Vapun lukumaraton (päättynyt)

 

Koska pääsiäisen lukumaraton meni omalta osaltani vähän ohitse vietettyäni aikaa siskojeni ja heidän tyttäriensä kanssa videopuheluiden parissa, vapun lukumaratonin luotsaaminen tuli kuin tilauksesta. Koska tänä vuonna teema on "pysytään kotona", sopii lukumaraton sen kanssa loistavasti yhteen!

   

Maraton alkaa omalta osaltani 30.4. klo 21:00. Ensimmäinen kirja on Tuutikki Tolosen Agnes ja unien avain, jota jatkan sivulta 75. Alun perusteella pidän tästä enemmän kuin Mörkö-sarjasta. Todella vahvaa imua tarinassa. 

  

    ¨
1.5. Klo 0:00 Tartuin Torben Kuhlmannin kirjoittamaan ja upeasti kuvittamaan Edison - Kadonneen hiiriaarteen arvoitus lastenkirjaan. Se kertoo hiirinäkökulmasta suurten keksintöjen ajasta, jolloin hehkulamppu ja sukellusvene olivat vielä uusia asioita.

Klo 2:00 Nyt lukupinosta valikoitui pari vuotta sitten koulukirjastoissa työskennellessäni bongattu Jussa Lehtisen Lakkisakki - Pakkolasku.

 
2.5. klo 12:00 Eilen ei tullut paljoa luettua, joten päätin jatkaa maratoniani koko viikonlopun mittaiseksi. Lakkisakki oli ihan hauska kirja, mutta jokin sen kirjoitustyylissä ei täysin vienyt mukanaan ja lukeminen tökki. Lukupinossa odottelisi vielä Gunnm-mangan osat 6-9 ja pari kuvakirjaa (Sängynaluskansan seikkailuja Egyptissä ja Greta Thunbergiä). Ne aion lukea seuraavaksi jossakin järjestyksessä. Ensin kuitenkin ruokaa. Tulee kyllä paljon palautettavaa kirjastoon, sitten kun ne joskus taas aukeavat! (Siskolla loppuivat jo laitatut luettavat, niin lähetin hänelle care packagen eli paljon tuoretta luettavaa.)

Klo 16:00 Valitsin lukupinosta Ella Brigatin kuvakirjan Sängynaluskansa Egyptissä. Tämä kiinnostavaa kovasti siksikin, että olen opiskellut muutaman vuoden arkeologiaa yliopistossa.

Klo 16:30 Sängynaluskansa Egyptissä oli hienoinen pettymys. Sen värimaailma oli vaisu ja siinä oli vähiten historiallisia faktoja. Seuraavaksi Rohkea tyttö ja jättiläiset.

Klo 17:00 Olipas Rohkea tyttö ja jättiläiset ihanan toiveikas toiveikas satu luonnon puolesta, päähenkilönään Greta Thunberg. Seuraavaksi luettavana Gunnm 6: Tie vapauteen. 
 
3.5. Lukumaraton päättyy. Luin vielä Gunnm 7: Panssarimorsian -mangan. Maratonin lopulliseksi saldoksi kertyi 824 sivua. Tällä kertaa oli pieniä vaikeuksia keskittyä lukemiseen, mutta sain silti luettua kirjaston lainojen pinoa matalammaksi, niin kuin oli tarkoitus.
   

  

Thomas Taylor: Malamanteri

"Aaverannan tapaisessa paikassa tarut voivat joskus pikkuisen... puraista."

  

   

Arvostelukappale

  

Lukuhaasteissa: Helmet 2020: 21. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta

    

Thomas Taylor on tuttu nimi ainakin niille, jotka ovat lukeneet Harry Pottereita englanniksi, hän kun on kuvittanut sarjan yhden ja ehkä tunnetuimman version. Hän kertoo Malamanterin kiitoksissa, että hänelle oli aina sanottu, että koska hän on hyvä piirtämään tulee hänen keskittyä siihen ja unohtaa haaveet kirjailijan urasta. Mies kuitenkin halusi yrittää ja lasten kuvakirjojen kautta hän pääsi kokeilmaan tatojaan. Ja tässä nyt olaan. Malamanteri on mukaansa tempaava lasten seikkailuromaani 9-99-vuotiaille (takakannen mukaan) pakkasen puraisemasta satamakaupungista, jossa tarut ovat totta.

 

Ajattelet ehkä, ettei kalaihmisiä voi olla olemassa. -- Tämä kertomus ei ehkä ole sinulle. Voisit oikeastaan tehdä itsellesi palveluksen ja lopettaa lukemisen tähän. Pane kirja kiinni ja lukitse se vanhaan peltirasiaan. Kääri rasian ympärille raskasta kettinkiä ja heitä se kävelylaiturilta mereen. unohda koskaan kuulleesikan Aaverannasta. (s. 10)

  

Vertailua Pottereihin ei tokikaan voi täysin välttää, etenkään tuon taustatiedon takia - lisäksi suomentaja on sama kuin Pottereilla eli Jaana Kapari-Jatta. Malamanterissa on kuitenkin oma, täyteläinen maailmansa. Pidin erityisen paljon Aaverannan kaupungin monikerroksellisuudesta. Pienistä vihjeistä päätelleen kirja tapahtuu nykyajassa, mutta sitä on välillä vaikea muistaa. Minulle miljöö maalautuikin hyvin 1930-lukulaisena (esimerkiksi lady Krakenin kameraluna), sillä suurimmat ajoittavat tekijät olivat pari löydettyä Pokémon-korttia ja maininta, että ensimmäisestä maailmasodasta on enemmän kuin 100 vuotta aikaa. 

    

"Tämä on outo kaupunki", Orvokki sanoo hämmästyneellä äänellä. "Outo, mutta ihana." (s. 208)

   

Tämä historiallinen tunnelma palvelee loistavasti tarinaa, sillä päähenkilö, hotelli Vanhan Nautiluksen löytötavaratoimistoa hoitava 12-vuotias Herbert Sitrus on orpo, joka löydettiin pikkulapsena rannalta sitruunalaatikossa muistinsa menettäneenä. Koko kaupunki adoptoi hänet omakseen. Lisäksi huurteisten katujen varsilla on niin rantalöytöjä (kuten meripihkaa, simpukoita, merilasia ja ajopuuta) myyvä kauppa kuin maailman ihanin kirja-apteekki. 

  

"Tiedäthän, miten ihmiset käyvät lääkärillä saadakseen lääkemääräyksen?"sanon. "No, tämä on sama asia, mutta kirjoilla. Tarinat ovat ikään kuin lääkettä." (s. 54)

  

Jenny Hanniverin omistamassa kaupassa on ikivanha kapistus: silinterihattuinen merenapina (apinan yläruumis ja kalan alaruumis), joka kirjoittaa vanhalla kirjoituskoneella reseptin kirjasta, jota et välttämättä etsi, mutta jonka tarvitset. Tahtoisin niin kovasti käydä tuossa maagisessa paikassa, jossa on kaiken lisäksi myös puhuva kissa! 

   

"Maailman ainokainen kirja-apteekki", rouva Hanniver sanoo. -- "Kirjasto lainaa sinulle haluamasi kirjan, kun taas kirjakauppa myy sen maksua vastaan. Täällä kuitenkin kirja valitse sinut." (s. 60)

   

Tarina alkaa siitä, kun Herbien toimistoon tulee pörrötukkainen tyttö, joka etsii piilopaikkaa, sillä häntä ajaa takaa outo mies. Tyttö on 12-vuotias Orvokki Parma, mutta sitä Herbie ei vielä tiedä. Eikä sitä, millaisiin seikkailuihin tuo kissamaisesti liikkuva nuori nainen hänet saakaan houkuteltua mukaansa. 

  

No niin, olet varmaan jo ehtinyt päätellä, etten ole Äkkiä, Herbie. Hyppää! -tyyppiä. Tai siis eihän löytötavaratoimiston hoitajan arjessa ole kovin paljon tarvetta hyppelyille ja huutomerkeille. Mutta Orvokki on muuttanut kaiken. (s. 113)

  

Malamanterin lukukokemus oli jännittävä sekoitus nostalgiaa ja uuteen maailmaan tutustumista. Siinä olio paljon kohtia, jotka tuntuivat kuin olisin lukenut jotain tuttua, mutta ensimmäistä kertaa. Tämän tunteen herättävät kitjat ovatkin aina ihan parhaita. Tässä kun oli vieläpä sellainen mailma ja hahmot, joista en arvannut yhtikäs mitään etukäteen.

  

"Parhaiten saa tietää, mitä kirjassa kerrotaan, kun lukee sen" (s. 90)

  

Pidin suomennoksesta todella paljon, vaikka siinä onkin muutamia haastavia sanoja nuorimmille lukijoille kuten monoliitti, puoshaka, koproliitti, folkloristiikka, kryptozoologia, ja astrakaanihattu (viimeisimmästä ei minullakaan ollut mitään havaintoa). 

   

Ilmeisesti kirjassa oli karttakin (meni kyllä minulta aivan ohitse tarinaa ahmiessani), joka mainitaan Oi mutsi mutsi -blogissa. Onneksi löysin kartan netistä. Odotan jo malttamattomasti syksyllä ilmestyvää jatko-osaa Gargantis. Ihanaa löytää uusi, kiehtova maailma!

    

"Mitä nyt tapahtuu?" Orvokki sanoo. "Tarina taisi päättyä tähän." 

"Niin", sanon olkiani kohauttaen. "Tai se saattoi vasta alkaa tästä." (s. 297)

Arvosana:

         

Takakannesta:

Kun mahdoton on mahdollista!

Malamanteri aloittaa trilogian, tarina-aarrearkun, jossa salaisuudet ja legendat huuhtoutuvat unohtumattoman merenrantakylän rannoille. Siellä monet vannovat nähneensä mystisen kiehtovan merihirviö malamanterin…

Herbert Lemon on Hotelli Nautiluksen löytötavarapisteen hoitaja. Aina ei ole helppoa palauttaa hukattuja tavaroita oikeille omistajille ja erityisen vaikeaa se on silloin, kun kadonnut on ihminen. Kun Violet Parma ilmestyy etsimään hotellista kaksitoista vuotta aiemmin kadonneita vanhempiaan, lapset lähtevät kiehtovalle arvoitusten polulle, joka ei väistä merihirviö malamanteria.

Mikä on tämä tarujen olento, joka vetää puoleensa ihmisiä ja joka voi toteuttaa toiveita? Ja mikä on silloin vaihtokaupan hinta?

9–99-vuotiaille suunnatun sarjan on suomentanut sanataituri Jaana Kapari-Jatta. Malamanterin hiukan nyrjähtäneessä maailmassa yhdistyvät Tim Burtonin ja Wes Andersonin elokuvien goottinen ja veikeä vire. Sen tunnelmasta ei haluaisi palata takaisin.

   

Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta, 298 sivua, WSOY 2020

Alkuperäinen nimi: Malamander (2019)

   

Kirja on luettu myös täällä: Oi mutsi mutsi, Lukuhirmu Hertta

  

Samankaltaista luettavaa: Jessica Townsend: Nevermoor - Morrignin koetukset ja Meinioseppä -  Morriganin kohtalo, Mila Teräs: Kadonnut kaupunki, Hanna Kauppinen: Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut, Helen Dunmore: Ingo-sarja

Vapun lukumaraton (30.4.-3.5.2020)

Vappuna lukumaratoonataan! 

  

Edellinen lukumaraton järjestettiin pääsiäisenä (10.-13.4.) Kirjaimia -blogissa, mutta omalta osaltani se meni hieman laihanpuoleisesti, enkä tehnyt lukemisestani edes blogiin merkintää. 

  

Sen  sijaan vietin aikaa siskojeni ja heidän tytärtensä kanssa videopuhelun muodossa. Jos tuo edellinen maraton meni ohitse tai haluat muuten vain ottaa osaa lukutempaukseen, nyt on siihen oiva tilaisuus.

  

Jos kiinnostuit, kommentoi osallistumisestasi alle!

    

Maratonin säännöt ovat hyvin yksinkertaiset: sen aikana luetaan (yleensä) 24 tunnin ajan itselle sopivimpana yhtäkestoisena spruttina maraton-päivämäärien aikana. Voit luonnollisesti pitää taukoja (kuten syödä ja nukkua), mutta ne lasketaan mukaan kokonaisaikaan. 

   

Lukea saa mitä vain, esimerkiksi romaaneja, novelleja, runoja, näytelmiä, lastenkirjallisuutta, tietoteoksia, sarjakuvaa tai äänikirjoja. Kirjaa ylös lukemasi teokset ja niiden sivumäärä, äänikirjoista kuunneltu aika. 

  

Maraton ei ole kilpailu siitä, kuka lukee eniten, eikä tarkoituksena ole suorittaa veren maku suussa, vaan pyhittää pitkä, yhtäjaksoinen tai useampi lyhyt hetki ihanan lukuharrastuksen parissa. Jos et ole ikinä ottanut osaa mihinkään lukuhaasteeseen, tähän on todella helppoa lähteä matkaan! 

     

Maratonista voi halutessaan pöhistä etukäteen, päivittää kuulumisia sen kuluessa ja tehdä koosteen jälkikäteen. Voit esitellä kirjapinoa ja lukunurkkausta, kertoa tunnelmista ja vinkata hyviä  kirjoja tai lukunaposteluun sopivia herkkuja ja välipaloja sosiaalisen median alustoilla. 

  

Maratonin lopuksi ilmoita lukemasi teokset, sivumäärä ja/tai kuunneltu aika tai linkitä oma koosteesi tähän postaukseen. Tällä kertaa en tee erillistä haastekoostetta, vaan täydennän osallistujien saldot postauksen loppuun. 

  

Voit osallistua myös ilman blogia (kuten Instagramissa tai Twitterissä) ja ilmoittaa loppufiilikset, luetut kirjat ja sivumäärät kommenteissa.

  

Maratonin tunnisteena on somessa #lukumaraton ja #lukuvappu maratonpostauksissa voi käyttää tässä postauksessa olevaa kuvaa.

  

Vappua ei siis ole peruttu, vaan sitä voi viettää myös bilettämällä kotona. Ja bilettämisellä tarkoitan tietenkin lukemista. Voi olla koko päivän rennosti pieruverkkareissa (tai pukeutua hinosti, jos haluaa), ripustella serpentiiniä ja ilmapalloja tunnelman luomiseksi, siemailla simaa, karistella munkkisokeria kaikkialle, uppotua mahdollisiin ja mahdottomiin maailmoihin ja hehkuttaa lukemaansa muillekin.

  

 
Maratonilla mukana:

• Bibliofiilin päiväunia
• Henna Pöntinen
• Iltatähden syttyessä
• Kirjaimia
• Kirjan jos toisenkin
• Kirjat kertovat
• Kuunnellut äänikirjat
• Lukukoira Sylvi
• Yöpöydän kirjat

  
Maratonilla luettiin (linkeistä pääsee katsomaan kunkin kirjalistauksia):

• Kirjaimia / 515 sivua 
• Kirjat kertovat / 953 sivua
• Kuunnellut äänikirjat /  9h äänikirjaa
• Lukukoira Sylvi / 801 sivua
• Mari / 349 sivua ja  7h 22min äänikirjaa
• @ninskilukee / 826 sivua ja 3h äänikirjaa
• Yöpöydän kirjat / 824 sivua

2x Ellen Thesleff

"Keskelle symbolismin kiihkeää hetkeä saapuu nuori Ellen Thesleff."

    

    

Lukuhasteissa: Lempparit vaihtoon, Helmet 2020: 8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi

   

Kirsin kirjanurkan Kirsi haastoi Twitterissä kirjabloggaajia lukemaan toistensa lemppareita. Minä sain haastekumppanikseni Oksan hyllyltä -blogin MarikaOksan. Hänen viime vuoden lempparikirjansa oli Annukka Mäkijärven, Hanna-Reetta Schreckin ja Iida Turpeisen sarjakuvateos Ellen T. Minä puolestani ehdotin vaihdossa Tomi Adeyemin Veren ja luun lapset, joka oli vasta toinen mielessäni ollut teos, sillä Anniina Mikaman Taikuri ja taskuvarkaan oli bloggaajakollega jo lukenut aikaisemmin. 

    

   

Ehdin onneksi lainaamaan haasteteoksen sekä toisenkin Ellen Thesleffistä kertovan teoksen (josta lisää alla) kirjastosta, ennen kuin ne menivät korona-rajoitusten vuoksi kiinni. Oli todella kiinnostavaa saada juuri tämä teos haasteen tiimoilta, sillä en tiennyt ennakkoon yhtikäs mitään Ellen Theslefistä. Häntä ei esimerkiksi kertaakaan mainittu yliopistossa käymilläni taidehistorian tunneilla (ei sen puoleen useita muitakaan naistaiteilijoita Tove Janssonia ja Helene Schjerfbeckiä lukuun ottamatta), eli varsin miespainotteista oli se. 

    

Pidin sarjakuvan värikkyydestä ja eläväisestä viivasta. Oli myös hauskaa bongailla tunnettuja henkilöitä, joihin Thesleff oli ulkomaanvuosiensa aikana törmännyt. Esimerkiksi edellä mainittu Schjerfbeck oli käsittääkseni Ellenin tuttuja. Teos eteni vauhdikkaasti Ellenin vaiheita esitellen, mutta jäin ehkä kaipaamaan vähän syvyyttä aiheisiin. Toisaalta ei jääty luennoimaan liian pitkään. Teos on jaettu eri tapahtumapaikkojen mukaan Pariisi, Firenze ja Murolen kylä Ruovedellä. 

  

Oli jälleen silmiä avaavaa lukea siitä, kuinka naiseus on tehnyt ihmisistä eriarvoisia: ei päässyt tiettyihin kouluihin tai opetuksesta joutui maksamaan enemmän "heikompien hengenlahjojen takia", ravintolassa ei tarjoiltu naisille ilman miesseuralaista ja liiallinen vilkkaus oli mielenterveyden ongelma. Paljon on noista ajoista edistytty. Minusta oli myös kiinnostavaa havaita, että Ellen ei mennyt naimisiin tai hankkinut lapsia, mikä hänen elinaikanaan oli varsin erikoinen valinta - ja meidän näkökulmastamme hyvin rohkea sellainen. 

   

   

Arvosana:

  

Takakannesta:

Ellen Thesleff (1869–1954) on yksi maamme ensimmäisistä symbolisteista ja ekspressionisteista ja yksi merkittävimmistä pohjoismaalaisista maalareista. Hän elää kiehtovan ja rikkaan elämän ja on edelläkävijä aikana, jolloin naistaiteilijoiden on vaikea saada tunnustusta. Thesleff on poikatukkainen radikaali, joka tekee, mitä tahtoo ja elää taiteelleen. Hän vihaa opettamista, mutta rakastaa rahaa, joka antaa hänelle mahdollisuuden matkustaa, asua ulkomailla ja maalata.

  

Sarjakuvaromaani kertoo Ellen Thesleffin työstä ja elämästä Euroopan metropoleissa ja hänen siellä rakentamistaan tiiviistä taiteilija- ja älymystöverkostoista. Teos rakentuu kolmen Thesleffille keskeisen paikan, symbolismin Pariisin, boheemin Firenzen ja Ruoveden Murolen luonnon ympärille. Sarjakuva kertoo Ellenistä ja taiteilijoista modernisaation myllerryksessä. Teos pohjaa Hanna-Reetta Schreckin vuonna 2017 julkaistuun Thesleff-elämäkertaan ja kuvaa sarjakuvan keinoin niitä puolia historiassa ja taiteilijan elämässä, joita perinteinen tutkimuskirjallisuus ei tavoita

    

91 sivua, Teos 2019

     

Kirja on luettu myös täällä: Oksan hyllyltä, Kirjavinkit, Luetaanko tämä?, Kirjojen keskellä

  

   

"Minä olen taitelija - siinä kaikki."

   

     

Lukuhaasteissa: Helmet 2020: 18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja

  

Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin  Suomen supernaisia -sarjassa julkaistiin aikaisemmin Minna! - Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot ja nyt toisen kirjan päätähtenä on Ellen! Taiteilija Ellen Thesleffin elämä ja villit värit. 

  

Kuvakirja tarjoaa nopean kronolgisen katsauksen Ellen Thesleffin elämään ja auttoi hahmottamaan tapahtumien kulkua siinä missä Ellen T. -sarjakuva tuntui hieman sekavalta. Tämä onnistui myös jollakin tapaa kertomaan lyhyemmässä ajassa enemmän, esimerkiksi perheen köyhyydestä, kuinka he keräsivät torikaupiailta maahan pudonneita kaloja ja sipuleita. 

  

Naisen on hankala ryhtyä taitelijaksi Ellenin aikana. naisilta odotetaan, että he menevät naimisiin, ekevät lapsia ja unohtvata taiteen tekemisen. Mutta Ellen ei sellaisesta piittaa.

  

Oli siis varsin passeli ratkaisu lukea molemmat samalla kertaa. Tässä on lopussa yksi asia, mitä odotin sarjakuvalta: enemmän Ellenin taidetta esiteltynä. Ja ihastuttavaa, kuinka alussa ja lopussa paheksuttiin Thesleffin sisarten tapaa käyttää housuja ja Ellenin lyhyitä hiuksia. Ihana, raikas kuvitus! 

  

Lehdissä kirjoitetaan Ellenistä. Arvostelijoiden mielestä Ellen käyttää värejä kuin mies - ja toiset taas ovat sitä mieltä, että "taitelijatar" maalaa "naisellisen hennosti"! 

   

Arvosana:

  

Takakannesta:

Ellen on vasta nuori nainen, mutta hän tietää jo, että hän haluaa olla taiteilija. Ellen tietää myös, että hän on siinä hyvä. Että kukaan muu ei näe maailmaa niin kuin hän.

  

”Taulun nimeksi tulee Kaiku. Kun sitä katsoo, voi melkein kuulla tytön kirkkaan äänen, joka palaa kaikuna takaisin hänen luokseen. Tyttö sulautuu maisemaan kuin olisi sen sylissä.”

  

Ellen! on kuvitettu elämäkerta suomalaisesta taiteilijasta ja naisesta, joka eli itsenäisen elämän ja toi suomalaiseen kuvataiteeseen uudet värit. Kirjassa Ellen kalastaa miesten vaatteissa Muroleessa kosken rannalla, istuu Firenzen kahvilassa ja matkustaa sodan jaloista Euroopan läpi.

  

Kirja on jatkoa Suomen supernaisia -lastenkirjasarjalle, jonka ensimmäinen osa kertoi Minna Canthista. Sen on kuvittanut Sanna Pelliccioni ja kirjoittanut Leena Virtanen. Minna! -kirja valittiin yhdeksi vuoden 2018 kauneimmista kirjoista.

    

32 sivua, Teos 2019

   

Kirja on luettu myös täällä: Kirjavinkit, Lastenkirjainstituutti,  Lähiömutsi

J.S. Meresmaa: Dodo

"On autoteitä
jotka pääättyvät tyhjyyteen.
Autiotaloja joiden kynnykseltä
alkaa sadan metrin pudotus."

  

    

Arvostelukappale

   

Lukuhaasteissa: Helmet 2020: 27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani

   

Suomalaisella kirjallisuuden kentällä ei ole vielä paljoa tungosta säeromaanien suhteen. Ainoa kotimainen kirjailija, joka on ottanut genren omakseen on ollut Kirsti Kuronen, jolta olen lukenut tähän mennessä vasta viimemmäksi ilmestyneen Merikin. Olikin ihanaa, kun kuulin, että Myllylahti on julkaisemassa J.S. Meresmaan kynästä syntyneen kauniskantisen Dodon.

Ihminen on kalju ja suojaton eläin,
kummallisella tavalla sopimaton ympäristöönsä.
Sen on ollut pakko muokata siitä itselleen sopiva,
ja samalla siitä on tullut muille sopimaton. (s. 106)

Kaikki tuntemani säeromaanit ovat YA-kirjallisuutta (Elizabeth Acevedon Runoilija X, Sarah Crossanin Yksi), niin myös Dodo. Näissä käsitellään aina hienosti hurjan isoja teemoja. Dodoon mahtuu niin isän alkoholismi, vanhempien ero ja poikaystävän masennus, sekä puhetta bi/panseksuaalisuudesta ja polyamoriasta. Ihan vain muutamia asiasanoja heitelläkseni. Tästä tulee vahvasti mieleen Holly Bournen Normaali-trilogia, vain paljon tiivimmässä muodossa (ei sillä, olisin voinut lukea Bournelta vaikka 1000 sivua lisääkin).

 

Kun meidät laitetaan valinnan eteen
tosi usein se on
joko tai
kyllä ei
musta valkoinen
iso pieni
homo hetero
nainen mies.
Mutta binääri on rajaus.
Se on teko.
Se on valinta.
Ja se on keinotekoinen. 

Todellisuus on monimuotoisempi,
paljon kirjavampi.
Joko tämä tai sitten tuo JA tämä
TAI
en tiedä
en tahdo valita, otan molemmat
otan KAIKKI
TAI
ei kumpikaan
ei mitään 

joku muu mikä (s. 118)

  

Päähenkilö on Iina-niminen nuori. Olin useaan otteseen hämmentynyt hänen iästään, mutta päädyin lopulta siihen, että hän on 16. Hän opiskelee kovasti päästäkseen peruskoulun loppuun ja hakemaan lukioon. Hänen poikaystävänsä Tuukka on kolme vuotta vanhempi ja heidän tavatessan oli Iina vielä  omien sanojensa mukaan sakkolihaa, mutta (onneksi) he olivat aluksi vain ystäviä.

 

Masennuksessa on sellanen juttu, ettäse on kakstoiminen hupullinen viitta.
Valoa läpäisemätön musta huppu sille,
jonka päälle se lankee.
Näkymättömyysviitta niille,
jotka jää ulkopuolelle. 

Masennus ei näy ulospäin. (s. 27)

  

Kirjassa on myös ekokriittinen sanoma. Iina tuskailee ihmisten aiheuttamia sukupuuttoja ja hän on kasvissyöjä. Tähän mennessä lukemistani säeromaaneista, tämä on ensimmäinen, jossa on spefivivahde: Iina löytää hylätyn kaivoskaupungin luolasta avuttoman olennon, jonka hän ottaa mukaansa hoitaakseen. Olento ei ole varsinaisesti sukupuuttoon kuollut dodo, sillä sitä ei pitäisi olla olemassa mutta Iina nimeää sen Dodoksi - nimissä on voimaa ja nimeäminen tekee asiat oleviksi. Se muistuttaa lepakon ja kissan riseytystä ja minulle otus piirtyi mieleen aivan Näin koulutat lohikäärmeesi -elokuvan Toothlessin miniversiona. (Pitäisi lukea se Cressida Cowellin alkuperäisteoskin.)

     

Mä luen ja kasvatan hiljaista vihaa.
Ei dodot kuolleet sukupuuttoon ilman tekijää.
Ei ne ensin eläneet tuhansia, ehkä miljoonia vuosia
ja sitten
kops
kuolleita kaikki. 

Ei.
Ihmisen sen tekivät. Eurooppalaiset.
Me tapettiin ne.
Murhattiin.
Joka ikinen.
Siihen ei mennyt kuin muutama kymmenen vuotta. (s. 8)

 
Irrallisia loppuhavaintoja:

• Näinä korona-aikoina oli jännittävää, kuinka Iina kotiin tullessaan menee heti pesemään kädet! Tähän olisi tuskin normaalisti kiinnittänyt lainkaan huomiota. 
• Oli tosi söpöä, kun Iina joutuu menemään kesäksi isänsä luokse, hän huomaa tämän hankkineen rescue sian, jonka nimi on Kalervo.  
• Eikö vegaani voi tappaa hyttysiä?  
• Onko joku jo kirjoittanut YA-kirjan, jossa on polysuhde? 
• Haluan lisää säeromaaneja!

  

Arvosana:

   

Takakannesta:

Dodo on nuorille suunnattu säeromaani, joka tihkuu vimmaa ja kesän loputonta valoa.

  

Yksinhuoltajaäidin kasvattamalla Iinalla on edessään paha paikka. Arvosanoja pitäisi nostaa, jotta lukiosta ja aikanaan yliopisto-opinnoista tulisi totta. Iina tuntuu kuitenkin onnistuvan vain poissaolojen määrän nostamisessa. Hänellä on syitä. Ensinnäkin on Tuukka. Poikaystävää on nykyään vaikea saada aamuisin edes sängystä ylös, saati hoitamaan asioitaan. Toiseksi on Dodo, heidän vaarallinen salaisuutensa. Luonnontieteellinen ihme, joka vaatii huolenpitoa 24/7.

  

Sitten äiti pakottaa Iinan kesäksi isän luokse maalle. Isän, joka valitsi mieluummin viinan kuin Iinan, ja jota Iina ei ole nähnyt vuosiin. Että sellainen unelmien kesä edessä.

  

157 sivua, Myllylahti 2020

    

Luettu myös täällä: Kirjapöllön huhuiluja, Bibbidi Bobbidi Book, Lukupino, Siniset helmet, Kirjojen keskellä

Samankaltaista luettavaa: Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli, Sini Helminen: Väkiveriset -sarja