Syyskuun luetut

Syykuussa aikaa kului "huvilukemisen" lisäksi kurssikirjojen parissa. Tällä kertaa ne eivät kuitenkaan tarkoita kuivia tai puisevia faktaoppaita, vaan romaanipuolelle nekin menevät - kiitos kirjallisuuden opintojen! Kaikkea aloittamaani en ehtinyt loppuun saada,  mm.Hotakaisen Bronks menee ensi kuun saldoon. 

    

Nojatuolimatkailin Pääsiäissaarella, ratkaisin mayojen jättämiä arvoituksia, koin inhon väristyksiä Rosa Liksomin kanssa ja tutustuin dekkari klassikkoon. Tartuin kuukauden aikana kirjoihin, jotka koettelivat mukavuusaluettani, osa ylitti sen peninkulmasaappailla, osasta löytyi puolia, jotka sitoivat minut varmemmin omalle kentälleni kirjallisuudessa. Lisäksi lukupiiri käynnistyi niin blogimaailmassa, kuin opinnoissakin. Hyvä kuukausi kaiken kaikkiaan.

Sivuja tuli luettua 1651. Naiskirjailijoilta luin kolme teosta, miehiltä kaksi. Suomalaisia kirjoja tässä on vain yksi. Pisin teos oli Isku ja lyhyin Yhden yön pysäkki.

• Jennifer Vanderbes: Pääsiäissaari
• Steve Alten: Mayojen testamentti
• Douglas Preston: Isku
• Rosa Liksom: Yhden yön pysäkki
• Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut

Lukupiirissä | Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut

"Hieman epätavallinen tapaus."

  

  

Lukupiirin ensimmäinen kirja oli sattumalta juuri se teos, jota minä olin ehdottanut. Luinkin kirjan heti ensimmäisten päivien aikana, kun sain kuulla, että se on syyskuun (minun syntymäkuukauteni) teos. Sain kirjan kesälomalla avomieheni äidiltä, kun siivosimme hänen kirjahyllyjään ja poistimme kaksoiskappaleita etenkin Agatha Christietä keräävän dekkarifanin hyllystä. Pyysin tätä huonompikuntoista (Kemin autokirjastosta poistettua) yksilöä itselleni, sillä ajattelin, että se on sellaisen tason klassikko, joka kirjallisuuden opiskelijan on hyvä lukea. Lukupiiri antoi myös oman potkunsa asiaan. 

   

Versioni on vuodelta 1970, joten sen nimenä on tuo kahdesta versiosta tunnetumpi. Vuodesta 2003 tämä kulttiteos on painettu vanhalla 1940-luvun nimellä "Eikä yksikään pelastunut". Tämä nimi paljastaa minusta kirjasta enemmän, jopa liikaa, etenkin juonta tuntemattomalle.

   

Asetelma teoksessa on varsin yksinkertainen. On saari, jonne kutsutaan kymmenen toisilleen enemmän tai vähemmän tuntematonta ihmistä, joista kaksi on naisia ja loput miehiä. Christie on tapansa mukaan käyttänyt romaaninsa pohjana vanhaa lastenlorua, tässä tapauksessa se kertoo kymmenestä pienestä neekeripojasta, joista yksi toisensa jälkeen kuolee mitä merkillisemmillä tavoilla. Saarelle suljettu joukkio saa huomata olevansa runon kaltainen ryhmä. Mutta kuka onkaan murhaaja? 

  

Kävi kymmenen pientä neekeripoikaa yhdessä pöytähän,

vaan yksi kun ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän.

Vietti yhdeksän pientä neekeripoikaa illan niin rattoisan,

vaan aamun tullen avaa vain silmänsä kahdeksan.

Lähti kahdeksan pientä neekeripoikaa onneaan etsimään,

yksi kun sille tielle jäi, joukko väheni seitsemään.

Ja seitsemän pientä neekeripoikaa sytykkeitä vuoli,

nyt kuusi on enää jäljellä, kun yksi heistä kuoli.

Sai kuusi pientä neekeripoikaa palloksi pesän harmaan,

vaan yhtä pisti mettinen, jäi jäljelle viisi varmaan.

Kun viisi pientä neekeripoikaa oikeutta halaa,

niin yksi silloin tuomittiin, vain neljä heistä palaa.

On neljä pientä neekeripoikaa merelle lähtenyt,

syö yhden ankka punainen, on heitä kolme nyt.

Käy kolme pientä neekeripoikaa nyt eläintarhan teitä,

kun yhden karhu kahmaisee, on kaksi enää heitä.

On kaksi pientä neekeripoikaa rannalla vierityksin,

kun toisen kuumuus korventaa, on toinen ypöyksin.

Vaan yksi pieni neekeripoika ei kestänyt yksinään,

hän meni, hirtti itsensä, ei jäljellä yhtäkään

    

Christie on tullut kuuluisaksi näillä suljetun huoneen arvoituksillaan ja tämä kyseinen teos on varmasti tunnetuin. Suomennos on kestänyt äärimmäisen hyvin aikaa, ja vain muutamissa kohdissa huomasin vanhahtavia sanoja tai termejä. Christien tyyli on koukuttava, hän saa lukijan aivan sekaisin menemällä jokaisen hahmon ajatuksiin ja heittämällä soppaan useita teorioita tapahtuneesta. Loppuratkaisu oli todella yllättävä ja toisella lukukerralla paljastuisi varmasti enemmän johtolankoja pitkin tarinaa syyllisen suuntaan. Nyt olin aivan pässinä narussa ja menin Christien ovelaan ansaan siitä, kuka olikaan syyllinen. 

 

Nautin teoksen lukemisesta ja murhaajan arvailusta. En kuitenkaan usko, että tulen jatkossa lukemaan enempää Christien teoksia, tai yleensäkään tällaisia klassisia dekkareita. Koen fantasian ja scifin enemmän omaksi genrekseni, mutta nyt tämä klassikko oli oivallinen välipala. Suosittelen kirjaa siis lämpimästi, jos on olemassa muitakin kirjan aiemmin ohittaneita. Kirja sisältää jonkin verran väkivaltaa ja murhia, eli kaikkein nuorimmille lukijoille tämä ei sovi. Sanoisin, että varhaisimmillaan tämä sopii yläasteikäiselle hyvin äidinkielen ja kirjallisuuden lukukirjaksi.

 

Hahmot:

• Edward Armstrong, kirurgi
• Emily Brent, vanhapiika
• William Blore, yksityisetsivä, entinen poliisi
• Vera Claythorne, kotiopettaja ja sihteeri
• Philip Lombard, palkkasoturi
• John Macarthur, vanha sotaveteraani
• Anthony Marston; hurjastelija
• Thomas Rogers, hovimestari
• Ethel Rogers, taloudenhoitaja ja kokki, Thomas Rogersin vaimo
• Lawrence Wargrave, eläkkeelle jäänyt tuomari

   

 Arvosana:

    

Takakannesta:
Dekkarien kuningattaren mestariteos

 

Neekerisaari Devonin rannikolla, jylhä, synkkä, yksinäinen. Sen harjalla loistohuvila, jonne on kutsuttu kymmenen vierasta. He ovat täysin eristettyjä muusta maailmasta, pelottavan saaren ja oman hämärän menneisyytensä armoilla. Kuka heidät on kutsunut? Ja miksi? Tunnelma tiivistyy uhkaavaksi; jokaisen huoneen seinältä löytyy pahaenteinen lastenloru kymmenestä pienestä neekeripojasta, joista yksikään ei pelastunut. 

 

Agatha Christietä on aina kiehtonut "suljetun" murhan ongelma: kaikki epäillyt kuuluvat pieneen, rajoitettuun ryhmään. Loistavan menestyksen saavuttaneessa kirjassaan hän käsittelee tätä teemaa metarillisesti, sekoittaa johtolangat nerokkaasti ja tyrmää täysin lukijan kaikki arvailut.

 
Tyylilaji: dekkarit, suljetun huoneen arvoitus, prykologinen jännitys
                       
Samantyylisiä kirjoja: -

                
Suomentanut: Helka Varho, 225 sivua, WSOY 1970 (6. painos)

     

Alkuperäinen nimi: Ten little niggers/And then there were none (1939)

                            
Kirjasta muualla: Wikipedia, Sallan lukupäiväkirja, Naakku ja kirjat, Tikapuita pitkin taivaaseen, Jokken kirjanurkka, Kansien välissä, Villasukka kirjahyllyssä, Aamuvirkku yksisarvinen, Kasoittain kirjoja,

Rosa Liksom: Yhden yön pysäkki

Kappaleina ihmisriepu pitkin maailmaa

  

  

Aamun ensirööki oli pahan makuinen
silti minä loppuun poltin sen
Mahassa kiertää, veri päästä pakenee
sitä mukaan kun savu sakenee

(Kolmas nainen: Äiti pojastaan pappia toivoi)

 

Praktikum kirjat osa 1/5. Olen lukenut Liksomilta toisen novellikokoelman (Bamalama), joskus menneisyydessä eli yläasteella ja osasin varautua tyylin tuntien kohtaamaan rajua kieltä ja suoranaista inhorealismia ja groteskiutta tosi elämän tapahtumien kuvailussa. Molempia teoksia yhdistää myös merkillinen poliisien halveksinta. Yhden yön pysäkki sisältää 28 novellia ja ne on jaettu neljään kategoriaan Steissi, kaivopiha, steissi, Euroopan eteisaula, 67 astetta pohjoista leveyttä sekä Neljä variaatiota. Käsittelen tässä lähinnä kahta ensimmäistä osiota.

Se päivä alkoi lievällä länsituulella joka tuli mereltä ja sumulla joka katosi yhdeksään mennessä ja auringolla joka paistoi kuumemmin sillä pallonpuoliskolla missä sodat käydään. (s.12)

   

Liksomin kieli on itsetarkoituksellista, hän tahtoo shokeerata lukijaa, vaikka hienovaraisempikin vihjailu riittäisi herättämään ajatuksia. Nyt en tahtonut jäädä ajattelemaan liian pitkäksi aikaa. Teos on täynnä mielenterveyden ongelmia, väkivaltaa, itsetuhoisuutta ja seksiä sekä huumeiden, alkoholin ja tupakan käyttöä, toisin sanoen pohjoista hysteriaa Helsingissä. En voinut välttää kuuntelemasta päänsisäistä versiota Kolmannen naisen kappaleesta, josta jo alussa lainasin muutaman kohdan.

  

Liksomin maailmassa pahoja asioita tapahtuu hyvin nuorille ja tämä saa lukijan (minut ainakin) miettimään kuinka hahmojen ikä korrelloi heidän tekoihinsa. Jos 19-vuotias vajoaa kaljamahansa kanssa sohvaan odottamaan kuolemaa, se on joko hyvin traagisen elämän tulosta tai sitten ikä on vain viitearvo tekstissä. Liksomin kokoelma on edelleen ajankohtainen, vaikka sen kirjoittamisesta on jo melkein kolmekymmentä vuotta. Hänen karnevalistinen tyylinsä ei kuitenkaan uppoa minuun liiallisena epäkohtien kärjistyksenä.
 

Monet ensimmäisten osien novellit sisältävät yhteisenä teemana viittauksen kylmyydestä, joka ilmenee niin sisäisenä ja ulkoisena olotilana kuin myös lämpötilana. Toinen toistuva teema on tapahtumapaikkojen sijoittuminen Helsinkiin (tuohon paheiden tyysijaan). Tästä jotuen puhekielen, erityisesti stadin slangin käyttö on ryöminyt novellien sivuille. Pääkaupungin nuoret elävät yhteiskunnan reuna-alueilla, radanvarsilla ja lähiöissä. Novellit ovat muutamasta sivusta melkein kymmenen sivun mittaiseksi kasvavia yksittäisiä mutta yhteneviä kertomuksia, jotka etenevat pariisilaiskorkojen tahdissa. 

Koko aamuyön riehui ukonilma kuin ydinsota kaupungin päällä. Salamat halkoivat tiheään taivasta ja sade hakkasi asvalttia kuin miljardit pariisilaiskorot. (s.81)

 
Parasta kirjallista antia olivat kauniit tuokiokuvat luonnon tapahtumista. En suosittele kirjaa herkälle (tai eläinrakkaalle) lukijalle, sillä teksti on paikoin äärimmäisen raakaa.
 

Arvosana:

  

Kirjailijasta:

• oikealta nimeltään Anni Ylävaara
• syntynyt 1958
• kotoisin Ylitorniosta
• Finlandia palkinto 2011
• parodisoi useissa teoksissaan Pohjois-Suomea, etenkin stereotyyppisiä pohjoisuutta luonnehtivia kielikuvia ja pohjoisen maiseman käyttö modernin melankolian kuvana
• teosten yhteisiä teemoja; nainen, vallankäyttö, väkivalta, seksuaalisuus, ahdistus
• postmodernin "strobomaisen lyhytproosan" äiti
• Timo K. Mukan temaattinen perijätär

    
139 sivua, WSOY 1985/2012

Kirjailijan kotisivut, Wikipediassa
  

Kirjasta muualla: Kirjattelua, Jokken kirjanurkka, 

Onko lahjakirjaa pakko lukea?

   
Saako lahjahevosen suuhun katsoa? Mitä jos lahjaksi saatu kirja ei olekaan hyvä? Onko se silti pakko sinnitellen lukea loppuun? Keskustelu heräsi erään kirjablogaajan saatua lahjaksi kirjan, jota hän ei ollut ajatellut lukea. Tarina on varmasti monelle tuttu.

    

Esimerkiksi siskoni sai kerran mieheltään joululahjakirjaksi Stephen Kingin Tapahtumapaikkana Duma Key. Sisko oli kertonut jskus nuorena lukeneensa noita, mutta "vanhana" (+40v) ei kauhu enää ole maistunut, kun yöunet kärsivät niistä. Hän  kuitenkin arvosti elettä, sillä ei ollut koskaan  aikaisemmin saanut mieheltään kirjaa lahjaksi. Teosta oli suositellut kirjamyyjä.

Ostin kerran toiselle siskoistani alennusmyynnistä kirjan aivan takakannen perusteella. Se kuulosti mielenkiintoiselta, vaikka en tiennyt kirjasta mitään. Kysessä oli Michel Faberin Lihaa ja verta, jonka sitten muutaman vuoden päästä sain itsekin luettavakseni. Takakannen perusteella kyseessä oli vähän Tess Gerritsenin tai Nicci Frenchin tyyppinen tarina, mutta kirja olikin yllätyksekseni jotakin aivan muuta - hyvällä tavalla. Onneksi siskonikin oli kirjasta pitänyt.   
 
Itse tulee hyvin usein luettua lahjaksi saadut kirjat. Oletan aina, että lahjan takana on jokin idea, vaikka välillä hyvän konseptin omaava kirja onkin sisllöllisesti pettymys. Näin kävi mm. saamani Diana Setterfieldin Kolmastoista kertomus-kirjan kanssa. Siskoni kertoi ostaneensa kirjan lukeakseen sen ennen kuin antoi sen minulle lahjaksi. Teos oli makuuni vähän liian laahaava ja melankolinen. Lisäksi tuolloin vesirokkoa sairastaessani lukeminen lisäsi varmaan tätä tunnetta.
 
John Twelve Hawksin Matkaaja on takanannen kuvailun perusteella minun makuuni sopiva teos, joka monien seuraamieni blogien perusteella ei kuitenkaan oikein saavuta mitään massiivisen sivumäärnsäkään avulla. Itse pääsin lahjakirjaa sivulle 16 asti. Kustanjakaan ei ilmeisesti ollut tyytyväinen kirjan menekkiin, sillä trilogiaa ei ainakaan näillä näkymin suomenneta lisää.
 
Siskoni siis hankkivat minun näköisiä kirjoja (kuvauksen perusteella), ja ideana ne ovatkin loistavia ja näköisiäni, jokin karma vissiin vaikuttaa siihen, että ne yleensä markkinoidaan väärin perusteion. Esim. "Muistuttaa Da Vinci-koodia" ja "Tässäkö uusi Potter?". Samaan kategoriaan menee esim. Ian Caldwell & Dustin Thomasonin Neljäs siirto, jota myydään kansiteksillä "Jos pidit Da Vinci-koodista, ahmaise tämä." eikä kirjan omilla saavutuksilla tai sisällöllä. Sekin jäi kesken, kun mitään ei tapahtunut puoleen kirjaan mennessä.
   

Kaikki edellämainitut saamani lahjakirjat ovat kuitenkin edelleen lukulistalla, sillä voihan olla, että pitäisin sitten lopulta niistä (vanhana kiikkustuolissa?).

Tänään kirjastossa 6/2012

Kävin kirjastossa jo viikolla, sillä meillä ei lähikirjasto ole lauantaisin auki. Eilen tuli nimittäin kirjoitettua koko päivä esseitä (ja PowerPoint-esitystä) mm. Da Vincin Pyhästä ehtoollisesta ja sen tulkinnoista sekä kahdesta artikkelista sivuten Sam Selvonin The Lonely Londoners-teosta. Näin ollen en muistanut/ehtinyt/jaksanut kirjoittaa tästä blogiin.

 

Menin hakemaan praktikum kirjoja, ja mukaan tartttui vähän muutakin:

 

Rosa Liksom: Yhden yön pysäkki

Olin varannut tämän heti kun saimme kasaan ryhmän ja selvitettyä mitä kukakin haluaa. Liksomia luetaan siis ensimmäisenä. Liksomilta olen yläasteella lukenut toisen novellikokoelman: Bamalama.

 

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi

Tämän olin itseasiassa varannut jo aiemmin, mutta sattumalta sain tämän haastekirjakseni "ota riski ja rakastu"-tempauksesta - sekä valitsin tämän omaksi praktikum kirjakseni. Hain pari päivää aikaisemmin myös toisen kirjan Sinisalolta, Enkelten verta (scifi haasteeseen).

 

Kari Hotakainen: Bronx

Tämäkin praktikumiin (muutoin en varmaan tähän kirjaan/kirjailijan muuhun tuotantoon olisi koskenutkaan. Olin jo menossa lainaustiskille, kun muistin, että voisin katsoa olisiko tätä hyllyssä - en tiedä mikähän etiäinen se ajatus oli, sillä siellähän tämä kirja nökötti kivasti omalla paikallaan!

 

Diana Gabaldon: Lumen ja tuhkan maa, Luiden kaiku

Katsoin huvikseni olisiko Gabaldonin kirjoja hyllyssä ja siellähän ne sarjan kaksi viimeistä osaa olivat kuin odottamassa minua. En tiedä missä vaiheessa (syyslomalla?) ehdin nämä lukemaan, mutta nyt ne ainakin on lainassa.