lauantai 26. syyskuuta 2015

Lastenkirjalauantai: Chris Riddell: Ada Gootti ja hiiren haamu

"Adan koti oli valtava. Siinä oli itäsiipi, länsisiipi, keskushalli suurenmoisine kupoleineen 
ja kaiken takana Kalmatollon vanhin osa, rämä siipi."
      
 
Arvostelukappale
                                                                                                       
Ensimmäisenä kiinnitin huomiota Chris Riddellin lastenromaaniin Ada Gootti ja hiiren haamu, kun näin sen vahvan värisen kansikuvan Gummeruksen uutuuskirjojen katalogissa. Kannessa hehkuu hopeafiligraani, jonka koukeroihin on piilotettu kalloja. Violetti, musta, valkoinen ja hopea ovat todella harmonisessa tasapainossa. Kannen mustat kohdat ovat samettimaista mattaa ja lisäksi sivujen reunat on käsitelty metallinhohtoisella violetilla. Kokonaisuutena hyvin kaunis ja houkutteleva kansi. 
   
Toiseksi kiinnitin huomioa päähenkilön sukunimeen, Gootti. Lordi Gootti, runoilija, asuu tyttärineen ja palveluskuntineen Kalmatollon kartanossa. Tässä vaiheessa tiesin jo, että minun on ehdottomasti luettava tämä teos. Valitsinkin sen luettavaksi kesän toisen lukumaratonin aikana. Jos kaipasin enää vakuuttelua, niin viimeistään se seikka, että kirjailija on itse kuvittanut teoksen (ja varsin yksityiskohtaisesti vieläpä) takasi kiinnostavuuden kannesta kanteen. 
   
Päähenkilönä seurataan Adaa, jonka tulee kuulua, mutta ei näkyä. Isänsä määräyksestä hän käyttää isoja, tömiseviä kenkiä kulkiessaan kartanossa, Näin siksi, että lähestyvä ääni antaisi aikaa isälle mennä piiloon tytärtään. Menetettyään vaimonsa nuorallakävelyonnettomuudessa, Lordi on välttellyt Adaa, joka on perinyt thessalonikilaisen äitinsä ulkonäön. 
  
Lordi on järjestämässä juhlat, joihin kuuluu niin metaforinen polkukisa kuin sisämetsästystä. Adan utelias luonne johdattaa hänet juhlien taustalla olevan kieron suunnitelman keksinmurupolulle. Juonittelija on eräs kartanon palvelijoista ja Ada aikoo paljastaa hänen aikeensa isälleen, jos tämä vain kestäisi katsoa häntä riittävän pitkään, jotta ehtisi selittää päätelmänsä. Adan apuna toimii kummitus-hiiri Ishmael, joka on joutunut niin lilliputtien kuin jättiläisten vangitsemaksi. Tarinan aikana Ada löytää myös muita uusia ystäviä.
   
Vauhtia. komediaa ja vaarallisia tilanteita pursuilevassa tarinassa on paljon samaa kuin muidenkin brittiläisten sanataitureiden kuten Roald Dahlin ja David Walliamsin tuotannoissa. Ei siis olekaan ihme, että näiden kirjailijoiden teoksia julkaistaan myös suomeksi. Tässä vaiheessa on hyvä nostaa esille myös teoksen suomentaja, Jaana Kapari-Jattaa, joka leikittelee kielellä tuttuun tapaansa. 
   
Riddell on selvästi paljon lukenut mies, sillä teoksessa runsaasti viittausia klassikkoihin, satuihin sekä historiallisiin henkilöihin. Poimin lukuvihkooni paljon viittauksia, mutta tässä pari esimerkkiä. Rivien väleistä on löydettävissä niin Maija Poppanen, Narnia, Jane Eyre, Mary Shelley, Van Helsing, Danten Helvetti, Henry David Throreaun kuuluisa teos Walden, elämää metsässä kuin Ranskan vallankumousta esittävä kuuluisa maalaus Vapaus johtaa kansaa. 
   
Näitä, joskus ovelastikin piilotettuja viittauksia oli hauskaa bongailla ja avata niiden merkityksiä. Yhtenä esimerkkinä kohtaus, jossa puheenvuoron sai vain se, joka piti hallussaan lusikkaa. Minulle tämä herätti mielleyhteyden Kärpästen herraan, jossa lupa puhua oli sillä, joka piteli simpukkaa, vaikka tekniikkana "puhujan sauva" onkin hyvin universaali. 
   
Riddellin luomaa maailmaa ja sen hahmoja kuvaa hyvin gotiikan raskaus ja surumielisyys, mutta mahtuu tarinaan paljon uuden löytämisen riemua, ystävyyden solmimista ja oikeudenmukaisuutta. Persoonallinen kuvitus antaa tarinalle pullataikinamaista sitkoa ja sitoo tarinaa kauniisti yhteen. Suosittelen Ada Goottia ja hiiren haamua 9-13-vuotiaille lukijoille, mutta kyllä tätä teosta voivat hyvllä mielein lukea myös varttuneemmatkin ihmiset. Lastenkirjoissa kun on usein mukaankeitettynä tasoja, jotka osoitetaan vanhemmille, jotka lukevat tarinaa ääneen. 

Romaanin mukana tulee myös minikirja "Muuan hiiri muistelee" (suom. Kristiina Drews), jossa kerrotaan Ishmaelin seikkailuista.
   
Ainoana negatiivisena seikkana on mainittava tekstin piparkakkureuna, sillä arvostan kirjoissa, että teksti on aina tasattu molempiin reunoihin, paitsi jos teksti väistää kuvaa. 
   
Sarja on saanut jo jatko-osia, joista viimeisin on ilmestynyt nyt syyskuussa. Toivon, että ne mahtuvat tulevien vuosien julkaisuohjelmaan.

  • Goth Girl and the Fete Worse than Death (2014)
  • Goth Girl and the Wuthering Fright (2015)

Lisäksi sarjaan kuuluu pienoisromaani  Goth Girl and the Pirate Queen (2015), joka ilmastyi tämän vuoden kevääll, kirjan ja ruusun päivänä.

Arvosana:   
  
Takakannesta:
Tässä on Ada Gootti. Hän on kuuluisän runoilijan lordi Gootin ainoa lapsi. Heidän lisäkseen valtavassa Kalmatollon kartanossa asuu palveluskuntaa ja liuta aaveita, mutta Adalla ei ole yhtään ystävää, jonka kanssa lähteä tutkimusmatkoille karmivan kotikartanonsa hämyisiin, unohdettuihin kolkkiin. 
     
Eräänä yönä kaikki muuttuu, kun Ada kohtaa aavemaisen hiiren nimeltään ishmael. Yhdessä salaisen Ullakkokerhon väen kanssa he päättävät selvittää, mitä kummaa Kalmatollon kartanossa ja sen rämässä siivessä on meneillään.
   
Alkuperäinen nimi: Goth Girl and the Ghost of a Mouse (2013), Suom. Jaana Kapari-Jatta, 219 s. Gummerus 2015 
  
Kuvitus: Chris Riddell

2 kommenttia:

  1. Minä pidin tästä kirjasta juurikin sen kuvituksen takia. Ilman kuvitusta olisin ehkä pitänyt kieltä vähän turhan yksinkertaisena makuuni ja sanonut kirjan olevan suunnattu selkeästi nuoremmalle lukijakunnalle, mutta kuvitus pelasti paljon, minkä vuoksi voin suositella kirjaa kaikenikäisille. Mielestäni kirjan maailma on ihanan hyväntahtoinen ja viaton kaikesta goottisynkistelystä huolimatta. :)

    Bongasin noiden sinun löytämiesi viittausten lisäksi myös viittauksen Peter Paniin, sillä yksi Adan kotiopettajista oli ollut se Darlingsien koira.

    Minä en edes huomannut piparkakkureunaa. :D Olin kai niin kuvituksen lumoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvitus oli kyllä teoksen vahvuus. Monissa blogeissa valiteltiin juonen puutetta, minä en sitä edes huomannut. Kapari-Jatan suomennokset ovat usein hieman lapsellisia, mitä olen lukenut hänen suomentamanaan Pottereiden lisäksi mm. Walliamsin ja Stantonin teoksia. En sitten tiedä millainen kieli alkuperäisissä teoksissa on ollut. Peter Pan -viittaus Mitä-Mitä-Maahan lentävine lapsineen oli kyllä varsin selkeä, ja niitä oli ihanaa bongailla. Lapsilukija ei varmaankaan kaikkia huomaa, vaan ne on tarkoitettu aikuiselle, mutta paljon lukeva ja kulttuuritietoinen nuori varmasti löytää myös suuren osan näistä vihjeistä. Ishmaelin Gulliver-retket olivat ihastuttava päätarinan lisukkeeksi. Pidin myös irtojalan sivuhuomioista ja siitä monsterista jäähuoneessa. Hyvin eläväinen ja arvaamaton tuo Goottien lähipiiri. :D

      Poista