Mamoru Hosoda & Yu: Susilapset 1

"Kumpina meidän pitäisi elää, ihmisinä vai susina."

  

    

Arvostelukappale

Naistenviikko kirjablogeissa 18.-24.7.2016
Nimipäivä tänään: Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja

        

Kolmeosainen sarjakuva perustuu Mamoru Hosodan Wolf Children (2012) -elokuvaan. Hahmot elokuvaan on suunnitellut Yoshiyuki Sadamoto, joka tunnetaan erityisesti Neon Genesis Evangelionin hahmosuunnitelijana, mangaversion puolestaan on piirtänyt Yu. 

   

Susilapset ilahdutti heti alkuun sijoitetuilla värisivuilla, joita olikin tällä kertaa useampia. Tarina kertoo nuoresta Hanasta, joka yliopistossa biologian luennollan ollessaan tapaa erikoisen miehen, johon rakastuu ja jonka kanssa saa vähän myöhemmin kaksi lasta, tytön, joka saa nimekseen Yuki (lumi) ja pojan, jonka nimeksi tulee Ame (sade), syntymäajankohdan sään mukaan.

   

   

Eräänä päivänä isä ei tulekaan kotiin ja siitä saakka Hana joutuu kasvattamaan pieniä lapsiaan yksin. Hän keskeyttää opintonsa ja lopettaa työnsä. Lasten isän salaisuutena oli ihmissusiperimä, jonka hän siirsi eteenpäin Yukille ja Amelle. Niinpä lapsia ei ole koskaan rokotettu ja he ulvovat eläimellisesti ollessaan surullisia. Ei kestä siis kauan, ennen kuin sekä isännöitsijä, että lastensuojeluviranomainen kolkuttelevat Hanan ovella. On aika muuttaa.

  

   

Perhe löytää maaseudun rauhasta vanhan talon, jonka ympärillä riittää tilaa susilasten kasvaa rauhassa, eikä kukaan huomaa, jos lasten sudenkorvat ovat välillä näkyvissä. Talo muistuttaa paljon Hayao Miyazakin animessa Naapurini Totoro esiintynyttä taloa, jonne Satsuki ja Mei muuttivat isänsä kanssa. Koska en tunne japanilaista rakennushistoriaa riittävän hyvin, en voi kuin olettaa talon olevat melko tyypillinen tietyn aikakauden tyylin mukainen maaseutuasumus.  

  

   

Ame: Äiti, miksi sudet ovat aina pahoja? Kaikki vihaavat niitä ja lopuksi ne tapetaan. Minä en halua olla susi. 

Äiti: Niinpä. Mutta äiti kyllä tykkää susista. Vaikka kaikki muut vihaisivat. (s. 146-147)

    

    

Susilapset on sievästi piirretty manga hyvinkin haastaavasta elämäntilanteesta: millaista on olla yksinhuoltajaäiti ja kantaa samalla myös suurta salaisuutta. Yuki ja Ame kasvavat nopeasti ensimmäisen mangan aikana. Uudessa kodissa Yuki on viisivuotias ja Ame neljä. Harmillisesti Hanan ja nimettömäksi jäävän susimiehen rakkaus ja yhteiselosta kerrotaan vain ensimmäisten kahden luvun aikana. Olisin halunnut tietää tuosta erikoisesta hahmosta lisää. 

  

Kuten esimerkiksi Brian K. Vaughanin Saga-sarjakuvassa, kertojaäänenä on kahdesta erilaisesta maailmasta tulleen rakastavaisen aikustunut esikoistytär. Vaikka ikäsuositukseksi on laitettu 11+, uskon, että myös aikuislukijat löytävät varmasti tarttumapintaa tästä mangasta. Susilasten toinen osa ilmestyy 2.9.
   

Takakannesta:

Yliopistossa opiskeleva Hana rakastuu luennolla kohtaamaansa nuorukaiseen. Häntä ei pelota pois edes se, että rakastettu paljastuu ihmissudeksi! Pari aloittaa yhteisen elämän ja pian Hana odottaa jo toista lastaan. Mutta kohtalo on arvaamaton, ja äkillinen tragedia muuttaa kaiken...

  

Ikäsuositus: 11+

  

Suomentanut: Suvi Mäkelä, 176 sivua, Sangatsu Manga 2016

  

Alkuperäinen nimi: Ookami kodomo no Ame to Yuki (2012)

  

Susilapset on luettu myös täällä: AnimeGarden!, Notko, se lukeva peikko, Futoi Yatsu

Lastenkirjalauantai: Eleanor H. Porter: Iloinen tyttö

"Katsos, kun koettaa keksiä hauskoja asioita, niin ei huomaakaan ikäviä."

      

   

Naistenviikko kirjablogeissa 18.-24.7.2016

Nimipäivä tänään: Olga, Oili

  

NTK-haaste (luettuja kirjoja 2), Helmet-lukuhaaste: 24. Kirjasammon päivän täkynä vuonna 2016 ollut kirja (21.3.2016)

   

Eleanor H. Porterin tyttökirjaklassikko Iloinen tyttö ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi jo sata vuotta sitten. Löysin teoksen omaan hyllyyni helmikuussa Helsingin matkalla Emmaus-kirppikseltä (teen siellä aina ihan parhaat löydöt). 

    

Iloinen tyttö on ihastuttava tyttökirjaklassikko, joka kertoo 11-vuotiaasta Pollyannasta. Hänen äitinsä Jennie on aikoinaan seurannut sydämensä ääntä ja mennyt naimisiin köyhän papin John Whitterin kanssa, vaikka naapurin rikas herra olisi myös mielellään ottanut hänen kätensä. 

  

Tämän valinnan jälkeen perhe katkaisi kaikki yhteydet Jennieen. Parilla oli muitakin lapsia, mutta vain Pollyanna jäi henkiin. Jenniekin kuolee muutamia vuosia sen jälkeen, kun Pollyanna oli syntynyt. Tytön nimi koostuu Jennien kahden tädin nimistä Polly ja Anna - tämä kertoo siitä, kuinka Jennie edelleen ajatteli siskojaan, joille status oli kuitenkin verisidettä tärkeämpi. 

  

Pollyanna on tottunut elämään sillä vähällä, mitä kirkon apulähetyksissä on tullut. Kun tyttö toivoi nukkea ja paketista paljastuikin kainalosauvat, hänen isänsä kertoi tälle ilonkeksimisleikistä. Leikin ideana on nähdä hyvää kaikessa, mitä vastaan tulee. Esimerkiksi on oltava iloinen asia, että kainalosauvoille ei ole tarvetta. 

  

Kun isäkin yllättäen kuolee, jää Pollyanna orvoksi. ja hänen ainoa elossa oleva sukulaisensa, Polly-täti ottaa hänen huollettavakseen. Yksin palvelusväen kanssa asuvan, hiljaisuutta arvostavan tädin ja Pollyannan elämänkatsomukset törmäävät toisiinsa tuon tuostakin. Pollyanna yrittää silti edelleen nähdä kaikessa ja kaikissa ainakin jotain hyvää. Positiivinen tyttö onkin siis lääkettä koko kylälle, sillä hänen iloisuutensa säteilee jokaisen tapaamansa ihmisen elämään.

  

Toivoisin, voisin ostaa hänet ja kirjoittaa hänet lääkemääräyksiin kuin rasiallisen pillereitä. (s. 95)

    

Pollyanna on reipas nuori neiti, joka kiipeilee puissa, eikä epäröi tutustua kaikkein omituisimpina ja luotaantyöntävinä pidettyihin ihmisiin. Hänestä haasteet eivät nimittäin ole pelottavia vaan uusia mahdollisuuksia löytää iloa. Monia lukijoita Pollyannan leikki on ärsyttänyt, minusta hänen asenteensa on erittäin hyvä ohje elämään, sillä miksi pitäisi aina murehtia ja nähdä vain asioiden ikäviä puolia.

  

 - On kummallista, että koirat ja kissat tietävät paljon paremmin kuin toiset ihmiset miltä joku näyttää sisältäpäin. (s. 89)

    

Iloinen tyttö on erittäin suositeltava teos. Loppupuolella eräs tapahtumaketju on hieman surullinen, mutta genrelleen uskollisesti kaikki päättyy kaikkien osalta hyvin. Jos et siis vielä ole lukenut tätä klassikkohelmeä, ja pidät vanhoista tyttökirjoista, tässä oiva lukuvinkki. 

  

- Kyllä minä sinut muistan. Arvattavasti jokainen muistaa, joka sinut on kerran nähnyt. (s. 63)

  

Etsiessäni Iloisen tytön perustietoja, kuten alkuperäistä ilmestymisvuotta (näissä vanhemmissa painoksissa sitä ei yleensä mainita), huomasin kirjalla olevan jatko-osan. Kaiveltuani asiaa, sain tietooni, että sarjaa on itseasiassa kirjoittanut Porterin kahden teoksen jälkeen peräti neljä muuta kirjailijaa, yhteensä kahdentoista osan verran. 

  

Suomeksi sarjaa on käännetty neljä osaa, viimeisimpänä Harriet Lummis Smithin Pollyannan aarteet (1954). Hämmentävästi toinen osa on käännetty nimellä Pollyanna (engl. Pollyanna Grows Up), kun ensimmäisen osan alkuperäinen nimi on Pollyanna. Jatko-osasta on myös myöhempi käännös 1950-luvulta nimellä Pollyanna kasvaa suureksi. 

  

- Voi, sehän on pieni sateenkaarilapsi, oikea sateenkaari, joka on tullut tervehtimään teitä, hän huusi innoissaan. - Miten ihmeessä se on voinut päästä sisälle? (s. 112)

  

Arvosana:

   

Takakannesta:

Amerikkalaisen Eleanor H. Porterin maailmankuuu kirja kertoo orvosta Pollyannasta, joka aikuisten kalseassa maailmassa urhoollisesti leikkii 'ilonkeksimisleikkiään', valloittaa ystäviä kaikkialla, järjestelee hilpeästi ja viattomsti heidän sotkuisia sioitaan ja lopulta sulattaa jään myös ynseän Polly-tälli sydämestä.

  

Tasan viisi vuosikymmentä on kulunut siitä, kun tämä liikuttava ja aurinkoinen kirja ensi kerran ilmestyi syomeksi, eikö se suinkaan ole jäänyt unohduksiin. Se on yhtä viehättävää luettavaa nykypolven tytöille kuin aikoinaan heidän äideilleen.

Samantyylisiä kirjoja: L.M. Mongomery: Annan nuoruusvuodet, Pieni runotyttö, F. H. Burnett: Salainen puutarha

  

Suomentanut: Hannes Leiviskä, 169 sivua, Nuorten toivekirjasto: 25, WSOY 1972 (4. painos, 1. suomennettu painos 1916)

    

Alkuperäinen nimi: Pollyanna (1913)

  

Pollyannan kanssa iloa on löydetty myös täällä: Booking it some more, Neilikoita hiuksissa, Luen, siis olen

Sarjassa ilmestyneet:

Eleanor H. Porter:

• Iloinen tyttö, 1916 (Pollyanna, 1913)
• Pollyanna, 1925 (Pollyanna Grows Up, 1915)

  

Harriet Lummis Smith: 

• Pollyanna omassa pesässään, 1953 (Pollyanna of the Orange Blossoms, 1924)
• Pollyannan aarteet, 1954 (Pollyanna's Jewels, 1925)
• Pollyanna's Debt of Honor, 1927
• Pollyanna's Western Adventure, 1929

  

Elizabeth Borton: 

• Pollyanna in Hollywood, 1931 
• Pollyanna's Castle in Mexico, 1934
• Pollyanna's Door to Happiness, 1936 
• Pollyanna's Golden Horseshoe, 1939 
• Pollyanna and the Secret Mission, 1951

  

Margaret Piper Chalmers: 

• Pollyanna's Protegee, 1944

  

Virginia May Moffitt:

• Pollyanna at Six Star Ranch, 1947
• Pollyanna of Magic Valley, 1949

Naistenviikko: Jane Mendelsohn: Minä olin Amelia Earhart

"Minusta naisten pitäisi tehdä omaksi ilokseen kaikenlaista mitä miehet ovat tehneet."

   

   

Naistenviikko kirjablogeissa 18.-24.7. 

Nimipäivä tänään: Leena, Matleena, Leeni, Lenita

Helmet-lukuhaaste: 23. Oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja, Ultimate Popsugar Reading Challenge: 30. A book with a blue cover

   

Luettuani ensimmisen kerran Helmet-lukuhaasteen kohdan 23, ajattelin, että olisi haastavaa löytää kiinnostava oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja. En muista mistä nappasin suosituksen tästä Jane Mandelsohnin teoksesta Minä olin Amelia Earhart, muta kiinnostuin siitä heti. Naislentäjät ovat edelleen harvinainen näky, puhumattakaan siitä, että Amelia Earhat katosi 2.7.1937 yrittäessään lentää maapallon ympäri kaksimoottorisella Lockheed Electralla.

  

Tämä on kertomus siitä, mitä minulle tapahtui kun kuolin. 

Tämä on myös minun elämäntarinani. Tarina kohtalosta, 

sallimuksen ja onnenlahjojen alkemiasta. (s. 9)

  

Mendelsohn on ottanut Amelian katoamisen teoksensa inspiraatioksi ja kirjoittanut romaanin muodossa siitä, mitä olisi voinut tapahtua. Katoaminen synnytti paljon teorioita siitä, mitä Earhartille ja hänen navigaattorilleen Fred Noonanille tapahtui. Teorioista on kirjoitettu paljon artikkeleita sekä kirjoja ja Amelian matkaraporteistakin on julkaistu teos, sillä hän lähetti niitä kirjeellä aina välilaskujensa aikana.  Vieläkään ei tiedetä, mitä heille oikeastaan tapahtui. 

      

Niin kauan kuin muisti, hän oli halunnut olla sankaritar. Tähän kutsumukseensa hän päätyi halvoissa elokuvateattereissa, missä hän joutui Kleopatran ja Jeanne d'Arcin lumoihin. Nuo valtakuntia hallitsevat ja sotia käyvät sminkatut jumalattaert eivät lainkaan muistuttaneet hänen tuntemiaan naisia. Hänen tuntemansa naiset tekivät miestensä mielen mukaan. Sankarittaret tekivät mitä itse tahtoivat. Kuvitteellinen maailma missä naiset viettivät poikkeuksellista elämää sai hänet pauloihinsa, (s. 13-14)

  

Mendelsohnin astuu romaanissaan Amelian kenkiin ja kertoo tämän ajatuksista ennen ennätyslentoa, sen aikana ja pakkolaskun jälkeen. Tarina ei etene lineaarisesti, vaan alussa Amelia on jo pienellä saarella (kuusi kilometriä pitkä ja kahdeksansataa metriä leveä), jonne hän suunnasta eksyttyään onnistuu laskeutumaan ennen kuin polttoaine loppuu. Taivaaksi nimeämältään paratiisisaarelta hän kertoo lentäjän lokikirjaansa kirjoittaman tarinan. Taukaumien kautta lukija saa kuvan myös Amelian avioliitosta ja vapauden kaipuun täyttämästä elämästä.

     

Minun oli määrä olla ensimmäinen nainen joka lentäisi Atlantin yli. Joku mies lentäisi konetta, mutta he halusivat naisen joka istuisi koneessa, jotta he tekisivät ennätyksen ja saisivat julkisuutta. He tahtoivat minut matkatavaraksi. Tiesin että olisin pystynyt itsekin lentämään konetta, mutta minun oli hyväksyttävä heidän ehtonsa. Millään muulla keinoin en olisi päässyt lentäjänuralle. En ollut rikas. Useimmat muut lentämistä harrastavat naiset olivat varakkaita. (s. 21)

  

Mendelsohnin kerronta on paikoin äärimmäisen kaunista, suorastaan runollista. Hän kutsuu Amealiaa ja Noonania kahdeksi eksyneeksi sieluksi suunnattomassa vainajien valtakunnassa ja kuvailee, kuinka tuuli piirtää ohuita juonteita aavikon pintaan rypyttäen autiomaan kasvot, kuinka Lae tuntuu ihmisasutuksen viimeiseltä rajalta, missä kalliosaaret kohoavat merestä kuin vainajien sormet, kuinka vieras, kirkas tähtitaivas on kuin kauniilla mutkikkaalla kielellä kirjoitettu ja kuinka myrskytuulessa taipuvat palmut nakkelevat hiuksiaan kuolemaa torjuvan tanssin myllerryksessä.  

   

Hänen nähdäkseen minä edustan mitä epänaisellisimpia ominaisuuksia: olen jyrkkä, vaativa ja töykeä. Turhautuneena minä olen tyly ja kärsimätön. Minä kiroilen. Eikä minun epänaisellisessa, lihaksikkaassa ruumiissani ole yhtäkään uhrautuvaa, äidillistä säiettä. (s. 20)

  

Teos oli kuitenkin varsin hidaslukuinen, osittain siksi, että jäin ihastelemaan kaunista kieltä, osittain siksi, että tarina tuntuu välillä polkevan paikallaan ilman varmuutta mihin suuntaan sen pitäisi seuraavaksi mennä. Loppujen lopuksi lukukokemus on kuitenkin positiivinen, sillä fiktiivisyydestään huolimatta se tarjoaa faktaa ponnahduslautanaan käyttäen yhden mahdollisen tapahtumaketjun, joka aiheutti tämän naispioneerin näyttävän poistumisen elävien kirjoista. Rivien väleistä saa myös kuvan 

   

Tuona päivänä koneessa minulla on tyypillinen univormuni, ruskeat nahkahousut ja valkoinen silkkipaita. Halusin toisten lentäjien suhtautuvan minuu vakavasti. Halusin kiihkeästi tehdä heihin vaikutuksen. Tässä elämänvaiheessa ostin myös nahkatakin sulautuakseni lentokentän muuhun väkeen. Ensimmäisenä yönä nukuin se ylläni, sillä rakastin sitä ja halusin saada sen sisäänajetuksi. Sitten läikytin siihen öljyä, jotta siitä olisi tullut tahrainen. (s. 18-19)

Amelia Earhart ja Lockheed Electra

  

Arvosana:

   
Takakannesta:

Heinäkuun toisena päivänä 1937 maailmanympärilennolla ollut Amelia Earhart ja hänen lentosuunnistajansa Fred Noonan kadottavat radioyhteyden ja häviävät ikuisiksi ajoiksi Tyynenmeren aaltoihin. 

   

Tästä todellisesta tapahtumasta Jane Medelsohn on punonut mielikuvitustarinan joka johdattaa lentäjäkaksikon autiolle saarelle, kaiken yhteyden maailmaan kadottaneiksi robinsoneiksi, ja viimein kuoleman tuolle puolen – rakkauteen.

  

Mendelsohnin yhtaikaa sekä runollinen että maagisen väkevä esikoisteos on viime aikojen suurimpia tuhkimotarinoita amerikkalaisessa kustannusmaailmassa, täydellisestä tuntemattomuudesta myyntilistojen kärkeen kivunnut voimannäyttö.

     

Suomentanut: Marja Alopaeus, 158 sivua, Gummerus 1997 

    

Alkuperäinen nimi: I Was Amelia Earhart (1996)

   

Amelian lennosta on luettu myös täällä: Kujerruksia, Satun luetut, Evarian kirjahylly

Naistenviikko: Jennifer Worth: Hakekaa kätilö 2 - Kaupungin varjoissa

"Naiset ovat yhteiskuntaa ylläpitävä voima"

     

   

Naistenviikko kirjablogeissa 18.-24.7. 

Nimipäivä tänään: Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna
 
Helmet-lukuhaaste: 26. Elämäkerta tai muistelmateos

   

Jennifer Worthin omaelämäkerran toinen osa Hakekaa kätilö 2 - Kaupungin varjoissa on teoksena ehkä jopa edellistä sujuvampi luettava. Worth kirjoittaa kokemuksistaan ja tapaamistaan ihmisistä romaanimuodossa. Jenny työskentelei sairaanhoitajana 1950-luvulla East Endissä, nunnien pyörittämässä Nonnatus Housessa.

  

Aivan yhtä paljon en saanut tästä irti kuin ensimmäisestä osasta. Se ei kuitenkaan johtunut siitä, että tämä olisi ollut huonompi teos, hyvin surullinen vain. Worthin muistelmien toisen osan nimen englanninkielinen sana workinghouse nimittäin viittaa nimittäin köyhäintaloihin. Suomenkielinen nimi on paljon miellyttävämpi. Tässä osassa kätilön työt ovat vain pienessä sivuroolissa ja Worth kertoo kolmesta eri tapauksesta pidemmälti. 

   

En jaksa suffragetteja. ne tekivät historian suurimman virheen. He halusivat tasa-arvoa. Heidän olisi pitänyt taistella naisten vallan puolesta. (s. 195)

  

Kirjailija alleviivaa useaan otteeseen 2000-luvun ihmisten helppoa elämää ja toteaa, että nykyään ei tiedetä ollenkaan, kuinka rankkaa naisilla oli viisikymmentä vuotta sitten. Harvassa talossa oli juoksevaa vettä, sähköä tai sisävessaa, 25 neliön asuinhuoneessa saattoi elää jopa 15 lapsinen perhe ja ankaran työttömyyden aikana rahaa ei saanut sosiaalihuollosta. Worth kertoo välillä mikä historian käänne vaikutti mihinkin tilanteeseen 50-luvulla. Esimerkiksi, että teollistumisesta johti räjähdysmäiseen väestönkasvuun. En todellakaan pysty kuvittelemaan, millaista olisi elää toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen, synnyttää kaksinumeroinen määrä lapsia ja jakaa elintila ötököiden kanssa

   

Minun sukupolveni kasvoi köyhäintalojen varjoissa. Vanhempani ja isovanhempani elivät jatkuvassa pelossa, että jotain odottamatonta tapahtuisi, minkä seurauksena he joutuivat noihin hirvittäviin rakennuksiin. (s. 28)

    

Ensimmäinen osio käsittelee köyhäintalossa varttuneita Janea ja sisaruspari Peggyä ja Frankia. Janen äiti tuli raskaaksi palvelemalleen isännälle ja hänet lähetettiin köyhäintaloon. Lapset ja vanhemmat, miehet ja vaimot erotettiin toisistaan. Jane ei siis koskaan oppinut tuntemaan äitiään. Peggy syntyi keskosena ja on Frankia neljä vuotta nuorempi. Heidän isänsä kuoli lavantautiin ja astmaattinen äiti kuoli pian hänen jälkeensä yrittäessään tienata rahaa perheen elättämiseen. Lapset päätyivät köyhäintaloon ja Frankin täytettyä seitsemän heidät erotettiin. Frank lähetettiin poikien osastolle. Erinäisten käänteiden jälkeen hän 16-vuotiaana tulee lopulta hakemaan siskonsa asumaan kanssaan. Arka Jane asuu Nonnatus Housessa, iloinen Peggy siivoaa siellä pari kertaa viikossa ja Frank myy keittiöön kalaa. 

  

Frank ei ollut ajatellut siskoaan vuosiin ja sisko oli myös todennäköisesti unohtanut veljensä olemassaolon. (s. 105) 

Peggy olisi nyt 12-vuotias eli varsinainen nuori neiti. Frank ei ollut nähnyt Peggyä vauvavuosien jälkeen, mutta hän kuvitteli, että tämä muistutti heidän äitiään. (s. 112)

   

Toisessa osiossa 90-vuotias sisar Monica Joan pääsee esille, ja hän onkin erittäin kiinnostava persoona. Sisar Monica Joania syytetään näpistelystä ja hänen henkinen terveytensä kyseenalaistetaan. Jenny on ainoita ihmisiä, joita sisar Monica Joan sietää tutkimusten aikaan ja kertoo tälle nuoruudestaan. Hän oli rikkaan perheen tytär, joka nähtyään kuinka miehet kohtelivat hänen äitiään ja tätiään, päätti kapinoida ja rikkoa perheensä perinteet ilmoittamalla haluavansa sairaanhoitajaksi. Isä lukitsi tytön huoneeseensa, mutta tämä lähetti kirjeen Florence Nightingalelle, joka puhui hänen puolestaan kuningatar Victorialle. Sisar Monica Joan on todella monipuolinen ja ihastuttavan ennalta-arvaamaton ihminen.

    

Vannoin, etten seuraisi äitini, tätini ja heidän ystäviensä jalanjälkiä. Minusta ei tulisi naista, jonka aviomies voisi määrätä hampaat vedettäväksi vaimonsa suusta, tai joka voitaisiin teljetä lukkojen taakse, kuten onneton Anne-tätini. (s. 192)

     

Kolmas osio puolestaan nostaa esiin yhden sotaveteraanin surullisen tarinan. Jenny työskentelee kiertävänä sairaanhoitajana ja yhtenä potilaistaan hän tapaa Joseph Collettin, yksinäisen vanhuksen, jonka säärihaavoja hän hoitaa. Siteiden vaihtamisen lisäksi Jenny ystävystyy isoisänsä kaltaisen miehen kanssa ja kuulee tämän elämäntarinan. 

  

Olimme päättäneet, että meitä eivät sakemannit voittaisi. 'Keskisormea Hitlerille' oli meidän asenteemme. (s. 321)

  

Molemmat Worthilta lukemani muistelmateokset ovat saaneet kiinnostumaan entistä enemmän historiasta, niin maailmansodista kuin naisten oikeuksista aiemmilla vuosikymmenillä ja tulen ehdottomasti jossain vaiheessa lukemaan myös muistelmien kolmannenkin osan - ehkä ensi vuoden naistenviikolla.
 
Koska teos perustuu tositapahtumiin, ja se on kerrottu vaikuttavasti, on lukijan pakko välillä ottaa etäisyyttä tekstistä, sen verran rankkoja ihmiskohtaloita teos esittää. Teoksen ensimmäisen ja kolmannen osan kokemukset olivat itseasiassa hyvin laajoja ilmiöitä, mutta äärimmäisen vähän puhuttuja ja Worth antaa kasvot monille menneisyyden haamuille, joiden ääntä tai tarinaa ei ole koskaan kuultu.

  

Nämä nunnat olivat todellakin sankareita. He olivat tulleet lontoon satama-alueen slummeihin aikana, jolloin kukaan muu ei suostunut menemään lähellekään niitä, paitsi ehkä poliisi. He olivat työskennelleet kolera-, lavantaunti-, tuberkuloosi-, tulirokko- ja isorokkoepidemioiden aikana tartuntariskistä huolimatta. He olivat työskennelleet kahden maailmansodan ajan ja selviytyneet Lontoon pommituksista toisen maailmansodan yhteydessä. (s. 158)

Worthin teoksella pääsen rastittamaan Lukutoukan kulttuuriblogin kesäbingosta kohdan "Menneisyyteen sijoittuva kirja"

  
Arvosana:

  
Takakannesta:

Värikäs, BBC:n menestyssarjana tunnettu tarina kätilöiden arjesta 1950-luvun Lontoossa jatkuu

  

Jennifer Worthin hauska ja liikuttava tositarina vie lukijan mennessään. Vaikka Lontoon laitakaupungin ihmisten elämä on kovaa, huumori ja romantiikka kukkivat. Oma lukunsa ovat Nonnatus Housen nunnien ja sairaanhoitajien edesottamukset. 90-vuotias sisar Monica Joan jää tällä kertaa kiinni näpistelystä, eikä siinä vielä kaikki.

     

Suomentanut: Eija Tervonen, 350 sivua, Seven-pokkari 2015 (1. painos Otava 2014)

    

Alkuperäinen nimi: Shadows of the Workhouse (2005)

   

Köyhäintaloista, nunnista ja kätilöistä on luettu myös täällä: Kirjojen keskellä, Aakkosellinen hakemisto, Black + White = Grey, Kastanjan lukupäiväkirja, Pappilan elämää, Liftaan

  

Sarjassa ilmestyneet:

• Hakekaa kätilö! (2012) - Call the Midwife (2003)
• Hakekaa kätilö! 2 - Kaupungin varjoissa (2014) - Shadows of the Workhouse (2005)
• Hakekaa kätilö! 3 - Jäähyväiset nunnille (2015) - Farewell to the East End (2009)

Naistenviikko | Henrik Ibsen: Nukkekoti

"Ja mitä sinuun ja minuun tulee, täytyy näyttää siltä, että kaikki meidän välillämme on samanlaista kuin ennenkin. Mutta luonnollisisti vain maailman silmissä. Nyt ei ole enää kysymys onnesta, on kysymys vain jäännöksistä, rippeistä, ulkokuoresta."

  

   

Naistenviikko kirjablogeissa 18.-24.7. Nimipäivä tänään: Riikka

 
Lukuharjoituksia -haaste: luettuja näytelmiä 4, Helmet-lukuhaaste: 34. Keskustelua herättänyt kirja, Ultimate Popsugar Reading Challenge: 17. A book at least 100 years older than you

  

Norjalaisen Henrik Ibsenin klassikkonäytelmä Nukkekoti ilmestyi Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1880, tuolloin tosin nimellä nimellä Nora. Näytelmä on suomennettu neljä kertaa. UNESCO on liittänyt näytelmän käsikirjoituksen Maailman Muisti rekisteriinsä. Näytelmä kertoo kolmen pienen lapsen äidin Noran ja asianajaja Torvald Helmerin parisuhdekriisistä kahdeksan avioliittovuoden jälkeen.

   

Nora esitetään näytelmän alussa lapsenomaisena, sillä sellaisena Torvald haluaa hänet nähdä. Mies kutsuu nuorta vaimoaan toistuvasti laululinnuksi, leivoseksi ja oravaksi, hellitelläkseen vaiko alistaaksen? Nora on miehensä tietämättä tehnyt vuosia aikaisemmin erään kauaskantoisen ja esille tullessaan moniin ihmisiin vaikuttavan päätöksen tarkoituksenaan pelastaa Torvaldin hengen. 

 

Laululinnulla täytyy visertääkseen olla puhdas nokka; ei milloinkaan vääriä ääniä. (s. 52)

  

Näytelmä tapahtuu jouluna ja noiden kolmen päivän aikana Noran menneisyydessään tekemä valinta nousee yllättäen päivänvaloon. Myös Torvaldista paljastuu Noralle aivan uusia puolia, jotka eivät miellytä. Torvald rakastaa kaikkea kaunista ja pitää Noraa nukkevaimonaan, jonka liikkeitä ohjailee. Torvald sanookin näytelmän loppupuolella Noralle: "Enkö saisi katsella kalleinta omaisuuttani? Kaikkea sitä ihanuutta, joka on minun, vain minun, minun kokonaan." 1800-luvulla oli vielä tyypillistä pitää vaimoa miehen omaisuutena. Kun Nora lopulta riisuu rooliasunsa ja todistaa, ettei olekaan avuton olento, vaan itsenäisesti ajatteleva yksilö, jolla on tahtoa ja voimaa liikkua oma-aloitteisesti, Torvaldin luoma pilvilinna romahtaa.
   

Nora: Mutta enkö minäkin ole kiltti kun noudatan mieltäsi? 

Helmer: Kiltti - noudattaessasi miehesi mieltä? No, no, pikku hupsu hupsu. Arvelen ettet tarkoittanut sitä siten. (s. 64)

  

Yksi suosikkikohtani näytelmästä on, kun Noran lapsuudenystävä Kristine tulee yllättäen vierailulle. Nora kauhistelee hänen muuttunutta ulkomuotoaan, johon Kristine kertoo joutuneensa tekemään töitä elättääkseen itsensä miehensä kuoleman jälkeen. Nora haaveille helpoista rikkauksista, mitä juuri pankinjohtajaksi ylennyksen saanut Torvald hänelle tuo, mutta Kristine on tienannut omat rahansa ja kertoo kuinka oli "hauskaa istua siinä, työskennellä ja ansaita rahaa. Tuntui melkein siltä kuin olisin ollut mies." Kristine pitää Noraa tuhlailevana lapsena, millaiselta hän tosiaan alussa vaikuttikin - täysin huolettomalta pikkulinnulta, joka tanssahtelee huoneesta toiseen.
  

Yllätyin Torvaldin varsin avoimen seksuaalisista vihjailuista. Hän kertoo, että kuvittelee aina juhlissa, Noran olevan hänen salainen rakastettunsa ja lähtiessään kotiin, kietoessaan huivin naisen harteille tästä tulee hänen vastavihitty vaimonsa. Pari juhlii joulua naapurissa, missä Nora tanssii villin tarantellan. Oman kodin hiljaisuuteen pästyään Torvald jatkaa roolileikkiä kuvailemalla Noralle, kuinka "ensi kerran saan sinut asuntooni. Ensimmäisen kerran olen yksin kanssasi, aivan yksin nuoren värisevän ihanuutesi kanssa. Kun näin siinun kiitävän viekottelevana tarantellassa vereni kiehui, en kestänyt kauempaa. sen vuoksi toin sinut tänne niin aikaisin,"

  

Ette koskaan ole rakastaneet minua. Teistä tuntui vain hauskalta olla olevinaan rakastuneita minuun. (s. 114)

   

Torvaldin hyvä ystävä tohtori Rank on myös mielenkiintoinen hahmo, vaikka monissa lukemissani blogeissa hänen läsnäolonsa koettiin turhana. Noralla on avoimempi suhde Rankiin kuin mieheensä. Hän keimailee tohtorille, vihjailee näyttävänsä tälle nilja ja vähän enemmänkin ja mieskin tunnustaa, että hänellä on lämpimiä ajatuksia Norasta - skandaalin aineksia! 

  

Näytelmän lopussa tohtori kuitenkin kuolee. Epäilen itsemurhaa, sillä Rank on ollut pitkään sairas ja hän sanoi Noralle lähettävänsä viestin ennen kuolemaansa. Hänen isänsä oli "vastenmielinen ihminen, joka piti rakastajattaria ja muuta sellaista, ja siksi pojasta tuli sairaalloinen lapsuudesta saakka" ja siksi hänen selkärankansa näivettyy.  Kiinnostaisi kyllä tietää mitä tohtori Rank sairasti nykylääketieteen valossa. Mieleen tulee Salaisen puutarhan Colin, jolla oletettiin olevan samanlainen kyttyräselkä kuin isällään.

   

Nora: Mitä sinä pidät pyhimpinä velvollisuuksinani? 

Helmer: Eivätkö ne ole velvollisuutesi miestäsi ja lapsiasi kohtaan? 

Nora: Minulla on toisia yhtä pyhiä velvollisuuksia itseäni kohtaan. 

Helmer: Olet ennen kaikkea vaimo ja äiti. 

Nora: Siihen en enää usko. Uskon, että olen ennen kaikkea ihminen, minä, yhtä hyvin kuin sinä.

Helmer: Tuohan on kuulumatonta noin nuoren naisen lausumana! 

Nora: Tiedän vain että minulla on sellaisesta aivan toinen käsitys kuin sinulla. 

Helmer: Puhut kuin lapsi. Et ymmärrä yhteiskuntaa, jossa elät. 

Nora: En, en ymmärrä. Mutta nyt otan selvän siitä. Nyt koetan päästä perille kumpi on oikeassa, yhteiskunta vai minä. (s. 117-118)

     

Ymmärrän teoksen luettuani hyvin sen 1800-luvun lopulla synnyttämää vilkasta keskustelua ja olenkin iloinen, että viimein luin tämän. Vaikka naisen asema on parantunut näytelmän ajoista huomattavasti, herätti se edelleen huomaamaan pieniä epäkohtia yhteiskunnassa. Noran päätös oman identiteetin etsimisestä näytelmän lopussa antoi varmasti ajateltavaa monille aikalaisnaisille, jotka olivat miestensä vallan tukahduttamia. Nora kertoo Torvaldille, ettei hän koskaan ollut onnellinen, ainoastaan iloinen. Naisen asema oli Ibsenille tärkeä ja hän pyrki omassa avioliitossaan elämään vaimonsa kanssa tasaveroisina ihmisinä. Kiinnitin lukiessani huomiota erikoiseen seikkaan repliikeissä: Nora nimittäin esiintyy niissä etunimellään, mutta Torvald sukunimellä

  

Kotimme ei kuitenkaan ole ollut muuta kuin leikkimökki, olen täällä ollut sinun nukkevaimosi, kuten kotona olin isän nukkelapsi. (s. 115) 

Minun täytyy olla aivan yksin päästäkseni selville itsestäni ja kaikesta ulkopuolella olevasta. Minun täytyy hankkia itselleni kokemusta, Torvald. (s. 116-117)

 

Historiallisesti katsottuna mm. suffragetti-liike alkoi vaatia äänioikeutta naisille kaksikymmentä vuotta näytelmän ilmestymisen jälkeen. Suomi oli 1800- ja 1900-luvun vaihteessa edellä aikaansa, täällä kun naiset saivat ensimmäisenä maailmassa samat äänioikeudet kuin miehetkin - jo vuonna 1906! Ja vuonna 1926 Suomessa valitiin ensimmäinen naisministeri, Miina Sillanpää, jonka syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 vuotta.

   

Lukutoukan kulttuuriblogin kesäbingosta löytyy kohta "Teos 1800-luvulta" ja Nukkekoti sopii siihen oivallisesti

Arvosana:

     
Takakannesta:

"Ole vain avomielinen minulle, ja minä olen sekä tahtosi että omatuntosi"
 
Nora ja Torvald Helmerin kodissa kaikki on päällisin puolin kunnossa. Nora leikkii kotia kolmen lapsensa ja miehensä kanssa. Torvald tarkkailee, opettaa ja välillä toruu hyväntahtoisesti. Vähitellen idylliin ilmestyy säröjä. Mitä tapahtuu, kun todellisuus tulee vieraaksi nukkekotiin?
 
Nukkekoti (1879) on kertomus naisen roolin muuttumisesta viime vuosisadan lopulla. Näytelmä herätti eurooppalaisissa porvariskodeissa kiihkeän keskustelun naisen asemasta ja tasa-arvosta niin perheessä kuin yhteiskunnassakin. Keskustelua käydään yhä edelleen.

    

Samankaltaisia teoksia: Henrik Ibsen: Villisorsa, Gustave Flaubert: Rouva Bovary, Minna Canth: Työmiehen vaimo ja Anna Liisa, Laila Hirvisaari: Myrskyn edellä

  

Suomentanut: Eino Palola, 123 sivua, WSOY 1999 (7. painos, 1. painos 1880 julkaistiin nimellä Nora, tunnettu nimellä Nukkekoti vuodesta 1913 saakka)

    

Alkuperäinen nimi: Et Dukkehjem (1879)

   

Noran epätavallisesta valinnasta on luettu myös täällä: Kujerruksia, Eniten minua kiinnostaa tie, Kirjainten virrassa, Morren maailma, Amman lukuhetki, Tarinauttisen hämärän hetket, The books of my life, Nuoren opettajattaren kirjablogi