lauantai 16. syyskuuta 2017

Halloween-lukuhaaste (1.-31.10.2017)

  
Pian on taas Halloween ja aika lukea teemaan sopivaa kirjallisuutta. Jokainen voi itse määritellä, millaisella otteella tulkitsee aihetta. Lukea voi mm. kauhua, dekkareita ja fantasiaa. Teoksissa voi olla esimerkiksi Halloweenin aika, syksy, haustausmaa tai klassisia hahmoja kuten ihmissusia, vampyyrejä, zombeja, noitia, demoneita tai kummituksia.

Tuttuun tapaan, voit ilmoittautua mukaan kommentoimalla postaukseen. Myös blogittomat voivat osallistua ilmoittamalla Twitter/Instagram-tilinsä. Koostepostaukseni ilmestyy 31.10. eli siihen voi ilmoittaa omat luetut teoksensa.
 
Alla on lista lukuvinkkejä lastenkirjoista sarjakuviin, huumorista ja YA-teoksista kauhun klassikoihin - viime vuoden haastepostauksesta ja koosteesta löytyy lisää. Toivottavasti ehdin itsekin töiden ohella lukemaan muutaman kirjan haasteeseen. Lukupinossani odottelee jo mm. Kaija Juurikkalan Aada ja pimeyden lapset
  
  1. Rebecca Alexander: Elämän ja kuoleman salaisuudet
  2. David Almond: Nimeni on Skellig
  3. Ilkka Auer: Anastasia
  4. Clive Barker: Kadotuksen peli
  5. Sarah Rees Brennan: Demonin merkitsemät
  6. Cantervillen kummitus – Maailman parhaita tarinoita
  7. M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö
  8. Patrick Carman: Luurankopuro
  9. Agatha Christie: Kurpitsajuhla
  10. Neil Gaiman: Hautausmaan poika
  11. Stephanie Garber: Caraval
  12. Kami Garcia: Lumoava kirous
  13. Debi Gliori: Magiaa mahan täydeltä
  14. Anders Fager: Pohjoiset kultit
  15. Deborah Harkness: Lumottu
  16. Johan Harstad: Darlah: 172 tuntia Kuussa
  17. S.E. Hinton: Vampyyrin palvelija
  18. Robert Kirkman: The Walking Dead -sarjakuva
  19. J.P. Koskinen: Kannibaalien keittokirja
  20. Elizabeth Kostova: Historiantutkija
  21. Melissa Marr: Ilki ihana
  22. Erin Morgenstern: Yösirkus
  23. Elina Pitkäkangas: Kuura
  24. Celia Rees: Noitalapsi
  25. Chris Riddell: Ada Gootti ja hiiren haamu
  26. Nora Roberts: Morriganin risti
  27. Terry Pratchett: Magian väri
  28. Angie Sage: Magiaa
  29. Darren Shan: Friikkisirkus
  30. Mats Strandberg: Risteily
  31. Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva
   
Tässä vielä kuvallinen katsaus siihen, mitä lukuvinkkejä löysin omasta hyllystäni nopealla silmäyksellä. Näistä olen lukenut vain Harry Potter ja Viisasten kiven ja Nimeni on Skelligin, molemmat useampaankin kertaan. Jostain syystä kokoelmaani on kertynyt paljon kauhua, vaikka genreä harvoin luen.
 
  
Kysyin vinkkejä myös Twitterissä ja tässä muutamia poimintoja sieltä:
  


























Haasteessa mukana:

24 kommenttia:

  1. Jänskältä kuulostava haaste. Mukana ollaan :D

    VastaaPoista
  2. Jeeeee! Vähän jo odottelinkin, että järjestätkö tämän haasteen taas ! :) Mukana ollaan, yritän ainakin yhden kirjan haasteeseen lukea tässä koulukiireiden keskellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halloween on suosikkijuhlani, niin toki vedän tänäkin vuonna haasteen sen teemalla. ^_^ Kivaa, että osallistut, yhdelläkin kirjalla on mukana. Minullakin töiden takia on vähemmän lukuaikaa, joten valitsin lyhykäisiä lanuja tähän haasteeseen. Pitää vaan nyt odotella kirjastosta varauksia saapuvaksi.

      Poista
  3. Mukana ollaan, yritän ainakin yhden teoksen lukea😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan. :) Tähän voi lukea onneksi tosi laajalta skaalalta kirjoja, nin jospa löytäisit jotain kiinnostavaa luettavaa.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Jotenkin minusta tuntuu, että tämä haaste on sinulle hyvin sopiva. :) Kiva kun osallistut.

      Poista
  5. Mä lähden kans mukaan! Jospa saisi luetuksi edes jotain aiheeseen liittyen :-)

    VastaaPoista
  6. Mukana jälleen! Tavoitteena ainakin yksi kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että osallistut. :) Minulla on töiden takia nyt vähemmän lukuaikaa, eli tavoitteena täälläkin edes yksi teos.

      Poista
  7. Intoutunut vastaanotto. Itse en osallistu, koska en lue genreä, potterit on tosin luettuna. Jos oikein muistan, niin nimestään huolimatta Damen dekkari lista kertoo 13+ juhlien jälkimainingeista ja tapahtuu marraskuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teeman käsittely on haasteessani tosi vapaa, ja esim. syksyn aika on riittävä ominaisuus kirjalle, että voidaan hyväksyä mukaan. :) Eli kauhua ei ole pakko lukea, jos ei halua.

      Poista
  8. Mukaan on lähdettävä! Tavotteeksi vois asettaa ainakin yhden kotimaisen ja yhden käännöskirjan :P

    VastaaPoista
  9. Pitäähän sitä taas lähteä mukaan, kun on niin ihanan väljä skaala mitä lukea:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan. :) Tykkään vetää haasteita, jotka antavat lukijalle valinnanvaraa.

      Poista
  10. Jes, tämä on ihan loistava haaste, joten olen ehdottomasti mukana. :)

    VastaaPoista
  11. Apua! Mulla on tää mennyt ohi, mutta mä liityn messiin mukaan :D

    VastaaPoista