Leena Krohn: Tainaron

"Minulla oli syyni tulla Tainaroniin, varmasti ne olivat painavia syitä, 

mutta olen unohtanut silti, mitä ne olivat."
   

     

Tutustuin teokseen Kirjallisuudentutkimuksen perusteet 1 -kurssilla, jolla analysoimme teoksen kahdennnetoista novellin "Suurmogulin päivä". Lyhyestäkin tekstistä nousi vaikka kuinka monta syvempää tasoa, vihjauksia ja viitteitä, kun vain tajuaa katsoa. 

   

Todellakin minun on sanottava, että monilla Tainaronin asukkailla on mitä eriskummallisimpia tapoja ainakin näin kaukaa tulleen silmin. Tässä aivan lähellä, samassa korttelissa, asuu eräskin herra, pitkä ja soukka, jolla on tapana riipuskella parvekkeeltaan pää aslapäin useita tunteja päivässä.  (s. 111)

   

Tainaron muodostuu siis kokoelmasta kirjeitä. Tässä vuoden 2006 kirjailijan siskon kuvittamassa painoksessa on kaksi kirjettä enemmän, kuin joissakin aiemmissa versiossa, yhteensä 30. Kirjeet ovat Tainaroniin muuttaneen henkilön, kenties ihmisen kirjoittamia, jollekulle joka on jäänyt vanhaan asuinpaikkaan. Molemmat jäävät nimettömiksi, mutta minulle kirjeiden kirjoittajasta tuli nainen ja vastaanottajasta mies. Tainaronin asukkaat muistuttavat ulkoisesti hyönteisiä, jotka koteloituvat koteihinsa talveksi ja palaavat keväällä muuttuneina. Henkilöt ovat silti hyvin inhimillisiä ja kertovat paljon meistä itsestämme. Kaupunki elää ja muuttuu jatkuvasti, eikä Tainaronista siksi saa karttoja.
    

Tiedätkö, että joskus kavahdan, kun väkijoukon uumenista vastaani huojuvat kuonomaiset kasvot, joiden yllä hapuilevat tuntosarvatnotkeina kuin ruoksa tai kun kahvilassa pöytääni lähestyy tarjoilija, jonka suuosat työntyvöt esiin kuin milläkin korennon toukalla. Ja eilen raitiovaunussa viereeni istahti olento, joka muodoltaan muistutti lehteä ja näytti niin keveältä, että olisin voinut puhaltaa hänet ilmaan kuin kuivuneen rikan. (s. 18)

  

Kirjeiden kertoma aika sijouttuu todennäköisesti yhden vuoden sisään, keväästä alkutalveen. Kirjeet kertovat yhden tarinan kerrallaan, niitä voi siis lukea itsenäisinä teoksina tai osina suurempaa kokonaisuutta. Kertoja oppii ja kehittyy kirjeitä eteenpäin lukiessa. Hän tottuu kaupungin erikoisiin asukkaisiin ja löytää heistä niin piilotettua kuin avointakin kauneutta. Tainaronin salaisuudet paljastuvat hänelle vähän kerrallaan. Kertojan oppaana on Jäärä-niminen, kentien miespuolinen henkilö, johon kertoja mielestäni yrittää ottaa romanttista kontaktia. 

  

Tainaronissa monet asiat ovat toisin kuin meillä. Heti ensimmäiseksi tulevat mieleeni silmät. Monilla täkäläisillä ne näet kasvavat niin kookkaiksi, että peittävät jopa kolmanneksen heidän kasvoistaan. Tekeekö se sitten heidän näkönsä tarkemmaksi, sitä en tiedä, mutta otaksun, että he näkevät ympäristönsä jossain määrintoisin kuin me. Sitä paitsi heidän näköelimensä muodostuvat lukemattomista näkötorvista ja auringonvalossa niiden linssipinnat välkkyvät sateenkaarina. Olin alkuun vaivautunut, kun jouduin keskusteemaan sellaisen henkilön kanssa, sillä koskaan en voinut olla varma, katsoiko hän kohti vai ohitseni.  (s. 37)

  

Tainaron ei ole helppo muukalaiselle, ei tarinan kertojalle tai sen lukijalle. Tekstin kyllä lukee nopeasti, mutta jotta ymmärtäisi kirjailijan syvemmät tarkoitukset, tulisi jokainen kirje lukea useampaan kertaan ja analysoida. Nopeallakin lukemisella saa kuitenkin jonkinlaisen kuvan Tainaronista, ja minulle teos maalaili välillä aika absurdejakin kuvia, ihmisen käsitysmaailman ulkopuolelta. Tainaron on kielellisesti kaunis mutta mystinen.
   

Arvosana:

   
Takalieppeestä:

Tainaron (1985) on Leena Krohnin läpimurtoteos. Se vie lukijan vertaansa vailla olevaan todellisuuteen. Inari Krohnin kuvittamassa juhlapainoksessa palataan Tainaronin tunnelmaan, todistetaan ennennäkemättömiä metamorfooseja, nautitaan oudoista sattumista ja pohditaan olemassaolon mahdollisuuksia. Nyt julkaistavassa Tainaronissa on mukana kaksi alkuperäisestä teoksesta puuttunutta kirjettä. 

  

Tainaronin kirjeiden vastaanottaja jää nimettömäksi eikä hän koskaan vastaa kirjeisiin. Niiden kirjoittaja on saapunut valkoisella laivalla tuliperäisellä vyöhykkeellä sijaitsevaan, alati muuttuvaan Tainaroniin, mutta hän ei muista miksi. 

  

Hän potee koti-ikävää, mutta lumoutuu myös uudesta seudusta ja sen eläjistä: Jäärästä, epäilyttävästä neiti Pumilionista, Liikkumattomasta, Kuningatarkimalaisesta, Tulikärpäsistä, Outojen holhoojasta... 

  

Tainaronin asukkaat ovat hyönteisen kaltaisia, mutta oudolla tavalla heidän kokemuksensa ja edesottamuksensa ovat tuttuja. Ne ovat samalla kertaa tarkkojakin kuvauksia eräiden lajien elintavoista ja allegorioita tuntemastamme arkimaailmasta. 

  

Tyylilaji: fantasia, toinen todellisuus, uuskumma
   

Samantyylisiä kirjoja: -
    

138 sivua, Teos 2006 (Ensimmäinen painos 1985) 

Kuvittanut: Inari Krohn
   

Leena Krohn Wikipediassa

Kirjasta muualla: Risingshadow, Kirjavinkit, Morren maailma, Tarinauttiset hämärän hetket, Satun luetut, Lurun luvut,