sunnuntai 9. elokuuta 2020

Tove Jansson: Taikurin hattu

"Tällä tavoin he löysivät Taikurin hatun ja veivät sen mukanaan kotiin aavistamatta, että he sen avulla muuttivat Muumilaakson kaikenlaisten taikuuksien ja omituisuuksien temmellyskentäksi."
    
   
  
Lukuhaasteissa: Klassikkokesä
  
Huomasin vähän aikaa sitten kalenteria selatessani, että Tove Janssonille ehdotettu ensimmäinen liputuspäivä on tulossa 9.8. Halusin juhlistaa päivää lukemalla jonkin muumikirjan ja sattumalta lukupinostani löytyi Taikurin hattu, jonka oli lainannut kirjastosta yhtenä ehdokkaana Kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen. 
  
Ulkona oli elokuisen pimeää, ja puutarha oli täynnä samentinmustia varjoja. Metsä suhisi synkästi ja kiiltomadot olivat liikkeellä taskulamppuineen. (s. 115)
  
Olen lukenut näitä Muumi-kirjoja hyvin epäjärjestelmällisesti, noin kirjan vuodessa. Aloitin sarjan Muumilaakson marraskuusta, joka oli 2013 perustamani lukupiirin ensimmäinen teos. Taikurin hatun jälkeen ovat lukematta enää Muumipapan urotyöt ja Muumipappa ja meri. Tätä osaa olen säästellyt, vaikka kaksi kolmesta etukäteen kaikkein kiinnostavimmaksi arvelemaani teosta luin jo aikoja sitten, nimittäin Vaarallisen juhannuksen sekä Muumipeikko ja pyrstötähden. Nämä kolme kirjaa sisältävät suuren osan lempijaksoistani Muumilaakson tarinoista. Ja pari pelottavintakin, kuten sen, kun Muumipeikko muuttuu kummituseläimeksi, Mörkö esittäytyy ja kirjan nimikkohahmo taikuri tulee mustalla pantterillaan ratsastaen Muumilaaksoon.
  
 Eikö kukaan usko minua? parahti Muumipeikko. –Äiti, katso minua tarkkaan, täytyyhän sinun tuntea oma muumilapsesi! (s. 32)
    
Kirjana Taikurin hatttu sisältää viisi lukua, mutta animaatiossa tarina jakaantuu n. 12 jaksoon. Ensimmäiset kahdeksan osaa (Kevät saapuu muumilaaksoon, Taikurin hattu, Hylky rannalla, Tervetuloa Hattivattien saarelle, Hattivattien salaisuudet, Tiuhti ja Viuhti, Arvoituksellinen matkalaukku, Taikuri ja kuningasrubiini) ottavat vähemmän vapauksia tarinan suhteen kuin osat 18-21 (Trooppiset taikasiemenet, Viidakko, Muumipeikko pelastaa tiikerit, Nuuskamuikkunen lähtee etelään), joista nuo viidakko-teemaiset pohjaavat yhteen kirjan luvuista, mutta ovat lisänneet paljon kaikkea kiinnostavaa tarinaan. Lisäksi osa tapahtumista taitaa olla ripoteltu yksittäisiin jasoihin sinne tänne, muistelen, että jättiläismäisen kalan pyydystäminenkin olisi animaatiossa nähty. 
    
– Uskallatteko kuunnella, jos kerron kauhean jutun? kysyi Nuuskamuikkunen. -- – Maailman lopussa on huimaavan korkea vuori. Se on musta kuin noki ja sileä kuin silkki. -- kaikkein korkeimmalla huipulla on Taikurin talo. (s. 87)
  
Tämä onkin muumikirjojen ja animaation ero. Tarina on periaatteessa molemmissa sama, mutta kummassakin on omia yksityiskohtia, jotka eroavatusein suurestikin toisistaan. Isoin ero on hahmoissa. Kuka tulee missäkin vaiheessa mukaan (kirjoissa hahmoja tulee jokaisessa osassa lisää, eli kaikki keskeisetkään hahmot eivät tunne toisiaan alusta saakka). Taikurin hatussa tutustutaan tietenkin Tiuhtiin ja Viuhtiin, Mörköön ja Taikuriin. Yllätyin, kun Mörkö yllättäen puhui ja Hemuli oli niin usein mukana seikkailuissa, sillä animaatiossa hän on vain pienessä sivuroolissa. 
  
Tätä jokea pitkin he olivat purjehtineet aikoinaan monia merkillisiä elämyksiä kohti, ja jokaisella matkalla he olivat löytäneet uusia ystäviä ja vieneet heidät mukanaan kotiin Muumilaaksoon. Muumipeikon isä ja äiti ottivat kaikki heidät tuttavansa vastaan yhtä rauhallisesti. Sisään tuotiin vain uusia vuoteita ja ruokapöytää suurennettiin. Niin Muumitalosta oli tullut hulinatalo, missä jokainen teki mitä päähän pälkähti eikä kukaan pitänyt murhaita huomisesta. (s. 11)
  
Taikurin hatussa seurataan muumien ja heidän ystäviensä elämää ensilumen laskeutumisesta kevään ensimmäiseen päivään ja aina syksyn alkuun. Paljon ehtii siinä ajassa tapahtua. Yllätyin myös siitä, että Nuuskamuikkunen nukkuu talviunta! Kirjassa on myös paljon asioita, joita ei tyypillisesti lastenkirjoissa kohtaa. Muumipappa kastelee tupakan taimia ja laittaa boolia (kirjasta löytyy siihen myös resepti!) ja Muumipeikko pelaa Nuuskamuikkusen kanssa pokeria. Erikoisesti Muumipeikko leikkii Taikurinhatusta kasvaneessa viidakossa Tarzania ja puhuu englantia. Tämä ei jotenkin tuntunut sopivan mielikuvaani Muumilaaksosta, samoin uutissähkeen lähettäminen Muumimamman kadonneesta käsilaukusta vaikutti kummalliselta. 
  
Nuuskamuikkunen -- näperteli kaislaveneitä, jotka laski purjehtimaan virran mukana. 
 Minne ne menevät? kysyi Muumipeikko. 
 Sellaiseen paikkaan, missä minä en ole, Nuuskamuikkunen sanoi.
--
 Minulla on suunnitelma. Mutta siinä ei voi olla kahta, ymmärräthän. 
– Sinä aiot lähteä. 
Nuuskamuikkunen nyökkäsi.
--
– Milloin sinä lähdet? Muumipeikko kysyi. 
– Nyt heti! Nuuskamuikkunen sanoi. -- Hän hyppäsi alas sillankaiteelta ja nuuhki aamuilmaa. Oli hyvä vaelluspäivä. (s. 127)
  
Muumimammasta tuli tässä kirjassa suosikkihahmoni. Esimerkiksi hän teke aamupalaksi pannukakkua (ja edellisen päivän puuro jää syömättä), hän pyytää Muumipeikkoa ystävineen asumaan muutaman päivän luolassa, koska on kuuma ja he vain riitelevät, eikä hän jaksa katsoa heitä. Tällä aikaa mamma vetäytyy päiväunille, "sillä hänestä mikään ei ollut mukavampaa kuin nukahtaminen sateen ropinaan". 
  
Muumimamma juoksutti hänelle heti pannukakkua ja hilloa suuren lautasen. -- Sellainen henkilö, joka syö pannukakkua ja hilloa, ei voi olla kauhen vaarallinen. (s. 146)
    
Muumikirjat:
   
Arvosana:
   
Takakannesta:
Muumipeikko ja hänen ystävänsä löytävät vuoren huipulta korkean mustan hatun. He vievät sen kotiin aavistamatta, että hatun takia Muumilaakso muuttuu taikuuksien ja omituisuuksien temmellyskentäksi.
  
Outoja pilviä liikkuu taivaalla; yhtäkkiä Muumipeikko on kummituseläin. Joudutaan hattivattien kammottavaan piiritykseen, ja muumitalosta tulee viidakko.
  
Muumimamma saa takaisin käsilaukkunsa, hän järjestää suuren ilojuhlan, ja Muumilaaksoon saapuu - taikuri.
  
Suomentanut: Laila Järvinen, 153 sivua, WSOY 2018 (tarkistettu suomennos, 1. painos 1958)
    
Alkuperäinen nimi: Trollkarlens hatt (1948)

Kuvittanut: Tove Jansson
      

tiistai 4. elokuuta 2020

Heinäkuun luetut

  
Huh, heinäkuu oli aika haipakkaa. Luin ja postasin kuusi kirjaa Naistenviikolle, osallistuin Kirjabloggaajien klassikkohaasteessa 11. kierrokselle ja kuunvaihteen viikonloppuna osallistuin myös perinteikkäälle Kirjabloggaajien kesälukumaratonille. Ylläolevat kirjakuvat ja paljon lisää löytyy Instagram-tililtäni.
   
Antoisimmat lukuhetket tarjosivat aborttia käsittelevä YA-kirja Tosi raskas reissu, feminististä ahdistusta ja raivoa herättelevä Rouva Einstein ja maapallon oudosta hidastumisesta johtuvan muutoksen kanssa elämisestä kertova Ihmeiden aika. Yhteensä luin 14 kirjaa, (2624 sivua).
  
Kaikki heinäkuussa luetut: 
       
  
Heinäkuun puolivälissä kävin pitkästä aikaa kirpparilla, kun ne aukesivat jälleen. Löysinkin kivan pinon edullisia teoksia. Mukaan tarttui myös syksyn ja talven iloksi tosi aidon näköinen tekokukka. 
  
• Astrid Lindgren: Yksityisetsivä Kalle Blomkvist (1,50€)
• Mary Shelley: Frankenstein (3€)
• Waldemar Bonsels: Maija Mehiläinen (1,50€)
• Camilla & Vivevca Sten: Synkät vedet 2 & 3 (2€/kpl)
• J.K. Rowling: The Crimes of Grindelwald (4€)
  
Isäni vanha Kalle mestarietsivä sai sarjan ensimmäinen osan hyllykaverikseen. Opin, että Maija Mehiläinen on alunperin ilmestynyt kirjana, vain animaatio ja sarjakuva olivat minulle tuttuja lapsuudesta. Oivallinen klassikkopelastus Frankensteinin ohella. Toinen osa Ihmeotukset-leffakäsiksestä oli niin nätti, että vaikken ensimmäistäkään osaa ole vielä lukenut (odottelee lukupinossa), halusin kotiuttaa sen. Synkät vedet -sarjan luen Halloween -haasteessa ja annan sitten kirjat siskolleni koululuokkansa hyllyyn.
      
Elokuussa on luvassa ainakin sarjakuvia (muutaman olen jo kirjastosta lainannut, mutta suosituksia saa antaa), sillä yritän saada vielä useamman ruudun ruksittua Sarjishaasteesta ja YA:ta, koska bingohaasteessa on aikaa enää syyskuun loppuun. 
  
Elokuun lukupinossa: 
  • Henrik Fexeus: Ensimmäiset
  • Ørjan Nordhus Karlsson: Peilin takana
  • Beth O'Leary: Kimppakämppä
  • Nora Roberts: Viimeinen taistelu
  • Maria Turtschaninoff: Maresi
  • Andy Weir: Artemis
   

perjantai 31. heinäkuuta 2020

Elokuun lukumaraton 1.8.2020 (päättynyt)

  
Oksan hyllyltä -blogissa huhuiltiin osallistumaan mukaan jo perinteeksi muodostuneelle kirjabloggaajien kesälukumaratonille ja saatuani pari lukuprojektia alta pois (Naistenviikko, Klassikkohaaste ja arvosteltava teos Risingshadowlle), huomasin, että minulla on erittäin passeli viikonloppu osallistua maratonille. Ja lukupinoni tutisevat. 
  
Olen nimittäin liki huomaamatta hamstrannut todella paljon kuvakirjoja ja lastenromaaneja, eli niitä tulen enimmäkseen lukemaan, mutta olen myös varautunut Sarjakuvahaasteeseen mangalla ja muulla sarjakuvalla. Tarkoituksenani olisi lukea mahdollisimman monta noista, mutta todellisuus on, etten varmasti ehdi lukemaan aivan kaikkea. Potentiaalisia teoksia kun on 26, vaikka suurimmassa osassa onkin vain vähän sivuja. 
   
Maraton alkaa 31.7. klo 21:00 Barbara Cantinin teoksella Mortina ja ällöttävä serkku
  
    
Klo 21: 20 Sivuja luettu 46. Mortinassa on ihana kuvitus väreineen ja yksityiskohtineen ja näissä on hurmaavaa huumoria The addam's Familyn tyyliin. Seuraavaksi luettavaksi valikoitui Nagaben manga The Girl from the Other Side 1
     
  
Klo 22:00 Sivuja luettu 226. Olipas tässä mangassa kiinnostava maailma, joka jakaantunut valoon (Insiders) ja varjoon (Outsiders). Varjossa asuvat kamalat hirviöt, jotka voivat kosketuksesta tartuttaa pahuutensza valossa asuviin. Silti muurin ulkopuolella asuu pikkuinen tyttö hirviön nimeltään opettaja kanssa. Se, kuka on hirviö, riippuu usein kummalta suunnalta asiaa katsoo. Tulee tästä kaksikosta vähän mieleen Velhon morsian. Jatkankin tästä suoraan osan 2 pariin.
  
    
Klo 22:45 Sivuja luettu 400. Seuraavaksi The Girl from the Other Side 3. Sen jälkeen ehkä jotain muuta (sarjaa olisi vielä 3 seuraavaakin osaa odottamassa, enempää ei kirjastoon oltu näitä hankittu). 
  
  
Klo 23:25 Sivuja luettu 580. Seuraavaksi The Girl from the Other Side 4. Alkaaa tarina käydä niin jännittäväksi, että pakko jatkaa vielä tämän sarjan parissa. 
  
      
Klo 1:00 Sivuja luettu 762. Seuraavaksi The Girl from the Other Side 5, josta varmaan osa jää aamulle. 
  
  
Klo 10:00 Sivuja on kertynyt saldoon 1042. Uusi aamu ja maraton jatkuu. Luin viidennen osan The Girl from the Other Side manga-sarjasta loppuun ja seuraavaksi hyppään kuudennen ja viimeisen kirjastosta löytyvän osan pariin. 
  
     
Klo 11:45 Sivuja luettu 1122. Seuraavaksi ruokatauko, tehdään puolison kanssa pizzaa! Tauon jälkeen vuorossa Shuichi Tsunodan Azuki - Valloittava kääpiösiili. Nyt jäi kyllä mietityttämään, mitähän sarjassa vielä tapahtuukaan. En kuitenkaan haluaisi ostaa jatko-osia tai varata kaukolainana, jka maksaa muistaakseni 2€/kirja.
     
    
Klo 14:00 Sivuja kasassa 1250. Azuki oli ihan söpöinen kirja, etenkin kun siilin palleroinen poseerasi kurptsojen tai kirjojen kanssa. tekstiä on todella vähän, enimmäkseeni siileille annettujen humorististen repliikkien muodossa, mutta ne eivät olleet kovinkaan huvittavia. menee kuitenkin esim. suomalaisten Sämpy-kissan ja Seppo-koiran kirjojen kanssa samaan kimppaan. Seuraavaksi vuorossa Jyri Paretskoin K15 - Muutoksia

  
Klo 16: 30 Sivuja luettu 1333. Sarja alkoi kankeasti, mutta tämä on parantunut kirja kirjalta. Tämä osa on varmaan suosikkini tähän mennessä. Roni haluaa tyttöystävän, nyt heti, mutta ei halua uskoa, ettei se ole ihan niin helppoa. Hän päätyy juttelemaan naapurin tytön kanssa, joka on tuttu jo varhaisilta hiekkalaatikkoleikeiltä. Nämä keskustelut olivat todella kivaa luettavaa. Seuraavaksi Kati Närhen Ei mikään.
  
  
Klo 17:00 Sivuja kasassa 1420. Olipas Ei mikään huima lukukokemus. Sana- ja sivumääräänsä suurempi teos, joka itselleni kolahti kovaa korona-vuoden takia. Kuinka voi niin vähällä herätellä niin paljon ajatuksia? Seuraavaksi kuvakirjakimara. Jos ehdin lukea kaikki, ennen maratonin loppumista, aloitan vielä jonkin lastenkirjan tai sarjakuvan pinosta. 

Luetut kuvakirjat:
  • Laura Ruohosen & Erika Kallasmaan Otus opus
  • Jukka Laajarinne & Mari Luoma: Mahdottoman suuri puu - Tarina äärettömästä
  • Emilia Erfving: Kasa
  • J.S. Meresmaa & Julia Savtchenko: Minä, kissa
  • Agnieszka Stelmaszyk: Kissakopla 
  • Hédi Fried & Stina Wirsén: Bodrin tarina
  • Minna ja Sannimaria Kurttila & Carolina Morera: Hammaskeiju ja kadonnut hammas
  
Klo 21:00 Lukumaraton päätyy. Luin pinosta 17 kirjaa joiden yhteenlaskettu sivumäärä on 1726. Numeraalisesti mitattuna tämä oli siis runsain lukumaratonini niin sivuissa kuin teoksissakin, mutta kun ottaa huomioon teosten laadun (kuvakirjoja, sarjakuvaa, alle 100 sivuinen romaani), ei se tokikaan vastaa samaa sivumäärää romaaneissa. Olen silti erittäin tyytyväinen, että sain madallettua keikkuvia pinoja ja vain pieni osa jäi odottamaan toista lukuhetkeä. 

Klassikkohaaste osa 11 | Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut

"Uskallatko seurata minua tuonne?"
       
   
Lukuhaasteissa: Kirjabloggaajien klassikkohaaste 11Klassikkokesä, Helmet 2020: 12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera 
     
Kirjabloggaajien klassikkohaaste on saavuttanut jo 11. kierroksensa (huikeaa!) ja tuttuun tapaan en lukenut sitä klassikkoa, jonka olin ajatellut puolisen vuotta sitten lukevani. Tällä kertaa vaihdos Günter Grassin Peltirummusta tähän kalevalamaisella mytologialla höystettyyn lastenkirjaan johtui naistenviikon rutistuksesta, kun luin ja postasin viikon aikana kuusi kirjaa, niinpä halusin jotain kevyempää ja nopealukuista. Tämä olikin siihen erittäin hyvä valinta.
   
Aili Somersalon jo 100 vuoden iän rajapyykin ylittänyt satuklassikko Mestaritontun seikkailut on minulle tuttu lapsuudestani, vaikka en muista, olenko tätä aiemmin lukenut. Isosiskoni (joka on minua 18 vuotta vanhempi) on opettaja ja lukee aina toisinaan oppilailleen kirjoja, joista yhtenä, vuodesta toiseen kestosuosikkina pysynyt, on ollut tämä nimenomainen teos. 
  
Minulla on hämärä mielikuva, että joskus ollessani vielä ala-asteella sisko olisi tarjonnut tätä luettavakseni omasta hyllystään, kun kesälomalukemiseksi kirjastosta lainatut kirjat olivat loppuneet, mutta tarina ei soitellut edetessään mitään kelloja. Vasta nyt klassikkohaasteeseen kirjaa lukiessani sain lisäksi kuulla, että tämä on jatkoa Päivikin sadulle, missä siis osa kirjan hahmoista on jo esitelty. Tämä selittääkin hieman sitä, kuinka lukiessani tuntui siltä, että minut tipautettiin keskelle tarinaa, ilman mitään selittelyjä. En sitten tiedä, kuinka paljon maailmaa ja sen hahmoja on pohjustettu tuossa toisessakaan satuteoksessa, vai onko tämä vain Somersalon tapa kertoa tarinaa.
      
Tämäpä vasta oli vaivainen maja! -- Tällainen oli siis Sammaleisen asunto! Näin kolkko, jylhä ja viheliäinen! Kuinka saattoi Sammaleinen viihtyä täällä? (s. 20-21)
 
   
Itkevä immyt kivessä on
velhojen vankina, onneton.
Kyyneleet helminä hiekkaan putoo.
Haltijan hääviittaa immyt kutoo... (s. 24)
   
Mestaritontun seikkailut on saduksi varsin toiminnallinen. Mestaritonttu suuttuu, kun Satumaan kuningas suutuksissaan kertoo olevansa pettynyt tämän toimintaan. Niinpä hän päättää lähteä pois. Kauaksi ei Mestaritonttu Satumaan porttien ulkoppuolella levittyvillä kanervakentillä pääse, kun jo uupuu. Onneksi noita Sammaleinen lentää silloin paikalle ja vie Mestaritontun vieraakseen Suosaarelle, missä on hänen sukunsa vanha talo. Nämä kaksi varsin erilaista hahmoa yrittävät sitten löytää yhteisen sävelen asumisjärjestelyissä ja ruokalajeissa. 
   
Tapahtumien vyöry ei kuitenkaan hidastu, vaan mestaritonttu tempautuu seikkailusta toiseen, Hobitin Bilbon tavoin. Koko tarina tapahtuu varsin lyhyessä ajassa ja jatkuvasti on kamala kiire, onhan esimerkiksi täysikuulla tärkeä rooli. Sadussa on niin kiven sisään lukittua kuin Meren valtakuntaan kaapattua neitoa, sankarillisia kuninkaan poikia ja nuoria kuninkaita, pakenemista jos jonkinlaisesta kiipelistä (kuin Kyöpelistäkin, heh) ja vierailu Ahdin valtakunnassa, joskin tässä seikkailussa ei Mestaritonttu ole lainkaan mukana. 
  
Vedenalainen pelastusretki Ahdin ja Vellamon valtakuntaan on minusta kirjan onnistunein osuus niin tunnelmassaan kuin miljöössäänkin. Etenkin meren synkissä syvyyksissä kasvavaan Surunyrttiin liittyvä osio on ahdistava ja tuntuu olevan kuin kuvaus masennuksesta. "Jos lienen muuttunut, olen muuttunut siksi, että olen uinut Mustien vesien läpi. Sieltä ei yksikään palaa samana kuin ennen." Mutta satujen tapaan kaikki päättyy onnellisesti ja häitä juhlitaan - heti sen jälkeen kun pulassa ollut neito on pelastettu.
      
Yönsilmässä oli syttynyt palava rakkaus ihanaa Saraste-impeä kohtaan. Jo ennen kuin Satujenmaan muurit hohtivat kaukaa, hän oli pyytänyt kuninkaantytärtä puolisokseen. Kuninkaantytär oli hänen pyyntöönsä suostunut, sillä hänkin jo rakasti rohkeaa Yönsilmää. (s.104)
    
         
Lohikäärme -- hiipi liukkain askelin portille ja laskeutui kerälle hyristen ja kehräten niin kovaa, että seinät tärisivät. (s. 81)
     
Kirjan on kuvittanut 1940-luvulla Onni Mansnerus ja kuvissa näkeekin hyvin tuon ajan tyylin. Pidin kuvien värimaailmasta, omia suosikkikuviani ovat erityisesti lohikäärme ja merenneito (jolla vasta kuvaa skannatessani huomasin olevan pakarat!). 
  
Hieman tässä jäi hampaan koloon se, että neidot odottavat vain pelastetuksi tulemista ja rakastuvat ensisilmäyksellä ensimmäiseen tyyppiin, joka luoksensa löytää (siksipä esimerkiksi Patricia C. Wreden Lohikäärmeen prinsessa on ihastuttavan raikas tuulahdus perinteisempien satujen rinnalle). Kirjassa on muutamia ladontavirheitä  ja erikoisesti taivutettuja tai vanhoja sanoja (mm. pysähdyttää, alemma, salainen kuudan, etäämmä, pujottelihe, liikkumatonna, laskeusi, hänen kutrinsa paistoivat), jotka saattavat nuorimmille lukijoille olla haastavia, vaikka kannatankin aina sanavarastojen täydentämistä. Lisäksi Satumaa kirjoitettiin myös muodoissa Satujenmaa, Satujen maa ja satumaa (pienellä) ja impi-sanaa taivutuksineen toisteltiin kyllästymiseen saakka. 
  
Kirjassa on lukuisia satutrooppeja, alkaen jo hahmogalleriasta, kuten myös numeroiden kolme, seitsemän ja yhdeksän korostamista, sekä asioiden ratkeaminen Deus ex machina: Mestaritontun ei tarvitse vaivata päätään mitä tehdä, hän kun jo kuulee sattumalta keskustelun, jonka pohjalta toimia kuin ohjekirjaa lukien ja kuinka hahmoilla on sattumalta mukanaan aina jokin taikaesine, joka ratkaisee käsilläolevan ongelman. 
    
Yksi suosikkilainaukseni on aivan kirjan alusta, jossa Mestaritonttu herättää Mikki-tontun yövahdiksi tilalleen. Ilmoittaessaan, että on lähdössä Satumaasta Mikki kommentoi ettei tonttujen ole hyvä olla muualla, mutta kysyttyään mistä Mikki on tämän kuullut, seuraa sukulaisten ketju, joista kukaan ei ole itse käynyt muualla todentamassa väitettä. Tähän Mestaritonttu vastaa: "Eihän tuollaisiin tietoihin ole luottamista -- nehän ovat ilmeisesti vain arveluita, saattavat olla suorastaan pelkkiä ennakkoluuloja." Kuinka viisaita sanoja, Mestaritonttu.
  
Paikoin siis on tarinassa kliseisyyden tuntua ja sen ikä näkyy (kielen paikoittainen nykyaikaistaminen olisi kenties pakallaan, tosin en osaa sanoa, onko tästä jo tehty vaikkapa selkomukautus - näytelmänä tämä olisi varmasti huikea, toivottavasti osuu joskus kohdalle), onneksi teoksesta jäi enimmäkseen varsin positiivinen fiilis, sen verran toiminnallinen se oli. Ei siis suotta suomalaisten klassikoksi ole tämä noussut. Täytyy pohtia, luenko joskus myös Päivikin sadun. 
  
   
Klassikkohaasteeseen lukemani kirjat:

William Golding: Kärpästen herra
L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet
George Orwell: Vuonna 1984
C.S. Lewis: Velho ja leijona
Tove Jansson: Näkymätön lapsi
Arthur C. Clarke: Lapsuuden loppu
Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi
Minna Canth: Papin perhe
Kate Chopin: Herääminen
Octavia E. Butler: Aamunkoitto
   
Arvosana:
   
Takakannesta:
Viisas Mestaritonttu on vartioinut satoja vuosia Satumaan kuninkaanlinnaa, mutta loukkaantuu moitteista ja lähtee maailmalle. Sattumalta Mestaritonttu kuulee kuninkaantyttärestä, joka on velhojen vallassa. Mestaritonttu pyytää prinssi Yönsilmän avukseen ja käynnistää pelastustoimet.
   
Mestaritontun seikkailut on jo vuosikymmeniä kuulunut satukirjallisuutemme klassikoihin. Tamperelainen sadunkertoja Aili Somersalo (1887–1957) tunnetaan aurinkoisista satuhahmoistaan. Pitkän kirjailijanuransa aikana hän ehti julkaista muun muassa toistakymmentä satukirjaa. Tunnustuksena satutuotannostaan kirjailija on saanut Topelius-palkinnon.
  
143 sivua, WSOY 2009 (24. painos, 1. painos 1919)
  
Kuvitus: Onni Mansnerus
     
Mestaritontun seikkailuista on luettu mm. täällä: Luettua elämääLumiomenaKirjanainen 
  
Samankaltaista luettavaa:  Mila Teräs: Noitapeili ja Kadonnut kaupunki, Marjatta Kurenniemi: Puuhiset, Astrid Lindgren: Ronja, ryövärintytär, Roald Dahl: Kuka pelkää noitia, Mary Norton: Kätkijät, Catherynne M. Valente: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla ja Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa 

perjantai 24. heinäkuuta 2020

Naistenviikko | Jenni Hendriks & Ted Caplan: Tosi raskas reissu

"Mikäli aion tehdä tämän, minun täytyi tietää täsmälleen, miltä minusta tuntui. 
En saanut enää vältellä ajatusta. En enää saanut juosta pakoon sitä sanaa, en edes mielessäni. Abortti. Olin aikeissa tehdä abortin."
   
   
Arvostelukappale
  
Lukuhaasteissa: Naistenviikko: nimipäiväänsä 24.7. viettävät Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja, YA-lukuhaaste: Tärkeä kirja
  
Jenni Hendrikin ja Ted Caplanin YA-kirja Tosi raskas reissu on yksi eniten odottamistani kevään uutuuksista. Ja voi että, kun tämä oli hyvä! En olekaan pitkään aikaan ahmaissut mitään kirjaa näin nopeasti - lukemiseen kului vain kaksi päivää. Ainoa miinus kirjassa olivat sen sisältämät lukuisat kirjoitusvirheet (kuten Pringle-sipsit) ja monet todella erikoiset sanavalinnat (esimerkiksi, kun eräs hahmo puhuu mehleästi).

Kuka piteli pisunpeittämää tulevaisuuttani kädessään? (s. 11)
     
Vaika aihe onkin aika rankka, tässä on myös paljon hyvää huumoria. Kun poikaystävä pistelee kondomiin reikiä, jotta Veronica ei muuttaisi pois huippuyliopistoon vaan jäisi kotikaupunkiin leikkimään perhettä hänen kanssaan,  on Veronican ajettava 1000 mailin päähän, toiseen osavaltioon saadakseen abortin. Kirjan luvut ovat maileja, jotka kertovat siitä, missä vaiheessa matkaa ollaan. Kirja herättelee myös ajatuksia siitä, mitä ystävyys oikeasti on. 

"Voit saada lääkärinajan 'esseetäsi' varten, mutta Missourin osavaltiossa tarvitset vanhempien luvan, mikäli olet alle kahdeksantoista. -- On muita paikkoja, joissa et tarvitse huoltajan lupaa... esseetäsi varten. -- Sinua lähin paikka näyttäisi olevan Albuquerquessa." 
-- 
"Ööh, kuinka kaukana se suunnilleen on Columbiasta?" 
"Yhdeksänsataayhdeksänkymmentäneljä mailia." (s. 32-33)
  
Veronicalla on kolme bestistä, niin ikään huippuoppilaita, jotka käyttävät paljon aikaa opiskeluun eivätkä sekoile viikonloppuisin bileissä. Näille ei kuitenkaan voi kertoa raskaudesta. Niinpä ainoaksi mahdollisuudeksi jää ex-ystävä Bailey, jonka kanssa tiet ovat eronneet  neljä vuotta aiemmin. Road tripillä kaksikko käy läpi sitä, mitä heidän välillään tapahtui ja lopulta ystävystyvät uudelleen.

"Siitä tulee viikonloppu, jota emme unohda koskaan." 
Siinä hän oli täysin oikeassa. (s. 39)
  
Pidin kaksikosta enemmän Baileystä. Veronica oli liian täydellinen (tai ainakin siihen aktiivisesti pyrkivä) ja Bailey tuntui uskottavammalta rosoineen, kipuiluineen isäsuhteensa kanssa, terävine huomioineen ja räväkkäine sanavalintoineen. Bailey lähtee road tripille vain, koska haluaa päästä Roswelliin - hän kun sattuu tykkäämään ekstraterrestriaaleista. Kirjassa on myös LGBTIQ+ teemoja.

Taas yksi ruusu ujuttautui vessaan. Ja taas uusi. Tömistelin niiden päällä kuin ne olisivat olleet avaruusolentojen lonkeroita. 
"En tahdo ruusujasi! Mene pois!" -- "Luuletko sinä, että me käytän rahat... bilettämiseen?" 
--
Jälleen yksi ruusu työntyi oven alta. 
--
"MINÄ MENEN TEKEMÄÄN ABORTIN, KEVIN!" 
--
Ruusujen tulo pysähtyi. 
--
"Eli häivy. Olet päässyt pälkähästä." (s. 94)
  
Tekijöiden taustan elokuvien ja tv-sarjojen parissa huomasi, sillä kerronta rullaa eteenpäin hyvin elokuvamaisesti, mikä ei minua haitannut, vaikka välillä toiminta äityykin varsin epäuskottavuuksiin: Kevin seuraa Veronicaa ja Baileyta "törmäten" heihin mitä erikoisimmissa tilanteissa. Strippari, joka vastustaa abortteja kaappaa kaksikon ja jahtaa heitä sitten pitkin metsiä pelastaakseen Veronican syntymättömän lapsen. Joku varastaa Baileyn auton ja tuhoaa sen, joten kaksikon täytyy vuokrata limusiini matkan viimeiselle etapille.
 
Näpyttelin vapisevin sormin ne kaksi sanaa, jotka olin tiennyt näpytteleväni heti, kun olin nähnyt ne kaksi pinkkiä viivaa.   
Abortti. Klinikka. (s. 27)

Abortti on edelleen erittäin tabuoitu aihe ja minusta siitä pitäisi puhua enemmän. Onkin kivaa, että nuorille on kirjoitettu viime vuosina parikin aihetta kävittelevää kirjaa, tämän lisäksi ainakin Anu Holopaisen Sydänhengitystä - molemmat ovat erittäin suositeltavaa luettavaa. Tabu-statuksen sain huomata henkilökohtaisestikin, kuin kommentoin somessa, että luen parhaillaan tätä kirjaa saatesanoilla, että  olen vapaaehtoisesti lapseton ja yksi isoin pelkoni on, että tulisin vahingossa raskaaksi, enkä jostain syystä saisi aborttia (esim. lainsäädäntö muuttuu tai raskaus on päässyt huomaamatta liian pitkälle). Tässä kommentti, jonka sain:

"siis anteeksi kuinka. pahin pelko ettei sais aborttia..... monet toivovat lasta vuosia omaa tai adobtiota. osa ottaa lemmikin lapsen asemaan tai nuken. en miekään lapsia tahdo. nukkeja ja eläimiä voisin ottaa. kannattaa muokata tuota pahin pelko kohtaa ja laittaa painvavat perustelut perään. jotakin aborttikommenttisi voi loukata."
       
      
   
Arvosana:
         
Takakannesta:
Hysteerisen hauska roadtrip-tarina ystävyyden voimasta

Veronica Clarke ei ole koskaan halunnut saada hylättyä kokeesta tai testistä – ennen kuin pitelee kädessään muovista tikkua, jonka näyttöön on piirtynyt kaksi viivaa.

Käy ilmi, että kondomit eivät estä raskautta, jos poikaystävä on tökkinyt niihin neulalla reikiä.

Raskaus täytyy saada keskeytettyä heti alkuunsa, mutta lähin laillinen aborttiklinikka on kolmen osavaltion päässä. Veronican mieleen tulee vain yksi ihminen, jonka ei usko tuomitsevan häntä: lukion syrjäytynein ja sarkastisin olento, Bailey Butler.

Tien päällä edessä on kavalkadi varastettuja autoja, panttilainaamo, hullu ex-poikaystävä, frettejä ja limusiinikuski nimeltä Bob. Ja edessä on myös tyttöjen välienselvittely, jossa Veronica saa tajuta, että vika ei aina ole muissa ihmisissä.
   
Suomentanut: Inka Parpola, 300 sivua, WSOY 2020

Alkuperäinen nimi: Unpregnant (2019)
   
Kirja on luettu myös täällä: Kirjakko ruispellossa, Kirjapöllön huhuiluja
  
Samankaltaista luettavaa: Anu Holopainen: Sydänhengitystä, Jennifer Matthieu: Näpit irti!, Holly Bourne: Mitä tytön täytyy tehdä?, Margaret Atwood: Orjattaresi, Liv Strömqvist: Kielletty hedelmä