Heinä- ja elokuun luetut

Hupsis, en muistanut tehdä heinäkuun luetuista koostetta, joten tällä kertaa tuleekin kahden kuukauden luetut. Kuvassa kesäloman kirjahankinnat. Ishiguron teos on ollut pitkään lukulistalla ja se löytyi sattumalta enstisen kotikyläni pikkukaupan saa ottaa -kirjahyllystä, kun kävimme siskojeni kanssa nostalgisoimassa entisiä kotiseutuja ja samalla esittelemässä niitä miehelleni. Oikealla olevassa kuvassa on maalaisidyllin keskellä sijaitseva puoti. Heti kaupan takana on järvi ja lehmiä laiduntamassa niityllä ja metsän puolella tie nousee mäelle, jonka päällä on vanha ala-aste (päärakennus on jo reilusti yli satavuotias). 

• Alex Capus: Léon ja Louise (0,50€)
• Frances Hodgson Burnett: Pikku lordi (1€)
• Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina (ilmainen)  

Risingshadowlle on tullut luettua taas useita teoksia: Kirjanoita, Ansassa, Kaaoksen päivät ja Suden tie, eli niistä blogissani myöhemmin, kun kritiikit ovat sivustolla ilmestyneet. Tuomo Jäntin Verson luin jo aikaisemmin, ja siitä tuli artikkelini Nörttityttöjen blogissa, mutta kirjoittelin siitä myös Risingshadowlle, eli hieman erilainen teksti tulossa siitä vielä.

  

Luin sekä heinä- että elokuussa kahdeksan kirjaa, kiitos lukumaratonien ja haasteiden. Heinäkuun paras lukukokemus oli Hakekaa kätilö ja elokuussa Kaaoksen päivät. Tuulen varjo ja Ansassa tuottivat pettymyksiä, Hänet täytyy tappaa ja Viha jonka kylvät pääsivät yllättämään. Alla kaikki luetut:

    

Heinäkuu: (8 kirjaa, 2234 sivua)

• Julien Neel: Mimu - Päiväkirjaelämää
• Anne Leinonen: Kirjanoita (bloggaus tulossa)
• Anu Holopainen: Molemmin jaloin
• Jennifer Worth: Hakekaa kätilö 3 - Jäähyväiset nunnille
• Agatha Christie: Hänet täytyy tappaa  
• Tove Jansson: Näkymätön lapsi
• Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo
• Erin Morgenstern: Yösirkus

Elokuu: (8 kirjaa, 2463 sivua)

• K.K. Alongi: Ansassa (bloggaus tulossa)
• Angie Thomas: Viha jonka kylvät (bloggaus tulossa 6.9.)
• Claudia Gray: Ten Thousand Skies Above You
• Timo Parvela, Bjørn Sortland & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Kirja viisi: Virus
• Enid Blyton: SOS ja aution talon vanki
• Chris Weitz: The Young World - Kaaoksen päivät (bloggaus tulossa)
• Sylvain Neuvel: Uinuvat jättiläiset (bloggaus tulossa)
• Beth Lewis: Suden tie (bloggaus tulossa)

Syyskuun lukukorissa ovat: (Peter S. Beaglen Viimeinen yksisarvinen ja Michael Bondin Paddington-karhu tulee kaupunkiin eivät mahtuneet koriin kuvauksen ajaksi)

• Kiera Cass: Perjätär
• Justin Cronin: Peilikaupunki
• Claudia Gray: A Million Worlds With You
• Anna Hallava: Valpuri Vaahteran maaginen korva
• Sarah J. Maas: Throne of Glass - Lasipalatsi
• Affinity Konar: Elävien kirja
• Erika Vik: Seleesian näkijä

Kuulumisia

Mieheni oli kesän aikana kahdesti Saksassa, ensin työmatkalla ja sitten peleihin keskityvässä Gamescom-tapahtumassa. Hän kävi siellä siis viime vuonnakin ja toi toiveestani molemmilla kerroilla Fallout-peleistä tutun Bobblehead-figuurin, jotka nyökyttelevät tälläkin hetkellä päitään tietokoneeni päällä. Pullonkorkkia pitelevä Berter on viime vuodelta ja kädellään seisova Agility liittyi joukkoon nyt. Tällä kertaa sain myös yllätyksenä Korpinkynsi-kirjanmerkin ja punaisen fidget spinnerin, jonka oli saanut ilmaisena mainoslahjana (mustan ostin vähän ennen Hel-YA -tapahtumaa).

 

    

Tänään 1.9. alkaa kuusi kuukautta kestävä työharjoitteluni. Kerron myöhemmin lisää työnkuvasta, kunhan saan itsekin sen paremmin selville, mutta se liittyy koulukirjastoihin ja tietokantoihin. Odotan kyllä mielenkiinnolla kokemusta. Olen ollut 2006-2007 vuoden verran sivukirjastossa työharjoittelussa ja se oli todella mahtava paikka, joka vakuutti minut siitä, että haluan isona kirjastotädiksi. 

  

Olen suunnitellut mm. Kirjamessuja silmälläpitäen kirjanmerkkiä / käyntikorttia blogilleni. Siitä lisää, kunhan etenee toteuttamisvaiheeseen. Ihan mahtavaa päästä tänäkin vuonna mukaan messuille, ja tällä kertaa olen myös puhumassa yhdessä paneelissa. Kunhan messulehti ilmestyy, niin voin kertoa mitä, missä ja milloin. 

    

Ja loppuun vielä pari mainosta: Lukutoukat ja kirjanörtit -facebookryhmän syyskauden kimppalukuteokset on valittu. Mukaan saa liittyä jo yksi tai useampi teos kiinnostaa! Myös Neekkiksen kanssa vetämäni lukupiiri valitsi syksyn kirjat.

  

  

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo (Unohdettujen kirjojen hautausmaa #1 )

"Kyseessä on kirja kirjoista. Kirjoista jotka on kirottu, miehestä joka kirjoitti ne, romaanihenkilöstä joka karkasi sen sivuilta polttaakseen sen, petoksesta ja menetetystä ystävyydestä. Se on tarina rakkaudesta, vihasta ja unelmista, jotka elävät tuulen varjossa."

  

  

Lukuhaasteissa: Lukutoukat ja kirjanörtit -ryhmän kimppalukuteos

  

Carlos Ruiz Zafónin kehuttu Tuulen varjo oli Lukutoukat ja kirjanörtit Facebook ryhmän heinäkuun kimppalukuteoksena. Alkuperäinen postauspäivä teoksesta oli 31.7., mutta Klassikkohaasteen postaus osui samalle päivälle. Niinpä postaan teoksesta vasta tänään. Tällä kimppalukierroksella oli mukana mm. Hande. Oli huvittavaa huomata, että tässä kimppalukuteoksessa, niin kuin Margaret Atwoodin Oryx ja Crakessakin, mainittiin jouhipaita!

  

Selasin sivuja ja tunsin sen maagisen lupauksen tuoksun, joka uusista kirjoista aina huokuu. (s. 646)

  

Olen kuullut vuosien varrella paljon ylistäviä arvioita teoksesta. En kuitenkaan antanut niiden nostaa odotuksiani liian korkealle, vaan yritin tarttua teokseen mahdollisimman avoimin mielin. Jokin kuitenkin tökki koko lukuprosessin ajan, enkä kokenut, että olen käyttänyt aikana hyvin lukemallatätä teosta. Olin siis luettuani teokseni hyvin pettynyt, enkä ymmärrä teoksesta pitäneiden arvioita lukiessani, mikä minun lukukokemuksessani meni pieleen. Yhtenä syynä oli Tuulen varjon paikoittainen ennalta-arvattavuus, sillä jopa muutamasta, pitkään varjellusta juonenkäänteestä oli minulla aavistus jo varhaisessa vaiheessa teosta. 

  

Sen lisäksi kerronta oli suurimman osan teoksesta haahuilevaa ja tasapaksua, muutamien kauniiden lauseiden noustessa pinnalle. Hahmot olivat liian samalaisia keskenään, enkä muodostanut tunnesiteitä, joten hahmoihin kohdistuvat tapahtumat eivät herättäneet tunteita suuntaan tai toiseen. No, ehkä Fumero kuitenkin onnistui luomaan häivähdyksen inhoa. Ruiz Zafón turvautui myös samoihin tehokeinoihin liian usein, kuten kursiivilla kirjoitettuihin kymmenien sivujen mittaisiin muisteluihin, joita oli raskasta lukea. 

  

Tässä paikassa kirjat, joita kukaan ei enää muista, kirjat jotka ovat kadonneet ajan virtaan, elävät ikuisesti ja odottavat vain pääsevänsä jonain päivänä uuden lukija, uuden sielun käsiin. -- Jokaisen kirjan kannen takana avautui ääretön maailmankaikkeus, joka vain odotti tutkimusmatkailijaansa. (s. 11-12)

   

Tuulen varjo aloittaa Unohdettujen kirjojen hautausmaa-sarjan, jonka neljäs teos Henkien labyrintti ilmestyy nyt elokuussa. Sarjan ensimmäinen teos kattaa ajanjakson 1945-1966. Kirja alkaa, kun kymmenvuotias Daniel pääsee isänsä mukana Unohdettujen kirjojen haustausmaalle ja valitsee sieltä omaksi teoksekseen Julián Caraxin Tuulen varjon. Teoksessa onkin mise en abyme -rakenne, eli teos teoksessa. Daniel lukee Tuulen varjoa ja pian hänen elämässään on samanlainen rakenne kuin kirjassa.  

    

Sivujen myötä kertomuksen rakenne alkoi muistuttaa venäläistä puunukkea, joka kantaa sisällään lukemattomia miniatyyrikokoisia kopioita itsestään. (s. 13)

   

Teoksen aikana Daniel yrittää ratkaista arvoituksen nimeltä Julián Carax. Hän selvittää tämän henkilöhistorian lapsuudesta alkaen ja kohtaa matkalla monenlaisia ihmisiä, joihin Carax on tavalla tai toisella jättänyt merkkinsä. danielin valoon nostamat salaisuudet osoittautuvat vaarallisiksi hänelle itselleenkin, sillä joku seuraa hänen jokaista askeltaan.

Nautin kuitenkin Ruiz Zafónin miljöön kuvauksesta, kuinka rakennusten yksityiskohdat, puistot ja pilvet järjestäytyvät Barcelonassa, joka maalautui minun silmieni eteen Euroopan isojen kaupunkien (mm. Praha, Dresden, Krakova) mallin mukaan, joissa olen vuoden 2011 road tripillä käynyt. Ruiz Zafónin kuvailu ei kuitenkaan auttanut luomaan eheää kokonaiskuvaa kaupungista monine nimettyine katuineen ja rakennuksineen, joista suurin osa lienee oikeastikin olemassa, vaan kuvittelin kaupungin mielessäni sumuisena sokkelona, josta vain pieni osa on kerrallaan nähtävissä.

  

Naisen heikko asema, naiseksi pukeutuvan miehen kohtalo ja aikalaisten homofobia herättelivät, vaikka asioiden käsittely ei jokaisessa tapauksessa ollutkaan kaikkein miellyttävin. Teos on luokiteltu maagisesi realismiksi, mutta minulle teos oli vain hyvin realistinen ilman häivähdystäkään fantasiasta. Jäin myös miettimään parin yksityiskohdan sopivuutta ajankuvaansa, esimerkiksi lasten kuvalliset lakanat ja kaksiteholinssit. Käännös on pääosin sujuva, eikä lukiessa herännyt ajatusta, kuinka jokin kohta tai sanonta on kuulunut alkuperäiskielisessä versiossa. 

  

Ajattelin tarttua hyvään kirjaan ja piiloutua maailmalta. (s. 301)

  

Arvosana:

  
Takakannesta:

...olin varma, että tuo kirja oli odottanut minua siellä vuosikausia, luultavasti jo ennen kuin olin syntynytkään.

  

Kirjakauppias johdattaa aamuyön hämärissä kymmenvuotiaan poikansa Unohdettujen kirjojen hautausmaalle, kohtalokkain seurauksin. Mystinen pyhäkkö Barcelonan vanhan kaupungin sydämessä muuttaa Danielin loppuelämän. 

Vanhan paperin, pölyn ja magian keskeltä pojan käsiin etsiytyy Tuulen varjo, jonka kadonnutta kirjoittajaa Julián Caraxia hän alkaa pakkomielteisesti etsiä. Yli vuosikymmenen ajan Daniel seuraa kirjailijan jälkiä läpi rakkauden, väkivallan, ystävyyden ja petoksen labyrintin. Kunnes Caraxin salaperäinen tarina alkaa pelottavasti toistua hänen omassa elämässään...

  

Kiehtova kirjojen ystävän trilleri on lähes kaikkea mitä kirjalta voi odottaa: jännäri, rakkausromaani, kauhutarina.

  

"Tämän miehen kertojalahjat ovat ylivertaiset."

- El Mundo

"Jos lukisin vain yhden kirjan vuodessa, lukisin tämän."

- Turun Sanomat

"Espanjalaisen Carlos Ruiz Zafónin esikoisromaani on niitä kirjoja, jotka voisivat muuttaa lukijankin elämän, jos sille antaa mahdollisuuden. Se on iätön rakkaudentunnustus kirjoille ja kirjoittamiselle ja samalla mukaansatempaava salapoliisiromaani."

- Trendi

  

Suomentanut: Tarja Härkönen, 646 sivua, Loisto-pokkari 2009 (11. painos, 1. painos Otava 2004)

   

Alkuperäinen nimi: La Sombra del Viento (2001)

     

Sarjassa ilmestyneet:

• Tuulen varjo
• Enkelipeli
• Taivasten vanki
• Henkien labyrintti

  

Tuulen varjo on luettu myös täällä: Kirjaneidon tornihuone, Oksan hyllyltä, Pieni kirjasto, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan, Kirjoihin kadonnut, Mari A:n kirjablogi, Kirja vieköön!

  

Samankaltaisia teoksia: Hanna Kauppinen: Kirja jota kukaan ei koskaan lukenut, Walter Moers: Uinuvien kirjojen kaupunki, Uinuvien kirjojen labyrintti, Anne Leinonen: Kirjanoita, Michael Ende: Tarina vailla loppua, Markus Zusak: Kirjavaras, Marcello Simoni: Kirjottujen kirjojen kauppias, Mikkel Birkegaard: Libri di Lucan arvoitus, Gustave Flaubert: Bibliomania, Arturo Perez-Reverte: Yhdeksäs portti, Elizabeth Kostova: Historiantutkija

Margaret Atwood: Oryx ja Crake (MaddAddam #1)

"SUKUPUUTIO, valvojana isoveli MaddAddam, 

Aatami nimesi elävät olennot, MaddAddam nimeää kuolleet."

  

   

Lukuhaasteissa: Lukutoukat ja kirjanörtit -ryhmän kesäkuun kimppaluku

Kimppalukupostauksia muissa blogeissa: Dysphoria, Pauline von Dahl

  

Kun huhti-toukokuussa mietin kesän lukupinoa, huomasin pokkarihyllyssäni pari vähän pidempää, kauan lukemista odottanutta teosta. Ehdotin kirjabloggaajatutuilleni, olisiko heillä innostusta lähteä mukaan kimppalukuun, että lukisimme kesän lomakuukausien aikana kolme kirjaa. Kesäkuun teokseksi valikoitui Margaret Atwoodin Oryx ja Crake (487 sivua). heinäkuun teoksena on Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjo (647 sivua) ja elokuussa Kathryn Stockettin Piiat (611 sivua). 

 

Ne rakennukset, jotka eivät ole palaneet tai räjähtäneet, ovat yhä paikoillaan, mutta kasvikunta työntyy pontevasti joka halkeamaan. Ajan mittaan se rapauttaa asfaltin [--] villiviinin tapaista köynnöstä kasvaa kaikkialla, kiertyy ikkunalaudoille, kiipeää rikkinäisistä ikkunoista sisään, ristikoita ja kaiteita pitkin ylöspäin. Pian tämä alue on tiheää viidakkoa. (s. 292)

  

Luin keväällä ensimmäisen Atwoodini, Orjattaresi ja pidin siitä paljon, vaikka sen teemat ovatkin aika hurjat. Oryx ja Crake ei tavoittanut aivan samaa vaikuttavuuden astetta, mutta nautin suuresti teoksen melankolisesta miljöönkuvauksesta. Jostain syystä inhimillisen kädenjäljen rapistuminen on minusta ollut aina kiehtovaa ja Atwoodin sanankäyttö on oivallista, joskin suomennoksessa oli muutamia outoja käännösvalintoja ja pari kielikukkastakin. Suosittelen siis tämänkin teoksen kohdalla tarttumaan mahdollisuuksien mukaan englanninkieliseen versioon, sillä sen kieli lienee vieläkin tunsaampaa. 

  

"Ei sitä koskaan tiedä."
"Niin mitä?"
"Mitä on todellisuus." (s. 113)

  

Atwoodin teoksilla on vahvasti yhteiskunnallinen sanoma, hän haastaa lukijan ajattelemaan niin naisen asemaa kuin geenimanipulaation vaaroja. Esimerkiksi takakansitekstissäkin mainitut gemakot ovat geenimanipuloituja sikoja, sus multiorganifer. Gemakot kasvattavat useita elimiä ihmisen omista geeneistä, eivätkä ne aiheta hylkimisrekatiota. On halvempaa kasvattaa yksittäisiä elimiä kuin kloonata kokonainen ihminen varaosiksi. (Vrt. Kazuo Ishiguron Ole luonani aina)

   

Ihmiskunta on kuin eräänlainen hirviö. [--] Kuin jättiläisetana, joka armotta popsii kaikki planeetan muut eliölajit kitaansa (s. 319-320)

  

Teoksessa esiintyy myös lukuisasti muita kasvi- ja eläinlajeja, joiden geenejä on risteytetty keskenään. Aluksi geenimanipulaatio on toiminut ihmiskunnan ja maailman hyväsi, esimerkiksi ilmastonmuutoksen aiheuttamien ongelmien ratkaisemiseksi, mutta pian uusia lajeja luodaan tuoton maksimoimiseksi ja ihan viihteenä, koska siinä saa tuntea itsensä Jumalaksi. 

   

Miksi hänestä tuntui, että nyt oli astuttu rajan yli, otettu peruuttamaton askel? Kuinka paljon oli liikaa, kuinka pitkälle pitää mennä että ollaan liian pitkällä? (s. 272)

    

Teoksen näkökulmahenkilö ei ole nimestään huolimatta Oryx tai Crake, vaikka molemmat ovatkin merkittäviä juonen kannalta, vaan Jimmy tai Lumimies, riippuen puhutaanko saman miehen menneisyydessä, kun kaikki oli vielä näennäisen hyvin vai nykyhetkestä, kun lähes kaikki on tuhoutunut. Kuinka Craken ja Oryxin liittyvät kaikkeen ja heidän nimiensä merkitys paljastuu takaumissa. Samoin selviää mikä johti maailman tnykytilaan. Jimmy on modernin yhteiskunnan haaksirikkoinen arvaamattoman tulevaisuuden rannalla - menneisyyden juoksuhiekkaan juuttunut erakko, jonka ote todellisuudesta lipsuu. 

  

Hän tunsi itsensä yhä enemmän luolaihmiseksi. (s. 265-266)

  

Atwoodin kieli on hieman ronskimpaa tässä kuin, mihin totuin Orjattaresi kanssa. Löytyy niin tupsuja ja killuttimia, vompatin persettä ja pornoa. Käytän itse hyvin hillittyä kieltä ja vaikka tällainen karkea kieli pistääkin silmään lukiessa, sopii se hyvin Jimmyn hahmolle. Jimmy on yksinäisyydessään ja rikkaassa kielen käytössään hieman verrattavissa Andy Weirin Yksin Marsissa päähenkilöön. Atwoodin luomista hahmoista on vaikea pitää, mikä lienee tarkoituksellista. MaddAddam-trilogian ensimmäinen osa päättyy vailla alustusta jatkolle, mutta minulla on jo seuraava osa, Herran Tarhurit hyllyssä. Ihan heti en kuitenkaan taida jaksaa tarttua siihen, sen verran tuhti ja selittelemätön paketti tämä ensimmäinen osa oli.

  

Kun etanat alkavat puhua, aikaa ei ole hukattavaksi. (s. 433)

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Booker-palkitun tarinankertojan huikea kannanotto geeniteknologian vaaroista. Kaksituhatluvun utopia siitä, mitä voi tapahtua, jos kehitys riistäytyy hallinnastamme.

Kauan sitten Lumimiehen nimi oli Jimmy ja hän kuului ystävänsä Craken kanssa hyväosaiseen eliittiin, joka asui biotekniikan suuryhtiöiden rakennuttamissa eristetyissä Piireissä. Muualla, ilmastonmuutosten, epidemioiden ja eriarvoisuuden riuduttamilla rahvaanmailla, elämä oli kaoottista. Tässä geeniteknologian hallitsemassa maailmassa keinoruoat, uudet eläinristeymät ja ihmisten varaosia kasvattavat gemakot olivat arkipäivää, eikä toisinajattelijoita hyväksytty. Kiehtovalla mutta vaarallisella tavalla Crakella oli edessään huikea ura geeniteknologian nerona. Hänen suunnitelmansa uudesta uljaasta maailmasta kietoutuivat niin Jimmy kuin salaperäinen Oryx, molempien miesten rakastettu. Sitten jokin meni pahasti vikaan – ja Lumimies on ainoa joka tietää mikä. 

   

Suomentanut: Kristiina Drews, 487 sivua, Loisto-pokkari 2004 (3. painos, 1. painos Otava 2003)

  

Alkuperäinen nimi: Oryx and Crake (2003)

  

Luettu  myös täällä: Taikakirjaimet, Notko, se lukeva peikko, Opus eka, Kuutar lukee, Kirjavarkaan tunnustuksia, Rakkaudesta kirjoihin

  
Sarjassa ilmestynyt:

• Oryx ja Crake (2003)
• Herran tahurit (2010)
• Uusi maa (2015)

  

Samantyylisiä kirjoja: Colin Thompson: Uusi Eeden, Aldous Huxley: Uljas uusi maailma, Bernard Beckett: Genesis, Johanna Sinisalo: Enkelten verta