maanantai 23. maaliskuuta 2015

Neal Shusterman: Unwind

"Unwound into nothing - his bones, his flesh, shredded and recycled."
       
       
"Before there was Hunger Games, there was... Unwind"
Lukuhaasteissa: Goodreads 50: 22 A book that scares you
    
Unwind aloittaa Neal Shustermanin samannimisen dystologian (sana pohjaa ilmeisesti termeihin dystopia ja trilogian, vaikka kirjoja sarjassa onkin neljä). Huomasin, että kirjastosta varaamani painoksen kannessa on sama "myyntilause" kuin vähän aikaa sitten lukemani Scott Westerfeldin Ugliesin kannessa. Molempien kansityyli on muutenkin hyvin samanlainen - sillä molemmat ovat Simon & Schuster-kustantamon painoksia. Ehkä tässä on jokin dystopiabrändäämisidea taustalla.
    
Unwind on jälleen yksi sarjassamme: paljon kehuttu nuorten dystopia, jota ei (hämmentävää kyllä) ole vielä suomennettu. Tällä kertaa teoksen maailma on hyvinkin omaperäinen. Ja varsin synkkä. Abortti on kielletty, mutta lapsen ikävuosien 13 ja 18 välissä vanhemmat voivat takautuvasti "abortoida" huonosti käyttäytyvän teininsä. Allekirjoittamalla unwind-asiakirjan, vanhemmat luovuttavat lapsensa laajamittaiseen operaatioon, ei-niin-vapaaehtoiseen elinluovutukseen, jossa 100% yksilön kudoksista käytetään toisten hyväksi. 
   
"It's all right to be frightened, change is always scary," 
"Change?" yells Risa. "What do you mean 'change'? Dying is a little bit more than a 'change'."
--
"Please, Miss Ward. It's not dying, and I'm sure everyone here would be more comfortable if you didn't suggest something so blatantly inflammatory. The fact is 100 percent of you will be alive, just in a divided state." 
--
"Change," repeated the social worker, "that's all. The way ice becomes water, the way water becomes clouds. You will live, Risa. Only in a different form." (s. 23-24)

Teoksessa seurataan kolmea nuorta, Connoria, Risaa ja Leviä. Jokaisella on erilainen tausta, mutta heidät kaikki on alenettu ihmisestä unwindeiksi. Connor ärsyyntyy helposti ja joutuu tappeluihin, kunnes hänen vanhempansa eivät enää kestä poikaa. Risa asuu valtion ylläpitämässä yhteiskodissa (ward of state) ja budjettileikkauksen takia hän on matkalla leikkauspöydälle. Lev puolestaan on uskonnollisen perinteen mukainen takaisinmaksukymmenys (tithe), käytönnössä siis uhrilampaaksi syntymästää asti kasvatettu lapsi. Alussa nuoret eivät tunne toisiaan, mutta tapahtumat johtavat heidät yhteen ja taistelemaan heille määrättyä kohtaloa vastaan. Shustermanin ratkaisu jakaa päähenkilön taakkaa kolmeen osaan toimii, sillä lukija pääsee näkemään laajan kirjon muutoksia kuvatun maailman ja omalle välillä, se sen kuinka eritaustaiset ihmiset suhtautuvat tuomioonsa. 

Kuva täältä
Unwind-protokolla otettiin käyttöön 10 vuotta sitten, heti Amerikkaa kahtia repineen Heartland-sodan jälkeen. Sodan kaksi osapuolta kiistelivät ihmiselämän arvokkuudesta. Sopimus kuitenkin päätti riidan kieltämällä abortoinnin ja sallimalla yksilön paloittelemisen muiden pelastamiseksi. Yhteiskunta sopeutui siis yllättävän nopeasti uuteen järjestykseen! Mietin, että jos elämää tosiaan arvostettiin niin kovasti, että abortti kiellettiin, miten maailma pystyi kuitenkin menemään niin väärin? 
   
Ei-toivottuja lapsia kuitenkin syntyi edelleen, mutta äidillä oli oikeus hylätä lapsensa. Storking, vapaasti suomentaen "kurkipalvelu" mahdollistaa ei-toivotun lapsen hylkäämisen satunnaisen talon portaille. Vastuu lapsesta irtyy talon asukkaille. Suuri osa kurkilapsista kuitenkin joutuu valtion ylläpitämiin ryhmäkoteihin, joiden budjetti on niukka ja vain todella erinomaiset yksilöt saavuttavat 18-vuoden ikärajan. 
  
Eikö pakotettujen elinluovutusten sijaan kannattaisi panostaa raskauksien ehkäisyyn jakamalla ilmaisia kondomeja tai hieman rajumpana vaihtoehtona: pakkosterilointiin? Vai onko "lihakauppa" niin kannattavaa, että enää ei välitetä moraalista ja etiikasta? Missä vaiheessa hengen pelastamisesta siirrytään elinten mustaan kauppaamiseen? Erikoisen väriset silmät ja hyvät lihakset olisivat varmasti haluttua kulutustavaraa kauneuden ja ikuisen elämän tavoittelijoille, joilla on vähän liikaa rahaa. Milloin tämä tulevaisuuskuva muuttuu todellisuudeksi? Ja miksi kukaan ei vastusta systeemiä? Vastauksia pitänee etsiä sarjan jatko-osista.
    
"Of course, if more people had been organ donors, unwinding never would have happened... but people like to keep what's theirs, even after they're dead. It didn't take long for ethics to be crushed by greed. Unwinding became big business, and people let it happen." (s. 224)

Isossa osassa teosta on filosofinen sielun - ja näin myös ihmisen minuuden - olemassa olon pohtiminen. Jos unwinding kerran jättää ihmisen eloon, joskin jakaantuneessa tilassa, missä osassa ruumista sielu sijaitsee? "What happens to your soul when you get unwind?" (s. 171) Kuinka paljon ihmisen osista voidaan korvata toisella - olipa kyseessä orgaaninen tai koneellinen osa - ja sanoa, että hän on vielä sama yksilö, saati ihminen. Muutamilla teoksessa esitellyillä ihmisillä oli hyvinkin omakohtaisia kokemuksia siitä, kuinka varaosina saaduilla raajoilla ja aivojen osilla tuntui olevan muistoja edellisestä ihmisestä, johon ne olivat kuuluneet. Erään miehen uusi käsi esimerkiksi osasi korttitemppuja. Tähän kohtaan onkin hyvä lainata yhdestä suosikkielokuvastani, Will Smithin tähdittämästä I, Robotista: 
  

Ya, well, take it from me, you gotta read the fine print on the organ donor card. 

Doesn't just say what they can take out, says what they can put back in.

  
Anne Frank-postauksen yhteydessä kerroin vierailustani Auschwitziin.
Kuvasin siellä myös tämän Mieczysław Koscielniakin piirroksen
“Wymarsz komand do praxy” (“Marching to work” 1950).
Taustalla näkyy vanki johtamassa vankileirin orkesteria.
Unwind-tuomion saaneet nuoret viedään harvest campille, joita löytyy eri puolilta Amerikkaa. Ne ovat kuin suuria kesäleirejä, yhdellä pienellä erolla: Piikkilanka-aidan takana avautuu kyllä kaunis maisema, mutta keskusten sydämestä löytyy Chop Shop, äänieristetty kammio, jossa kirurgit pala kerrallaan leikkaavat unwindin kasaksi uudelleen hyödynnettäviä osia. Chop Shopin katolla on tasanne, missä musikaalisista unwindeistä koottu bändi soittaa uusien nuorten saapuessa leirille - ja vanhojen poistuessa. Shusterman on selvästi ottanut tämän idean natsi-Saksasta, sillä näin tehtiin esimerkiksi Auschwitzissä.
   
Unwind on määritelty nuortenkirjaksi, mutta mitenkään kepeä teos se ei ole. Etenkin loppua kohden teoksessa kuvataan hyvinkin yksityiskohtaisesti lääketieteellisiä operaatiota, eli aivan herkimmille lukijoille en lähtisi tätä suosittelemaan. En ollut teoksesta aivan yhtä järkyttynyt tai myyty kuin Annami ja Nina, mutta kamaluudestaan huolimatta pidin Shustermanin tyylistä kirjoittaa. En pitänyt vanhempien päätöksestä lähettää lapsiaan toisten varaosiksi, saati aivopesemisestä siihen uskoon, että kyseessä olisi jotenkin pyhä asia, Toisen ihmisen hengen pelastaminen on toki sankarillista, mutta ottaisin avun mieluummin vastaan elinluovutuskorttia kantavalta vainajalta kuin hankkisin sen nuorilta, joilla on omakin elämänsä vielä kesken. Myöskin vauvojen hylkääminen tuntui epäillyttävältä. Olen vapaaehtoisesti lapseton, mutta en suinkaa vihaa lapsia, vaikka en omaa kurkipakettia toivokaan. Unwind herättää paljon ajatuksia ja sen toivoisi olevan jokaisen dystopian ystävän must read-listalla. Plussana mainittakoon, Unwindissa ei ole kolmiodraamaa!

"If there wasn't unwinding, there'd be fewer surgeosn and more doctors. If there wasn't unwinding, they'd go back to trying to cure diseases instead of just replacing stuff with someone elses." (s. 169)

Arvosana:

Takakannesta:
The process by which a child is both terminated and yet kept alive is called "unwinding".

In a society where unwanted teen are salvaged for their body parts, three runaways fight the system that would unwind them. Brought together by chance, and kept together by desperation, these three unlikely companions make a harrowing cross-country journey, knowing their lives hang in the balance. If they can survive until their eighteenth birthday, they can't be harmed -- but when every piece of them, from their hands to their hearts, are wanted by a world gone mad, eighteen seems far, far away.
   
335 s. Simon And Schuster 2012 (1. painos 2007)
     
Sarjassa ilmestyneet:
  • Unwind (2007)
  • UnWholy (2012)
  • UnSouled (2013)
  • UnDivided (2014)
   
Teoksen maailmaan on tutustuttu myös täällä: Anna minun lukea enemmän, Tarinoiden syvyydet, Kirjaneidon tornihuone, Pähkinäkukkula
  
Samantyylisiä kirjoja: Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina, Lauren Oliver: Delirium - Rakkaus on harhaa, Scott Westerfeld: Uglies, Anu Holopainen: Ihon alaiset, Aldous Huxley: Uljas uusi maailma, Beth Revis: Accross the Universe - Matka alkaa, Mary Shelley: Frankenstein, Margaret Atwood: The Handmaid's Tale

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Lastenkirjalauantai: Ella Brigatti: Sängynaluskansa ja Sängynaluskansa - Karnevaalit

"Tässä tulee pieni kansa, sängyn alla asutaan.
Jostain sinne aikoinansa, ilmestyimme vilkut vaan."
Lasten keskus (1999) - Kulttuurikioski (2014)
 
Sain sähköpostiini vähän aikaa sitten viestin pukusuunnittelijanakin tunnetulta Ella Brigatilta. Hän kysyi kiinnostaisiko minua lukea hänen kirjoittamaansa ja kuvittamaansa sängynaluskansasta kertovaa lastenkirjasarjaansa. Pari päivää sitten kolahti postiluukusta paketti, josta löytyi sarjassa tähänmennessä ilmestyneet kaksi kirjaa sekä ensimmäinen teos myös äänikirjana. 
   
Tartuin tarjoukseen vauhdikkaan, värikkään kuvituksen ja arkeologiasta poimittujen elementtien ansiosta. Joku lukijoistani saattaa muistaakin, että opiskelin aluksi arkeologiaa, ennen kuin vaihdoin pääaineeni kirjallisuuteen. Sänkyjen alla asuvat vilkut ovat kuin vihreitä pikkuruisia dinosauruksia, joita on ollut olemassa niin kauan kuin sänkyjäkin, Tomi Sientolan runon mukaan 100 000 vuotta. Jos lapsena olisin saanut valita, olisin ottanut sänkyni alle paljon mieluummin vilkkuja kuin perinteisiä mörköjä. Nämä huonekasvien lehtien syövät tyypit ovat hurjan sympaattisia, eivätkä ollenkaan pelottavia!
   
Kuva täältä
Ensimmäinen sängynaluskansan tarina edustaa kivikautta. Vilkut elävät luolissa ja professori Viksu on maalannut luolan seinälle opettavia kuvia. Jatko-osassa Karnevaalit ammennetaan antiikin Kreikasta. Alkukuvituksessa on joonialaisia pylväitä, amfiteatterimainen areena, veistokset ja amforat luovat tunnelmaa. Oli mielenkiinnoista etsiä Brigatin hienovaraisia ajankuvan vihjeitä kerronnasta.  Sarjan komannessa osassa tullaan seikkailemaan Meksikossa. Kolumbuksen matkaan lähteneet vilkut tapaavat pikkuriikkisen mayakansan. Kuulostaa varsin mielenkiintoiselta!  
   
Kuuntelin Sängynaluskansan ensin näyttelijä Lotta Lehtikarin lukemana äänikirjana, samalla kun nautin bataattisosekeitostani. Lehtikari eläytyi tarinaan ja oli luonut jokaiselle vilkulle oman äänen ja etenkin maalarimestari Vihneen käyttämä ilmaus "Voi tyräys sentään!" jäi korvamadoksi. Vihneen lisäksi Brigatti on antanut myös Ylivilkku Virtaselle toituvan lauseen: "Kautta rojaalin kypäräni!". Vilkkujen nimeämisessä on käytetty hauskoja nimileikkejä, jotka etenkin aikuiselle avautuvat hyvin ja tuovat oman humoristisen tasonsa. Joukosta löytyvät niin hiukkashidastimen keksinyt ionitieteilijä Vaarenhait kuin pariskunta Vakiiri ja Vilosohvi, 
   
Olen kuunnellut äänikirjoja aikaisemminkin, mutta blogissani en ole niistä kirjoittanut. Tutustuin Roald Dahlin Jali ja suklaatehtaaseen ensimmäisen kerran juurikin äänikirjana, eräällä automatkalla siskoni ja hänen tuolloin pienten lasten kanssa. Sen jälkeen olen kuunnellut mm. Cressida Cowellin Näin koulutat lohikäärmeesi englanninkielisenä versiona (How to Train Yout Dragon) uskomattoman taitavan David Tennantin lukemana. Joskus lukijan ääni, ääntäminen tai sanojen painottaminen ei sovi kirjoitettuun teokseen (esim. Harry Potterit ääneen lukenut Vesa Vierikko sanoi Harryn nimen aina todella suomalaisittain Harrina, tärisyttäen ärrää, eikä niinkään brittiläisittäin "Häri"). Lehtikarin ääntä puolestaan oli miellyttävää kuunnella.
   
Kuvituksen lisäksi myös itse kerronta on hyvin dynaamista. Molemmissa teoksisa vilkut kohtaavat suurkatastorfin: heidän kaupunkinsa tuhoutuu. Ensimmäisessä osassa kärmeksen (imuri) takia, toisessa tuhoa aiheuttavat niin Metri-kissa kuin myös jättiraketti. Vilkut ovat siitä outoja, että suurimpienkin tuhojen edessä he vain nauravat, laulavat ja tanssivat - voihan luola-asumukset rakentaa taas uudelleen. 
   
Brigatti on onnistunut teoksessaan luomaan vilkuille hieman omaamme muistuttavan maailman, ja kertomaan tarinan josta sekä lapsi että aikuinen lukija löytävät kiinnostavia yksityiskohtia. Riippuen lapsilukijasta, voivat maailmojen välillä olevat erot, historialliset viittaukset ja tunnistettavien nimien selittäminen kiinnostaa toisia hyvinkin paljon, jolloin niitä haluaa tutkia ja ymmärtää lisää. Itse ainakin olin jo pienenä varsin kiinnostunut tietokirjoista ja etenkin ihmisten varhaishistoriasta. Olisipas ollut hauskaa käyttää tähän myös lapsilukijaa kommentaattorina, mutta lähipiiristäni ei löytynyt sopivaa ehdokasta.
   
Yksi kohta vilkkujen elämässä jäi mietityttämään. Syötyään kasvisruokaa vilkut paisuvat palloiksi ja niiden täytyy kellua Vetelä-nimisen uimalan lämpimillä aalloilla kunnes saavuttavat takaisin omat tutut muotonsa. Voi olla, että pelkoni on turha, mutta ovela lapsi saattaisi käyttää tätä välttääkseen syömästä kasviksia. Ehkä reagointini johtuu viime aikoina lukemistani kauneusleikkausdystopioista, joissa ihannoidaan jonkinlaista yhdenmaalista tapaa olla ihminen ja kaunis. 
   
Sängynaluskansan ensiesiintyminen tapahtui vuonna 1999, tuolloin kustantajan oli Lasten keskus. Vuonna 2014 uuden painoksen takaa löytyy Kulttuurikioski osk. Pidin uuden painoksen kannesta enemmän kuin varhaisemmasta. Värit ja vauhdikkuus tulevat heti esille ja verrattuna kiiltäväkantiseen jatko-osaansa, Karnevaalit, on Sängynaluskansa miellyttävän mattapintainen. 

Kaikenkaikkiaan kokemukseni tästä lastenkirjasarjasta on hyvin positiivinen. Vaikka kiejan kieli onkin paikoin höpöttelevää, se ei aliarvioi lapsilukijoitaan (tai kuuntelijoitaan). Brigatin rohkea värien ja liikkeen käyttö kuvituksessaan on omiaan saavuttamaan kohderyhmänsä huomion. Kirjat annan eteenpäin mieheni siskon tyttärelle, kunhan hänelle kertyy vielä vuoden parin verran ikää ja hän jaksaa kuunnella pidempiä kirjoja. 
   


Ella Brigatti Groove FM:n haastattelussa: Elän unelmista

Sängynaluskansa, Kulttuurikioski osk 2014, s. 38, runot Tomi Sientola
Sängynaluskansa - Karnevaalit, Kulttuurikioski osk 2015, s. 40
Sängynaluskansa: äänikirja: Lukijana Lotta lehtikari

Sängynaluskansasta kertovan kirjasarjan ensimmäinen osa on käännetty myös englanniksi (Waggamoos Under the Bed) ja espanjaksi (Los Hippocamos). Myös ranskan- ja saksankieliset versiot ovat työn alla. 

Sängynaluskansa on luettu myös täällä: Sininen keskitie

torstai 19. maaliskuuta 2015

Minna Canth: Anna Liisa

"Minä tahtoisin kuolla. Antakaa minun kuolla. 
Antakaa minun päästä sinne, missä lapsikin on."
     
   
Lukuhaasteissa: Goordeads 50: 47: A play, I Spy: 2. First Name
  
Huomasin vasta viime viikolla, että muutaman päivän päästä on Minna Canthin päivä ja ajattelin lukea pitkästä aikaa jotain hänen tuotannostaan. Valitsin Anna Liisan, jonka olin edellisen kerran lukenut yhdeksännen luokan äidinkielen esseetä varten. Suullinen osuus työstä ei mennyt aivan nappiin, mutta kirjallisesta työstä sain arvosanaksi 9, joka tuntui hienolta. Teos löytyi lähikirjaston hyllystä, joten näytelmän saaminen käsiini ei ollut vaikeaa. Paljoa en muistanut tarinasta perusasetelman lisäksi, mutta aika on uskoakseni tehnyt tehtävänsä sen suhteen, että katsoin kuvattuja ihmiskohtaloita uudesta perspektiivistä. Myös kirjailijan asema suomalaisessa kirjallisuudessa tuntui aiempaa selvemmältä.
  
Ehkä merkittävimmän naiskirjailijamme viimeiseksi jäänyt, vakavasta asiasta kertova kolminäytöksinen näytelmä on täynnä tarkkaa aikalaiskuvausta. Minnalla oli tapana kokeilla rajoja, niin omiaan kuin yhteiskunnankin. Hän ei piiloutunut korulauseiden taakse vaan saattoi esitellä myös tabu-statuksen saaneita elämän osa-alueita. 
   
Anna Liisan tarina on hyvin moderni ja se on säilyttänyt perusolemuksessaan jotain universaalisti koskettavaa. Toisessa vaakakupissa on naisten seksuaalisuus ja toisessa lapsenmurha - molemmat ovat edelleenkin kiistelyn alaisia asioita: saako niistä puhua ja miten niihin tulee reagoida. 

Anna Liisa on hyvän talon vanhin tytär, joka on menossa naimisiin vanhempien sopivaksi katsoman Johanneksen kanssa. Naisella on kuitenkin musta salaisuus taakkanaan. Hän on 15-vuotiaana lemmiskellyt talon rengin Mikon kanssa ja tullut raskaaksi. 
   
Sinä olit minua vanhempi, ymmärsit paremmin, mitä siitä seuraisi. mutta sinä vaan käytit hyväksesi muoruuttani ja kokemattomuuttani. (s. 53)
   
Itsetuhoisia ajatuksia hautova tyttö onnistuu jotenkin salaamaan tilansa ja lopulta tulee tappaneeksi vastasyntyneen lapsensa. Saatuaan apua Mikon Äidiltä Hussolta, ei tapauksesta jää muuta kuin piinavat muistot. Kaikki näyttääkin menevän sen jälkeen hyvin: Johanneksen ja Anna Liisan kihlautumista ollaan jo kuuluttamassa kirkossa, kun menneisyys astuu tupaan. Konkreettisesti. Mikko on viettänyt neljä vuotta tukkimiehenä ja on rikastunut mukavasti. Hänen äitinsä on urkkinut tietoonsa tulevien häiden ajankohdan ja kutsuu poikansa vaatimaan Anna Liisaa itselleen. Kuten arvata saattaa, peitelty totuus paljastuu rumasti ja muuttaa kaiken, 
      

VINKKI: Sir Roin verkkokaupasta löytyy Minna Canth
kaulakoru sekä rintakoru. Minna fanin must have!
Anna Liisan kieli on hyvin samanlaista kuin nykyinenkin suomen kieli, näytelmämuodostaan huolimatta sujuvaa - muutamia erikoisuuksia ja taivutusmuotoja lukuunottamatta. Esimerkiksi viikonpäivien taivuttaminen eroaa jonkin verran tämän hetken tavasta. Esimerkiksi "ennen sunnuntaita" kuulostaisi tältä: "ennen sunnuntakia". "Piiloittelee" olisi puolestaan "piiloitteleiksen" ja "kuiskaus aikeet" "suihkas meinat". Teoksessa myös "vöhnitään", mutta sille en asiayhteydestä osannut merkitystä selvittää. Google kertoo sen tarkoittavan varastamista, En ollut (harvinaista kyllä) laittanut ylös sivua, jossa sana tarttui silmään, niin en osannut jälkikäteen tarkistaa sopiiko se kyseiseen kohtaan.
   
Minna Canth oli Juhani Ahon jälkeen seuraavaksi huomattavin näytelmäkirjailija. Tämän lisäksi hänet tunnetaan tasa-arvoa edistäneenä lehtinaisena. Hänen kirjallista naiskuvaansa verrataan usein Ahoon, joskin haavekuvien sijaan hänellä oli hyvin konkreettinen käsitys siitä millaista oli olla nainen 1800-luvun lopulla ja mitä hän toivoi muutuvan tulevia sukupolvia varten. Esimerksi Anna Liisan esiaviollinen käyttäytymisen miehen kanssa voisi tulkita olevan hänen tapansa varoittaa nuoria tyttöjä olemaan tekemättä samoin - vaikka aikalaismiehille sellainen olikin kaikessa hiljaisuudessa sallittua, Mikko ei nimittäin saa puolittaistakaan syytteen sanaa alaikäiseen sekaantumista - seksuaalivalistusta tämänkin.
     
Pitäisi itse asiassa lukea enemmänkin Canthia, esimerkiksi Spiritistinen istunto kuulostaa mielenkiintoiselta. 
  

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!

       
Arvosana:
   
Takakannesta:
"Omantunnon vaivat eivät antaneet minulle hetkeksikään lepoa" 
   
Kaksi tiheää vuorokautta pakottavat Anna Liisan kohtaamaan menneisyytensä rikoksen. Se muuttaa nuoren naisen elämän. Totuus pelottaa enemmän kuin valhe, jota idyllinen maalaisyhteisö ruokkii. Paineiden keskellä päähenkilö kasvaa kuitenkin eettisesti suureksi ihmiseksi.
  
Anna Liisa (1895) on Minna Canthin viimeinen näytelmä. Aikalaiset pitivät sitä Canthin parhaana näytelmänä. Moraaliset ja yhteiskunnalliset rajat, rajojen rikkominen ja oman totuuden kohtaaminen sosiaalisten paineiden keskellä ovat jatkuvasti ajankohtaisia aiheita.
 
116 sivua, WSOY 1998 (4.-5. painos, ensi-ilta 1895)
   
Kansikuva: Helene Schefbeck: Tyttö veräjällä (1897-1902)
 
Näytelmä on luettu mm. täällä: Amman lukuhetki, P.S. Rakastan kirjoja, Luettua,  
   
Minna Canthin tuotantoa:

Näytelmät:

  • Murtovarkaus (1883)
  • Roinilan talossa (1885)
  • Työmiehen vaimo (1885)
  • Kovan onnen lapsia (1888)
  • Papin perhe (1891)
  • Sylvi (1893)
  • Hän on Sysmästä (1893)
  • Spiritistinen istunto (1894)
  • Anna Liisa (1895)
  • Kotoa pois (1895)

Novellit:

  • Novelleja ja kertomuksia (1878)
  • Hanna (1886)
  • Köyhää kansaa (1886)
  • Salakari (1887)
  • Lain mukaan (1889)
  • Kauppa-Lopo (1889)
  • Agnes (1892)

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Jarkko Jokinen: Uneni sijaitsevat sammakoiden valtatiellä

"Rupisammakko loikkasi uneeni ja unestani pois"
      
       
Sain raitiovaunukuljettaja (kyllä, luit oikein: raitiovaunukuljettaja) Jarkko Jokisen runoteoksen Uneni sijaitsevat sammakoiden valtatiellä Oulun kirjabloggareiden tapaamisessa 14.3. Villikseltä ja se pääsi samantien luettavaksi. Teemu Juhanin kiehtova kuvitus ja runojen unenomaisuus saivat kiinnostumaan teoksesta, josta en ollut aikaisemmin kuullutkaan.
     
Kirjoitin laskelmoidusti kliseisen, kriitikoiden karsastaman harlekiinikirjan, joka myi ihan sairaasti, ja tätä nykyä uin rahassa. (s. 25)
     
Takakansi lupaa surrealismia, fantasiaa ja taruolentoja, ja niitä teos tosiaan tarjoileekin. Jokisen runoilla ei ole selvää muottia, jolla ne olisi kirjoitettu, vaan ne ovat mielestäni enemmänkin juttelevaa, paikoin miehekkään melakolistakin tajunnanvirtaa. Tekniikka sopii runoihin hyvin, ja vaikka yleensä en pidäkään nykyrunoudesta, oli kokoelman lukeminen nautinnollista. Jokinen maalaa lyhyillä runoillaan tuokiokuvia mielikuvitusrikkaista maailmoista. Hän löytää keijuja tuopin pohjalta, kuvailee yksisarvisia satujen meetvurstiksi ja kohtaa tanssivan, silmää vinkkaavan kentaurin. 
     
Jokinen yllättää nopeilla suunnanvaihdoillaan sekä Lewis Carrollin jalanjäljissä astelevilla nonsense-runoillaan sipulista ja merenpohjasta ja tästä: "lumesta kasvoi häivettynyt loituska, jonka uinoin aadelmaksi haivettuneilla korkkareilla" (s. 21). Hän ei pelkää käyttää makaabereja kuvauksia, kuten katkottujen raajojen laakso, turmaan houkuttelevat veden henget tai vertauskuvallinen ruumiiosien syöminen (suklaasfinksin nenä, silmättömksi syötyjen voisilmäpullien hautausmaa). 
     
Jokinen leikittelee myös kristillisellä kuvastolla paratiisin käärmeestä - Käärme houkutteli minua syömään hedelmää. Sen sijaan nappasin käärmeen (s. 30) - talven jäädyttämästä pirusta, tauluista pakenevista enkeleistä, riutuvasta Jeesuksesta, joka haluaa itse päättää elämästään, kertakäyttösiivilla huijatusta apostoli Paavalista sekä viikatemiehestä. Viimeisin tuo mieleeni vasta ajasta ikuisuuteen siirtyneen Terry Pratchettin legendaarisen hahmon, Kuoleman. 
   
Mieleenjäävimmät kielikuvat olivat tuhkasta nouseva vapauden orkidea, steampunk-vivahteita tavoittanut sydämen vetovieteri ja runoilijan sisäinen ötökkä joka ei lepy ennen kuin on saanut syötäväkseen riittävästi runoja. Tässä vielä muutamia katkelmia suosikki runoistani: "Sydämeni on ränsistynyt ja vanha ydinvoimala, jonka vieressä kasvaa kirsikkapuu" (s. 24) ja "Et ehkä tiedä, mutta myös sinä tuikit kirkkautta ympärillesi ja monet eksyneet olennot koettavat suunnistaa kotiin sinun valosi mukaan" (s. 57). 
        
Runojen asettelu sivuille on ratkaistu mielenkiintoisesti, mutta olisin kaivannut jonkinlaista selkeämpää jaottelua niihin, esimerkiksi teemoittain. Pääsääntöisesti jokaisesta runosta löytyi jotain hyvää, osasta enemmän kuin toisista. Kaikki runot eivät tietenkään voi jokaiselle lukijalle olla täysosumia, joten minunkin on myönnettävä muiden teoksen lukeneiden kanssa (ks. linkit alla), että kokoelman heikkoutena on sen epätasaisuus. Kaiken kaikkiaan yllättäen käsiini päätyneen teoksen lukeminen jätti suuhuni hyvän maun ja mieleeni kelluvaisen olon. Olen ehdottoman valmis lukemaan lisää Jokisen sisäisestä maailmasta kumpuavia kirjallisia tuotoksia. 
  
Suosittelen Jokisen runoja kyseisen tekstilajin suurkuluttajille kuin myös niitä kaihtaville. Jos saat ihottumaa loppusoinnullisesta tai kalevalamittaisesta proosasta, varaudu yllättymään: Jokisen teoksesta irtoaa varmasti yllättymisen iloa sinullekin. Runot liukuvat aforismeista anekdooteiksi, epigrammeista holoriimeiksi, keskeislyriikasta spekulatiiviseksi runoudeksi. Teemu Juhanin upea kuvitus elävöittää runoja ja haluaisinkin nähdä lisää tämän viivataiturin töitä niin lastenkirjoissa, sarjakuvana kuin taidenäyttelyssäkin. Katsokaa vaikka näitä ihastuttavia Liisa Ihmemaassa -piirroksia. 
     
Arvosana:
     

Takakannesta:
Jarkko Jokisen esikoisrunoteos on tulvillaan surrealismia ja satuolentoja. Fantastisissa proosarunoissa hilpeys sekä melankolia vuorottelevat tasatahtia. Jokainen sivu avaa salaluukun uuteen seikailuun. 
   
Runoja säestää piirroksillaan Teemu Juhani, joka voitti HPC:n järjestämän kuvituskilpailun.
  
Maailma astui ovestani sisään mantereen kolisten. Tuumin pitkään, mitä tarjoaisin niin mahtavalle vieraalle. Minulla ei ollut kaapissa edes keksejä tai pullaa. kahvit sentään keitin. Maailma joi juhlamokkaani hymyillen ja sanoi olevansa tyytyväinen. Maailma astui ovestani ulos valtameret kiitollisuutta kimaltaen. 
  
Jarrko Jokinen on runoileva raitiovaununkuljettaja.
     
Samantyylisiä runoilijoita: 
  
68 sivua, Helsinki Poetry Connection 2014 
   
   

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Oulun kirjabloggarien tapaaminen 14.3.

Normaalisti en tykkää ottaa selfieitä,
mutta aurinko paistoi niin kivasti kahvilaan...
Tänään oli järjestyksessä laskujeni mukaan kolmas Oulun seudun kirjabloggaritapaaminen. Tapaamisten välissä on yleensä ollut vuoden-parin tauko, mutta nyt olemme ajatelleet tavata kuukausittain. (Edellinen tapaaminen oli 26.10.2013)
   
Puheenaiheet kulkivat yllättäen varsin kirjallisia polkuja Kalle Päätalosta Alastalon saliin, dystopioista romaanien fonttikokoon, tulevista tempauksista alati paisuviin kirjahyllyihin. Hiljaisia hetkiä syntyi vain silloin, kun paikalle saapuneet (mukaan lukien allekirjoittaneen) tutustuivat Cafe Roosterin maukkaaseen tarjontaan.
   
Puhetta oli myös oululaisista kirjailijoista sekä kirjoista, jotka sijoittuvat Ouluun. Näiden tiimoilta saisi hyvän kirjallisen haasteen. (Miltä kuulostaisi esimerkiksi ulkona lukeminen, vaikkapa kirjailija Teuvo Pakkalan tuotantoon tutustuminen hänen muistomerkillään?)
   
Villis toi muutamia kirjojaan kiertoon ja minullekin päätyi yksi niistä, Jarkko Jokisen mielenkiintoinen runokokoelma Uneni sijaitsevat sammakoiden valtatiellä. Ajattelin lukea sen seuraavaksi.
   
Roosterissa on ihan parasta taidetta. Muilla seinillä löytyy vastaavalla tyylillä
mm. Charlie Chaplin sekä Audrey Hepburn Darth Vaderin kanssa.
 
Mukana "kuvausrekvisiitaksi" tällä hetkellä kesken oleva Neal Shustermanin Unwind.
Herkkuna opiskelijabudjettiin kivasti sopivat Kinderpiirakka ja vichy.
 
Tuo pikkuinen teepannu on vaan niin söpö! With MarikaOksa
 
Jaanalla oli myös kirja käsilaukussa.
Kimmo Oksanen: Kasvonsa menettänyt mies
 
Kevät ja narsissit!