maanantai 23. tammikuuta 2017

M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö

"Maailmoja romahtaa ja ihmiset rakentavat niitä uudelleen."
   
   
Arvostelukappale
Lukuhaasteissa: Helmet 2017: 2. Kirjablogissa kehuttu kirja, Adventures in Down Under and Beyond -Ausralia lukuhaaste: 16. Roadtripistä kertova kirja
      
M.R. Careyn Maailman lahjakkain tyttö herätti huomioni Susan bloggauksessa. Luin kirjan vuoden vaihteessa, sillä varasin kirjan matkalukemiseksi vieraillessani äitini ja siskojeni luona. Teos vei mukanaan, eikä se riittänytkään koko viikon ajaksi, niin nopeasti ahmin sen. Kirjavuosi käynnistyi siis todella loistokkaasti tällä zombie-rymistelyllä, joka sisälsi myös ajatuksia herättäviä kysymyksiä ihmisyydestä. Zombit on tällä kertaa kuvattu tuoreella tavalla ja sanoisin että uskottavammin kuin kaanonissa. 
 
Tiessä on yhä ehjiä pätkiä, ja osa niistä on varsin pitkiä. Mutta monien kilometrin matkalta nuo kaksi mahtavaa valtaväylää ovat kraatereineen kuin ensimmäisen maailmansodan aikaisia taistelukenttiä, ja siellä täällä näkyy ruostuneita hylkyjä kuin norsujen hautausmaan mekaanisessa versiossa. (s. 173)
 
Eletään lähitulevaisuudessa, ruosteen aikakaudella lähes 30 vuotta Romahduksen jälkeen. On tapahtunut jotain, mikä on muuttanut lähes koko ihmiskunnan nälkäisiksi, siis zombeiksi (teoksessa sana zombi tosin löytyy ensimmäisen kerran vasta sivulta 109). Teos sijoittuu Englantiin, missä ihmiskunnan rippeet asuvat joko Majakassa, tukikohdassa tai luonnon armoilla elonjäämisoppeja noudattavien Saalistajien joukoissa (joiden yhteisössä nainen on pelkkä synnyttäjä).

Majakka on perseestä. Terrorilla hallinnoitu pakolaisleiri ja keinotekoisesti luotua optimismia - kuin kesäsiirtola Butlinsin ja vankilaleiri Colditzin äpärälapsi. Majakka oli jo matkalla totalitarismiin, kun häntä onnisti ja hän pääsi pois sieltä, eikä hän halua erityisen innokkaasti nähdä, mitä siitä on tullut kuluneen kolmen vuoden aikana. (s. 222)

Tarina alkaa tukukohdasta, missä tohtori Caldwell yrittää etsiä lääkettä tai rokotetta zombie-infektioon, mutta ei ole juurikaan edistynyt tutkimuksissaan, osittain puuttellisten varusteiden takia. Kersantti Parks miehineen puolestaan vastaa tukikohdan turvallisuudesta. "[Arven] vuoksi Parksin piirteissä ei ole mitään symmetristä tai säännöllistä, toisin kuin kaikilla muilla." (s. 387)
 
Teoksen keskeinen näkökulmahenkilö on kuitenkin Melanie, 10-vuotias tyttö, jota kohdellaan jostain syystä kuin rikollista. Hänen elämänsä muodostuu vankikopista, luokkahuoneesta ja viikoittaisesta pesusta, jotka hän suorittaa aina pyörätuoliin sidottuna. Hän pitää Kreikan mytologiasta ja toivoisi nimensä olevan Pandora "monilahjakas tyttö". Tuolla nimellä onkin suuri merkitys teoksessa.

Melanie pitää suuresti neiti Justineausta, yhdestä monista opettajistaan, joka Melanien lisäksi on suosikkihahmoni teoksessa. Melanien havainnot ympäröivästä maailmasta ovat ihastuttavia. Hän on erittäin älykäs ja kyselee paljon opettajiltaan, jotka eivät kuitenkaan aina vastaa tyhjentävästi tai totuudenmukaisesti tiedonjanoiselle tytölle.

Suurkaupunkien nälkäiset -- Suurimman osan aikaa ne ovat kuin patsaita, koska ne eivät liiku ellei joku muu liiku. -- Kun yksi niistä on huomannut heidät, loput tulevat perässä kuin kiimainen apinalauma. (s. 71)

Teos keräytyy auki aluksi hitaasti, mutta koko ajan kierroksia lisäten kuin mäenrinnettä alas vyöryvä lumipallo. Kuten tällaisille tarinoille on tyypillistä, elämä ei suju pitkään rauhaisasti, vaan keskeinen joukko selviytyjiä joutuu pakenemaan tukikohdasta nälkäisten takia The Walking Deadin tyyliin. Suurin osa teosta kertookin tämän joukon matkasta kohti Majakkaa. Kyseessä ei siis ole se kaikkein iloisin road trip, etenkin, kun pakoajoneuvosta kuuluu epäilyttäviä ääniä, eivätkä kaikki seurueen jäsenet tule toimeen keskenään.
  
Leffakansi on hieman harmillinen valinta ensipainokselle, sillä se saattaa käännyttää joitakin lukijoita pois, lisäksi hahmot kuvataan teoksessa erinäköisinä kuin heidän elokuvaversionsa. Suosittelen kuitenkin teosta niin zombie-toiminnan ystäville kuin myös genren epäilijöille. Maailman lahjakkain tyttö muistuttaa hieman TWD:tä siinä, että zombien sijaan tärkeää on jäljelle jääneiden selviytyminen ja heidän ihmissuhteensa maailmassa, joka on muuttunut hyvin vaaralliseksi. Teoksen loppu pääsee kerrankin yllättämään, mikä on aina erittäin positiivista! Nautin suuresti Careyn kuvailemasta tuhon jälkeisestä maailmasta, joskin Saalistajista olisin halunnut kuulla enemmänkin. 
  
Rappion maisema - mutta yhä upean ja tyrmäävän kaunis. (s. 150)
 
Teos on hyvin elokuvamainen ja siitä ilmestyikin filmatisointi loppuvuodesta 2016. 
Sain kylmiä väreitä tästä trailerista, enkä malta odottaa elokuvan dvd-julkaisua:
  
  
Arvosana:
 
   
Takakannesta:
Suurin uhka on ainoa toivomme 
  
Melanie on erityinen pikkutyttö. Joka aamu aseistautuneet sotilaat sitovat hänet pyörätuoliin ja vievät luokkahuoneeseen. Melanie ymmärtää, että muissa oppilaissa on jotain pahaenteistä. Kun hän huomaa samat oireet itsessään, Melanie kauhistuu. Miksi sotilaat pelkäävät häntä? Ovatko sotilaat oikeassa, onko hän vaarallinen?
   
Suomentanut: Juha Ahokas, 407 sivua, Like 2016
    
Alkuperäinen nimi: The Girl With All the Gifts (2014)
    
Nälkäisten seassa on pukkelehdisttu myös täällä: Taikakirjaimet, Kirjaston kummitus, Kirjasähkökäyrä, Arca Fabulorum- Tarina-arkku
       
Samankaltaisia teoksia: Max Brooks: Sukupolvi Z, Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta, Guillermo del Toro & Chuck Hogan: Vitsaus, Jeff Long: Vuosi nolla

lauantai 21. tammikuuta 2017

Lastenkirjalauantai: Salla Simukka: Sisarla - Seikkailu toisessa maailmassa

"Elämä ei oikein ole elämisen arvoista ilman parasta ystävää."
    
   
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadowssa.
Lukuhaasteissa: BFF -lukuhaaste
   
Sisarla on Salla Simukan ensimmäinen lastenromaani, moderni satu, joka kulkee klassikoiden jalanjäljissä. Teoksen alussa on lainaukset Lewis Carrollin Liisan seikkailuista ihmemaassa, F. H. Burnettin Salaisesta puutarhasta ja H. C. Andersenin Lumikuningattaresta. Sisarla on kunnianosoitus näille saduille, sillä teoksesta löytyy tyttö, joka putoaa toiseen maailmaan, kuten Liisa, löytää Salamaisuuksien puutarhan ja kohtaa kuningattaren lumisessa linnassaan. Sisarlassa Simukan kieli pääsee leikittelemään ja lumoamaan lukijansa.   
  
Sisarlan päähenkilö on 11-vuotias, yksinäinen Aliisa. Kerronta alkaa 20. joulukuuta ja lunta on satanut jo monta kuukautta niin, että matalimmat talot alkavat olla hautautuneet kokonaan hankeen. Pakkanen on kiristynyt  jatkuvasti ja kylmyys on mennyt myös ihmisten sisälle. Aliisa on kuitenkin ainoa, joka huomaa, että hymyjen lisäksi myös ihmisten varjot ovat kadonneet, mutta nuoren ikänsä vuoksi häntä ei oteta vakavasti. Kun Aliisa näkee sudenkorennon keskellä talvea, käynnistyy tarina, jossa on unenomaista taikaa. 
 
Ei ollut helppoa olla yksitoista, sillä silloin oli lapsuuden ja nuoruuden välissä, jatkuvasti joko liian iso tai liian pieni. Kaikki tuntuivat lisäksi kuvittelevan, ettei yksitoistavuotias ymmärtänyt vielä juuri mitään elämästä tai maailmasta. he olivat väärässä. Tai he eivät muistaneet, millaista oli olla yksitoista. (s. 12)
  
Aliisa putoaa lumen läpi Sisarlaan, maahan, jossa on ikuinen kesä, viisi kuuta, laulavia ruusuja, kahvia juova pöllö, lohikäärmeitä ja merirosvomainen miehistö, joka kalastaa hukkuneita tarinoita. Aliisa tapaa Merin, toisen tähän vieraaseen maailmaan pudonneen tytön ja heistä tulee heti parhaat ystävät ja sielunsiskot. Yhdessä heidän on pelastettava niin oma maailmansa hukkumasta lumeen kuin myös Sisarlan moninaiset asukkaat kuningatar Lilin hirmuvallalta. Ystävyys on teoksen keskeinen teema.
 
Salamaisuuksien puutarha oli täynnä kaikenlaisia asujia, pieniä ja suuria, outoja mönkijöitä ja kauniita kulkijoita ja metsäneläimiä kauriista päästäisiin ja karhuista pääskysiin.
--
Oli kuin kaikkien maailman lasten satujen olennot olisivat löytäneet sieltä yhteisen kodin.  (s. 31)

  
Saku Heinäsen persoonallinen kuvitus tukee kerrontaa, joskin pariin otteeseen asemoinnista  johtuen kuva paljastaa tulevia tapahtumia vähän ennen kuin teksti saa kiinni samat kohdat. Erityisesti koko aukeaman kuvissa tavoitetaan satumaailman lumoavuus ja ero tavalliseen arkeen, sillä Heinänen on tehnyt niistä todella yksityiskohtaisia.
 
Se oli yhtä aikaa aavemainen ja unenomaisen lumoava paikka. Kaikki oli pölyistä ja ruostunutta, joka paikassa oli hämähäkin seittejä, mutta huvipuiston laitteiden kauniit värit näkyivät yhä haaleina pölykerroksen alta. Maailmanpyörään oli kivunnut muratti, joka oli kietoutunut vaunujen ympärille. (s. 81)
  
Sisarla on satu, joka lainaa aineksia kaanonista, mutta onnistuu luomaan oman täyteläisen maailmansa. Teos vertautuu uudemmista saduista esimerkiksi Catherynne M. Valenten teoksiin Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla ja Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa. Molemmat kirjailijat ovat luoneet toiminnallisia tyttöhahmoja, jotka seikkailevat ihastuttavan kummallisissa satumaailmoissa ja kohtaavat erikoisia olentoja sudenolennosta sammalpeikkoihin. Simukan teokset ovat suosittuja Suomen ulkopuolellakin ja Sisarla on kirjoitettu niin, että sen voi kääntää suoraan toiselle kielelle ja sen oikeudet on jo myyty Yhdysvaltoihin sekä useisiin muihin maihin. Sadut ovat pysyvästi muodissa. 
  
Suosittelen teosta 7-12-vuotiaille, nuoremmille aikuisen kanssa ja vanhemmille yksin luettavaksi. Aikuisena nautin teoksesta kuvituksen lisäksi erityisesti sen sisältämien viittauksten vuoksi, sillä Sisarlaa lukiessaan tuntuu siltä kuin lukisi lapsuuden lempikirjaa yhtä aikaa uudelleen ja ensimmäistä kertaa. 
   
Arvosana:
         
Takakannesta:
Lumisade vain jatkuu ja jatkuu. Pakkanen kiristyy ja koko maailma uhkaa hukkua kinoksiin. 11-vuotias Aliisa putoaa lumen halki toiseen maahan, Sisarlaan - ja seikkailuun!
   
Sisarlassa on ihmeellinen puutarha, jossa asuu tuulikeijuja, kyselijäkukkia, unienkutojia, Ja yhdessä puussa keikkuu tyttö, Meri. Aliisa on aina kaivannut parasta ystävää, ja nyt tuo toive toteutuu. Aliisan ja Merin on saatava oman maailmansa ikuinen talvi loppumaan. Mutta Aliisa joutuu vielä vaikeamman tehtävän eteen, kun Meri näyttää unohtaneen heidän ystävyytensä.
     
184 sivua, Tammi 2016
  
Kuvitus: Saku Heinänen
 
  
Samantyylisiä teoksia: Catherynne M. Valente: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla ja Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa, Mila Teräs: Noitapeili, C. S. Lewis: Velho ja leijona, Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta, Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli

perjantai 20. tammikuuta 2017

Äänestä Blogistanian Globaliaa täällä!

Viikon päästä, eli perjantaina 27.1. kirjabloggaajat pääsevät äänestämään vuoden 2016 parhaat kirjat. Voit jättää linkin blogiisi tai jo etukäteen perjantaille klo 10 ajastamasi äänestyspostauksen linkin tämän postauksen kommentteihin. Liian aikaisin tai myöhässä julkaistuja postauksia ei oteta huomioon ääntenlaskennassa, joten olkaahan tarkkana. Sitä ennen kannattaa vielä tarkistaa säännöt, jotka löytyvät täältä, jotta pisteet varmasti menevät oikealle teokselle. 
   
Yöpöydän kirjat emännöi Blogistanian Globaliaa, eli käännösteosten äänestystä. Finlandiaa eli kotimaisia teoksia äänestetään Lukutoukan kulttuuriblogissa, Kuopusta eli lasten- ja nuortenkirjoja blogissa Notko, se lukeva peikko  ja Tietoa Kirjakaapin kummituksen blogissa.
  
Äänestyksen tulokset julkaistaan emäntäblogeissa lauantaina 28.1. kello 10.

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Virve Sammalkorpi: Paflagonian perilliset

"Toivon näkeväni jotain, mitä kukaan ei ole vielä nähnyt - ja tallentavani 
kertomukseni siitä tulevia sukupolvia varten. Silloin voin kuolla onnellisena."
~ Iax Agolasky
  
     
Lukuhaasteissa: Helmet 2017: 9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja, Adventures in Down Under and Beyond -Australia lukuhaaste: 49. Kirja, jonka henkilöt kohtaavat vaikeita luonnon olosuhteita
  
Virve Sammalkorven vähän aikaa sitten Savonia palkitun teoksen Paflagonian perilliset - Iax Agolaskyn päiväkirjan säästyneet sivut tarina pohjaa Pekka Nikruksen 1990-luvulla toteuttamaan valokuvasarjaan Varjojen lapset - muistuttaen hieman Ransom Riggsin teosta Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille, jonka tarina on syntynyt vuosikymmenten takaisten, erikoisten valokuvien ympärille. Sammalkorpi oli aluksi halunnut kertoa valokuvien lasten tarinan heidän itsensä kertomina, mutta kirjoittamisen aikana Iax oli noussut teoksen keskeiseksi henkilöksi.
    
En ollut kuullut tästä pienoisromaanista juurikaan mitään ennen palkintoa. Kannen olin nähnyt ainakin kerran vilahtavan kirjablogistaniassa, mutta muutoin lähdin aivan puhtaalta pöydältä kirjan kanssa ja sisältö pääsikin yllättämään erittäin positiivisesti. Ollessani puolivälissä kirjaa luin jostain väitteen, että teosta voi lähestyä niin historiallisena romaanina kuin fantasiakirjanakin. Tämä pitää mielestäni paikkaansa. Hienoa, että nämä hieman erikoisemmatkin teokset päärjäävät kirjallisuuspalkintoja jaettaessa. Enkä yhtään ihmettele, miksi Sammalkorven teos voitti. Se saanee paljon ansaittua huomio palkinnon myötä.
  
Fragmentaarisena säilyneen fiktiivisen päiväkirjan sivujen kirjoittaja on Iax Agolasky, Ranskassa asuva, mutta Venäjällä 1795 syntynyt nuorimies, joka on Luoteis-Venäjälle vuonna 1819 suuntautuvan tutkimusmatkan tulkki. Académie des sciencen professori Moltique on anropologi, joka haluaa tutkia huhua metsässä asuvasta erikoisesta ihmisryhmästä, jonka ensin ajattelee olevan myyttisen Palflagonian kansan jälkeläisiä. 
  
Jokaista löytöä kohti tarvitaan lukuisa määrä haaveilijoita ja seikkailijoita kokeilemaan, erehtymään - ja viitoittamaan tietä itseään viisaammille ja onnekkaammille. (s. 7)
  
1800-luku kuvataan teoksessa suuren mullistuksen aikakautena, mitä se todella onkin. Kun Iax lähtee tutkimusmatkalle, ovat sellaiset meille arkipäiväiset asiat kuten auto, kamera ja sähkövalo vasta ajatuksen tasolla, joskin ne realisoituvat vielä Iaxin elinaikana. Moltique on tunnettu ranskalaisten tiedepiirien kohahduttamisesta ja vaikka Iax ihailee tutkijaa, hän arvelee tämänkin retken olevan vain uusi julkisuutta tavoitteleva tempaus. Samainen mies on nimittäin väittänyt löytäneen todistusaineistoa itsestään lumimiehestä, vaikka Iax ei tähän ihan kokonaan usko. 
  
Emme silti voisi olla koskaan täysin varmoja siitä, mikä on totta, mikä harhaa. (s. 137)
   
Melko pian saavuttuaan syrjäiseen, venäläiseen metsään tutkimusseurue löytää luolan, jossa asuu joukko erikoisen näköisiä lapsia. Iax ja Moltique, jonka saneluita mies tulkkaamisen lisäksi kirjaa ylös, eivät kuitenkaan pääse yhteisymmärrykseen, ovatko asukkaat eläimiä vai lapsia, sillä kaikilla heidän näkemillään lapsilla on jokin eläimellinen piirre, esimerkiksi paksu turkki. Joidenkin eläimellinen piirre on toisia hienovaraisempi, eikä näy päällepäin. 
  
Tämä johtaakin eettisiin ja moraalisiin kysymyksiin ihmisyyden määrittämisestä ja siitä, mitä tieteen nimissä lapsille saa tehdä. Iax itse kutsuu luolan asukkaita lapsiksi, sillä hän näkee heidät inhimillisinä olentoina fyysisistä eroistaan huolimatta. Iax solmiikin läheiset suhteet tutkimuskohteisiin ja saa kuulla lasten surullisista kohtaloista, kuinka heidä on hylätty poikkeavina elämään keskenään.
  
On vaarallista olla erilainen paikassa, jossa kaikki muut ovat keskenään samanlaisia. (s. 73)
  
Vaikka suuri osa Iaxin muistiinpanoista on tuhoutunut, tarjoavat katkelmat ja muutamat pidemmätkin päivitykset kattavan kuvan leirin tapahtumista. Onneksi Iax usein viittaa myöhemmissä merkinnöissään aiempiin tapahtumiin, joista ei ole säilynyt muuta tietoa. Välillä kuvailu saavuttaa samoja inhorealismin tasoja kuin Audrey Mageen Sopimus, etenkin kun tutkimusmatka pitkittyy ja jo valmiiksi hieman kyseenalaisten miesten mielenterveys on koetuksella. 
  
Olen luonteeltani ja koulutukseltani enemmän kielitieteilijä ja tarinoiden tallentaja. Minä haaveilen ajatusten kuolemattomuudesta, en niinkään elämän mysteerien ratkaisemisesta. (s. 23)
  
Paflagonian perilliset on melankolinen, vangitseva kuvaus mielikuvitusta ruokkivista ihmishybrideistä, tieteen etiikasta ja tutkimusmatkailusta, unohtamatta pohjoisen luontoa, joka tarjoaa omat haasteensa niin seurueelle kuin luolan lapsille. Teos on Sammalkorven seitsemäs julkaisu.
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Toukokuussa 1819 nuori Iax Agolasky lähtee professori Moltiquen apulaisena pitkälle matkalle kohti Luoteis-Venäjää. Tutkimusretken tarkoitus on etsiä alueella huhutusti elävän metsänkansan jäseniä. Heitä löytyykin, mutta heillä on häntiä, koko vartalon peittävää karvoistusta, pimeässä näkeviä silmiä... Missä kulkee raja ihmisen ja eläimen välillä - ja onko sillä merkitystä? Tutkumusretkikuntaa avustavilla työmiehillä on puolestaan metsänkansan varalle omat julmat suunnitelmansa...
   
Paflagonian perilliset vangitsee synkanlumoavalla maagisrealistisella tunnelmallaan - runollinen tarina limittää toden ja kuvitellutn, kauniin ja kauhean. Romaani perustuu Pekka Nikruksen taidevalokuviin.
    
137 sivua, Karisto 2016
   
Samantyylisiä kirjoja: Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille, Jennifer Vanderbes: Pääsiäissaari, Jacqueline Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate, Murray Bail: Eukalyptus

lauantai 14. tammikuuta 2017

Klassikkohaaste -muistutus ja lyhyitä lukuvinkkejä viimehetken osallistujille (Yhteispostaus 31.1.)

        
Jo 47 blogia on ilmoittautunut koitokseen kotimaisilla ja maailmallisilla klassikkoteoksilla, kun Klassikkohaasteen neljänteen postauspäivään on enää reilu kaksi viikkoa. Vielä ehtii kuitenkin mukaan, sillä onneksi klassikoiden joukosta löytyy lyhyempiäkin teoksia. Tässä muutamia nopealukuisia vinkkejä viimehetken osallistujille. Lisää kotimaisten teosten klassikkovinkkausta löytyy esim. Kirjasammosta ja Kirjavinkkariblogista.
  
Kotimaisia:
  1. Minna Canth: Köyhää kansaa
  2. Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti 
  3. Tove Jansson: Vaarallinen juhannus
  4. Aino Kallas: Sudenmorsian
  5. Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia
  6. Leena Krohn: Tainaron
  
Käännöksiä:
  1. Ray Bradbury: Fahrenheit 451
  2. Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut
  3. F. Scott Fitzgerald: Kultahattu
  4. Gustave Flaubert: Bibliomania
  5. Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja
  6. William Golding: Kärpästen herra
  7. Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira
  8. Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
  9. Richard Matheson: Olen legenda 
  10. Kurt Vonnegut: Teurastamo 5
   
Näytelmiä:
  1. Henrik Ibsen: Nukkekoti
  2. Minna Canth: Spiritistinen istunto
  3. Molière: Saituri
  4. William Shakespeare: Kesäyön unelma
  5. William Shakespeare: Romeo ja Julia
     
Lasten- ja nuortenkirjoja:
  1. Louisa M. Alcott: Pikku Naisia
  2. F.H. Burnett: Salainen puutarha
  3. Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa
  4. Roald Dahl: Jali ja suklaatehdas
  5. Astrid Lindgren: Ronja, ryövärintytär
  6. L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet
  7. L.M. Montgomery: Pieni runotyttö
  8. Eleanor H. Porter: Iloinen tyttö
  9. Antoine de Saint-Exupéry: Pikku prinssi
  10. J.R.R. Tolkien: Hobitti 
   
Kirjabloggaajien vinkkejä:
  1. Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille
  2. Juhani Aho: Papin tytär
  3. J.M. Barrie: Peter Pan
  4. Bertolt Brecht: Äiti Peloton ja hänen lapsensa
  5. Minna Canth: Työmiehen vaimo
  6. Thomas Mann: Kuolema Venetsiassa
  7. S.E. Hinton: Me kolme ja jengi
  8. George Orwell: Eläinten vallankumous
  9. John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä
  10. Anton Tšehov: Lokki