Ystävänpäivän lukumaratonin kooste

Ystävänpäivän lukumaraton on tämän vuoden osalta ohitse. Mukaan osallistui 17 blogia sekä Hanna Kauppinen Twitterissä. Suuri kiitos kaikille osallistuneille ja isot aplodit tästä yhteisestä ponnistuksesta! Tässäpä linkkilista blogeihin ja niissä luettujen sivujen määrä:

Cats, books & me - 1018

Hurja hassu lukija - 804
Kirjamaailma - 350
Kirjaston kummitus - 463
Lukemattomat lukemattomat - 544
Musteella & Hopealla - 586
Mustien kansien metsä - 1037
Narseskan kirjanurkkaus - 672
Niin monta lukematonta - 545
Oksan hyllyltä - 495
Rinkka ja nojatuoli - 511
Taikakirjaimet - 547
Tarinoiden syvyydet - 468
Tuntematon lukija - 835
Tyttö ja liian suuri kasa kirjoja - 527
Ullan Luetut kirjat - 642
Yöpöydän kirjat - 449

Parissa blogissa luettiin yli 1000 sivua, joka on aikamoinen saavutus! Odottelen vielä tietoja kahdesta blogista, mutta ennen heidän vastauksiaan yhteensä maratonin aikana luettiin huikeat 9779 sivua. Nyt voikin sitä ennen pohtia, meneekö 10 000 raja rikki? | Kaikkien bloggaajien ilmoitettua lukemansa sivumäärän, lopputulokseksi tuli huikea 10 996 sivua. Onnittelut kaikille maratonille osallistuneille! 

Omassa maratonsuorituksessani luin kahta kirjaa. Aloittelin Takashi Hiraiden Kissavieraalla, jossa on ihana kansi. Ensimmäisen teoksen hidastempoisuuden takia luin kuitenkin välissä takuuvarmasti viihdyttävää J.K. Rowlingin Harry Potteria ja liekehtivää pikaria. En siis tullut ollenkaan tarttuneeksi etukäteen kasaamaani maratonpinoon, mutta ei se haittaa. 

Jeff VanderMeer: Hyväksyntä - Eteläraja-trilogia 3

"Rakennamme majan unien leviatanin kylkiluista. Käännämme 

selkämme todelliselle maailmalle, koska sitä ei enää ole olemassa."

       

    

Arvostelukappale

     

Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogia on herättänyt paljon huomiota erikoisuudellaan. Trilogia alkoikin vahvasti, sillä Hävitys oli jotain aivan omanlaistaan ja vaikeasti määriteltävä lukukokemus. Teos piti ahmaista kerralla ja se jätti jälkeensä kymmeniä kysymyksiä. Odotinkin kovasti Hallinnan ilmestymistä. Oli pienoinen pettymys, kuinka VanderMeer lähti viemään kerrontaa eteenpäin jatko-osissa. Uudet hahmot ja tapahtumat sarjan toisessa teoksessa eivät olleet riittävän kiehtovia pitämään kiinnostusta yllä. 

   

Hyväksyntä on jossain kahden edeltäjänsä rajamaastossa. Paikoin kirjailija pääsee lähelle ensimmäisen osan tunnelmaa, mutta sortuu välillä turhaan hämärtämiseen. Toiveet siitä, että Alue X paljastaisi salaisuutensa on syytä heittää. Jos olisin tiennyt, kuinka VanderMeer jatkaa tarinaa, olisin varmaankin jättänyt lukemisen Hävitykseen. Kolmannen osan kansikuva on kuitenkin trilogian kaunein.

   

Hän käveli majakkaa kohti polkua pitkin, mutta kuu valui verta hopeiseen kehäänsä, ja hän tajusi, että Maalle oli täytynyt tapahtua jotain kammottavaa, koska kuu teki kuolemaansa ja oli putoamaisillaan taivaalta. Valtameret olivat täynnä jätevuoria ja kaikkia niitä saasteita, joita luontoon oli aikojen saatossa syydetty. Niukoista raaka-ainevaroista käydyt sodat olivat tehneet useista maista pelkkiä kuoleman ja kärsimyksen kenttiä. Sairaudet olivat levinneet kaikkialle ja elämäalkanut mutatoitua, saada toisenlaisia muotoja, vaikeroida ja inistä aikoinaan suurten kaupunkien saastaisissa, roihuavissa jäänteissä, joita ruumiiden savuavia luita rätisyttävät, loimuavat tulipalot valaisivat. (s. 119)

   

Kerronnassa on käytetty paikoin upean runollista kieltä, välillä tarina puolestaan lähtee ennalta-arvaamattomille happotripeille. Lukijalle tarjoillaan uusia näkökulmia, sillä ääneen pääsevät toisessa osassa esiteltyjen Controlin ja Haamulinnun (kahdennentoista retkikunnan biologin klooni) lisäksi majakanvartija Saul sekä Etelärajan johtaja ja kahdennentoista retkikunnan psykologi Gloria/Cynthia, jonka kokemuksista kerrotaan sinä-passiivissa. 

   

Useampi alueen halki kulkeva patikoija oli näyttänyt yllättyneeltä nähdessään majakanvartijan astelemassa maankamaralla tornin ympärillä, ikään kuin hän olisi ollut kuorensa hylännyt erakkorapu. (s. 25)

    

Parasta antia teoksessa kansikuvan ja runollisuuden lisäksi ovat majakanvartijan elämä ja suhde Charlieen, Glorian lapsuus majakan varjossa sekä Controlin ja Haamulinnun vaellus Alue X:n halki. Eri aikatasoilla avautuva kerronta taustoittaa Alue X:n historiaa, kun paikkaa kutsuttiin edelleen vain unohtuneeksi rannikoksi. Mukaan mahtuu myös "Valopääosastoksi" kutsuttu joukkio, jonka toiminta on hyvin hämärää. 

   

Naureskelin Goodreadsissa olevalle kuvaukselle: "Hyväksyntä on trilogian järisyttävä päätösosa, jossa Alue X:n mysteeri paljastuu." Alue X ei halua paljastaa mitään, vaan jätti ainakin tämän paljon enemmän odottaneen lukijan kylmäksi. Tällä kertaa ei lukukokemus onnistunut järisyttämään, mutta vihdoin löysin oikeutuksen Lost-viittaukselle, joka on painettu jokaisen trilogian osan takakanteen. 

   

Erityisen sitaattilainauksen mainninnan saa: "Eteläraja oli mennyttä, vaikka ihmisiä lymyäisi tiedeosastolla sata vuotta, vaikka heistä kehittyisi kalpea luolakansa, joka eläisi pelossa ja jonka jälkeläiset kuulisivat varoittavia tarinoita kammottavasta maanpäällisestä maailmasta." (s. 166)

    

Suosittelen teosta niille, jotka tahtovat saattaa sarjan loppuun - mutta varoitan: älkää asettako toiveitanne liian korkealle. Kerronnasta voi silti nauttia, kunhan on maltillisilla mielin matkassa. 

   

Arvosana:

   

Takakannesta:

Salaisuudet paljastuvat

Alue X on haudannut alleen hallituksen salaisen Eteläraja-laitoksen. Ryhmä tuhosta selviytyneitä agentteja etsii totuutta mystisen alueen synnystä ja maailmaamme uhkaavasta laajentumisesta.

Hyväksyntä on maailmanmenestykseksi kohonneen ja useita palkintoja voittaneen Eteläraja-trilogian järisyttävä päätösosa.

      

Samantyylisiä kirjoja: Arkadi & Boris Strugatski: Stalker, Albert Sánchez Piñol: Kylmä iho, H.P. Lovecraftin tuotanto, Franz Kafka: Muodonmuutos

   

Suomentanut: Einari Aaltonen, 365 sivua, Like 2016

    

Alkuperäinen nimi: Acceptance (2014)

  

Eteläraja-trilogian päätösosa on luettu myös täällä: Dysphoria, Rakkaudesta kirjoihin, Sunnuntaisatuja, Kirjavuoksi

Sarjassa ilmestyneet: 

• Hävitys (2014) - Annihilation
• Hallinta (2015) - Authority
• Hyväksyntä (2016) - Acceptance 

Lukupiirissä | William Shakespeare: Romeo ja Julia

"Vielä yksi suudelma, sitten jää hyvästi."

    

    

Helmikuun lukupiirikirja
HelMet-lukuhaaste: 3. Kirjassa rakastutaan, Lukuharjoituksia -haaste: luettuja näytelmiä 1
   

Mikä olisikaan täydellisempi päivä julkaista tämä postaus, kuin ystävänpäivä. Vielä ehtii myös osallistumaan Ystävänpäivän lukumaratonille, ilmoittautuminen löytyy täältä. 

  

William Shakespearen klassikkonäytelmä Romeo ja Julia (n. 1591-95) on saanut vuodesta 1881 alkaen useita suomennoksia ja valitsin niistä uusimman, Marja-Leena Mikkolan vuonna 2006 ilmestyneen version (omasta hyllystä olisi löytynyt edellinen suomennos pokkaripainoksena, mutta jokavuotisen helsinkikuukauden vuoksi päädyin lainaamaan teoksen HelMet-kirjastojen upeasta valikoimasta). Shakespearelta olen aikaisemmin lukenut Kesäyön unelman. 

  

Romeo ja Julia ei ole ensimmäinen kertomus kielletystä rakkaudesta, niitähän oli jo Antiikin kreikkalaisessa näytelmäkirjallisuudessa. Shakespearen puettua tämän nuorten rakastavaisten tarinan ensimmäistä kertaa näytelmämuotoon, siitä tuli kuitenkin genrensä tunnetuin ja se teos, joka antoi suuntaviivoja myöhemmille estyneille rakkaustarinoille (kuten vaikkapa Stephenie Meyerin Houkutus). 

  

Mikkolan esipuheessa kerrotaan, että Shakespeare löysi aiheen Romeoon ja Juliaan Arthur Brooken runosta The Tragicall Historye of Romeus and Juliet (1562). Tragedian juuret ovat kuitenkin Italiassa, niin kuin päähenkilöiden nimistä voikin päätellä. Ensimmäinen tiedetty, kirjallinen versio on Luigi da Porton 1520-luvulla kirjoittama - Julian nimi oli tuolloin muodossa Giulietta. 

  

Luulin tuntevani tämän klassikon (kiitos sen pohjalta tehtyjen elokuvaversioiden ja yleisen viittailun vuoksi), mutta juonen pääpiirteitä lukuun ottamatta mukaan mahtui paljon uutta. Perusjuonihan on seuraava: Romeo ja Julia ovat kahden eri suvun jäseniä - toinen Montague, toinen Capulet. Heidän perheensä ovat olleet vihamiehiä jo niin kauan, ettei kukaan enää muista syytä erimielisyyksiin. Nuoret tapaavat juhlissa ja rakastuvat, ennen kuin tietävät edes toistensa nimet. Rakkaus kukoistaa salassa, mutta päättyy ikävien sattumusten takia surullisesti.

  

Synkempää tarinaa ei tunne kansa kuin Romeon ja hänen Juliansa. (s. 187)

    

Näytelmän kaksimielisyys yllätti. Miesten väliset keskustelut vilisevät toinen toistaan härskimpiä viittauksia tiedätte kyllä mihin. Mukaan mahtui vihjailuja impien puhkomisesta miehiseen muhkeuteen ja aina pullistuviin vatsoihin asti. Sen lisäksi yleinen komedian määrä hämmästytti, vaikka olisihan sitä pitänyt Shakespearelta odottaa. Nimesin hänet stand up-koomikoksi ennen aikaansa, sen verran osuvia onelinereita hän oli kirjoittanut. Kaikkein yllättävin asia kuitenkin oli Julian 14-vuoden ikä, joka oli ilmeisen tyypillinen naimaikä tuohon maailmanaikaan. Julian äidin puheista on pääteltävissä, että tämä odotti Juliaa jo tuon ikäisenä. Julialla oli myös ollut sisaruksia, mutta nämä olivat kuolleet. 

   

Tarina vyöryy kauhealla kiireellä eteenpäin, ja koko draaman kaari mahtuu neljän päivän ajalle. Ajattelin Julian olevan höpsö nuori nainen, kun meni rakastumaan niin nopeasti, mutta Mikkolan esipuhe paljasti, että aiemmissa versiossa tapahtumien kesto oli ollut yli kolme kuukautta. Nopeus sopii toisaalta näytelmäversioon hyvin, sillä teatterissa katsojat eivät tosiaankaan pääse pitkästymään nopeiden miljöönvaihdosten ja kiihkeiden kahdenkeskisten rakkaudentunnustusten vilahdellessa näytöksestä toiseen.

   

Mikkolan esipuhe antoi syvemmän ymmärryksen tälle ajattomalle näytelmälle ja uudistettu suomennos oli hyvin nopealukuinen ja sujuva. Sain tietää mm. Shakespearen parodioineen petrarcalaista runokieltä ja uudistaneen omalla näkemyksellään näytelmäperinnettä. Häntä kuvataan sanamagiikan käyttäjäksi etenkin valoon ja pimeyteen liittyvillä omaperäisillä kuvauksilla: pimeys olikin nyt rakastavaisten ystävä ja valo vaarallinen vihollinen, joka saattoi paljastaa kielletyn suhteen.

   

Shakespearen aikanaan nainen oli saamassa enemmän valtaa, eikä heitä pidetty enää vain kauppatavarana. Esimerkiksi Julia rikkoo aikalaistapoja naisen ja miehen välisessä kanssakäymisessä antamalla Romeon suudella häntä niin varhain, sekä ilmaisemalla seksuaalista kaipaustaan niin avoimesti. Näytelmän lopussa viitataan Julian patsaaseen ja sellainen löytyykin Veronasta. Se tosin lienee hieman modernimpi. Patsas on surullisen kuuluisa siitä, että turistit tykkäävät kosketella sen rintoja siinä määrin, että Julia parka joutuu toistuvasti korjaukseen.

  

Shakespearen kuolemasta on muuten tänä vuonna kulunut tasan 400 vuotta: Yle | Maailman suosituin näytelmäkirjailija on voimissaan. Tuotteliaan kirjailijan muihinkin tunnettuihin teoksiin olisi tarkoitus joskus tutustua, ehkä jo tämän näytelmälukuhaasteen aikana. Shakespearen sanoilla on ollut suuri kulttuurinen vaikutus, ovathan monet nykyäänkin käytössä olevat sanonnat peräisin hänen näytelmistään (esim. torstai on toivoa täynnä). Niitä myös siteerataan usein, esimerkiksi Hamletin "Ollako vai eikö olla" on tullut tutuksi varmaan kaikille. 

  

Arvosana:

   

Takakannesta:

Maailman kuuluisin rakkaustarina sitoo kahden rakastavaisen kohtalot yhteen traagisella ja sykähdyttävällä tavalla. Uusi lyyrinen käännös.

    

ROMEO:
Silmät, luokaa viime katseenne.
Käsivarret, viime kerran syleilkää.
Ja huulet, hengen portit, vahvistakaa
kuoleman päättymätön yksinoikeus
suudelman sinetillä. Tule, saattaja,
tule, vastenmielinen ja julma opas,
ohjaa, hurja luotsi, meren uuvuttama alus
suoraan kohti murskaavia kallioita.

  

Romeo ja Julia, "kaksi tähtien merkitsemää lasta", kohtaavat Capuletien juhlissa ja rakastuvat ennen kuin ehtivät tajuta olevansa vihollisia. Shakespearen nuoret rakastavaiset elävät kiihkeästi lyhyen onnellisen hetken kahtia jakautuneessa Veronassa. Onneton väkivallan leimahdus kääntää kohtalon heitä vastaan ja he tapaavat viimeisen kerran hautakammiossa, kun Julia syöksee tikarin rintaansa Romeon ruumiin äärellä. 

"Romeo ja Julia dramatisoi rakkaustarinan, joka ylittää ajan ja paikan; nuori intohimo välähtää ohi nopeana ja järkyttävä kuin salama, mutta heijastaa samalla jotakin absoluuttista, ideaalista", kirjoittaa kääntäjä Marja-Leena Mikkola esipuheessaan.

  

Suomentanut:  Marja-Leena Mikkola, 191 sivua, WSOY 2006, ilmestynyt 1. kerran suomeksi 1881 (suom. Paavo Cajander)
      
Alkuperäinen nimi: The Most Excellent and Lamentable Tragedy of Romeo and Juliet (n. 1591-95)

       

Traagisesta rakkaudesta on luettu mm. täällä: Kasoittain kauniita sanoja, Amman lukuhetki, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Kirjanurkkaus, Jokken kirjanurkka, Sivutiellä

Ystävänpäivän lukumaraton

   

Viime vuonna järjestettiin tiettävästi ensimmäistä kertaa kirjabloggaajien ystävänpäivän lukumaraton. Emäntänä tuolloin oli Lukutoukan ruokalista (nyk. Villasukkamurmelin kirjablogi) -blogin Emmi. Minulta se meni aivan ohitse. Vuodenvaihteessa tempaus kuitenkin palautui mieleeni aloitettuani Haastavaa lukemista -blogin toisena ylläpitäjänä, Niinpä keskusteltuani haasteblogin toisen yp:n, MarikaOksan kanssa, tulimme siihen tulokseen, että kyllähän tämä täytyy myös vuodelle 2016 saada aikaiseksi. Ja mikäpä olisikaan parempi tapa saada asioita järjestymään kuin laittamalla ne itse tapahtumaan. Emännöinkin siis ilomielin kirjabloggaajien ystävänpäivän lukumaratonia sunnuntaina 14.2.2016. Päivä on sattumalta myös julistettu lukurauhalle. 

Osallistuminen lienee monille konkarimaratoonaajille jo tuttua, mutta kerrataan vielä perusperiaatteet - mukaanhan on aina hauskaa saada ensikertalaisiakin. 

• Ilmoita osallistumisestasi tämän postauksen kommenttikenttään.
• Lukumaratonin pituus on 24 tuntia. Maratonin voi aloittaa mihin kellonaikaan vain, myös edeltävänä päivänä, kunhan osa suorituksesta osuu varsinaiselle maratonpäivälle. Voit esimerkiksi aloittaa jo lauantaina 13.2.2016 klo 12.00, jolloin maraton loppuu osaltasi 14.2.2016 klo 12.00. Maratonin tulee kuitenkin päättyä viimeistään ennen keskiyötä 15.2.2016.
• Jaloittelu-, ruoka- ja lepotaukoja saa pitää tarpeen mukaan, mutta niihin käytetty aika lasketaan mukaan kokonaissuoritusaikaan.
• Voit halutessasi kirjoittaa blogissasi päivittyvää postausta maratonkuulumisistasi, mutta riittää, jos kirjoitat maratonistasi koostepostauksen. Kirjaa ylös lukemasi sivumäärä ja teoslistasi ja ilmoita ne julkisesti blogissasi. Jos sinulla ei ole omaa blogia, voit ilmoittaa lukemasi sivumäärän ja halutessasi myös kirjat tämän postauksen kommenttikenttään. Haasteen emäntä tekee koosteen, johon kirjataan kaikki osallistuneet blogit ja yhteinen luettu sivumäärä. 
• Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten vain! Luetpa siis esimerkiksi sarjakuvaa bussissa lukulaitteelta tai kivikovaa klassikkoa kotisohvalla, ovat kaikki tyylit vapaita. 
• Lukumaratonin edistymisestä voi raportoida myös somessa. Maratonin hashtagina on käytössä perinteinen #lukumaraton 

Tässä kuva minun maratonpinostani. Lukuiloa!

  

Ystävänpäivän lukumaratonissa ovat mukana seuraavat blogit:

   

Cats, books & me
Hurja hassu lukija
Kirjamaailma
Kirjaston kummitus
Lukemattomat lukemattomat
Musteella & Hopealla
Mustien kansien metsä
Narseskan kirjanurkkaus
Niin monta lukematonta
Oksan hyllyltä
Rinkka ja nojatuoli
Taikakirjaimet
Tarinoiden syvyydet
Tuntematon lukija
Tyttö ja liian suuri kasa kirjoja
Ullan Luetut kirjat
Yöpöydän kirjat

Ida Simons: Tyhmä neitsyt

"Kuluneen vuoden aikana olin joutunut kokemaan enemmän kuin aavistinkaan, 

ja halusin nyt olla harkitseva ja varovainen kuten viisaat neitsyet."

    

   

Arvostelukappale

  

Juuri nyt muodissa ovat unohtuneet klassikot. Tällaisia ovat viime aikoina suomennoksen saaneet Harper Leen Kaikki taivaan linnut ja John Williamsin Stoner. Samaa linjaa jatkaa myös vasta ilmestynyt Ida Simonsin Tyhmä neitsyt. Minulla oli ennen lievä klassikkopelko, mutta olen sen onnekseni selättänyt. 

  

Klassikko on määritelmäni mukaan vähintään 20 vuotta sitten  kirjoitettu, kielellisesti tasokas ja aiheeltaan edelleen ajankohtainen teos, joka tunnetaan yhä laajalti - mutta poikkeuksia toki mahtuu mukaan. Nykyään klassikon aseman saavuttaa jo vähemmälläkin, ovathan esimerkiksi J.K. Rowlingin Potterit ja jopa Suzanne Collinsin Nälkäpeli julistettu tietyissä piireissä klassikon asemaan.

  

Klassikkopelon sijaan olen kehittänyt suuren epäluulon unohtuneiden klassikoiden suhteen. Kuinka teos, joka on nimitetty klassikoksi, voi unohtua? Näissä tapauksissa tuntuukin, että sanaa klassikko käytetään positiivisena eufemismina kuvaamaan kauan sitten kirjoitettua teosta. Esimerkiksi Leen kassakaapista löytynyt käsikirjoitus ei nähnyt päivänvaloa ennen viime vuotta. Onhan klassikon asema kuitenkin saavutettava joillakin mitattavilla ominaisuuksilla, kuten kirjallisen laadun, lukijoiden tai heränneen keskustelun määrän mukaan. Tuota kirjallista pöhinää on myös oltava pitkään ilmestymisvuoden jälkeen.

  

Näin ollen ajattelin kuitenkin tarttua Simonsin teokseen, jonka kansi ja nimi herättivät huomioni uutuuskatalogissa. Pyysin teoksesta arvostelukappaleen luettuani Saran bloggauksen teoksesta. Ennen kuin kirja saapui, ehdin lukemaan pari muutakin teosta kehuvaa bloggausta ja odotin kovasti päästäkseni tarttumaan tähän tuoreeksi kuvattuun ja "säkenöivällä kielellä" kirjoitettuun teokseen.

   

Voitte siis kuvitella, kuinka hämmentynyt olo tälle lukijalle jäi, kun  teos ei vakuuttanutkaan kielellisesti, juonellisesti tai hahmogalleriallaan. En tiedä odotinko jotain enemmän vai käsitinkö jotain väärin, mutta tämä teos ei päässyt minun listoillani maailmankirjallisuuden klassikoihin. Teksti oli kyllä sujuvaa, ehkä jopa tuoretta (on kuitenkin otettava huomioon, että käännöksen ajankohta vaikuttaa - teos on suomennettu nyt ensimmäisen kerran), mutta jokin suurempi vaikutus jäi puuttumaan.

Ensimmäinen maailmansota on ohitse. Simonsin lapsuuskokemuksista ammennetun teoksen päähenkilönä seurataan 12-vuotiasta Gitteliä, jonka perhekuviot ovat vallan monimutkaiset. Isä yrittää kovasti pitää perheensä leivässä, mutta epäonnistuu hankkeissaan. Äiti lähteekin välillä tyttärensä kanssa hermolomalle isoäidin luo. Gittel ei yleensä viihdy tiukan isoäidin luona ja jää lisäksi matkojen aikana pahasti jälkeen koulussa. 

Eräänä päivänä naapurissa asuva, Gitteliä yli kymmenen vuotta vanhempi neiti pyytää tyttöä luoksensa soittamaan Steinwayn flyygelillä. Neidin isäkin mieltyy Gitteliin ja ryhtyy opettamaan tälle taiteenkatsomiskykyä. Lopulta pilvilinnat romahtavat ja Gittelin lapsenusko ihmisten hyvyyteen ja kyseenalaistamaton luottamus aikuisiin kariutuvat.

Odotin teokseltasaman tyyppistä maailmaa, tarinaa tai hahmoja kuin Anne Frankin päiväkirjassa, Kirjavarkaassa ja Kuin surmaisi satakielessä. Päälimmäisenä tunteena oli karvas pettymys, mutta myös epäilys siitä, että olenko minäkin tyhmä neitsyt - Raamatun kertomuksessa esiintyvän naisjoukon jäsen, joka ei osannut varautua tulevaan. Ehkä minulla on edelleen vaaleanpunaiset silmälasit joidenkin asioiden suhteen.

Taivasten valtakunta on silloin oleva kuin kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat soihtunsa ja lähtivät ylkää vastaan. Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtävää. Tyhmät ottivat soihtunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa. Ymmärtävät ottivat öljyä astioihinsa ja soihtunsa. Yljän viipyessä heille kaikille tuli uni, ja he nukkuivat. Yösydännä kuului huuto: 'Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan'. Silloin kaikki nämä morsiusneidot nousivat ja laittoivat soihtunsa kuntoon. Tyhmät sanoivat ymmärtäville: 'Antakaa meille öljyänne, sillä meidän soihtumme sammuvat'. Ymmärtävät vastasivat: 'Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne'. Heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häihin, ja ovi suljettiin. Myöhemmin toisetkin morsiusneidot tulivat ja sanoivat: 'Herra, Herra, avaa meille!' Mutta hän vastasi: 'Totisesti, minä en tunne teitä'. Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä. 

Matt. 25:1-13

Arvosana:

  

Takakannesta:

"Viisaan naisen herkullinen mestariteos." -Haagsche Courant (1959)

Ida Simonsin (1911-1960) unohdettu mestariteos Tyhmä neitsyt on 1920-30-luvun juutalaisyhteisöihin sijoittuva naiivin mutta tarkkanäköisen nuoren tytön kasvukertomus. Kirja pääsi viimein suuren yleisön tietoisuuteen, kun hollantilainen kustantaja löysi alkujaan vuonna 1959 julkaistun, vuosien saatossa unohduksiin painuneen klassikon äitinsä kirjahyllystä ja päätti julkaista sen uudelleen vuonna 2014. Kirjasta tuli sensaatiomainen menestys, ja sitä luetaan pian yli 20 kielellä. Kirjaa on kutsuttu "Alankomaiden Stoneriksi" ja kirjailijaa "Antwerpenin Jane Austeniksi". Tyhmä neitsyt on säkenöivällä kielellä kerrottu, leikkisä ja teräväkatseinen kuvaus suhteellisen huolettomasta välinäytöksestä synkällä ja dramaattisella aikakaudella.

"Ida Simonsin suosion takana on ennen muuta romaanin laatu. Tyhmä neitsyt on hurmaava vielä puoli vuosisataa kirjoittamisen jälkeenkin. Kieli on tuoretta, humoristista ja kirkasta."-Trouw (2014)

        

Samantyylisiä kirjoja: Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja, Markus Zusak: Kirjavaras, Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen, Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa, L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet, Alan Bradley: Piiraan maku makea

   

Suomentanut: Sanna Van Leeuwen, 190 sivua, Gummerus 2015

    

Alkuperäinen nimi: Een dwaze maagd (1959)

    

Unohtuneeseen klassikkoon on tutustuttu myös näissä blogeissa: Helsingin Sanomat, Lumiomena, Kirjojen keskellä, Lukuisa, P.S. Rakastan kirjoja, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Järjellä ja tunteella, Kirjapolkuni, Mari A:n kirjablogi