Ajattomia satuja ja tarinoita -haasteen kolmas kierros päättyy pian. Sitä ennen ehdin vielä julkaisemaan pari koostetta luetuista. Syyskuussa tulikin luettua peräti kuusi haasteeseen sopivaa teosta. Tässä niistä puolet.
"Sinusta -- tulisi hyvä sotahevonen -- Meistä tulisi melkoinen ratsukko.
Luoja saksalaisia auttakoon, jos heidän täytyy koskaan taistella meitä kahta vastaan."
Sotahevonen oli minulle tuttu elokuvaversiostaan, jonka katsoin siskoni perheen kanssa joitakin vuosia sitten. Kun siskon tytär sitten vähän myöhemmin luki Michael Morpurgon kirjoittaman nuortenkirjan, johon leffa perustuu, laitoin sen ylös lukulistalle Goodreadsiin. Kun mietin Helmet-haasteen kohtaa teoksesta, joka liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan, ei ollut vaikeaa valita tätä siihen.
"Minä sanon sinulle, ystäväni, että hevosessa on jotakin jumalaista, etenkin tämänkaltaisessa hevosessa. Jumala onnistui erinomaisesti sinä päivänä, kun hän loi hevoset. Ja se, että löytää tällaisen hevosen tämän kammottavan sodan tuoksinassa, on minusta yhtä ihmeellistä kuin jos löytää perhosen sontakasasta. Me emme ole samasta maailamsta kuin tällaiset olennot." (s. 122-123)
Yllätyin, kun kirjan alussa paljastui, että koko tarina kerrotaan hevosen näkökulmasta. Kaikki alkaa huutokaupasta, jossa varsa Joey erotetaan emästään. Nuoresta hevosesta tulee maatilan uusi työhevonen ja se ystävystyy tilallisen pojan Albertin kanssa. Pian aletaan puhua sodan uhkasta ja Albert haluaa värväytyä, mutta ei ole vielä kyllin vanha. Isä kuitenkin myy hevosen armeijalle, sillä hänen täytyy maksaa vuokransa. Albert päättää etsiä hevosen, kun hän pääsee armeijaan, vaikka sodan toivotaankin loppuvan ennen sitä.
"Tämä maailma", saksalainen kapteeni sanoi päätään pudistekken, "tämä maailma on mennyt ihan sekaisin." (s. 83)
Kirjan parasta antia minulle oli se, että sotilaat on kuvattu teoksessa neutraaleina, kumpikaan puoli ei ole toistaan pahempi tai parempi, he ovat vain kuin nappuloita sodan pelilaudalla. Tätä kirjaa olisi tuskin suomennettu, ellei sen pohjalta olisi tullut elokuvaa. Onneksi kuitenkin se on nyt tarjolla suomeksikin. Kirjan keskipaikkeilla on muutamia kuvia elokuvasta. Teos oli paikoitellen hyvin surullinen, eli varoituksen sama herkille lukijoille.
Huikea kuvaus hevosesta
Ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä Albertin rakas hevonen Joey myydään ratsuväkeen ja lähetetään Ranskaan rintamalle, missä se näkee ihmiskunnan parhaimmat ja pahimmat puolet. Albert, joka ei voi unohtaa ystäväänsä, värväytyy ala-ikäisenä armeijaan päästäkseen etsimään hevostaan ja tuodakseen tämän takaisin kotiin.
Hevosen silmin kerrottu tarina on koskettava, unohtumaton kuvaus ihmisen ja hevosen ystävyydestä. Se on kertomus sinnikkyydestä, rakkaudesta ja rohkeudesta.
Vuosia sitten kirjailija Michael Morpurgo keskusteli kotikylässään Devonissa ensimmäisen maailmansodan veteraanin kanssa. Kyynelsilmäinen vanhus kertoi kirjailijalle, että ainoa kumppani, jonka kanssa hän pystyi rintamalla keskustelemaan, oli hänen hevosensa. Tuon keskustelun pohjalta syntyi romaani Sotahevonen.
Steven Spielberg näki kirjan näyttämösovituksen Lontoossa, vaikuttui tarinasta ja hankki sen elokuvaoikeudet saman tien. Spielbergin ohjaaman ja tuottaman elokuvan ensi-ilta on tammikuussa 2012
Suomentanut: Päivi Pouttu-Deliére, 196 sivua, Gummerus 2012
Alkuperäinen nimi: War Horse (1982)
Samankaltaista luettavaa: Anna Sewell: Uljas Musta
"Vilpun hengen voi pelastaa tekemällä kepposen Suurimäelle. Jos
pystyn puijaamaan hyönteisiä", ajatteli Lotta, "pystyn taatusti
puijaamaan ihmistä. Ihmiset eivät ole yhtä teräviä kuin hyönteiset."
Kuten Sotahevonen myös E.B. Whiten Lotta ystäväni on niin ikään tuttu elokuvaversiostaan. Tämän painoksen kannessakin on alkuperäiskantta mukaellen kuva Dakota Fanningin tähdimästä leffasta. Olen nähnyt tämän hyvän mielen koko perheen elokuvan siskon lasten kanssa vuosia sitten. Kirjan versio on melko samanlainen kuin uudempi mukaelmansa, mutta erojakin toki löytyy. Tällä kertaa niin päin, että leffan versio tuntuu muistikuvien perusteella mukavammalta.
Kirja kertoo Vilppu-nimisestä possusta, joka on pahnanpohjimmainen. Isäntä meinaa päättää possun elämän, sillä emällä ei riitä nisiä sille ja se on muita pienempi. Veera estää isäänsä ja ottaa possun hoiviinsa. Kasvaessaan ja vahvistuessaan Vilppu muuttaa lähellä asuvan sukulaismiehen navettaan. Possulle on tehty aitaus lantakasaan! Se kuulostaa minusta todelta oudolta, sillä olen käsittänyt, että siat ovat eläimiä, jotka pitävät puhtaudesta ja käyttävät vain yhtä aitauksensa nurkkaa vessana.
Uudessa kodissaan Vilppu tutustuu moniin uusiin eläimiin, lampaisiin, hanhen perheeseen, rotta Tepposeeen ja etenkin hämähäkkiin nimeltään Lotta. Lotan koko nimi on Charlotta A. Cavatica, ja se tervehtii Vilppua latinaksi "Salve!" Se on erittäin sivistynyt hämähäkki ja haluaa auttaa possuystäväänsä, kun paljastuu, että isäntä suunnittelee lihottavansa siitä joulun herkkuaterian. Se punoo (pun intented) ovelan juonen.
"On paljon sellaista, mitä Vilppu ei tiedä elämästä", se ajatteli. "Se on totta vie hyvin viaton pikku possu. Se ei edes tiedä, mitä sille itselle tapahtuu joulun aikaa." (s. 38)
Veera käy usein Vilpun luona ja viettää navetassa koko päivän. Hän ymmärtää, mitä eläimet puhuvat keskenään. Hänen äitinsä tosin on huolissaan tytöstä: "Ei tutunut luonnolliselta, että pikkutyttö oli niin kiinnostunut eläimistä." (s. 92) Minusta on todella normaalia, että lapsia (sukupuolesta riippumatta) kiinnostavat eläimet. En ymmärrä äidin asennetta ollenkaan. Kuinka eläinten kanssa viihtyminen olisi vaarallista, etenkin kun Veera oli raikkaassa maalaisilmassa koko kesän.
Lopussa Lotan juoni onnistuu ja Vilppu saa elää leppoisasti loppuelämänsä. Surullisia käänteitä on luvassa myös tässä kirjassa, mutta onneksi lopputunnelma on onnellinen. Miinuksina mainittakoon, että suomennetut nimet tuntuivat oudoilta ja juoni oli hieman ohkainen.
"-- eikä meidän possumme ole mikään tavallinen possu."
"No", sanoi Suurimäen emäntä, "minusta näyttää, että olet hieman harhateillä. Minusta näyttää, että hämähäkkimme ei ole mikään tavallinen hämähäkki." (s. 70-71)
Vilppu-possun sydän särkyy, kun se kuulee, mikä pulskia porsaita jouluna odottaa. Onneksi Vilpulla on pieni, tarmokas ystävä, navetan katonrajassa asuva Lotta-hämähäkki, joka päättää auttaa porsasta. Aamulla hämähäkin verkkoon on kudottu sanat "Melkoinen possu!". Uutinen ihmeellisestä viestistä leviää salamannopeasti, eikä aikaakaan, kun verkkoon ilmestyy uusi ylistävä viesti. Vilpusta tulee koko seutukunnan kuuluisuus ja markkinoiden vetonaula, eikä sen tarvitse pelätä joulua enää koskaan.
Suomentanut: Tarja Kontro, 156 sivua, Otava 2007 (1. painos 1954 Leena Härmän suomentamana)
Alkuperäinen nimi: Charlotte's Web (1952)
Samankaltaista luettavaa: Dick King-Smith: Babe - possu joka päätti päästä pitkälle ja Ässä - Babesta polvi paranee
"Bianca-neidin elämä oli ollut hyvin suojattua, eikä hän tiennyt
ollenkaan miten muut hiiret elivät. Bernardia lukuun ottamatta
hän ei ollut koskaan edes puhunut toisen hiiren kanssa."
Kun törmäsin Margery Sharpin lastenkirjaklassikkoon Pelastuspartio Bernard ja Bianca kirjastopoistona, en ollut koskaan aiemmin edes kuullut, että tuo Disneyn elokuvista tuttu kaksikko on aloittanut taipaleensa kirjana. Ja voi kuinka kaukana Disneyn mukaelmasta syntynyt mielikuvani hahmoista olikaan alkuperäiseenn versioon. Bernard on kyllä melko samankaltainen lempeä, hiljainen ja kummassakin, mutta Bianca ei voisi olla kauempana. Disneyn Bianca on kyllä hänkin suloinen, mutta myös lempeä, nöyrä ja avulias, kun alkuperäisversiossa hän on itsekeskeinen, mukavuuksiin tottunut ja kylmähkö.
Kerrottiin myös että hän oli erinomaisen kaunis mutta aivan mahdottoman teennäinen. (s. 14)
Neiti Bianca joutuukin kohtaamaan kovan, kylmän maailman, kun hänen on etsittävä Norjan rohkein hiiri. Tuon hiiren tehtäväksi on annettu pelastaa oman maalaisensa runoilija pahamaineisesta vankilasta, josta pakenemista pidetään täysin mahdottomana. Bianca luulee, että hänen elämänsä posliini pagodissa kultakeinuineen, suihkulähteineen ja hopeatarjottimella tarjoiltuine juustopaloineen on normaalia, mutta joutuu järkyttymään nähdessään, kuinka hiiret tavallisesti asuvat.
Voisiko hiiri olla yhtä onnellinen, jos hän olisi kiintynyt toiseen hiireen, vaikka ei eläisi yhtä ylellisesti -- "Mitenkähän köyhät elävät?" (s. 44)
Matka vankilaan on pitkä, mutta sujuu mukavasti hevosvetoisissa kärryissä. Mitä lähemmäksi Mustana Linnana tunnettu rangaistuslaitos tulee, sen synkemmäksi maisema ja tunnelma muuttuu. Tiellä on vankilaan kulkeneiden, mutta kesken matkaa kuolleiden luita, joita hevoset säikkyvät ja perillä odottaa julma Mamelukki-kissa, joka uhkaa hiirten suunnitelman toteuttamista.
Miten joku vie avaimet vartijalta voimakeinoin - kun se joku sattuu olemaan hiiri? (s. 120)
Kohottelin kirjassa pariin kertaan kulmakarvjojani. Esimerkiksi, kun Vankien apu -yhdistyksen rouva puheenjohtaja ajattelee luottavansa Biancaan, saman sukupuolen takia, ja kun Bernardin henki salpaantuu Bianca-neidin ihanuuden edessä: "hänellä oli täydellinen vartalo", eikä hän "pystynyt kuvittelemaan hänta raskaammassa työssä kuin kultakeinussa keinumassa". Lisäksi "Naisilla on tiettyjä kotiin liittyviä vaistoja riippumatta siitä miten suojattua elämää he ovat viettäneet." Bernard sanoo Biancalle myös: "Te olette niin kaunis! -- Ei ole reilua pyytää teitä olemaan vielä rohkeakin! Teitä pitää suojella ja hoivata, ja rakastaa ja kunnioittaa enkä minä pyydä muuta kuin saadaheittäytyä maahan jotta te voitte kävellä ylitseni!"
Bianca-neidille oli uusi kokemus olla olematta huomion keskipiste ja hän tui pohtineeksi monia asioita joita hän oli tähän asti pitänyt itsestään selvinä. (s. 44)
Tämä on ilmeisesti hieman vähemmän tunnettu lastenkirja nykyään, sillä en onnistunut löytämään yhtää bloggausta teoksesta. Kieltämättä tämä ei ehkä ole onnistunut pysyttelemään ajattomana helmenä, mutta varsin mielenkiintoinen teos niille, jotka ovat kiinnostuneet alkuperäisistä Bernardista ja Biancasta ennen Disneyn kosketusta.
Bernard on vaatimaton ja urhea hiirinuorukainen.
Bianca hienostunut, diplomaattipiireissä liikkuva hiirikaunotar, joka kirjoittaa runoja.
Nils on elämää laajalti nähnyt reipas norjalainen merimieshiiri.
Margery Sharpin hauskat ja vauhdikkaat tarinat Vankein apu -yhdistyksen perustaneista hiiristä tunnetaan kaikkialla maailmassa. Yhdistys toimii monenmoisien hyvien asioiden puolesta, eikä kaihda ryhtyä uhkarohkeisiinkaan yrityksiin.
Tällä kertaa tarkoituksena on pelastaa norjalainen runoilija pahamaineisesta vankilasta, joka sijaitsee synkällä autiolla seudulla kaukana kaikesta asutuksesta. Tehtävän saa hoitaakseen kolmikko Bernard, Bianca ja Nils.
Wal Disney -yhtiö on tehnyt Margery Sharpin kirjojen pohjalta elokuvan. Amerikkalaisen Garth Williamsin kuvituksia on ollut aikaisemmin muun muassa kirjoissa 'Mary ei saa unta' ja 'Valkoinen Pupu ja Musta Pupu'.
.
Suomentanut: Kersti Juva, 148 sivua, Otava 1979
Kuvittanut: Garth Williams
Alkuperäinen nimi: The Rescuers (1959)
