torstai 2. heinäkuuta 2020

Kesäkuun luetut

   
Kesäkuussa lukeminen takkuili hieman huonoista yöunista johtuen, kiitos helle ja talomaalarit... Sain kuitenkin luettua seitsemän kirjaa (1860 sivua). Pride-lukuhaaste päättyi ja harmikseni en saanut luettua siihen niin paljoa kuin olisin halunnut (johtuen tuosta aiemmin mainitusta), vain kolme teosta, joista yksi on viisi novellia sisältävä antologia. Onhan sekin kuitenkin enemmän kuin ei mitään. Kesäkuussa oli myös Kirjabloggaajien dekkariviikko, minkä aikana luin kaksi kirjaa (toisen tosin ehdin lukemaan loppuun vasta seuraavalla viikolla).
  
Parhaat hetket vietin uudelleen luetun Kauhun ja kauneuden valtakunnan, ajatuksia herättävän Loukuttajan ja kiehtovalla spefo-troopilla leikittelevän Asa Palon novellin V-sana parissa.
   
Heinäkuussa on luvassa ainakin Naistenviikko ja Kirjabloggaajien klassikkohaaste. Lukupinon ulkopuolella on myös toinen toistaan kiinnostavia teoksia, eli ei hätää, jos ehdin lukemaan kaikki tässä mainitut (vaikka olenkin ehkä yltiöoptimistinen). Säätiedotteiden perusteella heinäkuusta pitäisi tulla suhteellisen viileä, jospa se takaisi paremman nukkumisen ja talokin varmaan on jossain vaiheessa maalattu kokonaan. Onneksi henkilönosturivaihe ja parvekkeiden maalaaminen on jo ohitettu. Voi sitä melua ja hajua. No, onneksi luhtitalon puupinnat näyttävät nyt vähän tuoreemmilta, edellinen pinta (tai mitä siitä oli jäljellä) kun taitaa olla alkuperäinen ysäriltä. 
   
   
Heinäkuun lukupinossa: 
  • Marja Aho: Puunhalaaja
  • Marie Benedict: Rouva Einstein
  • Marta Breen & Jenny Jordahl: Naiset - 150 vuotta vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon puolesta
  • Suzanne Collins: Nälkäpeli - Balladi laululinnuista ja käärmeistä
  • Jenni Hendriks & Ted Caplan: Tosi raskas reissu
  • Stephen King: Laitos
  • Sayaka Murata: Lähikaupan nainen
  • Karen Thompson Walker: Ihmeiden aika

keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Pride-lukuhaasteen kooste

     
Pride-kuukausi oli tänä vuonna varsin poikkeuksellinen, kiitos Covid-19. Niinpä Pride-lukuhaaste oli sitäkin tärkeämpi, sillä kulkueet ja muut tapahtumat siirtyivät syksyyn. Otin haasteen tiimoilta yhteyttä Oulun, Kuopion ja Helsingin kirjastoihin ja olin yllättynyt, kuinka lämpimästi haaste otettiin niissäkin vastaan. Kallion kirjastoon tehtiin Top 20 sateenkaarikirjavinkeistäni näyttely, Oulun kirjastoissa oli (tai ainakin lähikirjastosta bongasin) sateenkaarevia kirjoja esillä hyllynpäädyssä ja Kuopion kirjaston kanssa olen syksyllä tekemässä Zoomissa sateenkaarikirjavinkkausta, mistä myöhemmin lisää. 
  
   
Oma lukusaldoni jäi laihanlaiseksi, sillä kesäkuussa olen kerännyt paljon univelkaa huonosti nukuttujen öiden takia (kiitos helteiden, mutta samaan aikaan luhtitalo, jossa asun on ollut maalattavana ja siitä aiheutuvat ääni- ja hajuhaitat ovat häirinneet etenkin aamuisin). Onnistuin kuitenkin lukemaan kolme teosta. 
     
   
Mitä sinä luin pride-lukuhaasteeseen? Kommentoi alle, niin kerään luetut vinkkilistaksi ensi vuotta varten.
  • Camilla Gunnarsson: När mammorna blev kära | Klassikkojen lumoissa
  • Jenny Jägerfeld: Brorsan är kung | Klassikkojen lumoissa
  • Amy Lowell: Sanojesi vaalea hunaja | Klassikkojen lumoissa
  • Riina Mattila: Järistyksiä | Kirjoja ja kikatuksia
  • Johanna Pohtinen: Tavalliset pervot | Klassikkojen lumoissa
  • Emma Puikkonen: Lupaus | Kirjan jos toisenkin
  • Kalervo Pulkkinen (toim.): Tom of Finland: Välähdyksiä nimimerkin takaa | Klassikkojen lumoissa
  • Terhi Rannela: Amsterdam, Anne F. & minä | Kirjoja ja kikatuksia
  • Janne Saarakkala: Sen pituinen se | Kirjan jos toisenkin
  • Mariko Tamaki & Rosemary Valero-O'Connel: Laura Dean Keeps Breaking Up with Me | Oksan hyllyltä
  • Tiina Tuppurainen: Kuvittelen sinut vierelleni | Kirjan jos toisenkin
  • David Walliams: Poika ja mekko | Klassikkojen lumoissa 

tiistai 30. kesäkuuta 2020

Joona Koiranen (toim.): Äänellä jonka kuulet - Spekulatiivisia novelleja sukupuolen moninaisuudesta

   
Lukuhaasteissa: Pride-lukuhaaste, Popsugar Reading Challenge: An anthology 
   
Sain vinkin Joona Koirasen toimittamaan antologiaan Äänellä jonka kuulet - Spekulatiivisia novelleja sukupuolen moninaisuudesta, kun kysyin Twitterissä parhaita lukuvinkkejä sateenkaarevasta kirjallisuudesta. Tämä olikin varsin mielenkiintoinen tuttavuus! Kokoelmassa on viisi novellia, joista etenkin kaksi ensimmäistä ovat dystopioita, joissa trans- ja muunsukupuolisuus ovat periaatteessa laittomia. Näihin on selvästi otettu ideoita omasta ajastamme, jossa on edelleen ihmisiä, jotka eivät halua hyväksyä ihmisyyden moninaisuutta.
   
Ensimmäinen novelli Pure mun anananasta on velopunk-romaaneistaan tunnetulta Taru Luojolalta ja tämä lyhyt tarina sijoittuu samaan maailmaan. Tapahtumat alkavat valtiossa nimeltä Murica, jonka päättelen olevan entinen Yhdysvallat. Kaksitoista vuotta aiemmin kaikki transsukupuoliset erotettiin armeijasta ja sen jälkeen suurin osa tummaihoisista, latinoista ja aasialaisistakin lähti masta. 
  
Kaksi sotilasta lähetetään soluttautumaan Batanaramiin, jonne on paenut joukko transihmisiä, joita pidetään uhkana Muricalle. Twin-Cam on palannut kaappiin ja saanut pidettyä työnsä, koska ei erotu ulkonäöltään liikaa. Hänelle ja hänen niin ikään nimimerkkiä käyttävälle kollegalle on kerrottu, että Batanaram on roistovaltio, joka on köyhä ja jossa ei ole vapautta, mutta heidän saavuttuaan toiseen maahan, he saavat huomata, että asunto, ruoka, lääkäri ja osa vaatteista annetaan tulokkaillekin ilmaiseksi. Jopa sukupuolen moninaisuuteen suhtaudutaan avoimesti.
  
"Oletteko tulleet Muricasta?" Kyllä. "Vainotaanko teitä sukupuolenne takia?" Ky-kyllä. "Olisiko teidän vaarallista palata sinne?" Kyllä. "Siinä tapauksessa tervetuloa Batanaramiin!" (s. 24)
  
Novellissa käytettiin termiä kvääri, joka on suomennos monelle varmaan tutummasta sanasta queer. Luojola käyttää muutoinkin värikästä kieltä, esimerkiksi polkupyörä on fitsi, pudottamisen sijaan römpsäytetään ja ananakset taivutetaan anananaina. 
   
Toinen novelli, Chia on Heidi Airaksisen kynästä. Se kertoo kahdesta ihmisestä, jotka eivät mahdu "standadrdiin". Ihmiset on jaettu eri yhteiskuntaluokkiin pisteytyksillä ja "poikkeavasta seksuaalisuudesta tai epäselvästä sukupuolesta tuomitut kansalaiset" ja "samansukupuolisesta haureudesta" syytetyt menettävät suurimman osan pisteistään ja saavat alimman luokituksen, minkä lisäksi heidät määrätään "eheyttävään hoitoon". Jopa kadut on jaettu kaistoihin, joilla eri luokkiin kuuluvat kulkevat. Novellissa on kiehtovia sateenvarjotarkastajia, joiden merkitys jäi kuitenkin hieman kryptiseksi.
 
Chia oli tosin menettänyt pisteitä jo syntyessään. Hänen kehonsa ei täyttänyt sukupuolen binäärisiä standadrdivaatimuksia, joten hänen kohtalonsa oli sinetöity jo synnytyslaitoksella. (s. 62-63)
    
Kolmas novelli on kokelman kummallisin (enkä tarkoita tätä negatiivisessa mielessä). Sinä et ole kasvi on Edi Kabonin kirjoittama. Se kertoo hyvin kiehtovalla tavalla muuttuneesta ihmisten yhteiskunnasta. Ensinnäkin, sanaa ihminen ei enää käytetä, sen tilalla on sana olemus. Olemukset käyttävät hupullisia kaapuja ja kommunikoivat puhumisen sijaan otsaruutujen välityksellä, sillä ruumista ei ole, on vain mieli. Pinnan alla kuitenkin kuplii kapina.
 
Hän katseli vastaantulevia olemuksia, jotka näyttivät kaikki tismalleen samanlaisilta. Ainoastaan pituus erotti heidät toisistaan. (s. 77)
  
Oma suosikkini on kokoleman neljäs novelli, Asa Palon V-sana (jolle annan neljä tähteä). Se hyödyntää spefisarjoista tuttua trooppia eli jossain vaiheessa tulee jakso, jossa hahmojen pitää päättää kumpi koetuista maailmoista on oikea, kumpi harhaa. Näitä on ollut mm. Doctor Whossa (kausi 5, jakso 7 "Amy's Choice") ja Buffy, vampyyrinmetsästäjässä (kausi 6, jakso 17 "Normal Again").
 
Pyydän paperia ja kynää ja piirrän huojuvan, alkueliötä muistuttavan alueen. Selitän, sen olevan eräänlainen spektri. Että siinä missä heidän näkökulmastaan on olemassa ainoastaan kaksi vastakkaista sukupuolta, kuin janan eri päät, minulle koko spektri on yksi suuri sukupuoliavaruus. Minä en osaa asettaa itseäni janalle, tarvitsen avaruuden verran tilaa ollakseni minä. (s. 123-124)
  
Päähenkilö Auri elää polyamorisessa kommuunissa maailmassa, joka postapokalyptinen (kun kirjoitin J.S. Meresmaan Dodosta peräänkuulutin lisää polyamoriaa kirjallisuuteen, en kyllä arvannut, että näin nopeasti olisin saanut lisää). Mitään tarkkaa ei kerrota, mutta pieniä vihjeitä vilahtelee tekstissä. On saastealue, joka leviää ja radiokanavia hiljenee laitteiden hajottua. "On kulunut vasta pari sukupolvea siitä, kun maailmassa alkoi uusi aamu pitkän ja pimeän romahduksen jälkeen." Tässä maailmassa ihmiset ovat palanneet kalevalamaisille juurilleen, elämistä puhutaan eufemismein "etteivät ne kuule ja ota kutsuna". Esimerkiksi variksia karkotetaan loitsuin ja niitä kutsutaan harmaapaidoiksi, roskapuluiksi, paskalinnuiksi, vainovarpusiksi ja mustapäiksi.
 
En minä ole... nainen. Saan soperrettua ennen kuin itku tulee. -- Kaikki tämä epäily, kyseleminen ja olettaminen ovat väsyttäneet minut. -- Minua kuulusteltiin. Yksi oli ainakin lääkäri, ja hän yritti udella minulta, miksi minä en tunne kuuluvani siihen sukupuoleen, mihin henkilötunnukseni minut lokeroi. Ja että mikä minä sitten olen. (s. 117 ja 123)
  
Välillä Auri näkee unta toisesta maailmasta, jossa on kyberpunkmainen ja totalitaristinen fiilis. Hän on kieltäytynyt tekemästä ilmaista työtä, päätynyt aktivoitavaksi ja hallituksen naisille osoitettuihin yhteiskunnan rakentamiseen liittyviin tehtäviin, vaikka Auri ei identifioidu naiseksi. Loppu on avoin, mutta lukijalle annetaan vihjeitä, kumpaan maailmaan Auri lopulta asettui. Tätä novellia oli tosi kiva lukea! 
  
Kokoelman viides novelli on antologian ainoa kauhugenren edustaja. Nalle Mielosen Ulvova talo kertoo kartanosta, joka sijaitsee Pohjois-Karjalassa, vain täpärästi Suomen puolelle jääneellä mäellä, millä on pitkä historia. Paikka tunnetaan Neidonlehdosta, maagisesta energian risteämiskohdasta, missä on tehty urhauksia ja palvontaa. Kartano on rakennettu tuon pyhätön ympärille. 
 
Eniten Hukkaa kuitenkin vaivasi tohtori Kajaksen maalaamat taulut, joita oli ripoteltu -- ympäri taloa. -- maalauksissa toistui keltaiseen puettu hahmo, joka esiintyi joissakin teoksissa miehenä, toisissa naisena. Ja lähes aina hänen läheisyydessään oli myös pimeydestä tunkeutuva olento, jonka muoto vaihteli -- osia vuohesta kuin mustasiipisestä korpista. (s. 144)
  
Talo alkoi ulvoa vasta 1970-luvulla, kun sen omistaja vaihtui. Myös kartano muuttui uuden omistajan aikana, sillä hän rakensi kartanoon kuumepainajaista muistuttavia, käärmemäisesti luikertelevia käytäviä, piilotettuja kulkuväyliä, salaisia huoltoportaikkoja ja paneelien taakse kätkettyjä huoneita. Novellin päähenkilö on taiderestauroija nimeltään Hukka. "Onko se sinun oikea nimesi? -- Kuinka niin arkipäiväisen oloinen utelu saattoi tuntua niin uskomattoman sopimattomalta?"
 
Joillekin ihmisille sana "trans" oli kirosana, joka muutti heidät hetkessä näennäisen tavallisista kansalaisista heinähankoja ja soihtuja heiluttaviksi lynkkauspartioiksi. Kuinka vaikeaa heillä mahtoikaan olla näinä moderneina aikoina. Ennen pedot sentään tunnisti: Frankensteinin hirviö oli -- selkeä kummajainen. Mutta nykyään hirviöt pukeutuivat valepukuihin, söivät hormoneja, kävivt leikkauksissa ja hiiviskelivät väärissä pukukopeissa saalistamassa seuraavaa uhriaan. Mikään ei ollut turvassa, eivät edes julkiset naistenhuoneet ja niiden pyhä koskemattomuus. (s. 149)

  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Sukupuolen moninaisuudesta puhutaan yhä enemmän, mutta merkitystä on myös sillä, kuka puhuu. Tämän antologian tarkoituksena on nostaa esiin lahjakkaita kirjoittajia ”meiltä meille” -periaatteen mukaisesti.
  
Kokoelman viisi novellia kertovat dystooppisista tulevaisuuksista, joissa piilee toivon ja rakkauden siemen, yhteiskunnista, joissa kaikki ei ole sitä miltä näyttää, sekä talosta, jonka kammottaviin sokkeloihin on piilotettu ikiaikainen voima.
  
Tämä kirja on tehty juuri sinulle.
  
173 sivua, Ääres 2019
    
Luettu myös täällä: Nuori voima

lauantai 27. kesäkuuta 2020

Nörttityttöjen lukumaraton 27.-28.6.2020 (päättynyt)

Kuva: Unplash

Nörttityttöjen blogissa järjestettiin tälle viikonlopulle lukumaraton ja ajattelin osallistua, jotta saisin Pride-lukuhaasteeseen varaamani teokset luettua. 
  
Maraton alkaa siis osaltani tänään lauanaina klo 20:30. Ensimmäisenä luen loppuun Libba Brayn Kauhun ja kauneuden valtakunnan, jota on jäljellä sellaiset 130 sivua. Sen jälkeen luullakseni luen Äänellä jonka kuulet: Spekulatiivisia novelleja sukupuolen moninaisuudesta.

Maraton päättyy sunnunaina klo 20:30. Luin Kauhun ja kauheuedn valtakuntaa sivulta 237 loppuun sivulle 360, eli siitä tuli 123 sivua. Äänellä jonka kuulet -antologiasta luin kolme ensimmäistä novellia sivulle 100 asti eli Taru Luojolan Pure mun ananasta, Heidi Airaksisen Chia ja Edi Kabonin Sinä et ole kasvi.

Yhteensä maratonin aikana luin siis 223 sivua, mikä on näillä helteillä ihan hyvä suoritus. 


Nelli Hietala: Kielillä puhumisen taito

"- No one, including me, has not found me yet, vitsailen.
Celine vilkaisee minua nopeasti.
- That's because you are not on the map."
    
        
Lukuhaasteissa: Pride-lukuhaasteYA-lukuhaaste: Kirja sijoittuu paikkaan, jossa haluaisit käydä, Popsugar Reading Challenge: A book with a pun in the title
      
Nelli Hietalan Kielillä puhumisen taito on ollut lukulistallani jo jonkin aikaa, vaikka sen kansikuva ei olekaan kaikkein houkuttelevin. Aluperin olin suunnitellut lukevani tämän Helmet-lukuhaasteeseen pari vuotta sitten, kohtaan kijoittajalla on sama nimi kuin jollakin perheesi jäsenellä. Toinen siskontytöistäni on myös Nelli, mutta jostain syystä en tuolloin tullutkaan tätä lukeneeksi, vaikka varasin kirjan kirjastostakin. 
  
Sanoja, joiden merkitys on suuri, ei ole helppoa lausua. Minun maailmani oli sellaisia täynnä. (s. 7)
  
Nyt viimein tartuin kirjaan, sillä huomasin jostakin, että tässä on sateenkaariteemoja. Liitän kirjan myös YA-lukuhaasteeseen, vaikka kirja onkin kaiketi luokiteltu "aikuistenkirjaksi". Minusta tämä kuitenkin sopii erinomaisesti YA-kategoriaan: se kertoo päähenkilön oman äänen etsimisestä ja sen asian tunnustamisesta, että hän on ihastunut odottamatta tyttöön, vaikka onkin ollut aiemmin suhteissa miesten kanssa. Sara kertoo tarinaansa nykyhetkessä, ollessaan 25-vuotias ja takaumina viisi vuotta aiemmin tapahtuneeseen. 
  
En ole uskaltanut puhua rakkaudesta läheskään niin monta kertaa kuin olisin voinut tai jopa toivonut, mutta vain yhtä kertaa minä kadun. (s. 37)
   
Kirjan teemoissa on myös perinteisiä YA-piirteitä: ärrä-vika, jonka takia Sara on muuttanut lukuisia kertoja, kuten 19-vuotiaana Irlantiin, jonne kirja miltei kokonaan sijoittuu (sillä englanninkielessä R-äännetään eri tavalla kuin Suomessa) ja jättänyt sen takia tutustumatta jopa satoihin ihmisiin. Dublinissa Sara rakastuu palavasti ranskalaisen kämppiksensä kurkkuärrään, "jota Celine vilautti keskustelussa kuin pitsisen alusasun olkainta". Pohditaan aikuisuuden haasteita.
  
Minusta on mukava nähdä hänet sellaisena: hänen tullessa suihkusta meikit poskilla, niistäessä nenää flunssaisena -- sovittaessa ihonsävyisiä alusvaatteita juhlamekon alle -- Niinä hetkinä tunnen näkeväni Celinen tavallista inhimillisempänä ja selkeämpänä, jollakin tapaa vapaana siitä maalauksellisesta kauneudesta, jonka vanki hän on. (s. 30)
  
Takaumat sijoittuvat jouluaattoon, kun Sara ja Celine ovat suunnittelemattomalla road tripillä, sillä yksi asia on johtanut toiseen ja se edelleen kolmanteen. Koko teoksen ajan heidän välillään on jännite, mutta Hietala keskittyy enemmän päähenkilön kielellisiin pohdintoihin, kuin näiden kahden suhteen rakentamiseen. Vasta puolen välin jälkeen lukijan mielenkiintoa ruokitaan kutkuttavasti, mutta loppu jää avoimeksi. Jos viimeisten sivujen tapahtumat olisivat menneet kirjan aiemman tunnelman mukaisesti, oliin pitänyt tästä kokonaisuutena vähemmän. Nytkin kirjan on vain ihan ok, mutta lopun armopala nosti pisteitä. 
  
Celinen miehet eivät minua vaivaa, he tuntuvat enimmäkseen sävyisiltä ja hiukan hölmöiltä. Naispuoliset ystävät sen sijaan -- saavat minut kihisemään kiukusta. Haluan olla ainoa nainen Celinen elämässä. Haluan olla lähempänä kuin kukaan muu, tuntea hänet paljaimmillaan, todemmillaan, iljettävimmillään, kauimpana siitä ihmisestä, joka tämä tahtoisi olla. (s. 124)
  
Pidin kyllä Hietalan tyylistä kirjoittaa, eri fonteista ja kielitieteellisestä jargonista, joilla luotiin kuva Saran suhteesta ärrään. Takaumat oli kirjoitettu ärrällisiä sanoja vältellen, mikä teki lukemisesta (ja varmaan näiden kohtien kirjoittamisestakin) kiinnostavaa. Olen itsekin ollut ala-asteella ärrän takia puheopetuksessa ja pystyin hyvin samaistumaan Saran kokemuksiin siitä, kuinka hanakasti luokkatoverit tarttuivat tähän asiaan. 
      
Ajattelen Celinen alushousuja. -- Ajattelen joustavaa, valkoista kangasta Celinen sileää ihoa vasten, hänen oliivinsävyistä vatsaansa. Sivelen mielessäni kuminauhan ja ihon välistä kynnystä. -- Celinen tavalliset, valkoiset, seksittömät alushousut ovat hämmentävällä tavalla kiihottavinta, mitä olen nähnyt pitkään aikaan. (s. 136-137)
   
Teoksella oli hauskasti muutamia samankaltaisuuksia Marja Ahon Loukuttajan kanssa, esimerkiksi kummankin kirjan päähenkilöllä on vaikea suhde puhumiseen, heitä on koulukiusattu, kumpikin on kasvissyöjiä ja huolissaan planeetasta sekä molemmissa kirjoissa päähenkilöt pohtivat joutsenia ja hanhia. Lisäksi molemmissa kirjoissa esiintyy sana kielipuoli, johon en ollut koskaan aikaisemmin törmännyt.
    
Joulu, nykyisessä muodossaan, on pelkkää satua ja kauppiaiden juhlaa, ilkeämielinen juoni mammonan kokoamiseksi, luonnon tuhoamiseksi, maapallon saastuttamiseksi. (s. 72)
      
Oli kiinnostavaa muodostaa kokonaiskuvaa menneen ja nykyhetken vaihdellessa, Saran paljastaessa asioita murunen kerrallaan. Harmillisesti Celinen hahmo jää hieman etäiseksi. Kirjan kiellinen kikkailu oli kiinnostavaa, enkä ärsyyntynyt siitä, toisin kuin joissakin lukemissani kommenteissa (ylösalaiset ärrät olivat jopa vallan hauskoja). Joku oli myös nostanut esiin kirjan ontuvan englannin, mutta kieltä teoksessa puhuvat enimmäkseen sellaiset hahmot, joille se ei ole äidinkieli. Ja eivät kieltä koko ikänsä puhuneetkaan aina puhu täydellistä kirjakieltä, joten minulle dialogi tuntui luontevalta.  
  
Minun on aina ollut helppo nähdä viehättävyyttä sielläkin, missä muut eivät sitä huomaa -- Tuo aavistuksen vinksahtanut näkökulma on muodostunut käytännössä elämäntehtäväkseni ja olen alkanut vältellä kauneutta siinä muodossa, jossa kiiltäväpintaiset muotilehdet sitä edustavat. (s. 134)
    
  
Arvosana:
    
Takakannesta:
Saralla on ärrävika. Hän on vältellyt r-kirjainta koko kouluaikansa. Kahdeksan vuotta toivottomana päättyneen puheterapian jälkeen hän muuttaa Irlantiin, koska englanniksi r on yleensä pehmeä puolivokaali. Mutta muuttuuko mikään, kun nainen lakkaa olemasta Sara, teräväreunainen heinä, ja hänestä tulee neljäs Raamatussa mainittu nainen, Sarah? Voiko identiteetti olla yhden äänteen varassa?
   
Irlannissa Sara ihastuu kuvankauniiseen, ärränsä pariisilaisittain sorauttavaan huonekaveriinsa Celineen. Dublinia kiertävän jouluisen roadtripin aikana hänen on pakko selvittää, onko hänellä rohkeutta rakastaa ja olla oma itsensä.
   
Kielillä puhumisen taito on herkkä ja kiehtova romaani nuoren naisen identiteetistä, ystävyydestä ja Rakkaudesta isolla ärrällä. Kahdessa aikatasossa kulkeva romaani kuljettaa lukijaa kepeästi ja varmasti kohti loppuhuipennusta, jossa ei ole mitään vääjäämätöntä.
     
207 sivua, Aula & Co 2017