tiistai 22. marraskuuta 2016

Rick Yancey: Viimeinen tähti (5. aalto #3)

"Liisan on aika tehdä matka kaninkoloon."
   
   
Arvostelukappale
Artikkelini on julkaistu Risingshadowssa.
    
Rick Yanceyn Viimeinen tähti päättää Viides aalto -trilogian tyylikkäästi. Sarjan ensimmäisessä osassa esitellyistä hahmoista vain osa on selvinnyt kolmannen osan alkuun ja tapahtumia seurataan tuttuun tapaan heidän näkökulmistaan. Kaikki alkoi avaruusolentojen hyökkäyksestä Maahan. Nyt viimein paljastetaan, miksi ihmiskunta haluttiin tuhota ja mitä suunnitelmia vieraalla rodulla on viimeisiä selviytyjiä varten.
  
Muukalaiset ovat tuhansia vuosia sitten hylänneet fyysiset ruumiinsa ja seuranneet huolissaan ihmisrodun kehitystä ja holtitonta lisääntymistä. Ne päättävät pelastaa ihmiskunnan rikkomalla ihmisten perusluottamuksen toisiinsa. Jos kaikki ovat vihollisia, eikä ystäviä ole, ei ole myöskään sivilisaatiota tai kehitystä, jolloin ikuiseen kivikauteen tuomittu ihmissuku kuihtuu hiljalleen pois.
  
Avaruusolentojen tulon jälkeen minulla on ollut enemmän mielitekoja kuin raskaana olevalla naisella, joka odottaa kolmosia, ja minun tekee aina mieli jotain, mitä en voi koskaan enää saada. Suklaatuutteja. Pakastepizzaa. Tölkkikermavaahtoa. Niitä korvapuusteja, joita äiti leipoi joka lauantaiaamu. Mäkkärin ranskalaisia. pekonia. Tai ei, pekoniahan on yhä mahdollista saada. pitäisi vain etsiä sika, tappaa ja teurastaa se, savustaa ja käristää liha. Pekonin ajatteleminen - pekonin mahdollisuus - antaa minulle toivoa. kaikkea ei ole menetetty, jos pekonia ei ole menetetty. (s. 38)
  
Sarjan keskeinen henkilö Cassie kysyy ihmisruumiissa herätetyltä, tähtientakaiselta tarkka-ampuja Evanilta kysymyksen, joka on luultavasti pyörinyt monen lukijan mielessä jo alusta asti: miksi tuhota ihmiset niin julmalla tavalla, miksei vain tappaa kaikkia kerralla leikkimättä neljästä ensimmäisestä tuhoaallosta selviytyneiden mielenterveydellä. Cassie on erityisesti huolissaan pikkuveljestään Samista, joka on unohtanut aakkoset ja pitää ihmisten tappamista helpompana kuin kengännauhojen sitomista.
  
Kukaan ei kuitenkaan ikinä lue tätä. Sitten kun ole kuollut, ei ole enää ketään, joka osaisi lukea. Joten minä en kirjoita tätä sinulle, tuleva lukija, jota ei ole olemassa. Kirjoitan itseäni varten, (s. 28)
  
Viimeisen tähden tapahtumat kertovat neljän päivän ajanjaksosta, jolloin kello laskee tunteja kohti loppua. Viimeisenä, kevätpäiväntasauksen päivänä muukalaiset aikovat vapauttaa emoaluksen sisuksista tuhansia pommeja, joiden tehtävänä on tuhota hiljentyneet kaupungit, jotta ihmisillä ei olisi mahdollisuutta hakea suojaa rapistuvista taloista.
  
Viides aalto eli lapsisotilaat, jotka on tyhjennetty toivosta, uskosta ja luottamuksesta ja täytetty valheilla siitä, että eloonjääneet ovat avaruusolentojen saastuttamia soluttautujia, jalkautettaisiin pommien jälkeen puhdistamaan Maa viimeisistä ihmisistä. Evan on kuitenkin päättänyt murtautua läheiseen tukikohtaan, liftata kyydin kiertoradalle ja mennä räjäyttämään emoaluksen. Hän haluaa tuhota oman, myötätunnon unohtaneen rotunsa päivänkorennoksi kutsumansa tytön, Cassien, vuoksi.
    
Painelemme tuplavauhtia Main Streetiä suoraan Urbanan palaneisiin, roskaisiin, rottia kuhiseviin, laudoilla peitettyihin, graffitin koristamiin ja tulvivien viemäreiden tahraamiin sisuksiin. Katolleen kääntyneitä autoja, kaatuneita sähköpylväitä ja jätettä paksuna peittona pihoissa ja parkkipaikoilla, jätettä talven paljaaksi riisumien puiden oksilla. Muovipusseja ja sanomalehtiä, vaatteita, kenkiä, leluja, rikkinäisiä tuoleja, patjoja, televisioita. Aivan kuin kosminen jättiläinen olisi tarttunut planeettaan kaksin käsin ja ravistellut sitä voimiensa takaa. Jos olisi avaruuden paha yliherra, ehkä minäkin räjäyttäisin kaikki kaupungit ilmaan, ihan vain päästäkseni sotkusta. (s. 67)
  
Ulla Selkälä on jälleen tehnyt hienoa työtä kääntäessään Yanceyn runollisuutta hipovaa kerrontaa. Viimeisessä tähdessä on upeaa miljöön kuvausta; kaupungin kadut ovat täynnä roskia ja niin paljon kankaisiin käärittyjä ruumiita, että ne sulautuvat taustaansa. Modernit talot ovat rapistuneet vailla huolenpitoa jo yhden talven jälkeen siinä määrin, ettei muukalaisten pommeja edes tarvittaisi niiden tasoittamiseen. Tuhannessa vuodessa aika ja luonnonvoimat silottaisivat sivistyksen kokonaan näkymättömiin. Yksi hahmoista toteaa sarkastisesti, että avaruuden yliherrat halunnevat ehkä vain räjäyttää ihmisyyden roskat pois, sillä kaupunkien puhdistaminen muilla keinoin olisi haastavaa.
  
Sarjan kolmannessa osassa on muutamia makaabereja kohtauksia, minkä vuoksi loppu tuntuu hieman liian auringonpaisteiselta. Kirjailija on tosin tehnyt muutamia mielipiteitä jakavia ratkaisuja saavuttaakseen tuon pisteen: selviytyjien joukko pienentyy edelleen kolmannessa osassa. Lukija on joutunut pidättämään hengitystään seuratessaan hahmojen kohtaloita koko trilogian ajan, joten loppuun on ehkä hyvä viimeinkin saada hengähdystauko. Viimeisten sivujen jälkeen jää helposti miettimään, mitä niillä kuvatun jälkeen voisi tapahtua. Yancey ei ole kirjoittanut suljettua loppua, vaan jättää lukijalle mahdollisuuden päättää tulevaisuuden suunnan. Yksikin ihminen voi muuttaa maailman.
  
Arvosana:

Takakannesta:
Vihollisia ovat toiset.
Vihollisia olemme me.
  
Ne ovat Maan päällä, ne ovat avaruudessa, ne eivät ole missään. Ne haluavat anastaa maapallon, ne haluavat antaa sen meille. ne tulivat tuhoamaan meidät, ne tulivat pelastamaan meidät.
  
Näiden arvoitusten takana piilee kuitenkin yksi totuus: Cassie Sullivania on petetty. Niin on myös Hakaa, Zombia, Nugettia ja kaikkia planeettamme yli seitsemää miljardia entistä asukasta. Ensin heidät pettivät Toiset ja nyt me itse.
  
Kun Maan kohtalon hetki koittaa, ihmiskunnan viimeisten selviytyjien on tehtävä päätös: onko tärkeämpää pelastaa itsensä – vai se, mikä tekee meistä ihmisiä?
  
Suomentanut: Ulla Selkälä, 316 sivua, WSOY 2016
    
Alkuperäinen nimiThe Last Star (2016)
  
Kirja on luettu myös täällä: Jiipeenetti 
     
Sarjassa ilmestyneet:

2 kommenttia:

  1. Itse en kauheasti välittänyt tästä kolmannesta, vaikka sarjan muut osat on olleet hyviä. Tuntui, että Cassiesta oli tehty jotenkin ärsyttävä hahmo tässä! Harmi, kun oli muuten niin hyvä sarja.

    Sulla on kiva blogi, jään seuraamaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautin tässä suuresti Yaneyn/suomentajan kielestä ja miljöön kuvauksesta. Se on aina ollut tämän sarjan vahvuus, ei niinkään hahmot tai alienit. Cassien loppu oli ärsyttävä ja hyvin samantyyppinen kuin mm. Veronica Rothin Outolintu-sarjan Trisillä. En arvosta ratkaisua kummassakaan teoksessa.

      Kiitos! ♥ Ja tervetuloa lukemaan juttujani tulevaisuudessakin. :) Lähiaikoina tulossa monta kirjabloggausta, sillä osallistuin tässä kuussa Karo Hämäläisen 30 sivua päivässä -lukuhaasteeseen niin olen lukenut paljon dystopiaa, klassikoita ja lastenkirjallisuutta. Auttaa vähän myös mustaan marraskuuhun, kun lumet meni ja suli pois. Löysin uudelleen myös fantasian (kun dystopiaa ei enää tunnuta julkaistavan suomeksi).

      Poista