaan Vermisellin piti aloittaa siellä. Rontti halusi vain hakea apua leijumisongelmaansa, jonka vuoksi hän ei enää uskalla lähteä ulos yksin, jotta ei leijaile taivaalle. Koulussa on oma linjansa taikavoimaisille kissoille, mutta Rontti ei oikein koe sopivansa joukkoon. Lisäksi jokin tuntuu olevan pielessä koulussa, kun aikuistenkin tekemät loitsut menevät pieleen ja koko ajan tapahtuu jotain odottamatonta. Saadaanko koulun ongelmat ratkaistua, ennen kuin se lakkautetaan?

  

Tämä oli ihana! Paljon kielellä leikittelyä (myös noitakoulussa tehdään digiloikka ja opetetaan koodaamista, Wilman sijaan oppilaiden vanhemmat saavat viestejä Welhon kautta) ja hurmaava kuvitus, suosittelenkin ehdottomasti ääneen luettavaksi. Rontti on arka kissa, joka joutuu uskaltamaan ja kohtaamaan pelkonsa. Hän ei ole toiminnan kissa, joka etsii seikkailuja, ne vain sattuvat löytämään hänet. On kuitenkin juuri Rontin ansiota, että koulun päiväjärjestys palautuu normaaliin. 

  

– Kuulkaahan, naukui Rontti-kissa. – Minulla on ajatus. 

Kaikki näyttivät äkkiä hämmästyneiltä, ja kaikkein hämmästyneimmältä näytti Rontti-kissa. Ajattelu ei ei yleensä kuulunut hänen vahvuuksiinsa, mutta nyt hän todella tunsi, että hänen kissanaivoissaan oli kehkeytynyt aivan oikea ajatus. (s. 126)

  

Miinustan puoli tähteä täydestä viidestä, sillä tässä oli nykyaikaiseksi lastenkirjaksi vähän liikaa ulkonäköön liittyvää, negatiivista kommentointia, kuten isoon nenään, pyöreyteen tai "kuivankälpäkkyyteen" (mitä se ikinä onkaan) liittyen. Lisäksi kirjassa mainittiin villakoira, jolla on lakatut kynnet - tarpeetonta ja jopa vaarallista, koska tästä voi joku saada idean lakata oman koiransa kynnet. 

  

Ikäsuositus 5+

  

Arvosana:

    

Takakannesta:

Rontti-kissa pääsee noitakoulun kissalinjan oppilaaksi. Pian oudot tapahtumat tempaavat Rontin pyörteisiinsä. Oppitunneilla menee kaikki pieleen, eikä koulunkäynnistä tule yhtään mitään. On kuin koko koulu olisi kiukustunut oppilaille ja opettajille. Mutta miksi?

  

Muinaisen ennustuksen mukaan vain Kohtalon Kissa voi ratkaista arvoituksen ja pelastaa noitakoulun. Mutta mistä löytyy tuo mystinen sankari?

  

Lastenromaani Rontti-kissa noitakoulussa on itsenäinen jatko-osa teokselle Rontti-kissan kummallinen kesä.

  

Kirjailija Tuukka Sandström ja kuvataiteilija Varpu Eronen sekä heidän kaksi lastaan asuvat vanhalla maatilalla Haminassa. Heillä on kaksi kissaa, joista kummankaan nimi ei ole Rontti.

  

134 sivua, Avain 2022

  

Kuvittanut: Varpu Eronen

  

Sarjassa ilmestyneet:

• Rontti-kissan kummallinen kesä
• Rontti-kissa noitakoulussa

  

  

*****

    

Loppuun vielä pari lyhytvinkkausta.

  

Barbara Cantinin Mortina ja hurja Halloween-yllätys on Mortina-sarjan viides osa.

  

Oletko aina ihmetellyt, missä Mortinan vanhemmat ovat? No, nyt siihen tulee selitys, vaikka itse toki tiesin, mitä tapahtui eräälle laivalle vuonna 1912, lapsilukijalle tämä luultavasti on uutta tietoa. Aivan kuten sekin, että kaikki Mortinan perheessä kuolevat muuttuvat aina zombeiksi!

  

Aika surullista, kun miettii, sillä se tarkoittaa että Mortinakin on kuollut, vaikka hänen olemassaolonsa jatkuukin zombina - aiemmin olen nimittäin jäänyt siihen käsitykseen, että hän olisi syntynyt zombiksi. Syytä hänen kuolemalleen ei kerrota, mutta ehkä kyseessä on jokin epidemia, kuten espanjantauti, joka sopisi hyvin ajallisesti. 

  

Kirjan tapahtuma-aikaa ei kerrota, mutta kuvituksen perusteella ei olla aivan nykyajassa vielä. Varovainen veikkaukseni on 1940-luku, toisen maailmansodan jälkeen, sen verran voimakkaasti kaupungin talojen savupiiput tupruttavat. Aivan ihastuttava, paikoin fotorealistinen kuvitus tarjoaa paljon tutkittavaa. 

  

Ikäsuositus 5+, 56 sivua, suom. Katariina Heilala, Tammi 2022

  

  

David Walliamsin kirjoittama ja Adam Stowerin suloisesti kuvittama Pikku hirviöt kertoo pikkuisesta ihmissudesta, joka ei kuulu joukkoon. Kaikki nauravat hänen kimeälle ulvonnalleen. Vanhemmat lähettävät hänet hirviökouluun, mutta jopa opettaja turhautuu ja lähettää hänet kotiin. Pikku ihmissudesta ei opettajan mielestä koskaan tule kunnollista hirviötä. Kotimatkalla surullinen ihmissusi kuitenkin tapaa joukon hirviöasuisia ihmislapsia, jotka kutsuvat hänet mukaansa, sillä onhan Halloween!

  

Tämä oli hurmaava kirja erilaisuudesta, hyväksynnästä ja oman paikan löytämisestä. Paljon samaa henkeä kuin Mortina ja Isadora Kuu -sarjoissa. 

  

Ikäsuositus 3+, 29 sivua, suom. Raija Rintamäki, Mäkelä 2021

Lukulomalla voi tarttua vaikka kauhukirjoihin

"Harteikas, tummanpuhuva hahmo vilahti puiden lomassa. Sillä näytti olevan taaksepäin kaartuvat sarvet ja keltaisena hohtavat silmät, mutta se käveli pystyssä kuten ihminen."

  

  

Anu Holopaisen Iik! -sarja on edennyt jo kahdeksanteen osaansa Krampus. Voiko kirja alkaa kauhistuttavammin kuin koulun hiihtopäivällä? Ei ainakaan minusta, sillä lukiessani aivan ensimmäisiä sivuja iski päälle ihan liioittelematta Vietnam flashbackit verenmaku suussa ja kyyneleet silmänurkissa itseäni vanhemmilla, lipsuvilla suksilla metsäladulla hiihtämisestä. Miten olikin, ettei voitelu ollut ikinä kohdillaan!

  

Ei hän ruudulla tapahtuvia juttuja pelännyt, vaan oikeita hirviöitä. Ja ehkä vielä enemmän hirviömäisiä ihmisiä, joista joskus kirjoitettiin iltalehdistön lööpeissä. Vampyyriin sentään tepsi pyhitetty vesi ja demoniin latinakielinen loitsu, ihmisiin ei aina edes järkipuhe. (s. 74)

  

Vaikka kirjan varsinainen kauhuaines kertookin nimenmukaisesti Krampuksesta, Joulupukin pelottavasta vastakohdasta, joka Wikipediaa lainatakseni on "keskieurooppalaisessa kansanperinteessä esiintyvä hahmo, joka on puoliksi pukki ja puoliksi paholainen", oli minusta tuo hiihtämispuoli paljon pelottavampaa. Oli pikemminkin melkein tyydyttävää, kun tuo sarvekas hiippari sieppaa kiukuttelevan Siirin. Hän nimittäin haluaa joululahjaksi ikärajoitetun pelin, mutta ihastuttavan järkevät vanhemmat eivät siihen onneksi suostu. 

  

– Hämmästyisin kyllä, jos metsässä tulisi vastaan susi. Ihan vain koska se olisi tavallinen, normaali susi. Mutta jos siellä tulisi vastaan ihmissusi, en ihmettelisi yhtään!

--

Miksi Vuohikylässä oli parin viime vuoden aikana tapahtunut kerrassaan kummallisia, ja mitä erityistä Siirissä oli? (s. 7-9)

  

Kaksoset Saku ja Sussa joutuvat taas kohtaamaan yliluonnollisen maailman, vaikka ne hommat alkavat jo vähän kyllästyttää. He pohtivat, miksi juuri heidän kohdalleen on sattunut niin paljon näitä epätavallisia yhteentörmäyksiä ja miksi Siirillä on outoja kykyjä. Jälkimmäiseen kysymykseen ei valitettavasti tullut lisätietoa, mutta ehkä jossakin seuraavassa osassa. 

  

Krampus vapautuu arkeologisen kaivauksen takia, mitä oli alaa yliopistossa vuosia opiskelleena todella cringeä lukea. Vaikka kyseessä on vain lasten romaani fiktiivisine kauhuhahmoineen, on kuitenkin tärkeää, ettei luotaisi aivan täysin villejä mielikuvia siitä, millaista arkeologia oikeasti on. Se on nimittäin todella paljon lähempänä pikkulasten hiekkalaatikkoleikkejä kuin Indiana Jonesia, kuten alla oleva, omilta koekaivauksiltani ottama kuva osoittaa.

  

  

– En olisi arvannut, että arkeologinen kaivaus olisi näin tylsä, Saku harmitteli. – Eihän täällä ole mitään. (s. 55)

   

Suomessa ei ole fossiileja tai luolamaalauksia vaan kalliomaalauksia, luolaihmisistä puhumattakaan - koska meillä ei ole niitä luoliakaan (Susiluola on alalla tunnettu tyhmyys, kun haluttiin rakentaa matkailun takia keskieurooppaa muistuttavaa kuvaa menneisyydestä, mikä ei edusta todellisuutta). Kaivauksia ei yleensä ole kuin kesällä, suunnilleen toukokuusta syyskuun loppuun välisenä aikana. Ja alussa kun ihmetellään räjäytystä muistuttavaa ääntä kaivausalueelta, niin sellainen ei todellakaan tavallisilla kaivauksilla tapahtuisi, ehkä korkeitaan, jos valvottaisiin kaupunkialueella olevan rakennustyömaata ja siellä sattuisi jokin kaasuputkiin liittyvä onnettomuus.

  

Kuinka kolme lasta edes kykenisi taistelemaan Krampusta vastaan ilman kunnon aseistusta, kuten vaikkapa raketinheitintä tai kranaatteja. (s. 81)

  

Tämä ei ollut aivan sarjan terävintä kärkeä, mutta edelleen oikein sujuvaa tekstiä. Suosittelen tätä etenkin joulunseutuun värisyttävän kirjallisuuden ystäville. Sarja sopii mainiosti etenkin 10-12-vuotiaille. Kirja loppuu varsin enteellisiin sanoihin ja Buffynsa katsoneelle varttuneemmalle lukijalle kovin tuttuihin tunnelmiin.

  

– Ai että Helvetti olisi meidän koulun alla? Sussa melkein naurahti epäuskosta, vaikka tilanteessa ei ollut mitään huvittavaa. 

– Ei kai sentään, Saku arveli. – Mutta jospa tässä on semmoinen kohta, mistä sinne pääsee. Jos reitin voisi avata missä vaan, miksi Krampus olisi vaivautunut tänne asti?

--

– Eikö muuten ole aika outoa, että se kuilu on meidän koulussa, Siiri supatti kaksosille, kun he kävelivät isän perässä. – Toivottavasti kukaan muu ei osaa avata sitä. (s. 104 ja 117) 

  

Arvosana:

    

Takakannesta:

Joulu on uhattuna! IIK!-sarjan kahdeksannen osan inspiraationa ovat keskieurooppalaiset kansantarut sekä suomalainen Rare Exports -kauhuelokuva. Helppolukuinen, maltillisen pituinen ja sopivan jännittävä tarina houkuttelee myös vähemmän lukevia lapsia uppoutumaan kirjaan.

  

Uuhivuorelta on löytynyt muinaisia kalliopiirroksia sekä outoja onkaloita, ja kansainvälinen säätiö aloittaa siellä arkeologisen kaivauksen. Saku ja Sussa kiinnostuvat paikasta, kun he Siirin kanssa kohtaavat metsässä kaksi merkillistä pikku-ukkoa, joista toisella on päässään säätiön logolla varustettu pipo.

  

Samaan aikaan Krampus, kaivausten myötä vapaaksi päässyt myyttinen jouluhirviö, kiinnittää huomionsa Siirin kiukutteluun joululahjoista. Krampus kerää tuhmat lapset jouluna säkkiinsä, ja jo ennen joulua sen tonttukäskyläiset yrittävät siepata Siirin kesken lumileikkien. Aattona Krampus onnistuukin viemään Siirin mukanaan. Kaksosten on kiiruhdettava perään ja keksittävä, kuinka he saavat pikkusiskon turvaan tonttujen suojatessa Krampuksen selustaa.

   

117 sivua, Myllylahti 2022
   
Sarjassa ilmestyneet osat:

• Kauhukännykkä
• Kilikorven vampyyri
• Metsälammikon hirviö
• Nuku, nuku leluseni
• Plattilan noita
• Demonikuiskaaja
• Räyhähenki
• Krampus 
  

  

*****

  

"Kroklokkeja sukelsi esiin varjoista ja romujen seasta. Niitä tuntui tulevan joka puolelta, höyrymobiilinraatojen ovista ja ikkunoista, rakennusten kivijaloista ja viemäreistä. 

Pian ne täyttivät kadun kuin outo mielipuolinen sirkusryhmä."

  

   

Arvostelukappale

  

A.R.S. Horkka on pseudonyymi, jonka takaa löytyvät Anders Vacklin sekä Riina ja Sami Kaarla (mistä johtuen Pet Agents -kirjojen kuvituksissa onkin vilahdellut mainoksia tästä sarjasta), ja joka tekee myös cameoroolin kirjassa keisarillisena pyövelinä. Nordic Horror on nuorten kauhusarja, jossa tulee olemaan yhteensä seitsemän itsenäistä osaa, joista kolme on jo ilmestynyt. 

  

Kerran niin eloisa metropoli muistutti nyt nekropolia, kuolleiden kaupunkia, ja sen murjotut mukulakivikadut katakombeja.

--

Lyijykaupunki oli kuin aavekaupunki. Aivan kuin valtaisa hyökyaalto olisi noussut Höyrymereltä, pyyhkäissyt kaupungin yli ja huuhtonut sen asukkaat mennessään. (s. 23 ja 94)

  

Kellopelikuiskaajan idea on huima: steampunk-Helsinki, zombeja sekä rutto, I'm all in! Mutta harmillisesti himpun päälle pariin sataan sivuun ei ole saatu ihan niin paljon sisältöä kuin luulisi. Jo valmiiksi pienikokoisessa kirjassa on todella suuret marginaalit, mikä tarkoittaa, että tekstiä on vieläkin vähemmän. Ja siinäkin vähässä oli typoja: esimerkiksi sivulla 119 "Nainen pelkäsi Ilmeisesti paniikkikohtauksen iskevän" ja sivulla 180 "Keittiö oli likaisia astioita". 

  

Kaupunki oli pelkkää harmautta, raunioita ja luhistuneita kattoja.

--

Sota ja aika olivat muuttaneet kaupunkia hyvin paljon siitä, kun Orca oli kahdeksanvuotias. Hän muisti lapsuudestaan kauniit, karkkimaisen värikkäät talot, niiden valkoiset pilaririvit ja ulkonevat, monenmuotoiset erkkerit kattokoristeineen. Nyt kaikkea peitti paksu noki ja lika. Sota oli tosiaan tehnyt Helsingistä Lyijykaupungin! (s. 77 ja 172)

   

Tämä on kirjoitettu 15-vuotiaille ja sitä vanhemmille, mutta teksti on hyvin yksinkertaista (välillä ehkä tahattomastikin pelkistettyine lauseineen) ja samaan aikaan käytetään kuitenkin sanoja, jotka eivät välttämättä kaikille nuorille avaudu. Tällaisia ovat mm. topparoikka, dandy, fonografi ja savikiekko. Nuorten kirjoitus- ja lukutaito sekä keskittymiskyky ovat toisaalta nykyään aiempaa heikompia, eli en ihmettele jos kirjoja ilmestyy jatkossa entistä enemmän tällaisella riisutulla tyylillä. mikä on todella hyvä heikommille lukijoille sekä esim. heille, joilla suomi ei ole äidinkieli, mutta paljon lukeville tällainen tympeää. Näitä aineksia kun harvemmissa kotimaisissa tai edes suomeksi käännetyissä kirjoissa on tarjolla. 

  

Vasta kun sota oli riistänyt metropolikselta valot, saattoi ymmärtää, miten pimeä paikka maailma oli. (s. 12)

  

Kellopelikuiskaajan piti olla kauhua, mutta Furiosa-rutto (jonka epäilen olevan viittaus Mad Max: Fury Roadiin) ja kroklokit - joita ei juurikaan selitetty, kuten ei sitäkään, miksi sotaa käytiin, ehkäpä propagandan takia tietoa ei kauheasti ollutkaan - eivät nyt niin kammottavia olleet. Ällöttävin kohtaus nimittäin mielestäni oli, kun tyttöpäähenkilö ryömii kakkaojassa. Diktaattori esimerkiksi olisi voinut olla vielä asteen verran inhottavampi, sillä pahat ihmiset ovat kauhuolentoja paljon pelottavampia.

  

Lordiprotektorin uskonto suhtautui paitsi naisiin myös tieteeseen hyvin epäluuloisesti, miltei vihamielisesti.  

--

Oli parempi liikkua poikana, koska etenkin myöhään illalla yksin liikkuva tyttö herättäisi liikaa huomiota. (s. 128 ja 141)

  

Potentiaalia vieläkin hurjempaan tarinaan olisi ollut roppakaupalla, mutta teos keskittyi harmillisesti luomaan olematonta romanssia kahden nuoren hahmon Orcan ja Vaporin välille. He olivat alkupuolella kirjaa vain ohimennen mainittuja sivuhahmoja, pääfokuksen ollessa höyrytekniikan professori Aeriksen seikkailuissa suljetulla alueella ja loppupuolella he olivat ajautuneet vuodeksi eri kaupunkeihin. En itse kokenut minkäänlaista värähtelyä kaksikon välillä, enkä voi sanoa, että olisin edes oppinut tuntemaan heitä.

  

Sisäpuutarha oli kuin vihreä temppeli, tai elävä, mullantuoksuinen museo, jota hallitsivat luonnonlait ja vuorokauden ja vuodenaikojen vaihtelut. Trooppiset, sumuiset huoneet olivat kauniita kasvitieteellisiä pienoismaailmoja. (s. 126)

  

Loppu oli todella epätyydyttävä. Sivumäärän lähestyessä loppua sitä lukijana alkaa toivoa, että jotain tapahtuisi, sillä Mad Maxin tavoin, tässä keskityttiin aivan liikaa erilaisilla höyrykoneilla kaahailuun, juonen ja henkilöiden ollessa toissijaisia. Miljöön ansiosta kirja kuitenkin ansaitsee enemmän pisteitä. Kuvitusta löytyy kannen lisäksi myös sisäkansista ja se oli 5/5 eli aivan loistava suoritus sillä saralla ja olisin mielelläni nähnyt sitä vielä enemmänkin.

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Näkevätkö kellopelizombiet unta höyrylampaista?

  

Apokalyptinen matka steampunk-tunnelmaiseen Helsinkiin sodan, ruton ja zombien keskelle.

  

15-vuotiaat tiedekadetit Vapor ja Orca joutuvat hengenvaaralliselle matkalle Helsinkiin, Lyijykaupunkiin, etsiessään professoriaan Aerista, Keisarillista Kellopelikuiskaajaa. Aeriksella on keino parantaa ihmiskunta Furiosa-rutosta ja päättää loputon sota, mutta sitä varten hän tarvitsee Lyijykaupungissa sijaitsevasta vanhasta laboratoriostaan Tulikiven. Ruttoon sairastuneen professorin matkakumppaniksi päätyy pieni zombietyttö Alba, mutta aika alkaa käydä vähiin…

  

Nordic Horror -sarja on uutta pohjoismaista kauhua, jossa maanläheinen realismi, pohjoisen pimeys ja kylmyys, mysteerit, murhat ja mytologia pakkautuvat yhteen painajaisten kudelmiksi hyvinvointiyhteiskunnan pimeimmissä nurkkauksissa.

  

220 sivua, Tammi 2022

   
Sarjassa ilmestyneet osat:

• Jäätävää
• Kellopelikuiskaaja
• Korvaaja
• Murhaballadit (ilmestyy helmikuussa 2023)

    

Luettu myös täällä: Siniset helmet, Luova ruho

  

*****

  

"Para oli taikaolento, joka luotiin noituuden avulla. 

Se valmistettiin langasta ja kangasräsyistä, jotka kiedottiin kuolleen lapsen sormen ympärille. 

Para heräsi eloon, kun sen valmistaja pudotti pisaran omaa vertaan sen päälle ja teki taikarituaalin."

  

   

Mitä olisikaan Halloween-lukuhaaste ilman Åsa Larssonin ja Ingela Korsellin kirjoittamia Pax-kirjoja? Nämä ovat oikeasti kammottavaa luettavaa vaikka kohderyhmänä ovat lukijat 12 ikävuodesta ylöspäin. Sarjassa ollaan kauhun ällöllä laidalla, joka saa takuuvarmasti aikaan kylmiä väreitä selkäpiissä. Lisäksi sarjan kirjat ovat todella lyhyitä ja Henrik Jonssonin taidokkaasti, sarjakuvamaisesti kuvittamia. Pax on täydellinen sarja kauhua kaipaaville varhaisnuorille ja sitä vanhemmille, joskaan ei kaikkein herkimmille lukijoille.

  

– Osasto eteenpäin, mars! kissalakkinen pikkupiru komensi ja osoitti suunnan keltaisilla kynsillään. 

Muut pikkupirut tungeksivat ja purivat toisiaan häntiin. Ne käkättivät ja mekastivat. 

– Kasasto kitaanpäin, kops! 

– Lipasto lapaanpäin, laps! (s. 64)

  

En ole koskaan ennen lukenut sarjaa, jonka luvuissa on juokseva numerointi osasta toiseen, eli vain ensimmäinen osa alkaa luvusta 1, muuta jatkavat siitä, mihin edellinen osa päättyi. Niinpä Para sisältää luvut 87-127. Kun Mariefredin koululaisilta katoaa ulkoilupäivän aikana puhelimia ja muuta arvotavaraa, osoittavat kaikkien syyttävät sormet kohti Alrikia. Kuka tai mikä on katoamisten takana? 

  

Alrik halusi kuitenkin jäädä Mariefrediin. Hän piti jopa salaisesta kirjastostakin. Hän piti ajatuksesta, että hän ja Viggo olivat valittuja jollain salaperäisellä tavalla ja että he kuuluivat yhteen kirjaston kanssa. He olivat osa jotain suurta ja tärkeää.

--

Hän oli yrittänyt, ettei alkaisi ajatella Laylahia ja Andersia "kotina", mutta jos rehellisiä oltiin: täällä hän tunsi olevansa enemmän kotonaan kuin missään ennen tätä. (s. 80)

  

Para ei harmillisesti kuulu sarjan parhaimmistoon. Mystinen kirjasto toimii harmillisesti deus ex machinana ja ratkaisee kaikki ongelmat poikien puolesta - toisaalta Viggolla on vaikeuksia lukea ADHD:nsa kanssa, eli tällainen oikominen auttaa häntä. Myös kirjan jännityselementit jäävät pintapuolisiksi ja aivan liikaa tilaa saa Alrikin ja Viggon kiusaaminen, jota tapahtuu niin muiden koululaisten kuin opettajienkin taholta. Ongelmallisiksi väitettyjä poikia syytetään, kun tavaroita alkaa katoamaan, vaikka heillä ei ole osaa tai arpaa tapahtumiin - tai ei ainakaan suoraan. Tämä kaikki vain siksi, että poikien äiti on alkoholisti ja pojat on otettu huostaan. Alrik pelkää, että viime aikaisten kohujen takia Anders ja Laylah eivät halua enää pitää heitä. 

  

Voisivatko he tehdä niin, erottaa hänet ja Alrikin toisistaan? Ilmeisesti, Aikuiset voivat tehdä mitä tahansa.

--

Sehän siinä juuri onkin, Alrik mietti. Kaikki olettavat, että hän ja Viggo ovat syypäitä kaikkeen. -- Tuntui todellakin siltä, kuin hänellä ja Viggolla olisi otsassaan leima, jossa luki: "Syytä vain minua!"

--

Viimeinen asia, mitä hän nyt tarvitsi, oli taas yksi aikuinen Andersin ja Laylahin kotona kertomassa, että hän teki vaikka mitä kamalaa. Eikä hän edes ollut tehnyt mitään! (s. 70, 140 ja 151)

  

Kiusaaja-Simonin perhetaustoja avataan hieman ja tarjotaan ainakin yksi selitys, miksi Simon on sellainen kuin on. Hänen isänsä on todella ankara, jopa väkivaltaan taipuvainen ja poika siirtää kipuilunsa vielä heikommassa asemassa olevien nälvimiseen. Toisten systemaattinen piinaaminen ei tokikaan ole oikein, mutta kiusaajalla itselläänkin on usein ongelmia. Mielenkiintoista tarttua sarjan seuraavaan osaan, kuinka korppipoikien tarina tästä etenee. 

  

Ulkona alkoi olla jo pimeä, mutta hän ei saanut mennä ihan vielä sisään.

--

– Vielä sata lyöntiä, niin olet valmis tältä päivältä, Puukässä-Thomas sanoi. – Jos saa köniinsä lastenmailoja käyttävältä aloittelijalta, on aika treenata kovemmin, eikö niin? 

– Kyllä isä, Simon vastasi. 

– Paino vasemmalla jalalla, Puukässä-Thomas käski ja läpsäisi Simonia takaraivoon. – Paino. Etummaisella. Jalalla. Kuinka monta kertaa minun pitää sanoa, ennen kuin se menee kalloosi? (s. 53)

Arvosana:

    

Takakannesta:

Menestyssarja täynnä hyytävää kauhua ja yliluonnollisia olentoja.

  

Veljekset Alrik ja Viggo ovat palauttaneet rauhan kotikaupunkiinsa Mariefrediin auttamalla raivostunutta henkiolentoa. Tyyni kausi jää kuitenkin lyhyeksi, kun asukkailta alkaa selittämättömästi kadota tavaroita. Alrik on helppo kohde syytöksille, vaikka tosiasiassa tapahtumien taustalla on noituus. Kuvioihin ilmaantunut salaperäinen Iris herättää yhä uusia kysymyksiä. Kuka hän oikein on?

  

Pohjoismaiseen mytologiaan perustuvassa Pax-sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet kirjat Loitsusauva, Tuonenkoira ja Ihtiriekko.

      

Suomentanut: Sirpa Alkunen, 192 sivua, Otava 2022

  

Alkuperäinen nimi: Bjäran (2015)
   
Kuvittanut: Henrik Jonsson

  

Sarjassa ilmestyneet osat:

• Loitsusauva
• Tuonenkoira
• Ihtiriekko
• Para
• Kummitus
• Näkki (ilmestyy helmikuussa 2023)

Syyskuun luetut

  

Syyskuuhun mahtui aivan uskomattoman paljon kaikkea, mutta kirjoja luin loppuun vain neljä (kolme jäi vielä kesken). Täytin 36 kuun puolivälissä ja julistin Ihana susi -lukuhaasteen, joka kestää blogin 12v-synttäreihin 10.5.2023 asti. Halloween-lukuhaaste puolestaan alkaa jo seitsemättä kertaa. Osallistuin Instagramissa #startoftheautumn22 kuvahaasteeseen ja postasin jokaisena päivänä! Siiri Enorannan Maailmantyttäristä kirjoittamani arvostelu julkaistiin Tähtivaeltajan blogissa. 

  

Vietin puolison kanssa aikaa ulkona ruskasta nauttien. Viime vuonna en päässyt paljoa ulos plantaarifaskiitin takia. Kuvasin Instaan ensimmäiset saapuneiden kirjapakettien availuvideot. Luin kaksi kirjaa Tähtivaeltajaan 4/2022, toisen tavallisena arvosteluna, toisen yhteis-kutzpahiin (tällä kertaa teemana oli englanninkielinen uutuusfantasia). Luin kolme lukupiirikirjaa ja yhden someyhteistyö postauksena. Parhaat hetket näistä tarjosi Magian syvempi sävy.

  

Kaikki syyskuussa luetut: (1392 sivua)

• Camilla Kantola: Linnunsolu
• Estelle Maskame: DIMILY - Rakastan
• Oona Pohjolainen & Adile Sevimli: Kärsimyskukkauuteaddiktio
• V.E. Schwab: Magian syvempi sävy
• Lucy Holland: Sistersong
• Katri Kauppinen: Laakson linnut, Aavan laulut
• Kate Quinn: Timanttisilmä

  

Helmet-lukuhaasteessa suoritetut kohdat:

   

18. Kirjan on kirjoittaut toimittaja - Oona Pohjolainen & Adile Sevimli: Kärsimyskukkauuteaddiktio

40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole olemassa - Lucy Holland: Sistersong 

43. Kirja sopii ainakin kolmeen kohtaan - V.E. Schwab: Magian syvempi sävy

   

      

Lokakuun lukupinossa:

• Anu Holopainen: Iik 8) Krampus 
• A.R.S. Horkka: Kellopelikuiskaaja & Jäätävää 
• Siri Kolu: Hereiset - Yön salaisuus 
• Åsa Larsson, Ingela Korsell & Henrik Jonsson: Pax 4) Para & Pax 5) Kummitus 
• Mari Luoma: Romeo & Hirviöt - Salaisten kasvojen käytävä 
• Janne Malinen: Waaralinnan salaisuudet - Seitsemän kielonlehteä 
• Ursula Mursu & Apila Pepita: Myrtti ja kudelmataika 
• Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Varjot - Auroria 
• Camilla & Viveca Sten: Synkät vedet - Syvyyksissä 
• Merja Toppi: Melko mystistä - Sielusiepparin jäljillä 
• Jeanette Winterson: Aikamyrsky 

Halloween-lukuhaaste (1.-31.10.2022)

   

Lokakuu on jo melkein täällä, ja se tarkoittaa, että odotettu Halloween -lukuhaaste järjestetään jo seitsemättä kertaa. Haaste kestää koko lokakuun ja sen aikana luetaan mitä vain teemaan sopivaa eli esimerkiksi teoksia, joissa on noitia, ihmissusia, vampyyreitä, zombeja tai kummituksia, tarina sijoittuu syksyn tai Halloweenin aikaan, tai kirja aiheuttaa kylmiä väreitä (tähän sopivat niin kauhu, historia, dystopia kuin dekkaritkin). 

  

Jokainen voi siis itse määritellä, miten luettu kirja sopii teemaan. Lukuvinkkejä voi poimia esimerkiksi edellisten vuosien koosteista 2021, 2020, 2019, 2018, 2017 ja 2016.

  

Jos siis kiinnostuit haasteeseen osallistumisesta, kommentoi tämän postauksen alle, niin tiedän, että olet mukana. Somessa voi käyttää aihetunnistetta #halloweenlukuhaaste.

    

🍁 🎃 🍁 Tervetuloa mukaan! 🍁 🎃 🍁

  

Haasteessa mukana:

• @elluetut
• @giselaelisabeth
• @kauniitalukuja
• @kirjakorppi
• Kirjasähkökäyrä
• @kirjavakatti
• Kirjoja & kikatuksia
• Kirsin konttuuri
• @lukunelma
• @lukutoukka1982
• @pipsapi
• @riikkas13
• Taikakirjaimet
• Yöpöydän kirjat

Ihana susi -lukuhaaste (13.9.2022-10.5.2023)

  

Mahtavaa syyskuuta! Olen pitkään suunnitellut tätä bingoa ja voin viimein paljastaa sen teeman. Ihana susi -lukuhaaste kestää syntymäpäivästäni 13.9.2022 blogin perustamisen vuosipäivään. 10.5.2023 tulee täyteen jo 12 vuotta bloggarina.

  

4x4 bingoruudukossa on teemoja niin kirjan kannen, nimen, tekijän kuin sisällönkin mukaan. Luetut kirjat voivat olla mitä vain, romaanien lisäksi siis mm. kuvakirjat, runokokoelmat, sarjakuvat ja tietoteoksetkin ovat erinomaisia. Genrerajauksiakaan ei ole, eli lue juurikin sitä, mistä itse pidät eniten olipa kyseessä sitten YA, romantiikka, dekkarit, scifi, fantasia tai kauhu.  

  

Bingon saaneiden kesken arvotaan kirjallisuusaiheinen palkinto, josta lisää myöhemmin. Ilmoittaudu mukaan blogin tai Instagram-postauksen kommenttikentässä. Haasteessa on käytössä aihetunniste #ihanasusihaaste. 

  

Mukana haasteessa:

• @bookeytunes
• @jonna_kirjakummitus
• @kirjahilla
• Kirja hyllyssä
• @_kirjakeiju_
• Kuunnellut äänikirjat
• @lukutoukka1982
• @lukutunnelmia
• @melissakahvilla
• @musteen.jaljet
• @paulan_kirjanurkka
• @page_shifter
• @riikkalukee
• @siperiankirjat
• @sisterhood.of.traveling.books
• @suikku_
• @tiarAnon
• @vinkkitonttu
• @worlds_between_the_sheets

    

Bingoruudut:

1. Kirjan kannessa on susi

2. Kirjan henkilö on yksinäinen

3. Kirjassa on luonnonsuojeluteema

4. Kirjassa on syksy

5. Kirjassa on mytologiaa tai satuja

6. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa

7. Kirjailijan nimessä on sana susi (kaikki kielet hyväksytään)

8. Kirjan kannessa on puita

9. Kirjassa on talvi

10. Kirjassa on susia

11. Kirjassa ollaan metsässä

12. Kirjan henkilöllä on itse valittu perhe

13. Kirjan kannessa on harmaata, oranssia tai ruskeaa

14. Kirja tuoksuu tai siinä puhutaan tuoksuista

15. Kirjassa tai sen kannessa on hirvieläin

16. Kirjan nimessä on susi 

  

   

Lukuvinkkejä, jotka sopivat yhteen tai useampaan kohtaan:

• Marja Aho: Puunhalaaja
• Päivi Alasalmi: Sudenraudat
• Ilkka Auer: Kymnaasi
• Leigh Bardugo: Varjo ja riipus
• Lee Bacon: Viimeinen ihminen
• Sabine Bohlmann &  Emilia Dziubak: Kuule, isi…Onko kymmenen paljon?
• Rachel Bright & Jim Field: Ihan itse, sanoi susi
• Cormac McCarthy: Tie
• Jean Craighead George: Susityttö
• Mischa Damjan: Atuk ja susi - Tarina eskimopojasta, joka oppii, että rakkaus on vihaa voimakkaampi
• Lauren DeStefano: A Curious Tale of the In-Between
• Kerstin Ekman: Suden jälki
• Magdalena Hai: Kolmas sisar
• Dorothy Hearst: Suden lupaus
• Jean Hegland: Suojaan metsän siimekseen
• Mervi Heikkilä: Revonpuro
• Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta
• Peter Høeg: Lumen taju
• Risto Isomäki: Viiden meren kansa
• Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet
• Eowyn Ivey: Lumilapsi
• Aino Kallas: Sudenmorsian
• Jenny Kangasvuo: Sudenveri
• Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys
• Joona Koiranen (toim.): Nouse luontoni: Spekulatiivisia novelleja sukupuolen moninaisuudesta II
• Anu Korpinen & Mia Myllymäki (toim.): Metsän kronikka - Tarinoita puista
• Susinukke Kosola: Avaruuskissojen leikkikalu: tutkielma ihmisyyden valtavirrasta
• Hannu Laakso: Me hukkaset
• Hannele Lampela: Talventaian tarinoita - Lumikuningattaren lumous
• Lauri Lattu: Susiraja
• Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi
• Ulpu-Maria Lehtinen: Kalmanperhon kutsu
• Liliana Lento: Koivu ja pihlaja
• C.S. Lewis: Velho ja leijona
• Roope Lipasti & Mari Luoma: Aavepartio yksin kotona
• Janika Matero & Nina Kuu: Päiväni harmaasutena
• Tuulia Matilainen: Kunnes kuulen niiden tulevan
• Charlotte McConaghy: Täällä oli susia 
• Vonda N. McIntyre: Unikäärme 
• Marja-Leena Mikkola: Anni Manninen
• Susi Nousiainen: Muovikauris
• Anni Nupponen: Valkoinen kaupunki
• Kimmo Ohtonen: Metsä elää
• Siri Pettersen: Odininlapsi ja Rautasusi
• Clarissa Pinkola Estés: Naiset jotka kulkevat susien kanssa - Villinaisen arkkityyppi myyteissä ja kertomuksissa
• S.N. Pires: Karhunkiertäjä
• Elina Pitkäkangas: Kuura
• Philip Pullman: Kultainen kompassi
• Oona Pohjolainen & Adile Sevimli: Kärsimyskukkauuteaddiktio
• Richard Powers: Ikipuut
• Erkki Pulliainen & Lassi Rautiainen: Suomalainen susi
• Maia Raitanen: Se on ihan susi - Suomen viehättävin susikirja
• Joona Riekkola: Silkkomaahan kadonneet
• Tuula Rotko: Susi ja surupukuinen nainen
• Elina Rouhiainen: Kesytön
• Felix Salten: Bambi - Tarina metsästä 
• Jessica Schiefauer: Pojat
• Ritva Seppi: Susiklaani
• Stefan Spjut: Susi
• Mary Stewart: Susimetsän salat
• Maggie Stiefvater: Väristys
• Saila Susiluoto: Siivekkäät ja hännäkkäät
• Mia Takula: Susien mailla
• Jouni Tikkanen: Lauma
• V.M. Toivonen: Fimbul-talvi
• David Walliams: Pikku hirviöt
• Helena Waris: Uniin piirretty polku
• Gene Wolfe: Kiduttajan varjo
• Evie Wyld: Me olemme susia