torstai 10. joulukuuta 2015

Lukupiirissä: Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

"Muista että on synti ampua matkijalintua."
     
   
Lokakuun lukupiirikirjanamme oli Harper Leen vuonna 1961 Pulitzer-palkittu klassikko Kuin surmaisi satakielen, josta ilmestyi tänä vuonna kauniskantinen 13. painos. Vahvasti vaikuttavaa lukukokemusta piti hetken aikaa sulatella ennen bloggaamista. Eikä liene vaikeaa arvata, miksi tämä teos on tällä hetkellä kuuma peruna. Tänään 10.12. vietetään kansainvälistä ihmisoikeuksien päivää, joten julkaisen postauksen päivän kunniaksi. 
    
Thomas Jefferson on kerran sanonut, että kaikki ihmiset on luotu samanarvoisiksi. (s. 296)
   
Leen teos nousi uudelleen puheenaiheeksi, kun hänen 1950-luvulla kirjoitettu, kadonneeksi luultu käsikirjoituksena Kaikki taivaan linnut (2015) löytyi sattumalta. Kuin surmaisi satakielen ilmestyi englanniksi 1960,  Kaikki taivaan linnut jatkaa Scout Finchin (oikealta nimeltään Jean Louise) tarinaa tämän ollessa jo aikuinen nainen. 
  
Luin jostain väitteen, että Kaikki taivaan linnut olisi itseasiassa kesken jäänyt käsikirjoitusversio Kuin surmaisi satakielestä, eikä sen jatko osa. Harmillisesti en tullut laittaneeksi linkkiä ylös. Tämä väite tukisi ainakin sitä seikkaa, että osa uudessa teoksessa esiintyvistä tutuista hahmoista onkin yllättäen aivan erilaisia persoonaltaan. 
    
Kuin surmaisi satakielen perustuu osittain kirjailijan omiin lapsuuskokemuksiin, mutta varsinainen omaeläkerta se ei ole. Tiivistettynä tarina kertoo kahdeksanvuotiaasta Scoutista, jonka pienessä, idyllisessä kotikaupungissa tapahtuu jotain kauheaa: tummaa miestä epäillään valkoiseen naiseen kajoamisesta. Vaikka tapahtumat sijoittuvatkin Alabamaan 1930-luvulle, on teos säilyttänyt ajankohtaisuutensa. Etenkin, kun on lukenut viime päivien sanomalehtiotsikointeja. 
  
- Ku Klux on poissa, sanoi Atticus. - Se ei tulee enää milloinkaan takaisin. (s. 212)
  
Scoutin perheeseen kuuluu lisäksi kaksi vuotta vanhempi veli Jem, isä Atticus ja keittäjä Calpurnia, joka on tummaihoinen. Calpurnia tarjoaa Scoutille naisen mallia, sillä äiti on kuollut Scoutin ollessa vain kaksivuotias, eikä hänellä ole tästä juurikaan muistikuvaa. 
  
Minulla ei oikeastaan ollut ennakko-odotuksia kirjan suhteen. Tiesin sen teemasta kuitenkin jotain ympäripyöreää. Olin nähnyt teoksen pohjalta vuonna 1962 tehdyn elokuvasovituksenkin, mutta siitä en juuri muuta muistanut kuin pätkän loppupuolen oikeudenkäynnistä. 

Olinkin positiivisesti yllättynyt siitä, että tapahtumia katsottiin lapsen silmin. Olen viime aikoina lukenut useitakin teoksia, joissa aikuisten julmaa maailmaa tarkkaillaan lapsinäkökulmasta. Teosten vahvuutena on usein se, kuinka tarkkanäköiset lapset kyseenalaistavat aikuisten jo vuosikymmeniä toistamia ajatusmalleja ja tapoja reagoida eri tilanteissa. On kuitenkin selvää, että kertoja on paljon vanhempi kuin henkilö, jonka kautta tarinaa kerrotaan.
  
Katsoin elokuvan uudelleen luettuani kirjan ja voin suositella sitä, vaikka se mustavalkoisuudessaan saattaakin epäilyttää. Leffassa toki joitain asioita on jätetty pois, mutta tarinan vaikuttavin osuus välittyy myös katselijalle. P.S. Boo Radleyn näyttelijä oli kauhean söpö. ;) 
  
Lukupiiriläisten mielestä teoksen ylivoimaisesti kiinnostavin hahmo oli Scoutin isä, asianajaja Atticus Finch, joka ottaa vastaan mahdottoman tehtävän. Hän puolustaa raiskauksesta syytettyä Tom Robinsonia. Atticuksen moraalinen kompassi on vakaa ja hän tekee päätöksensä niin, että tuottaisi mahdollisimman paljon hyvää teoillaan. 
  
- Ei Jem, mitä ajattelen, että on vain yhdenlaisia ihmisiä. Ihmisiä.
- Niin minäkin ajattelin, hän sanoi vihdoin. - Kun minä olin sinun iässäsi. Jos on vain yhdenlaisia ihmisiä, niin miksi he eivät tule toimeen keskenään? Jos he ovat kaikki samanlaisia, niin minkä vuoksi he tekevät kaikkensa halveksiakseen toisiaan? Scout, minä luulen, että minä alan ymmärtää jotain. Luulen, että alan ymmärtää, minkä vuoksi Boo Radley on pysytellyt neljän seinän sisällä kaikki nämä vuodet... hän on tehnyt sen siksi, että hän haluaa pysyä sisällä. (s. 331)  
  
Pohdimme piirissä, kuinka kirjan keskeinen tilanne olisi ollut aivan toinen, jos tumma nainen olisi syyttänyt valkoista miestä vastaavassa tilanteessa. Naisilla oli tuohon aikaan vähemmän sanavaltaa, ihonväristä riippumatta kuin nyt, mutta sen lisäksi tummaihoisia pidettiin enemmän eläimen tai lapsen kaltaisina kuin oikeasti ihmisinä. Siksi väitetty valkoisen naisen raiskaaminen herättääkin paljon keskustelua, sillä jopa huonoin valkoinen nainen on teoksen maailmassa arvostetumpi yhteisön jäsen kuin paras tummaihoinen mies. 
  
Lukupiiriläisten kanssa kiinnitimme huomiota siihen, kuinka usein Scouttin tapaan käyttää housuja puututtiin. Hänen ikäisensä tytön olisi jo pitänyt käyttää vain mekkoja ja käyttäytyä hienon naisen tavoin. Etenkin Atticuksen sisko, Alexandra-täti korjaa tytön käyttäytymistä toistuvasti, muistuttaen L.M. Montgomeryn Runotytöstä tuttua Elisabeth-tätiä. 
  
- Täällä me olemme sitä mieltä, ettei pidä vainota ketään. (s. 358)
  
Kokonaisuudessaan Kuin surmaisi satakielen oli erittäin herättelevä ja syvällinen lukukokemus, johon jokaisen lukijan tulisi tarttua. Teoksen kieli ja ajatusmaailma ei juurikaan eroa nykyajasta, joten viimeisen sivun jälkeen olotila onkin jotenkin epätodellinen - emmekö me todellakaan ole päässeet tämän pidemmälle samanlaisten ihmisoikeuksien takaamisessa kaikille?
  
Erityisen sitaattilainauksen maininnan saa: "Hm, ehkäpä me tarvitsisimme lapsista kokoonpannun poliisin." (s. 228)
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Unohtumaton klassikkoromaani

Kahdeksanvuotias Scout kasvaa isänsä ja veljensä kanssa 1930-luvun Alabamassa, Maycombin kaupungissa. Aurinkoiset kesäpäivät ovat täynnä sopivan kokoisia seikkailuja, ja Scout opettelee elämää pienin askelin. Mutta kaupungin uneliaan pinnan alla kytee patoutunutta vihaa. 

Scout on autuaan tietämätön turvallisen maailmansa ristiriidoista, kunnes eräs oikeudenkäynti paljastaa kotikaupungin todelliset kasvot. Nuorta mustaa miestä syytetään valkoisen naisen raiskauksesta, ja Scoutin isä ryhtyy puolustamaan häntä. Ennakkoluulot ovat syvään juurtuneita, ja moni haluaa jakaa oikeutta myös tuomioistuimen ulkopuolella. Scout joutuu kohtaamaan asioita, joita ei vielä pysty ymmärtämään. Edessä on kasvun aika.

Harper Lee kuvaa lempeällä viisaudella kasvamisen kipeyttä todellisuuden kohtaamista. Kuin surmaisi satakielen on lumoava tarina kasvamisesta, omastatunnosta ja oikeudenmukaisuudesta.

"Liikuttava, hauska, rakastettava kirja." - Truman Capote
      
Samantyylisiä kirjoja:  Mari Stratchan: Hiljaisuus soi h-mollissa, Alan Bradley: Piiraan maku makeaL.M. Montgomery: Runotyttö, Jaqueline Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate
   
Suomentanut: Maija Westerlund, 411 sivua, Gummerus 2007 (10. painos, 1. suomenkielinen painos 1961)
    
Alkuperäinen nimi: To Kill a Mockingbird (1960)
    
Muutama poiminta blogistanian runsaasta tarjonnasta: Kirjavinkit, Kirjaneidon tornihuone, Le Masque Rouge, Kujerruksia, Kirsin Book ClubJokken kirjanurkka

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Menee kyllä vuoden top 10 lukukokemuksiin. Tajusin muuten juuri, että Scoutin perheen sukunimi Finch tarkoittaa satakieltä. (Tai ainakin siberian blue finch kääntyy suomeksi sinisatakieli, pelkkä finch on peipponen). Ihmeteltiin lukupiirissäkin matkijalinnun kääntämistä satakieleksi, mutta kulttuurimaantieteellisesti Suomessa kauniisti laulava lintu on juurikin satakieli ja siten kotoissampi vertaus.

      Poista