maanantai 5. marraskuuta 2012

Hanif Kureishi: Esikaupunkien Buddha

"Ajattelin että kaikki oli ollut yhtä sekamelskaa 
mutta että niin ei tulisi olemaan aina."
  
 
Esikaupunkien Buddha oli brittiläisen jälkikolonialismin kurssikirjoista kolmas. Se jakautuu kahteen osioon: Esikaupungeissa ja Kaupungissa. Kirjan päähenkilö on 17-vuotias Karim, puoliksi intialainen, puoliksi bittiläinen biseksuaali poika. Esikaupunkien Buddha viittaa hänen isäänsä, joka vetää 1970-luvun henkeen sopivasti buddhistisia istuntoja. Teos sisältää paljon seksikohtauksia ja huumeiden käyttöä, joten en suosittele kirjaa nuorimmille ja herkimmille lukijoille. 
 
Sen sijaan kannattaa lukea La petite lectrice-blogista Katrin kokemukset (jotka tiivistävät minunkin ajatukseni) ja anonyymin kirjoittajan kommentti. Tässä lyhyt lainaus: "Eroottisuus ja muu sellainen ei olisi minua niinkään häirinnyt, mutta jollain tavalla minusta kaikke ne eroottiset tapahtumat oli kuvattu niin ällöttävällä tavalla ja inhottavassa valossa, ettei niitä tehnyt mieli lukea." Minuakin tämä asia vaivasi. Mm. eräässä kohdassa Karim kertoo pikapanoista vessoissa ja kuinka hän yhdistää niihin hyvin vahvasti vessaharjat ja virtsan tuoksun. Ihastuttavaa. Vaikka päähenkilö tekeekin kaikkea mahdollista enemmän tai vähemmän sallittua, miksi hänen tekonsa kuvataan niin negatiivisessa valossa, kärjistetyn kulmikkaasti?
   
Tiesin että se oli epätavallista, se että halusin maata sekä poikien että tyttöjen kanssa. Pidin voimakkasita vartaloista ja poikien niskoista. Pidin siitä että miehet hypistelivät minua, että heidän kouransa vatkasivat minua, ja pidin siitä että esineitä - harjanvarsia, kyniä, sormia - tungettiin perseeseeni. (s.68)
  
Kureishin ilmeisesti omaa elämää heijasteleva kirja on vaikuttanut moneen ja teos on yleensä jättänyt vahvan kokemuksen. Minulle tämä ainakin oli yksi inhottavimmista kirjoista, joihin olen tarttunut. Jotenkin Karimin hahmosta tai kenestäkään muustakaan on vaikea pitää. Miellyttävimmät hahmot ovat Jamila ja hänen miehensä Changez (pakkoavioliiton kautta). 
 
Kirjasta tehtiin vuonna 1993 neljäosainen minisarja, joka seuraa uskollisesti kirjan tapahtumia. 
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Esikaupunkien Buddha on kehitysromaani, Lontoon ylistys, villi ja vallaton tarina - arvostelumenestys maailmalla!
 
Intialais-englantilainen Karim Amir on miehuutensa kynnyksellä. Koti on tavallinen, kiinnostavaa elämässä vain sen oudot puolet - huumeet ja seksi. Väliäkö sillä, kumman sukupuolen edustajan kanssa seksiä harjoittaa, niin kauan kun ei joudu tekemään valintaa. Sehä on sama kuin valinta Rollareiden ja Beatlesien välillä. Eletään 1970-lukua Lontoossa, aikaa ennen aidsia.
 
Kun Karimin isä alkaa esiintyä buddhismi-istuntojen vetäjänä, perheen elämä muuttuu yllättäen. Karim seuraa isäänsä esikaupungista Lontoon sykkivään sydämeen. Hän pääsee mukaan teatteriin, ylämäki alkaa. Tie seurapiireihin on siloitettu.
 
Kirjan vaihtelevista teemoista - perhesuhteet, rakastuminen ja uskonto, luokkaerot, ennakkoluulot ja rasismi - syntyy iloisenkirjava taideteos. 
 
Tyylilaji: yhteiskunnallisuus, erotiikka, punk
   
Samantyylisiä kirjoja: Meera Syal: Anita and Me, Zadie Smith: Valkoiset hampaat, Sam Selvon: The Lonely Londoners, Philiph Roth: Ihmisen tahra,
    
Suomentanut: Seppo Loponen, 335 sivua, WSOY 1991
     
Alkuperäinen nimi: The Buddha of Suburbia
   
Kirjasta muualla: Juuri tällaista, La Petite Lectrice
Hanif Kureishi Wikipediassa

2 kommenttia:

  1. Minusta tämä kirja oli sekä kuvottava, että tylsä. Kuten itse kirjoitin, niin kirjan jutut eivät jaksaneet hätkähdyttää kun "kaikki on jo nähty" mutta kuvottaa kylläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvailusi kiteyttää ytimekkäästi sen, mitä kurssikavereiden kanssa kirjasta puhuttiin: tämä on voinut joskus herättää paljonkin ajatuksia ja me olemme sitä sukupolvea, joka ei enää hätkähdä mistään. Kuvotusta herättävänä tämä rinnastuu mielessäni Rosa Liksomiin.

      Poista