keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Superlukumaraton 25.-31.12. (pääättynyt)

  
Loppuvuoden ajan kestäneet superlukumaratonit huipentuvat viikon mittaiseen koitokseen 25.-31.12. Tämän viimeisen koitoksen emännöi Lotta Hogwarts Library -blogista. En päivitä ihan kaikkea edistymistä tänne, mutta Instagramissa/Twitterissä pääsee seuraamaan reaaliaikaisemmin. 
  
Maanantai 25.12.
  
Ensimmäisenä kirjana luin Osuuskumman urbaanin löytöretkeilyn antologian Murtumia maisemassa (josta kirjoittelen kritiikin alkuvuodesta ilmestyvässä paperilehdessä, siitä lisää myöhemmin). Kokoelmassa on 10 novellia, joista suosikikseni nousivat Artemis Kelosaaren Valiojoukko, Anni Nupposen Talot kuin puut ja Katri Alatalon Meliwasin aaveet. Suosittelen lukemaan tämän, jos urbex (spefitwistillä) kiinnostaa. Minua on aina houkuttanut käydä kurkkimassa hylättyihin taloihin, vaikka se liikkuukin hieman lain harmaalla alueella. 241 sivua luettu.
   
   
Tiistai 26.12. - sunnuntai 31.12.
   
Toisena kirjana aloitin  Ernest Clinen Ready Player One. Se on ensi vuoden ensimmäisen lukupiirin teoksena. Ehdin siis lukemaan kirjan hyvissä ajoin ennen sen pohjalta tehtyä elokuvaa, jonka ensi-ilta on maaliskuussa. 447 sivua luettu, eli aivan en päässyt loppuun maratonin aikana. 
     
 
Yhteensä sivuja maratonin aikana kertyi 688. Olin harvinaisen kiireinen viikon aikana, johon kuului kolme työpäivääkin, mikä osaltaan selittää pientä sivumäärää. Olen myös tehokkaampi lukija silloin, kun maraton kestää vain 24h. Mutta kauhean kiva idea tällainen viikon mittainen maraton, näitä saa järjestää jatkossa lisääkin!

tiistai 26. joulukuuta 2017

Uudelleen luettua -haasteen kooste

   
On aika koostaa tammikuussa alkanut Uudelleen luettua -haaste. Tavoitteenani oli lukea mahdollisimman monta lapsuuden ja nuoruuden suosikkikirjaani uudelleen. Alla on lista teoksista, jotka olin aluksi suunnitellut lukevani. Niistä luin vain neljä + yhden trilogian. Tulen varmaan lukemaan loputkin uudelleen jossain vaiheessa, osan varmaan jo ensi vuoden aikana. Holopaisen Sonja-sarjasta tai Houkutuksesta en ole vielä blogannut, mutta ainakin Nälkäpeli-trilogiasta olisi tarkoitus tehdä yhteispostaus vielä tämän vuoden puolella. 
    
  • Ann Aguirre: Enclave 
  • Bernard Beckett: Genesis
  • Suzanne Collins: Nälkäpeli -trilogia - Luettu 
  • Marianne Curley: Muinainen taika 
  • Sylvia Louise Engdahl: Lumotar 
  • Diana Gabaldon: Matkantekijä 
  • Anu Holopainen: Kristallien valtakunta - Luettu 
  • Robin Jarvis: Kuolontuoksu 
  • Stephenie Meyer: Houkutus - Luettu 
  • Susan Price: Sterkarmin poika 
  • Philip Reeve: Kävelevät koneet 
  • Patricia C. Wrede: Lohikäärmeen prinsessa
 
Luin lisäksi monta etukäteen suunnitelematonta teosta, joista kaksi lukupiirissä (Molemmin jaloin, Velho ja leijona). Ajattomia satuja ja tarinoita -haaste oli hyvä lisäporkkana innostamaan lukemaan näitä:

Parhaat uudelleen luetut kokemukset sain Genesiksen ja Nälkäpeli-sarjan parissa. Etenkin jälkimmäisen dystopian viimeisestä osasta tuli nyt ensimmäistä lukukertaa paljon parempi. Ensimmäisellä kerralla annoin teokselle vain kaksi ja puoli tähteä, nyt peräti neljä. Lukukertojen välissä katsottu elokuva-sarja auttoi ymmärtämään joitakin asioita paremmin. Vähiten uudelleen lukemista kesti Houkutus, vaikka ei sekään aivan kamala ollut. 
  

Tähän postaukseen voi linkata oman koosteensa. Linkin jättäneiden kesken arvotaan kirja-aiheinen palkinto tammikuun ensimmäisen viikon aikana. Voittajaan ollaan yhteydessä sähköpostitse. 

Haasteeseen luettuja teoksia:
 
Kiitos kaikille hasteeseen osallistuneille!

perjantai 22. joulukuuta 2017

Sini Helminen: Kiven sisässä (Väkiveriset #2)

"Mikä edes on vuorelainen? Ei niistä ole juttua elokuvissa tai sarjakuvissa,
toisin kuin vampyyreistä ja merenneidoista ja supersankareista."
  
     
Arvostelukappale
    
Sini Helmisen Väkiveriset-sarjan jokaisessa osassa on eri päähenkilö, mutta ainakin kahdessa ensimmäisessä on ollut yksi yhteinen sivuhahmo. Kaarnan kätkössä kertoi metsänneito Pinjasta, toisen osan päätähtenä tapaa 15-vuotiaan Pekko-nimisen nörttipojan, joka myöskin löytää oman salatun historiansa. Hänkin kuuluu Väkeen, eli maan, veden, metsän ja vuoren myyttiseen kansaan. 
  
"Ootko sä haamu?" En kysy, olenko tullut hulluksi. Mikään ei olisi hullumpaa kuin kysyä sitä oman mielikuvituksensa tuotteelta. (s. 70)
    
Pekon mummo on vähän aikaa sitten kuollut ja perhe muuttaa Helsinkiin mummon entiseen asuntoon. Kaupungissa Pekon elämä muuttuu radikaalisti uuden koulun, naapurintyttö Gwinin ja suvun salaisuuksien paljastumisen myötä. Kun nykymaailmaan sekoittuu myyttisiä olentoja ja salattuja paikkoja, Pekko joutuu kyseenalaistamaan kaiken tietämänsä. 
  
Pekko pelaa Minecraftia ja lukujen otsikoissa on käytetty pelin terminologiaa, joka oli minulle tuttua, sillä pelaan itsekin usein Minecraftia. Poika viittailee runsaasti Star Warsiin, Potteriin ja Tolkieniin ja näitä kohtia oli ihanaa lukea. Helminen osaa viittaamisen taidon, sillä jokainen viittaus istuu paikalleen, eikä tunnu pakotetulta tai pelkältä nostalgialla kalastelulta. Pidinkin tästä jatko-osasta edeltäjäänsä enemmän, sillä Pekkoon oli helppo samaistua. 
  
Jalkani tuntuvat kankeilta ja astelen tönkkönä kuin AT-AT-talsija. (s. 78)
  
Väkiveriset ammentaa raikkaasti suomalaisesta mytologiasta. Sarjan osat pystyy lukemaan itsenäisinä teoksinaan. Koukuttava ja nopealukuinen Kiven sisässä sopii hyvin myös kirjoja vähemmän lukeville pojillekin. Karin Niemen tekemä kansi on edellisen osan tapaan onnistunut.  
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Nörttipoika Pekon tuttu ja turvallinen maailma muuttuu äkillisesti mummon kuollessa. Jo ennen hautajaisia perhe muuttaa maalta mummon vanhaan asuntoon Helsingin Kallioon. Taakse jäävät vanhat kaverit, edessä on uusi koulu ja uusi kotikaupunki, joka tuntuu oudolla tavalla tutulta. Eräänä iltana oven taakse pöllähtää vielä kummallinen naapuri, jonka hunnutetuilta kasvoilta pilkistävät kiehtovat silmät.

Koulussa Pekko tapaa erikoisen Tuulian, joka kiskoo hänet irti Minecraftin syövereistä keskelle todellista, hengenvaarallista peliä. Mummon kuolema ei ollutkaan onnettomuus vaan raaka murha. Ja tappaja on yhä vapaalla jalalla. Pekko joutuu huomaamaan kantavansa sisällään salaisuutta, josta moni on valmis maksamaan viattomien verellä.

Kiven sisässä on itsenäinen jatko-osa teokselle Kaarnan kätkössä. Se jatkaa reaalifantasiasarjaa Väkiveriset, jossa kotimainen mytologia tunkeutuu elävänä ja kihelmöivänä nuorten arkeen. Jännitystä höystävät huumori ja ripaus romantiikkaa. Sarja on suunnattu yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille.
    
230 sivua, Myllylahti 2017
   
Lisää lukukokemuksia löytyy täällä: Kirjapöllön huhuiluja, The YA Diaries, Oksan hyllyltä
  
Sarjassa ilmestynyt: Kaarnan kätkössä (2017)

tiistai 19. joulukuuta 2017

Lukupiirissä | Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka

"Voiko ajan kääntää taaksepäin vääntämällä viisareita vastapäivään?"
   
    
Marraskuun lukupiirikirja
   
Minulla oli varovaisen toiveikkaat ennakko-odotukset Mathias Malzieun Sydämen mekaniikkaa kohtaan. Sen upea kansi (Jenni Noposen käsialaa) ja kiehtova idea ovat pitäneet teoksen lukulistalla jo useamman vuoden. Ehdotinkin sitä lukupiirilleni ja se pääsi täpärästi mukaan kahdella äänellä. Harmillisesti kansi, kauniit kielikuvat ja kuuluisten historiallisten henkilöiden mainitseminen eivät riittäneet kannattelemaan teosta loppuun saakka.
  
Sateenvarjot puhkeavat nupuistaan kuin synkeät kevätkukat. (s. 181-182)
  
Teoksen päähenkilö on Jack-niminen poika, joka syntyy 1874 maailman kylmimpänä yönä. Hänen sydämensä on jäätynyt ja noitamainen parantaja/kätilö Madelaine antaa hänelle käkikellon auttamaan sydäntä toimimaan. Tikitys ja kukkuminen tekevät pojasta epähaluttavan adoptiolapsen, niinpä Madelaine ottaa hänet omaksi kasvatikseen, sillä hän ei voi saada omia lapsia. 
  
Poikaa varoitetaan rakastamasta ja vihaamasta, sillä hänen sydämensä ei edes avustettuna kestä niin vahvoja tunteita. Toki Jack sitten rakastuu käytännössä ensimmäiseen näkemäänsä tyttöön, jonka tanssiesitys viettelee nuoren herran. Rakkauden takia poika joutuu elämänsä seikkailuun. 
   
Ihmiset eivät pidä mistään, mikä on liian erilaista kuin he itse. He katselevat sellaista mielellään, mutta se on tirkistelyn tuomaa nautintoa. (s. 109)
    
Tim Burtonin elokuvien ja Ransom Riggsin teosten kaltainen tunnelma jää verrokkejaan paljon laimeammaksi, eikä kirjan loppupuolen juonikiehkurointi saavuta mitään suurempaa tulosta. Hieman neiti Peregrineä muistuttava äitihahmo on kiinnostavampi kuin varsinainen päähenkilö, mutta hänet sysätään melko pian syrjään, eikä tanssijattarestakaan ikävä kyllä saada irti paljoa. 
  
Useampikin bloggaaja on nostanut esiin teoksen tapahtuma-ajankohtaan sopimattomat kielikuvat, ja ajankuvan valitettavan vähäisen aukikirjoittamisen. Huomasin nämä seikat itsekin. Joskus tällainen kielileikki jopa sopii teokseen, esimerkiksi Matt Haigin kirjassa Poika nimeltä Joulu eräs peikko kuorsaa kuin moottoripyörä. Kirjailija tosin huomauttaa, että Nikolas tekisi tämän vertauksen, jos tietäisi, mikä moottoripyörä on. 
   
Arvosana:
  
Takakannesta:
Edinburgh, 1874. Jack syntyy maailman kylmimpänä yönä, sydän jäässä. Hänet auttaa maailmaan langenneiden naisten, orpojen ja muiden hylkiöiden suojelija, merkillinen noitatohtori Madeleine, joka pelastaa vastasyntyneen asentamalla tämän heikon sydämen tueksi käkikellon.
  
Äitinsä hylkäämä Jack jää asumaan Madeleinen orpokotiin, eikä kukaan halua adoptoida tikittävää ja kukkuvaa kummajaista. Madeleine varoittaa Jackia yhä uudestaan: pojan sydän on aivan liian heikko kestämään vahvoja tunteita, hän ei saa tuntea vihaa eikä etenkään rakastua. Mutta kohtalo päättää toisin, kun pienen, tulisen flamencolaulajattaren puolisokea katse sotkee Jackin käkikellosydämen mekanismin perinpohjaisesti.
    
Suomentanut: Lotta Toivanen, 221 sivua, Gummerus 2011
   
Alkuperäinen nimiLa Mécanique du coeur (2007)
  

maanantai 18. joulukuuta 2017

Kirjoja pukinkonttiin

Kuva: Bixabay

  
Hyvää luettavaa lapselle:
  
  
Koukuttavaa nuorelle lukijalle:
  
  
Aikuiseen makuun: