Klassikkohaaste 19 koontipostaus

   

Kirjabloggaajien klassikkohaasteen 19. kierrokselle ilmoittautui 24 kirjasomettajaa. Kokoan tähän postaukseen kommentoineiden ja linkin omaan klassikkopostaukseensa jättäneiden luetuista teoksista listan, josta voi poimia lukuvinkkejä, vaikkapa seuraavalle klassikkokierrokselle 31.1., jonka vetää Tuulevin lukublogi - linkin takaa löytyy ilmoittautumispostaus.      

  

Somessa voi käyttää tunnisteita #klassikkohaaste ja #klassikkohaaste19.

 

Kiitos kaikille osallistuneille. ♥

Mahtavaa, että olette edelleen löytäneet lukemattomia klassikoita!

• Simone de Beauvoir: Erottamattomat | Tuijata. Kulttuuripohdintoja
• Karen Blixen: Talvisia tarinoita | Kirjan pauloissa
• Louis-Ferdinand Céline: Niin kauas kuin yötä riittää | Kulttuuri kukoistaa
• George Eliot: Middlemarch | Kirjaluotsi
• Michael Ende: Momo - Merkillinen tarina harmaista herroista ja tytöstä, joka antoi ihmisille takaisin ajan | Yöpöydän kirjat 
• Gabriel Garcia Márquez: Pelon hetki | Donna mobilen kirjat
• Gabriel García Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys | My Book Carousel
• Giovanni Guareschi: Isä Camillon kylä | Ankin kirjablogi
• Maria Jotuni: Huojuva talo | kukkupilvela
• Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen | Kirjan jos toisenkin
• Joel Lehtonen: Putkinotko -trilogia | Kirsin konttuuri
• Norman Mailer: Amerikkalainen unelma | Jokken kirjanurkka
• Thomas Mann: Taikavuori | Kirsin Book Club
• Eeva-Liisa Manner: Tyttö taivaan laiturilla | Kirjaimia
• Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani (Beloved) | Jotakin syötäväksi kelvotonta
• Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu | Kirjasähkökäyrä
• George Orwell: Vuonna 1984 | sivujensinfoniaa
• Fernando Pessoa: Levottomuuden kirja | Tarukirjat
• William Shakespeare: Hamlet | Tuulevin lukublogi
• William Shakespeare: Macbeth | Luettua elämää
• J.R.R. Tolkien: Hobitti | mariakuutti
• Marja-Liisa Vartio: Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö | Mrs Karlsson lukee
• Jules Verne:  Maailman ympäri 80 päivässä | vanhojenkirjojentuoksu 
• Jules Verne: Sukelluslaivalla maapallon ympäri | Kirjahamsterin lukuvinkit
• Virginia Woolf: Orlando | Lasisipulissa

Safia Elhillo: Home Is Not a Country

"so even here among my so called people

i do not fit"

  

  

Lukuhaasteissa: Sykähdyttävä säeromaani-haaste: Teoksen nimi on moniosainen, Helmet-lukuhaaste: 16. Kirjassa on valokuvia

  

all around me         smiling like

autumn leaves        are hundreds

of photographs (s. 195)

  

Safia Elhillon säeromaani Home Is Not a Country oli onnekas löytö kirjastosta. En ollut erityisesti etsimässä säeromaaneja, näin vain kauniskantisen teoksen nuorten englanninkielisten hyllyssä.

    

Teoksen päähenkilö on Nima, nuori ruskea tyttö arabiaa puhuvasta maasta, jonka lipussa on punaista, vihreää, mustaa ja valkoista. Hän on syntynyt Yhdysvalloissa, mutta kaihoaa voimakkaasti äitinsä kotimaata ja isää, joka on kuollut ennen hänen syntymäänsä. Nima inhoaa omaa nimeään ja haluaisi olla Yasmeen. Hän haaveilee usein olevansa tuo toinen tyttö, toisenlaisessa elämässä, jossa hänen perheensä on vielä kokonainen.

  

he's right

there's something wierd about me (s. 56)

  

Teoksessa on maagisia elementtejä, joita harvoin näkee säeromaaneissa (J.S. Meresmaan Dodo-trilogiaa lukuun ottamatta). Nima esimerkiksi muuttuu välillä näkymättömäksi. Tämä oli myös yllättävän ajankohtainen, sillä Nimaa lähestyy häntä huomattavasti vanhempi mies, joka tarjoutuu antamaan hänelle kyydin kotiin, mutta viekin nuoren hotelliin. Onnekkaasti Nima kuitenkin pääsee pakenemaan tilanteesta.

  

Kirjaa ei voi syyttää ennalta-arvattavaksi, sillä lukijaa riepotellaan kuin paperivenettä purossa suuntaan jos toiseen ja vasta loppupuolella palaset alkavat loksahdella paikalleen. Parasta kirjassa ovat kaikki kulttuuriset viittaukset, sillä minulla on todella heikot tiedot siitä alueesta, minne kirja sijoittuu.

  

at first i think i must be dreaming

or making it        all up (s. 112)

  

  

Arvosana:

            

Takakannesta:

A novel in verse about family, identity, and finding yourself in the most unexpected places.

  

Nima doesn't feel understood. By her mother, who grew up far away in a different land. By her suburban town, which makes her feel too much like an outsider to fit in and not enough like an outsider to feel like that she belongs somewhere else. At least she has her childhood friend Haitham, with whom she can let her guard down and be herself. Until she doesn't.

  

As the ground is pulled out from under her, Nima must grapple with the phantom of a life not chosen, the name her parents didn't give her at birth: Yasmeen. But that other name, that other girl, might just be more real than Nima knows. And more hungry. And the life Nima has, the one she keeps wishing were someone else's. . .she might have to fight for it with a fierceness she never knew she had.

  
211 sivua, Make Me a World 2021

  

Samankaltaista luettavaa:

• Jacqueline Woodson: Ruskea tyttö unelmoi
• Elizabeth Acevedo: Runoilija X, Maata jalkojen alle
• Hanna van der Steen: Punapipoinen poika
• Nicola Yoon: Aurinko on tähti
• Rainbow Rowell: Eleanor & Park

Rebecca Yarros: Siivenisku

"Tämä -- ei ole mikään satu, jossa kaikki selviävät hengissä."

  

     

Arvostelukappale

  

Lukuhaasteissa: Helmet-lukuhaaste: 31. Kirjassa on vammainen henkilö, Fantastinen kesä: Romantasia, Trooppinen kesä: Vihollisista rakastavaisiksi

  

"Pysy ihan helvetin kaukana Xaden Riorsonista." (s. 24)

  

Rebecca Yarrosin ilmiöksi noussut Siivenisku oli juuri niin koukuttava kuin sitä on hehkutettukin, ei tosin niiden spicyjen kohtien takia - ne kun oli kirjoitettu kaikkein heikoimmin koko kirjasta. Less is more, mutta onneksi Yarros pidättäytyi sentään vain kahdessa kohtauksessa - ei todellakaan sillä sisällöllä mässäillä, toisin kuin suurin osa näkemistäni kritiikeistä ja mainoksista hehkuttaa. Ei siis sen enempää päästy lakanoiden väliin kuin YA:ssakaan.

  

"Ole kiltti ja anna minun pelastaa sinut."

"Et sinä voi", kuiskaan. (s. 52)

  

Tarinasta saa eniten irti silloin, kun siitä ei tiedä paljoa etukäteen, joten jatka lukemista omalla vastuulla (vaikka ei tässä varsinaisia spoilereita ole tulossa).

  

Päähenkilö on 20-vuotias Violet, joka on koko ikänsä ajatellut seuraavansa isänsä jalanjäljissä kirjuriksi, mutta äiti päättää toisin. Ovathan Sorrengailit nyt sentään tunnetusti lohikäärmelentäjiä, nuorimman tyttären tulee siis toteuttaa tätä agendaa, vaikka hänen kehonsa onkin erilainen. Violetin luut katkeavat herkästi ja hänen nivelensä menevät helposti pois paikoiltaan.

  

"Tämä paikka voi muuttaa melkein kaiken ihmisestä, Vi. Se riisuu kaiken paskan ja kohteliaisuudet ja paljastaa sen, millainen syvällä sisimmässäsi olet." (s. 70)

  

Pidin Violetista ja hänen enemies to lovers vastapuolestaan suuresti. Ja koska tämä oli vallan ennalta-arvattava, totta kai Violet saa lohikäärmeen (kuinka tämä muutoin voisikaan olla sarjan ensimmäinen kirja viidestä), jolla on hurmaava tapa puhutella päähenkilöä. Ihan lempihahmoni tarinasta. Joitakin yllätyksiäkin tarina toki tarjoilee, joten tylsää ei päässyt tulemaan. Mukana on myös koko joukko huikeita sivuhahmoja. Enpäs muista, milloin viimeksi olisin tykästynyt lukemani teoksen henkilöihin ja maailmaan näin paljon.

  

Kaikkein tehokkaimmat myrkytkin tulevat kauniissa pakkauksissa, ja sellainen Xaden nimenomaan on - yhtä kaunis kuin tappavakin. (s. 278)

  

Lukemisen jälkeen tuli pitkästä aikaa se monille tuttu tyhjä olo. Kuinka jatkaa elämää Siiveniskun jälkeen, kun on vielä aikaa ennen kuin jatko-osa Rautaliekki ilmestyy marraskuussa? Luulenpa, että minun on joskus luettava uudelleenkin tämä.

  

"Todennäköisyydet ovat aina meitä vastaan." (s. 102)

    

Arvosana:

          

Takakannesta:

Lukuelämys johon et ollut valmistautunut. Antaudu tulikuumaan taisteluun.

  

Jos pidit Nälkäpelistä, The Witcheristä tai Game of Thronesista, tämä kirja on sinulle. Siivenisku on kertomus elitistisestä ja brutaalista sotakorkeakoulusta, josta valmistuu lohikäärmetaistelijoita.

  

“Jännittävä, seksikäs ja uskomattoman viihdyttävä ensimmäinen kirja Yarrosin uudessa sarjassa ilahduttaa romanttisen, toiminnantäyteisen fantasian ystäviä.” – Booklist, tähtiarvio

  

Kaksikymmentävuotiaan Violet Sorrengailin on ollut tarkoitus erikoistua historiaan ja elää hiljaista elämää kirjojen keskellä. Nyt Navarren valtakunnan ylin komentaja Sorrengail, Violetin äiti, on määrännyt Violetin liittymään satojen kokelaiden joukkoon, joista muokataan pieni mutta voimakas eliittijoukko lohikäärmeratsastajia. Suuri osa kokelaista kuolee koulutuksen aikana.

  

Violet on pienikokoinen ja hauras, joten selviämisen mahdollisuus on pieni. Lohikäärmeet eivät valitse taisteluparikseen ihmisistä heikoimpia vaan polttavat heidät tuhkaksi.

  

Oppilaat ovat jatkuvassa kuolemanvaarassa myös toistensa joukossa: koska lohikäärmeitä on vähemmän kuin kokelaita, kilpailijoista yritetään hankkiutua eroon. Moni kostaisi Violetille myös tämän pahamaineisen piinkovan äidin takia. Erityisen pahalla silmällä häntä katsoo Xaden Riorson, voimakkain ja säälimättömin lennoston kapteeni, jonka perheen komentaja Sorrengail on mestauttanut.

  
Suomentanut: Laura Haavisto, 574 sivua, WSOY 2024
  
Alkuperäinen nimi: Fourth Wing (2023)

  

Sarjassa ilmestynyt:

• Siivenisku
• Rautaliekki (ilmestyy marraskuussa 2024)
• Onyx Storm (tulossa keväällä 2025)

    

Luettu myös täällä: Kirjapöllön huhuiluja, Ruusun nimi, Lukutoukan luetut sivut

  

Samankaltaista luettavaa:

• Christopher Paolini: Eragon
• Veronica Roth: Outolintu
• Anne McCaffrey: Pernin lohikäärmeritarit 1) Lohikäärmeen lento 
• Suzanne Collins: Nälkäpeli
• Victoria Aveyard: Punainen kuningatar
• Leigh Bardugo: Varjo ja riipus

Naistenviikko | Johanna Förster: Unien sirkus

"Hän pelkäsi yötä, joka saattaisi sysätä hänet toiseen maailmaan.

Uneen, joka värähteli kuvitelmien, muistojen ja huijauksen rajamailla."

  

Kirja kuvattu Rovaniemellä, taustalla Vimma & Viima: Vallan vaaran merkit (2021)

    

Lukuhaasteissa: Helmet-lukuhaaste: 20. Kirjan on julkaissut pieni kustantamo, Naistenviikon lukuhaaste: 21.7. nimipäiväänsä viettävät Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna

  

Kotimainen YA, joka on sekoitus totalitaarista yhteiskuntaa ja maagista realismia puhuvia eläimiä täynnä olevine sirkuksineen kuulostaa ensisilmäyksellä täydelliseltä kirjalta minun makuuni. Tämän kanssa ei kuitenkaan tähtien asennot olleet suotuisat, vaan kärvistelin kirjan kanssa viikon ja lukuflowta ei syntynyt millään - päinvastoin, aloin välttelemään lukemista ja tartuin puhelimeen useammin kuin kirjaan. Ainoana porkkanana olivat lukupinossa odottavat muut kirjat. Onneksi en kuitenkaan täysimittaista lukujumia saanut.

  

"Jos hukkaa muistonsa, eksyy itseltään" (s. 154)

  

Mikä sitten tässä Johanna Försterin kauniskantisessa (à la Sami Saramäki) Unien sirkuksessa ei omalla kohdalla toiminut? Aloitetaan hahmoista. Päähenkilö on Juuli, alussa 17, mutta huomaamattaan kirjan aikana hän täyttää 18. Juuli näkee unta Eduardo Hopea -nimisestä ketusta ja hänen maagisesta sirkuksestaan, joista isä oli lapsuudessa kertonut iltasatuja. Hän tapaa vihreätukkaisen viulistin, Nikon sekä tämän siskon Ninin ja hyvän ystävän Iidan. Jotenkin heistä muodostuu Juulin löydetty perhe, mutta noita suhteita kuvataan niin pintapuolisesti, ettei itselleni syntynyt minkäänlaista sympatiaa, kun hahmot kohtaavat ongelmia.

  

"Mä en ymmärrä tätä, mutta et sä järjiltäsi ole." (s. 173)

  

Juuli kokee, että satujen kettu on oikeasti olemassa ja tämä toinen syy, miksi kirja ei iskenyt: kettuilu nimittäin menee kirjassa aivan överiksi (siis Madagascar 3 elokuvan päättömän kohelluksen tasolle) loppua kohden. Olin vielä aivan valmis uskomaan, että hän unissaan vieraili lapsuuden satusirkuksessa, mutta kun taruharhat alkoivat vuotaa todellisuuteen, en voinut kuin pyöritellä silmiäni. Maaginen realismi on yksi lempigenrejäni, mutta tässä ei saavutettu oikeanlaista tunnetta, vaan ne elementit tuntuivat liian lapsellisilta. Tässä myös oudosti eläimet olivat "hän" ja ihmiset "se", en ihan klikannut tyylivalinnan kanssa.

  

"Mitä kaikille musiikkiklubeille ja teattereille on tapahtunut?" hän kysyi -- 

"Se mitä kaikelle vapaalle kautta aikain tapahtuu, kun ajattelun valvonta kiristyy. Sama, mitä tehtiin Iranissa vallankumouksen jälkeen. Ne on ratsattu ja suljettu yksi kerrallaan." 

"Mutta täällä ei ole ollut vallankumousta", Juuli protestoi. 

"Ei ole, ei. Vain hiljainen vallan siirtymä. Se, mitä on äänestetty. Nyt maksetaan historian unohtamisesta. Ja kun valta vaihtuu, ensin tartutaan aina siihen, mikä näkyvimmin rikkoo rajoja ja kysyy kysymyksiä." (s. 230)

  

Mikä kirjassa sitten kolahti, oli totalitaristisen lähitulevaisuuden Euroopan kuvaus. Teokseen on poimittu teemoja, joista saamme päivittäin lukea lehdissä, kuten ilmastonmuutos, ilmastopakolaiset, sananvapaus, ihmisoikeuksien rajoittaminen ja joidenkin ihmisryhmien kohtaama syrjintä (tässä erityisen epätoivottuja ovat taiteilijat). Förster onkin osannut koostaa näistä aineksista pelottavan uskottavan kauhukuvan siitä, mihin suuntaan maailma voisi helposti kallistua, jos ihmiset eivät ole varovaisia. Pidin kovasti ihmisistä, jotka omilla pienillä teoillaan auttavat Juulia silloin, kun hänellä ei ole mitään, sekä heistä, jotka kuuluvat vastarintaan ja kapinoivat. Kauralattefestarit olivat ilmiö, jonka voisi kuvitella olevan todellisuutta jo nyt.

  

"Me kuljemme vedenjakajalla, nyt on vielä mahdollista muuttaa politiikan suuntaa, mutta se vaatii kansalaisaktiivisuutta ja suurta rohkeutta." (s. 87)

    

  

Arvosana:

    

Takakannesta:

Syksy ja koulu ovat vasta alkamassa, ja silti seitsemäntoistavuotiaan Juulin jalat ja pää tuntuvat painavilta. Varsinkin pää. Juuli on matkalla töihin, kun hän törmää kadulla kettuun. Sen perään syöksyy Valvoja, joka ei onneksi huomaa Juulia. Arkinen maailma alkaa oudosti säröillä, kun sama kettu, Eduardo Hopea, alkaa ilmaantua Juulin uniin.
  
Samoihin aikoihin Juuli tutustuu katutaiteilijoihin ja aktivisteihin, Nikoon, tämän siskoon Niniin ja Iidaan, ja ystävystyy heidän kanssaan. Hetken kaikki tuntuu uudelta ja mahdolliselta – mutta sitten tapahtuu jotain kauheaa. Juuli lähtee etsimään ystäviään halki merkilliseksi muuttuneen Euroopan, ja palaa samalla tukahduttamiinsa lapsuusmuistoihin sirkuksesta, joka on tuhoutunut tulipalossa. Hän tempautuu huikeaan seikkailuun, jossa hän kohtaa sekä oman itsensä, kadonneen isänsä että menneisyyden tapahtumat.
  
Monikerroksisessa tarinassa liikutaan lähitulevaisuuden totalitaarisessa Euroopassa, maagisessa rinnakkaismaailmassa ja Juulin muistoissa. Näistä syntyy kudelma, jossa kontrolloivan ympäristön valheellisuus asettuu vastakkain ilon ja mielikuvituksen kanssa.
  
Unien sirkus kuvaa vetävästi sekä maailman että ihmismielen ylenpalttista moniulotteisuutta – ihmeellistä, traagista ja kaunista.
  
431 sivua, S&S 2024

   

Luettu myös täällä: Kirjapöllön huhuiluja, Tuulian lukunurkka

  

Samankaltaista luettavaa:

• Siri Kolu: Iltasatuja maailmanpalosta
• Mirjami Sirén: Kaupunki ilman koteja
• Oona Pohjolainen & Adile Sevimli: Kärsimyskukkauuteaddiktio
• Stephanie Garber: Caraval
• Mikko Kalajoki: Lanz Kalmar - Viimeinen perillinen
• Veera Salmi: Oboin kirja
• Cecelia Ahern: Viallinen
• Maria Turtschaninoff: Maresi - Punaisen luostarin kronikoita

Naistenviikko | Sara Norja: Kummajaisten kesä

"Saunalaiturille ei paista aurinko tänään

harmaata kaikki, mutta kesän harmaata

joka ei syö sielua samoin kuin talven harmaus

täällä sentään kaikki on vihreää"

  

  

Lukuhaasteissa: Sykähdyttävä säeromaanihaaste, Helmet-lukuhaaste: 2. Kirjassa tehdään taikoja, Pride-lukuhaaste, Naistenviikko: nimipäiväänsä 19.7. viettävät Sari, Saara, Sara, Salla, Salli, Sarita

  

Kummajaisten kesä on Sara Norjan ensimmäinen spefiromaani ja kuinka hienosti hän debytoikaan genressä. Sateenkaareva, fantastinen säeromaani aikuisille, mikä ihana lukukarkki tämä olikaan!

  

Siinä kerrotaan taikuudesta,

mummista, metsän omista.

niistä jotka rakastavat

sateenkaaren väreissä -

laulan laulun kummajaisten kesästä. (s. 246)

  

Kanerva ja hänen isoveljensä Tuisku ovat perineet edesmenneen mummin saaressa sijaitsevan kesämökin. Mummi on viimeiset vuotensa kärsinyt Alzheimerista ja Kanerva on surukseen menettänyt sen lapsuudestansa tutun ihmisen jo ennen hänen kuolemaansa. Kanerva menee heinäkuun alusta siivoilemaan mökillä ja käymään läpi mummin ja jo aiemmin kuolleen ukin jäämistöä ennen kuin veljen perhe tulee pari viikkoa myöhemmin. Kaikki menee hyvin, kunnes hän näkee jotain harmaata vilahtavan tuvassa ja pian ovat keittiön tuolit nurin.

  

Kummajainen.

Helmi-isotäti, aikana jolloin

homous oli syntiä ja rikos

nauroi, lauloi, rakasti

miehiä ja myös naisia

--

Kummajainen.

Vain siksi, että Helmi

rakasti sukupuolesta riippumatta

niin kuin minäkin.

Kummajainen. (s. 50)

  

Kuinka hurmaavasti kirjaan onkaan kudottu mukaan niin suomalaista mytologiaa kuin sateenkaarevia hahmojakin. "Noituuden siemen kulkee usein suvussa." On myös puhetta siitä, kuinka yksi ihminen ei voi muuttaa maailmaa, vaan siihen tarvitaan joukkovoimaa ja kuin jokainen ihminen voi ja hänen pitää vaatia muutosta. Tätä lisää!

  

  

Arvosana:

       

Takakannesta:

Kanerva on perinyt Alzheimeriin menehtyneen mumminsa kesämökin. Mummin tavarat on perattava läpi ja tunteita käsiteltävä. Mökillä Kanerva kohtaa kummia: saari kuhisee taikaolentoja, eikä mikään ole kuin ennen. Hän joutuu myös muuttamaan mielikuviaan mummistaan. Oliko mummin taikausko vanhuksen höpinää vai oikeaa taikuutta? Ja voiko olla, ettei Kanerva ole sukunsa ainoa sateenkaari-ihminen?
  
Siikajärven mökillä, mäntyjen ja syvien taikojen keskellä Kanerva kohtaa haltijoita, metsänhenkiä ja perheensä todellisen historian. Mökin seinällä kujeilee ukin viulu, joka kutsuu uskaltamaan musiikintekoon. Elämän suunta voi muuttua yhdessä kesässä.
  
Kummajaisten kesä on aikuisille suunnattu säeromaani, jossa suomalainen kansanperinne ja mökkimaisema yhdistyvät isoäidin kuoleman käsittelyyn.
  
247 sivua, Nysalor 2023

     

Luettu myös täällä: Siniset helmet

  
Samankaltaista luettavaa:

• Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys
• Nouse luontoni (Asa Palon novelli Uhrisaari)
• A.R.S. Horkka: Nordic Horror - Valkean yön lapset
• Sini Helminen: Kaarnan kätkössä
• Linnea Kuuluvainen: Metsän peitto