Lastenkirjalauantai: Mervi Heikkilä & Jussi Matilainen: Kummajaisten kylä

"He kummastelivat, mitä kaikkea ihmeellistä maailmassa saattoikaan sattua. 
Jopa Korpikylässä. tai ehkä erityisesti siellä."

    
Lukuhaasteissa: I Spy: 6. Places
   

Bongasin Mervi Heikkilän ja Jussi Matilaisen kirjoittaman, harvinaisesti neliön muotoisen teoksen ensimmäisen kerran Kristan blogista, ja hänen bloggauksensa herätti haluni lukea tämä kirja itsekin, sillä kukapa voisi vastustaa kummituskertomuksia. Kummajaisten kylä on Lukuvarkaus finalisti 2015.

    

Miranda Koskisen ihastuttavan
maagista kuvitusta.

Korpikylä on kunnon vanhan ajan idyllinen maalaiskylä, missä lapset ovat edelleen lapsia. Tulivat aivan omat ala-aste muistoni mieleen, pienen kylän kasvatti kun olen. Toki Kummajaisten kylästä älypuhelimet ja tietokonepelit löytyvät, mutta leikkivät nämä viides-kuudesluokkalaiset varhaisnuoret vielä perinteisiä pihaleikkejäkin. 

    

Rauhallinen Korpikylä muistuttaa hieman Jukka Itkosen Nurkanpyhtään "tylsäkylää" teoksessa Sirkusjuna saapuu. Tällaisessa ajan koskemattomassa, hieman unohtuneessa paikassa voikin helposti uskoa nuotiolla kerrottuihin kummitustarinoihin, etenkin kun kylän laidalta löytyy rautakautinen röykkiöhauta. Hauta onkin omiaan ruokkimaan nuorten mielikuvitusta. 

    

- No niin! Eikö ole omituista? Ei kai kukaan ihminen halua mennä muinaishautaa katsomaan keskellä yötä? Ja miettikää sen sukunimeäkin, Hukkanen. Ehkä se onkin ihmissusi! Sara huudahti (s. 44)

Polku päättyi pienelle kaliolle, jonka laella kiviröykkiö lepäsi. Sara muisteli, että Miina-mummo oli kertonut juttua Kullervo-nimisestä heimopäälliköstä, joka olisi haudattu tänne. Mutta se oli tapahtunut rautakaudella. Miten mummo voi muistaa sellaista, Sara muisti kysyneensä. Miina-mummo oli sanonut, ettei hän ollut tietenkään mukana rautakaudella hautajaisissa, mutta jotkut asiat saattoivat kulkea suusta suuhun perimätietona. Siksi hautaa kutsuttiin Korpikylässä Kullervon kasaksi. (s. 49)

   

Röykkiö sijoittaa Korpikylän jonnekin päin rannikko-Suomea. Tarkempaa lokaatiota on vaikea pelkän tekstin perusteella sanoa, sillä läheinen kaupunki on vain Kaupunki, isolla K:lla. Murteita paremmin tunteva saattaa pystyä antamaan tarkemman arvion. Teoksessa on nimittäin muutamia jännittävästi tavutettuja sanoja (kontti - konttasi, kiivi - kiipeä, kaahimaan - kahlaamaan). Pieni Haamu-kustannus sijaitsee Vaasassa ja se on erikoistunut paikallishistoriaan, joten voisi olettaa tämänkin teoksen tuon tiedon valossa sijoittuvan jonnekin Vaasanseudulle.

  

Kerronnassa seurataan muutamaa, pienen kyläkoulun oppilasta, Sampoa, Nikoa, Karria, Ottoa ja Rikua. Keskeisinä henkilöinä ovat myös yläluokan opettaja Kalju-Aaro, Nikon vuotta nuorempi pikkusisko Aino, Sampon Kaupungissa asuva serkku Sara, heidän reipas, etiäisiä saava mummonsa Miina ja eksoottinen vaeltelija Hukkas-Jalo. Jälkimmäiset kaksi olivat suosikkihahmojani teoksessa, vähiten puolestaan pidin Rikun isästä ja yläkoulun opettajasta, jonka pedagogisissa taidoissa tuntui olevan pahojakin puutteita. 

  

En tiedä millaisella työnjaolla Heikkilä ja Matilainen ovat toimineet, todennäköisesti kaksikko on jakanut kirjoitusvastuun puoliksi, niin että kumpikin kirjoittaa suunnilleen joka toisen tarinan. Kummajaisten kylä ei nimittäin ole yhtenäinen kertomus, jossa tarina jatkuu aukottomasti luvusta toiseen, vaan se on enemmänkin novellikokoelma saman kylän lasten seikkailuista yhden vuoden ajalta. 

  

Jokainen luku alkaa Miranda Koskisen ihastuttavalla kuvalla, joka antaa yleensä joitain vihjeitä tulevasta luvusta. Valitsin kuvituskuvaan kaksi mielestäni onnistuneinta kuvaa. Suosikkikertomukseni olivat Musta kissa (josta ylempi Koskisen kuvituskin on), Varsinainen vampyyri, Kummituskoira (kuvituksista alempi) ja Lemmenloitsuja. 

  

Viidentoista tarinan aikana ehditään nauttia kesälomasta, kastua syyssateessa, juhlia uutta vuotta ja kuunnella keväästä laulavia lintuja. Viimeisessä luvussa vietetään juhannusta ja tehdään taikoja Miina-mummon johdolla. Tapahtumat ajoittuvat lähinnä koulujen loma-aikoihin, jolloin Sampon serkku Sara pääsee myös mukaan. Sampon ystävä Niko on ihastunut Saraan, ja vaikka tunne on molemminpuolinen, ei kumpikaan uskalla tehdä muuta kuin katsella varovasti kaukaa. Vielä.

  

Kummajaisten kylä on paikoin melankolinen kuvaus suomalaisuudesta, ihmisten elämiä varjostavat niin koulukiusaamisinen, avioerot kuin alkoholiongelmat. Teoksen ihmiskuva on aito ja vaikka mukaan on sekoitettu ripaus kauhuelementtejä, ovat omituisimmatkin tapahtumat yleensä helppoa järkeillä realismin kautta. Silti teos jättää jälkeensä palan sitä lapsuuden mielenmaisemaa, johon kuului usko mahdottomaan. 

Suosittelen kirjaa erityisesti 10-13-vuotiaille, mutta niin nuoremmat kuin vanhemmatkin lukijat löytävät teoksesta varmasti kosketuspintaa. Jokaisen tarinan lopussa oleva käänne saa teoksen muistuttamaan R.L. Stinen kauhusarjaa Goosebumps, jota luin innokkaasti yläasteella. Ennalta arvaamattomia juonenkäänteitä sisältävän teoksen kieli on sujuvaa ja hahmoihin voi helposti samaistua.

    

Kirjatraileri:

    

Takakannesta:

Polku päättyi pienelle kalliolle, jonka laella hautaröykkiö lepäsi. 

Muuta ei näkynyt kuin haudan ylle kumartunut hahmo. 

Hahmo kääntyi ja lähti tulemaan kohti.

    

Kumma, kummempi, Korpikylä.

     

Kuutosluokkaa käyvät Sara, Sampo ja Niko ystävineen elävät tuikitavallista elämää tuikitavallisessa Korpikylässä. 

  

Mutta onko kylän elämä sittenkään niin normaalia, kuin päälle päin näyttää? Keijukaiset, kummitukset, velhot ja vampyyrit tuntuvat kulkevan sankareidemme kannoilla. Uteliaat ystävykset kohtaavat seikkailuissaan myös outoja mustia kissoja, päättömiä pupuja ja mystisiä öisiä rituaaleja. Korpikylä onkin kaikkea muuta kuin tavallinen. 

  

Yhtä lailla jännitystä riittää myös koululaisarjessa, jossa ihastutaan, vihastutaan ja ystävyyttä punnitaan

139 s. Haamu-kustannus 2014

Kuvitus: Miranda Koskinen

Yllätyksellisiä juonenkäänteitä löytyy myös näissä kirjoissa: R.L. Stine: Goosebumps-sarja

Kummia kertomuksia luettu täälläkin: Risingshadow, Lastenkirjahylly,  Lukutoukan kulttuuriblogi, Kirjakaapin kummitus, Hemulin kirjahylly, Satun luetut

Terry Pratchett -kimppalukukooste

        

12.3. maailmalta kuului suru-uutinen: jälleen on yksi mestari poissa. Englantilainen fantasiakirjailija Terry Prachett kuoli 66-vuotiaana sairastettuaan useita vuosia alzheimerin tautia. Pratchett tunnettiin erityisesti Kiekkomaailma-sarjastaan.

    

Haastoin kirjabloggaajat, etenkin kaltaiseni Pratchettia vähemmän lukeneet, mukaan tutustumaan miehen laajaan tuotantoon. Toivoin toki myös, että kirjailijaan aikaisemmin tykästyneet lähtisivät hekin mukaan. Esimerkiksi Oksan Hyllyltä-blogin Marika Oksa ja Hyllytontun höpinöitä-blogin Tiina olivat Pratchett-ensikertalaisia. Heidän kokemukset erosivat suuresti toisistaan:

"Niinhän tässä nyt sitten kävi, kuten ennakkoon jo vähän pelkäsinkin. Jäin täysin koukkuun Hoi, vartijoiden! maailmaan enkä malttaisi millään odottaa, että ehdin ottaa sarjan seuraavat osat luettavakseni" - Hyllytontun höpinöitä

"Tämän kirjan perusteella Discworld-sarjasta ei tullut uutta suosikkiani, mutta oli silti mielenkiintoista sukeltaa Pratchettin hilpeään fantasiamaailmaan." - Oksan hyllyltä

Olen lukenut Pratchettilta aikaisemmin, muutamaa vuotta ennen blogini perustamista, vain yhden teoksen, Valtion, josta pidin. Moni fani kylläkin oli sitä mieltä, että kirja on miehen heikompaa kynäilyä, mutta toisaalta sitä suositeltiin aikaisemmin Pratchettia lukemattomalle, joille ei vielä ole muodostunut tietynlaisia odotuksia miehen tyylistä. Itse pidin kyllä teoksesta suuresti. 

    

Haastekirjanani luin yhteistyössä Stephen Baxterin kanssa kirjoitetun scifi-sarjan avausosan Pitkä Maa. Aloitin myös toisen teoksen, yhdessä Neil Gaimanin kanssa kirjoitetun ja jo vuosi ilmestymisensä jälkeen, 1992 suomennetun Hyviä enteitä, jonka myös Hurja hassu lukija-blogin Jassu luki haasteeseen. Oulun kaupunginkirjastolla ei ollut tuosta Pratchettin varhaisimmasta teoksesta yhtään kappaletta, mutta Limingasta löytyi seutuvarauksella alueen ainoa yksilö, sekin lainassa. Jouduin siis odottamaan kirjaa jonkun aikaa, enkä sitä siis ihan tämän kuun puolella ehtinyt saada loppuun.

    

Pari muutakin bloggaajaa oli innostunut lukemaan useamman teoksen, Jassu luki kolme teosta ja Stuff I like to read-blogin Kashii neljä, osittain samoja nimekkeitä. Minullä jäivät vielä toukokuun puolella luettavaksi Mahtava Morris ja sivistyneet siimahännät sekä ensimmäinen Kiekkomaailmani, järjestyksessään yhdestoista, Viikatemies. (No, tavallaan myös Mahtava Morris on myös Kiekkomaailmaa, joskin sen nuorten sarjaa.)
   

Kiitos kaikille haasteeseen osallistuneille! 

 

Do you not know that a man is not dead while his name is still spoken?

― Terry Pratchett (Going Postal / Posti kulkee)

   
 
Tässä vielä linkkilistaa haasteessa luetuista kirjoista:

• Johan riitti! (Kiekkomaailma #3) - Stuff I like to read
• Mort (Kiekkomaailma #4) -  Hurja hassu lukija, Stuff I like to read
• Naamiohuvit (Kiekkomaailma #18) - Oksan hyllyllä
• Pienet jumalat (Kiekkomaailma #13) - Stuff I like to read
• Tähtihattu (Kiekkomaailma / Tiffany Särkynen -sarja #3) - Kirjahilla
• Vapaat pikkumiehet (Kiekkomaailma / Tiffany Särkynen -sarja #2) - Kirjahilla
• Vartijat hoi (Kiekkomaailma #8) - Hyllytontun höpinöitä, Stuff I like to read
• Yövartiosto (Kiekkomaailma #27) - Hurja hassu lukija

   

• Hyviä enteitä (yhdessä Neil Gaimanin kanssa) - Hurja hassu lukija
• Pitkä maa (yhdessä Stephen Baxterin kanssa) - Yöpöydän kirjat

     

Jos ilmoituit mukaan haasteeseen, mutta blogisi puuttuu listalta, kommentoi tähän postaukseen, niin lisään puuttuvat linkit.

Huhtikuun luetut

Näsiä kukki kauniisti viime lauantaina.

   

Huhtikuussa tapahtui paljon. Luin peräti 23 kirjaa, 2608 sivua, ja kirjoitin 18 blogipostausta. Kirjojen huima määrä selittyy runsaalla lastenkirjojen määrällä niin Lastenkirjapäivän, Lastenkirjalauantai-sarjan kuin Lukuviikon lastenkirjapostausten ansiosta. Pelkästään jo Lukuviikko postauksessa esittelin 10 lasten.kuvakirjaa. 

   

Blogini sai useamman uuden lukijan (Kiitos! ♥), ja nyt sivupalkissa komeilee jo luku 198. Olisipas hauskaa, jos blogini synttäreihin 10.5. mennessä siinä olisi kaunis tasaluku. Nelivuotiasta blogia tulen juhlistamaan jollain tavoin, joten olkaahan kuulolla. Kuukausi oli myös blogini historian katsotuin, klikkauksia kertyi yli 10 000! 

  

Huhtikuu oli paitsi lastenkirja kuukausi, myös runokuukausi. Luin kolmen eri runoilijan kuolemattomia sanoja. Uuno Kailas (Paljain jaloin),Edith Södergran (Levottomia unia) ja Rainer Maria Rilke (Tahto tahtojen) pääsevät ääneen tosin vasta ensi kuun puolella. Bloggaamatta on myös Peik ja Katja Lehtosen & Milla Paloniemen yhteistyössö tekemä sarjakuvakirja Lennart ja Claudia Grayn nuortenkirja, jossa seikkaillaan multiversumissa: A Thousand Pieces of You.
 
Kuukauden tähtihetkenä oli tutustuminen Ann Aguirren Razorland-trilogiaan. Luin sarjan kaksi ensimmäistä osaa, Enclaven ja Outpostin. Kolmatta osaa Hordea ei ole Suomen kirjastoissa olenkaan, joten kaukovarasin sen Ruotsista ja odottelen teosta edelleen. En muista milloin viimeksi jokin kirja olisi imaisuut mukaansa näin vahvasti. Ehkä Hugh Howeyn Siilo tai Johanna Sinisalon Auringon ydin olivat tällaisia lukukokemuksia. Niin, ja yhteislukuprojektissa (Nettilukutoukat) oleva Diana Gabaldonin Muukalainen. Toisellakin kerralla vakuuttaa, etenkin kun kirjasta tehty tv-sarjakin on pyörinyt maailmalla jo viime syksystä saakka. Suomeksi se starttaa Yle 1:ltä 14.5.

    

Kesken minulla on muutama muukin kirja: James Dashnerin Maze Runner - Labyrintti, Terry Pratchettin ja Neil Gaimanin Hyviä enteitä sekä Mervi Heikkilän ja Jussi Matilaisen Kummajaisten kylä. Lukupinossa odottelee moninainen sakki, tässäpä muutamia poimintoja: Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat, Audrey Magee: Sopimus, Terry Pratchett; Viikatemies, Philip K. Dick; Palkkionmetsästäjä, J.D. Sallinger: Sieppari ruispellossa, Richard Adams: Ruohometsän kansa, William Golding: Kärpäsen herra, Rainbow Rowell: Eleanor & Park, Jennifer Niven: All the Bright Places, David Williams: Herra Lemu... 

Hauskaa vappua!

  

Kirjabloggaukset:

• Ann Aguirre: Enclave
• Saima Harmaja: Kootut runot - Huhtikuu
• Terry Pratchett & Stephen Baxter: Pitkä Maa
• Ann Aguirre: Outpost

     

Lastenkirjalauantait huhtikuussa:

• 4.4 Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti
• 11.4. Jukka Itkonen: Sirkusjuna saapuu
• 18.4. Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva
• 25.4. Noora & Jenna Kunnas: Kaheli sakki ja kauhujen kaappi

    

Risingshadow-kritiikkejäkin ilmestyi jo aikaisemmin lukemistani kirjoista:

• Veronica Roth: Uskollinen (Luettu 25.1.) 
• Rick Yancey: Ääretön meri (Luettu 1.2.) 
• Jaakko Markus Seppälä: Lemen (Luettu 28.2.) 

Muut postaukset:

• Lastenkirjapäivä 2.4. - Lewis Carroll: Alice Peilintakamaassa
• Novellihaaste
• Elokuvassa: Insurgent - Kapinallinen
• Kirjan ja ruusun päivä 23.4.2015 - Vinkkilista
• Lukuviikko 20.-26.4.2015 "Minä lukijana"
• Kesän ja syksyn 2015 uutuudet

Marie Lu: Legend

"I'd once been fascinated by his legend - all the stories I'd heard before I met him."

   

  

Lukuhaasteissa: Goodreads 50: 35. A book set in the future

Tunelmamusiikkia: Maroon 5: Come Away To The Water, Dead Kennedys: California Über Alles, Rage Against The Machine: Testify, Woodkid: Run Boy Run, Muse: Uprising

  

Goodreads on siitä ihana ja yhtä aikaa kamala sivusto, että sieltä löytää (liikaa) kirjavinkkejä. Yksi sivustolta bongaamani nappiosuma oli Ann Aguirren Razorland-trilogia. Myös tämän Marie Lun dystopian löysin sitä kautta. Pariltakin eri taholta tuli myös vastaan kommentteja  trilogian aloittavasta Legendistä, että se oli ollut kyseisille lukijoilleen paras dystopiateos, jonka he koskaan olivat lukeneet. 

  

Each day means a new twenty four hours. Each day means everything's possible again. You live in the moment, you die in a moment, you take it all day at a time. You try to walk in the light. (s. 295)

  

Minä en ihastunut yhtä paljoa. Sinällään en mitään muuta vikaa pysty osoittamaan teoksesta kuin liiallisen ennalta-arvattavuuden. Se jokin tietty koukuttavuus vaan jäi kohdallani puuttumaan. Tämä oli sarjassamme "nuorten dystopia, jossa päähenkilöiden ikä liikuskelee maagisessa 15-16 vuodessa (missä ovat 14 tai vaikka 19 vuotiaat hahmot, kysyn) ja maailmassa ketkään muut kuin päähenkilöiksi sattumalta valitut kaksi nuorta eivät tee mitään maailman muuttamiseksi". Legendillä on toki omat hetkensä ja teos suisältää muutamia mielenkiintoisia käänteitä, mutta verrattuna esimerkiksi aiemmin mainittuun Razorland-sarjaan on Legendin imu paljon heikompi.

    

Tulevaisuuden Los Angelesiin sijoittuvan Legendin päähenkilö on 15-vuotias Day, Amerikan tasavallan etsityin rikolinen. Teoksen nimi pohjaa eeppisiin tarinoihin, joita Dayn robinhoodmaiset hyökkäykset hallitusta vastaanovat synnyttäneet. Day ei kuitenkaan ole hänen alkuperäinen nimensä, vaan katurottana elämään tottuneen pojan myöhemmin ottama nimi, Dayllä on perimässään aasialaista verta, joka näkyy hänen piirteissään, teoksessa häntä kuvataan mm. seuraavalla tavalla: "he looks like an angel". (Jos jotakuta kiinnostaa, millaisina minä näin teoksen hahmot, tämän linkin takaa löytyy tekemäni kollaasi.)

  

The Republic has no idea what I look like. They don't seem to know much of anything about me, except that I'm young and that when they run my fingerprints they don't find a match in their databases. That's why they hate me, why I'm not the most dangerous criminal in the country, but the most wanted. I make them look bad. (s. 2)

  

Militaristisen hallituksella on käytössään jokseenkin kehittynyttä teknologiaa (esim. JumboTron-näytöt, joiden kautta kansalle jaetaan tiedoteita), mutta koska kyseessä on käsittääkseni post-apokalyptinen maailma, jonka historiaa ei juurikaan valotettu (vielä), päättelin, että suuri osa aikaisempien sukupolvien tekniikasta on joko kadonnut, salattu tai tuhottu. Sota on jakanut entiset Yhdysvallat kahtia: pohjoiseen on muodostanut Amerikan tasavalta, joka sotii eteläisempiä siirtokuntia vastaan. Siirtokuntien tekniikka on osin parempaa kuin tasavallan, vaikka tätä ei tietenkään myönnetä julkisesti. Day on sitoutumaton toimija, joka ei kannata kumpaakaan osapuolta,- tai kapinallista ryhmää nimeltään Patriootit - joskin tekee pientä kiusaa tasavaltaa vastaan. 

    

Dayn äiti luulee poikansa kuolleen, mutta tämän vanhempi veli John (19) tietää totuuden, myös tämän kapinallisuudesta. Perheeseen kuuluu vielä pikkuveli Eden (pian 10). Vaikka Day ei pystykään asumaan kotonaan köyhällä Lake-sektorilla, hän ei voi vastustaa mahdollisuutta tarkkailla rakkaimpiaan salaa. Hän myös toimittaa perheelleen rahaa, ruokaa ja vaatteita aina kun voi. Dayn näkökulman lisäksi kerronta vuorottelee joka toisessa luvussa rikkaalla Ruby-sektorilla asuvan June Ipariksen kanssa. Molemmilla on oma fonttinsa ja kerronta tyylinsä. Hahmot on siis helppoa erottaa toisistaan. Tämä tapa jakaa tarinan eteenpäin vieminen kahden eritaustaisen hahmon kanssa alkaa olla jo nähty dystopioissa, mutta ei voi mitään: se vain sattuu toimimaan tällä kertaa varsin hyvin.

    

June on tasavallan ihmelapsi (Prodigy), joka on 10-vuotiaana suoritettavassa fyysistä ja psyykkistä kuntoa mittaavassa Trialiassa saanut ainoana tasavaltalaisena täydet pisteet, 1500. Hän aloitti yliopistossa 12-vuotiaaana ja opiskelee nyt viimeistä vuottaan ollen vain 15-vuotias. Junen vanhemmat ovat kuolleet vuosia sitten auto-onnettomuudessa, ja hänen vanhempi veljensä Metias on kasvattanut tyttöä, joka seuraa veljensä esimerkkiä ja on kovanahkainen sotilas.

  

Köyhillä sektoreilla leviää rutto. Oviin maalatut punaiset X:t ovat merkkinä taloista, joissa on sairastuneita. (vrt. Teemestarin kirjan sininen O vesirikoksesta ja Natsi-Saksan aikaan keltaiset Daavidin tähdet juutalaisista kodeista). Rikkailla sektoreilla asuvat saavat rokotuksen alati muuttuvaa ruttoa vastaan. Rapautuneiden rakennusten ja rääsyihin pukeutuneiden ihmisten lisäksi sähkövalot ovat yksi tapa erottaa jo kaukaa, onko kyseessä köyhä vai rikas sektori. Junella ja Dayllä onkin tästä meille niin arkisesta asiasta hyvinkin erilainen käsitys.

    

June: "I wish The Republic would hurry up and win this war already so that we might actually get a whole month of nonstop electricity."

Day: "a luxyry only government buildings and the elite's homes can afford"

   

Tasavallan päämiehenä on epäilyttävästi diktaattoria (tai Kekkosta) muistuttava Elector Primo. Jokaisessa taloudessa on esimerkiksi oltava pakollinen muotokuva hänestä ja miestä on puhuteltava muodollisesti: "Our Glorious Father". Kukaan tasavaltalainen ei kyseenalaista esimerkiksi JumboTroneilta näkemiään uutisia ulkomaailmasta ja sotilaat tottelevat ylhäältä saamiaan käskyjä sokeasti, ollen hallituksen ohjaamia marionettinukkeja.

  

Our illustrious Elector Primo had just accepted another four year president term. That would make this his eleventh term. (s. 35) 

  

Kuten takakannen lukenut saattaa olettaa, June ja Day kohtaavat lopulta ja vaikka heidät yhteen saattavat tapahtumat eivät olekaan riemukkaita, tuntevat molemmat nuoret vahvaa vetoa toisiinsa. Suuri osa teosta käsitteleekin tätä tunneta, jota molemmat eri syistä vastustavat. (Minä en lämmennyt tälle pakotetulle romanssille ollenkaan.) Dayn väitetään murhanneen Junen veljen ja ryhtyessään selvittämään kuoleman taustoja, June tulee avanneeksi Pandoran lippaan. Harmillisesti paljastuvat juonenkäänteet ovat vain liian ennalta-arvattavia ja tuskastuin kirjaan, vaikka luinkin sen melko ripeästi loppuun. 

  

In my mind I make a silent promise to my brothers killer. 

I will hunt you down. I will scour the streets in the republic if I have to. I will trick you and deceive you, tempt you out of your hiding place, and chase you until you have nowhere else to run. I make you this promise: your life is mine. (s. 45)

  

Lun luomat hahmot ovat kuitenkin mielenkiintoisia, vaikka hänen juonenkuljettamisensa ontuu paikoin pahasti. Pidin Daysta alusta alkaen ja symppasin hänen kokemuksiaan. June puolestan oli aluksi hyvin vaikeasti lähestyttävä ja ärsyttävä kakara. Älykäs kyllä, mutta liian snobi ja sokea ympäröimälleen maailmalle, että häneen olisi voinut samaistua. Junen vahvuus paljastuu vasta loppupuolella kirjaa, sillä hän on valmis katsomaan maailmaa Dayn näkökulmasta.

   

Vaikka Legend ei minulle ollutkaan kovinkaan ilotulituksia aiheuttava teos (alta löytyy lista paljon positiivisemmista lukukokemukista), se on ihan ok YA-dystopiaksi. Pienestä puhinasta huolimatta vietin kyllä teoksen vauhdikkuuden ansiosta muutaman oikein viihdyttävän illan. Voinkin siis suositella tutustumaan teokseen, jos tällaisesta genrestä pitää. Todennäköisesti Legend maistuu sen paremmalle, mitä vähemmän lajityypin kirjoja on lukenut. Tästä on myös tekeillä elokuva, jonka pitäisi alkutietojen mukaan ilmestyä 2016.

   

Arvosana:

   
Takakannesta:

Los Angeles, California, Republic of America. 

  

He is Day. The boy who walks in the light. She is June. The girl who seeks her brother's killer. 

  

On the run and undercover, they meet by chance. Irresistibly drawn together, neither knows the other's past. But Day murdered June's brother. 

  

And she has sworn to avenge his death.

  

Samantyylisiä kirjoja: Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia, Veronica Roth: Outolintu-trilogia, Lois Lowry: The Giver, Lauren Oliver: Delirium-trilogia, George Orwell: Vuonna 1984

    

295 s. Razor Bill/Penguin Books 2013 (1. painos 2011)

    

Legend on luettu myös täällä: Tarinoiden syvyydet, Kirjaneidon tornihuone, Notko, se lukeva peikko, Kirjamaailma, Tyttö ja liian suuri kasa kirjoja
   

Kirjailijan kotisivut

Jaakko Markus Seppälä: Lemen

"Taivastila oli kallista ja ihmishenget halpoja Soheba Cityssä."

       

     

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadow-sivustolla.

  

Risingshadow-novellikilpailun vuonna 2013 voittaneen Jaakko Markus Seppälän esikoisteos Lemen on kunnianosoitus kyberpunkin vanhoille mestariteoksille. Tällaisia ovat muiden muassa Masamune Shirowin manga Ghost in the Shell, jonka mies itsekin mainitsee kiitoksissaan sekä William Gibsonin Neurovelho, josta Wachowskit saivat suuntaviivoja The Matrix-elokuvalle ja Philip K. Dickin Palkkionmetsästäjä, joka toimi inspiraationa myös Ridley Scottin elokuvalle Blade Runner. Seppälän luoma maailma onkin hyvin samannäköinen kuin kyseisissä teoksissa, mutta siinä on myös omaperäisyyttä. 

  

Seppälän käyttämä värikäs kieli on hyvin elastista ja leikittelevää. Nopeatempoisessa, tummasävyisessä teoksessa se muotoutuu hahmojen suissa persoonallisiksi ääniksi, jotka sopivat heidän ympäristöönsä. Esimerkiksi anglismit ja hakkerien käyttämä erikoistunut sanasto luovat syvyyttä, vaikka osan lukijoista ne varmasti vievätkin vieraalle maaperälle. Kirjoittajan koodaustausta tulee tässä hyvin esille. 

  

Lemenin päähenkilönä seurataan Ninaa, kovaksi keitettyä yksityisetsivää, joka tekee niitä tehtäviä, joihin poliisi ei jaksa vaivaantua. Hänen tulee löytää 17-vuotias Melinda Lee. Tämä vaihe osoittautuu kuitenkin jokseenkin helpoksi, mutta tuo mukanaan kasoittain ongelmia, joista yhtenä suurimpana on pakeneva tekoäly. Karannut konetietoisuus, Lemen, kiinnostaa monia Soheba Cityn valtaapitäviä ja sen entiset omistajat, niin armeija kuin monikansalliset yrityksetkin yrittävät vangita sen. Nina saa tuntea nahoissaan tämän ihmishenkiä vaativan kilpajuoksun.
 

Soheba Cityn kadut olivat ihmistehtaita, joissa valmistettiin raaka-aineita zaibatsuille. Suuryritysten siistiksi järjestämää korttipakkaa sotki kuitenkin muutama epävarmuustekijä, jotka korporaatiot olivat hyvin mielellään siirtäneet pois. Pakassa piilotteli jokereita. Salaisuuksien paljastajia. Sääntöjen kierrättäjiä. Häkistä karanneita. Hakkereita. (s. 82)

    

Muutoin tyylipuhtaassa romaanissa on vain yksi heikkous. Kirjailija sortuu paikoin infodumppaukseen; kesken toiminnan saattaa tulla maailman nykytilanteeseen johtanutta historiaa luettelomaisesti. Näin saatu uusi, mielenkiintoisesti kerrottu tieto on kuitenkin yleensä tiukasti sidoksissa tapahtumiin, eivätkä nämä jaksot katkaise sulavasti etenevää kerrontaa liikaa. Romaanin loppupuolen toimintarämistelyn vuoksi uhraa mielellään parit yöunet.

  

Sen lisäksi, että Seppälä on panostanut teoksensa maailmassa sitä "mille näyttää", hän on myös tuonut vahvasti esille Soheba Cityn hajut ja maut, unohtamatta tuntoaistia. Lemen tarjoaakin siis kokonaisvaltaisen, aistillisen kaupunkikuvan lähes inhorealismiin saakka, unohtamatta lähes käsin kosketeltavaa kybermaailmaa. Ihmisiä kuhisevassa tulevaisuuden kaupungissa on nähtävillä ihmisyyden koko kirjo, joskin teoksessa esille nousee parhaiten spektrin pimeämpi puoli.

  

Seppälän teoksesta voisi povata tulevaa kulttiklassikkoa ja olisi mielenkiintoista, jos siitä tehtäisiin joskus peli tai elokuva. Nähtäväksi jää, palaako kirjailija Kwantangin savuiseen maailmaan - jatkoa Lemenille ei ainakaan vielä ole tiedossa.

  

Arvosana:        

   
Takakannesta:

Kuumeinen teknotrilleri lähitulevaisuuden maailmasta

    

Soheba City. Hohtavan neonkaupungin kadut ovat ihmistehtaita, joissa valmistetaan raaka-ainetta korporaatioille. Yhtiöiden ylivaltaa sotkee kuitenkin epävarmuustekijä: pakassa piilottelee jokereita, salaisuuksien paljastajia.
 
Nina, katujen koulima freelancer, saa toimeksiannon etsiä kadonnut Melinda Lee. Hän jäljittää naisen suuryrityksen tehtaalle ja pelastaa tämän turvallisuusjoukkojen kynsistä. Samalla hän ajaa itsensä umpikujaan, jonka toisella laidalla odottaa nimetön hauta, toisella kahdeksan vuoden vankeus. Kiihkeä kujanjuoksu johtaa Ninan syvälle Soheba Cityn alamaailmaan ja kyberverkkojen rinnakkaistodellisuuteen, jota tekoälyt hallitsevat.
 
Samantyylisiä kirjoja: William Gibson: Neurovelho, Philip K. Dick: Palkkionmetsästäjä, Masamune Shorow: Ghost in the Shell,
 
320 s. Like 2015
 
Muita kokemuksia kirjasta: Risingshadow, Helsingin Sanomat, Savon Sanomat, Savannilla, Dysphoria,
 
Kirjailijan haastatteluja: Auki - Pohjoisin sanoin, Yle