perjantai 2. joulukuuta 2016

Kevään 2017 tulevia kirjoja

Kuinka suloista onkaan aina odottaa kustantamojen katalogeja ja ihastua niiden esittelemien tulevien teosten äärellä. Tässä muutamia poimintoja eri kustantamoilta, tällä kertaa muutamien saatesanojen kera - ja tuttuun tapaan lopussa 10 eniten odottamaani kevään teosta.
    
  
Alan Bradley: Kuolleet linnut eivät laula (toukokuussa)
- Flavia de Luce -sarjan kuudes osa, joka ennakkotietojen perusteella vaikuttaa tähän mennessä eniten  menneisyyden luurankoja paljastavalta. Teoksella on viehättävä nimi ja kansikuvassa tapahtuu selvä muutos aiempaan nähden. En malta odottaa että saan tämän käsiini. 
    
    
Tuomo Jäntti: Verso (maaliskuussa)
- Kirjan kuvauksessa puhutaan versottuneista ihmisistä, siis ihmisistä, joista tuntemattomasta syystä kasvaa ruohoa ja lehtiä. Tarvitseeko enempää sanoa? Jäntin toista romaania (esikoinen Talven hallava hevonen) verrataan Kingiin, Saramagoon ja Camusiin.
   
Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla (tammikuussa)
- Jos teoksesta löytyy suomalaista mytologiaa, metsänhaltijoita, maahisia, jättiläisiä, noitia, tietäjiä ja unohtuneita jumalia, ei liene ihme miksi tämä teos tarttui silmääni. Lisäksi mukana on uudisraivaajaperhe 1400-luvun Savossa. Teos liikkuu fantasiakirjallisuuden ja historiallisen proosan rajamailla.  
   
Ulla-Lena Lundberg: Sade (maaliskuussa)
- Kalliomaalausten ajasta nykyaikaan, eri todellisuuksissa elävät ihmiset kurkottavat vuosituhansien yli tosiaan kohti. Keskeinen teema on vesi. Teos on ilmestynyt suomeksi jo vuonna 1997, mutta siitä on otettu nyt uusintapainos, kun Lundberg voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2012. 
   
Chris Riddell: Ottilia ja keltainen kissa (helmikuussa)
- Riddellin kuvitukset Ada Gootti-sarjassa ovat lumonneet. onkin siis kiinnostavaa, että häneltä suomennetaan lisää teoksia. Tämänkin teoksen suomentaa Jaana Kapari-Jatta. Ottilia on nuori salapoliisi, jolla on apureina mauri-kissa ja karvainen norjalainen suo-olento. 
   
Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia (helmikuussa)
- "Omaääninen, raikas fantasiaromaani, joka käsittelee ajankohtaisia teemoja -- kiehtova yhdistelmä villiä länttä, steampunkkia ja luonnonläheistä magiaa." Nyt se on tapahtunut: steampunk on hyväksyttävä osa mainstream-kirjallisuutta, jos tällainen teos voidaan kirjoittaa AIKUISILLE. Todella kiehtovan kuuloinen esikoisteos. Muukalaisuuden ja toiseuden pelko on näköjään kevään kirjoissa laajempikin teema, sillä myös Verso käsittelee sitä. 
   
Peter Wohlleben: Eläinten salattu elämä (maaliskuussa)
- Puiden salatun elämän kirjoittajan uusi teos keskittyy tällä kertaa eläinten sielunelämään ja tunteisiin. Vähän niin kuin se Yleltä vähän aikaa sitten tullut kaksiosainen dokumentti. "Niin lähellä kuin eläimet meitä ovatkin, emme tule ajatelleeksi kuinka samanlaisia ne lopulta ovat kuin me."
   
   
Maria Kuutti: Anna ja Elvis ja vaahtokarkkivakooja (tammikuussa)
- Kuutti kertoi uutuusteoksestaan jo Helsingin kirjamessuilla ja se kuulostaa todella vauhdikkaalta ja humoristiselta. Kyseessä on jo viides Anna ja Elvis-sarjan teos. Edellinen, neljäs osa oli suosikkini tähän mennessä, eli paljon odotuksia tätä teosta kohtaan.
 
Like
 
Brian K. Vaughan: Saga 5 (tammikuussa)
- Saga on yksi suosikkisarjakuvistani. Se on nelivärikuvitetu tavanomaisten mustavalkoisten sijaan. Tarina ja maailma ovat ihastuttava sekoitus fantasiaa ja scifiä, hieman samaan tapaan kuin Star Wars. En malta odotta, että pääsen lukemaan seuraavan osan pakosalla olevan, rajoja rikkovan pariskunnan seikkailusta.
   
   
Sini Helminen: Kaarnan kätköissä (maaliskuussa)
- Kirjavinkkarin ja nuorten kirjastonhoitajan esikoisteos aloittaa neliosaisen reaalifantasiasarjan Väkiveriset, jossa suomalainen mytologia tunkeutuu elävänä ja kihelmöivänä nuorten arkeen. Mukana on myös jännitystä ja romantiikkaa. Kansikuva on vallan viehättävä. 
   
Briitta Hepo-oja: Hylättyjen lasten kaupunki (helmikuussa)
- Kirjailija on opiskellut kirjallisuutta Oulun yliopistossa, hänen esikoisteoksensa Siilin kuolema ilmestyi 2015. Metsän keskellä on kummallinen kaupunki, jossa ei ole ollenkaan aikuisia, vain hylättyjä lapsia. Teos on maagista realismia yli 8-vuotiaille ja heidän tarinoita rakastaville vanhemmilleen. Teemastaan huolimatta kirja lupaa olevansa hauska ja koskettava.
   
Elina Pitkäkangas: Kajo (huhtikuussa)
- Kajo jatkaa Kuuran aloittamaa ihmissusisarjaa. En ole ehtinyt Kuuraa lukea vielä, mutta kuulemani mukaan lukupinossani piilee oikein kiinnostava ja tuore teos. Ehdin lukea sen hyvin keväällä ennen jatko-osan ilmestymistä. En tykkää tästä kansikuvasta yhtä paljon kuin ensimmäisessä osassa olleesta, mutta onneksi kansikuva ei useinkaan määrittele sisältöä.
   
   
Merja Mäki: Kaksi vettä 
- Mäki on lukion äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, jolta on julkaistu aikaisemmin kaksi fantasiaromaania (joista en ole kummastakaan kuullut aikaisemmin). Hänen uusi teoksensa on fantasiaa aikuisempaan makuun: "Nuoret Tijua ja Audrey tapaavat tarujen maassa, Kydoniassa. Kydonia on kuitenkin sortumassa hetkenä minä hyvänsä, ja Audrey ei halua pilata seikkailuaan rakastumisella. -- Aikuisena Tijua liittyy miehensä kanssa konservatiiviseen uskonlahkoon, Veden ja maan liittolaisiin. Liittolaiset pitävät huolta uomahisistaan, jotka kantavat vatsassaan uusia jäseniä uskonpiiriin. Uomahiset elävät eristetyn uppokodon suojissa, ja uppokodossa Tijua ja Audrey tapaavat uudelleen. Mikään heidän välillään ei ole haalistunut, mutta suhde täytyy salata huolellisesti. Uppokodossa tapahtuu paljon vakavampiakin rikoksia kuin jo vihityn naisen rakastuminen toiseen. Uomahisia katoaa uppokodosta selittämättömästi, ja katoamisista kerrotaan hurjia huhuja. Audrey ryhtyy selvittämään, mitä uomahisille ja näiden kantamille uppoisille on tapahtunut."
    
Anne Salovaara: Afroditen askelin
- Afroditen askelin -novellikokoelma on kuvaus nuoruuden kiihkosta ja vapaudesta, itsensä etsimisestä ja peloista. Teos on IB-lukion kirjallisuuden opettaja Salovaaran esikoisteos. "Yhdessä novelleista Miko ja Jani liftaavat halki sateisen Euroopan päämääränään mystinen Stonehenge, toisessa novellissa taas Meeri tuntee jonkin vastustamattoman voiman kutsuvan häntä Ateenassa. Novelli Yhteydenpitoa kertoo rakkaustarinan, joka loppujen lopuksi yllättää kaikki. Kokoelma yhdistää hienosti Kreikan mytologian nykyaikaan ja jättää lukijan pohtimaan novellien ajattomuutta. Ovatko kaikki tekomme vain uusia versioita tarinoista, jotka on kerrottu jo tuhansia vuosia sitten? Novellien universaalit teemat rakkaus, kuolema ja oman identiteetin etsiminen eivät vanhene koskaan."

Osuuskumma
 
Shimo Suntila & Christine Thorel (toim.): Varjoisilta kujilta - Novelleja
- Tämän huomasin Osuuskumman Twitteristä: "Talvella 2017 luvassa karvapalloja... kynsiä... hyyyvin teräviä kynsiä..." Ehkä siis Cat Noir -novelleja? Kansikuva nimittäin tuo mieleen Blacksadin ja antologian nimikin viittaisi hieman siihen suuntaan. 
  
  
Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens (huhtikuussa)
- "Onko kaikkien pakko tulla kaapista?" Päähenkilönä on 16-vuotias Simon, joka ei ole ulkona kaapista homoutensa suhteen. "Voiko onnea saavuttaa ovea raottamatta?" Muistan nähneeni teoksen alkuperäiskielisen teoksen usein Goodreadsin feedissä, eli mielenkiinnolla odotan tätä. 
  
K.K. Alongi: Ansassa (maaliskuussa)
- Kevätuhrit aloitti koukuttavan apokalyptisen trilogian ja se saa jatkoa keväällä. Ensimmäinen osa jäi sen verran kiehtovaan asetelmaan, että tässä on mahdollisuus viedä tarinaa ihan mihin vain suuntaan. Millaista on elää maailmassa, jossa ei ole aikuisia?
  
Jessie Burton: Nukkekaappi (tammikuussa)
- On vuosi 1686. Nuori morsian, nella saa häälahjaksi nukkekaapin, joka on tarkka kopio hänen uudesta kodistaan. Kun Nella alkaa sisustaa pienoistaloaan, hän saa mystiseltä miniatyyritaiteilijalta esineitä, jotka tuntuvat vihjailevan talon kätketyistä salaisuuksista ja ennustavan tulevaa. Nukkekaappi on Burtonin esikoisteos.
  
Katja Kallio: Yön kantaja (maaliskuussa)
- Todellisista tapahtumista inspiroitunut teos kertoo 1800-luvulla eläneestä levottomasta Amanda Aaltosesta, irtolaistytöstä, joka vapauduttuaan vankilasta päätyy ranskalaisen kuumailmapallolentäjän matkaan ja lopulta Seilin saarelle parantumattomasti mielisairaana. Sopeutumaton Amanda taistelee ja kun ruumiillinen vapaus viedään, ainoaksi vaihtoehdoksi jää kehittää salainen minä. 
    
Noora & Jenna Kunnas: Kaheli sakki ja mysteeri majatalossa (maaliskuussa)
- Mari Kunnaksen tytärten lastenkirjasarja saa kolmannen osansa. Perätuulen majatalossa käynnistyy rikosaalto ja Huonemaailmaan ilmestyy kuorsaava ruumis. 
  
Katarina Mazetti: Varjoja ja vakoojia (helmikuussa)
- Enid Blytonin Viisikko-sarjan jalanjäljissä kulkeva ruotsalainen lastenkirja. Jännitystä, ongelmaratkaisua, huumoria ja herkutteluhetkiä. Neljä tosiaan harvoin näkevää serkusta lomailee boheemin Frida-tädin luona Uikkusaaressa. Oudot tapahtumat hitsaavat joukon kiinteästi yhteen.
  
Veronica Roth: Viillot (tammikuussa)
- Huomasin Rothin uuden teoksen jo englanninkielisenä Goodreadsissa, enkä arvannut, että se suomennettaisiin näin pian. "Cyralla on erityislahja, joka tuottaa hänelle kipua, mutta antaa myös pelottavan voiman - ja hänen tyranniveljensä käyttää sitä häikäilemättä hyväkseen." Hieman erityyppinen tarina siis luvassa kuin Outolintu-dystopiatrilogissa.
  
Hannu Väisänen: Esi-isät (maaliskuussa)
- Oulussa syntynyt, vuodesta 1989 Ranskassa asuva Väisänen sai Finlandia-palkinnon teoksestaan Toiset kengät (2007). Hänen uudessa teoksessaan annetaan nykytilanteen syyksi eriskummalliset esi-isät. Kirjailija on itse kuvittanut teoksensa. En ole lukenut Väisäseltä aiemmin mitään, mutta jokin tässä teoksessa kiinnostaa.
    
    
Mintie Das: Storm Sisters 2 - Hyiset mainingit (tammikuussa)
- Minulla odottelee ensimmäinen Storm Sisters vielä lukupinossa. "Storm Sisters on historiallisia tapahtumapaikkoja kiehtovine tuoksuineen, väreineen ja tunnelmineen – kuohuva valtameri ja sitä seilaavat purjealukset – vauhdikasta kerrontaa, joka vie mukanaan – sekä pitelemättömät tyttöpäähenkilöt, jotka ovat kuin suoraan nykyajasta."
    
J.K. Rowling: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat - Alkuperäinen elokuvakäsikirjoitus (huhtikuussa)
- 18. marraskuuta ensi-iltansa saanut teos nyt myös kirjana. (No, olihan samanniminen kirjanen julkaistu jo vuonna 2001, mutta se oli enemmänkin kryptozoologinen oppikirja kuin romaani.) Mitä tapahtuu, kun Lisko Scamanderin ihmeotukset karkaavat ja aiheuttavat kaaosta keskellä New Yorkia vuonna 1926.

Nicola Yoon: Kaikki kaikessa (huhtikuussa)
- "Maddy on tyttö, joka on allerginen koko maailmalle ja joka elää oman kotinsa suojissa kuin kuplassa. Olly on poika, joka muuttaa naapuriin ja Maddyn sydämeen. -- Siitä seuraa epäilemättä katastrofi." Saan teoksen kuvailusta John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe -tyyppisiä värähdyksiä. Selvästikin nenäliinavaroituksella merkittävä teos. 

  
Justin Cronin: Peilikaupunki (kesäkuussa)
- Croninin dystopiatrilogian päätösosan piti alunperin ilmestyä jo lokakuussa, mutta sen julkaisua on siirretty kesäkuulle. trilogian ensimmäinen osa, Ensimmäinen siirtokunta oli blogini ensimmäinen kirjaesittely. On haikeaa jättää tälle maailmalle jäähyväiset. Tiedän siis mitä teen ensi kesänä. 
  
Stephenie Garber: Caraval (maaliskuussa)
- "Salamannopeasti 25 maahan myyty fantasiaromaani vie lukijansa Dragnan sisarusten mukana Caravalin mielikuvitukselliseen pelimaailmaan, joka tuo mieleen Liisan seikkailut ihmemaassa." Erittäin tehokkaasti itseään kaupitteleva teos - ja se vielä onnistuu siinä. Alkuperäisteos ei ole vielä edes ilmestynyt (se näkee päivänvalon 31.1.2017), joten kyseessä täytyy olla jotain aivan uutta ja poikkeuksellista. 
 
Affinity Konar: Elävien kirja (kesäkuussa)
- Kirja, jossa on keskitysleirikohtalo, identtiset kaksoset ja tohtori Mengelen kieroutuneita kokeita, menee heti kiinnostavien teosten listalle. Kun soppaan lisätään vielä katoava kaksonen ja kostoretki, täytyy todeta, että tämä on pakko lukea. Voisin kuvitella tämän myyvän myös jollekin elokuvastudiolle.
   
Anne Leinonen; Kirjanoita (toukokuussa)
- Tuotteliaan Leinosen uusi nuortenteos on jo nimestä alkaen kiinnostava. "17-vuotias Aura näkee välähdyksiä toisesta maailmasta." esittelytekstissä on koukuttavia sanoja: Menetettyjen unelmien talo, kirjojen mahti ja tasapaino kahden kaupungin välillä. 

Pasi Pitkänen: Kadonneiden eläinten saari (huhtikuussa)
- Pitkänen on kuvittanut mm. Timo Parvelan ja Bjørn Sortlandin Kepler62 -sarjan ja Tuutikki Tolosen Mörkövahti -sarjan. Onkin siis ehdottomasti tutustuttava tähän uuteen teokseen, josta sanotaan, että se "tuo mieleen kuuluisat edeltäjänsä, Tarzanin, Mowglin, Robinson Crusoen, Sendakin Hassut hurjat hirviöt tai Jack Londonin seikkailutarinat, mutta on kerronnaltaan täynnä nykyaikaista vauhtia ja visuaalista voimaa." Kansikuvasta syntyy Hayao Miyazaki vaikutelma.
 
   
10 kiinnostavinta tulevaa teosta:
  1. K.K. Alongi: Ansassa 
  2. Alan Bradley: Kuolleet linnut eivät laula
  3. Jessie Burton: Nukkekaappi 
  4. Justin Cronin: Peilikaupunki
  5. Stephenie Garber: Caraval 
  6. Affinity Konar: Elävien kirja
  7. Anne Leinonen; Kirjanoita
  8. J.K. Rowling: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat - Alkuperäinen elokuvakäsikirjoitus
  9. Shimo Suntila & Christine Thorel (toim.): Varjoisilta kujilta - Novelleja
  10. Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia

torstai 1. joulukuuta 2016

30 sivua päivässä -lukuhaasteen kooste


Karo Hämäläinen haastoi jälleen lukemaan marraskuussa 30 sivua päivässä.
    
  1. Richard Matheson: Olen legenda (48 sivua)
  2. Richard Matheson: Olen legenda (86 sivua), Bjørn Sortland, Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Kepler62 - kirja neljä: Pioneerit (45 sivua) - yhteensä 131 sivua
  3. Bjørn Sortland, Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Kepler62 - kirja neljä: Pioneerit (84 sivua), J. K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi (92 sivua) - yhteensä 155 sivua
  4. J. K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi (137 sivua)
  5. J. K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi (203 sivua), Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa (74 sivua) - yhteensä 274 sivua
  6. Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa (130 sivua)
  7. Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa (170 sivua)
  8. Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa (33 sivua), Henrik Ibsen: Peer Gynt (28 sivua) - yhteensä 54 sivua
  9. Henrik Ibsen: Peer Gynt (94 sivua)
  10. Henrik Ibsen: Peer Gynt (93 sivua), J.R.R. Tolkien: Lohikäärmevuori (32 sivua) - yhteensä 125 sivua
  11. J.R.R. Tolkien: Lohikäärmevuori (36 sivua)
  12. J.R.R. Tolkien: Lohikäärmevuori (36 sivua), Ahndongshik: Lindbergh 1 (101 sivua) - yhteensä 137
  13. Ahndongshik: Lindbergh 1 (107 sivua)
  14. J.R.R. Tolkien: Lohikäärmevuori (50 sivua) 
  15. J.R.R. Tolkien: Lohikäärmevuori (30 sivua)
  16. J.R.R. Tolkien: Lohikäärmevuori (30 sivua)
  17. J.R.R. Tolkien: Lohikäärmevuori (30 sivua) 
  18. Alto Yukimura, Miri Mikawa & Aki: Hopeasokerimestari & musta keiju (158 sivua)
  19. J.R.R. Tolkien: Lohikäärmevuori (47 sivua) 
  20. Salla Simukka: Sisarla - Seikkailu toisessa maailmassa  (108 sivua)
  21. Salla Simukka: Sisarla - Seikkailu toisessa maailmassa (76 sivua), Mei Noguchi: Filandia 2  (178 sivua) - yhteensä 254 sivua
  22. Sanna Isto: Maan alaiset (32 sivua)
  23. Sanna Isto: Maan alaiset (36 sivua)
  24. Sanna Isto: Maan alaiset (89 sivua)
  25. Sanna Isto: Maan alaiset (176 sivua)
  26. Mamoru Hosoda, Yu & Yoshiyuki Sadamoto: Susilapset 2 (162 sivua) ja 3 (212 sivua) yhteensä 338 sivua
  27. Hanna Kauppinen: Kirja jota kukaan ei koskaan lukenut (198 sivua)
  28. Sari Peltoniemi: Taivazalan joutsen (55 sivua)
  29. Sari Peltoniemi: Taivazalan joutsen (145 sivua)
  30. Sari Peltoniemi: Taivazalan joutsen (37 sivua)

Haasteen aikana luettu sivumäärä 3348, teoksia 15

Marraskuun luetut ja klassikkohaaste muistutus

 
Marraskuu oli tänä vuonna todella pimeä niin lumen puuttumisen kuin mm. Yhdysvaltain presidentin vaalien vuoksi, mutta onneksi Karo Hämäläisen luotsaama 30 sivua päivässä -lukuhaaste toi valoa ja hyvän lukuporkkanan. Luinkin kuukauden aikana 15 teosta, joista viisi oli mangaa. Sivuja kuukauden aikana kertyi 3348 sivua, joka jaettuna 30 päivälle tekee noin 110 päivässä. Joinakin päivinä tosin luin vain 30 sivua, parhaana lähes 340 sivua. Ja mangaa lukee nopeasti parikin sataa sivua yhdellä istumalla. 
  
Luetuista neljä oli arvostelukappaleita Risingshadowlle, joten postaan niistä, kun kritiikki on ilmestynyt ensin sivustolla. Kuukauden parhaat lukuhetket vietin Harry Potter -näytelmän, Bradleyn nuoren salapoliisin, Iston maan alla asuvien eläinten ja Lindberghin lentävien olentojen parissa. Heikoin lukukokemus oli yllättäen Peer Gynt, jolta toivoin paljon enemmän. Joulukuussa on luvassa pitkästä aikaa englanninkielistä dystopiaa, yksi jouluteos ja ainakin kissojen maailmanhistoriaa.
  
Tässä kaikki kuukauden aikana lukemani:
  
  

Klasssikkohaaste muistutus


Joululomalla (jos sellaisesta siis pääsee nauttimaan), on hyvää aikaa lukea klassikkoteos tammikuun lopussa olevaa klassikkohaasteen neljättä postauspäivää varten. Minun olisi tarkoitus tuolloin lukea James Herriotin Kaikenkarvaiset ystäväni. Tällä hetkellä haasteseen on ilmoittautunut jo 42 blogia! Ja vielä ehtii tulla mukaan. 

Kuulumisia


Olen kirjoittajana myös Nörttityttöjen blogissa ja ensimmäinen artikkelini on julkaistu 9.11. Kirjoitin arvostelun Markku Soikkelin teoksesta Tieteiselokuvan käsikirja

Päivitin blogin bannerin, niin kuin moni on varmaan huomannutkin. Kävin sitten tutkimassa blogin Picasa-verkkokansiosta bannerihistoriaa vuosilta 2011-2016 ja tein niistä tällaisen kollaasin. Jotain uutta ja jotain vanhaa tuossa viimeisimmässä bannerissani. Olin jo ehtinyt unohtamaan ensimmäisen bannerin kuvat ja sattumalta palasin kuvallisessa ilmaisussa sen suuntaan. 

Haastavinta bannerin suunnittelussa tällä kertaa oli fontin valinta. Tykkään nimittäin tuollaisista vanhahtavista fonteista, mutta nyt halusin siihen jotain tuoreutta. Mitä tykkäätte uudesta ilmeestä? Mikä on suosikkisi näistä neljästä? Oma ääneni jakaantuu kahdelle uusimmalle. Pidän edelleen vanhasta bannerista, mutta ajattelin, että välillä on hyvä tuulettaakin. 
 

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Mamoru Hosoda & Yu: Susilapset 2 ja 3

     
Arvostelukappale
  
Kolmeosainen sarjakuva perustuu Mamoru Hosodan Wolf Children (2012) -elokuvaan. Hahmot elokuvaan on suunnitellut Yoshiyuki Sadamoto, joka tunnetaan erityisesti Neon Genesis Evangelionin hahmosuunnitelijana, mangaversion puolestaan on piirtänyt Yu
    
    
Susilasten vahvuutena on uskomattoman kaunis luontokuvitus, etenkin Amen seikkailessa metsissä Yun taidot pääsevät oikeuksiin. Vertaan sarjaa edelleen Hayao Miyazakin animeen Naapurini Totoro, sillä talo, jossa perhe asuu ja sen lähiympäristö on hyvin samanlainen kuin elokuvan perheellä. Metsästä löytyy jopa suojelijaeläin, joka kissamaisen Totoron sijaan on tässä tarinassa kettu. Luonnokuvaukset tuovat myös mieleeni pelit Shelter ja Meadow, jotka molemmat on tehnyt pieni pelifirma Might and Delight.
  
  
Yuki ja Ame nauttivat uudessa kodissaan ensimmäisen itsekasvatetun sadon saalista, leikkivät ensilumessa ja aloittavat koulunkäynnin. Ensimmäisessä osassa lapset eivät vielä tienneet ollako ihmisiä vai susia, Nyt kuitenkin lasten persoonat ja kiinnostuksen kohteet suuntavat omille poluilleen: Yuki haluaa olla ihminen ja opiskella, Ame hakee puolestaan oppinsa metsästä. Aikanaan hän ottaa metsän suojelijan roolin. 

  
Yukin luokalle tulee uusi poika ja alun hankaluuksien jälkeen heistä tulee kuitenkin ystävät ja ehkä tulevaisuudessa jotakin enemmänkin. Loppu jättää myöhemmän tapahtumat lukijan mielikuvituksen varaan. Susilasten kerronta on yhtä aikaa suloisen pastellinsävyistä (etenkin alun värisivuilla), mutta vastapainona on synkempiäkin sävyjä, elämän raadollisuus toimeentulon, oman polun löytämisen ja kasvukipuilun kanssa. Tämä mangatrilogia on erittäin tasapainoinen kokonaisuus. 
  
  
Takakannesta:
2) Maaseutuelämässä on opettelemista kaupunkilaistyttö hanalle, eikä naapureista erossa pysyminen onnistu aivan odotetusti. Lapsista etenkin Yuki viihtyy minioisti. Ame sen sijaan arastelee alkuun villiä luontoa. Näyttää jo siltä, että elämä alkaisi asettua uomiinsa...
  
3) Yuki tahtoisi kovasti olla suden sijaan ihminen. Mutta kun hän satuttaa koulukaveriaan, salaisuus on uhattuna. Ame puolestaan tuottaa äidilleen huolta viettäessään yhä enemmän aikaa vuorilla... Hana saa yhä uudelleen huomata, että vanhemman osa on vaikea.
  
Ikäsuositus: 11+
  
Suomentanut: Suvi Mäkelä, osa 2: 162 sivua ja 3: 212 sivua, Sangatsu Manga 2016
  
Alkuperäinen nimi: Ookami kodomo no Ame to Yuki (2013)
  
Sarjassa aiemmin ilmestynyt: Susilapset 1

torstai 24. marraskuuta 2016

Richard Matheson: Olen legenda

"Ihminen tottuu pakon edessä melkein mihin vain."
  
     
Richard Mathesonin klassikkoa Olen legenda on kuvailtu Bram Stockerin Draculan lisäksi tärkeimmäksi vampyyriklassikoksi. Se on kirjoitettu jo vuonna 1954, mutta sai ensimmäisen, palkitun suomennoksensa vasta 2007, kiitos Vaskikirjojen. 
  
Olen yrittänyt lukea teosta alkuperäiskielellä keväällä 2009, mutta vanhaa englantia oli paikoin haastavaa lukea. Olinkin yllättynyt, kuinka ajaton teos oli, ei vain tuoreen suomennoksen vuoksi, vaan myös sisällöltään, kun sen viimein luin kokonaan. Jos on nähnyt Will Smithin tähdittämän, vuonna 2007 ilmestyneen samannimisen elokuvan (joka on itseasiassa jo kolmas filmatisointi), voi kirjaa lukiessaan yllättyä, kuinka erilaisia nämä kaksi ovat. Vaikka pidin aikoinaan paljon tuosta leffasta, menee kirja sen edelle. 
   
Oli kuin jokin musta yöllinen olisi ryöminyt ihmisten keskuuteen suoraan keskiajalta, epäuskottavana, ilman vertauskohtaa. Jokin, joka kiistatta esiintyi ainoastaan fantasiakirjallisuuden maailmassa. Vampyyrit kuuluivat menneeseen aikaan: Montague Sommersin teoksiin tai Stockerin melodramaattiseen romaaniin, ne olivat roskakirjallisuuden raakamateriaalia ja kehnojen kauhuelokuvien vakiohahmoja, joisin saatettiin ohimennen viitata tietosanakirjassa. hatara legenda, joka oli kulkeutunut vuosisadasta toiseen. (s. 22)
  
Teoksen päähenkilö on 36-vuotias Robert Neville, joka on linnoitautunut omaan kotiinsa. Hän on laudoittanut ikkunat ja ripustanut joka puolelle itsekasvattamistaan valkosipuleista tehtyjä vampyyrinkarkottimia. Vampyyrit tulevat esiin aina kun aurinko laskee ja kerääntyvät Neville talon eteen heittelemään kiviä ja yrittävät päästä juomaan miehen verta.
   
Teos alkaa tammikuusta 1976 (eli kaksikymmentä vuotta tulevaisuuteen kirjan kirjoittamishetkestä), noin vuoden päästä siitä, kun kaikki alkoi mennä pieleen. Amerikka on jonkin oudon flunssamaisen taudin kourissa, eikä kukaan tiedä mistä on kyse. Ihmisiä alkaa kuolla ja lopulta kunnollisten hautajaisten sijaan kuolleet viedään vain poltettavaksi isolle kuopalle. Immuuni Neville on menettänyt taudille niin tyttärensä kuin vaimonsakin ja on varma siitä, että on viimeinen elossa olevan ihminen.
   
Neville tutkii tapoja tappaa ja karkottaa vampyyrejä ja tekee tieteellisiä kokeita selvittääkseen, mikä aiheutti vampyyri-epidemian. Viimeksi mainittu oli ehkä kirjan tylsin ja epäuskottavin osuus: kuinka mies, joka joutuu lainaamaan kirjastosta kirjoja mikroskoopin käytöstä voisi yllättäen onnistua löytämään vampirismin alkulähteen, jota lääketieteeseen perehtyneet tutkijatkaan (silloin kun sellaisia vielä oli) eivät keksineet. 
  
Teos jakaantuu kolmeen osaan ja ne kertovat katkelmia Nevillen elämästä aina tammikuuhun 1979 saakka. Neville pohtii yksinäisyyden vaikutuksia, ja sitä, kuka onkaan oikeasti paha tässä uudessa maailmassa, missä hän elää. Tämä on teoksen vahvuus ja saa lukijan ajattelemaan, kuinka itse selviytyisi samassa tilanteessa. Kirjan lopussa Neville toteaa: "Minä olen poikkeava, luonnoton. Enemmistö määrittelee, mikä on normaalia, ei yksi mies.
    
Tässä valtavassa kivirakennuksessa, jossa menneen maailman kirjalliset aarteet uinuivat, hiljaisuus oli erityisen ahdistavaa. (s. 71)
  
Olen legenda sisältää muutamia kohtia, jotka tuntuvat kovin tutulta. Olen The Walking Dead fani ja tarina sai välillä sellaisia muotoja, jotka tuntuvat vaikuttaneet mm. Robert Kirkmanin luomaan maailmaan. Mathesonin vampyyreillä kun on myös zombiemaisia piirteitä. Löysin lukiessani myös Fallout-pelisarjan maailmaan sopivia viittauksia, esimerksi ydinpommien mutatoimista superhyönteisistä. Suosittelen teosta lukijalle, joka pitää vampyyreistä ja zombeista, sillä niin ajankohtainen ja tuore tämä klassikko on edelleen.
    
Arvosana:
  
Takakannesta:
Koko ihmiskunta on muuttunut vampyyreiksi - yhtä lukuun ottamatta. Kohtalon oikusta Robert Neville on viimeinen ihminen maailmassa, jonka jokainen muu asukas tahtoisi juoda hänen verensä. Mutta avuttomaksi hän ei jää, sillä yöt hän on turvassa linnoitetussa talossaan ja päivisin hän armottomasti saalistaa ja tappaa vampyyreita. Samalla hän yrittää löytää järkeenkäypää selitystä vampyyrien olemassaololle. Mutta kuinka pitkään yksinäinen mies voi selvitä maailmassa, jossa elää pelkkiä hirviöitä? Vai onko hän sittenkään niin yksin kuin kuvittelee?
  
Richard Mathesonin (1926-2013) Olen legenda on sekä science fictionin että kauhun klassikko, jota on luonnehdittu tärkeimmäksi vampyyriromaaniksi Draculan jälkeen. Samalla se on voimakas kuvaus äärimmäisestä yksinäisyydestä ja turhautumisesta. Kokonainen zombi-apokalypsitarinoiden lajityyppi on saanut teoksesta alkunsa, ja kirja on vaikuttava elämys yhä viisi vuosikymmentä kirjoittamisensa jälkeen. Vuonna 2007 kirjasta valmistui myös uusi elokuvasovitus.
 
Suomentanut:
Vuokko Aitosalo, 163 sivua, Vaskikirjat 2007
 
Alkuperäinen nimi: I Am Legend (1954)
 
Kauhuklassikko on luettu myös täällä: Kiiltomato, Kirjaston kummitusTaikakirjaimet, VinttikamarissaKirjailijan Kellarissa,