JP Koskinen: Luciferin oppipojat

"Jessus, kenen idea oli lähettää avaruuteen joukko natseja?"

  

   

Arvostelukappale
Lukuhaasteissa: Helmet 2016:  35. Kirjassa ollaan avaruudessa 

    

Tuotteliaan JP Koskisen kiehtovakantinen Luciferin oppipojat tarttui silmääni kevään katalogeja selatessani. Listasin sen tulevia teoksia esittelevään postaukseen, mutta en pyytänyt arvostelukappaletta, sillä ajattelin, että en ehtisi sitä lukemaan vaan lainaisisin sen jossain vaiheessa kirjastosta. Olikin iloinen yllätys, kun kustantaja lähetti teoksen minulle joka tapauksessa. Kuulin teoksesta paljon hyvää ja päätin, että lukisin sen ennen vuoden loppua. 

  

Ahmaisin teoksen parilla lukukerralla enkä pettynyt - päin vastoin, sillä teos on minun kirjavuoteni paras kotimainen uutuus. Voin suositella teosta lämpimästi sellaisillekin lukijoille, jotka eivät muutoin tarttuisi scifiteokseen. Teoksen sanoma on nimittäin ihmisyydessä: kuinka määritellä, ketkä saavat samat oikeudet kuin me, voiko kyborgi tai neandertalilainen olla yhtä älykäs tai jopa älykkäämpi kuin homo sapiens? 

Näkymä salpasi henkeni, vieläkin. Musta sametti, jota kirkkaat pisteet puhkoivat. Jokainen piste oli tähti, omaa aurinkoamme vastaava. Kuinka monta elinkelpoista planeettaa niiden ympärillä kiersikään. En voinut ymmärtää, kuinka kukaan oli joskus voinut kuvitella, että maapallo oli ainoa laatuaan maailmankaikkeudessa. Vain ihminen kykeni olemaan niin ylimielinen, että kuvitteli itsensä ainutlaatuyiseksi miljardien ja miljardien maailmojen keskellä. (s. 21)

 

Eletään 2100-luvulla. Teoksen päähenkilönä on Gabriel Bonhomme XIV, kokenut astronautti ja aluksen kapteeni, joka on lähetetty pienen ihmis- ja kyborgijoukon kanssa selvittämään kapinaa Olympos-planteetalle. Marsin ihmisyhteisö on lähettänyt sinne pioneereja valvomaan majakkaa, jonka vieras sivilisaatio on joskus rakentanut. Apuna heillä on Maasta tuodut kyborgit, joita komentaa Gabrielin poika. Kyborgit ovat kuitenkin alkaneet kapinoimaan ja apujoukkoja tarvitaan. 

  

Gabrielin miehistöön kuuluvat aseteknikko John Smith, pilotti Liu, mekaanikko Helen LeMall, kyborgivastaava Anastasia Aprova ja kokki Jens Torvald, sekä kaksitoista erikoisesti nimettyä kyborgia ruumassa. Heti matkan alussa alkaa tapahtua outoja asioita. Luciferiksi nimetty alus vastaanottaa omituisen viestin, eikä aluksen varustelu vastaa ilmoitettua. 

  

Kyborgit tuoksuvat auringossa sulaneelle jäätelölle ja vaniljan tuoksu voimistuu sen mukaan, kuinka vanha kyborgi on. Niiden elinikä on tosin säädetty kolmeen vuoteen, sillä pidemmässä ajassa kyborgien aivot luovat uusia yhteyksiä ja ne kehittävät omia ajatuksia. Toisin sanoen kyborgit ovat vasaraan verrattavia työkaluja, joita käytetään hetki ja heitetään sitten pois, ennen kuin ne tajuavat olevansa vain kertakäyttöorjia. 

  

Typerät lakipykälät säätävät, että kyborgit kuolevat ennen kuin ne kehittyvät liikaa. Sepä on humaania, eikös? Mutta eihän kukaan vasaralleen mitään ihmisoikeuksia vaadi. (s. 270-271)

  

Avaruusalukset taivuttavat aika-avaruutta ja puolentoista vuoden matkan aikana Maassa kuluu viisi vuotta. Tämä aiheuttaakin hiertymää Gabrielin ja hänen vaimonsa suhteeseen. Johanna olisi oikeutettu vanhenemisen estohoitohin, mutta hänen periaatteensa ovat tätä vastaan. Teknologia on siis kehittynyt, mutta esimerkiksi USB-muistitikut ovat edelleen käytössä. 

  

Koskinen on luonut teokseen useita tasoja niin hahmojen nimeämisellä kuin ihmisyyden määrittelyllä. Vaikka muutama loppupuolen kohtaus olikin hieman epätyydyttävä hienon alun jälkeen, ovat nämä tasot löydettävissä koko teoksen läpi ja nostavat teoksen vuoden parhaaksi kotimaiseksi romaaniksi.

  

Arvosana:

 
Takakannesta:

Avaruusaluksessa vihamiehet on helppo pitää lähellä

  

Syvällä 2100-luvulla kapteeni Gabriel Bonhomme XIV saa tärkeän tehtävän. Hänen on miehistöineen lennettävä Olympoksen planeetalle tukahduttamaan kyborgien kapina. Sen pitäisi olla rutiinikeikka, mutta avaruudessa ei sellaisia ole. 

  

Ongelmat alkavat heti. Alus vastaanottaa salaperäisen viestin, joka varoittaa miehistöön piiloutuneesta luopiosta. Inventaariossa miehistö löytää varastosta ylimääräisiä aseita ja pelastukapseleita. Ruokaa kuluu enemmmän kuin kuusi miehistön jäsentä syö.

  

Eikä Bonhomme itsekään ole ihan tavallinen avaruuden kiertolainen. Maan päällä hänet tunnetaan miehenä, joka tappoi Jumalan. Olympoksella ratkeaa Bonhommen oman menneisyyden salaisuuksien lisäksi koko ihmiskunnan tulevaisuus.

  

Luciferin oppipojat on kova, yllättävä matka uskon, petturuuden ja ihmisyyden ytimeen. Kiinnittäkää turvavyönne, valmistautukaa lähtökiihdytykseen sinne, mistä ei ole paluuta.

     

293 sivua, WSOY 2016

   

Jumalan kuolemasta on luettu myös täällä: Helsingin Sanomat, Keskisuomalainen, Lukupino, Kirjakaapin kummitus, Kirjakko ruispellossa, Kirjallisia

  

Samantyylisiä kirjoja: Beth Revis: Across the Universe - Shades of Earth, Bjørn Sortland, Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Kepler62 - kirja neljä: Pioneerit, J. Pekka Mäkelä: Nedut

Hugh Howey: Hiekka

"Hiekkaa, joka kerääntyi dyynien kiemurteleviksi kuvioiksi 
ja peittämään maailmaa tuhannen metrin paksuisena helvetillisenä tomukerroksena."

  

    

Valitsin Siilo-saagan kirjoittaneen Hugh Howeyn uuden dystopiateoksen Hiekka luettavakseni Helsingin kirjamessujen aikaan. Teos veikin koukuttavasti mukanaan niin, että jaksoin vaikeuksitta lukea sitä iltaisin pitkien messupäivien jälkeenkin. Lukukokemuksesta bloggaaminen on vähän viivästynyt, mutta päätin, että julkaisen ennen jouluaattoa kaikki pitkään roikkuneet postaukset. 

   

Hiekka on kokonaisuutena kirjoitettu paremmin kuin Siilo-saagan toinen ja kolmas osa (ensimmäinen osa on edelleenkin yksi kestosuosikkejani), mutta sen juoni on vähäisempi. Maailman luontiin on käytetty paljon aikaa ja vaivaa (esimerkiksi nimetään 13 eri hiekkalaatua ilmenemispaikkansa ja koostumuksensa mukaan), mutta maailman historia ja sen valtaa pitävät kasvottomat ja kapinalliset jäävät motiiveineen hämärän peittoon. Kaukaa kuuluvien räjähdysten äänet saavat kuitenkin lopussa tyydyttävän vastauksen. 

  

Mitä yhteistä oli hiekalla ja ihmisellä. Molemmat olivat alati katoamassa taivaanrantaan. Hiekka länteen ja ihmiset itään. (s. 65)

  

Ensimmäisessä osiossa esitellään tulevaisuuden maailma, jossa vesi on kultaakin kallimpaa ja ihmiset sukeltavat erikoisvalmisteisten pukujen ja happipullojen avulla hiekassa niin kuin se olisi vettä. Hiekka on haudannut menneisyyden alleen ja vain harva uskaltaa mennä etsimään aiempien aikojen ihmisten jälkeensä jättämiä tavaroita ja arvokkaita materiaaleja, sillä paras tavara on niin syvällä, että sukeltajien kuolemat ovat surullisen yleisiä. Tapahtumia seurataan ensin Palmer-nimisen hiekkasukeltajan näkökulmasta. Myöhemmissä osissa hänen veljensä Conner ja Rob sekä siskonsa Vic pääsevät myös ääneen luoden syvyyttä maailmaan ja sen moninaisuuteen. 

  

Sisarusten äiti on pyörittänyt miehensä katoamisen jälkeen 12 vuotta Mesikolo-nimistä bordellia (onhan kyseessä maailman vanhin ammatti), eivätkä lapset sen vuoksi ole kovin läheisissä väleissä häneen. On kuitenkin selvää, kuinka suuren uhrauksen äiti on tehnyt lastensa vuoksi, sillä hän on työllään kustantanut kaikkien koulutuksen.  

  

Hiekkasukeltamisen lisäksi vedenpumppaamo työllistää paljon selviytymisestä kamppailevia ihmisiä. Onkin outoa, että veden ollessa niin arvokasta, sitä ei silti puhdisteta esimerkiksi virtsasta, vaan romaanin hahmot pissaavat hiekan sekaan missä sattuvat ikinä olemaankaan. Kiinteät jätökset sentään kuivataan ja käytetään polttoaineena, joka antaa ominaistuoksunsa ympärilleen. Puu on aivan liian arvokas materiaali poltettavaksi aavikolla. 

  

Elämämme on hikeä autiomaan pinnalla. (s. 59)

  

Howey kuluttaa paljon aikaa kertoessaan myyttisesta Danvar-nimisestä kaupunpungista, joka on hiekkasukeltajien El Dorado. Itse kaupungilla ei kuitenkaan ole sen merkittävämpi rooli teoksessa kuin mahdollisesti löytyessään se auttaisi hahmottamaan vanhoja karttoja. Vuosien saatossa paikkojen nimet ovat muuttuneet ja kaupungit hautautuneet syvälle idästä lakkaamatta puhaltavan tuulen liikuttamien hiekkamassojen alle.

  

On sääli, ettei Howey ole avannut tapahtumia, jotka tekivät maailmasta sellaisen kuin se teoksen nykyhetkellä on. Monia muitakaan asioita ei selitetä, mutta onneksi miljöön kuvaus on kohdillaan ja arvosana muodostuukin suurelta osin siitä. Nautin suuresti, kun hahmot kuvailevat mitä näkevät ympärillään. Yksi suosikkilauseeni teoksesta on "Rob-toukka oli edelleen unessa eikä havahtunut perhoseksi" (s. 81). 

  

Hiekassa on kaikki oikeat ainekset loistavaan tarinaan, mutta sen vajaavaisudet estävät sitä nousemasta erinomaiseksi. Avoin loppu saa ajattelemaan, että Hiekka olisi sarjan ensimmäinen osa, ja silloin sen puutteita voisi paikata myöhemmissä osissa, mutta käsittääkseni teos on yksittäinen, joskin viidestä alun perin erikseen julkaistusta osasta muodostuva tarinakokoelma. Teos on kuitenkin todella nopealukuinen, ja olisin jaksanut lukea tästä maailmasta enemmänkin, ehkä jopa trilogian verran.

  

Arvosana:

  
Takakannesta:

Maailma on hautautunut hiekkaan ja dyynien päällä nuori Palmer haaveilee urasta hiekkasukeltajana, kuten isäkin aikanaan. Kaksitoista vuotta sitten isä lähti sukellukselle, eikä koskaan palannut. Palmer ja hänen sisaruksensa joutuvat kohtaamaan yksin maailman, joka kulkee kohti katoamista.

  

Hiekka on Siilon saagan kirjoittajan uusi dystopia maailmasta, jossa toivo on hautautunut hiekan alle. Tuuli siirtää dyynejä jatkuvasti, eikä koskaan tiedä mitä seuravana päivänä tapahtuu.

   

Suomentanut: Einari Aaltonen, 351 sivua, Like. 2016

    

Alkuperäinen nimi: Sand (2014)

    

Hiekkaan on sukellettu myös täällä: Dysphoria, Järjellä ja tunteella, Ullan Luetut kirjat, Kirjahilla, Pekan porstua

Lastenkirjalauantai: Tuutikki Tolonen: Mörkövahti

"Kesälomallahan kuului sattua erikoisia asioita."

  

 
Lukuhaasteissa: BFF -lukuhaaste
  

Kiinnitin huomiota Tuutikki Tolosen Mörkövahtiin jo viime vuonna huomattuani sen Tammen katalogissa. Tuolloin meni kuitenkin ohi, että teoksen on kuvittanut Kepler62-sarjasta tuttu Pasi Pitkänen. Teos alkoi kiinnostaa ihan uudella tavalla, kun kuulin, että sen elokuvaoikeudet on myyty Hollywoodiin. Jotain erityistä tässä kirjassa pitää olla, jos se menesyy maailmalla niin hienosti.

  

Minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia teoksen suhteen. Lukiessani tarina vertautui mielessäni ainakin Tony diTerlizzin Spiderwickin kronikat-sarjaan ja Siri Kolun lastenkirjaan Tervemenoa Taika Taksinen. Ensimmäiseen, erityisesti koska molemmissa on kolmilapsinen perhe, joka kohtaa arkimaailman raiteiltaan suistavan maagisen maailman. Kaikissa kolmessa on kuvitteellinen tietokirja, josta on katkelmia kerronnan seassa. 

  

Teos alkaa hyvin tavallisena kesäloman aamuna. Hellemaan perheen äiti siivoaa keittiössä ja lapset syövät aamupalaa. Äiti on voittanut kahden viikon rentoutumismatkan Lappiin, mutta on jo matkapäivän aamu, eivätkä liput ole vielä saapuneet. Äiti luuleekin jo joutuneensa huijauksen uhriksi ja harkitsee matkalaukun purkamista, kun ovikello soi. Matkaliput saapuvat ohjeiden kanssa. Ovikello soi toistamiseenkin ja sillä kertaa saapuu luvattu lastenvahti, joka ei  ole aivan tavallisimmasta päästä. Kodinhoitajaksi tulee nimittäin maakellarin tuoksuinen, karvainen olento, mörkö.

  

Lasten isä on paljon poissa töidensä vuoksi. Hän on saanut lapsiltaan lempininen "Näkymätön Ääni" . Nyt isä on kuitenkin tulossa kotiin, mutta lumimyrskyn vuoksi hänen lentonsa on myöhässä.  Äiti ei ole ihan varma, uskaltaako jättää lapset mörön seuraan siihen asti, että isä pääsee perille. Oli hyvin surullista lukea isän havainnosta, että lapset näyttävät isommilta ja vanhemmilta kuin syksyn koulukuvissa. Hän ei todellakaan taida usein käydä kotona.

    

Tapahtui kummallisia asioita. Äiti, joka ei koskaan käynyt missään, oli lähdössä. isä, joka ei koskaan ollut kotona, oli tulossa. Lapset, jotka eivät koskaan olleet yksin, olivat jäämässä ylsi keskenään. (s. 25)

  

Hillan, Kaapon ja Maikin mörkö on kuin sekoitus Totoroa ja Hagridia, johon kolmikko (ja etenkin Maikki) luo vahvan ystävyyssuhteen. Lasten ystävistä monilla on myös mörkö, mutta niiden persoonat ja ulkonäkö eroavat hieman toisistaan. Kartoitettuaan lähipiirin mörölliset lapset, he päättävät lähteä yhdessä telttaretkelle, sillä möröistä irtoaa erikoista mörköpölyä (vaikka ne ovatkin suurimman osan aikaa eteisen kaapissa tai sellaisen puuttuessa suihkukopissa), joka sotkee siistit kerrostaloasunnot nopeasti.

  

Pasi Pitkäsen kuvitusta Tuutikki Tolosen teokseen  Mörkövahti

    

Mörköjen lisäksi teoksessa on Maikin eriskummallinen puhuva saunatakki, jonka olemassaololle ei juurikaan anneta selitystä ja kolme outoa naista, jotka jollain tapaa liittyvät palkintomatkaan ja mörkövahteihin. Toinen osa kertoo varmasti lisää. Oli outoa, että Hellemailla oli edelleen lankapuhelin, vaikka lapsista ainakin Hillalla oli älypuhelin. Ihmettelin myös miksi Kaapo ei googlannut täysikuun ajankohtaa, vaan lähti selvittämään sitä kirjaston seinäkalenterista.  

   

Kirjan parasta antia ovat Maikin ja mörön suhde, Kaapon kirjainnostus ja mystinen kypytakki. Harmillisesti löysin tästäkin teoksesta useita (ehkä kiireen aiheuttamia) kirjoitusvirheitä ja Kaapo jopa muuttuu kerran Kaukoksi. Monessa blogissa teoksen keskivaiheita kuvattiin paikallaan polkeviksi tai tylsemmäksi osaksi teosta, mutta itse en sellaista huomannut. Suosittelen kirjaa 7-10-vuotiaille yhdessä tai vanhemman lukemana. Aikuinenkin nimittäin viihtyy vauhdikkaan ja humoristisen tarinan parissa vallan hyvin.

  

Arvosana:

   

Takakannesta:

Hillan (11 v), Kaapon (9 v) ja Maikin (6v 4 kk) kesäloma alkaa jännittävissä merkeissä. Äiti on voittanut kahden viikon rentoutusloman Lapissa ja siksi ajaksi lapsille tulee kodinhoitaja. Mutta kun ovikello soi, paljastuukin jymy-yllätys: oven takana seisoo iso takkuturkkinen otus, joka haisee perunakellarilta ja ojentaa Hillalle lapaperilapun:

  

Vastaanottajaperhe: Hellemaa. Lähetetty: Koulutettu puoli-ihminen, kansanomaisesti "mörkö", erityisala lasten- ja kodinhoito.

  

Pian selviää, että myös monet lasten kavereista ovat saaneet kotiinsa hoitomörön. Mistä oikein on kysymys? Mistä möröt ovat tulleet ja miksi?

  

Tuutikki Tolosen kirjoittama ja Pasi Pitkäksen kuvittama Mörkövahti on seikkailu, joka vie mennessään vastustamattomalla voimalla, niin kuin hyvä tarinat tekevät. Kirjan käännösoikeudet on myyt jo Saksaan, Espanjaan (espanjan ja katalaanin kielelle), Romaniaan ja Viroon.

  

303 sivua, Tammi 2015

       

Hellemaan lasten seikkailuista on luettu myös näissä blogeissa: IBBY Finland, Päivän lehti, Sininen keskitie, Dysphoria, Oksan hyllyltä, Kirjasähkökäyrä, Kirjojen keskellä

Sarjassa ilmestynyt:

• Mörkövahti (2015)
• Mörköreitti (2016)

  

Lukupiirissä | J.R.R. Tolkien: Lohikäärmevuori

"Hän oli äimistyksen vallassa ja alkoi aavistella että viheliäisistä viheliäisin 
seikkailu oli ehkä tunkeutunut hänen kotiinsa."

  

   

Marraskuun lukupiirikirja

Lukuhaasteissa: Helmet 2016: 2. Matkakertomus

  

J.R.R. Tolkienin Lohikäärmevuori eli Erään hoppelin matka sinne ja takaisin on Hobitin vanhempi suomennos, joka eroaa suuresti etenkin nimistön osalta. Kontuwikistä löytyy näppärä lista, joka auttoi hahmottamaan, millä tavoin hahmojen ja paikkojen nimet eroavat toisistaan. Olen lukenut Hobitin uudemmalla suomennoksella (Kersti Juva, WSOY 1985) ollessani lukiossa (2002-2005) ja nyt lukupiiriä varten tahdoin kokea tämän aikaisemman suomennoksen, joka on Risto Pitkäsen kynästä ja Tove Janssonin kuvittama.

  

Kolossa maan sisällä asusti hoppeli. Eikä se ollut mikään inhottava, törkyinen, märkä, liejunhajuinen kolo, jossa kompastuu madonpätkiin, mutta ei myöskään kuiva, ankea hiekkainen kolo, jossa ei tiedä mihin istua tai mitä syödä: se oli hoppelinkolo, ja se merkitsee viihtyisyyttä. (s. 7)

  

Bilbo Reppulin sijaan tässä versiossa seurataan Kalpa Kassisen seikkailuja. Huvittavimpia eroja olivat Elrondin nimeäminen Keijukkaaksi ja Bardin Runoniekaksi. Gandalf oli harvoja nimenmuutoksen välttäneitä hahmoja. Muutoin tarina on vanha tuttu. Gandalf tulee Kontuun ja kaivertaa Kalvan oveen mystisen merkin. Pian hoppelin kotikolo on täynnä kääpiöitä, jotka jostain syystä kutsuvat pikkuotusta murtovarkaaksi ja kertovat suunnittelemastaan eeppisestä matkasta valloittamaan takaisin isien vuori Kyty-lohikäärmeeltä.

  

Täällä syvällä tumman veden äärellä asusti vanha Kulpsin, pieni limainen elukka. En tiedä, mistä hän tuli, enkä myöskään kuka tai mikä hän oli. Hän oli Kulpsin - yhtä pimeä kuin pimeys lukuun ottamatta hänen naamansa kahta suurta pyöreää kalpeaa silmää. (s. 76)

Kulpsin (Klonkku) ja Kalpa (Bilbo), sekä Kyty (Smaug) Tove Janssonin kuvittamana 
  

 

Siinä se makasi sikeässä unessa, punakullan värinen lohikäärme. -- Kyty makasi siivet supussa kuin mittaaamattoman suuri lepakko. Se oli kääntynyt osittain kyljelleen, niin että hoppeli näki sen alapuolen ja sen pitkän kalvakkaan vatsan, jonka pitkä lepo kalliilla sängyllä oli kuorruttanut jalokivin ja kullan kappalein. (s. 209)

  

Matka on vaarallinen ja sen aikana kohdataan niin vuorenpeikkoja, Kulpsin, inhottavan suuria hämähäkkejä, Otso-niminen nahanvaihtaja kuin salohaltioita, kunnes lopulta saavutaan matkan päähän. Silloin on pienen hoppelin aika loistaa ja keksiä keino palauttaa Kydyn keräämät aarteet oikealle omistajalleen. Kalpa kasvaa matkan aikana seikkailuja ja toimintaa kaihtavasta, syömisestä ja hiljaiselosta nauttivasta hoppelista koko tarinan sankariksi, joka toistuvasti pelastaa muun joukkion milloin mistäkin kiipelistä. Apuna toimii toki Kulpsinin hukkaama taikasormus.

  

Hobitti-elokuvatrilogiakin tuntui kirjan uudelleen lukemisen jälkeen paljon alkuperäistarinaa kunnioittavammalta kuin aikaisemmin, vaikkakin Legolaksen läsnäolo filmatisoinnissa tuntui entistä pöhkömmältä, samoin kuin Legolas-Tauriel-Kili -kolmiodraama. Lukiessani Kyty-kohtauksia, kuulin lohikäärmeen äänen päässäni Benedict Cumberbatchina. Ja kun salohaltioiden kuningas esitellään syyskruunuineen, en voinut olla muistelematta tuota oikealla olevaa meemikuvasarjaa syssymyssystä. Kohta menee teoksessa näin: 

Hänen päässään oli marjoista ja punaisista lehdistä solmittu kruunu, sillä syksy oli tulossa. Keväällä hän käytti metsikön kukista laadittua kruunua. (s. 169)

  

Arvosana:

Takakannesta:

Hoppelit ovat pieniä, kääpiöitäkin pienempää väkeä. He viihtyvät mukavissa hoppelinkoloissaan, rakastavat rauhaa ja hyviä aterioita ja inhoavat kiusallisia seikkailuja.

  

Niin teki myös herra Kalpa Kassinen siihen päivään asti, jolloin hänen teepöytäänsä ilmaantuivat taikuri Gandalf sekä kääpiöt Toppo ja Poppo, Vili ja Kili kumppaneineen hakemaan hänet mukaansa vaaralliselle retkelle etsimään lohikäärmeen aarretta.

  

Siitä alkoi monivaiheinen matka Usvavuorten taa ja Mörkkimetsän halki, vaarantäytteinen elämä peikkojen takaa-ajamana, susien saartamana, hämähäkkien verkoissa ja haltioiden vankityrmissä, puhumattakaan tultasyöksevästä lohikäärmeestä ja Viiden armeijan taistelusta.

  

Poloinen herra Kassinen! Kaikesta huolimatta pikku hoppelimme osoitti näissä hirveissä seikkailuissa hämmästyttävää urheutta ja neuvokkuutta. Kenties sittenkin on totta, että hänellä oli äitinsä puolelta suonissaan pisara keijun verta.

  

Lohikäärmevuori (Hobbit) ilmestyi ensi kerran 1937. Kuuluisassa sadussaan Oxfordin yliopiston englannin kielen ja kirjallisuuden professori J. R. R. Tolkien (1892—1973) loi sen mytologian, jota hän kehitteli edelleen suurteoksessaan Sormusten herra. Lohikäärmevuori on verraton seikkailusatu: kuohuvan runsas ja dramaattinen, täynnä yksityiskohtia, huumoria ja liikettä. Se kuuluu pysyvästi sellaisen satukirjallisuuden klassikoihin, joka kiehtoo yhtä lailla lapsia ja aikuisia. Kuvitus on Tove Janssonin.

   

Suomentanut: Risto Pitkänen, 292 sivua, Tammi 1973

    

Alkuperäinen nimi: The Hobbit or There and Back Again (1937)

  

Kuvittanut: Tove Jansson

Kevään 2017 tulevia kirjoja

Kuinka suloista onkaan aina odottaa kustantamojen katalogeja ja ihastua niiden esittelemien tulevien teosten äärellä. Tässä muutamia poimintoja eri kustantamoilta, tällä kertaa muutamien saatesanojen kera - ja tuttuun tapaan lopussa 10 eniten odottamaani kevään teosta.
    

Bazar

  

Alan Bradley: Kuolleet linnut eivät laula (toukokuussa)

- Flavia de Luce -sarjan kuudes osa, joka ennakkotietojen perusteella vaikuttaa tähän mennessä eniten  menneisyyden luurankoja paljastavalta. Teoksella on viehättävä nimi ja kansikuvassa tapahtuu selvä muutos aiempaan nähden. En malta odottaa että saan tämän käsiini. 

    

Gummerus

    

Tuomo Jäntti: Verso (maaliskuussa)

- Kirjan kuvauksessa puhutaan versottuneista ihmisistä, siis ihmisistä, joista tuntemattomasta syystä kasvaa ruohoa ja lehtiä. Tarvitseeko enempää sanoa? Jäntin toista romaania (esikoinen Talven hallava hevonen) verrataan Kingiin, Saramagoon ja Camusiin.

   

Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla (tammikuussa)

- Jos teoksesta löytyy suomalaista mytologiaa, metsänhaltijoita, maahisia, jättiläisiä, noitia, tietäjiä ja unohtuneita jumalia, ei liene ihme miksi tämä teos tarttui silmääni. Lisäksi mukana on uudisraivaajaperhe 1400-luvun Savossa. Teos liikkuu fantasiakirjallisuuden ja historiallisen proosan rajamailla.  

   

Ulla-Lena Lundberg: Sade (maaliskuussa)

- Kalliomaalausten ajasta nykyaikaan, eri todellisuuksissa elävät ihmiset kurkottavat vuosituhansien yli tosiaan kohti. Keskeinen teema on vesi. Teos on ilmestynyt suomeksi jo vuonna 1997, mutta siitä on otettu nyt uusintapainos, kun Lundberg voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2012. 

   

Chris Riddell: Ottilia ja keltainen kissa (helmikuussa)

- Riddellin kuvitukset Ada Gootti-sarjassa ovat lumonneet. onkin siis kiinnostavaa, että häneltä suomennetaan lisää teoksia. Tämänkin teoksen suomentaa Jaana Kapari-Jatta. Ottilia on nuori salapoliisi, jolla on apureina mauri-kissa ja karvainen norjalainen suo-olento. 

   

Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia (helmikuussa)

- "Omaääninen, raikas fantasiaromaani, joka käsittelee ajankohtaisia teemoja -- kiehtova yhdistelmä villiä länttä, steampunkkia ja luonnonläheistä magiaa." Nyt se on tapahtunut: steampunk on hyväksyttävä osa mainstream-kirjallisuutta, jos tällainen teos voidaan kirjoittaa AIKUISILLE. Todella kiehtovan kuuloinen esikoisteos. Muukalaisuuden ja toiseuden pelko on näköjään kevään kirjoissa laajempikin teema, sillä myös Verso käsittelee sitä. 

   

Peter Wohlleben: Eläinten salattu elämä (maaliskuussa)

- Puiden salatun elämän kirjoittajan uusi teos keskittyy tällä kertaa eläinten sielunelämään ja tunteisiin. Vähän niin kuin se Yleltä vähän aikaa sitten tullut kaksiosainen dokumentti. "Niin lähellä kuin eläimet meitä ovatkin, emme tule ajatelleeksi kuinka samanlaisia ne lopulta ovat kuin me."

   

Karisto

   

Maria Kuutti: Anna ja Elvis ja vaahtokarkkivakooja (tammikuussa)

- Kuutti kertoi uutuusteoksestaan jo Helsingin kirjamessuilla ja se kuulostaa todella vauhdikkaalta ja humoristiselta. Kyseessä on jo viides Anna ja Elvis-sarjan teos. Edellinen, neljäs osa oli suosikkini tähän mennessä, eli paljon odotuksia tätä teosta kohtaan.

Like

Brian K. Vaughan: Saga 5 (tammikuussa)
- Saga on yksi suosikkisarjakuvistani. Se on nelivärikuvitetu tavanomaisten mustavalkoisten sijaan. Tarina ja maailma ovat ihastuttava sekoitus fantasiaa ja scifiä, hieman samaan tapaan kuin Star Wars. En malta odotta, että pääsen lukemaan seuraavan osan pakosalla olevan, rajoja rikkovan pariskunnan seikkailusta.

   

Myllylahti

   

Sini Helminen: Kaarnan kätköissä (maaliskuussa)

- Kirjavinkkarin ja nuorten kirjastonhoitajan esikoisteos aloittaa neliosaisen reaalifantasiasarjan Väkiveriset, jossa suomalainen mytologia tunkeutuu elävänä ja kihelmöivänä nuorten arkeen. Mukana on myös jännitystä ja romantiikkaa. Kansikuva on vallan viehättävä. 

   

Briitta Hepo-oja: Hylättyjen lasten kaupunki (helmikuussa)

- Kirjailija on opiskellut kirjallisuutta Oulun yliopistossa, hänen esikoisteoksensa Siilin kuolema ilmestyi 2015. Metsän keskellä on kummallinen kaupunki, jossa ei ole ollenkaan aikuisia, vain hylättyjä lapsia. Teos on maagista realismia yli 8-vuotiaille ja heidän tarinoita rakastaville vanhemmilleen. Teemastaan huolimatta kirja lupaa olevansa hauska ja koskettava.

   

Elina Pitkäkangas: Kajo (huhtikuussa)

- Kajo jatkaa Kuuran aloittamaa ihmissusisarjaa. En ole ehtinyt Kuuraa lukea vielä, mutta kuulemani mukaan lukupinossani piilee oikein kiinnostava ja tuore teos. Ehdin lukea sen hyvin keväällä ennen jatko-osan ilmestymistä. En tykkää tästä kansikuvasta yhtä paljon kuin ensimmäisessä osassa olleesta, mutta onneksi kansikuva ei useinkaan määrittele sisältöä.

   

Nordbooks

   

Merja Mäki: Kaksi vettä 

- Mäki on lukion äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, jolta on julkaistu aikaisemmin kaksi fantasiaromaania (joista en ole kummastakaan kuullut aikaisemmin). Hänen uusi teoksensa on fantasiaa aikuisempaan makuun: "Nuoret Tijua ja Audrey tapaavat tarujen maassa, Kydoniassa. Kydonia on kuitenkin sortumassa hetkenä minä hyvänsä, ja Audrey ei halua pilata seikkailuaan rakastumisella. -- Aikuisena Tijua liittyy miehensä kanssa konservatiiviseen uskonlahkoon, Veden ja maan liittolaisiin. Liittolaiset pitävät huolta uomahisistaan, jotka kantavat vatsassaan uusia jäseniä uskonpiiriin. Uomahiset elävät eristetyn uppokodon suojissa, ja uppokodossa Tijua ja Audrey tapaavat uudelleen. Mikään heidän välillään ei ole haalistunut, mutta suhde täytyy salata huolellisesti. Uppokodossa tapahtuu paljon vakavampiakin rikoksia kuin jo vihityn naisen rakastuminen toiseen. Uomahisia katoaa uppokodosta selittämättömästi, ja katoamisista kerrotaan hurjia huhuja. Audrey ryhtyy selvittämään, mitä uomahisille ja näiden kantamille uppoisille on tapahtunut."

    

Anne Salovaara: Afroditen askelin

- Afroditen askelin -novellikokoelma on kuvaus nuoruuden kiihkosta ja vapaudesta, itsensä etsimisestä ja peloista. Teos on IB-lukion kirjallisuuden opettaja Salovaaran esikoisteos. "Yhdessä novelleista Miko ja Jani liftaavat halki sateisen Euroopan päämääränään mystinen Stonehenge, toisessa novellissa taas Meeri tuntee jonkin vastustamattoman voiman kutsuvan häntä Ateenassa. Novelli Yhteydenpitoa kertoo rakkaustarinan, joka loppujen lopuksi yllättää kaikki. Kokoelma yhdistää hienosti Kreikan mytologian nykyaikaan ja jättää lukijan pohtimaan novellien ajattomuutta. Ovatko kaikki tekomme vain uusia versioita tarinoista, jotka on kerrottu jo tuhansia vuosia sitten? Novellien universaalit teemat rakkaus, kuolema ja oman identiteetin etsiminen eivät vanhene koskaan."

Osuuskumma
 
Shimo Suntila & Christine Thorel (toim.): Varjoisilta kujilta - Novelleja
- Tämän huomasin Osuuskumman Twitteristä: "Talvella 2017 luvassa karvapalloja... kynsiä... hyyyvin teräviä kynsiä..." Ehkä siis Cat Noir -novelleja? Kansikuva nimittäin tuo mieleen Blacksadin ja antologian nimikin viittaisi hieman siihen suuntaan. 

  

Otava

  

Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens (huhtikuussa)

- "Onko kaikkien pakko tulla kaapista?" Päähenkilönä on 16-vuotias Simon, joka ei ole ulkona kaapista homoutensa suhteen. "Voiko onnea saavuttaa ovea raottamatta?" Muistan nähneeni teoksen alkuperäiskielisen teoksen usein Goodreadsin feedissä, eli mielenkiinnolla odotan tätä. 

  

K.K. Alongi: Ansassa (maaliskuussa)

- Kevätuhrit aloitti koukuttavan apokalyptisen trilogian ja se saa jatkoa keväällä. Ensimmäinen osa jäi sen verran kiehtovaan asetelmaan, että tässä on mahdollisuus viedä tarinaa ihan mihin vain suuntaan. Millaista on elää maailmassa, jossa ei ole aikuisia?

  

Jessie Burton: Nukkekaappi (tammikuussa)

- On vuosi 1686. Nuori morsian, nella saa häälahjaksi nukkekaapin, joka on tarkka kopio hänen uudesta kodistaan. Kun Nella alkaa sisustaa pienoistaloaan, hän saa mystiseltä miniatyyritaiteilijalta esineitä, jotka tuntuvat vihjailevan talon kätketyistä salaisuuksista ja ennustavan tulevaa. Nukkekaappi on Burtonin esikoisteos.

  

Katja Kallio: Yön kantaja (maaliskuussa)

- Todellisista tapahtumista inspiroitunut teos kertoo 1800-luvulla eläneestä levottomasta Amanda Aaltosesta, irtolaistytöstä, joka vapauduttuaan vankilasta päätyy ranskalaisen kuumailmapallolentäjän matkaan ja lopulta Seilin saarelle parantumattomasti mielisairaana. Sopeutumaton Amanda taistelee ja kun ruumiillinen vapaus viedään, ainoaksi vaihtoehdoksi jää kehittää salainen minä. 

    

Noora & Jenna Kunnas: Kaheli sakki ja mysteeri majatalossa (maaliskuussa)

- Mari Kunnaksen tytärten lastenkirjasarja saa kolmannen osansa. Perätuulen majatalossa käynnistyy rikosaalto ja Huonemaailmaan ilmestyy kuorsaava ruumis. 

  

Katarina Mazetti: Varjoja ja vakoojia (helmikuussa)

- Enid Blytonin Viisikko-sarjan jalanjäljissä kulkeva ruotsalainen lastenkirja. Jännitystä, ongelmaratkaisua, huumoria ja herkutteluhetkiä. Neljä tosiaan harvoin näkevää serkusta lomailee boheemin Frida-tädin luona Uikkusaaressa. Oudot tapahtumat hitsaavat joukon kiinteästi yhteen.

  

Veronica Roth: Viillot (tammikuussa)

- Huomasin Rothin uuden teoksen jo englanninkielisenä Goodreadsissa, enkä arvannut, että se suomennettaisiin näin pian. "Cyralla on erityislahja, joka tuottaa hänelle kipua, mutta antaa myös pelottavan voiman - ja hänen tyranniveljensä käyttää sitä häikäilemättä hyväkseen." Hieman erityyppinen tarina siis luvassa kuin Outolintu-dystopiatrilogissa.

  

Hannu Väisänen: Esi-isät (maaliskuussa)

- Oulussa syntynyt, vuodesta 1989 Ranskassa asuva Väisänen sai Finlandia-palkinnon teoksestaan Toiset kengät (2007). Hänen uudessa teoksessaan annetaan nykytilanteen syyksi eriskummalliset esi-isät. Kirjailija on itse kuvittanut teoksensa. En ole lukenut Väisäseltä aiemmin mitään, mutta jokin tässä teoksessa kiinnostaa.

    

Tammi

    

Mintie Das: Storm Sisters 2 - Hyiset mainingit (tammikuussa)

- Minulla odottelee ensimmäinen Storm Sisters vielä lukupinossa. "Storm Sisters on historiallisia tapahtumapaikkoja kiehtovine tuoksuineen, väreineen ja tunnelmineen – kuohuva valtameri ja sitä seilaavat purjealukset – vauhdikasta kerrontaa, joka vie mukanaan – sekä pitelemättömät tyttöpäähenkilöt, jotka ovat kuin suoraan nykyajasta."

    

J.K. Rowling: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat - Alkuperäinen elokuvakäsikirjoitus (huhtikuussa)

- 18. marraskuuta ensi-iltansa saanut teos nyt myös kirjana. (No, olihan samanniminen kirjanen julkaistu jo vuonna 2001, mutta se oli enemmänkin kryptozoologinen oppikirja kuin romaani.) Mitä tapahtuu, kun Lisko Scamanderin ihmeotukset karkaavat ja aiheuttavat kaaosta keskellä New Yorkia vuonna 1926.

Nicola Yoon: Kaikki kaikessa (huhtikuussa)

- "Maddy on tyttö, joka on allerginen koko maailmalle ja joka elää oman kotinsa suojissa kuin kuplassa. Olly on poika, joka muuttaa naapuriin ja Maddyn sydämeen. -- Siitä seuraa epäilemättä katastrofi." Saan teoksen kuvailusta John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe -tyyppisiä värähdyksiä. Selvästikin nenäliinavaroituksella merkittävä teos. 

WSOY

  

Justin Cronin: Peilikaupunki (kesäkuussa)

- Croninin dystopiatrilogian päätösosan piti alunperin ilmestyä jo lokakuussa, mutta sen julkaisua on siirretty kesäkuulle. trilogian ensimmäinen osa, Ensimmäinen siirtokunta oli blogini ensimmäinen kirjaesittely. On haikeaa jättää tälle maailmalle jäähyväiset. Tiedän siis mitä teen ensi kesänä. 

  

Stephenie Garber: Caraval (maaliskuussa)

- "Salamannopeasti 25 maahan myyty fantasiaromaani vie lukijansa Dragnan sisarusten mukana Caravalin mielikuvitukselliseen pelimaailmaan, joka tuo mieleen Liisan seikkailut ihmemaassa." Erittäin tehokkaasti itseään kaupitteleva teos - ja se vielä onnistuu siinä. Alkuperäisteos ei ole vielä edes ilmestynyt (se näkee päivänvalon 31.1.2017), joten kyseessä täytyy olla jotain aivan uutta ja poikkeuksellista. 

 
Affinity Konar: Elävien kirja (kesäkuussa)
- Kirja, jossa on keskitysleirikohtalo, identtiset kaksoset ja tohtori Mengelen kieroutuneita kokeita, menee heti kiinnostavien teosten listalle. Kun soppaan lisätään vielä katoava kaksonen ja kostoretki, täytyy todeta, että tämä on pakko lukea. Voisin kuvitella tämän myyvän myös jollekin elokuvastudiolle.
   

Anne Leinonen; Kirjanoita (toukokuussa)

- Tuotteliaan Leinosen uusi nuortenteos on jo nimestä alkaen kiinnostava. "17-vuotias Aura näkee välähdyksiä toisesta maailmasta." esittelytekstissä on koukuttavia sanoja: Menetettyjen unelmien talo, kirjojen mahti ja tasapaino kahden kaupungin välillä. 

Pasi Pitkänen: Kadonneiden eläinten saari (huhtikuussa)
- Pitkänen on kuvittanut mm. Timo Parvelan ja Bjørn Sortlandin Kepler62 -sarjan ja Tuutikki Tolosen Mörkövahti -sarjan. Onkin siis ehdottomasti tutustuttava tähän uuteen teokseen, josta sanotaan, että se "tuo mieleen kuuluisat edeltäjänsä, Tarzanin, Mowglin, Robinson Crusoen, Sendakin Hassut hurjat hirviöt tai Jack Londonin seikkailutarinat, mutta on kerronnaltaan täynnä nykyaikaista vauhtia ja visuaalista voimaa." Kansikuvasta syntyy Hayao Miyazaki vaikutelma.

 

   

10 kiinnostavinta tulevaa teosta:

1. K.K. Alongi: Ansassa 
2. Alan Bradley: Kuolleet linnut eivät laula
3. Jessie Burton: Nukkekaappi 
4. Justin Cronin: Peilikaupunki
5. Stephenie Garber: Caraval 
6. Affinity Konar: Elävien kirja
7. Anne Leinonen; Kirjanoita
8. J.K. Rowling: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat - Alkuperäinen elokuvakäsikirjoitus
9. Shimo Suntila & Christine Thorel (toim.): Varjoisilta kujilta - Novelleja
10. Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia