perjantai 21. tammikuuta 2022

Carrie Ryan: The Forest of Hands and Teeth

"Outside, pure white snow covers the trees and fence, blanketing the Unconsecrated. It is a bright clear day, the sun sparkling off the ice crystals. One of those days when you can't understand why there is such beauty in a world that is nothing but ugly."
   
   
Lukuhaasteissa: Helmet 2022: 4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana, YA-spefibingo: Kauhu 
   
Sain Carrie Ryanin YA-zombiromaanin The Forest of Hands and Teeth joululahjaksi puolisoltani. Kirja on kiinnostanut minua jo pitkään, mutta sitä ei ole kirjaston valikoimassa. Siksipä luinkin kirjan heti vuoden alkuun suurella innolla. Harmikseni kirja ei sitten tarjoillutkaan aivan toivotunlaista lukukokemusta. Kirjan vahvuutena tosin ovat osoitus tarinoiden voimasta ja siitä, kuinka teoilla on seuraamuksia.
  
What future can any of us have if we are the last humans? The ones with the burden of carrying ourselves on, of re-creating the world? (s. 217)
  
Päähenkilö Mary oli rasittava, teoksen maailma makuuni liian uskonnollinen ja naiselle on tarjolla vain kolme mahdollisuutta: avioliitto, uskonsisareksi liittyminen tai jääminen oman perheen pariin, jos hänelle sellainen sallitaan. Aviolittojakaan ei solmita rakkaudesta vaan velvollisuudesta. 
  
I sob because my life is nothing like I imagined it would be. I sob for the way we all live and for the Unconsecrated and the Forest of Hands and Teeth -- I sob because this is not a life. This is not the way life should be and because I don't know how to fix it. 
--
It is as if every door in my life has been slammed shut, every wondow boarded up until there is only one path for me to take. (s. 50 ja 82)
  
On syksy ja Harvest Celebration, jolloin kylän nuoret ilmoittavat kenen kanssa haluavat aloittaa koeajan (säädyllisen seurustelun, courtship), joka päättyy seuraavan vuoden keväällä. Tuolloin pari päättää jatkaako yhdessäoloa solmimalla sitovan liiton (Brethlaw), vai eroavatko he. Naisille ei kuitenkaan siinä vaiheessa myönnetä uutta yritystä, vaikka lasten tekemistä niin kovasti pidetäänkin arvossaan. Jos nuorta ei kukaan pyydä parikseen, hän voi odottaa seuraavaan vuoteen tai aloittaa kokelaana sisarkunnassa. 
   
Having children with Harry. My stomach clenches at the thought of it. -- I think about the way his flesh looked, puffy and white and wrong.
--
My mind whirls, trying to determine which is the better choice, which the better fate: life as wife to Harry or life as a sister. (s. 76-77)
  
Maryn lapsuudessa kylää ravisteli vakava sairaus, jonka seurauksesta hänellä on vain muutama ikätoveri, hänen paras ystävänsä Cass ja veljekset Travis ja Harry. Mary ihastunut Travisiin, mutta Harry on se, joka tulee pyytämään häntä kumppanikseen. Mary ahdistuu, mutta ei ehdi vastaamaan kysymykseen kylän hälytyssireenin alkaessa huutaa. Joku on saanut pureman.
  
Our village has been isolated since soon after the Return and while we have grown strong and populous over the years, it is still imperative that every healthy young man and woman wed and breed if possible. (s. 25)
  
Kylää kiertää aita, jonka toisella puolella on käsien ja hampaiden metsä - zombeja. Pureman on saanut Maryn äiti. Hänen veljensä on aitoja huoltava ja zombiongelmista vastaava vartija ja komennuksella kaukana kylästä. Maryn on siis tehtävä päätös - tarjota äidille eutanasia vai noudattaa tämän toivetta vapautuksesta toisten epäkuolleiden (joita tässä maailmassa kutsutaan nimellä Unconsecrated, "siunaamattomat") joukkoon, missä heidän kadonnut isänsäkin luultavasti on. 
  
Wheter the fences were to keep the Uncosecrated out or the living in we no longer know. But the end result was our village, an enclave of hundreds of survivors in the middle of a vast Forest of Unconsecrated. 
There are various theories as how our village came into existence in the middle of this Forest. The Cathedral and some other buildings clearly predate the Return and some people suggest that They carved this place out as a sanctuary. Others claim that we are a chosen people and that our ancestors were the best of their time and were sent here to survive. Who we are and why we are here has been lost to history, lost because our ancestors were too busy trying to survive to remember and pass on what they knew. (s. 27)
  
Veli tulee paikalle vain nähdäkseen äidin liittyvän kalmojen joukkoon. Hän on katkera Marylle eikä halua ottaa häntä kotiinsa. Koska Mary ei ehtinyt vastata Harryn pyyntöön, jää ainoaksi vaihtoehdoksi luostari. Mary oppii pian, että sisarkunta salaa paljon asioita kyläläisiltä, menneestä ajasta ja mitä aitojen takana on. Kyläläisille opetetaan, että he ovat maailman viimeiset ihmiset, eikä metsän takana ole mitään. Näin ei kuitenkaan ole. Salaisuuksia ei paljasteta, mutta Mary osaa lukea rivien väleistä, että paljon jätetään kertomatta.
  
"So you have chosen to become one of us?" the eldest, Sister Tabitha asks me.
--
"I have no other choices," I tell her, because it is the truth.
--
"There is always a choice, Mary," Sister Tabitha says to me -- "It is what makes us human, what separates us from them." (s. 30-34)
  
Kirjan ensimmäinen kolmannes on hyvin hidas. Kerrotaan paljon kylästä, sen asukkaista ja tavoista. Takakannen iso juonipaljastus tapahtuu vasta puolivälin paikkeilla kirjaa, jonka jälkeen tapahtuu paljon ja nopeasti, mutta samaan aikaan ei tapahdu mitään. Paetaan, Mary mököttää, paetaan lisää, Mary mököttää taas - sen sijaan, että käyttäisi aikansa viisaasti. En löytänyt yhteistä säveltä Maryn kanssa, jolle edes ihailemansa pojan rakkaus ei riittänyt, vaan hän haaveili aina vain merestä, josta hänen äitinsä oli puhunut suvussaan kulkeneita tarinoita. Toisaalta olisin kyllä itsekin paennut kylän ahdistavia, rajattuja mahdollisuuksia, sisarkunnan valvovan katseen alta. 
   
"You think you want answers to your questions but you do not. And you will not. Because it is our sworn duty as Sisters to ensure that such questions are not asked. You must understand - there are no answers for you."
--
"The Sisterhood carries a sacred burden. We carry it so that the villagers do not. So that we can forget what came before, can heal, become reborn without the weight of our sins before the Return." (s. 65-67)
  
Oli omituista, kuinka ollakseen saanut jossakin määrin aseenkäyttöopetusta - From a young age everyone in my village is taught how to fight for a day as this. - Mary ei ole siinä kovinkaan hyvä. Hän hukkaa aseensa vähän väliä ja on enemmän kuin kerran neito pulassa odottamassa jonkun miehen pelastamaksi tulemista. Sisäisessä maailmassaan hän kapinoi, mutta ulkopuolelta näyttää, että hän alistuu normeihin. Olisin halunnut nähdä Maryssä hieman enemmän Katnissia, mutta toisaalta hänen käyttäytymisensä ja kömpelyys aseiden kanssa tuntuu uskottavalta.
  
It makes me wonder how and why our -- village was so ill-prepared. (s. 127)
  
Lukijalle ei kerrota, mitä vuotta kirjassa eletään, mutta annetaan olettaa, että luhistunut yhteiskunta on ollut hyvin lähellä omaa aikaamme ja aikaa on tapahtumista kulunut luultavasti pari sataa vuotta ellei enemmänkin. Puhutaan hyvin ympäripyöreästi ajasta ennen ja jälkeen "Return", eli paluu, joka siis jakaa maailman aikaan ennen ja jälkeen zombeja. 
    
My entire life has been about the world outside the fence line, has been about the Forest. Of course I have wondered if there's anything past the Forest, if anything else survived the Return or if my mother's stories were true and an entire world existed before the Return. We have never even known -- if there is an end to it all. -- Or does the Forest run forever, hemmed in by nothing but Unconsecrated? A part of me has imagined that there could be nothing else in our world but Forest. (s. 72)
  
Tässä on samaa jännitettä kuin M. Night Shyamalanin Kylässä, sillä mikään ei ole varmaa. On pelottavia olentoja, metsä, jonka toiselle puolelle ei saa mennä, eikä tapahtuma-ajastakaan ole täyttä varmuutta. Kirja kuitenkin harmillisesti loppui niin ontosti tössähtäen, etten ole varma haluanko jatkaa seuraaviin osiin, joissa käsittääkseni on eri päähenkilöt. Ehkä lukemalla ne saisi laajemman kuvan teosten maailmasta, jos ne ylipäätään liittyvät toisiinsa. Kiinnostaisi etenkin se ajankohta, kun yhteiskunta oli romahtamassa.
  
The large black words scream at me from every page: GOVERNMENT MOVED TO SECRET LOCATION; CDC UNABLE TO DETERMINE CAUSE OF INFECTION; LAST STAND AT ROCKIES FAILS; OUTBREAKS REPORTED WORLDWIDE; PREVIOUSLY CLEARED AREAS ENDANGERED BY FAST-MOVING INFECTED. (s. 240)
  
The Forest of Hands and Feet ei siis noussut zombikirjojen suosikikseni, mutta se saa jäädä omaan hyllyyn (vaikka siinä onkin aivastuttava hajuveden ja/tai tupakan haju sekä alleviivauksia), sillä tässä second hand kirjassa oli sattumalta kirjailijan nimikirjoitus. Suosittelisin mieluummin Ann Aguirren Enclavea ja Kim Liggettin Armonvuotta, joissa on paljon samoja teemoja kuin tässä. 
  
I do not accept the hand of God; I do not believe in divine intervention or predestination. I cannot believe that our paths are pre-chosen and that our lives have no will. That there is no such thing as choise. (s. 175)
  
Kielellisesti tämä oli hyvin helppoa luettavaa, ainoastaan uskonnollista sanastoa oli paikoin hieman haastava ymmärtää. Tässä toisteltiin hämmentävän usein samansisältöisiä lauseita, esimerkiksi Mary huomaa jatkuvasti unohtaneensa hengittää. Lisäksi hän kommentoi, että hänestä tuntuu kuinka joku sivuhenkilöistä "lukee hänen ajatuksensa" tilanteissa, joissa hän ei voi kysyä asioita (tarjoten siis lukijallekin lisätietoa). Minulla on kasvot, joilta voi lukea kaikki ajatukseni, eli kyse voi olla tästä ilmiöstä, joskin sen jatkuva viljeleminen on hieman laiskaa juonenkuljettamista.
   
I should feel something inside me tugging me toward this helpless child, some sort of dormant maternal instict. I should want to change her soiled clothing, to care for her. (s. 193)
  
Kirja sopii Instagramissa yhdessä @kuudennenkerroksenkirjat ja @lukujumi kanssa vetämäni YA-spefibingo -lukuhaasteen kohtiin lue kirja toisella kielellä, ihana, ärsyttävä tai samaistuttava hahmo, julkaistu ennen vuotta 2010 ja kauhu.
  
Who we are if not the stories we pass down? What happens when there's no one left to tell those stories? (s. 207) 
      
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
In Mary's world there are simple truths.
The Sisterhood always knows best.
The Guardians will protect and serve.
The Unconsecrated will never relent.
And you must always mind the fence that surrounds the village. The fence that protects the village from the Forest of Hands and Teeth.
  
But, slowly, Mary's truths are failing her. She's learning things she never wanted to know about the Sisterhood and its secrets, and the Guardians and their power. And, when the fence is breached and her world is thrown into chaos, about the Unconsecrated and their relentlessness.
  
Now, she must choose between her village and her future, between the one she loves and the one who loves her. And she must face the truth about the Forest of Hands and Teeth. Could there be life outside a world surrounded by so much death?

308 sivua, Delacorte Press 2009

torstai 13. tammikuuta 2022

Lukupiirissä | Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat

"Hopeinen pakettiautomme oli maaginen kulkuneuvo.
Joka kerta kun nousin kyytiin, se vei minut aivan uuteen paikkaan."
    
   
Joulukuun lukupiirikirja
  
Lukuhaasteissa: Helmet 2022: 5. Kirjassa sairastutaan vakavasti
  
Vetämäni lukupiirin joulukuun kirjana oli Hiro Arikawan Matkakissan muistelmat. Sen kannen on tehnyt Satu Konttinen, samaan tyyliin kuin Takashi Hiraiden Kissavieraan ja Hiroko Kawakamin Sensein salkunkin. Toivottavasti S&S jatkaa näiden japanilaisten romaanien kääntämistä tällä ihastuttavalla kansityylillä.
  
"Joskus tuntuu kuin se ymmärtäisi ihmiskieltäkin. Todella älykäs se on." 
Hölmö tässä on ihminen, joka ei ymmärrä meidän kieltämme. (s. 51)
  
Kirjan kertojaäänenä on Nana niminen kollikissa. Nimen se on saanut Satorulta numeroa seitsemän muistuttavasta hännästään (Satorun edellinen kissa puolestaan oli saanut nimensä otsansa merkinnöistä, jotka olivat kirjoitusmerkin kahdeksan näköiset). Nana on katujen kovettama katti, mutta se kuitenkin lämpenee Satorulle, joka tuntuu ymmärtävän sitä paremmin kuin muut ihmiset. Loukkaannuttuaan Nana hakee apua Satorun luota, eikä koskaan enää palaa kaduille. 
  
Joka ikinen kissa valitsee mieleiset asiat oman päänsä mukaan, ja kissaa varten suunnitellut esineet ovat harvemmin menestys. (s. 258)
  
Kaksikko elää yhdessä hyvää elämää viiden vuoden ajan, mutta sitten Satoru vie Nanan vierailulle kouluaikaisen ystävänsä luokse. Nana tajuaa, että sille etsitään uutta kotia, mutta se ei halua muuttaa. Niinpä kaksikko tekee kolme reissua, joiden aikana kissa ja mies kokevat ihmeellisiä seikkailuja merenrannalla, Fuji-vuoren lähistöllä ja kukkaniityllä. Nähdään peuroja ja sateenkaaria, aaltoilevaa heinää sekä hotelli, jonne kissat ja koirat ovat tervetulleita. 
  
"Kyllähän minäkin ihailin sellaista maalaiselämää kuin Naapurini Totoro -elokuvassa." (s. 102)
  
Suurin osan kirjasta ollaan Satorun ja hänen ystäviensä lapsuuden ja nuoruuden aikaisissa takaumissa. Ne syventävät paljon Satorun hahmoa, mutta maalaavat hänen ystävänsä hyvin epämiellyttävään valoon: jokainen on kateellinen jostakin Satorun persoonallisuuden piirteestä. Nana on hyvin kissamainen kissa, se tykkää nukkua pahvilaatikoissa ja lämpimän putkitelkkarin päällä. Sen ajattelumallikin kuulostaa kissanomistajille tutulta, vaikka välillä se on hieman liian ihmismäinen. Nana esimerkiksi vertaa sekä lauttaan jonottavia autoja että pihlajanmarjoja rukousnauhaan sekä puhuu kummituksista ja kauhuelokuvista kaksikon vieraillessa hautausmaalla.  
  
Talvi tulee pian. Minun muistelmanikin lähestyvät loppuaan. (s. 296)
  
Lopussa Satoru majoittuu Sapporoon tätinsä kanssa, joka vuosia aikaisemminkin otti pojan luokseen vanhempien kuoltua. Hän ei ole kovin hyvä kissojen kanssa: säikähtää, kun Nana pyyhkäisee hänen jalkaansa vasten, inhoaa Nana kehräämisen vuoksi pörisevää kurkkua, pitää kissan kieltä liian karheana, on vähällä heittää Nanan pahvilaatikon roskikseen... Täti kuitenkin lämpenee kissoille ja pelastaa löytämänsä kissanpennun. Onneksi olin lukenut kirjan arvosteluja Goodreadsista, niin osasin varautua loppupuolella nenäliinoilla. 

Kotona ollessaan hän käytti enemmän aikaa lukemiseen kuin television katseluun. Joskus hän vuodatti kyyneleitäkin sivuja käännellessään. (s. 148)

Japani on haastava paikka naiselle. Se on käynyt ilmi kaikista japanilaisista romaaneista, jotka olen lukenut (esim. Sayaka Muratan Lähikaupan nainen). Tässäkin tulee useassa kohtaa ilmi kulttuuriero maidemme välillä. "Vaimon suuri murhe oli, että häntä ei vieläkään ollut siunattu lapsella." Kun hän sitten tulee raskaaksi, mutta saa keskenmenon, toteaa appi, että selvisipä viimein, että voit ainakin saada lapsia... Julmaa. Lisäksi mies mutisee jotain nykynaisten hysteriasta. Toisessa kohtaa nainen, joka on orpo ja auttaa rahallisesti pikkusiskoaan nähdään huonona morsianehdokkaana. Tädin parisuhde päättyi hänen adoptoitua siskonpoikansa, sillä mies ei hyväksynyt hänen päätöstään, koska häneltä ei kysytty mielipidettä asiaan.

"Maailmassa on myös ihmisiä, joita ei ole tarkoitettu vanhemmiksi. Rakkautta vanhempien ja lasten välillä ei voi taata." (s. 71)

Tähän oli jäänyt muutamia typoja, esimerkiksi sanan yrtit sijaan eräällä sivulla luki yritit. Vuodenvaihteessa alkoi vaivaamaan pieni lukujumitelu, joten oli hieman työlästä saada tämä luettua ja viimeisiä sivuja luinkin vielä etälukupiirin miittiä seuraavana päivänä, tammikuun kolmantena. Liitän loppuun lainauksen, josta tuli mieleen kissani Rontti, jonka kanssa asuin viisi vuotta, kunnes jouduin etsimään sille uuden kodin.
  
"Se rakastaa etenkin leluhiirtä. Sellaista jäniksenkarvasta tehtyä." (s. 48)
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Koskettava tarina kissasta, yksinäisyydestä ja ystävyydestä
  
Kollikissa Nana silmäilee maailmaa tyynen välinpitämättömästi, kuten kissa ainakin, ja ystävystyy sattuman kaupalla Satorun, kissarakkaan nuorukaisen kanssa.
  
Onnea tuovan numeron seitsemän mukaan nimetty Nana on asunut Satorun luona viisi vuotta, kun Satoru eräänä päivänä ilmoittaa, ettei Nana voi enää jäädä hänen luokseen. Mies ja kissa lähtevät matkaamaan löytääkseen Nanalle uuden kodin. Matkallaan läpi Japanin he tapaavat Satorun vanhoja ystäviä ja kasvavat yhdessä ymmärtämään rakkauden merkityksen. Mutta miksi Satoru tahtoo kaikesta huolimatta luopua Nanasta?
  
Matkakissan muistelmat on kuvaus kissan ja omistajan rikkumattomasta siteestä sekä pienten ja suurten rakkaudenosoitusten merkityksellisyydestä. Kissan näkökulmasta kerrottu teos on tulvillaan teräviä ja kissamaisen hauskoja huomioita, jotka jokainen kissanomistaja tunnistaa.
  
Suomentanut: Raisa Porrasmaa, 310 sivua, WSOY 2021
   
Alkuperäinen nimi: Tabineko Ripouto (2019)
  
Luettu myös täällä: Kirjoihin kadonnut, Maailman kirjat, Sunnuntaisatuja 

keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Vuodesta 2021

Vuoden yhdeksän tykätyintä Instagram-kuvaani.
  
Vuosi 2021 on purkissa. Olipas taas kiinnostavat 12 kuukautta iloineen ja suruineen. Blogi täytti huimat 10 vuotta, 1000 seuraajan raja meni rikki Instagramissa, tietokoneeni hajosi kesällä, mutta sain uuden joulukuussa (postaamattomien kirjojen pino keikkuu siis taas korkeana) ja pandemia jatkuu edelleen kulkien kuin vuoristoradan vaunu ylä- ja alamäkineen. 
  
Kävin juuri ennen omikronin leviämistä kahvilassa puolison kanssa, kun kaikki alkoi näyttää jo siltä, että ehkä tämä kulkutautiaika vielä joskus päättyy. Kuinka väärässä olinkaan. No, puoliso on saanut kolmannen rokotteen, itse odottelen vielä omaa aikaani. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että koronasta tulee joko uusi normi, tai siitä päästään eroon, aika näyttää. 
   
Luin vuoden aikana 231 teosta. Osallistuin 19 lukuhaasteeseen niin kirjablogissa kuin Instagraminkin puolella ja monille lukumaratoneille, muutaman vedin itsekin (mm. Minna Canth, Pride- ja Halloween-lukuhaasteet). Alkuvuodesta pääsi taas näpertelemään copycatkansia. Kirjabloggaajien puolivuosittaiseen klassikkohaasteeseen luin Robert C. O'Brienin Tohtori L - Vieras kuolleesta maailmasta ja James Herriotin Kaikenkarvaiset ystäväni. Sain Helmet-lukuhaasteen ensimmäistä kertaa suoritettua kokonaan. Luin viiden lukupiirini kirjoista 14, sekä yhden hyllynlämmittäjän.
  
Osallistuin keväällä Vahvat naiset -lukuhaasteeseen, Queer-lukuhaasteeseen ja Lastenkirjahaasteeseen, kesällä Fantastinen kesä -lukuhaasteeseen, Klassikkokesään, dekkariviikolle, perinteiselle Naistenviikolle, Eeva Joenpelto 100 -lukutempaukseen, Maailma-lukuhaasteeseen ja syksyllä Syyslukuhaasteeseen, Pimeitten iltojen bingoon, Loppuvuoden lukubingoon, Kirjabloggaajien joulukalenteriin ja Luonto sivuilla -lukuhaasteeseen, joka päättyy huhtikuussa. 
    
Joulukuussa luin 12 kirjaa (2708 sivua). Näistä parhaita lukuhetkiä tarjosivat lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandialla palkittu Mistä valo pääsee sisään, Kuunpäivän kirjeet, Black Mirroria muistuttava Sinä päivänä 20X9 ja Ruukin salaisuus
  
Kaikki joulukuussa luetut:
  • Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet 
  • Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Varjot - Kirja 1: Helähdys 
  • Holly Webb: Pörrö, eksynyt kissanpentu 
  • Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään 
  • Eva Frantz & Elin Sandström: Ruukin salaisuus 
  • Catherinne Doyle: Ebenezerinkadun ihme 
  • Anna James: Tilly ja kirjamatkaajat 
  • Sirkka Knuutila & Olya Badulina: Rosmariini ja valkoinen joulu 
  • Elina Hiltunen: Sinä päivänä 20X9 
  • Kay O'Neil: The Tea Dragon Festival & The Tea Dragon Tapestry
  • Reetta Niemelä & Katri Kirkkopelto: Mustan Kuun majatalo 
    
  
Vuoden parhaat lukukokemukset:
  
5 tähteä annoin 12 kirjalle:
  • Riina ja Sami Kaarla: Pet Agents - Peliin kätketyt
  • Torben Kuhlman: Armstrong - Erään hiiren kuuseikkailu
  • Alice Oseman: Heartstopper osat 2 ja 3
  • Tatsuya Endo: Spy x Family 1
  • George Takei et.al.: They Called Us Enemy
  • TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä
  • Tuisku Hiltunen: Kuutamo ja muita kertomuksia
  • Elina Rouhiainen & Kaisa Ranta: Valkeantuoja
  • Evan Dorkin & Jill Thompson: Beasts of Burden - Animal Rites
  • Carlyn Becci: Hirmuiset hirviöt - Kauhistuttavat otukset ihmissusista vampyyreihin
  • B.B. Alston: Amari ja yön veljet
   
4,5 tähteä annoin yhdeksälle kirjalle:
  • Joonas Riekkola: Silkkomaahan kadonneet
  • Riina ja Sami Kaarla: Pet Agents - Kadonnut kenttä
  • Tuutikki Tolonen: Agnes ja huvilan salaisuus
  • Umi Sakurai: A Man & His Cat
  • Kerstin Gier: Rubiininpuna
  • Kay O'Neill: The Tea Dragon Society
  • Malin Falch: Pohjantuli - Peikkolaakso
  • Jessica Townsend: Onttorokko - Morriganin ajojahti
  • Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään
  
Lisäksi annoin 4 tähteä 61 teokselle, joista sarjakuvia oli 26. Sarjakuvia luin koko vuoden aikana 110, mitä selittää paljon kolme sarjakuvien ja mangan lukemiseen liittyvää haastetta (Keski-Suomen sarjakuvaseuran sarjislukuhaaste, Mangalukuhaaste, Kesän sarjishaaste). 
  
Kuvakirjoja luin 39, lasten- ja varhaisnuortenkirjoja 33, nuortenkirjoja ja YA:ta 36, "aikuisten" romaaneja 16, novellikokoelmia neljä, näytelmiä yhden. Klassikoita joukosta oli 10 ja englanniksi luin 43 teosta. Suosikkigenreäni dystopiaa ja post-apokalyptisiin maailmoihin sijoittuvia luin 14 teoksen verran. 
  
Kirjoista 46 ilmestyi vuonna 2021, 16 vuonna 2020 sekä vuosina 2010-2019 ja sitä vanhempia kirjoja luin 10. Varhaisimmat kirjat ovat 1800-luvun puolesta välistä. Kustantomoiden jakauma kirjojen osalta oli seuraava: WSOY 18, Otava 11, Karisto ja Tammi 10, Myllylahti 6 ja Kumma 5. Lisäksi luin yhdestä neljään kirjaa seuraavilta kustantamoilta: Aula & co, Aurinko, Avain, Basam Books, Gummerus, Haamu, HarperCollins Nordic, Into, Jalava, Kvaliti, Lasten keskus, Like, Minerva, Moreeni, ntamo, Osuuskumma, Ranran, Saageli, Siltala, S&S, Teos, Warelia, Ääres.
  
Luin kolme kirjaa Max Brallierilta, Johanna Hulkolta, Riina & Sami Kaarlalta, sekä kaksi kirjaa Elizabeth Acevedolta, Laura Ellen Andersonilta, Eva Frantsilta, Kerstin Gieriltä, Elly Griffithsiltä, Anu Holopaiselta, Åsa Larssonilta & Ingela Korsellilta, Harriet Muncasterilta ja Timo Parvelalta. 
  
Arvostelin Tähtivaeltajaan 10 teosta: Joonas Riekkolan Silkkomaahan kadonneet, Ei aivan ihmisiä - novelleja tulevaisuuden älyistä, Josh Malermanin Malorien, Nouse luontoni: Spekulatiivisia novelleja sukupuolen moninaisuudesta II, Stina Leichtin Persephone Stationin, Anniina Mikaman Myrryksen, Yoko Ogawan Muistipoliisin, Siri Pettersenin Rautasuden, Anne Maija Aallon Mistä valo pääsee sisään ja Elina Hiltusen Sinä päivänä 20X9.
  
Helmet-lukuhaaste 2021

1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa - Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet
2. Kirjan on kirjoittanut opettaja - Åsa Larsson, Ingela Korsell & Henrik Jonsson: Pax 1 - Loitsusauva
3. Historiallinen romaani - Anniina Mikama: Myrrys
4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan - Rob Ewing: The Last of Us
5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan - Max Brallier & Douglas Holgate: Maailman viimeiset tyypit - Keskiyön miekka
6. Kirja kertoo rakkaudesta - Heather Morris: Auschwitzin tatuoija
7. Kirjassa on kaveriporukka - Max Brallier & Douglas Holgate: Maailman viimeiset tyypit - Kosminen kauhu 
8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa - Ilona Tomi: Muuria ei ole 
9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella - Thomas Taylor: Gargantis 
10. Kirjan nimessä on numero - Rachel Lippincott, Mikki Daughtry & Tobias Iaconis: Five Feet Apart
11. Kirja kertoo köyhyydestä - Salla Simukka: Matalapaine / Korkeapaine
12. Kirjassa ollaan metsässä - Joonas Riekkola: Silkkomaahan kadonneet 
13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin - Eva Franz: Yön kuningatar
14. Kirja on osa kirjasarjaa - Jessica Townsend: Onttorokko - Morriganin ajojahti
15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi - James Herriot: Kaikenkarvaiset ystäväni
16. Kirjassa eletään ilman sähköä - Josh Malerman: Malorie
17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi - Chris Rylander: Gregin kohtalo 
18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä - Johanna Hulkko: Geoetsivät autiolla saarella
19. Kirjassa leikitään - Minna Canth: Sylvi
20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen - Tuutikki Tolonen: Agnes ja huvilan salaisuus
21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan - Johanna Hulkko: Geoetsivät ja revontulten salaisuus
22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä - Merja Toppi: Jäätävä sarjaimuttaja
23. Kirja, jota luet ulkona - Stina Leicht: Persephone Station
24. Kirjan nimessä on kysymysmerkki tai huutomerkki - Satu Varjonen: Voihan nenä!
25. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa - Zoe Sugg & Amy McCulloch: The Magpie Society - Salaseura
26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa  - Jacqueline Woodson: Ruskea tyttö unelmoi
27. Kirjan päähenkilö on eläin - George Orwell: Eläinten vallankumous
28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä - Riina Tanskanen: Tympeät tytöt – Aikuistumisriittejä
29. Kirjan henkilön elämä muuttuu - Jack Meggitt- Phillips: Helmikki ja Hirviö 
30. Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen - Robert C. O’Brien: Tohtori L - Vieras kuolleesta maailmasta 
31. Jännityskirja tai dekkari - Elly Griffiths: Siniviittainen nainen
32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa - Holly Webb: Pörrö, eksynyt kissanpentu
33. Kirjassa opetetaan jokin taito - Kaisa Paasto: Anni kaverinkesyttäjä 
34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa - Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys 
35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut - Lee Bacon: Viimeinen ihminen
36. Kirjassa liikutaan ajassa - Kerstin Gier: Rubiininpuna
37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa - Agatha Christie: Kurpitsajuhla
38. Kirja on käännetty hyvin - Jessica Schiefauer: Pojat
39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia - TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä
40. Kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista - Riina & Sami Kaarla: Pet Agents - Kadonnut kenttä
41. Kirjassa matkustetaan junalla - Laura Ellen Anderson: Amelia Kulmuri ja ylhäiset yksisarviset 
42. Satukirja - Cristal Snow: Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku
43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä - Yoko Ogawa: Muistipoliisi 
44. Kirjassa on reseptejä - Elizabeth Acevedo: Kaikilla mausteilla
45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija - Siri Pettersen: Rautasusi
46. Kirjassa syödään herkkuja - Debbi Michiko Florence: Homma hallussa, Keiko Carter 
47.-48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta - Christina Sweeney-Baird: Viimeiset miehet & Emma Luoma: Perhosten aika
49. Kirja on julkaistu vuonna 2021 - Sini Helminen: Hurme
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä - Marko Hautala & Broci: Lauri Luu ja riivattu lukukoira
  
Vuoden kauneimmat kannet
  
  • Sari Luhtanen: Isadella - Sydän liekeissä
  • Zoe Sugg & Amy McCulloch: The Magpie Society - Salaseura
  • Minna Roininen, Solina Riekkola & Matleena Sopanen (toim.): Ei aivan ihmisiä - novelleja tulevaisuuden älyistä
  • Elly Griffiths: Siniviittainen nainen
  • Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään
  • TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä
  • Sini Helminen: Hurme
  • Jessica Schiefauer: Pojat
  • Mila Teräs: Amiraali
  
Tammikuun lukupino
  • N.K. Jemisin: Viides vuodenaika 
  • Siri Kolu: Iltasatuja maailmanpalosta 
  • Vonda N. McIntyre: Unikäärme 
  • Alastair Reynolds: Ikirouta 
  • Carrie Ryan: The Forest of Hands and Teeth 
  • Thomas Taylor: Kammovarjo 
  • Aiden Thomas: Hautausmaan pojat 
  • Bianca Turetsky: Muotimatkaaja Titanicin kannella 
  
  
Hyllynlämmittäjät 2022
  • Sharon Creech: Rubiininotko 
  • Amal El-Mohtar: This is How You Lose the Time War 
  • Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Hiekkasotilaat 
  • Matthew Mather: Kybermyrsky 
  • J.S. Meresmaa: Mifongin perintö 
  • Jennifer Niven: Yksi täydellinen päivä 
  • Sara Pennypacker: Pax 
  • Siri Pettersen: Mätä 
  • Rivers Solomon: Menneisyyden kaiku 
  • Bianca Turetsky: Muotimatkaaja Titanicin kannella 
  • Stuart Turton: Evelynin seitsemän kuolemaa 
  • John Twelve Hawks: Matkaaja 
  


lauantai 18. joulukuuta 2021

Kirjabloggaajien joulukalenterin luukku 18 | Jouluisia lastenkirjoja

  
Eilen joulukalenterin luukku avautui Kirjaluotsi-blogissa. Huominen luukku puolestaan ilmestyy Luettua ja maistettua -blogiin. Lista kaikista joulukalenterin tekemiseen osallistuvista blogeista löytyy Kirjamies-blogista. Tämänpäiväisessä luukussa 18 esittelen neljä jouluista lastenkirjauutuutta. 
  
Olipas ihanaa kirjoittaa tätä postausta! Joulukuussa blogi on ollut tahattomasti hiljaa, koska kesästä saakka käyttämäni Chromebook päätti lakata yllättäen toimimasta viikko-pari sitten (alkoi sammumaan aivan odottamattomasti). Hankimme sen puolison kanssa muistaakseni jo alkuvuodesta 2018 ja se toimi varakoneena hänen pöytäkoneensa sanottua sopimuksen irti 2019. Uutta hän joutuikin sitten odottamaan muutaman kuukauden, sillä striimatessa tarvitaan koneen, joka kestää raskasta kuormitusta, mikä tarkoitti pakollista lomaa. 
  
Hyvä, että tuo Chromebook oli edelleen olemassa, sillä vuorostaan minun iäkäs pöytäkone hajosi kesän kuumuudessa. Nyt minulla on aivan tuliterä läppäri, Lenovon Legion 5, jolla pystyy myös pelaamaan, mitä en ole aikoihin voinut tehdä (jopa Minecraft oli liian raskas vanhukselle ja toimi varmaan sen pyövelinä). Tässä on aivan ihana true strike -näppäimistö, joka on periaatteessa mekaaninen näppis - teksti soljuu kuin aivan itsestään tällä kirjoittaessa. Mutta sitten asiaan.
    
"- Joku uusi influenssa-aalto on liikkeellä.
Siihen sairastuneet ovat enää vain varjo itsestään."
  
   
Arvostelukappale
  
Timo Parvelan kirjoittama ja Pasi Pitkäsen kuvittama Varjot - Kirja 1: Helähdys on Arvid Lydecken-palkintoehdokkaana. Parvela-Pitkänen kombo on yleensä ollut tae laadukkaasta kirjasta. Varjot-sarjan ensimmäinen osa on sekin lukijansa yllättävä ja varsin jännittävä teos ollakseen joulukirja - jo kannesta näkee, että varsin uhkaavissa tunnelmissa liikutaan.
  
Päähenkilö on 13-vuotias Pete (jota ei tule sekoittaa Parvelan jo Ella-kirjoista tunnettuun ja sittemmin omassa sarjassaan seikkailevaan hahmoon Pateen, hieman siis harhaanjohtava nimi). Hänen paras ystävänsä Sara on vakavasti sairaana, eikä toivoa ole näköpiirissä. Vaikka Pete ei enää usko Joulupukkiin, hän kertoo tavaratalon pukille toiveensa Saran parantumisesta. Eräänä iltana Pete saa oudon vieraan, joka lupaa toteuttaa toiveen, yhdellä ehdolla.
  
- Mitä minun sitten pitäisi antaa, jotta Sara paranee? Pete kysyi ääni värähtäen.
--
- Varjon.
- Varjon? Minkä varjon? -- Sateenvarjon?
- Tyhmä lapsi. Sinun varjosi. Sen, mikä seuraa sinua kaikkialle.
--
Ei se tietenkään kuulosta kovin paljolta. Eihän hän juuri koskaan edes kiinnitä huomiota varjoonsa. -- Mitä väliä sillä edes on, onko hänellä varjoa vai ei? Ja siitä huolimatta Petestä tuntuu, että hän ei ikimaailmassa halua luopua varjostaan, Se on osa häntä. Se on... niin, omituista kyllä, mutta kun sitä ajattelee... rakas. (s. 20-21)
  
Peten lisäksi seurataan myös Uudit-nimisen tytön seikkailua pohjoisessa. Näistä osioista pidin enemmän ja niistä tuli hieman mieleen Tuutikki Tolosen Mörköreitti
  
Parvela on kiinni ajanhermossa. Peten isä on muuttunut viime aikoina oudoksi. Nauravaisen miehen tilalla on ihminen, joka syyttää pakolaisia työpaikkansa menettämisestä. "- Ne ituhipit yrittävät taas piilotella pakolaisia koteihinsa, isä murisee jollekin, mitä lukee lehdessä. - Ihmisten pitäisi pysyä siellä, mihin ovat syntyneet." Samalla linjalla on myös presidentinvaalien ainoa naisehdokas: "- Oma kansa ensin, nainen julistaa. - Meidän ei tule välittää muista kansoista. Tähän maahan ei saa päästää ketään ylimääräistä. Me huolehdimme vain itsestämme."
    
Uutisissa kerrotaan, kuinka kriisit uhkaavat maailmanjärjestystä. Viha valuu ja polttaa kaiken tieltään. (s. 137)
  
Varjot on suunnattu selkeästi vanhemmille lukijoille. Sen huomaa edellisten lainausten lisäksi hyvin esimerkiksi siitä, kun kadotettuaan varjonsa Pete alkaa tiuskimaan, ettei halua tavata "vanhoja kuselta haisevia mummoja ja pappoja". Vaikka tässä onkin tonttuja, ei tämä todellakaan ole iloinen ja kepeä tarina vaan paikoin aivan puhdasta kauhua. Teemat ja jännite ovat sellaisia, joiden perusteella suosittelisin kirjaa 12-vuotiaasta eteenpäin ja yläkoululainenkin saa varmasti paljon irti tästä (kustantajan suositus on 9+, mutta kannattaa miettiä lukijakohtaisesti, kenelle tämä sopii). 
  
Ai että, kuinka sieppasi lukiessani erään sivuhahmon kohtelua. Kyseessä on isompikokoinen koulukiusaaja, jota ainakin kerran sanotaan satakiloiseksi ja verrataan niin siirtolohkareeseen, mastodonttiin kuin pakastekaappiinkin, ja (tietysti) hän haisee hikiseltä. Pete myös kommentoi tyypin sanavaraston pienuutta... Miksi pitää alentua fatsheimaamaan? Miksi pitää liittää tietyn kokoiseen hahmoon negatiivisia attribuutteja? Ei näin. Parvela ja kustannustoimittajasi, tehkää paremmin.
   
En osaa sanoa vielä, luenko ensi vuonna ilmestyvää jatko-osaa. Tämä kyllä päättyi aikamoiseen cliffhangeriin. Ja sivulauseessa mainittu tonttusota kiinnostaa.
  
Joulupukki on maailman hyvien ajatusten, toiveiden ja epäitsekkyyden tiivistymä. Hän on lukko, joka vielä pitää tonttujen ja ihmisten maailmoja yhdessä suuren tonttusodan jälkeen. Hän muistuttaa ihmisiä jouluisin hyvyydestä ja siitä yhteydestä, joka maailmojen välillä muinoin vallitsi. (s. 125)
    
Arvosana:
    
Takakannesta:
Tontut liikkuvat vain pimeässä.
  
Pete tekee kohtalokkaan vaihtokaupan pelastaakseen ystävänsä. Mitä menetät, kun luovut varjostasi? Trillerimäisessä seikkailussa joulun myytti paljastuu aivan erilaiseksi kuin kukaan on kuvitellut.
  
Pete Valo on epätoivoinen. Sara, hänen paras ja ainoa ystävänsä, on sairas, eikä parannuskeinoa ole. Viimeisenä keinonaan 13-vuotias Pete kuiskaa toiveensa tavaratalon joulupukin korvaan. Hän saa lupauksen, että Sara paranee, mutta vain yhdellä ehdolla: Peten on annettava vastalahjaksi varjonsa. Se ei kuulosta paljolta, mutta on enemmän kuin kukaan on osannut kuvitella.
  
Kansainvälisesti menestyneen tekijäkaksikon Timo Parvelan ja Pasi Pitkäsen uutuussarjassa Tolkien ja Nesbø kohtaavat. Jännittävä seikkailu vie halki lumen ja jään kohti pohjoista Aurorian valtakuntaa, jossa varjonparsija Uudit selvittää, mitä joulupukille oikein on tapahtunut.
  
185 sivua, WSOY 2021
  
Kuvittanut: Pasi Pitkänen
  
Sarjassa ilmestyneet:
  • Helähdys
  • Auroria (tulossa kesäkuussa 2022)
  
Luettu myös täällä: Siniset helmet, Kirjojen keskellä
  

*****
  
"Talo oli... niin, miten sen nyt sanoisi, kamalan yksinäinen.
Siinä oli jotain surumielistä."
    
    
Arvostelukappale
  
Joulukalenterikirjoista eli tarinoista, jotka on jaettu 24 lukuun, on selvästi muodostumassa minulle perinne. Olen kahtena edellisenä jouluna lukenut Maja Lunden kirjoittaman ja Lisa Aisaton kuvittaman Lumisiskon sekä Karin Erlandssonin kirjoittaman ja Peter Bergtingin kuvittaman Yöjunan. Tarinaltaan Eva Frantzin kirjoittama ja Elin Sandströmin kuvittama Ruukin salaisuus nousee ykköseksi näistä, mutta kaipaan kuvituksiin enemmän samaa runsautta kuin Lumisiskossa - Yöjunassa ja Ruukin salaisuudessa kuvia kun on vain yksi/luku.
  
Hän seisoi tornihuoneen kynnyksellä, ja huone oli kuin suoraan hänen haaveistaan. Korkeat kirjahyllyt ulottuivat kattoon saakka, niin että tuntui kuin olisi ollut kirjoilla verhotun putken sisällä.  (s. 234)
  
Ruukin salaisuus on jännittävä ja maaginen tarina eräästä suvusta ja heidän kartanostaan. Flora Winter matkaa äitinsä kanssa joulukuuksi pieneen kylään. He ovat vuokranneen ränsistyneen kartanon portinvartijan tuvan, jotta äiti saa kirjoittaa rauhassa uusimman kirjansa. Äiti on pakannut oranssin kirjoituskoneensa mukaan (ihana, minäkin haluaisin sellaisen!). Isä on kuollut vain vähän aikaisemmin sairastettuaan pitkään, eikä joulussa tunnu olevan samaa tunnelmaa kuin ennen.
  
Viisikymmentä vuotta sitten von Hiemsin ja Martonin suvut olivat ilmeisesti yrittäneet tehdä sovinnon naittamalla poikansa ja tyttärensä.
--
Jokin naimakaupoissa oli selvästikin mennyt pieleen. -- Siksi suvut olivat edelleen tukkanuottasilla.
--
Se oli aivan järjettömän typerää. Miksi ihmiset eivät voineet olla ystävällisiä toisilleen? (s. 183)
  
Floran seikkaillessa kartanon mailla, hän kuulee outoja kuiskuttelevia ääniä ja näkee valkoisen oravan. Hän saa kuulla kartanoon liittyvistä mysteereistä ja päättää ratkaista ne, sillä jos hän ei nyt toimi, on kartano vaarassa joutua puretuksi hotellin tieltä. Samastuin suuresti Floraan, joka on "aina tuntenut itsensä vieraaksi omassa ajassaan".
  
Ehkä kartanolla on jokin salaisuus, jonka se haluaa kertoa minulle. (s. 29)
  
Oli hauskaa huomata, että tapahtumat sijoittuvat vuoden 1975 jouluun (isosiskoni oli tuolloin vuoden vanha). Pidin myös suuresti kartanon tarinasta, joka avautuu seepianvärisillä sivuilla. Kun Flora hoitaa kartanon pihalta löytämiään kasvinversoja, mieleen tuli Salainen puutarha (tyttökirjaklassikoista puheenollen, Vihervaaran Anna on mainittu kirjassa muutamaankin otteeseen). Flora ihastelee kartanoa ja harmittelee "miksi tällaisia ei tehty enää? -- paljon hienompia kuin rumat kuutionmuotoiset kerrostalot."
  
Flora oli aina pitänyt vanhoista taloista. Hän toivoi, että jonakin kauniina päivänä hän saisi asua oikein isossa vanhassa ja hienossa talossa tylsän kaupunkiasunnon sijaan. (s. 14)
  
Suosittelen Ruukin salaisuutta etenkin niille lukijoille, jotka ovat nauttineet Tuutikki Tolosen Agnes-kirjoista, sekä Frantzin aiemmista teoksista Osasto 23 ja Yön kuningatar (minusta tämä on paras näistä kolmesta). Kirja sopii seitsemänvuotiaasta eteenpäin ääneen luettuna, mutta ison kokonsa ja tekstin haastavuuden vuoksi itseluettuna ehdottaisin tätä vasta yhdeksänvuotiaille ja vanhemmille, eikä 12-vuotiaskaan kirjan ääressä kyllästy.  Aikuinenkin viihtyy hyvin tämän kanssa, vaikka jotkin juonenkäänteet arvaakin ennakkoon. 
  
- Minä en ole erityisen kiinnostunut vanhoista, rikkaista suvuista. 
- Mikset? 
- Minusta heidän elämänsä on ollut aika tylsää. Tyttöjen varsinkin. Heidän piti mennä rikkaisiin naimisiin, synnyttää paljon lapsia, kuolla nuorena, eikä heillä ollut ollenkaan omaa tahtoa, mahdollisuutta päättää omista asioista... (s. 75)
  
Instagramissa on viime aikoina puhuttu paljon siitä, kuinka lapsia seksualisoidaan heteronormatiivisesti todella paljon ja tarpeettomasti. Esimerkiksi, jos alakoululaiset tyttö ja poika ovat kavereita, äidit mielellään alkavat parittamaan heitä. Tässäkin äiti kysyy Floralta ensimmäiseksi, onko hänen tapaamansa poika hyvännäköinen. Miksi? 
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Huiman jännittävä adventtiseikkailu
  
On joulukuu. Kaksitoistavuotias Flora ja hänen äitinsä ovat matkustaneet kuukaudeksi Helmerinkylään. He ovat vuokranneet mökin erään hylätyn ja ränsistyneen kartanon mailta.
  
Äidin kirjoittaessa uutta kirjaansa Flora tutustuu kartanon tiluksiin. Mutta jotain outoa on tekeillä. Flora kuulee varjoista kuiskuttelua ja näkee vitivalkoisen oravan, jota kukaan muu ei tunnu näkevän. Lisäksi hän tapaa puutarhassa pojan, joka väittää asuvansa kartanon mailla.
  
Onko kartano todella hylätty? Entä mitä tapahtui sen omistaneelle von Hiemsin perheelle?
  
Kihelmöivän jännittävä tarina jakautuu 24 lukuun, jotka ovat mainiota luettavaa joulua odottaessa.
  
Suomentanut: Anu Koivunen, 268 sivua, S&S 2021
  
Alkuperäinen nimi: Hemligheten i Helmersbruk (2021)
  
Luettu myös täällä: Luetaanko tämä?Kirjahilla, Lastenkirjahylly, Kallellaan kertomuksiin, Lastenkirjavuosi
  
Samankaltaista luettavaa: Tuutikki Tolonen: Agnes-sarja, Ilkka Auer: Domowik, David O'Connell: Karkkitehtaan kummitus
   
*****
  
"Mitä dickensiä täällä tapahtuu?"
  
      
Arvostelukappale
   
Catherine Doyle on minulle tuttu teoksistaan Myrskynvartijan saari ja Kadonneet merenväkiset. Ebenezerinkadun ihme on uudelleen tulkinta klassikosta Saiturin joulu. Äidin kuoltua onnettomuudessa joulunaikaan Georgen isä muuttui ja kielsi joulun kokonaan, eikä George ole nähnyt serkkujaankaan kolmeen vuoteen. Tarvitaan kolme ihmettä, jotta isä muistaisi taas värit ja ilon.
  
Hyllyllä oli pyrypalloja. Oli kirkkoja, taloja, kaupunkeja ja kyliä, kokonaisia maailmoja pikkuruisine asukkaineen höyhenenkeveinä pyörteilevien lumihiutaleiden seassa. 
--
Georgen hengitys huuruuntui pyrypalloa vasten. 
Tämä ei ollut mikä tahansa lumiukko. 
Se oli Georgen lumiukko. 
He olivat tehneet sen kolmisin mummun vanhan talon pihaan jouluaaton aamuna, pyörittäneet, pinonneet, taputelleet ja kaivertaneet naurun kalistessa hampaissa, isän nenän punertuessa ja äidin sormien menettäessä tuntonsa. (s. 18-19)
    
George ostaa ihmeitä tekevän pyrypallon joulumarkkinoilta löytämästään puodista, jonka nimi on Marleyn jouluerikoisuuksia. Hän ei kylläkään ostaessaan palloa tiedä, millaisiin seikkailuihin se johtaa. Isä ei halua nähdä tai kuulla mitään jouluun tai äitiin liittyvää. George puolestaan ei mitään muuta haluaisikaan. Niinpä hän yrittää toivomuksillaan muuttaa isänsä mielipiteen joulusta, sillä juhlan kieltäminen ei auta kenenkään särkynyttä sydäntä.
  
"Meillä on kaikki hyvin näin." 
"Meillä ei ole kaikki hyvin. Me olemme kohmeessa."
--
"Olet p-p-p-pelkkä KITUPIIKKI!"
--
"Mikä ihmeen Kitupiikki?"
--
"Jotain mistä puuttuu ilo täysin ja kokonaan." (s. 32-34)
  
Aivan kuten Helähdyksessä, tässäkin lopun käänteet olivat jo aika pelottavia (oikeasti pohdin, pääseekö George koskaan takaisin oikeaan kotiinsa, sillä sivut olivat vähällä loppua ennen grande finalea ja sumuinen maailma, missä poika oli eksyksissä ahdisti). Joulukirjoiksi varsin ankeita nämä kolme: kuolleita vanhempia ja kauhunväristyksiä (samoin Poika nimeltä Joulussa, Tytössä, joka pelasti joulunLumisiskossa ja Yöjunassakin). 
  
Olisiko iloinen joulukirja sitten tylsä vai miksi ei sellaisia näissä ole tullut vastaan - kuvakirjoissa kylläkin on sellaisia paljon. Ei siis tarvitsisi olla mikään karnivalistinen utopia, missä kaikki pitävät toisiaan kädestä ja laulavat kumbaya, mutta jotakin iloisempaakin voisi näissä tapahtua. 
    
"Minä haluan, että maailmamme tulee taas täyteen väriä!" George jatkoi tuntien olonsa nyt rohkeammaksi. "Ihan niin kuin silloin kun äiti eli!" 
Isä pomppi ylös ja alas, raastoi hiuksia päästään. "Lopeta tuo pötypuuha heti paikalla!" 
"Haluan että maailmamme on täynnä ihmisiä, jotka rakastavat meitä!"
--
"Meidän on hyväksyttävä todellisuus sellaisena kuin se on ja lakattava yrittämästä muuttaa sitä. -- Yritä olla murehtimatta liikaa. Enää yksi vuorokausi, niin joulu on taas jäänyt taa. Sitten voimme palata normaaliin." 
Normaaliin. Sana pisteli Georgea. Heidän talossaan, tuossa oudossa, ontossa paikassa, ei ollut mitään normaalia. Se tuntui kuin hautausmaalta, yksinäisyys tihkui sen seinistä kuin kosteus. (s. 107-109)
  
Flo-mummo oli mainio hahmo! Olisin halunnut kuulla lisää hänen seikkailuistaan. Jos tälle tulisi jatkoa, tahtoisin sen olevan ns. esiosa ja siinä hypättäisiin Florencen villiin nuoruuteen. Jekkunen -niminen  tonttu, joka haluaa aina kiivetä hyllynreunalle istumaan (viitannee Elf on the shelf -perinteeseen, mikä ei varmaan kovinkaan monelle suomalaislapselle ole tuttu) oli todella kriippaava hahmo, sillä hänen maalattu hymynsä ei koskaan muutu. 
  
Pilvet olivat viimein antautuneet lumilastinsa alla ja sirottelivat nyt joulua Lontoon ylle kuin kimalletta. (s. 42)
  
Yleensä en ole kaikkein innostunein Jaana Kapari-Jatan käännösten lukija, sillä en pidä tavasta, kuinka osa erisnimistä käännetään, mutta ei kaikkia (hyvä esimerkki on Luna Lovekiva, jolta on käännetty on vain sukunimen loppupuoli). Tässä kirjassa ei kuitenkaan käännös tökkinyt, vaikka tarinan melankolisuus saikin lukukokemuksen kallistumaan hieman alaspäin. Tästä kirjasta löytyy muuten Whamin Last Christmas, eli jos leikkimielisesti välttelet sitä, tämä luettu kohtaaminen kappaleen kanssa saattaa joillakin aiheuttaa Whamageddonin häviämisen.
  
"Taikuuden ainoa este on ihmisen mielikuvituksen rajallisuus." (s. 97)
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Valloittava uudelleentulkinta Charles Dickensin rakastetusta Saiturin joulusta!
  
On kulunut kolme pitkää vuotta siitä, kun Georgen äiti kuoli ja hänen isänsä päätti peruuttaa joulun. Sen jälkeen elämä on ollut harmaata ja ankeaa. Mutta kun George löytää jouluputiikista mystisen lumisadepallon, jotain erikoista tapahtuu. Pallon sisällä oleva näkymä on kuin suoraan Georgen menneisyyden joulusta — joulusta, jolloin kaikki oli vielä hyvin.
  
Sinä iltana George ja hänen isänsä pyyhkäistään seikkailuun, joka vie heidät kolmeen eri jouluun — menneeseen, nykyiseen ja tulevaan. Kun mukaan saadaan pari uutta ystävää ja ripaus taikaa, pystyykö George tuomaan perheeseen takaisin kaiken kadotetun ilon ja värin?
  
Catherine Doyle on monia palkintoja saanut irlantilainen kirjailija, jonka teokset ovat olleet myyntimenestyksiä ympäri maailman. Doylelta on ilmestynyt suomeksi Myrskynvartija-trilogian kaksi ensimmäistä osaa.
  
Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta, 228 sivua, Kumma kustannus 2021

Alkuperäinen nimi: The Miracle on Ebenezer Street (2020)

Luettu myös täällä: Luetaanko tämä?, LastenkirjahyllyLue meille äitikultaUnelmien aika
  
*****
  
"Yöllinen myräkkä oli tuonut tullessaan lumiukon, 
jonka lapset olivat edellisenä talvena rakentaneet!"
    
  
Arvostelukappale
  
Sirkka Knuutilan kirjoittama ja Olga "Olya" Badulinan kuvittama Rosmariini ja valkoinen joulu jatkaa jo vuonna 2007 ilmestyneessä Rosmariini ja joulun taika teoksessa esitellyn tonttutyttö Rosmariinin seikkailuja. Tällä kertaa huolena on eteläisen Suomen musta joulu. Kuvituksessa on vanhanajan lastenkirjojen henkeä.

Tämä joulukalenterikirja on suunnattu aivan nuorimmille kuuntelijoille, sillä teksti on tarkoitettu mitä luultavammin ääneen luettavaksi. Alle kahden sivun mittaiset luvut muodostavat yhdessä muutaman päivän mittaisen kokonaisuuden, vaikka kannessa kerrotaankin teoksen sisältävän 24 tarinaa, joka voi antaa kuvan, että jokainen luku olisi oma pieni satunsa.

Rosmariini kodin lähelle tekee pakkolaskun pieni noitalapsi, joka ei heti uskalla kertoa nimeään, Peeveli Pahkeinen. Hänellä on tärkeä viesti tädilleen, joka on noita. Viestin toimittamisessa on kuitenkin mutka jos toinenkin. Peeveli ei tykkää puurosta, hiusten harjaamisesta tai saunomisesta.

Rosmariinilla on kahdeksan jo koulussa käyvää isosiskoa (Minttu, Neilikka, Muskotti, Salvia, Timjami, Kaneli, Kamomilla ja Vanilja) ja pikkuveli Lipstikka. Heidän sukunimensä on Mausteinen, minkä vuoksi kaikki lapset on nimetty mausteiden mukaan. Rosmariini tykkää lumessa peuhaamisesta, mutta häntä surettaa, etteivät eteläisen Suomen lapset voi mennä laskemaan pulkkamäkeä, luistelemaan tai hiihtämään.
  
- Turkinpippuri oli sitä mieltä, että ei niitä talvitavaratoiveita kannata toteuttaa. Lisäävät vain lasten pahaa mieltä. (s. 86)
  
Noita Anelma Alviina on värikäs, kiinnostava hahmo, vaikka häntä sanotaan höpsöksi ja turhamaiseksi. Osa kirjan sanastosta on erikoista, etenkin eri murrealueiden ihmisille. Rönttökeli, töntätä (tönäistä?) ja taikatörpäkät eivät välttämättä avaudu heti kaikille. Kirjan ehdottomasti ärsyttävin hahmo on Pyrypoika, joka jokaisessa lauseessaan sanoo ratiritiralla. Viittauksia joululauluihin onkin paljon, kuten lauluun, jossa pohditaan, voiko Joulupukki tulla, jos jouluna ei maassa ole lunta.
  
Tässäkin vihjailtiin tylsästi tykkäämisjutuista, kun Rosmariini lähetti kirjeen poikatontulle (kyseessä oli kutsu seikkailuun) ja Rosmariinin antaessa suukon eräällä lahjan saavalle pikkupojalle, en myöskään arvostanut Anelma Alviinan kuvaamista massiiviseksi ja Peevelin kutsumista kummajaiseksi, oudoksi ja omituiseksi. En osaa sanoa, kuinka hyvin lapset tällaisiin tarttuvat, mutta ainakin tällainen antanee kuvan, että erilaista ulkonäköä saa kummastella ja jopa haukkua. Olisin halunnut tykätä tästä, mutta nyt ei kolahtanut. 

Arvosana:
  
Takakannesta:
Rosmariini ja valkoinen joulu on kiehtova tarina joulunodotuksesta tonttukylässä.
  
Rosmariini on pieni, touhukas tonttutyttö, joka yrittää järjestää etelänkin lapsille valkoisen joulun. Rosmariinin mukana seikkailuun tempautuvat kylän muiden tonttulasten lisäksi myös noitapoika Peeveli Pahkeinen ja huoleton, iloisesti rallatteleva Pyrypoika. Eikä Talven Ihmemaasta palannut lumiukkokaan jää toimettomana pönöttämään pihamaalle. Entä Anelma Alviina Myhkyränryömä? Tuo turhamainen, mutta pelottavakin noitanainen? Suostuuko hän pistämään taikavoimansa likoon valkoisen joulun puolesta? Se paljastuu kirjan 24 sadussa, joista jokainen päättyy kutkuttavan jännittävästi.
  
Tämän tarinan kertoja on Sirkka Knuutila, markkinoinnin ja mainonnan moniosaaja, mutta ennen kaikkea äiti ja isoäiti, joka on aina vienyt lapset satumatkoille tarinoillaan. Aikaisemmin häneltä on ilmestynyt satukirja Rosmariini ja joulun taika sekä kokkikirja Tavattoman hyvää.
  
102 sivua, Avain 2021
  
Kuvittanut: Olga "Olya" Badulina
  
Sarjassa ilmestyneet:
  • Rosmariini ja joulun taika (Kolibri 2007, kuvittanut Taru Castrén)
  
Luettu myös täällä: Lastenkirjahylly

keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Marraskuun luetut

   
Ihanaa joulukuun ensimmäistä! Marraskuussa luin rennosti Halloween-lukuhaasteen jälkeen ja ennen joulukiireitä. (Tänäkin vuonna lähimmäiseni saavat paitsi kirjoja, myös itsetehtyjä yllätyksiä lahjaksi.) Vuoden viimeisessä lukupinossa on odottamassa monta kirjaa kirjabloggaajien perinteiseen joulukalenteriin ja pari kirjaa luen myös ensi vuoden ensimmäisessä Tähtivaeltajassa arvosteltavaksi. 
  
Marraskuussa postailin vuoden mittaan luetuista kirjoista, ihanaa, kun ollut taas vireyttä postailla. Mitä nyt välillä ollut teknisiä ongelmia Chromebookin kanssa. Kävin ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun 2020 kahvilassa ja meinasin itkeä, kun tuntui siltä, että kohta maailma palaa vähän normaalimmaksi. Sitten tulikin Omikron, ja päätin etten uskalla lähteä 70+ äitini luokse jouluksi, etten vaan kantaisi pöpöä sinne, vaikka kaksi rokotetta minä ja puolisoni olemme ottaneetkin molemmat. 
  
Tänään paljastetaan, mitkä kirjat saavat Finlandia-palkinnon. Olen ehdokkaista lukenut (ja postannut) vasta kaksi lanu-osastolta, eli Timo Parvelan ja Pasi Pitkäsen Kepler62 - Terra: Kloonit  ja Dess Terentjevan Ihanan. Anne-Maija Aallon Mistä valo pääsee sisään oli tarkoitus ehtiä lukemaan myös, mutta siihen tartun vasta seuraavaksi. 
  
Marraskuussa luin 10 kirjaa (2710 sivua) ja  parhaat hetket vietin Junen, Amarin ja Morriganin kanssa. Onttorokko tosin maistui välillä vähän liikaa koronalle. Joulukuulle jäävät keskeneräiset Sarah Watersin Silmänkääntäjä, joka on kimppaluettavana Paperimadon kanssa ja Emmi Itärannan Kuunpäivän kirjeet, joka on Spefilukupiirin joulukuun kirja.  
  
Kaikki marraskuussa luetut:
  • Agatha Christie: Kurpitsajuhla 
  • Riina ja Sami Kaarla: Pet Agents 5 - Pinnan alla 
  • Max Brallier & Douglas Holgate: Maailman viimeiset tyypit - Junen seikkailu
  • B.B. Alston: Amari ja yön veljet 
  • J.S. Meresmaa: Khimaira  
  • Dess Terentjeva: Ihana
  • Jessica Townsend: Onttorokko - Morriganin ajojahti
  • Elizabeth Acevedo: Kaikilla mausteilla 
  • Maia Kobabe: Gender Quuer
  • Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema
     
Helmet-lukuhaasteessa suoritetut kohdat:
  
1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa - Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet
14. Kirja on osa kirjasarjaa - Jessica Townsend: Onttorokko - Morriganin ajojahti
   
    
Joulukuun lukupinossa:
  • Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään 
  • Tone Almhjell: The Twistrose Key
  • Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat 
  • Anne Brontë: Wildfell Hallin asukas 
  • Catherine Doyle: Ebenezerinkadun ihme 
  • Eva Frantz & Anu Koivunen: Ruukin salaisuus
  • Anna James: Tilly ja kirjamatkaajat
  • Sirkka Knuutila & Olya Badulina: Rosmariini ja valkoinen joulu
  • Reetta Niemelä & Katri Kirkkopelto: Mustan Kuun majatalo
  • Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Varjot - Kirja 1: Helähdys
  • Cristal Snow & Kati Vuorento: Penni Pähkinäsydän ja mörkökuumeen kirous
  • Aiden Thomas: Hautausmaan pojat 
  • Holly Webb: Pörrö, eksynyt kissanpentu