perjantai 15. heinäkuuta 2016

Alan Bennett: Epätavallinen lukija

"He usein yllättivätkin hänet jostakin hänen lukuisten asuntojensa  mitä kummallisemmista unohdetuista nurkista, rillit nenän päässä, muistikirja ja kynä vierellään."
  
   
Helmet-lukuhaaste: 48. Kirjassa on alle 150 sivua, Ultimate Popsugar Reading Challenge: 9. A book under 150 pages
    
Luin tämän kesälukumaratonissa ja pikaisella googlauksella havaitsin, että teos on päätynyt aika monen muunkin bloggaajan - ainakin Villiksen, Katrin, Jassun ja Nannan - maratonpinoon parin viime vuoden aikana.
  
Alan Bennettin satiirinen Epätavallinen lukija alkaa vahvasti. Koiriensa takia Englannin kuningatar päätyy vahingossa kirjastoautoon, joka on pysähtynyt palatsin takapihalle. Kuningatar ei ole kirjastoauton ainoa asiakas, vaan hän kohtaa siellä punatukkaisen keittiöpojan, Normanin. Kuningatar haluaa olla tahdikas ja lainaa yhden kirjan, kuitenkin ilman aikomusta lukea sitä. 
    
Kun aloitan kirjan, luen sen myös loppuun. Sellaiseksi sitä on kasvatettu. (s. 12)
  
Toisin kuitenkin käy ja seuraavan viikon keskiviikkona kuningatar palauttaa luetun kirjan henkilökohtaisesti. Kun kirjastonhoitaja tiedustelee, voiko hän auttaa ja millaisesta kirjallisuudesta kuningatar pitää, kuningatar tajuaa, ettei osaa vastata kysymykseen. Niinpä Norman ylennetään kuningattaren kirjalliseksi avustajaksi ja kaksikko seikkailee kirjallisuuden parissa klassikoista nykykirjallisuuteen pitkin teosta. 
  
Hän alkoi myös huomata kuinka yksi kirja johti toiseen, uusia ovia avautui kääntyi minne tahansa, eivätkä päivän tunnit enää tahtoneet riittää lukemiseen. (s. 21)
  
Puolen välin jälkeen tarina menettää harmillisesti suuntansa, eivätkä kuningattaren lähipiirin ja hovin jatkuvat yritykset kuningattaren lukemishalujen sammuttamiseksi viihdytä, vaan ne ovat lähinnä surullisia tai jopa vihastuttavia. Miksei kuningattarellakin voisi olla harratuksia? Jotkut jopa epäilivät kuningattaren muistin heikentyneen nähdessään tämän kirjoittamassa ylös mietteitä lukemistaan kirjoista, sillä mitä syytä kuningattarella voisikaan olla kirjoittaa mitään ylös. 
  
"Olisin sitä mieltä, madam, että vaikka lukeminen ei nyt ihan elitististä olekaan, se lähettää väärän viestin. Se ikään kuin sulkee muut ulkopuolelle." 
"Ulkopuolelle? Varmasti valtaosa ihmisistä osaa lukea?" 
"Osaa kyllä, mutta en osaa sanoa lukeeko." 
"Siinä tapauksessa minä olen heille hyvänä esimerkkinä, sir Kevin." (s. 27)
  
Parasta antia teoksessa on ehdottomasti kuningataren ahmintavaihe, jolloin hän ottaa kesken olevan kirjan mukaan käsilaukussaan ja lukee jopa kolmea kirjaa samanaikaisesti. Bennett kirjoittaa ihastuttavasti lukemisesta ja kirjallisuudesta, ja on nostanut esiin havainnon, että aikaa lukea kaikki kiinnostava ei koskaan ole tarpeeksi, ja että lukeminen on lihas, jota voi kehittää. 
  
Pidän kirjallisuutta avarana maana, jonka kaukaisille rajoille teen matkaa, mutta jonka rajoja en voi milloinkaan tavoittaa. (s. 46)
  
Samastuin suuresti kohtaan, jossa kuvattiin kuinka kuningatar kirjoitti muistikirjaan vaikuttavia lainauksia lukemistaan teoksista, sillä minullakin on tapana kirjoittaa pitkiä muistiinpanoja ja lainauksia lukiessani. Oli myös hauskaa huomata kirjastoauton aikataulu, sillä ollessani ala-asteella koulullamme kävi kirjastoauto niin ikään aina keskiviikkoisin.

Kirja on pommi, joka räjäyttää mielikuvituksen liikkeelle. (s. 33)
 
Loppuun sijoitettu koukku ei uppoa kovin tehokkaasti, eikä takannessa lupailtu satiiri ainakaan minulle avautunut. Surullista on myös valtuuston halu vähentää kirjastojen määrärahoja, sillä se on aivan liian totta myös täällä kirjastojen luvatussa maassa. Vaikka pidinkin siis suuresti Bennettin kirjallisuusviittauksista ja lukuharrastuksen eri puolien esittelystä, päällimmäisenä tunteena on pieni pettymys siitä, kuinka hyvin alkanut teos voi kompastua lillukan varsiin ja mätkähtää naamalleen.
  
Lukemisen viehätys, hän ajatteli, kätkeytyi sen puolueettomuuteen. Kirjat eivät piitanneet siitä kuka niitä luki vai lukiko kukan. Kaikki kirjat olivat tasavertaisia ja kirjallisuus oli hänestä kansanyhteisö, kirjainten tasavalta.
Kirjat eivät taipuneet kenekään tahtoon. Kaikki lukijat olivat tasavertaisia. Sitä saattoi lukea nimettömänä, yhdessä muiden kanssa. Näillä sivuilla ja näiden kansien välissä hän saattoi kuljeskella tuntemattomana. (s. 30)
    
Arvosana:
  
Takakannesta:
Kaikki on koirien syytä. Ilman niitä kuningatar tuskin olisi seonnut kaunokirjallisuuteen. Hänen Majesteettinsa tulee lainanneeksi kirjastoautosta ensin yhden romaanin, sitten toisen, ja pian hän ahmii kirjoja intohimolla, joka saa koko hovin pois tolaltaan. Kuningattaren lähipiiri pääministeriä myöten saa nimittäin huomata, että kirjallisuus on räjähdysherkkää tavaraa – kirjaimellisesti. Lopulta vaakalaudalla on koko kuningaskunnan tulevaisuus.
 
Alan Bennett on Britannian tunnetuimpia kirjailijoita, dramaatikkoja ja humoristeja. Epätavallinen lukija on herkullinen satiiri Englannin hovista ja lukemisen voimasta. Kirja on ollut huikea arvostelu- ja myyntimenestys niin saarivaltakunnassa kuin sen ulkopuolellakin. Se on myös Bennettin ensimmäinen suomennettu teos.
  
Suomentanut:  Heikki Salojärvi, 115 sivua. Basam Books (nyk. Viisas Elämä) 2008
 
Alkuperäinen nimi: The Uncommon Reader (2007)

8 kommenttia:

  1. Pidin suuresti Bennetin tavasta tuottaa hervotonta tekstiä ja satiiritaituruudesta. Teema toteutti mainiosti teesiä, kuinka ovi kirjallisuuden ja lukemisen maailmaan on meille rakosellaan ja aukeaa - kuningattarellekin - jo yhdenkin kirjan avaamisella. Sivumääräänsä sisältörikkaampi, ilkikurinen ja luutuneita arvoja ravisteleva teos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bennettin täytyy olla itsekin aikamoinen lukutoukka tai sitten tuntee läheisesti sellaisen, sillä niin samaistuttavia ajatuksia hän kirjoitti lukemisesta. Kirjoitin muistikirjaani lukuisia lainauksia teoksesta, sillä niin hienosti hän oli tiivistänyt himolukijan ajatusmaailmaa ja käyttäytymistä. Harmillisesti en tunne Englannin hovielämää niin paljon, että satiirinen puoli olisi avautunut.

      Poista
  2. Olen tästä kirjasta kuullut, mutta ajatellut ettei ehkä olisi mun juttu. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että täytyy kääntää takkia. Satiiri kiinnostaa, samoin - ylläri - lukeinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on myös niin lyhyt kirja, ettei sen lukemiseen kulu kuin tuokio. Luulen, että sinä saat tässä olleesta satiirista enemmän irti, kun pystyt minua helpommin katsomaan asiaa myös brittiläisestä näkökulmasta.

      Poista
  3. Kuulostaa ihastuttavalta kirjalta. Kuningatar ja kirjastoauto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä lukemaan, sen verran lyhkäinen teos ja niin ihania ajatuksia lukemisesta. :)

      Poista
  4. Kuulostaa hauskalta kirjalta, mutta tyylilajin vuoksi olen jättänyt tämän väliin... satiiri on osoittautunut minulle hieman haastavaksi lajiksi muutaman kokeilun perusteella. Kansikuva on kyllä harvinaisen onnistunut tässä kirjassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla odottaa lukupinossa Helmet-lukuhaastetta varten Voltairen Candide, joka on myös satiiri. Tosin jostain luin, että se olisi ensimmäinen dystopiaromaani tai ainakin vaikuttanut mm. Aldous Huxleyn, George Orwellin ja Jevgeni Zamjatinin tuotantoon. En ole satiirien suuri ystävä ja en aivan täysin ymmärrä niitä, mutta kokeillaan. :)

      Poista