Esittelyssä Meri Mortin värityskirja Pohjolan myytit

     

Arvostelukappale

    

Like on julkaissut Meri Mortin värityskuvia aikaisemminkin, valikoimasta löytyvät niin Koristekallot kuin Burleski -värityskirjat. Tämä Pohjolan myytit kutsui minua kolmikosta eniten ja pyysin siitä esittelykappaleen blogiani varten, vaikka en ollut nähnyt teoksesta yhtään kuvaa kannen lisäksi. Yllätyinkin iloisesti löytäessäni upeita kuvia toisensa jälkeen. Kuvien lisäksi teoksessa on lyhyitä kuvailuja kuvissa esiintyvistä mytologisista hahmoista. Mort on ammentanut ideoita niin suomalaisesta kuin skandinaavisesta mytologiasta.

    

Tuonelan lautturi | Pöllö

Tässä värityskirjassa on ehkä paras paperilaatu tähän mennessä kokoelmaani kerääntyneiden värityskirjojen joukossa, Puuväreillä kevyesti väritettäessä kynänjäljestä ei tule aivan tasainen ja kuollut, vaan väripintaan jää pieniä vaaleampia alueita, joista tulee mieleeni monista lasten kuvakirjoista tuttu roisoisempi pinta. Toki halutessaan kynää voi painaa hieman kovempaa ja saavuttaa näin eheämpiä väripintoja (kuten lautturin taustalla olevassa mustassa kolmiossa) tai käyttää tusseja. Itse kuitenkin tykkäsin kevyemmästä kynänkäytöstä (armeliaampaa myös sormille ja ranteille), ja sain sillä monien kuvien kohdalla aikaiseksi leikitteleviä tekstuureja (mm. lautturin veneen puu, käärmeen nahka, riimujen pussukka).  

  

Susi ja käärme | Riimut

Isoja kuvia on vain yhdellä sivulla, vasemmalle puolelle jäävää sivua on kuitenkin myös hyödynnetty, sillä inforuudun lisäksi osa kuvista on saanut kaverikseen pienempiä kuvia. Esimerkiksi pöllön aukeamalla oli neljäs sulka vasemmalla sivulla. Pohjoisen luonto ja mytologia houkuttelivat minua käyttämään luonnonläheisiä, murrettuja sävyjä, mutta tokihan näidenkin kuvien värittämiseen voi käyttää kaikkia sateenkaaren värejä. Teoksessa on 30 isoa kuvaa, joiden kuva-aiheet vaihtelevat mytologisista hahmoista eläinmaailmaan ja abstrakteihin mandaloihin, kukka-aiheita unohtamatta. Suosittelenkin erityisesti mytologiasta kiinnostuneita tutustuaan tähän värityskirjaan. 

Lastenkirjalauantai: Juha-Pekka Koskinen: Gabriel Hullo -sarja

"Tämä on tarina pienestä pojasta nimeltä Gabriel Hullo, 

jota ystävät ja aaveet kutsuvat Kaapoksi."

      

     

Huomattuani Lukupino-blogin Twiitin Juha-Pekka Koskisen Gabriel Hullo -sarjan uusimmasta osasta tehdystä kirjatrailerista, päätin tutkia, että millaisesta kirjasarjasta onkaan kyse. Ensimmäinen osa, Kauhea Gabriel Hullo on ilmestynyt Kariston julkaisemana 2011, kaksi seuraavaa osaa on puolestaan julkaissut Haamu Kustannus (Gabriel Hullo ja keskiyön kestit, 2014 ja Gabriel Hullo ja hirveä Hekla, 2016). Miranda Koskisen (nyk. Mord) kuvitukset lumosivat jo Mervi Heikkilän ja Jussi Matilaisen kirjoittamassa Kummajaisten kylässä, joten pyysin arvostelukappaleen uusimmasta ja varasin sarjan kaksi aiempaa osaa lähikirjastoon.

Oli poika Gabriel nimeltään,

luki kauhukirjoja yhtenään.

Kummitustarinat osasi sadat,

tuttuja olivat noitien padat.

Mörköjä näki hän kaikkialla,

kaapissa, pihalla, sängyn alla.

Kaapilla oli vain yksi haave:

"Minusta tulee isona aave!"

Jokainen kolmesta kirjasta alkaa samalla tavalla, kuvaillen millainen hahmo Gabriel Hullo on ja tyylilajikin käy samalla selväksi. Hauskasti riimitellyt rivit ovat täynnä kauhukirjallisuuden klassikkohahmoja, mutta tarinat sopivat lukijoille seitsemästä ikävuodesta eteenpäin. Koskisen kuvitus tukee kerrontaa vahvoilla väreillä ja yllättävällä viivan käytöllä. 

    

  

Ensimmäisessä kirjassa Kaapo pelkää merillä olevan isänsä joutuneen onnettomuuteen, sillä häntä ei näy kotiin. Opettaja pyytää apeaa Kaapoa kirjoittamaan joulunäytelmän, mutta päätyy poistamaan siitä pojan luomat kauhuolennot. Äidin mukana näytelmää katsomaan saapuu jokin tumma hahmo. Onkohan se isän haamu?

Koulunäytelmä on aloitusta vajaa,

Gabriel huokaa: "Kummajaiset jos rajaa

tarinasta tällä lailla

jännitystä on se vailla."

  

Kaapon kotitalossa kummittelevat hänen molemmat isoisänsä, äidin isä kenraali Paulus ja isän isä merikapteeni Hullo. Ystäviä ei tummiin pukeutuvalla ja omalaatuisella pojalla ole, joten hän viihtyy kotona edesmenneiden sukulaistensa kanssa. Toisessa kirjassa kapteeni Hullo pyytääkin Kaapoa järjestämään juhlat aaveille. Kaapon äiti lähtee koulutukseen Ruotsiin juuri juhlapäivänä ja paikalle saapuu äidin sisko Kaisa. Äiti varoittaa, että Kaisa ei kestä järkytystä tai puheita aaveista. Kuinka käy keskiyön kestien?

Jos joku ottaa kahleet mukaan,

talossa ei nuku kukaan.

Kolmannessa kirjassa Kaapo ihmettelee tyhjillään olevaa naapuritaloa. Hän kysyy kenraali Paulukselta kuka siinä on asunut. Kummitus kertoo naapurissa asuneen viisilapsisen perheen. Isä oli ilmeisesti keksijä ja äiti noita, näin ainakin Paulus oli asian käsittänyt leikkiessään pienenä Reetan, Heklan, Miinan, Justuksen ja Albertin kanssa. Kaapoa kiehtoo tuo outo naapuri ja vaikka häntä kielletään lähestymästä taloa, ei pieni poika voi vastustaa seikkailua. 

  

Kiertää Kaapo talon hiipien,

muratti peittänyt on kiipien

takapihan seinän, kuistin

liukuen kuin hidas luistin.

Murattia pitkin Kaapo kiipeää avoinna olevasta ikkunasta sisälle, mutta sitten joku tulee talon pihaan ja kulkee kohti ovea. Kaapo kiirehtii kotiin ja vahtii taloa ja sen uusia asukkaita korkeasta ruohikosta, joka kätkee joukkoonsa uuden ystävän, 

Kaapossa parasta on hänen lukuharrastuksensa, joka tuo esille, että lukeminen ei ole yhtään tylsää!

Unessa kun on koko talo,

peiton alla tuikkii viel' valo.

Kaapo kirjoja hiljaa tavaa,

uudet kauhut eteensä avaa.

Ihmissusi, kummitus, noita,

vampyyriä ei mikään voita!

Kun tuuli ulkona puita riipii,

Hullon talossa aaveita hiipii.

  

Kauhea Gabriel Hullo (Karisto, 2011), 31 sivua

Gabriel Hullo ja keskiyön kestit (Haamu, 2014), 36 sivua

Gabriel Hullo ja hirveä Hekla (Haamu, 2016), 40 sivua

Hulloja on luettu myös täällä: Luetaanko tämä?, Kirjakaapin kummitus, Kirjakaapin avain, Hemulin kirjahylly

Aikuisten värityskirjat - Unihiekkaa

    

Aikuisten värityskirjat on vuonna 2015 Suomeenkin rantautunut ilmiö, jonka suosion hiipumista on viime aikoina uutisissa nostettu esille. Kuulun Facebookissa useampaankin suomalaiseen ja kansainväliseen värittelijäporukkaan, eikä siellä ainakaan huomaa, että innostus olisi katoamassa mihinkään. Kirjojen vähentynyt myynti saattaa korkeintaan olla osoitus siitä, että trendien aallonharjalla ratsastavat ihmiset ovat löytäneet jotain uutta hypetettäväksi ja vain värittämiseen lumoutuneet ovat jääneet aktiivisiksi harrastajiksi. 

     

Ihana pöllökaksikko | Värityskirjasta Unihiekkaa

Ostin syksyllä ensimmäisen värityskirjani pitkän pohdinnan jälkeen ja päädyin ostamaan Valentina Harperin Creative Coloring - Animals -kirjan. Ennen joulua värityskirjakokoelmani kasvoi kahdella, sillä sain lahjaksi Relax With Art - Pocket Collectionin ja Viidakon sydämessä (Gummerus) -värityskirjat. Vuodenvaihtessa sain vielä siskoltani Atenan kovakantisen Väritä itsellesi mielenrauhaa ja Aikuisten värityskirja - Wonderland -teokset. Näistä jälkimmäinen on oululaisen Kolmiokirja Oy:n julkaisema, samoin kuin nyt esittelyssä oleva Unihiekkaa (3/2016), joka on siis kokoelmani kuudes värityskirja.

  

   

Unihiekkaa -värityskirja sisältää monentasoisia kuvia laajoista pinnoista hyvin pieniin yksityiskohtiin. Kuvia on laidasta laitaan, kattavasti unimaisen teeman alla liikkuen. Suosikkejani ovat eläinaiheet, mandalat ja joukosta hyvin erottuvat kuvat, kuten vaikkapa tuo yllä oleva ihana kuumailmapalloja ja zeppeliinejä sisältävä steampunk-tyylinen kuva. Kuvia on vain joka toisella sivulla, mistä pidin paljon. Värityskirjoja löytyy kauppojen lehtipisteistä ja tätä pystyy tilaamaan suoraan kotiinkin kustantajan sivuilta. 

  

  

Sain arvostelukappaleen kirjasta tänään postissa ja värittelin heti muutaman kuvan. Paperi on ihanan tuntuinen puuväreille: yhtäaikaa sopivan mattapintainen, mutta väri levittyy sille helposti. (Puuväreinä sekoitus Stabiloja ja Tropicolorseja.) Paperi sopii myös tusseille, ainakin jos värittää pieniä alueita. Testasin tusseja tuossa vielä keskeneräisessä pöllökuvassa; pöllöjen silmät on väritetty mustalla Faber Castellin kapeakärkisellä tussilla. Tussi menee hieman paperista läpi, mutta ei seuraavalle sivulle. Vahingot voi välttää laittamalla varmuuden vuoksi kuvien väliin puhtaan A4-arkin tai irrottamalla sivun kirjasta. Itse en vielä kokeillut kuinka helposti sivut saisi irti, sillä varsinaista katkaisureunaa ei tässä ole.

  

Säilytän värikyniäni kahdessa lasipurkissa, jolloin ne voi jättää esille

Yhden kuvan ehdin värittämään kokonaan, nimittäin tämän linnun. Sen vieressä on myös inspiroiva mietelause (jonka muuten allekirjoitan kokonaan). Minulle lintu oli liekeistä nouseva Feeniks, ja siitä sain puna-oranssi-keltaisen värimaailmani. Valitsin kynät hyvin pieneltä skaalalta, mutta läheltä katsottaessa värit erottuvat leikitellen toisistaan. Tähän kuvaan käytin kolmea erisävyistä punaista ja oranssia, sekä yhtä keltaista kynää. Jätin muutaman yksityiskohdan valkoisiksi luomaan kontrastia. 

  

  

Keskeneräisen pöllökuvan jälkeen tartun varmaankin tähän leijonamandalaan. Viidakon sydämessä -kirjasta olenkin värittänyt jo kaikki kissapedot. Jokin niissä kiehtoo suuresti. Vaikka kartoitinkin jo kynieni ruskeita sävyjä, tällä kertaa taidan sittenkin värittää tämän kuninkaallisen olennon satumaisemmin värein. Värittämisessä voi nimittäin käyttää mielikuvitustaan ja antaa kuvissa esiintyville eläimille ja kasveille aivan uudenlaisen värimaailman noudattamatta lunnonlakeja. Se tekee aikuisten värityskirjojen värittämisestä juurikin niin ihanan rentouttavaa, kun voi vapautua kahlitsevista säännöistä edes yhden värityssession ajaksi. Ja voin sanoa, että verenpaine ja pulssi todellakin laskevat värittäessä. Suosittelen siis kokeilemaan, jos vielä ei ole tullut tartuttua värikyniin sitten lapsuuden. 

Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia - Vähäsanaista vertaistukea

"Jos sinusta tuntuu jotenkin tutulta lukiessasi tätä kirjaa, 

sinunkin sisälläsi todennäköisesti on pieni Matti."

    

  

Eilen vietettiin Mikael Agricolan ja suomen kielen päivää. Luin sen kunniaksi Karoliina Korhosen Suomalaisten painajaisia. Kahdesti. Vähäeleinen ja yksinkertaisella viivalla piirretty Matti joutuu jokaiselle tuttuihin tilanteisiin, joissa hiljainen ja omaa tilaansa kunnioittava suomalainen vaivaantuu kohtuuttomasti. Tilanteet liittyvät yleensä toisten ihmisten kohtaamiseen ja saman elintilan jakamiseen. 

  

  

Omalla kohdallani etenkin joukkoliikenteeseen liittyvät tilanteet tuntuivat tutuimmalta, mutta esimerkiksi puheen pitäminen herättää minun sisäisen Mattini talviuniltaan. Paljon samaistumista herättivät myös keskellä yötä metelöivä naapuri ja ei-suomalaisten mämmi-kummastelu. Pelkkiä painajaisia ei nopeasti silmäiltävässä kirjassa ole, loppuun on koottu myös hetkiä, jolloin suomalaisen päiväunet tulevat toteen (kuten tilaisuus saada ilmainen sankko). 

   

    

Suosittelen tarttumaan teokseen, jos haluat kutitella nauruhermojasi ja kokea syvää samaistumista ja ylpeää isänmaallisuutta lempeässä seurassa. Matti on symppis hahmo, johon on tiivistynyt suomalaisuuden ydin. Pelkäksi suomalaisuuden kustannuksella naureskeluksi homma ei kuitenkaan mene, sillä teos esittelee monia perinteitä, kuten kalevalaiselle kansalle ominaisen siniristi-päähineen, saunomisen, ja avaa myös muutamia suomimyyttejä.

  

Takakannesta:

Tämän kirjan päähenkilö on suomalainen Matti, joka arvostaa rauhaa, hiljaisuutta ja henkilökohtaista tilaa. Kuten arvata saattaa, kaikki ei suju aina niin kuin Matti toivoisi.

  

Sinunkin sisälläsi saattaa asua pieni Matti.

   

Suomentanut: Ville Lähteenmäki, Atena 2016 (2. painos)

  

Myös näissä blogeissa on etsitty sisäistä Mattia: Kirjaston kummitus, Read & Survive, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Kirjakko ruispellossa, Tuntematon lukija, Kirsin Book Club, Sivukirjoituksia,

  

Meadiassa: YLE, Helsingin Sanomat, MTV3, Keskisuomalainen, Maaseudun tulevaisuus, Ilta-Sanomat,

Lastenkirjalauantai: Roald Dahl: Ilmarin ihmelääke ja Taikasormi

"Nyt tiedän tismalleen, mitä teen. Minä teen Mummolle UUDEN lääkkeen, 

niin vahvan ja niin tuhdin ja niin fantastisen, että joko se parantaa hänet lopullisesti 

tai sitten posauttaa häneltä päälaen ilmaan. Minä teen Mummolle semmoisen 

IHMELÄÄKKEEN, ettei ole ennen maailmassa nähty."

   

  

Arvostelukappale

  

Tällä kertaa Lastenkirjalauantaissa on jälleen esittelyssä kaksi Roald Dahlin lastenkirjaa. Dahlin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta, ja juhlavuoden lukuhaasteeseen voi osallistua edelleen. Palkintoina osallistuneiden kesken arvotaan ainakin Art Housen sponsoroimia Dahl-kirjapalkintoja. Juhlavuoden kunniaksi kolme Dahlin klassikkoteosta sai uudet painokset, Ilmarin ihmelääke, Kuka pelkää noitia ja Iso kiltti jätti näyttävät käyneen värikylvyssä, sillä sen verran pirteät nämä uudet kannet ovat!

   

Dahlin lastenkirjat yllättävät joka kerta. Miehen kirjoitustyyliä kuvaillaan usein anarkistiseksi ja tosiaankin, hänen hahmonsa eivät aina noudata lakia tai hyvää moraalia, sen verran erikoisia persoonia on kirjailija luonut. Samaan päättömään joukkoon kuuluu tämä vuonna 1981 päivänvalon nähnyt Ilmarin ihmelääkekin. 

  

Mummo kertoo ilmarille erikoisista herkuistaan.

Ilmari Intomielellä on ilkeä, lastenlastaan jatkuvasti komenteleva mummo, josta käytetään aika rajuja nimityksiä, kuten "vanha ämmä". Ilmari on päättänyt keittää tehokkaan lääkkeen, jolla Mummosta tulee kiltti ja herttainen, niin kuin mummojen tulee olla. Lääkeseokseen heitetään mm. pakkasnestettä, karvapoistoainetta ja kengänkiilloketta - melkoinen noidan keitos on siis kyseessä. Aineella on kuin onkin Ilmarin toivoma räjähtävä vaikutus, mutta pari odottamatonta (ja niin kovin Dahlmaista) käännettä tarinassa on myös luvassa. 

  

En uskaltaisi suositella tätä teosta varauksetta aivan jokaiselle, tai ainakaan sensuroimatta ääneen luettavaksi rajun kielenkäytön vuoksi. Minusta tuntuu myös, että Ilmarin lääkkeseos saattaisi houkutella useimpia lukijoita/kuulijoita kokeilemaan vastaavaa itsekin. Tiedän, että itse ainakin olisin lapsena yrittänyt sekoittaa Ilmarin mallin mukaista keitosta, sillä asuin hänen tapaansa maatilalla, kaukana kaikesta. Lääkettä olisin varmaan juottanut parille ilkeälle pojalle koulussa.

  

Löysin teoksesta kiehtovia yhteyksiä brittiläisen lastenkirjallisuuden klassikkoon, Liisan seikkailuihin ihmemaassa sekä uudempaan klassikkoon Harry Potter ja Azkabanin vankiin. Vaikka en olekaan Quentin Blaken kuvitustyylin suurin fani, en osaisi kuvitella Dahlin teoksia ilman niitä. 

       

  

Takakannesta:

Ilmarin on yksinkertaisesti tehtävä jotain kamalalle isoäidilleen, jolla on maailman kuvottavimmat syömätottumukset. Yleensähän isoäidit ovat herttaisia ja syövät kermakakkuja, mutta Ilmarin isoäidin lempiruokaa ovat tuhatjalkaiset, etanat kaalin kera ja pihtihännät. 

   

Ilmari harkitsee erilaisia mukavia tapoja laittaa isoäiti kuriin; hän haluaisi tiputtaa käärmeitä tämän kaula-aukosta ja laittaa pommeja tämän tuolin alle. Mutta kaikki nämä sinällään käyttökelpoiset ideat saavat väistyä, kun hän päättää tehdä lääkkeen, joka muuttaa isoäidin kiltiksi vanhaksi rouvaksi tai saa tämän häviämään kokonaan.

   

Ilmarin ihmelääkkeessä on aineksia karvanpoistoaineista pakkasnesteeseen, ja se saakin aikaan melkoisen mielenkiintoisia tuloksia.

  

Samantyylisiä kirjoja:  Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa, J.K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki, Siri Kolu: Tervemenoa Taika Taksinen

   

Suomentanut: Asser Korhonen ja Antti Mäkinen, 121 sivua, ArtHouse 2016 (8. painos)

   

Kuvitus: Quentin Blake

  

Alkuperäinen nimi: George's Marvelous Medicine (1981)

  

Myös täällä on sekoiteltu taikaliemiä: Kirjojen keskellä, Sininen keskitie, Oksan hyllyltä

*****

  

"Minulla on ollut taikasormi aina. En osaa ihan tarkalleen sanoa kuinka se toimii 

- en tiedä sitä itsekään.

Mutta niin tapahtuu aina kun näen punaista. Silloin minulle tulee kamalan kuuma 

ja oikean käteni etusormi alkaa kihelmöidä vimmatusti. Yhtäkkiä sormestani 

syöksähtää salama kuin sähköinen purkaus. Se hypähtää sormestani ja koskettaa sitä 

joka minut on suututtanut. Kun osoitan taikasormellani jotain, asioita alkaa tapahtua."

       

   

Taikasormi kertoo tarinan nimettömäksi jäävästä tytöstä, jolla on kyky muuttaa asioita. Suuttuessaan hän taikoo ensin kissan viikset ja hännän opettaja Talvelalle ja myöhemmin siivet metsästystä harrastavalle naapurissa asuvalle Kesälän perheelle. Tyttö ei nimittäin pidä ihmisistä, jotka ampuvat eläimiä.

  

Voi hyppyset! Voi hyvät hyppyset! Olin jo kuukausia vannottanut itseäni etten enää koskaan tekisi sitä. (s. 10)

  

Isä-Kesälän pitää lopulta rakentaa pesä puuhun sorsien asetuttua heidän talonsa. Äiti-Kesälä puolestaan rauhoittelee lapsiaan ruoka-aikana: "Älkäähän murehtiko, kultaseni. Minä pureskelen madot oikein pieniksi suussani. Ette edes huomaa eroa. Herkullisia matopurilaisia ja toukkapiiraita."

  

Dahlin opettavaisempiin teoksiin kuuluva nopealukuinen kirja sopii hyvin juuri lukemaan oppineille, 7+ vuotiaille ja se auttaa näkemään asioiden kaksi erilaista puolta; millaista on kävellä kilometri jonkun toisen kengissä. Teoksessa on myös pasifistinen, eläintensuojelua ja kasvissyöntiä kannattava vire.

  

Taikasormi saa lukijansa haaveilemaan kyvystä muuttaa asioita paremmaksi - kyky, jonka ainakin itse toivoisin omistavani tähän maailman aikaan. Dahl ei selittele mistä tyttö on saanut maagiset voimansa ja teeman käsittely jää muutoinkin hieman pintaraapaisuksi. Olisi ollut kiinnostavaa lukea muistakin tapauksista, joissa taikuus auttaa muuttamaan mielipiteitä. 

     

   

Takakannesta:

Osoitin taikasormella opettaja Talvelaa suoraan ja tarkasti ja melkein samassa... hänen kasvoistaan alkoi kasvaa pari viiksiä!

Tämän kirjan pieni tyttö on erittäin epätavallinen. Kun joku suututtaa hänet - eikä hän pysty hillitsemään itseään - hän sinkauttaa rangaistuksen tämän päälle salamoivalla taikasormella.

Tapahtumat etenevät vauhdikkaasti ja hauskasti tässä neuvokkaassa tarinassa, jota Quentin Blaken piirrokset taidokkaasti myötäilevät.

  

Samantyylisiä kirjoja: Roald Dahl: Matilda

   

Suomentanut: Päivi Heininen, 64 sivua, ArtHouse 1998

   

Kuvitus: Quentin Blake

  

Alkuperäinen nimi: Magic Finger (1966)

  

Taikasormea on luettu täälläkin: Kirjojen kekellä, Sininen keskitie, Onko kaunosieluista kyborgeiksi?, Kirjanainen

Dahlin suomennetut lastenkirjat:

• Jaakko ja jättipersikka (James and the Giant Peach, 1961)
• Jali ja suklaatehdas (Charlie and the Chocolate Factory, 1964)
• Taikasormi (Magic Finger, 1966)
• Kekseliäs kettu (Fantastic Mr. Fox, 1970)
• Jali ja lasihissi (Charlie and the Great Glass Elevator, 1971)
• Iskä ja Danny maailmanmestari (Danny, the Champion of the World, 1975)
• Suunnattoman suuri krokotiili (The Enormous Crocodile, 1976)
• Nilviöt (The Twits, 1980)
• Ilmarin ihmelääke (George's Marvelous Medicine, 1981)
• Tautisia tarinoita (Revolting Rhymes, 1982)
• Iso kiltti jätti (Big Friendly Giant, 1982)
• Kuka pelkää noitia (The Witches, 1983)
• Kirahvi, Kaani ja minä (The Giraffe and the Pelly and Me, 1985)
• Matilda (Matilda, 1988)
• Riimihärkää muusilla (Rhyme Stew, 1989). 
• Annok iplik (Esio Trot, 1990)
• Tynkätyiset (The Minpins, 1991)