keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Santa Montefiore & Simon Sebag-Montefiore: Lontoon kuninkaalliset kanit

"Taisit tulla taas kuuntelemaan tarinoita vanhasta maailmasta, etkö tullutkin?"
   
   
Lukuhaasteissa: Helmet 2020: 9. Kirjassa kohdataan pelkoja, Popsugar Reading Challenge: A book you picked because the title caught your attention
   
Tiedättekö sen tunteen, kun näette jossakin kirjan, joka kiinnittää huomionne, mutta ette voi enää kuollaksennekaan muistaa missä? Näin kävi myös Santa Montefioren ja Simon-Sebag Montefioren Lontoon kuninkaallisten kanien kanssa. Luulen, että kirjan nimi ja kansi jäivät mieleen jonkun bloggaajakollegan postauksesta tai somepäivityksestä, kiitos siis sinulle, kuka ikinä olitkaan.
  
Vaikka kirja ei suosikkieni joukkoon nousekaan, oli sitä kiinnostavaa lukea. Ensinnäkin kirjassa on ihasttutavan, erikoisempi fontti, jollaiseen en ole aiemmin törmännyt kirjoissa. Toisin kuin Ruohometsän kansassa, poikkeuksellinen fontti ei ollenkaan haitannut, päinvastoin, se tuntui satukirjamaiselta.  

Vanha ja harmaa kani nimeltä Horatio kuuli lehtien kahinaa ja tassujen töminää istuessaan syvällä pesäkolonsa hämärässä metsän laidalla. Se kuunteli korvat höröllä, laski kirjansa alas ja suoristi selkäänsä nuhjuisessa laiskalinnassa, jossa se oli lämmitellyt takkatulen ääressä.  
Horatio oli vanhuuttaan harmaantunut, ja sen vasemmasta takajasta oli jäljellä pelkkä tynkä, mutta kuulo sillä oli yhtä hycä kuin aina. (s. 1)
  
Vaikka kyseistä klassikkoa onkin verrattu tähän, sitä en kuitenkaan lastenkirjaksi laskisi, etenkin kun siitä tehty animaatio oli varsin traumaattinen kokemus omassa lapsuudessani. Aivan pienimmille lukijoille ei tämäkään kirja sovi, sen verran hurjia asioita kirjassa kuvataan. Sanoisin, että kirjan lukijan/kuuntelijan pitäisi olla ainakin kouluikäinen ja ääneenlukijan pysyteltävä hereillä huomatakseen, jos vastaan tulee tapahtumia, jotka eivät sovi herkimpien lasten korville. 

Teoksen keskeinen sanoma on, että pieni ja arka voi silti olla rohkea. Aika perinteinen asetelma siis. Mielenkiintoisesti kirjassa kuitenkin eläimilläkin on käytettävissään nykyajan teknologiaa, siis älypuhelimia ja nettiliittymiä. Siinä missä myös satujen kaneille klassisempiakin takkoja ja nojatuoleja ja kirjahyllyjä.

Toden totta, vieraan pelko on kamala asia. Sulon uteliaisuus vei kuitenkin voiton pelosta, jota se aluksi tunsi. 
-- 
"Pelko syntyy tietämättömyydestä, Sulo Ruskeahäntä. Älä koskaan unohda sitä. Teidän johtajanne eivät tiedä kaikkea." (s. 3-5)

Päähenkilö on perheensä pienin ja koko lauman ujoin kaninpoika Sulo (engl. Shylo), joka kuulee kun joukko rottia tai siis ratseja (johdettu sanasta paparazzi) suunnittelee menevänsä ottamaan arkaluonteisia kuvia kuningattaresta, levittämään niitä nettiin ja samalla nappaamaan pienen palan hänen sielustaan. Kanit kun ovat ihmisiä viisaampia ja ymmärtävät internetin vaarat.

Kaneilla on salainen kuninkaallinen järjestö, joka suojelee kuninkaallista perhettä ja jonka historia alkaa kuningas Arthurin ajoista. Sulon on saatava heille sana ratsien suunnitelmasta. Niinpä pikkuinen kani joutuu elämänsä isoimpaan seikkailuun.

Tuhansien kävelijöitten jalat tallasivat harmaata, likaista kiveystä. Nostaessaan katseensa Sulo näki, että useimmilla ihmisillä oli joko puhelin korvalle painettuna tai sitten he tuijottivat pientä näyttöruutua eivätkä tienneet, mitä ympärillä tapahtui. (s. 61)
 
Arvosana:
   
Takakannesta:
Elämä on seikkailu. Kaikki on maailmassa mahdollista, kun on tahtoa ja onnea, mehevä porkkana, tarkka nenä ja ripaus hullunrohkeutta!
  
Sulo on pentueen pienin kani, perheen hiljaisin ja heikoin lenkki jota muut sisarukset pitävät pilkkanaan. Kun Sulo törmää ilkeään rottajengiin ja saa selville sen salajuonen kuningatarta vastaan, ei Sulolle jää muuta vaihtoehtoa kuin matkustaa Lontooseen ja varoittaa Lontoon kuninkaallisia kaneja, salaista järjestöä, jolla on pitkä ja maineikas historia hallitsijaperheen suojelijana. Mutta pystyykö heiveröinen ja ujo Sulo vakuuttamaan kanijärjestön siitä, että kuningatar on todellisessa vaarassa?
  
Hobitti kohtaa Ruohometsän kansan tässä hurmaavassa sadussa, joka todistaa että pienin kani voi olla suurin sankari.
    
Suomentanut: Maija Heikinheimo, 173 sivua, Sitruuna kustannus 2018
  
Kuvittanut: Kate Hindley
  
Alkuperäinen nimi: Royal Rabbits of London (2016)
   
Sarjassa ilmestyneet: 
  • Lontoon kuninkaalliset kanit
  • Lontoon kuninkaalliset kanit - Pako tornista
  • Lontoon kuninkaalliset kanit - Suuri timanttijahti
  
  
Samankaltaisia teoksia: Richard Adams: Ruohometsän kansa, Robert C. O'Brien: Hiirirouva ja ruusupensaan viisaat, Beatrix Potter: Petteri Kaniini

maanantai 9. maaliskuuta 2020

Maaliskuisen lukumaratonin kooste

     
Oma saldoni lukumaratonilla oli 470 sivua. Luin yhden kirjan kokonaan (Vuokko Hurme: Keikaus) ja toisen sivulta 36 loppuun (Magdalena Hai: Kuolleiden kirja). Kuinka teillä meni lukumaraton?
 
Kirjan jos toisenkin / Jane:  339 sivua ja 6 t 19 min äänikirjaa
Kuunnellut äänikirjat / Satu: 4 t äänikirjaa
Oksan hyllyltä / MarikaOksa: 782 sivua ja 1 t 42 min äänikirjaa
Taikakirjaimet / Raija: 585 sivua
  

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Joka päivä on naistenpäivä -haasteen kooste

    
Joka päivä on naistenpäivä haaste päättyy tänään. Luin haasteen aikana 12 kirjaa. En ehtinyt lukemaan tämän vuoden Minna Canth -hasteeseen varaamani Hannaa, niin kuin olin suunnitellut. Silti kirja/kuukausi on aika hyvä lopputulos. Näistä voin suositella etenkin Heglandia, Kerriä ja Montgomerya. 
   

Haasteen aikana lukemani teokset (suluissa alkuperäinen ilmestymisvuosi):

  
  
Joko näitä voi sanoa klassikoiksi?
  
  
Ye olde klassikot:
    
  
Spekulatiivisen fiktion klassikoita:
    
   
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden klassikoita:

perjantai 6. maaliskuuta 2020

Lukumaraton (päättynyt)

  
Jee! Tänään on lukumaraton päivä! ideahan tästä syntyi vain muutama päivä sitte, kun huomasin maaliskuun kirjoja valitessani vaarallisen näköisesti keikkuvat kirjapinot. Nimeä en maratonille keksinyt, vaikka esimerkiksi maalismaraton olisikin ollut aika hienon kuuloinen näin jälkikäteen ajateltuna.
   
Maratoonaamisen aloitan parhaillaan kesken olevalla Magdalena Hain novellikokoelmalla Kuolleiden kirja - Paluu Uhriniituntakaiseen, mutta olen varannut luettavaksi kolme muutakin kirjaa.
  • Anu Holopainen: Metsälammikon hirviö 
  • Vuokko Hurme: Keikaus
  • Tuutikki Tolonen: Mörköviesti
 
  
Maraton alkaa 19:30 Kuolleiden kirjan sivulta 36.

Klo 2:00 Kuolleiden kirja luettu, sivuja saldossa 162. Nyt tartun Vuokko Hurmeen Huimaa-sarjan päätösosaan Keikaus.
  
    
Klo 14: 00 Keikausta luettu sivulle 53.

Lukumaraton päättyy 19:30 Sain luettua Keikauksen loppuun, mutta en jaksanut aloittaa pinosta seuraavaa kirjaa. Niinpä sivuja kertyi tällä kertaa vain 470. 

Lukupiirissä | Judith Kerr: Kun Hitler varasti vaaleanpunaisen kanin

"- Onko pakolainen sellainen, jonka on ollut pakko jättää kotinsa? kysyi Anna.
  
- Sellainen, joka etsii turvapaikkaa toisesta maasta, selitti isä.
  
- Minusta tuntuu, etten minä vielä ole tottunut olemaan pakolaisena, uskoutui Anna.
  
- Omituinen tunne se onkin, myönsi isä. - Sitä elää jossakin maassa kaiken ikänsä. Äkkiä jotkut rosvot ottavat maan haltuunsa, ja siinä sitä sitten olet vieraassa paikassa ja tyhjän päällä."
     
      
Helmikuun lukupiirikirja

Lukuhaasteissa: Joka päivä on naistenpäivä, Helmet 2020: 15. Fiktiivinen kertomus, jossa on todellinen henkilö, Popsugar Reading Challenge: A Fiction or nonfiction book about a world leader
   
Judith Kerrin Kun Hitler varasti vaaleanpunaisen kanin on koskettava tarina erään perheen elämästä pakolaisina toisen maailmansodan aikaan. Tämä ajaton ja ajankohtainen klassikko sopii hyvin koulujen lukemistoihin, vaikka suomennos kaipaisikin pientä päivittämistä (vanhentuneet ilmaisut ja taivutukset eivät kuitenkaan haittaa lukemista liian paljon). Tänä vuonna tulee kuluneeksi 75 vuotta toisesta maailmasodasta. 
  
Elsbeth pysähtyi katsomaan suurta punaista julistetta. 
– Taas tuon miehen kuva, sanoi Elsbeth. – Pikkusiskoni näki eilen yhden sen kuvan ja luuli sitä Chapliniksi. 
Anna katsoi tuijottavia silmiä ja tuikeaa ilmettä. 
– Ei se muuten muistuta ollenkaan Chaplinia, paitsi että silläkin on viikset.
He lukivat kuvan alta: Adolf Hitler. 
– Se tahtoo, että kaikki äänestävät sitä vaaleissa ja sitten se aikoo tehdä lopun juutalaisista, sanoi Elsbeth.
--
– Ehkä Hitler lopettaa minut. Minäkin olen juutalainen. 
– Etkä ole! 
– Olenpas. Isä kertoi sen meille vasta viime viikolla. Hän sanoi, että me olemme juutalaisia ja me veljeni kanssa emme saa koskaan unohtaa sitä, vaikka mitä ikinä tapahtuu. 
– Mutta ethän sinä ikinä käy lauantaisin synagogassakaan 
 --
– Se johtuu siitä, että me emme ole uskonnollisia. 
 --
– Mutta jos sinä kerran olet samannäköinen kuin kaikki muut, etkä edes käy synagogassa lauantaisin, niin mistä tiedät, että te olette juutalaisia? 
 --
– Olkoon miten tahansa, minusta se on hölmöä, sanoi Elsbeth. – Höpsö koko Adolf Hitler ja ihmiset, jotka ovat juutalaisia ja koko homma. (s. 6-7)
  
Vähän ennen kuin Hitler nousee valtaan 9-vuotiaan Annan isä pakenee ensin Prahaan ja sieltä myöhemmin Sveitsiin, sillä kirjailijana ja kolumnistina hän on nähnyt huolestuttavia merkkejä yhteiskunnassa ja kirjoittanut niistä julkisesti. Perheen ystävät yrittävät rauhoitella kauhukuvia maalaavaa miestä, mutta kuinkas sitten kävikään. Vähän ennen kuin Hitler voittaa äänestyksessä, äiti nappaa Annan ja hänen isoveljensä Maxin mukaansa ja he lähtevät Beriliinistä isän perään junalla, ennen kuin heidän passinsa otetaan pois.
  
Rankinta oli ratkaista, mitä leluja he ottaisivat mukaan. -- Lopulta tilaa jäi vain muutamalle kirjalle ja yhdelle Annan leikkieläimelle. Valitako vaaleanpunainen kani, joka oli ollut hänen kumppaninaan niin kauan kuin hän saattoi muistaa, vai ottaa mukaan vastikään saatu villakoira. (s. 26)
  
Seuraavien kahden vuoden aikana perhe asuu niin Sveitsissä kuin Ranskassakin. Annan isä yrittää tienata kirjoituksillaan, mutta sveitsiläiset pelkäävät liikaa natseja eivätkä halua julkaista häneltä mitään. Ranskassa on kuitenkin saksalaisten pakolaisten perustama lehti Daily Parisian, joten perhe vaihtaa taas maisemaa. Aluksi ranskaksi opiskelu on vaikeaa, mutta lopulta Anna oppii kielen.  Aivan kirjan viimeisillä sivuilla perhe muuttaa kolmannen kerran, tällä kertaa Englantiin. Anna pohtii, mahtavatko he enää koskaan tuntea kuuluvansa kunnolla minnekään. Tämä kysymys lienee varsin monen muuttaneen mielessä, etenkin jos on pitänyt jättää vanha kotimaa sodan takia.
  
Se oli aivan kuin ihme. -- Se oli samanlaista kuin jos äkkiä keksisi osaavansa lentää ja pelkäsi kuitenkin joka hetki putoamista. (s. 155)
  
Annan kautta käsitellään monia kiinnostavia teemoja. Esimerkiksi, kun hän on sveitsiläisessä koulussa häntä harmittaa, etteivät tytöt ja pojat saa leikkiä yhdessä ja tyttöjen on kuljettava luokassa seinän vieressä ja pojat saavat kävellä keskikäytävällä. Tai kun Anna ja Max haluaisivat leikkiä majataloon lomalle tulleen perheen lasten kanssa, mutta he koska nämä ovat natseja, heidän vanhempansa kieltäneet heitä leikkimästä juutalaisten kanssa. Tähän Anna toteaa: "Minkä kumman takia he eivät voineet leikkiä kaikki yhdesä? -- Minkä takia heidät pakotettiin olemaan jonkun puolella ja jotakin vastaan?" 
   
Pakkaaminen ei heiltä pitkään aikaa vienyt. Heillä näytti jokaisessa muutossa olevan yhä vähemmän pakattavaa, sillä paljon oli loppuunkäytettyä ja poisheitettävää. (s. 189)
   
Kerr kuoli 22.5.2019. Vaaleanpunainen kani on ollut lukulistallani jo pitkään. Onneksi olen sen nyt viimein lukenut. Harmillisesti jatko-osia ei ole suomennettu, eli Annan tarina jää kesken. Voin lämpimästi suositella tätä kirjaa, sillä huolimatta synkästä teemastaan, kirja on kuitenkin todella toiveikas. Anna pysyy positiivisena koko kirjan ajan, vaikka tietää olevansa pakolainen, hän ei häpeile sitä. Hän myös toteaa pariin otteeseen, ettei ole väliä, missä hän ja hänen perheensä ovat, kunhan he ovat yhdessä. 
   
Eniten kaikesta hän vihasi alituista rahapulaa, jonka vuoksi jopa pienten välttämättömyyksien hankinta, kuten hammastahnan osto muodostui päänvaivaksi. (s. 179)
   
Parasta kirjassa on se, kuinka natseja sanotaan yhdessä kohdassa suoraan äärimmäisen tyhmiksi. Myös turhaa ylpeyttä käsitellään kirjassa. Annan äidin täti haluaa antaa tytölle pakallisen kangasta järjestämästään köyhäinavusta, mutta äiti kieltäytyy ensin, vaikka Annan vanhat vaatteet ovat menossa pieneksi. Etenkin Annan isälle kangaspakka on iso kolaus ylpeydelle, koska pitää sitä merkkinä siitä, ettei ole onnistunut elättämään perhettään. Täti kuitenkin sanoo: "Sinäkö haluat mieluummin, että poliisi pidättää lapsen pöksyjen paljastelusta." Pariisissa perheen kanssa asuu hetken aikaa itävaltalaineen Grete, josta tulee aivan mieleen Harry Pottereiden Oljo, vai mitä olette mieltä?
  
Oviaukkoon ilmaantui pieni, nypeännäköinen olento. 
– Paistetut perunat ovat sitten karrelle palaneet, olento ilmoitti silmiinpistävän tyytyväisenä. (s. 96)
      
Arvosana:
             
Takakannesta:
Erinomaiset arvostelut saanut kirja päähenkilönä 9-vuotias Anna.
  
Eletään vuotta 1933 ja Anna perheineen joutuu pakenemaan Saksasta Sveitsiin, Ranskaan ja edelleen Englantiin.
  
Mutta merkittävää tässä kirjassa ei ole sen tapahtuma-ajankohta. Tärkeää on se kuvaama tilanne. Niin kuin Anna miettii: on kummallista että yhtäkkiä joidenkin ihmisten on lähdettävä kodeistaan ja maastaan ja jätettävä kaikki mihin on tottunut. Monet ovatkin ne kommellukset ja yllätykset joihin Anna ja hänen veljensä joutuvat täysin uudenlaisissa elämänolosuhteissa, vierasta kieltä puhuvien ihmisten parissa.
  
"Kun Hitler varasti vaaleanpunaisen kanin" on lämmin ja älykäs kertomus siitä kuinka lapsi kokee muukalaisuuden ja rajut perheelle tapahtuvat muutokset; samalla se on koskettava ja inhimillinen kuvaus lapsen luontaisesta elämänmyönteisyydestä.
    
Suomentanut: Kerttu Manninen, 194 sivua, Otava 1978
  
Alkuperäinen nimi: When Hitler Stole Pink Rabbit (1971)
   
Sarjassa ilmestynet:
  • Kun Hitler varasti vaaleanpunaisen kanin
  • The Other Way Round
  • A Small Person Far Away
   
Kirja on luettu myös täällä: Sininen kirjahylly

Samankaltaista luettavaa: Anne Frankin päiväkirja, John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa, Annika Thor: Saari meren keskellä, Markus Zusak: Kirjavaras, Affinity Konar: Elävien kirja, Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe