sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä

"Mulfordin porteilta katsoen Buckshaw näytti aina hiukan surulliselta ja hylätyltä, 
kuin sieltä puuttuisi jokin olennainen ja elintärkeä."
  
   
MarikaOksan käynnistämä kirjabloggaajien dekkariviikko päättyi jo viime sunnuntaina 12.6., mutta Kirjakauppaliiton dekkariviikko päättyy vasta tänään 19.6. Vaikka en siis ensimmäiselle teemaviikolle tätä ehtinyt lukemaan, ei se haittaa, ovathan dekkarit yleisesti mielletty kesälukemiseksi, vaikka ei mitään erityistä teemaviikkoa olisikaan. Kristan kesäbingossakin on kohta dekkari, jonka tällä teoksella rastitan. 
  
    
Jo Alan Bradleyn ensimmäinen, suloisesta myrkynkeittäjästä Flavia de Lucesta kirjoittama teos Piiraan maku makea hurmasi, ja sarjan toinen osa Kuolema ei ole lastenleikkiä jatkaa samalla tasokkaalla ja koukuttavalla linjalla.
      
Bishop's Laceyyn saapuu kuuluisa nukketeatteritaitelija Rupert Porson apulaisensa Niallan kanssa. Flavialle käy nopeasti selväksi millainen ihminen Rupert on ja alkaa hienovaraisesti käärimään auki salaisuuksien päälle ohuelti kiedottuja verhoja. Rupert kuolee kesken Jaakko ja pavunvarsi-esityksen ja nokkela 11-vuotias tajuaa pian ettei miehen ennenaikainen kuolema ollut onnettomuus. Lopulta nuori etsivä ratkaisee tietenkin koko tapauksen, mutta sitä ennen lukijaa pyöritellään paikasta toiseen ja mahdollisia syyllisiä esitetään runsaasti.
 
"Sinun täytyy antaa anteeksi pikkusiskolleni", hän sanoi kevyesti naurahtaen. "Hän on epäterveellä tavalla kiinnostunut kuolemasta." (s. 238)
  
Bradley on maalannut sanoillaan upean tarkan kuvan 1950-luvun maaseutukylän dynamiikasta. Juorut kulkevat nopeasti ja nojaamalla kylän puheliaimpien naisten epäsuoraan apuun Flavia pystyy kokoamaan palapeliin monta puuttuvaa palaa. Hän turvautuu myös Tar-enolta perimäänsä laboratorioon selvittäkseen lukuisia kiinnostavia asioita, mm. mitä herra Gordon viljelee keskellä metsää.

En voinut olla samaistumatta jollain tasolla Flaviaan, joka nauttii mm. maatuvien lehtien tuoksusta. Ja kun vertaa Flaviaa esimerkiksi Tylypahkan ensimmäisen vuoden oppilaisiin, en voi olla näkemättä yhtäläisyyksia hänen ja Hermionen välillä: molemmilla on terävä mieli sekä halu oppia ja sisäistää monimutkaistakin tietoa. Flavia on pikkuvanha, mutta ei ollenkaan rasittava sellainen.

Flavia heittelee jatkuvasti viittauksia useisiin tiedemiehiin ja heidän menetelmiinsä, kirjallisuuteen ja taidehistoriaan ja hänen huomioitansa on ihanaa lukea. Pidän suuresti Bradleyn suomentajan, Laura Beckin sanavalinnoista. Teksti virtaa eheästi ja pysähdyinkin usein lukemaan joitakin kohtia uudelleen, sillä niin taidokkaasti hän on pystynyt välittämään alkuperäisen teoksen sanoman.

Kirjoitin parhaita kohtia A4-kokoiseen sitaattivihkooni neljä ja puoli sivua. Mukaan tarttui mm. Flavian kuvaus auringon laajenemisen aiheuttamasta maailmanlopulta ja mekaanisista koppakuoriaista, mutta myös useita viipyileviä luontokuvauksia pimeästä metsästä, aamusumusta ja kastepisaroista.
 
Kuten olin tiennytkin, kaikki metsässä oli märkää. Värähdin nihkeää kylmyyttä, terästäydyin ja vaelsin kasvullisuuden sekaan. Ennen kuin olin astunut kymmentkään askelta saniaisten ja sananjalkojen välissä, olin litimärkä polviin asti. (s. 243)

On kuitenkin hetkiä, jolloin Flavian ikä lempeästi paljastuu. Esimerkiksi silloin kun hän kysyy ystävältään Doggerilta - Buckshawin kartanon yleismieheltä, jonka työnkuvaan kuuluvat muiden muassa niin hovimestarin kuin puutarhurin tehtävät - ihmissuhteista, tai kun hän polkee kauan sitten kuolleen äitinsä Harrietin polkupyörällä, Gladysillä, paikasta toiseen ja kuvailee sen päästämiä ääniä milloin iloiseksi, milloin kiireiseksi.

Flavia ei edelleenkään tule toimeen vanhempien siskojensa Ophelian (Feely) ja Daphnen (Daffy) kanssa, vaan nämä keksivät jatkuvasti keinoja kiusata toisiaan. Flavia onkin hieman kuin Tuhkimo omassa perheessään. Siskot syyttävät Flaviaa mm. Harrietin kuolemasta. Harriet kuoli vuorikiipeilyonnettomuudessa Tiibetissä ja Feely ja Daffy väittävät hänen astuneen tahallaan harhaan, koska oli masentunut Flavian takia.

Suurimman osan aikaa tunsin olevani huijari, vaihdokas, säkkiin ja tuhkaan verhoutunut korvike tuolle kultaiselle tytölle, jonka Kohtalo oli napannut ja viskannut alas vuorenrinteeltä eräässä käsittämättömän kaukaisessa maassa. Tuntui siltä että kaikki olisivat olleet hyvin paljon onnellisempia, jos Harriet olisi herätetty henkiin ja minusta olisi hankkiuduttu eroon. (s. 307)

Tyttöjen isä Haviland on taloudellisissa ongelmissa ja hänen sisarensa Felicity saapuu paikalle selvittämään tilannetta. Flavia ei pidä tädistään, mutta saa kuulla tältä yllättäviä tietoja äidistään. Feely iskee silmänsä saksalaiseen Dieteriin, joka viisi vuotta aiemmin oli sotavankina jäänyt maahan. Mies on hyvin kiinnostava persoona: hänen isänsä oli kustantaja ja äitinsä arkeologi. Kotiopettajan kasvattama poika oli rakastunut brittiläiseen kirjallisuuteen puhui täydellistä englantia.

Bradley on mestari luomaan kiinnostavia, moniulotteisia hahmoja ja hänen juonen käsittelynsä on erittäin miellyttävää luettavaa. Tulenkin siis ehdottomasti jatkamaan Flavian tutkimusten lukemista. Sarjassa on ilmestynyt englanniksi jo seitsemän osaa ja kahdeksannen pitäisi olla saatavissa syyksuussa.  Viidennen osan suomennos, Loppusoinnun kaiku kalmistossailmestyy niinikään syyskuussa. 
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Vaarallisen älykäs Flavia De Luce asuu leski-isänsä ja kahden ärsyttävän siskonsa kanssa Bishop's Laceyn rauhaisassa kylässä Englannin maaseudulla.
  
Kylän rauha järkkyy, kun nukketeatterin pakettiauto hajoaa Bishop's Laceyn hautausmaan nurkalle. Maankuulu marionettitaiteilija Rubert Porson päättää laittaa näytöksen pystyyn seurakuntatalolla  - arvaamattomin seurauksin. Nokkelan Flavia de Lucen tarkoituksena ei ollut tutkia enää yhtään murhaa, mutta eipä nukkemestarinkaan ollut tarkoitus kuolla! 
  
Huono-onnisen näytöksen jälkeen Flavia alkaa penkoa idyllisen kotikylänsä vaiettuja salaisuuksia. On nimittäin mahdollista, että Porsonin pakettiauto ei hajonnutkaan sattumalta juuri Bishop's Laceyssa. 
  
Kuka veteleekään langoista ja tanssittaa poliisia marionettien lailla?
   
Suomentanut: Laura Beck, 389 sivua, Bazar 2014
    
Alkuperäinen nimiThe Weed that Strings Hangman's Bag (2010)
  

Sarjassa ilmestyneet:
  1. Piiraan maku makea (2014) / The Sweetness at the Bottom of the Pie (2009)
  2. Kuolema ei ole lasten leikkiä (2014) / The Weed That Strings the Hangman's Bag (2010)
  3. Hopeisen hummerihaarukan tapaus (2015) / A Red Herring Without Mustard (2011)
  4. Filminauha kohtalon käsissä (2016) / I Am Half-Sick of Shadows (2011)
  5. Loppusoinnun kaiku kalmistossa (2016) / Speaking from Among the Bones (2012)
  6. The Dead in Their Vaulted Arches (2014)
  7. As Chimney Sweepers Come to Dust (2015)
  8. Thrice the Brinded Cat Hath Mew'd (ilmestyy syyskuussa 2016)

8 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä tosi kiva sarja! Hopeisen hummerihaarukan kohdalla tosin ärsyynnyin Flaviaan, mutta tuo neljäs oli jälleen oikein hyvä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut samaa muuallakin. Pitää silti lukea se, sillä tässä viitattiin pariin kertaan aiempaan teokseen ja ihan muutenkin. Toivottavasti se olisi kuitenkin hyvä, jos pidän odotukset alhaisina. :)

      Poista
  2. Näissä Alan Bradleyn kirjoissa on kauniit kannet, mutta minulle ei ole syntynyt tarvetta avata noita kansia. Bradleysta toki olen tietoinen ja hänen teoksensa ovat täällä näkyvästi esillä, mutta ehkäilen vielä lukisinko vai en. Ehkä joskus myöhemmin saatan kokeilla. Kirjoitat kyllä kiinnostavasti tästä kirjasta, mutta silti epäilen, ettei välttis ole ihan minun juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minunkaan ollut aluksi tarkoitus lukea näitä, mutta sain ensimmäisen osan ilmaiseksi Kirjavälityksen tapahtumassa Oulussa pari vuotta sitten. Ajattelisin sitten lukea sen, kun oli niin kätevästi tarjolla. En ole dekkarifani, mutta tämä sarja yllätti minun makunystyräni positiivisesti. Flavia on ihanan kyyninen ja analyyttinen ollakseen niin nuori. Bradley on luonut hänestä hyvin kiehtovan persoonan. Pitäisi joskus vertailla englanninkielistä versiota ja suomennosta, jos ja kuinka alkuperäisteoksen tunnekma eroaa suomennoksesta.

      Poista
  3. Tämä on ollut mukava sarja, ja lukemasi osa on minusta paras tähän mennessä lukemistani. Kolmososan jätin kesken, mutta nelonen oli jo taas oikein hyvä. Kiva, olet innostunut Flaviasta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä tykännyt Flaviasta kovasti kahden osan perusteella. Moni on tuosta kolmannesta osasta pettynyt, vaikka negatiivisia hajaääniä on riittänyt kahdelle ensimmäisellekin osalle. Pitää katsoa jos loppuvuodesta lainaisisin kirjastosta tuon kolmannen osan, sillä tämä lukukokemus helpotti lukujumini. Se kertoo jo paljon tästä teoksesta: hyvin kirjoitettu, viihdyttävä, mutta vakava ja nopealukuinen. :)

      Poista
  4. Flavia on pirteä päähenkilötuttavuus, johon tutustuin oikein mielelläni. On virkistävää, kun päähenkilö on aivan muuta kuin keski-ikäinen, omassa elämässään hieman epäonnistunut, ahdistunut miespoliisi. En muista, missä blogissa törmäsin Flaviaan ensimmäistä kertaa, mutta sen jälkeen olen halunnut lukea jonkun sarjan kirjan. Dekkariviikolla löysin kirjastostamme sarjan (muistaakseni) viidennen osa, enkä malttanut odotttaa, että saan käsiini ensimmäisen. Luin viidennen osan ja aion kyllä jatkaa sarjan muiden osien parissa! Minulla muuten tuli väkisin mieleen lukiessanio Ada Gootti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Flavian kanssa ei tosiaankaan tule tylsää, kun koko ajan on varpaillaan, että mihin suuntaan hän nyt lähtee ja millaisia johtopäätelmiä tekee. Ei todellakaan stereotyyppinen hahmo. Ja nyt kun sanoit, niin jotain samaa hänellä ja Adalla on, vaikka itse vertasinkin ensimmäisenä Hermioneen. :)

      Viidennettä osaa ei ole vielä suomennettu, se ilmestyy vasta syyskuussa - ellet sitten tietenkin lukenut sitä englanniksi.

      Poista