tiistai 4. maaliskuuta 2014

Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus

"Hirviöitä on yhä vähemmän.
Entä minä? Mikä minä olen?"
  
 
Inspiroivaa musiikkia: Monster Hunter 3 (The Filmharmonic Orchestra Prague)
   
Puolalaisen Andrzej Sapkowskin fantasiateos ei missään vaiheessa kuulunut lukulistalleni, mutta se tuli kohdalleni graduseminaarissa, sillä minä opponoin teoksesta tehtyä tutkimusta. Näin ollen en voinut enää väistellä tätä paljon kehuttua teosta. Kyseessä on siis vuosina 1992-96 ilmestynyt teossarja, tai oikeastaan kaksi sarjaa, joista ensimmäiset kaksi teosta kertovat noiturista, Geraltista. Sarjan ensimmäinen ja toinen osa, eli novellikokoelmat Viimeinen toivomus ja Kohtalon miekka julkaistiin suomennoksina eri järjestyksessä kuin ne ilmestyivät alkuperäiskielellä. Kirjojen pohjalta on tehty PC-peli The Witcher (2007).
 
Alku oli todella hankala, ainakin ensimmäiset 40 sivua etenivät jähmeästi. Sen jälkeen pääsin jo vähän Sapkowskin maailmaan sisään, joskaan en vielä kokenut tarinan lumoa. Missään vaiheessa ei kuitenkaan (pakkolukemisesta riippumatta) tullut oloa, että jättäisin teoksen kesken. Yllätyin siitä, kuinka paljon tässä on viittauksia klassisiin satuihin. En aloittaessani tiennyt tästä puolesta ollenkaan, tai oikeastaan koko teoksesta juuri mitään. Tarinoiden taustalla olevat sadut ovat yhä tunnistettavissa, mutta Sapkowski on lisännyt niihin paikoin varsin nerokkaastikin omia mausteitaan. Satumuunnelmat ovatkin teoksen parasta antia erikoisen päähenkilö ja selkeästi skotteihin viittaavan Skelligen saarella asuvan ihmisryhmän lisäksi.
    



Vasemmalla: Model Berthold Rothas by Tanya Kechichian for Fashionisto Exclusive
Oikealla: Geralt Rivialainen The Witcher -PC-pelistä
 
Päähenkilö Geralt, noituri, on hirviöiden metsästäjä. Hän on ihminen, mutta ei aivan täysin. Noituriksi kouluttautuminen vaatii uhrauksia ja Geralt on siis joutunut astumaan osittain samaan maailmaan, jonka edustajia hän tappaa toisinaan varsin kylmäverisesti, mutta ei ajattelemattomasti. Geralt on hahmona varsin moniulotteinen; hänen ulkonäkönsä kiinnittää huomiota (kuvissa minun näkemykseni vs. peliversio, jossa hahmo muistuttaa paljon Hugo Weavingiä), hän on teräväsanainen ja jotain mustan ja valkoisen välistä. Teos esittelee muutamia Geraltin kohtaamia olentoja ja lukijalle paljastetaan vähitellen, että hänen elantonsa ansaitseminen on viime aikoina ollut kiven alla, joskus konkreettisestikin. Hirviöiden lukumäärä on kääntynyt laskuun niin noiturien tehokkaasti suorittaman työn, että rivien väleistä esitetyn lisääntyneen auringon säteilyn myötä. Ilmastonmuutos vaikuttaa siis fantasiamaailmoissakin!
 
Stregobor oli taas aina näyttänyt siltä, miltä velhon kaikkien taiteen sääntöjen mukaan kuuluikin. Hän oli pitkä, laiha ja kumara, ja hänellä oli isot, harmaat ja tuuheat kulmakarvat sekä pitkä konkkanokka. Kaiken lisäksi hänellä oli yllään musta, maata laahaava viitta, jossa oli uskomattoman suuret hihat, ja kädessään hän piteli pitkää sauvaa, jossa oli kristallinen nuppi. (s. 98)
 
Teos koostuu kuudesta novellista ja näiden väleissä olevasta Järjen ääni-kehyskertomuksesta, joka muistuttaa vanhojen Aku Ankan taskukirjojen tapaa sitoa irralliset tarinat saman universumin osasiksi. Lukiessani en juurikaan kiinnittänyt huomiota novellimaisuuteen, sillä kehyskertomus sai koottua tarinan hyvin yhteen, vaikka novellien aika ja paikka vaihtuvat epälineaarisesti toisiinsa nähden.
  
Teos sisältää seuraavat novellit:
  1. Noituri 
  2. Totuuden siemen 
  3. Pienempi paha 
  4. Kysymys hinnasta 
  5. Maailman ääri 
  6. Viimeinen toivomus
          
      Eniten teoksessa jäi vaivaamaan sen sijoittaminen aikaan. Maailma muistuttaa keskiaikaista Itä-Eurooppaa ripauksella antiikin kreikan  mytologiaa, mutta tiede ja teknologia ovat paikoin jopa 1800-luvun tasolla: puhutaan meteoriiteista, selkäytimestä, hormoneista ja viruksista. Viimeinen toivomus muistuttaa toisaalta myös dystopiapuolelta Siri Kolun teosta Pelko ihmisessä ja Dmitri Gluhovskin teosta Metro 2033 esimerkiksi siinä, että myös Sapkowski käsittelee ihmisen pahuutta ja vierauden pelkoa.
        
      Vertasin suomennosta paikoin mieheni hyllystä löytyneeseen englanninkieliseen käännökseen ja löysin joitakin erikoisia sanavalintoja: esim. ghoul on käännetty suomeksi guuli, joka ei ole sinällään väärin, mutta ei niin yleiesessä käytössä oleva kirjoitusasu. Toinen käännöstekninen huomautus koskee sanan taikalääke käyttöä, joka englanninnoksessa on magical remedy. Taikalääke kuulostaa jotenkin todella lapsenomaiselta. Kolmantena  mainittakoon virheellisesti vaaleana virtaava veri, joka englanninkielisessä versiossa virtaa sanalla bright, eli kirkas. Vaalea veri kuulostaa niin väärältä...
       
      Vahvistin myös gradun tekijän havainnon käännösvirheestä. Virhe on sivulla 229: kuvattaesssa erään haltian ulkomuotoa käännös puhuu silmistä, mutta englanninnoksessa, samoin kuin kuulemani mukaan alkuperäisessä tekstissä tässä kohdassa puhutaan hiuksista. Tämän lisäksi teoksessa oli joitakin hassuja kirjoitusvirheitä, jotka mm. vaihtoivat repliikin puhujaa. Pohdin myös joidenkin hahmojen nimen kääntämistä. Esim. bardi Valvatti esiintyy englanninkielisessä versiossa nimellä Dandilion ja eräs toinen hahmo on lisänimeltään suomeksi Siili, englanniksi Urcheon. Kiinnostaisi kuulla, onko hahmoilla eri nimet puolaksi ja onko nimien kääntämiseen jokin syy. Kohtalon miekka, joka on siis kirjoitettu ennen tätä kokoelmaa, pohjustaa joitakin osia tarinasta ja ehkä sen lukemalla saisin vastauksia tähän kysymykseen.
       
      Pitkän uran puolalaisten teosten parissa tehnyt kääntäjä Tapani Kärkkäinen on saanut kääntäjäpalkinnon mm. Olga Tokarczukin romaanin Vaeltajat suomentamisesta. Jäin Sapkowskin luettuani kuitenkin miettimäämään, mikä mahtaa olla kääntäjän tuntemus mytologioista, saduista ja fantasiagenrestä? Kärkkäisen mietteitä käännöstyöstä"Sapkowski ei myöskään epäröi käyttää keskivertolukijalle tyystin tuntemattomia sanoja, jos ne tuovat tekstiin epookkiin kuuluvaa väriä tai tunnelmaa. Erilaisille hirviöille on keksittävä omat nimensä suomeksi, ja niiden selvittäminen ja ideointi tuo hauskan askartelun ja leikin makua käännöstyöhön."
         
      Suosittelen teosta hc-fantasian (mm. Tolkienin ja Martinin) sekä satujen ystäville. Hirviöt eivät ole liian pelottavia, etteivätkö vähän nuoremmatkin lukijat, esimerkiksi yläasteikäiset, voisi teosta lukea ja siitä pitää. Teos on jakanut paljon mielipiteitä, esimerkiksi Minna ja Morre ovat ihastuneet, mutta Emilie ja Maukka eivät aivan lämmenneet Sapkowskille.
       
      Arvosana:
        
      Takakannesta: 
      Kirja, josta The Witcher -peli sai alkunsa. Kirja, joka on tavoittanut yli 20 miljoonaa lukijaa.
       
      Fantasiaa vaativaan makuun: älykästä huumoria ja synkkien metsien melankoliaa.
       
      Viimeisen toivomuksen arvoituksellinen sankari on Geralt, jonka ammattina on maiden ja mantujen rauhaa häiritsevien epäihmisten surmaaminen. Mutta yhtä usein kuin Geralt suojelee ihmisiä varjoissa lymyileviltä kimairoilta, hän joutuu toteamaan vihollisensa taikuuden uhriksi: viatonkin ihminen voi tulla noidutuksi ihmissudeksi, ja kaunein hymy voi kuulua petolliselle vampyyrille. Ihmisyyttä ei voi tunnistaa katsomalla.
       
      Viimeinen toivomus on harmaiden alueiden ja hienovaraisten vihjeiden kirja, rohkean sanailun ja kuivan huumorin läpäisemä mutta melankolinen. Se on vauhdikasta mutta maalta tuoksuvaa ja ihmiskuviltaan tinkimätöntä fantasiaa, jossa mielikuvitukselliset pedot, prinsessat ja linnanherrat nähdään uudenlaisissa luonnerooleissa. Se aloittaa saagan, joka kartoittaa ihmisyyden rajaseutuja niin kuin vain tarumaailma voi parhaimmillaan tehdä.
          
      Asiasanat: fantasia, magia, hirviönmetsästäjä, 
         
      Samantyylisiä kirjoja: S. Kola: Ruususen iholla, Cornelia Funke: Reckless - Kiveen kadonnut, J.K. Rowling: Siuntio Silosäkeen tarinat, J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta, George R.R. Martin: Tulen ja jään laulu-sarja  
            
      Suomentanut: Tapani Kärkkäinen, 333 sivua, WSOY 2010
         
      Alkuperäinen nimi: Ostatnie życzeni (1993)
         
      Kirjasta mm. täällä: Risingshadow, Kirjallisena. Minna, Kirjamielellä, Morren maailma, Le Masque Rouge, Puolisilmä, Aamuvirkku yksisarvinen, Mitenköhän tässä kaikessa oikein käy,
         
      The Witcher-sarjassa ilmestyneet:
      1. Viimeinen toivomus (2010/1993)
      2. Kohtalon miekka (2011/1992)
      3. Haltiain verta (2012/1994)
      4. Halveksunnan aika (2013/1995)
      5. Tulikaste (1996, ilmestyy toukokuussa 2014)

      5 kommenttia:

      1. Ohhoh! Noi käännösjutut kyllä pääsivät yllättämään. En huomannut lukiessani tuollaisia lainkaan ja minäkin vielä kehuin käännöstä :D Taikalääke? Anna mun kaikki kestää...

        VastaaPoista
        Vastaukset
        1. Ehkä se, että en aivan lumoutunut Sapkowskin maailmasta sai minut jäämään kiinni noihin lillukanvarsiin. Käännöstä on kyllä kehuttu paljon ja välillä se ihmetytti lukiessani. Toki siis arvostan tätä erikoisemmasta kielestä kääntämistä, mutta jäin kaipaamaan vielä vähän enemmän. :)

          Poista
      2. Minä olen törmännyt tähän sarjaan monessa paikassa mutta jotenkin on aina jäänyt lukematta. Taidan lisätä muutenkin jo paisuvalle lukulistalle ja katsoa josko joskus. :)

        VastaaPoista
      3. Olen pitänyt kovastikin Noituri-sarjasta suomeksi luettuna. Vaikea sanoa millainen käännös on yksityiskohdiltaan käännöksenä, kun ei ole puola itsellä hallussa, mutta kääntäjä ainakin on kokenut ja palkittu. Olisi mahtavaa osata lukea kirjat aina alkuperäiskielellä. Käsittääkseni englanninnosta on moitittu useamman kerran oudoista sanavalinnoista jne, joten mahdollisesti käännöskämmejä tai outouksia löytyy kielestä kuin kielestä. Sapkowski ei ehkä itsekään käytä oletetuimpia sanavalintoja.

        VastaaPoista
        Vastaukset
        1. Mieheni pohti myös noita englanninnoksen mahdollisia käännöskukkasia. Onneksi gradun tekijä on tavaillut alkuperäisteosta sanankirjan kanssa (nostan hattua, aika hurja homma) ja vertaillut sitten suomennokseen, eli voin hänen havintoihinsa nojautua esimerkiksi tuon mainitsemani hiukset/silmät sekaannuksen kanssa. Arvostan Kärkkäisen tekemää työtä, ei ole varmasti suotta saanut useita palkintoja ja kunniamainintoja, jokin tässä kyseisessä teoksessa vaan kielellisesti tökki.

          Poista