maanantai 12. helmikuuta 2018

JP Koskinen: Kannibaalien keittokirja

"Jos ihmisen elämälle on määriteltävissä jokin tarkoitus,
on se eittämättä hyvästä ruoasta nauttiminen."
  
   
Arvostelukappale
  
Tunnelmamusiikkia: Katy Perry ft. Migos: Bon Appétit (P.S. Kannattaa katsoa musiikkivideo linkin takaa)
  
Notkeasti genren kuin genren omakseen ottavan JP Koskisen Kannibaalien keittokirja oli jonkin aikaa hilloutuneena arvostelukappalepinoon. Teos päätyi viimein luettavakseni tammikuun lopussa, koska tarkoituksenani oli lukea vielä mahdollisimman monta vuonna 2017 ilmestynyttä kirjaa ennen Blogistanian kirjaäänestystä vuoden parhaista kirjoista. Lukukokemus ei ollut ihan sellainen kuin olisin toivonut. Harvoin tulee luettua kirjaa, joka on jakanut mielipiteeni näin kahtia. Vähän ennen kuin tartuin kirjaan peräti kahdessa blogissa (Kirsin kirjanurkka ja Bibbidi Bobbidi Book) julkaistiin kokemuksia teoksesta ja bloggaajien mielipiteet olivat kiinnostavasti skaalan ääripäissä.
   
Ihminen ei ole uhanalainen laji. (s. 143)
    
Teoksen alkupuolen 86 sivua kattaa parodisen keittokirjaosuuden, jossa esitellään  reseptejä erityyppisille ihmislihoille, 18 arkiruokaa ja yksi jälkiruoka. Pissiksistä täytyy poistaa ruoaksi kelpaamattomia osia, kuten silikonia, toimitusjohtajien aivoja ei voi syödä korkean ureapitoisuuden vuoksi, kansanedustajien selkäranka on erittäin pehmeä tai jopa kokonaan surkastunut, vapaat taiteilijat maistuvat riistaisalle, suvakki sopii jälkiruokiin, rasistin liha on puolestaan myrkyllistä. Pidin tämän osuuden mustasta huumorista ja ihmistyyppien karikatyyreistä, nauroin välillä ääneen ja siteerasin katkelmia miehelleni lukiessani kirjaa sängyssä ennen nukkumaan menoa.

Suolatut, rapeat korvanlehdet ovat nuorison herkkua. (s. 61)
  
Loppupuoli kertoo Kannibaalien keittokirjan kirjoittajasta, sivutoimisesta ravintolakriitikosta, joka syö ihmisiä. Hän tekee töitä kotoa, koska ahdistuu ihmisten keskellä, sillä hänellä on poikkeukselliset haju- ja makuaisti. Hänellä on jopa lääkärin todistus, jossa suositellaan etätyöskentelyä, mutta uusi pomo ei välitä siitä, vaan pakottaa päähenkilöreppanan takaisin mainostoimistolle olemaan läsnä. Hankalan pomon lisäksi miehellä on veli, joka elää yhteiskunnan ulkopuolella ja kaivelee hieman laittomastikin tietoja ihmisistä, etenkin lapsuuden kodin epämääräisestä naapurista.
  
Kaupungissa ihminen alkoi helposti kuvitella itsestään liikoja. Pimeydessä suunnattoman tähtitaivaan alla näki, kuinka mitätön roska maapallo oli universumin syleilyssä. (s. 118)
  
Jälkimmäinen, dekkaristinen puolisko ei ollut samalla tasolla alun kanssa. Vaikka välillä saatoin samaistua päähenkilöön, jäi se kuuluisa jokin puuttumaan lukukokemuksesta. Eräs naissivuhenkilö onneksi toi teokseen mukaan paljon kiinnostavuutta ja ilman häntä loppupuolesta olisi ollut vaikeaa mainita hyviä puolia. Teos tarjoaa todella kiinnostavan ratkaisun maapallon ruokapulaan ja väestönkasvun hillintään (olen itse heittänyt vastaavan idean joskus vitsinä kahvipöytäkeskusteluissa). Tämä olisi toiminut ehkä paremmin pelkkänä vitsikkäänä reseptikokoelmana kuin romaaniksi venytettynä. 
  
Laumautumista suositaan valtioiden taholta sen vuoksi, että suurtakin lammaskatrasta voi kaitsea yksi koira. Itsenäinen ajattelu on aina ollut vaarallista. (s. 142)
    
      
Arvosana:

  
Takakannesta:
Musta satiiri lihansyönnin maailmasta
  
"Kun katsoin lentokoneen ikkunasta alhaalla siintävää maata, näin auringon polttaman maan. Kuumuudesta väreilevä ilmakuiski minulle, että joskus ihmisenkin olisi pakko osallistua maailman pelastamiseen. Lupasin, että sen aika oli koittanut."
  
Kannibaalien keittokirja on mustan huumorin sävyttämä trilleri, genrerajoilla leikittelevä romaani erityisestä miehestä, jolla on erityinen lahjakkuus.
  
251 sivua, Like 2017
   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti