"Selma olisi tahtonut vaipua maan alle,
taikka paeta pois, tuhansien peninkulmien päähän."
Minna Canthin ajattomat ja edelleen ajankohtaiset teokset herättävät ajattelemaan. Tarkoitukseni oli tätä juhlavuoden haastekierrosta varten lukea
Hanna, mutta aikataulukiireiden takia päädyin lukemaan kokoelmateoksesta novellin
Lehtori Hellmanin vaimo. Saatan kuitenkin lukea myös
Hannan vielä tämän vuoden aikana. Novellissa on jotain samaa kuin viime vuonn lukemassani
Agnesissa.
Selma Varén ja Anni Kemppainen ovat ystäviä, "toverit sanoivat Selmaa kiintotähdeksi ja Annia hänen kiertolaisekseen." He käyvät seminaarissa, missä heitä opettavat uskonnossa lehtori Hellman ja luonnontieteissä lehtori Korner. Annin mielestä lehtori Hellman on iskenyt silmänsä Selmaan ja kun ystävä saa mieheltä kosintakirjeen, Anni pitää Selmaa onnen myyränä. Parin yhteiselo ei kuitenkaan kovin onnekasta ole. Lehtori Hellmanin nimi on varsin enteellinen, ainakin hänen suustansa päästelemät asiat suututtivat minua suunnattomasti.
"Naiskysymys on noita nykyajan sairausoireita, ei muuta. Sen, niin kuin kaikkien muidenkin 'uusien aatteiden' juurena on ihmisluonnon itsekkyys, joka hävyttömällä rohkeudella puhkee ilmi nykyaikaan -- Mutta kaikista surkuteltavin on juuri naiskysymys, sillä se hävittää perhe-elämän ja turmelee koko naissuvun. Hävittää naisilta sen, mikä heissä juuri on kaunista ja hyvää, heidän nöyryytensä, heidän siveytensä ja heidän ihanteellisen katsantotapansa.
--
Mitä ovat nuo naisasian intoilijat? Luonnostaan poikenneita epäsikiöitä, purevia, pistäviä, pahansisuisia, jotka kynsin hampain pyrkivät valtaan. Oikeuksia, sanovat, inhimillisiä oikeuksia? -- Ei, valtaa he tahtovat, ainoastaan valtaa. Oikeudet heillä kyllä jo on, luonnosta mukaisesti he saavat kehittyä, vaimon ja äidin tehtävää pidetään arvossa kaikissa kristillisissä yhteiskunnissa, he ovat olleet siveyden vartijoita, elämän puhtauden esikuvia. Mutta nyt he tahtovat siitä kaikesta pois. Tahtovat tulla samanlaisiksi kuin miehet. Ei kukaan tyydy olemaan varjossa, hiljaisessa nöyryydessä kasvattamaan lapsiaan ja olemaan miehensä apuna, elämän toverina." (s. 389-390)
Siis anteeksi mitä? Ensinnäkin tuo pätkä sopisi hyvin pienin muutoksin joidenkin nykyihmistenkin suuhun heidän kritisoidessaan feminismiä ja tasa-arvoista kohtelua ajavia ihmisiä. Toisekseen, kun lukee pariin kertaan tuon argumentoinnin, sehän ajaa itsensä pussiin: korvaa sana nainen sanalla mies, ja se näyttää aivan naurettavalta ja samaan aikaan harmillisen todenmukaiselta kuvaukselta paitsi 1800-luvun lopun Suomesta niin paikoin myös nykyhetkestäkin. Väittäisin esimerkiksi presidentti Trumpin twiittien olevan aika samanlaista soopaa.
Lehtori Hellman myös vähättelee Selmaa. Nuori vaimo ei osaa kokemattomuuttaan hoitaa taloutta ja haluaisi neuvoja joltain perehtyneemmältä. Hän osti keittokirjankin, mutta miehen mielestä "se taito on hänellä ja luonnossa. Ei muuta kuin tarttuu kiinni vain." Lehtori Hellman kutsuu Selmaa pikku eukkosekseen ja muijaksi, eikä huomaa sanojensa vaikutuksia, vaikka Selma itkeskelee ruokapöydässä. Kun Selma huomaa, ettei Aarnold taidakaan rakastaa häntä, hän masentuu. Canthin kuvaus masennuksesta kuulostaa erittäin aidolta.
Mieli painui alas, tuntui kuin raskas kivi olisi pudonnut sydämelle. Se tappoi kaiken elämänhalun ja toivon ja ilon. -- Illat olivat pitkiä, huoneet autioita, hiljaisuus painava, ilma tukahduttava. Ja ajatukset kävivät raskaiksi kuin lyijy. Hän ei muistanut enää, miltä iloisuus tuntuikaan. (s. 424-425)
Pienen ilon pilkahduksen Selma-rouvan elämään tuo muisto oman tarinan kertomisesta. Hän kertoi sepittämänsä rakkaustarinan seminaaritovereilleen edellisenä syksynä ja siitä innostuneena hän koettaa kirjoittaa uuden novellin. "Se ilta oli hauskimpia mitä hänellä moneen aikaan oli ollut." Kun Aarnold tulee kotiin. Selma näyttää kirjoitustyönsä tälle ja vaikka illalla mies onkin antanut vinkkejä tarinaan, seuraavana aamuna hän naureskelee vaimolleen ja kehottaa häntä heittämään työn roskakoppaan, silllä eihän perheenäidillä ole aikaa moisiin höpötyksiin. Luulen, että Canth on hyödyntänyt teoksessa paitsi aikailaistensa mielipiteitä, myös suoraan itseensä kohdistettuja lauseita ja mielipidekirjoituksia.
Eipä aikaakaan, kun Selma on raskaana. Aarnold julistaa, että esikoislapsen tulisi olla poika ja hänet nimettäisiin isoisänsä mukaan Kalleksi. Tyttölasta mies ei kaipaa, nimeksi voisi laittaa vaikka Anna Liisa, mutta paljoa ajatusta hän ei moiseen uhraa. Selmasta Kalle on ruma ja arkipäiväinen nimi ja epäilee ettei voisi rakastaa Kalle-nimistä lasta. Raskaus on riutuvalle Selmalle raskas ja synnytys vie hänet hautaan. "Suljettu oli lyhyt elämän kirja."
Minua harmittaa, kuinka paljon Selma kuuntelee miehensä mielipiteitä, eikä pidä ollenkaan puoliaan. Canth on todennäköisesti tarkoittanut teoksensa ajatuksien herättäjäksi, näyttäääkseen niin aikailaisilleen kuin myöhemmillekin naisille, että mihin lammasmaisuus voi johtaa. Hurjan rohkea nainen tuo Canthimme, moni kun lienee tällaisista teoksista joutunut istumaan vankilaan. Suosittelen lämpimästi tutustumaan Minna Canthin tuotantoon! Ollappa aikakone, niin kävisin moikkaamassa häntä ja kiittämässä kahvikupposen äärellä niin teoksistaan kuin kuolemattomista lausahduksistaan, kuten: "Kaikkea muuta, kunhan ei vaan puolikuollutta elämää".
Suosikkisitaattini kirjasta on sivulta 385: "Enimmiten hän kertoi heille noita romantiikan aikuisia, Marlittin, Emilie Flyggare-Carlénin ym. romaaneja, sillä ne olivat jännittävämpiä ja niissä oli enemmän mielikuvitusta. Uudempaa realistista kirjallisuutta hän ei kärsinyt, niissä oli liian paljon kuivaa, jokapäiväistä todellisuutta, ja sitähän oli jo elämässäkin yltäkyllin, mitä sitä enää kirjoista etsiä. -- Kaunokirjallisuuden tuli olla kaunista, ihanteellista, sen tuli viedä heitä tosielämästä pois uinailujen maailmaan, jossa voisivat haaveilla vapaasti suloisessa hurmauksessa."
Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!
Arvosana:
Takakannesta:
Lehtori Hellmanin vaimo on novelli naisesta, joka on avioliitossaan syrjitty ja voimaton, täysin itsekkään ja idioottimaisen aviomiehensä varjossa. Tämä naisen aseman epäkohtiin pureutuva teos kuvaa terävästi aikansa oloja ja ylemmän keskiluokan henkistä köyhyyttä.
Kokoelmateos (sis. Köyhää kansaa, Kauppa-Lopo, Hanna, Lain mukaan ja Lehtori Hellmanin vaimo s. 379-441) 441 sivua, Gummerus 2007 (3. painos)
Minna Canthin tuotantoa:
Näytelmiä:
Novelleja ja pienosromaaneja:
- Hanna (1886)
- Köyhää kansaa (1886)
- Salakari (1887)
- Lain mukaan (1889)
- Kauppa-Lopo (1889)
- Lehtori Hellmanin Vaimo (1890)
- Agnes (1892)
