maanantai 24. kesäkuuta 2013

Ally Condie: Perillä

"Tarinassa voi aina palata alkuun ja aloittaa uudelleen,
ja silloin kaikki elävät taas."
    
       
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu alkuperäisesti Risingshadow-sivustolla.
    
Ally Condien dystopiatrilogian päähenkilönä seurataan Cassia-nimistä tyttöä. Sarja alkoi teoksella Tarkoitettu vuonna 2010 ja 2012 se sai jatko-osan Rajalla. Nyt trilogia saatetaan päätökseen, mikä näkyy myös viimeisen osan nimessä Perillä. Trilogiassa on kansikuvista alkaen hyödynnetty universaaleja värisymboleja sininen, punainen ja vihreä. Ne eivät jokaisella kerralla tarkoita samaa, mutta viittaavat usein poliittisiin aatesuuntauksiin, elementteihin ja tunnetiloihin. Jos Rajalla jäi tasapaksuksi, on Perillä paljon vahvempi ja ehyempi kokonaisuus, joka jättää haikean tunnelman viimeisten rivien jälkeen.
    
[Ky:] Cassia on muuttanut minua. Olen hänen ansiostaan parempi ihminen kuin ennen, mutta nyt minun on vaikeampi kuin koskaan päästä hänen luokseen.
Indie nostaan aluksen korkeammalle.
Jotkut luulevat, että täällä tähdet ovat lähempänä.
Se ei ole totta.
Kun on taivaalla, tajuaa miten kaukana ne ovat miten mahdoton niitä on tavoittaa. (s. 75)
 
Nuorten dystopiassa on viime vuosina ollut tavanomaista Condienkin kirjoissa nähty kolmoisdraama. Nyt Cassian on viimein tullut aika valita kahdesta pojasta se, jota hän todella rakastaa. Valitseeko hän Yhteiskunnan laskelmien perusteella täydellisen parin Xanderin vai poikkeavaksi kutsutun Kyn? Kapinan ja provinsseissa leviävän kulkutaudin vuoksi Yhteiskunta ei enää pysty valvomaan kansalaisten toimia. Kolmannessa kirjassa onkin enemmän kuvausta rakkaudesta, mutta se ei ole päälle liimattua siirappia vaan aitoa ja herkkää. Kauneimmat kukat kukkivat kovimman paineen alla.
 
Ajattelin aina, että ensimmäinen valmis runoni olisi Kylle. Mutta tuntuu oikealta tehdä näin. Tämä runo on meidän kahden, mutta se on myös muita varten. Se kertoo paikoista, joista voi löytää rakkaansa. -- Hetken epäröityäni kirjoitan nimeni runon alle aivan kuin kirjailija. -- Tajuan, että tätä kirjoittaminen oikeasti on. Se on yhteistyötä sanojen antajan ja vastaanottajan välillä, ja vastaanotaja antaa sanoille merkityksen tai musiikin tai panee ne syrjään, jos ei tarvitsekaan juuri niitä. (s. 113-114)
 
Kerronta vuorottelee Cassian, Xanderin ja Kyn puheenvuoroilla. Xander on ehkä aiempaa enemmän äänessä ja tuo sisältöihin vahvasti lääketieteellisen näkökulman. Ky jää edelleen etäiseksi, salaperäiseksi ja kiinnostavaksi hahmoksi, joka ei paljasta kaikkia korttejaan. Cassiakin kehittyy runotyttönä: hän arvostaa edelleen kiellettyjä runoja, mutta ryhtyy myös itse kirjoittamaan niitä. Hän oppii huomaamaan, kuinka rajoittavasta ympäristöstä huolimatta on muitakin ihmisiä, joilla on kyky luoda. Toisin kuin esimerkiksi Suzanne Collinsin Nälkäpelin päähenkilö Katniss, Cassia ei välttämättä ole kapinan ja uuden huomisen keulakuva vaan pieni osa koneistoa, joka ei pyri tuhoamaan vaan rakentamaan.
   
Xander teki matkansa seinien rajaamissaa huoneissa ja pitkillä käytävillä sairaiden välissä, työskennellessään Lein kanssa. Kun näin hänet uudelleen luotsin ilma-aluksessa, hän oli ollut jo paikoissa, joihin minä en koskaan pääse, ja muuttunut toiseksi. Silloin en tajunnut sitä.Luulin, että hän oli muuttumaton, kivi sanan parhaassa merkityksessä, luja, luotettava, jokin ja joku jinka päälle rakentaa. Mutta hän on samanlainen kuin me muut: kevyt kuin ilma, läpikuultava kuin pilvenhaituvat auringon edessä, kaunis ja katoava, eikä minulla enää ole otetta häneen, jos on koskaan ollutkaan. (s. 434-435)
    
Päätösosassa paljastetaan Yhteiskunnan ja kansannousun toiminnan motiiveja. Se mikä aikaisemmin on jäänyt sanomatta ilmaistaan nyt. Avoimeksi jääneet kysymykset saavat vastauksia ja kirja paljastaa yllättävilläkin juonenkäänteillä, kuinka kapina on kytenyt Yhteiskunnan pinnan alla kauemmin kuin kukaan osasi aavistaakaan. Tarjoillaanko ihmisille Yhteiskuntaa uudelleen nimetyssä pakkauksessa, onko kansannousu ratkaisu ongelmiin vai onko ratkaisua etsittävä täysin poikkeavasta suunnasta? Perillä jättää kertomatta, millaisiksi yhteiskunnalliset rakenteet tulevaisuudessa muodostuvat, mutta lopussa annetaan viitteitä jos ei suoraan paremmasta niin ainakin erilaisesta jatkosta. Onkin lukijan päätettävissä, onko muutos hyvästä.
    
Kirjoittaminen, maalaminen, laulaminen - niillä ei pysäytetä mitään. Niillä ei seisauteta kuolemaa. Mutta ehkä niiden avulla voi saada hiljaisuuden kuoleman askelten välissä kuulostamaan, näyttämään ja tuntumaan kauniilta, ehkä niiden avulla voi tehdä odottamisen tilasta sellaisen, jossa voi viipyä pelkäämättä. Me kaikki saatamme toinen toistamme kohti kuolemaa, ja matka sinne, askel askeleelta, on meidän elämämme. (s. 443)
  
Condie on taitavasti yhdistänyt ideoita vanhoista klassikoiksi nousseista dystopiaromaaneista omaan kerrontaansa. Jälkisanoissa kirjailija mainitsee mm. Ray Bradburyn, ja kansalaisiaan valvova hallinto tuo mieleen myös George Orwellin. Osa teoksissa mainituista 100 runosta ja maalauksesta on oikeasti olemassa olevia töitä, vaikka ne eivät omalla nimellään tekstissä esiinnykään. Kaisa Kattelus on tehnyt hyvää työtä suomennoksen kanssa. Kieli on soljuvaa ja kaunista, vaikka joskus onkin vaikea erottaa kertojien ääniä toisistaan. Onko tämä takakannen lupaama ”viisas” päätösosa? Se on jokaisen lukijan itse päätettävä.
    
Samaistin Kyn usein avomieheeni, vaikka heissä on enemmän eroja kuin yhtäläisyyksiä. Jokin perusolemus kuitenkin sai päässäni syntymään tämän kytköksen. Ky on ollut koko ajan kiinnostavin hahmo, sillä hänestä kerrotaan niin vähän kerrallaa. Xander puolestaan on liian kiiltokuvapoika minun makuuni. Jos kuitenkin olet lukenut jo aiemmat osat tai kuulit tästä dystopia-sarjasta vasta nyt, suosittelen tarttumaan tähän kolmanteen(kin) osaan, joka saattaa Cassian tarinan päätökseen tai sittenkin, uuteen alkuun.
   
Arvosana:
       
Takakannesta:
Jätettyään Yhteiskunnan ja etsittyään epätoivoisesti niin kapinallisia kuin toisiaankin Cassia ja Ky ovat vihdoin löytäneet hakemansa. Hintana on kuitenkin jälleen menetys. Ky jää kansannousun piiriin, mutta Cassia määrätään soluttautumaan takaisin Yhteiskuntaan ja työskentelemään siellä vastarinnan puolesta. Pian kansannousu virallisesti alkaa ja murtaa Yhteiskunnan sisältä käsin. Mikään ei kuitenkaan ole ennustettavissa. Kansannousun keinot uhkaavat kääntyä itseään vastaan, ja aika käy vähiin. Cassia, Ky ja Xander joutuvat taistelemaan pelastaakseen ne, joita he rakastavat.
  
Perillä on tulevaisuuden yhteiskuntaan sjoittuvan trilogian viisas päätösosa, jatkoa kirjoille Tarkoitettu ja Rajalla. Pystyykö kansannousu tarjoamaan Yhteiskuntaa parempia vastauksia? Ja kuinka nuorten päähenkilöiden käy sekasorron keskellä? Matka on ollut ppitkä, ja se on muuttanut heitä jokaista, kenties liikaa.
  
Asiasanat: dystopia, scifi, rakkaus, kapina
     
Samantyylisiä kirjoja: Suzanne Collins: Nälkäpeli-sarja, Lauren Oliver: Pandemonium-sarja, Veronica Rossi: Paljaan taivaan alla, Ray Bradbury: Fahrenheit 451, George Orwell: Vuonna 1984
     
Suomentanut: Kaisa Kattelus, 444 sivua, Tammi 2013
     
Alkuperäinen nimi: Reached (2011)
     
 
Sarjassa aikaisemmin ilmestynyt: Tarkoitettu (2010), Rajalla (2012)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti