Kirjasomen joulukalenteri: Luukku 1 - Joulukalenterikirjoja

  

Ihanaa jouluun ensimmäistä! Tässä postauksessa esittelen muutaman tämän vuoden joulukirjauutuuden. Seuraava luukku avautuu Bibliofiilin päiväunia - blogissa 4.12. 

  

Ensimmäisenä Salla Salmelan kirjoittama ja Lotta Forsin kuvittama Ihan kohta on joulu (WSOY 2024), joka on uunituore kuvakirja, jossa on 24 aukeamaa. Tämän voikin siis lukea joulukalenterikirjana. Luukkunumero on piilotettu ovelasti kuvaan ja niiden etsiminen on varmasti hauskaa perheen pienimpien kanssa.

  

Joulukuun ensimmäisenä päivänä Kuusikylän punaisia kattoja peitti valkoinen lumipeite. Jouluvalot valaisivat kylän aitoja ja reunustivat pieniä puisia kuisteja. Porteilla kilisivät joulukellot, ainakin melkein kaikissa.

  

Päähenkilö on pieni Melina-tyttö, jonka perheeseen kuuluvat töissään kiireiset äiti ja isä sekä vähän vanhemmat kaksosveljet Matti ja Matias. Melina etsii joulun taikaa ja pohtii, mitkä asiat siihen liittyvät. Erikoisesti Joulupukki on tuonut lahjat jo yöllä niin, että ne ovat kuusen alla jo 24. päivän aamuna, itse olen tottunut siihen, että Suomessa Pukki käy joko päivän tai illan aikana, ei jo aamusta tai edeltävän yön aikana.

  

Lumi oli alkanut sulaa, ja ulkona näytti harmaalta. Ikkunoihin ropisi vettä lumen sijaan, ja pihan lumiukkokin oli kutistunut.

  

Kirjassa on myös askarteluohjeita (Tiia Kellonimi @tia_diy), mutta ei aivan jokaisella aukeamalla. osa askarteluohjeista oli myös aika hassuja, kuten käpylehmät kuusenkoristeina kuulostaa vain meemimateriaalilta. Iso miinus siitä, kun kirjassa todetaan, että "koristele lemmikkisi punaisella rusetilla". Eläin ei ole jotain, minkä voi koristella, hyvänen aika.

  

"Ketä varten me oikeastaan edes siivotaan?" Matti kysyi. "Mehän vietämme joulua keskenämme. Eikä kukaan meistä aio katsoa keittiön ylähyllylle."

  *****

    

"Luulin, että Talvipiha on joku satu, jonne pääsee vain kerran vuodessa. Sellainen joulun ihme..." (s. 69)

  

Toisena kirjana on Juuso Räsäsen kirjoittama ja Marja Siiran kuvittama Talvipihan joulu (WSOY 2024) perustuu Ylen vuoden 2023 joulukalenteriin (jonka yhtenä käsikirjoittajana Räsänen oli) eli tuttujen eläinten mukaan voi hypätä nyt myös kirjana.

  

Oikeastaan he kaikki olivat, sekä onni että eläimet, orpolapsia, jotka Annikki oli vuosien varrella pelastanut ja koonnut isoksi perheeksi. (s. 12)

  

Maineikkaan Talvipihan omistaja Annikki-mummi on kuollut ja omistajana on nyt nuori Onni-poika. Annikki oli ollut pahoissa veloissa ja ilkeänpuoleinen kauppias Roimolalla on suunnitelmia lunastaa tila itselleen. Onni hoitelee laumaansa, johon kuuluvat husky-Kornelius, meksikolainen pikkukoira Pepita, aasi nimeltään Aasi, Eetu-possu, Rouva Ankkanen ja pikkuvuohet Atte ja Aune.

  

"Joulukuun eka päivä! Joulu tulee, joulu tulee! Herää Aune, herää!" Atte tönäisi valkeaa Aune-siskoaan ja juoksi pilttuulta pilttuulle herättäen vuorollaan kaikki tallin nukkuvat eläimet. (s. 11)

  

Talvipihan joulun avajaisiin ei tule ketään, koska Onni on unohtanut mainostaa, että piha on auki tänäkin jouluna, vaikka Annikki ei enää pyöritäkään toimintaa. Niinpä Roimola pääsee iskemään Onnia arkaan paikkaan ja suoranaisesti ahdistelee tätä myymään tilan hänelle. Onneksi kuvioihin ilmestyy mukaan Onnin ikäinen Ilona, jota poika arastelee - onhan hän mieluummin tekemisessä eläimien kanssa.

  

"Tiedän kyllä, että Talvipiha on pulassa, mutta meitä ei auta lattialla makaaminen. Nyt ei saa luovuttaa." (s. 52)

  

Pippurinen Pepita on hieman stereotyyppinen klisee meksikolaisesta hahmosta, koska se on puettu Meksikon lipun väreihin ja laitettu huudahtelemaan välillä espanjaksi mm. ay, carambaa, arribaa ja amigoa, mutta onneksi se on niin pieni rytty muutoin oikein sujuvassa joulukirjassa, että annettakoon se anteeksi. Harmi, ettei tätä oltu jaettu kalenteriluukkuihin.

      

*****

    

Kolmas kirja on Axel Åhmanin kirjoittama ja Ola Skogängin kuvittama joulukalenterikirja Salakuljettajan aarre (S&S 2024, suom. Anu Koivunen). Ihanaa, että näitä 24 luvun mittaan kirjoitettuja teoksia on taas julkaistu uusia, sillä joinakin vuosina tarjonta on ollut melkoisen olematonta!

  

Tämä menee samaan sarjaan Karin Erlandsonin Yöjunan ja Eva Frantzin Ruukin salaisuuden kanssa, sillä kaikissa näissä kolmessa on vain yksi kokosivun kuva jokaisessa luvussa / luukussa, muutamaa yksittäistä pienempää kuvaa lukuun ottamatta. 

  

Jouluaattoon oli vain kaksi viikkoa, mutta kaikkialla oli harmaata ja märkää. Satanut lumi oli sulanut pois jättäen jälkeensä kuraisia teitä ja kalseita iltoja. (s. 7)

  

Teoksen päähenkilönä seurataan 11-vuotiasta Oliveria, joka kokee olevansa taakka vanhemmilleen. Hänet nimittäin tipautetaan saaressa asuvan mumminsa huolehdittavaksi, koska äiti ja isä ovat liian kiireisiä töissään eivätkä halua jäädä kotiin katsoakseen hänen peräänsä. Saarella on myös huonot yhteydet, niinpä poika ei voi olla liikaa puhelimella saati Pleikkarilla. 

  

Sellaiset ihmiset, jotka joivat metsässä kaakaota, tuskin kaveeraisivat hämärätyyppien kanssa. (s. 67)

  

Aluksi kaksi viikkoa eristyksissä tuntuu kamalalta rangaistukselta, mutta kun Oliver pääsee sattumalta sukunsa salaisuuden jäljille ja tapaa metsässä omanikäisensä Fannyn ei joulunalusaika olekaan enää tylsää. Ja onpa saarella nähty myös tummennetuilla laseilla varustettu auto ja kaksi saksaa puhuvaa erikoista vierasta. Mitä nuo ulkomaalaiset etsivät? 

– Ennen ei ollut tapana puhua vaikeista asioista. (s. 139)

Vauhdikas ja nopealukuinen teos on mainio joulukalenteri sellaisellekin lukijalle, joka ei ole juhlan suurin fani. Onhan tässä kokonainen armeijallinen tonttukoristeita, mutta ei uskonnollista tai liian jouluista meininkiä - toiminnallisuus on keskiössä. 

  

  

Kirjasomen kalenteriin osallistuvat tilit: 

1. Yöpöydän kirjat
2. 
   
3. 
   
4. Bibliofiilin päiväunia
5. Lukutoukan luetut sivut
6. Kirjamies
7. Tuulevin lukublogi
8. Amman lukuhetki
9. Tuulevin lukublogi
10. Kirjasähkökäyrä
11.  @pikkuuset_kirjat
12. Hemulin kirjahylly
13. Kirsin Book Club 
14. Kirjaluotsi
15. Kirjan jos toisenkin
16. Mrs Karlsson lukee
17. Kirjojen kuisketta
18. @pikkuuset_kirjat
19. Tuijata. Kulttuuripohdintoja
20. Tarukirja
21. Matkalla Mikä-Mika-Maahan
22. Kulttuuri kukoistaa
23. Yöpöydän kirjat
24. Jotakin syötäväksi kelvotonta

Halloween-kirjoja perheen pienimmille

"Ei ole mitään sellaista järjestystä kuin hyvä noita tai huono noita. 

Ei noituuttaan voi menettää tai peruuttaa, vaikka epäonnistuisi loitsussa toisensa perään.

Loitsujen punominen vaatii harjoitusta!"

  

  

Ursula Mursun luoma ihastuttava pikkunoita Myrtti seikkailee jo toisessa kirjassaan, jossa tehdään tällä kertaa kudelmataikoja. Kun koulu menee kiinni köhäpöpön takia, pääsee Myrtti asumaan tätinsä Tuuven luokse Kuuilmaan. Isi vaan ei tiedä, että Tuuve ja Myrttikin ovat noitia vaan luulee siskonsa asuvan syrjäisellä maaseudulla. 

  

Syksyn lehdet olivat jo oransseja mutta vielä puissa, kun kaikki muuttui. Isin -- kasvoille ilmestyivät -- painaumat koko päivän tai yön pidetyistä suojamaskeista. -- Yhtäkkiä se oli kaikkialla ja kaikkien puheissa: köhäpöpö. (s. 7-8)

  

Noidat asuvat ihmisten tietämättä maapallon keskellä ja heillä on monia erilaisia tapoja sekä noitamaisuuksia, joihin Myrtti pääsee nyt tutustumaan läheisemmin. Esimerkiksi erilaisten taitojen kurssit ja tukkakekkerit, joilla juhlistetaan noitataitojen heräämistä, kun maitotukka on tippunut pois ja upouusi noitatukka on alkanut kasvaa. Periaatteessa kyseessä on siis uuden noitayhteisön jäsenen debyytti.

  

Hän yritti kurkistella söpöjen otusten suuntaan ja huomasi astuneensa johonkin kellertävään ja limaiseen. 

"Räästäisiä", Loviisa nauroi. "Jättävät jälkeensä räkävanan, mutta muuten harmittomia pikku otuksia." (s. 110)

   

Kudelmataikojen opettaja Rafael.

  

Myrtti osallistuu uuden ystävänsä Loviisan kanssa kudelmataikojen alkeiskurssille, jossa on oppilaita lapsista ihan aikuisiin asti - onhan jokaisen aloitettava uusien taitojen opettelu samalta viivalta. 

  

Myrtti kantoi Fuugan itkien keittiöön ja täti ehti jo säikähtää, että Myrtti itse oli murtanut jonkin raajansa, mitä epäilystä saattoi omalta osaltaan lietsoa Myrtin onneton "Se katkesi!" -huuto.

--

"Ei ole mitään hätää, kullanmuro", täti sanoi ja silitti puolestaan Myrttiä. "Hoidetaan se kuntoon. -- tässähän sinulle avautui erinomainen mahdollisuus harjoitella kudelmataikuuttasi. Voisitkin ommella repeämän kiinni itse. Tekemällä oppii." (s. 84-85)

  

Pidin tästä edellistä osaa enemmän. Kuten Dess Terentjeva sanoo tässä videossaan, on kirjalla paljon annettavaa myös aikuislukijalle. Yksi kirjan teemoista on nimittäin se, että ei haittaa, kun kokeilee uutta eikä heti onnistu, kunhan ei lannistu ja myös ihan ok, jos jokainen asia ei ole sinun juttusi. 

  

"Alvar ei ole tyttö eikä poika, mutta joskus hänestä tuntuu enemmän tyttömäiseltä ja joskus enemmän poikamaiselta. Sitten voi pukea vaatteet ja laittaa tukan sen mukaan, mikä milloinkin tuntuu hyvältä, ja vaihtaa vaikka lounasaikaan, jos siltä tuntuu. Siksi hänellä on kaksi nimeäkin. Voi pukea niistä ylleen sen, joka tuntuu sopivalta." (s. 78)

  

Kuinka mahtavaa, että lastenkirjaan on sisällytetty sateenkaarevuutta näin kivasti! Fuugan puhetapa on myös hurmaava, "Päivää että pätkähti!". Kirjassa myös muistutetaan, että on hyvä kysyä lupa, ennen kuin halaa ketään (henkilökohtaisesti tämä tuntui mahtavalta huomaavaisuudelta). Apila Pepitan kuvituksessa on ihastuttava violetti-turkoosi -värimaailma.

    

Ikäsuositus 5+

  

Arvosana:

    

Takakannesta:

Kankaisiin punottuja tunnetaikoja ja yllätyksiä yllätysten perään

  

Myrtti on hiljattain saanut tietää olevansa noitien sukua. Nyt hän on muuttanut noitien asuttamaan Kuuilmaan, onton maapallon sisäpinnalle.

  

Kuuilmassa edessä on tukkakekkerit, yksi noitien suurimmista juhlista. Siellä päivänsankareina ovat pienet noidat, joiden maitotukka on vastikään tipahtanut ja noitatukka alkanut kasvaa. Tukkakekkereissä on tapana, että päivänsankarit esittelevät pieniä punomiaan loitsuja.

 

Myrtti aloittaa kudelmataikojen oppiryhmässä, jossa kankaisiin punotaan erilaisia tunteita. Taikapa ei kuitenkaan taivu pikkunoidan tahtoon ihan tuosta vain, ja sekös Myrttiä harmittaa.

  

Myrtti ja kudelmataika jatkaa leikkisää ja sydämellistä Kuuilma-sarjaa, jossa pieni Myrtti-noita opettelee elämään kahden todellisuuden välissä.

 

144 sivua, Kumma kustannus 2022

  

Kuvittanut: Apila Pepita
   

Sarjassa ilmestyneet:

• Myrtti ja noitatukka
• Myrtti ja kudelmataika

  

*****

   

"Valitettavasti ainoa rään säilytykseen käypä astia oli tuo hiihoppaava kattila, 

joka oli muina kattiloina pompannut hyllyyn ja yritti piiloutua Nykypäivän noita

 ja höyrykoneet -nimisen hyvin pölyisen opuksen taakse."

  

  

Arvostelukappale

  

Tuukka Sandströmin kirjoittama ja Varpu Erosen kuvittama Rontti-kissa noitakoulussa oli aivan pakko lukea, sillä minulla oli nuorempana Rontti-niminen kissa. En ole vielä lukenut sarjan ensimmäistä osaa, Rontti-kissan kummallinen kesä, mutta nämä ovat sen verran itsenäisiä osia, että luulen, ettei haittaa, vaikka hyppäänkin mukaan tästä. Toki edellisen kirjan tapahtumiin viitattiin, mutta se ei lukemista haitannut.

   

Sitä taloa eivät nähneet kuin noidat sekä muut sellaiset olennot, joilla oli huomaamiseen taipumusta. 

Kissoilla sitä taipumusta on, varsinkin sellaisilla kissoilla, jotka ovat altistuneet keijupölylle. Ja Rontti-kissa oli kesällä sattunut saamaan aika ison annoksen keijupölyä nenäänsä, minkä vuoksi hän oli alkanut kärsiä ajoittain leijumiskohtauksista. 

Tyttökin huomasi talon varsin helposti. Hänen nimensä oli Vermiselli, ja hän oli melkein noita. Ei siis aivan täysi noita, mutta noidahko. Juuri siksi hän puhui tai oikeastaan naukui kissaa niin sujuvasti. Ja siksi hän myös näki kaikki värikkäät ja jännittävät talot, jotka on loitsuin kätketty tylsien betonirakennusten sekaan mahdollisimman pitkästyttäviin paikkoihin. (s. 9)

  

Rontti-kissa päätyy vahingossa oppilaaksi noitakouluun, vaikka ainoastaan 8-vuotiaan Vermisellin piti aloittaa siellä. Rontti halusi vain hakea apua leijumisongelmaansa, jonka vuoksi hän ei enää uskalla lähteä ulos yksin, jotta ei leijaile taivaalle. Koulussa on oma linjansa taikavoimaisille kissoille, mutta Rontti ei oikein koe sopivansa joukkoon. Lisäksi jokin tuntuu olevan pielessä koulussa, kun aikuistenkin tekemät loitsut menevät pieleen ja koko ajan tapahtuu jotain odottamatonta. Saadaanko koulun ongelmat ratkaistua, ennen kuin se lakkautetaan?

  

Tämä oli ihana! Paljon kielellä leikittelyä (myös noitakoulussa tehdään digiloikka ja opetetaan koodaamista, Wilman sijaan oppilaiden vanhemmat saavat viestejä Welhon kautta) ja hurmaava kuvitus, suosittelenkin ehdottomasti ääneen luettavaksi. Rontti on arka kissa, joka joutuu uskaltamaan ja kohtaamaan pelkonsa. Hän ei ole toiminnan kissa, joka etsii seikkailuja, ne vain sattuvat löytämään hänet. On kuitenkin juuri Rontin ansiota, että koulun päiväjärjestys palautuu normaaliin. 

  

– Kuulkaahan, naukui Rontti-kissa. – Minulla on ajatus. 

Kaikki näyttivät äkkiä hämmästyneiltä, ja kaikkein hämmästyneimmältä näytti Rontti-kissa. Ajattelu ei ei yleensä kuulunut hänen vahvuuksiinsa, mutta nyt hän todella tunsi, että hänen kissanaivoissaan oli kehkeytynyt aivan oikea ajatus. (s. 126)

  

Miinustan puoli tähteä täydestä viidestä, sillä tässä oli nykyaikaiseksi lastenkirjaksi vähän liikaa ulkonäköön liittyvää, negatiivista kommentointia, kuten isoon nenään, pyöreyteen tai "kuivankälpäkkyyteen" (mitä se ikinä onkaan) liittyen. Lisäksi kirjassa mainittiin villakoira, jolla on lakatut kynnet - tarpeetonta ja jopa vaarallista, koska tästä voi joku saada idean lakata oman koiransa kynnet. 

  

Ikäsuositus 5+

  

Arvosana:

    

Takakannesta:

Rontti-kissa pääsee noitakoulun kissalinjan oppilaaksi. Pian oudot tapahtumat tempaavat Rontin pyörteisiinsä. Oppitunneilla menee kaikki pieleen, eikä koulunkäynnistä tule yhtään mitään. On kuin koko koulu olisi kiukustunut oppilaille ja opettajille. Mutta miksi?

  

Muinaisen ennustuksen mukaan vain Kohtalon Kissa voi ratkaista arvoituksen ja pelastaa noitakoulun. Mutta mistä löytyy tuo mystinen sankari?

  

Lastenromaani Rontti-kissa noitakoulussa on itsenäinen jatko-osa teokselle Rontti-kissan kummallinen kesä.

  

Kirjailija Tuukka Sandström ja kuvataiteilija Varpu Eronen sekä heidän kaksi lastaan asuvat vanhalla maatilalla Haminassa. Heillä on kaksi kissaa, joista kummankaan nimi ei ole Rontti.

  

134 sivua, Avain 2022

  

Kuvittanut: Varpu Eronen

  

Sarjassa ilmestyneet:

• Rontti-kissan kummallinen kesä
• Rontti-kissa noitakoulussa

  

  

*****

    

Loppuun vielä pari lyhytvinkkausta.

  

Barbara Cantinin Mortina ja hurja Halloween-yllätys on Mortina-sarjan viides osa.

  

Oletko aina ihmetellyt, missä Mortinan vanhemmat ovat? No, nyt siihen tulee selitys, vaikka itse toki tiesin, mitä tapahtui eräälle laivalle vuonna 1912, lapsilukijalle tämä luultavasti on uutta tietoa. Aivan kuten sekin, että kaikki Mortinan perheessä kuolevat muuttuvat aina zombeiksi!

  

Aika surullista, kun miettii, sillä se tarkoittaa että Mortinakin on kuollut, vaikka hänen olemassaolonsa jatkuukin zombina - aiemmin olen nimittäin jäänyt siihen käsitykseen, että hän olisi syntynyt zombiksi. Syytä hänen kuolemalleen ei kerrota, mutta ehkä kyseessä on jokin epidemia, kuten espanjantauti, joka sopisi hyvin ajallisesti. 

  

Kirjan tapahtuma-aikaa ei kerrota, mutta kuvituksen perusteella ei olla aivan nykyajassa vielä. Varovainen veikkaukseni on 1940-luku, toisen maailmansodan jälkeen, sen verran voimakkaasti kaupungin talojen savupiiput tupruttavat. Aivan ihastuttava, paikoin fotorealistinen kuvitus tarjoaa paljon tutkittavaa. 

  

Ikäsuositus 5+, 56 sivua, suom. Katariina Heilala, Tammi 2022

  

  

David Walliamsin kirjoittama ja Adam Stowerin suloisesti kuvittama Pikku hirviöt kertoo pikkuisesta ihmissudesta, joka ei kuulu joukkoon. Kaikki nauravat hänen kimeälle ulvonnalleen. Vanhemmat lähettävät hänet hirviökouluun, mutta jopa opettaja turhautuu ja lähettää hänet kotiin. Pikku ihmissudesta ei opettajan mielestä koskaan tule kunnollista hirviötä. Kotimatkalla surullinen ihmissusi kuitenkin tapaa joukon hirviöasuisia ihmislapsia, jotka kutsuvat hänet mukaansa, sillä onhan Halloween!

  

Tämä oli hurmaava kirja erilaisuudesta, hyväksynnästä ja oman paikan löytämisestä. Paljon samaa henkeä kuin Mortina ja Isadora Kuu -sarjoissa. 

  

Ikäsuositus 3+, 29 sivua, suom. Raija Rintamäki, Mäkelä 2021

Tove Jansson: Vaarallinen matka & Outo vieras Muumitalossa

"Oliko kaikki totta,

on Sannalle hämärää,

mutta jos sen oikein ottaa,

ei niin tärkeää."

  

  

Tänään 9.8. vietetään Tove Janssonin päivää. Huomasin tämän taas hyvin lyhyellä varo-ajalla, ja koska Muumimappa ja meri tai Muumipapan urotyöt eivät kiinnostaneet juuri nyt, päädyin lukemaan nämä kaksi lyhyttä kuvakirjaa. Ensimmäisenä kahdesta muutaman vuoden vanhempi Vaarallinen matka, jonka uusi, Alice Martinin suomennos ilmestyi 2018. 

  

En muista, olenko lukenut tätä itse tai onko siskoni lukenut tätä minulle lapsuudessani, mutta en ainakaan tunnistanut tästä mitään, toisin kuin teoksista Kuinkas sitten kävikään? ja Kuka lohduttaisi Nyytiä? Teos on riimitelty, mikä ei aivan minulle kolahtanut, mutta tarinana tämä oli kiinnostava.

  

Kiukkuisena heränneen ja tylsyyttä valittaneen Sannan silmälasit vaihtuvat yllättäen ja kaikki näyttää sen jälkeen ihan oudolta. Kissakin muuttuu isoksi pedoksi ja juoksee pois. Sanna päätyy Liisamaiseen seikkailuun, jonka aikana hän tapaa Hemulin, Tiuhdin ja Viuhdin, Surku-koiran sekä Nipsun. Loppupuolella myös Nuuskamuikkunen ja Tuutikkikin piipahtavat ennen Muumilaaksoon saapumista. 

  

Pidin eniten aukeamista, joilla Sanna kurkistaa mangrovesuohon ja näyttää ihan Haisulilta ja kun ryhmä pelastuu kuumailmapallolla. Ehtiipä tarinan aikana purkautumaan myös tulivuorikin. Kiehtovasti Pikku Myy rikkoo neljännen seinän kommentoimalla, että Sanna on vain kuvakirjan hahmo. 

Olisipas ollut kiva vertailla uutta ja vanhaa suomennosta. Tässä kuitenkin yksi kohta, jonka löysin vanhasta, ja josta pidin enemmän.

  

Panu Pekkasen suomennoksesta:                               Alice Martinin suomennoksesta:

                     

Kun Nipsu yöllä ripulin                                              Nipsu vatsanväänteitä              

sai siinä nuotiolla,                                                       ai, kun tuli yö.

hän sanoi: - Syy on sipulin,                                        Hän sanoi: Enää ikinä

se taisi raakaa olla!                                                    en keittoanne syö!

  

Tästä tulee mieleen John Bauerin akvarelli.

  

"Olenpa varma että tässä talossa on melkein kaikilla jokin salaisuus,

jokin asia mistä toiset eivät saa tietää mitään!"

    

  

Eräänä yönä syksyn liepeillä Muumitaloon tulee outo vieras, ovia kun ei tässä talossa lukita. Muumit moninaisine ystävineen (mukana ovat mm. Ruttuvaari, Nyyti ja Tuittu, Homssu sekä Miska) ovat nukkumassa, mutta Pikku Myy herää outoon rouskutukseen ja luulee ensin rotan hiipineen sisälle. 

  

Lukija arvaa jo varhaisessa vaiheessa, kuka pahanhajuinen, pikkuruinen tunkeutuja on, mutta kuka tiesi hänen olevan merirosvo ja Muumipapan salainen ystävä (joka myös muuttaa asumaan Muumitaloon)? Ei häntä ainakaan animaatiosarjassa sellaisena ole esitelty. Eikä sen puoleen hajuyliherkkää Miniä. Ehkä hän on sitten tuttu sarjakuvista. 

Pikku Myy jatkoi matkaansa talon läpi yhä ylemmäksi, eikä hänellä ollut pitkiin aikoihin näin hauskaa. Portaat ja seinät natisivat ja narahtelivat, joka taholla näkymättömät ovet avautuivat ja sulkeutuivat jälleen hiljaa, talo päästi huokauksen ja pidätti henkeään.

  

Pikku Myy esitellään kirjassa erikoisten sanojen tietäjänä ja sellaisia sanoja tässä riittää, diminutiivinen, olfaktorinen ja bofori ainakin. Kuvituksena on Tuulikki Pietilän ja Pentti Eistolan rakentamassa Muumitalossa otetut kuvat, mikä antaa kirjaan hauskan tunnelman - sekoituksen nostalgiaa ja uncanny valleyta. Tätä en ainakaan ollut nuorempana lukenut, olen varma, että tummat kuvat olisivat jääneet mieleen lähtemättömästi. Pieitilä on myös muotoillut hahmot Muumiperhettä lukuunottamatta, ne ovat Hans Klingen tekemiä.

   

Muumikirjat:

• Muumit ja suuri tuhotulva (Småtrollen och den stora översvämningen, 1945)
• Muumipeikko ja pyrstötähti (Kometjakten, 1946)
• Taikurin hattu (Trollkarlens hatt, 1948)
• Muumipapan urotyöt (Muminpappans bravader, 1950)
• Vaarallinen juhannus (Farlig midsommar, 1954)
• Taikatalvi (Trollvintern, 1957)
• Näkymätön lapsi (Det osynliga barnet och andra berättelser, 1962)
• Muumipappa ja meri (Pappan och havet, 1965)
• Muumilaakson marraskuu (Sent i november, 1970)
• Vaarallinen matka (Den farliga resan, 1977)
• Outo vieras Muumitalossa (Skurken i Muminhuset, 1980)

        

Takakannesta:

Muumi-kuvakirjaklassikko uutena, raikkaana suomennoksena

  

Tove Janssonin viimeinen kuvakirja muumeista julkaistaan Alice Martinin riimittelemänä uutena suomennoksena. Upeasti kuvitettu tarina avautuu uusille lukijapolville kaikessa mielikuvituksellisessa loistossaan!

  

Vaarallinen matka alkaa, kun Sanna istuu ruohikolla, laskee lasit hetkeksi silmiltään – ja maailma muuttuu kertaheitolla! Uusin lasein Sanna päätyy huiman seikkailun pyörteisiin. Myrskyjä ja tulivuorenpurkauksia uhmaten, Hemuli, Nipsu, Tiuhti, Viuhti ja Surku-koira kumppaneinaan hän lopulta onneksi löytää turvaan kotoisaan Muumilaaksoon.

  

---

  

Eräänä yönä Muumitalossa tapahtuu kummia: huonekaluja särkyy, talossa leijuu outo haju. Mitä on tekeillä?

  

On yö, täysikuu ja sopiva aika mennä nukkumaan. Mutta kukaan Muumitalossa ei sammuta lamppuaan – ilmassa on jotain salaperäistä ja levottomuutta herättävää.

  

Sitten alkaa tapahtua: kuuluu meteliä, huonekaluja särkyy, perunat leviävät ympäri kellaria ja kaikkialla talossa leijuu kammottava haju. Muumitaloon on tullut outo vieras.

  

Suomentanut: Alice Martin / Panu Pekkanen, 28 / 48 sivua, WSOY 2018 (uusittu suomennos, 1977 ilmestyneen painoksen suomentaja Panu Pekkanen) / 2010 (4. painos, 1. painos 1980)

    

Alkuperäinen nimi: Den farliga resan (1977) / Skurken i Muminhuset (1980)

  

Kuvittanut: Tove Jansson
Valokuvat: Per Olov Jansson

Muumilaaksoon on matkattu myös täällä: Vaarallinen matka: Hurja hassu lukija, Luettua elämää, Kirjojen keskellä | Outo vieras Muumitalossa: Luettua elämää, Lumiomena, Värikäs päivä lastenkirjablogi, Sininen linna

  

Hyvää Tove Janssonin päivää!

Äreitä yksisarvisia

"Mikään ei ollut sujunut Yksisarviskoulussa hänen suunnitelmiensa mukaan. 

Silti hän ei olisi muuttanut tästä päivästä mitään."

 

  

Kaikki yksisarviset eivät ole samanlaisia. Tämän todistavat niin Marc-Uwe Kleinin kirjoittama ja Astrid Hennin kuvittama YksisarvEInen sekä Pip Birdin kirjoittama ja David O'Connellin kuvittama Yrmeä yksisarvinen - Yksisarviskoulu alkaa.

  

YksisarvEInen kertoo lauman nuorimmasta yksisarvisesta, jota ottaa päähän, kun kaikki puhuvat riimitellen. Hänen ensimmäinen sanansa on EI, ja hn toistelee sitä niin paljon, että saa nimekseen YksisarvEInen. Hakiessaan rauhaa ja yksityisyyttä, hän kohtaa matkallaan muitakin persoonallisia hahmoja, KUINKArhun, VAINIINkoiran ja KYLLÄstyttävän prinsessan. 

    

"Tuo päälle liimattu hymy ärsyttää.

Ja sekin potuttaa, että joka lauseessa täytyy olla riimi."

    

Yrmeä yksisarvinen kertoo Mirasta, joka odottaa malttamattomana kutsukirjettään Yksisarviskoulusta. Hänen äitinsä ja isosiskonsa ovat kummatkin saaneet oman kirjeensä aikoinaan, joten hänenkin mahdollisuutensa päästä kouluun on suuri. Ja niinhän se päiv koittaa, kun Mirakin saa kirjeen. 

  

Mira on jo kauan pohtinut, millainen mahtaa olla hänen PYY:nsä, eli paras yksisarvisystävänsä. Kouluun mennään taikaportista ja se sijaitsee toisessa ulottuvuudessa, missä aika kulkee eri tahtia. Uudet koulukaverit pääsevät tapaamaan yksisarvisensa ennen Miraa. Toinen toistaan uljaammat, kaunniimmat ja säihkyvämmät yksisarviset marssivat esiin. Lopulta tulee Miran vuoro.

  

Yksisarviset olivat kerrassaan upeita - niitä oli erivärisiä, mutta kaikilla oli pitkät jalat, sileät, kiiltävät harjat ja säihkyvät sarvet. (s. 35)

  

Hänen tulevan parhaan ystävänsä nimi ei ole Pegasos, Tähti tai Prinsessa. Se on... Teppo! teppo on pienempi ja pyöreämpi kuin muut. Se pitää donitseista ja se piereskelee mahdottoman paljon. Miran ja Tepon tutustuminen alkaa haastavasti, kun kaksikko joutuu liikaa kaaospisteitä kerättyään jälki-istuntoon. Hädän tullen Teppo ja Mira löytävät kuitenkin lopulta yhteisen sävelen.

"Et ole aivan sellainen kuin odotin", hän sanoi, "mutta ainakin olet hyvin erityinen yksisarvinen." (s. 154)

Yrmeä yksisarvinen on humoristinen ja nopealukuinen tarina ystävyydestä. Tästä tulee jollakin tapaa mieleen Laura Ellen Andersonin Amelia Kulmuri -sarja.

    

"Oppilaan ja yksisarvisen välinen ystävyys on jaloista jaloin perinne, jolla on ikää jo vuosisatoja. Kasvatte ja opitte yksisarvisenne rinnalla uusia asioita -- suojelemaan maailmaamme ja heijastamaan sädehtivää valoa koko yksisarvisuniversumin ylle. -- Ja tietenkin sovellatte Yksisarviskoulussa oppimaamme myös vapaa-ajallanne ja käyttäydytte aina ystävällisesti, lempeästi, rohkeasti ja kärsivällisesti." (s. 45)

  

Kuvissa esiintyvä yksisarvispehmo liittyi perheeseemme menneellä viikolla, kun kävimme puolison kanssa shoppailemassa alennusmyynneistä uudet lenkkarit minulle. Se on Suomessa suunnitellun Lumo Stars -sarjan Pilkku. Huikaisevan söpö otus! 

      

Kummastakin teoksesta löytyy kartta.

  

Arvosana:

Takakannesta:

Paras tarina yksisarvisista ja ystävyydestä ikinä. Riemukas ja taikojentäyteinen uusi kirjasarja alakoululaisille.

  

Mira ei malta odottaa, että pääsee aloittamaan Yksisarviskoulun. Kun ensimmäinen koulupäivä vihdoin koittaa, määrätään kaikille oppilaille oma yksisarvisystävä. Ne ovat toinen toistaan uljaampia ja ylväämpiä paitsi Teppo.

  

Teppo ei ole tavallinen taianomainen yksisarvinen. Hän on ennemmin yrmeä kuin kimmeltävä ja kiinnostuneempi lounaasta kuin huikeista löytöretkistä. Mira ei silti lannistu. Tepon kanssa hän aikoo olla paras Taikalaukassa!

   
Suomentanut: Susanna Sjöman, 154 sivua, Otava 2020
 
Kuvittanut: David O'Connell

  

Alkuperäinen nimi: The Naughtiest Unicorn (2018)
 
Sarjassa ilmestyneet:

1. Yrmeä yksisarvinen
2. Yrmeä yksisarvinen – Urheilupäivä
3. Yrmeä yksisarvinen - Kouludisko
4. The Naughtiest Unicorn on a School Trip

  

Luettu myös täällä: Kallellaan kertomuksiin

   

   

Lukuhaasteissa: Lastenkirjahaaste 2021 

Arvosana:

  
Takakannesta:

Pieni, sateenkaariharjainen YksisarvEInen on koko Hattarametsän silmäterä. Sitä syötetään sokeroiduilla onnenapiloilla ja vaaleanpunaisilla omenoilla. Silti se ei vain kasva yksisarvismaisen suloiseksi, kuten kunnon satumaisen sarvipään kuuluisi. Sen lempilausahdus on uhmakas ”EI”.

  

Eräänä päivänä YksisarvEInen lähtee omille teilleen ja tapaa uusia tuttavuuksia: pesukarhun, joka ei halua kuulla, vainukoiran, joka on huoleton haisuliini, ja prinsessan, joka rakastaa väittää vastaan. Aikamoinen seurue, vai mitä. Pian ne huomaavat, että yhdessä jääräpäisyyskin on kaksin verroin hauskempaa!

  

Kaikkien pienten uhmailijoiden lempitarina houkuttelee kikkailemaan kielellä ja nostaa mielikuvituksen laukkaan.

  

Marc-Uwe Kling on saksalainen kirjailija, lauluntekijä ja stand-up-koomikko.

Astrid Henn on saksalainen kuvittaja ja muotoilija.

 
Suomentanut: Maisa Tonteri, 45 sivua, Lasten keskus 2021
 
Alkuperäinen nimi: Das NEINhorn (2019)

2x Ellen Thesleff

"Keskelle symbolismin kiihkeää hetkeä saapuu nuori Ellen Thesleff."

    

    

Lukuhasteissa: Lempparit vaihtoon, Helmet 2020: 8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi

   

Kirsin kirjanurkan Kirsi haastoi Twitterissä kirjabloggaajia lukemaan toistensa lemppareita. Minä sain haastekumppanikseni Oksan hyllyltä -blogin MarikaOksan. Hänen viime vuoden lempparikirjansa oli Annukka Mäkijärven, Hanna-Reetta Schreckin ja Iida Turpeisen sarjakuvateos Ellen T. Minä puolestani ehdotin vaihdossa Tomi Adeyemin Veren ja luun lapset, joka oli vasta toinen mielessäni ollut teos, sillä Anniina Mikaman Taikuri ja taskuvarkaan oli bloggaajakollega jo lukenut aikaisemmin. 

    

   

Ehdin onneksi lainaamaan haasteteoksen sekä toisenkin Ellen Thesleffistä kertovan teoksen (josta lisää alla) kirjastosta, ennen kuin ne menivät korona-rajoitusten vuoksi kiinni. Oli todella kiinnostavaa saada juuri tämä teos haasteen tiimoilta, sillä en tiennyt ennakkoon yhtikäs mitään Ellen Theslefistä. Häntä ei esimerkiksi kertaakaan mainittu yliopistossa käymilläni taidehistorian tunneilla (ei sen puoleen useita muitakaan naistaiteilijoita Tove Janssonia ja Helene Schjerfbeckiä lukuun ottamatta), eli varsin miespainotteista oli se. 

    

Pidin sarjakuvan värikkyydestä ja eläväisestä viivasta. Oli myös hauskaa bongailla tunnettuja henkilöitä, joihin Thesleff oli ulkomaanvuosiensa aikana törmännyt. Esimerkiksi edellä mainittu Schjerfbeck oli käsittääkseni Ellenin tuttuja. Teos eteni vauhdikkaasti Ellenin vaiheita esitellen, mutta jäin ehkä kaipaamaan vähän syvyyttä aiheisiin. Toisaalta ei jääty luennoimaan liian pitkään. Teos on jaettu eri tapahtumapaikkojen mukaan Pariisi, Firenze ja Murolen kylä Ruovedellä. 

  

Oli jälleen silmiä avaavaa lukea siitä, kuinka naiseus on tehnyt ihmisistä eriarvoisia: ei päässyt tiettyihin kouluihin tai opetuksesta joutui maksamaan enemmän "heikompien hengenlahjojen takia", ravintolassa ei tarjoiltu naisille ilman miesseuralaista ja liiallinen vilkkaus oli mielenterveyden ongelma. Paljon on noista ajoista edistytty. Minusta oli myös kiinnostavaa havaita, että Ellen ei mennyt naimisiin tai hankkinut lapsia, mikä hänen elinaikanaan oli varsin erikoinen valinta - ja meidän näkökulmastamme hyvin rohkea sellainen. 

   

   

Arvosana:

  

Takakannesta:

Ellen Thesleff (1869–1954) on yksi maamme ensimmäisistä symbolisteista ja ekspressionisteista ja yksi merkittävimmistä pohjoismaalaisista maalareista. Hän elää kiehtovan ja rikkaan elämän ja on edelläkävijä aikana, jolloin naistaiteilijoiden on vaikea saada tunnustusta. Thesleff on poikatukkainen radikaali, joka tekee, mitä tahtoo ja elää taiteelleen. Hän vihaa opettamista, mutta rakastaa rahaa, joka antaa hänelle mahdollisuuden matkustaa, asua ulkomailla ja maalata.

  

Sarjakuvaromaani kertoo Ellen Thesleffin työstä ja elämästä Euroopan metropoleissa ja hänen siellä rakentamistaan tiiviistä taiteilija- ja älymystöverkostoista. Teos rakentuu kolmen Thesleffille keskeisen paikan, symbolismin Pariisin, boheemin Firenzen ja Ruoveden Murolen luonnon ympärille. Sarjakuva kertoo Ellenistä ja taiteilijoista modernisaation myllerryksessä. Teos pohjaa Hanna-Reetta Schreckin vuonna 2017 julkaistuun Thesleff-elämäkertaan ja kuvaa sarjakuvan keinoin niitä puolia historiassa ja taiteilijan elämässä, joita perinteinen tutkimuskirjallisuus ei tavoita

    

91 sivua, Teos 2019

     

Kirja on luettu myös täällä: Oksan hyllyltä, Kirjavinkit, Luetaanko tämä?, Kirjojen keskellä

  

   

"Minä olen taitelija - siinä kaikki."

   

     

Lukuhaasteissa: Helmet 2020: 18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja

  

Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin  Suomen supernaisia -sarjassa julkaistiin aikaisemmin Minna! - Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot ja nyt toisen kirjan päätähtenä on Ellen! Taiteilija Ellen Thesleffin elämä ja villit värit. 

  

Kuvakirja tarjoaa nopean kronolgisen katsauksen Ellen Thesleffin elämään ja auttoi hahmottamaan tapahtumien kulkua siinä missä Ellen T. -sarjakuva tuntui hieman sekavalta. Tämä onnistui myös jollakin tapaa kertomaan lyhyemmässä ajassa enemmän, esimerkiksi perheen köyhyydestä, kuinka he keräsivät torikaupiailta maahan pudonneita kaloja ja sipuleita. 

  

Naisen on hankala ryhtyä taitelijaksi Ellenin aikana. naisilta odotetaan, että he menevät naimisiin, ekevät lapsia ja unohtvata taiteen tekemisen. Mutta Ellen ei sellaisesta piittaa.

  

Oli siis varsin passeli ratkaisu lukea molemmat samalla kertaa. Tässä on lopussa yksi asia, mitä odotin sarjakuvalta: enemmän Ellenin taidetta esiteltynä. Ja ihastuttavaa, kuinka alussa ja lopussa paheksuttiin Thesleffin sisarten tapaa käyttää housuja ja Ellenin lyhyitä hiuksia. Ihana, raikas kuvitus! 

  

Lehdissä kirjoitetaan Ellenistä. Arvostelijoiden mielestä Ellen käyttää värejä kuin mies - ja toiset taas ovat sitä mieltä, että "taitelijatar" maalaa "naisellisen hennosti"! 

   

Arvosana:

  

Takakannesta:

Ellen on vasta nuori nainen, mutta hän tietää jo, että hän haluaa olla taiteilija. Ellen tietää myös, että hän on siinä hyvä. Että kukaan muu ei näe maailmaa niin kuin hän.

  

”Taulun nimeksi tulee Kaiku. Kun sitä katsoo, voi melkein kuulla tytön kirkkaan äänen, joka palaa kaikuna takaisin hänen luokseen. Tyttö sulautuu maisemaan kuin olisi sen sylissä.”

  

Ellen! on kuvitettu elämäkerta suomalaisesta taiteilijasta ja naisesta, joka eli itsenäisen elämän ja toi suomalaiseen kuvataiteeseen uudet värit. Kirjassa Ellen kalastaa miesten vaatteissa Muroleessa kosken rannalla, istuu Firenzen kahvilassa ja matkustaa sodan jaloista Euroopan läpi.

  

Kirja on jatkoa Suomen supernaisia -lastenkirjasarjalle, jonka ensimmäinen osa kertoi Minna Canthista. Sen on kuvittanut Sanna Pelliccioni ja kirjoittanut Leena Virtanen. Minna! -kirja valittiin yhdeksi vuoden 2018 kauneimmista kirjoista.

    

32 sivua, Teos 2019

   

Kirja on luettu myös täällä: Kirjavinkit, Lastenkirjainstituutti,  Lähiömutsi

Kuura Autere: Lohikäärme, jolla oli keltaiset varpaat

"- Meidän pienokaisellamme on ihana keho, se on vähän sekä 

tytön että pojan keho, eli intersukupuolinen keho, äiti vastasi.

Kaikki olivat ihastuksissaan.

- Se on hyvä keho, äiti lisäsi."

   

 
Arvostelukappale
 
Lukuhaasteissa: Pride-viikon lukuhaaste
  

Hyvää Pride-viikkoa! Kuura Autereen kirjoittama ja Tina Sarajärven kuvittama Lohikäärme, jolla oli keltaiset varpaat aloittaa Pride-viikon lukuhaasteeni. Se on ensimmäinen suomalainen lastenkirja, joka käsittelee intersukupuolisuutta ja se on tehty yhteistyössä Seta ry:n kanssa.

   

Äiti ja isä lohikäärme odottavat malttamattomasti, että heidän vauvansa kuoriutuisi. He pohtivat poikasen väritystä ja sukupuolta, mutta "olivat aivan varmoja, että se olisi ihana, olipa se millainen hyvänsä". Pitkän odotuksen päätteeksi munan kuori lopulta halkeaa. 

   

- Onko se tyttö vai poika vain nompi? kyseli pikkulohikäärmeen pienin serkku Ruuteli ihastuneesti.
--
Isälohikäärmettä nauratti. - Ruuteli on keksinyt aivan oman sanan. Tarkoitat varmaan nompilla muunsukupuolista lohikäärmettä eli sellaista lohikäärmettä, joka on vähän sekä tyttö että poika, tai sitten ihan omanlaistaan sukupuolta. Me emme voi vielä tietää, mitä sukupuolta lapsi on. Se selviää ajan myötä, kunhan pikkulohikäärme kasvaa niin isoksi, että osaa kertoa itse sen. (s. 17)

   

Kaikkien ylllätykseksi poikanen puhaltaa savua niin suusta kuin sieraimistaan, vaikka yleensä pojat puhaltavat savua nenä kautta ja tytöt suusta. Poikanen on intersukupuolinen, eli vähän kumpaakin, mutta sen vanhemmat rakastavat sitä silti yhtä paljon. Pikkuinen Ruuteli kysyy, että mitä "jos sillä on kuitenkin paha olo siinä kehossa?" Ruutelille kerrotaan, että kun poikanen kasvaa isoksi, se voi mennä lohikäärmetohtorille, joka auttaa korjaamaan kehon sellaiseksi, että siinä on hyvä olla. 

  

Tämä värikkäästi kuvitettu kirja auttaa lasta lempeästi ymmärtämään erilaisuutta ja hyväksymään sen. Teoksen lopusta löytyy selitykset sanoille intersukupuolisuus ja muunsukupuolinen sekä kirjan tekijöiden terveiset aikuiselle lukijalle. Nyt jään mielenkiinnolla odottamaan, milloin törmään intersukupuoliseen hahmoon nuortenkirjassa. 

  

     

Takakannesta:

Lohikäärme, jolla oli keltaiset varpaat kertoo sadunomaisesti intersukupuolisen pienokaisen syntymästä. Se on kertomus vanhempien rakkaudesta ja positiivisesta uteliaisuudesta syntymässä olevaa pienokaistaan kohtaan sekä yhteisön tuen merkityksestä perheen hyvinvoinnille. Satu on ensimmäinen suomenkielinen lastenkirja aiheesta. Aikuisille lukijoille kirja antaa mallin, miten puhua näistä tärkeistä aiheista lasten kanssa. Kirja on samalla tarpeellinen lisä kasvattajien ja hoiva-alan toimijoiden käyttöön.

   

30 sivua, Pieni Karhu 2019

    

Myös täällä on tutustuttu kirjaan: Lastenkirjahylly, Lastenkulttuurin vinkkari

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia

"- No voi sun pärhhana! Siinä vasta hieno präntti. Tuo pittä kaikkien ossa lukke."

  

     
Lukuhaasteissa: Helmet 2017: 8. Suomen historiasta kertova kirja
   

Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historia oli lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia ehdokkaana. Palkinto meni Sanna Manderin teokselle Avain hukassa. Kunnas nousi kuitenkin yleisön suosikiksi. Tämäkin historian kirja kertoo, kuinka ruotsalainen Suomi oikeasti onkaan. 

  

(Kaarle XI:n) aikana muinaismuistoja alettiin vaalia, tehtiin ensimmäinen ruotsalainen kansanlaulu- ja satukokoelma ja kerättiin vanhoja islantilaisia saagoja. (s. 41)

    

Koiramäen Suomen historia on hyvää luettavaa lasten lisäksi myös aikuisille. Ainakin minä löysin kirjan sivuilta monta faktanmurusta, joita en muista aikaisemmin kuulleeni (esim. että 1601 katovuosi johtui perulaisen tulivuoren purkauksesta vuotta aiemmin). Toki joukossa on koiramäkeläisten fiktiivistä tarinaakin, mutta historian merkkihetket ja eri hallitsijoidet elämänvaiheet lienevät ihan pätevää tavaraa. 

  

Kristiina (Kustaa II Aadolfin tytär) pukeutui mielellään miesten vaatteisiin ja käyttäytyi muutenkin miehekkäästi. Hän oli mainio miekkailija ja innokas metsästäjä. (s. 40)

  

Teos alkaa Agricolasta ja Suomen kirjakielestä ja päättyy Runebergiin. Välissä käydään läpi sotien kirjoma historiamme niin Ruotsin kuin Venäjänkin vallan aikana. Sodat on kuvattu mahdollisimman vähän väkivaltaa ja verenvuodatusta näyttäen. Naisia on mukana vain muutama, siis monien aiempien teosten tapaan historia on hyvin maskuliininen, vaimot, äidit ja siskot ovat jääneet suurmiesten varjoon. Itsenäisyyden aikaan ei teoksessa ehditty, mutta se tekee teoksesta ehkä paremmin aikaa kestävän, koska ei alleviivaa Suomi 100:a. 

   

- Kunpas joskus tulisi sekin aika, että Suomi olisi kokonaan vapaa maa. (s. 73)

     

        

PS. Kuka muu bongasi Aku Ankan vilahtavan teoksessa?

  

Takakannesta:

Osaatko kuvitella millaista elämä oli Suomessa esi-isiemme aikaan, kun maata hallitsivat Kaarlet, Juhanat, Kristiinat, Kustaat ja muut kruunupäät? Aapinen oli vielä kirjoittamatta, haarukka uusinta muotia, ja sotimaan lähdettiin nuijat aseina.

  

Nuijasota ja noitavainot, hatut ja myssyt, tanssit ja turnajaiset, kreivin aika! Lähde seikkailulle entisaikain Suomeen. Samalla saat kuvan pienen sisukkaan kansamme menneisyydestä 1500-luvulta 1800-luvulle.

  

Mauri Kunnas herättää historian henkiin tavalla, josta nauttivat kaikki lapsista aikuisiin. Seitsemän koiraveljestä ja Koirien Kalevala ovat saaneet rinnalleen komean suurteoksen.

      

80 sivua, Otava 2017

  

Muita lukukokemuksia: Tuijata - Kulttuuripohdintoja, Kirjojen pyörteissä, Kirja vieköön!, Kirjahilla