Lukupiirissä | Ernest Cline: Ready Player One

"Nämä kolme sanaa olivat aina viimeinen asia jonka OASIS-käyttäjä näki 
ennen kuin siityi todellisesta maailmasta virtuaaliseen:

READY PLAYER ONE"

  

Joulukuun lukupiirikirja

Lukuhaasteissa: Helmet 2018: 44. Kirja liittyy johonkin peliin, Spefi-lukuhaaste: 11. Kirjassa pelataan

  

Olen lainannut Ernest Clinen ultimate nörttikirjan Ready Player One kirjastosta ainakin kerran aikaisemmin, mutta en tuolloin ehtinyt lukemaan kirjaa. Niinpä, kun se menestyi vetämäni lukupiirin syksyn kirjojen valintaäänestyksessä, oli viimein aika lukea se. Ja hyvänen aika, pieni epäilykseni kirjaa kohtaan oli aivan turha, sillä se oli todella hyvä. Lisäksi kirjan suomalaisen painoksen kansi on todella onnistunut (kiitos kuuluu Tuomo Parikalle, joka on suunnitellut myös Tuomo Jäntin Verson kannen), ja pidän siitä enemmän kuin useimmista muista versioista, joita katselin Goodreadsissa (alla kollaasi muutamista).

   

Eletään vuotta 2044. Kirjan ideana on, että rikas, erakkomainen ja lapseton pelisuunnittelija James Halliday testamenttaa koko omaisuutensa ja virtuaalitodellisuusmaailma OASISin (Ontologisesti Aistit Sulauttava Ihmiskeskeinen Simulaatio) herruuden sille, joka onnistuu ratkaisemaan kolme tehtävää, jotka hän on suunnitellut. Aarrejahti saa nimensä peleihin piilotetuista salaisuuksista, easter eggeistä (pääsiäismuna) ja palkinnon jahtaajia kutsutaan siksi munastajiksi.

Clinen alter egolta vaikuttavalla Hallidaylla oli pakkomielle lapsuudestaan 1980-luvulla. Niinpä OASIS ja munajahti vilisee viittauksia 80-luvun peleihin, elokuviin, tv-sarjoihin, kirjoihin ja musiikkiin. Välillä viitataan myös vanhempaan ja tuoreempaankin populaarikulttuuriin, kuten Doctor Whohon, Potter-verseen (huispauksen muodossa), Matrixiin ja Firefly-sarjaan. Näitä viittauksia oli kivaa bongailla, vaikka osaa en tunnistanutkaan.

Ja me sodimme edelleenkin keskenämme, enimmäkseen niistä vähistä resursseista mitä meillä vielä on jäljellä. -- Totta puhuen tulevaisuus ei vaikuta kovinkaan valoisalta. Sinä synnyit aika onnettomana aikana historiaa. ja näyttää siltä, että asiat menevät entisestään huonompaan päin. Ihmisten sivilisaatio on 'rappeutumassa'. Joidenkin mielestä se on jopa 'luhistumassa'. 

Ehkei ole kovinkaan fiksua kertoa vasta saapuneelle ihmisolennolle, että tämä on syntynyt kaaoksen, tuskan ja köyhyyden maailmaan juuri oikealla hetkellä nähdäkseen, kuinka kaikki murtuu palasiksi. (s. 28-29)

   

Maailman asiat ovat kovin huonosti; työttömyyttä, köyhyyttä, nälänhätää, energiantuotannon kriisi, globaali ilmastonmuutos... Ei siis olekaan ihme, että kaikki hakeutuvat mieluummin OASISin utopistisiin maailmoihin ja raja ihmisen todellisen identiteetin ja OASIS-hahmon välillä alkaa hämärtyä. Lisäksi OASIS on maailman suurin julkinen kirjasto.
 

Äidin mukaan isä oli antanut minulle alkusointunimen, koska se kuulosti hänestä supersankarin salanimeltä, kuten Peter Parker tai Clark Kent. (s. 24)

 
Päähenkilö Wade Watts on lukioikäinen orpo, joka asuu epämiellyttävän tätinsä kanssa pinossa, asuntovaunuista ja parakeista pystyyn rakennetussa slummikylässä, joita on isojen kaupunkien läheisyydessä. Wade käy koulua OASISissa, mutta lukio on päättymässä pian. Jos Hallidayn aarrejahtia ei olisi julkaistu viisi vuotta aikaisemmin, poika ei uskonut selviävänsä hengissä. Ensimmäisen tehtävän ratkominen on antanut hänelle mielekästä tekemistä ja jotain mitä tavoitella. Lukion jälkeen hän suunnittelee lähtevänsä ammattimunastajaksi.

© 2018 Warner Bros/Amblin Entertainment

Vaikka paljon onkin muuttunut, on teoksen maailma edelleen monilta osin tuttu, niin hyvässä kuin pahassakin. On mielenkiintoista, että aseen voi ostaa tuoteautomaatista, mutta tummainoiset naiset kokevat mielekkäämmäksi valita OASIS-hahmokseen valkoisen miehen, koska saavat silloin parempaa kohtelua ja isompaa palkkaa ja jotkut vanhemmat eivät edelleenkään hyväksy lapsensa suhdetta samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa.

Kirjan ainoita miinuksia on Waden hahmon kliseisyys. Kirjallisuudessa ylikäytetty orpous ja ikävät sukulaiset (mm. Harry Potter, runotyttö Emilia) sekä valtakunta ja tyttö kainaloon -tyyppiset ratkaisut erottuvat muutoin varsin omaperäisessä teoksessa liikaa. Ja toki Wade on myös ylipainoinen, "liian outo jopa outolinnuille" eli klassinen nörttitapaus.
  

Ready Player Onesta on tulossa elokuvaversio maaliskuussa. Olikin hyvä, että ehdin lukemaan kirjan ennen elokuvan katsomista, sillä en ole ihan vakuuttunut trailerin antamasta kuvasta. Kirja vaikuttaa ainakin sen perusteella todella paljon paremmalta kuin leffa (esim. hahmot ovat ihan erilaisia kuin tekstin pohjalta saa kuvan). 

  

  

Arvosana:

      

Takakannesta:

PELI ALKAA. VOITTAJA LÖYTÄÄ AARTEEN JA PELASTAA MAAILMAN. OLETKO VALMIS?

2044. Wade Watts, niin kuin suurin osa ihmiskuntaa, pakenee kurjistuneen maapallon ahdistavaa todellisuutta viettämällä koko valveillaoloaikansa kirjautuneena OASISiin, rönsyilevään virtuaaliseen utopiaan, jossa jokainen voi olla ja tehdä mitä haluaa.

Miljoonien muiden lailla Wade pelaa peliä, jonka voittaja perii maailman rikkaimman miehen ja universumillisen virtuaalimaailmoja. OASISin luonut pelisuunnittelija James Halliday on testamentannut sen hallinnan sille, joka ratkaisee kolme kätkettyä arvoitusta. Arvoitukset ja vihjeet liittyvät Hallidayn nuoruuteen, 1980-luvun populaarikulttuuriin, josta Wade tietää kaiken viimeistä piirtoa myöten.

Wade törmää onnekkaasti ensimmäiseen ratkaisuun ja käynnistää pelin kiihkeätahtisen loppuvaiheen, jossa täytyy muun muassa pelata virheetön Pac-Man-peli ja osata Monty Pythonin vuorosanoja ulkoa. Äkkiä hän huomaa joutuneensa epätoivoiseen kilpajuoksuun tuhansien muiden kanssa. Kilpailu ulottuu pelottavalla tavalla myös todellisuuteen – ja tulee muuttamaan sekä Waden että koko maailman perinpohjaisesti.

Ready Player One on kuin Nick Hornbyn High Fidelityn ja elokuvan Paluu tulevaisuuteen risteytys, joka esittelee estottoman nostalgisesti 1980-luvun musiikkia, elokuvia, tv-sarjoja, kolikko- ja konsolipelejä, sarjakuvia, animea, roolipelejä ja kirjoja.

    

Suomentanut: J. Pekka Mäkelä, 508 sivua, Gummerus 2012

    

Alkuperäinen nimi: Ready Player One (2011)

  

Kirja on luettu myös täällä: Kirjavinkit, Risingshadow, Nörttitytöt. Pauline von Dahl, Kirjaneidon tonihuone, Taikakirjaimet, Notko, se lukeva peikko, Anna minun lukea enemmän, Vinttikamarissa, bookisteaparty

Samankaltaista luettavaa: Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Devoted Souls - Peliromaani, Aleksi Delikouras: Nörtti-sarja, Sini Helminen: Kiven sisässä

Chris Weitz: The Young World – Kaaoksen päivät

"Jälleen uusi upea kevätpäivä sivilisaation tuhoutumisen jälkeen."

   

   

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadow-sivustolla.
  

Elokuvaohjaajana paremmin tunnetun Chris Weitzin nuortendystopia Kaaoksen päivät aloittaa The Young World -trilogian, joka muistuttaa paljon vuosituhannen vaihteen nuortensarjaa Klaani (The Tribe), sillä on myös muutamia yhtymäkohtia The Walking Deadiin ja K. K. Alongin kirjoittamaan kotimaiseen post-apokalyptiseen Kevätuhrit -sarjaan. Tosin siinä missä Alongin toinen teos Ansassa epäonnistuu, Weitzin tarinankerronta, juonenkuljetus, eriääniset hahmot ja yksityiskohtainen miljöön rakentelu onnistuu erittäin hyvin.

Todellisuudessa apokalypsi on syvältä. Täällä haisee pahalle, eikä meillä ole edes maagisia voimia tai mitään muutakaan siistiä, ei lentäviä skeittejä eikä mitään. (s. 58)

  

Kuten vertauskohteista voi jo päätellä, kertoo Kaaoksen päivät tämän hetken maailmasta sillä erotuksella, että kaikki aikuiset ovat kuolleet selittämättömästi kaksi vuotta aiemmin. Lisäksi myös pikkulapset ovat kuolleet ja jäljellä on vain hormoniensa suojelemia teinejä. Kaikki nuoret ovat kuitenkin taudinkantajia ja he kuolevat heti kun elimistöltään aikuistuvat, 18 ikävuoden paikkeilla.

  

Miljöönä on New York. Tapahtumia seurataan vuorotellen kahden nuoren, Jeffersonin ja Donnan näkökulmista. Weitz on onnistunut erinomaisesti luomaan kaksi toisistaan selvästi eroavaa, uskottavaa ääntä, minkä lisäksi erilaiset fontit kertovat, kumpi kertoja on kyseessä. Ja varsinkin Donnan kielenkäyttö on hyvin värikästä ja ironista, mikä tekee hahmosta hyvin mielenkiintoisen ja moniulotteisen.

Heti Tapahtumien jälkeen kaikki vain räiskivät aseilla ympäriinsä niin kuin jossain toimintaleffassa. Kesti hetken ennen kuin tajusimme, että kukaan ei valmista meille enää lisää luoteja. (s. 127)

  

Weitz on luonut nuorillensa kiinnostavan yhteiskuntarakenteen. Jeffersonin veli on Washington Square Parkin heimon johtaja, joka täyttää teoksen alkusivuilla 18 ja kuolee. Jefferson perii generalissimon tittelin ja ryhmän aivojen, Brainboxin ehdotuksesta kokoaa ryhmän, jonka tarkoituksena on hakea isosta kirjastosta tutkimusraportti, joka saattaa selittää, miksi kaikki muut kuolivat. Matkan aikana kohdataan muita selviytyjäryhmiä, joista osa on vihamielisiä, osa hieman vinksahtaneita ja loput vain hukassa.

Me todella toteutetaan sisäistä friikkiämme täysin rinnoin. Olisipa siistiä, jos kaikki olisi olleet yhtä vapautuneita jo ennen maailmanloppua. (s. 38-39)

  

Kerronta on hyvin elokuvamaista, joka sopii tämäntyyppiseen kirjallisuuteen hyvin. Huomaa, että Weitz on käyttänyt ohjaajan uralla kerryttämiään taitoja. Weitz on panostanut teoksen yksityiskohtaisuuteen, sillä esimerkiksi jokainen ase on nimetty täsmällisesti ja New Yorkin kuuluisien maamerkkien, museoiden ja puistojen kuvaus tuntuu niin tarkalta, että teosta voisi paikoin käyttää karttana.

  

Nuorten asenne maailmanloppuun on ihastuttavan ironinen ja tekstissä vilisee paljon kirjallisia ja populaarikulttuurisia viittauksia Mad Maxista Taruun sormusten herrasta ja Twilightista Resident Eviliin. Donna muotoilee asian ytimekkäästi: ”Tämä on niinku Kärpästen herra meets Nälkäpeli.” Dystopiabuumin hiljentyessä nähtäväksi jää, suomennetaanko sarjan kahta seuraavaa osaa The New Order (2015) ja The Revival (2016). Outi Järvinen on ainakin tehnyt hyvää työtä käännöksessä.

Miksi, oi miksi koko maailma haluaa leikkiä kanssani Mad Maxia? (s. 12)

  

Arvosana:

      

Takakannesta:

Piinaavan jännittävää toimintaa

Räjähdysmäisesti levinnyt tauti on tappanut kaikki aikuiset ja lapset, vain nuoret ovat jäljellä. New Yorkissa arkipäivää ovat myrkkysavu, tulipalot ja raivohullut sekopäät, jotka eivät enää välitä mistään.

  

Selviytyjät ovat kerääntyneet heimoihin. Washington Squaren rauhallisessa leirissä ruoka ja lääkkeett ovatkäymässä vähiin. Kun yksi heimon jäsenistä löytää taudin nujertamisen jäljille, Jefferson, vastentahtoinen johtaja, ja Donna, tyttö jota hän rakastaa, johdattavat retkikunnan vaaralliselle matkalle kohti tuntematonta keskikaupunkia, jossa vallitsevat väkivaltaiset lait...

  

Suomentanut: Outi Järvinen, 316 sivua, Otava 2017

Alkuperäinen nimi: The Young World (2014)

    

Muita lukukokemuksia: Kirjapöllön huhuiluja, Eniten minua kiinnostaa tie

Tuomo Jäntti: Verso

"Ihmisiin puhkesi edelleen lehtiä, he syöksyivät kaupungeista ulos, kuolleelle 

maaseudulle, hakeutuivat auringon alle pieniin ryhmiin, versoivat itsestään ulos 

kaikkea vihreää ja kaunista aina siihen asti kunnes olivat kuluttaneet itsensä 

loppuun ja katosivat kasvustonsa alle, yksinkertaisesti lakkasivat olemasta."

   
Arvostelukappale

Artikkelini on julkaistu Risingshadowssa (3.1.2018), katso myös Nörttityttöjen blogiin (28.7.2017) kirjoittamani arvostelu.

Verso on Tuomo Jäntin toinen romaani. Hänen esikoisensa Talven hallava hevonen ilmestyi 2015. Verso on hitaasti avautuva kuvaus maailmasta, jossa ihmiset ovat jääneet kahden voiman väliin: toinen on tauti nimeltä verso ja toinen kuolemaa kylvävä tuhoaalto Gowiwa. Kingimäiseksi jännitykseksikin kuvattu teos muistuttaa monia viime vuosien katastrofileffoja esimerkiksi stereotyyppisen päähenkilön, hitaasti paljastuvien faktojen ja monitulkintaisen lopun osalta.

  

Versottuneet ihmiset alkavat kasvaa heinää, lehtiä ja kukkia ja tauti kuluttaa ihmisen loppuun pyyhkien pala palalta kaikki inhimilliset piirteet kunnes jäljellä on vain kasa orgaanista massaa. Gowiwa muuttaa nielemänsä maan, rakennukset ja ihmiset mustaksi ja hauraaksi pitsiksi. Se on käsittämätön uhka, jota ei voi pysäyttää.

    

Lääketiede ei koskaan onnistunut selvittämään kuin sen, että ainakaan mikään bakteeri tai virus ei versoa levittänyt. enempää syitä ei keksitty, ja kuitenkin verso levisi, tarttui kuin sairaus, laajeni varsin tyypillisen, joskin keskimääräistä tarmokkaamman, epidemian lailla. Uhrien iät vaihtelivat, sukupuolijakauma oli tasainen, status yhteiskunnassa ei merkinnyt mitään sekään. (s. 72)

  

Teos sijoittuu meidän maailmamme kaltaiseen todellisuuteen. Gowiwan syötyä ensimmäisenä valtakunnan pääkaupungin, loput isot kaupungit nimettiin numeroilla sen mukaan, missä järjestyksessä Gowiwa mahdollisesti tulisi leviämään ja tuhoamaan nekin. Rannikolla sijaitseva uusi pääkaupunki, jonne lähes kaikki loput ihmiset on evakuoitu, on nimeltään Viides. Sieltä lähetetään teoksen keskushenkilö Alis Ismantik tutkimaan Neljännessä sijaitsevaa versottuneiden hoitolaitosta, jossa kaikki ei ole mennyt aivan oikein.

  

Yhtään tapausta versottuneista lapsista ei tunnettu. Sen olisi pitänyt kertoa meille jotain -- Joidenkin mielestä se tarkoitti, että ihmiskunnan piti tehdä lapsia nyt enemmän kuin koskaan, kansoittaa maa uudelleen, mutta millainen maa se olikaan: pahoinpidelty, tapettu, hukattu mahdollisuus. Jonka pinnan alla asui hirviö. (s. 69)

  

Teoksen hahmot edustavat hyvin monia kansallisuuksia. Kolkamo-nimisen laitoksen johdossa ovat Morio Koyama, Oscar Fahnsten, Louis Cauguet ja vaimonsa Emily sekä Shikeo Norimasu. Jäntti on kirjoittanut teokseensa myös sateenkaarevia hahmoja. Alisin lisäksi lukija pääsee kurkistamaan muidenkin hahmojen pään sisälle, jotta maailmasta saisi hieman täyteläisemmän kuvan. Hahmot jäävät kuitenkin hyvin pinnallisiksi, sillä tarinan keskiössä on enemmänkin ihmisen voimattomuus suurten ongelmien edessä kuin henkilökemiat.

  

Romaanin maailma natisee liitoksissaan. Jo vuosikymmeniä aikaisemmin alkanut eläinten massasukupuutto on nyt lähes täydellisesti pyyhkäissyt faunan maan pinnalta ja flora seuraa nopeasti perässä. Vihreä on luonnossa epätodellinen väri, koska puut ovat kuolleet pystyyn ja aavikko leviää kaupunkien kaduille vain muutamien vahvimpien ruohotupsujen jaksaessa sinnitellä ankarassa kuivuudessa.

   

Koko tilanne oli puhdasta hulluutta. Se oli täyslaidallinen mielenhäiriötä, jotain mitä en olisi kyennyt painajaisissakaan kuvittelemaan. (s. 324)

Gowiwan leviäminen on muutamassa vuodessa pienentänyt ihmisten elinalueen lähes olemattomiin ja on vain ajan kysymys, milloin se saavuttaa viimeiset turvasatamatkin. Sääntöjen noudattamista ei juurikaan enää valvota, vaikka sivistyksen rippeistä pidetäänkin näennäisesti kiinni. Kamppailu eloonjäämisestä luhistuvassa maailmassa on kuitenkin pian suistamassa väliaikaisen hallituksen luotsaaman maan lopulliseen kaaokseen huolimatta armeijan panoksesta taistelussa Gowiwaa vastaan.

  

Luonnosta vieraantuminen sekä ihmisten suhde toiseuteen ja sairastuneisiin ovat teoksen ajatuksia herättävimpiä puolia. Versoa on helppo verrata muiden muassa Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogiaan, Han Kangin Vegetaristiin ja M. R. Careyn Maailman lahjakkaimpaan tyttöön. Se on muutamista rosoistaan huolimatta kansainvälisen tason katastrofiromaani, joka toimisi isommitta ongelmitta käännettynäkin.

  

Gowiwa oli musta, hahmoton kauhu. Sen edestä oli vaikea juosta. (s. 203)

    

Arvosana:

  

Takakannesta:

Hengästyttävä katastrofiromaani

  

Alis Ismantik on entinen toimittaja ja imagokonsultti. Kun varantoministeri Harrison usuttaa Alisia tutkimaan jättimäisen pakkohoitolaitoksen sisäpiirin väärinkäytöksiä, hän tarttuu tarjoukseen ja lentää Kolkamoon. Siellä, Roivanpellon graafisen oppilaitoksen entisissä tiloissa on hoidettu versottuneita: ihmisiä, jotka ovat tuntemattomasta syystä alkaneet kasvaa heinää, ruohoa ja lehtiä. Kolkamon tietoverkkoja tutkiessaan Alis vähitellen aavistaa, ettei hänen todellinen tehtävänsä olekaan talousrikosten tutkiminen.

  

Verso on kingimäinen jännitysromaani, yhteiskunnasta, joka joutuu reagoimaan tuntemattomaan uhkaan. teos kuvaa ekologista ja inhimillistä katastrofia, vieraan pelkoa, terrorismia ja terveydenhuollon painajaista. samalla romaani on syvästi liikuttava kertomus epidemian kieputtamista yksilöistä ihmisenkokoisine unelminen ja pelkoineen.

  

426 sivua, Gummerus 2017

   

Lisää lukukokemuksia löytyy täällä: Etelä-Saimaa, Kauppalehti, Tekstiluola, Luetut.net, Dysphoria, Rakkaudesta kirjoihin, Opus eka

    

Samantyylisiä kirjoja: Han Kang: Vegetaristi, JeffVanderMeer: Eteläraja-trilogia, M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö, Sini Helminen: Kaarnan kätkössä

Arina Tanemura: Prinsessa Sakura 1 & Bomarn: Pahispomo ja kissat

   

Arvostelukappale

  

Arina Tanemuran Kamikaze Kaitou Jeanne oli ensimmäinen mangasarja, jonka koskaan luin. Olin vielä lukiossa, kun manga-buumi käynnistyi Suomessa. Tanemuran teoksilla onkin siksi erityinen asema mangasuosikkieni joukossa. Olin hyvin ilahtunut, kun postiluukusta kolahti yllättäen kuluneella viikolla uutta Tanemuraa Prinsessa Sakuran muodossa. En ollut vielä ehtinyt katsomaan, mitä mangaa tänä vuonna julkaistaan, joten tartuin heti kiinnostuneena tähän 12.1. ilmestyvään, söpön pinkkikantiseen pokkariin.  

  

    

Päähenkilö on 14-vuotias prinsessa Sakura, joka on jo syntyessään luvattu prinssi Ooralle. Maailma on täynnä muinaisia henkiä ja Sakuralla on isoäitinsä veren tuoma taakka, joka sitoo hänen kohtalonsa henkiin. Tarina koostuu poikkeuksellisesti kuuden luvun sijasta kolmesta pidemmästä. Silti ensimmäisessä osassa ei ehditä kauhean syvälle hahmoihin tai avaamaan Sakuran sukuun liittyviä salaisuuksia. Odota mielenkiinnolla, mihin suuntaan tarina etenee seuraavassa osassa.

  

  

Piirrostyyli on klassista Tanemuraa: ihastuttavat suuret ja ilmeikkäät silmät, pitkät ja liehuvat hiukset, kauniita koko sivun kuvia. Vaikka monilla muillakin mangakoilla on samankaltainen tyyli, jokin Tanemuran piirroksissa paljastaa aina tekijänsä. 

  

    

Sarjassa on 12 osaa, joista seitsemälle on jo annettu Sangatsu Mangan sivuilla julkaisupäivä kuluvalle vuodelle. Seuraava osa ilmestyy 9.3.

Takakannesta:

Huoletonta elämää viettänyttä prinsessa Sakuraa odottaa järjestetty avioliitto kopealta vaikuttavan prinssi Ooran kanssa. Kun prnsessamme saa tietää, että mahdollisiin uravaihtoehtoihin kuuluu myös muinaisten hirviöiden tuhoaminen, niin jääkö kihlattu nielemään plyä seikkailun kutsuessa.

  

Ikäsuositus: 11+

Suomentanut: Kim Sariola, 192 sivua, Sangatsu Manga 2018

  

Alkuperäinen nimi: Sakura-hime kaden (2009).

  

  

   

Arvostelukappale

  

Syyskuussa alkaneen työharjoittelun myötä en muistanut tarkkailla ollenkaan loppuvuoden mangatarjontaa. Niinpä postiluukusta kolahtanut Bomarnin Pahispomo ja kissat oli täysi yllätys sekin. Koska Hurja Hassu Lukija vetää tänä vuonna Sarjakuvahaastetta, ajattelin ottaa itseäni niskata kiinni ja lukea sekä blogata enemmän sarjakuvista.

  

Pahispomo ja kissat on yksittäinen huumoriteos, joka kostuu 45:stä kahden sivun stripistä. Mangassa on todella vähän tekstiä, enimmäkseen Pomon hekottelua ja satunnaisia äänieffektejä. Tekstittömyydestä huolimatta lyhyet tarinat kertovat täyteläisesti mm. Pomon nuoruudesta, jolloin hän sai ensimmäisen kissansa. Muutaman stripin välein on pieni tietoruutu, joissa esitellään Pomon kaikki kuusi kissaa, joilla kaikilla on oma persoonallisuutensa. Esimerkiksi Laikku on utelias ja keksii outoja leikkejä.

  

Tässä kaksi suosikkisivuani stripeistä 25. Pahispomo ja "kama" (vasemmalla) sekä 34. Pahispomo ja nuhteet.

  

Hauska idea, että kovalla gansgterilla on sydämessään pehmeä kohta kissoille. Kissojen luomat tilanteet ovat todella samaistuttavia kaikkille kissanomistajille ja noista karvakavereista pitäville (kuten ylläoleva kukakaksikko osoittaa). Mangan piirostyyli ei ole aivan makuuni, etenkin ihmishahmojen kohdalla. Kissat olivat puolestaan hyvinkin ilmeikkäitä ja aidon tutnuisia persoonia. 

  

Takakannesta:

Ganstereita ja kissoja!

  

Oletko miettinyt, miksi elokuvissa pahisten pomolla on usein kissa lemmikkinä?

  

Rikollisjärjestön johtaja, salaperäinen Pomo, on alamaailman huipulla. Hän hallitsee kovin ottein ja käskyttää alaisiaan mielensä mukaan. Silti on olemassa pieni joukko, joka ei korvaansa lotkauta Pomon määräyksille...

  

Suomentanut: Antti Valkama, 128 sivua, Punainen Jättiläinen 2017

  

Alkuperäinen nimi: Aku no Boss to neko (2017).

  
Muualla sanottua: Siniristiotakut, Manga puutarha, Man Made Lifestyle, Kaivettua ja kaivattua

Vuosikooste 2017

Muutama kuva Instagram -tililtäni vuoden varrelta.

  

Taas on yksi vuosi takana. Vuosi 2017 oli pääosin tosi kiva. Asetin tavoitteeksi ottaa parempia kirjakuvia ja omasta mielestäni onnistuin siinä ihan hyvin. Aloitin syyskuussa työharjoittelun, joka vähensi lukuaikaani hieman, joskin ainoa kuukausi, joka oli selvästi vähälukuisempi oli tuo syyskuu. Tämän vuoden tavoitteenani on lukea enemmän hyviä kirjoja, eli yritän välttää niitä "ihan kiva"-kategorian teoksia siinä missä yhden tai kahden tähden teoksiakin. 

  

Ennen koko vuoden koostetta, käydään vielä läpi joulukuussa luetut yhdeksän kirjaa (2542 sivua). Luin lukupiiriin Sydämen mekaniikan (joka oli kauniista kannestaan huolimatta pettymys), itsenäisyyspäivän kunniaksi upposin Koiramäen Suomen historiaan (josta aikuinenkin oppii uutta),  vaikutuin Iltasaduista kapinallisille tytöille (ja annnoin teoksen joululahjaksi mieheni siskon tytölle, jotta hän tietäisi pystyvänsä mihin tahansa), Kiven sisässä tartutti Minecfart-kuumeen, kimpppalukuteoksena tutustuin Kultaisen kompassin maailmaan (joka ei ihastuttanut kokonaan, mutta jonne saatan astua uudelleenkin), luin uudelleen Nälkäpeli-trilogian (ja huomasin, että joskus toisella teos voi olla parempi kokemus kuin ensimmäisellä) ja nautiskelin hylätyistä paikoista kertovasta antologiasta, josta pääsen kirjoittamaan erääseen paperilehteen. Siitä lisää sitten myöhemmin. 

  

• Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka
• Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia
• Elena Favilli ja Francesca Cavallo: Iltasatuja kapinallisille tytöille
• Philip Pullman: Kultainen kompassi
• Sini Helminen: Kiven sisässä
• Suzanne Collins: Nälkäpeli, Vihan liekit ja Matkijanärhi
• Toim. J.S. Meresmaa ja Christine Thorel: Murtumia maisemassa - Urbaanin löytöretkeilyn antologia

  

Kuukauden luettujen määrä ja parhaat kirjat:

  

Tammikuu (11 kirjaa, 2629 sivua) 

- M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö

Helmikuu (12 kirjaa, 3134 sivua) 

- Margaret Atwood: Orjattaresi

Maaliskuu (8 kirjaa, 1962 sivua) 

- Stephanie Garber: Caraval

Huhtikuu (16 kirjaa, 3853 sivua) 

- Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens

Toukokuu (9 kirjaa, 2055 sivua) 

- Nicola Yoon: Kaikki kaikessa

Kesäkuu (18 kirjaa, 3925 sivua) 

- Alan Bradley: Kuolleet linnut eivät laula

Heinäkuu (8 kirjaa, 2234 sivua) 

- Jennifer Worth: Hakekaa kätilö 3 - Jäähyväiset nunnille

Elokuu (7 kirjaa, 2055 sivua) 

- Angie Thomas: Viha jonka kylvät

Syyskuu (3 kirjaa, 475 sivua) 

- Tuulia Matilainen: Kunnes kuulen niiden tulevan

Lokakuu (18 kirjaa, 2091 sivua) 

- Alan Bradley: Nokisen tomumajan arvoitus

Marraskuu (7 kirjaa, 1958 sivua) 

- Cormac McCarthy: Tie

Joulukuu (9 kirjaa, 2542 sivua) 

- Elena Favilli ja Francesca Cavallo: Iltasatuja kapinallisille tytöille

  

Muita suosikkeja vuoden ajalta:

• Sarah Andersen: Adulthood Is a Myth
• Colin Dann: Kaukametsän pakolaiset
• Claudia Gray: Ten Thousand Skies Above You
• Affinity Konar: Elävien kirja
• Jukka Laajarinne: Multakutri ja suon salaisuus
• Beth Lewis: Suden tie
• Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia
• Chris Weitz: The Young World - Kaaoksen päivät

  

Annoin harvinaisesti jopa kahdelle kirjalle täydet viisi kissaa (tähteä), Minä, Simon, Homo Sapiens ja Kaikki kaikessa. Olen bloggaushistoriani aikana antanut saman pistemäärän vain 10 kirjalle aiemmin. Kaikki vuoden aikana luetut teokset löytyvät täältä. Kuukausikoosteisiin pääsee klikkaamalla yltä kuukausien kohdalta. 

  

Vuoden kauneimmat kansikuvat

  

Tilastoja:

Luin vuoden aikana 29 332 sivua eli 127 kirjaa kokonaan. Pari keskeneräistä (luettu n. 50 sivua kumpaakin) siirtyi vuoden 2018 puolelle. Kirjoista 41 oli julkaistu vuonna 2017,  13 vuonna 2016, 24 vuosien 2010-15, 18 vuosien 2000-09 ja 27 vuosien 1900-99 välillä. Vanhimmat teokset olivat 1800-luvulta, Jules Vernen Matka maan keskipisteeseen (1864) ja Minna Canthin Työmiehen vaimo (1885). Arvostelin Risingshadow-sivustolle 8 teosta, Nörttityttöjen blogiin kirjoitin 2 kirjapostausta ja kirjoitin kritiikin yhdestä teoksesta vielä tarkemmin määrittelemättömään paperilehteen.

  

Luettujen joukossa oli mm. 41 YA- ja nuortenkirjaa, 22 lastenromaania, 5 novellikokoelmaa, 10 sarjakuvaa ja 10 mangaa (joista suurimmasta osasta en blogannut, mutta yritän parantaa tapani tämän vuoden aikana, koska #sarjakuvahaaste), 11 kuvakirjaa, 1 näytelmä ja 1 elämäkerta. Teemoiltaan lukemani jakaantuivat seuraavasti: klassikkoja luin 17, dystooppiseen tai postapokalyptiseen maailmaan sijoittuvia tarinoita 22, maagista realismia (sis. suomikumman ja urbaanin fantasian) 17, varsinaista fantasiaa 15, historiaa 9, scifiä 8, dekkareita 7 ja steampunkkia, vaihtoehtohistoriaa, rinnakkaistodellisuuksia tai aikamatkustamista sisältäviä teoksia 11.

  

Kirjoista 40 oli suomalaisia (28 naista, 11 miestä ja yksi antologia, jossa molempia) ja 85 käännöksiä, 3 kirjaa luin englanniksi. Kaikkien luettujen sukupuolijakauma oli suunnilleen 2/3 naisia ja loput miehiä tai muita (esim. moni mangataiteilija käyttää nimimerkkiä ja pysyttelee anonyyminä). Lukemistani kirjoista 64 olen lainannut kirjastosta, 36 saanut arvostelukappaleina ja 22 löytyi omasta hyllystä. Kustantajat jakaantuivat seuraavasti: WSOY 28, Otava 15, Tammi 10, Karisto 10, Gummerus 9, Sangatsu Manga / Punainen jättiläinen 10 ja muiden kustantamoiden julkaisemia (alle 5 kirjaa/kustantamo) 38. Oli hauskaa huomata, kuinka paljon suomessa onkaan pienempiä kustantamoita muutaman ison talon lisäksi. 

  

Osallistuin vuoden aikana 8 lukumaratonille, luin 12 lukupiirikirjaa ja 4 kimppalukuteosta. Vedin 7 haastetta, mm. vuoden mittaisen Uudelleen luettua -haasteen sekä Kirjabloggaajien klassikkohaasteen 4:n kierroksen. Osallistuin niiden lisäksi 10 muuhun haasteeseen, mukaan lukien Helmet-lukuhaasteeseen, Ylen kanssa yhteistyössä toteutettuun 101-kirjaa projektiin, luin lastenkirjallisuuden klassikoita ja omia suosikkelija kahdessakin haasteessa ja otin osaa #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tutustuttiin omaan kirjahyllyyn unohtuneisiin teoksiin. Kaikenkaikkiaan varsin haasterikas vuosi.

Tervetuloa kirjavuosi 2018!