Muriel Barbery: Haltiaelämää

"Luulin, että haltiat ovat erilaisia", tyttö sanoi.

"Niin kuin satujen haltiat, keijukaiset, noidat ja sen sellaiset, niinkö?"

   

   

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadowssa.
 
Lukuhaasteissa: Helmet 2017: 5. Kirjassa liikutaan luonnossa, Adventures in Down Under and Beyond -Australia lukuhaaste: 29. Pieneen maalaiskaupunkiin/kylään sijoittuva kirja (osittain tai kokonaan)

   

Ranskalainen Muriel Barbery tunnetaan Suomessa erityisesti hänen ensimmäisenä käännetystä teoksestaan, Siilin eleganssi (2010). Haltiaelämää on hänen kolmas suomennettu romaaninsa. Se eroaa aiemmasta tuotannosta sijoittumalla maagisen realismin genreen ja siitä tulee helposti mieleen Guillermo del Toron elokuva Pan's Labyrinth.

  

Barberyn kieli on hyvin runollista ja polveilevaa. Hän käyttää usein tehokeinona filosofiaa ja oxymoroneja, minkä vuoksi lukija joutuu helposti pyörälle päästään, eikä teksti varmasti ole ollut helppo kääntäjällekään. Persoonallinen tyyli tulee nopeasti tutuksi esimerkiksi tämän lyhyen tekstinäytteen kautta: ”Hänen sisäinen silmänsä näki suuren tähtikuvion. Hän näki sieluja ja teoksia karttapallolla, jonka kirkas valo säteili kosmoksen ääriin asti. Väreet lävistivät todellisuuden eri tasot ja levittäytyivät verkostoksi, joka loisti ja vaikutti yli aineellisten etäisyyksien.” (s. 235).

  

Tarina kertoo kahdesta orpotytöstä, jotka on sijoitettu eri koteihin, toinen Ranskaan ja toinen Italiaan. Maria ja Clara eivät ole aivan tavallisia lapsia ja heidän kasvattiperheensä tajuavat tämän nopeasti. Maria on luonnonlapsi, joka ymmärtää puiden ja eläinten kieltä, Clara on lahjakas pianonsoittaja, joka pystyy musiikillaan herättämään tarinat eloon. Barberyn hahmot kokevat maailman vahvasti musiikin, luonnon ja maalausten unenomaisen estetiikan kautta. Marian ja Claran välillä on maaginen yhteys, joka vahvistuu kirjan edetessä. Kerronta vuorottelee tyttöjen näkökulmien välillä, minkä lisäksi kolmantena tarinalinjana kuljetetaan mukana katsauksia suppean haltianeuvoston kokouksista. 

   

Mitä olisikaan fantasiakirja ilman ennustusta, sellainen löytyy siis tästäkin teoksesta ja kuten voi olettaa, se koskee molempia tyttöjä, sekä taistelua pahaa vastaan. Meidän todellisuudellamme on rinnakkaismaailma, missä haltiat asuvat. Haltiamaailman viime aikaiset muutokset jakavat kansan kahtia. Toiset syyttävät tapahtuneesta ihmisiä, jotka ovat vieraantuneen luonnosta, toiset sitä, etteivät haltiat ”puhalla yhteen hiileen”. Viimeisellä sivulla todetaan hyvin ajankohtaisesti, että: ”suurinta tuhoa on aina aiheuttanut jakautuminen, muurien rakentelu”. Pahaa tarinassa edustavat ne haltiat, jotka tahtovat tappaa ihmiskunnan toivoen palauttavansa siten oman maailmansa ennalleen. 

   

Maailmankaikkeus on suuri kertomus, jokaisella on jossain fiktion taivaalla säteilevä oma kaikkeutensa, joka johtaa jonnekin ennustusten ja unelmien taivaalla. (s. 234)

  

Haltiaelämää on stereotypioista huolimatta ennalta-arvaamaton, tunnelmaltaan viipyilevä teos, jonka vahvuutena on erikoinen kieli. Barbery leikittelee tekstissään mahdollisilla maailmoilla. Hän kehottaa luomaan tarinoita ja etsimään oman paikkansa maailmasta, vaikka välillä tuntuisi, että on syntynyt väärään ruumiiseen tai paikkaan. Barbery koputtelee myös neljättä seinää, kun yksi hahmoista toteaa, että aiempien tapahtumien selittäminen Claralle on niin vaikeaa, ettei hän yllättyisi jos huomaisi lopulta olevansa vain ”pikkutarkan mutta päättömän kirjailijan” sepittämä hahmo. Teoksen hahmogalleria on laaja, mutta lukija pystyy yleensä erottamaan kuka milloinkin puhuu, vaikka muutamilla hahmoilla onkin hyvin samantyyppisiä nimiä. 

   

Näillä sivuilla, jotka herättävät henkiin muinoin kadonneen maailman. (s. 190)

   

Siinä missä Siilin eleganssi niitti mainetta kaikkialla, missä se ilmestyi, jakanee Haltiaelämää mielipiteitä paljon mustavalkoisemmin. Toisille lukijoille rönsyilevät juonenkäänteet ja hitaasti ripoteltavat vihjeet saattavat tarjota liian vähän tarttumapintaa. Hitaasti etenevä ja runsaasti kuvaileva teos löytää varmasti ihailijoitakin, sillä se tarjoaa menneen maailman rauhallisen hengäyksen kiireisen nykyhetken keskelle. Teoksen loppu saa kysymään: milloin kirjalle tulee jatkoa. Monia juonilankoja jää irralliseksi, tytöt eivät vielä tapaa toisiaan ja vasta ensimmäinen taistelu sodassa pahaa vastaan tapahtuu teoksen loppupuolella. 

   

Tiedättekö te, mitä uni on? Se ei ole halumme synnyttämä haave vaan toinen väylä, ja tuon väylän kautta me imemme itseemme maailman olemusta ja kuljemme kohti totuutta, jonka usva paljastaa sinetöimällä näkyvän ja paljastamalla näkymättömän. (s. 117)

   

Arvosana:

  

Takakannesta:

Sinä kannat kaikkia unelmia ja astelet lumisella taivaalla helmikuun routamaan alla

  

Pienessä burgundilaiskylässä asuva Maria-tyttö oivaltaa, että hänellä on erityinen lahja: hän osaa puhua puille, kiville ja kannoille; hän ymmärtää, mitä kukat kertovat. Satojen kilometrien päässä Italiassa kymmenvuotias Clara soittaa pianoa ylimaallisen kauniisti, ja hänet lähetetään maaseudun rauhasta ruhtinaitten Roomaan kehittämään taitojaan. Yliluonnolliset lahjat johdattavat nämä kaksi löytölasta yhteyteen elämää suurempien voimien kanssa. Jos he löytävät toisensa, voi maailmankin tulevaisuus olla toinen.

  

Siilin eleganssista tunnetun Muriel Barberyn kauan odotettu uutuusromaani on myyttisiin mittoihin kasvava kertomus hyvän ja pahan ikiaikaisesta kamppailusta ja viisas mietelmä luonnon, musiikin, taiteen ja tarinankerronnan voimasta.

  

Suomentanut: Lotta Toivanen, 273 sivua, Gummerus 2016

  

Alkuperäinen nimi: La vie des elfes (2015)

  

Haltioiden sumuun on kurkistettu myös täällä: Helsingin Sanomat, Maailmankirjat, Tekstiluola, Pauline Von Dahl, Villasukka kirjahyllyssä, Dysphoria, Kirjakirppu, Kirjasähkökäyrä, Mustetta paperilla

Klassikkohaaste osa 4 | C.S. Lewis: Velho ja leijona

"Olipa kerran neljä lasta, joiden nimet olivat Peter, Susan, Edmund ja Lucy. 

Tämä on kertomus siitä, mitä heille tapahtui, kun heidät oli

sodan aikana lähetetty pois Lontoosta pommitusten takia."

  

    

Tammikuun lukupiirikirja

Lukuhaasteissa: Kirjabloggaajien klassikkohaaste 4, Helmet 2017: 43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään, Uudellen luettua, Ajattomia satuja ja tarinoita, Adventures in Down Under and Beyond -Australia lukuhaaste: 35. Kirja, josta on tehty elokuva tai tv-sarja

   

Olen lukenut C.S. Lewisin Narnian tarinoiden ensimmäisen teoksen, Velho ja leijona kerran aikaisemminkin, 1990-luvulla ollessani ala-asteen 3.-4. luokalla, eli aika kauan sitten ja lukukokemus on varsin haalistunut. Muistan vain, että lukemani painos oli punainen kovakantinen versio ja siinä oli kuvitusta. Kuvitusta löytyy tästä pokkariversiostakin, mutta sijoitettuna jokaisen luvun alkuun. Tarina toki on tuttu mm. teoksen pohjalta tehdyn filmatisoinnin ansiosta. 

  

Olen halunnut jo pitkään lukea tämän uudelleen, joten tuntui luontevalta ottaa klassikkohaasteteoksekseni, kun alkuperäinen teosvalintani, James Herriotin Kaikenkarvaiset ystäväni ei tälläkään lukuyrityksellä käynnistynyt. En ole kuitenkaan luopunut vielä toivosta tuon klassikon suhteen, ehkä haasteen seuraava kierros ja kesän helteet on parempi ajakohta teokselle.

  

Tarkoitukseni on tutustua sarjan muihinkin osiin (ehkä jo tänä vuonna), sillä en ole niitä vielä lukenut. Teosten lukemisjärjestyksestä on olemassa kaksi koulukuntaa: toisen mukaan teokset luetaan ilmestymisjärjestyksessä, toinen kannattaa tapahtumien kronologista järjestystä, joka on Lewisin itsensä mukaan virallinen tapa. Sarjan kuvittamaton yhteispainos löytyy omasta hyllystäni, mutta se oli hieman painava ja Velho ja leijona on vain 93 sivun mittainen osuus tuosta tiiliskivestä. Niinpä lainasin teoksen yksittäisenä pokkarina lähikirjastosta ranteiden säästämiseksi.

Lewisin kerrotaan saaneen innostuksen teoksen kirjoittamiseen, kun toisen maailman sodan aikana hänen luokseen saapui joukko lapsia evakkoon. (Toisen maailmansodan mainitseminen teoksessa oli niitä yksityiskohtia, jotka minulta olivat jo unohtuneet.) Lewis oli J.R.R. Tolkienin ystävä ja he kuuluivat samaan kirjailijapiiriin. Tolkien ei pitänyt Lewisin teoksesta ja aluksi se ei myynyt kovin hyvin. Kaksikymmentä vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen se kuitenkin valittiin Times -lehden äänestyksessä toiseksi suurimmaksi kirjasuosikiksi Roald Dahlin Jali ja suklaatehdas -teoksen jälkeen. (Lähde: Wikipedia)

Narnian tarinat: Velho ja leijona (2005) 

Tuskin on montaa sellaista lukijaa, joka ei tiedä edes pääpiirteittäin mistä Narniassa on kyse. Tämä ensimmäinen osa esittelee maagisen maailman nimeltään Narnia. Sisarukset Peter, Susan, Edmund ja Lucy ovat Lontoon pommitusten takia muuttaneen erikoisen professorin luokse maaseudulle. Professorin talo on vanha ja suuri, ja kun lapset eräänä sateisena päivänä tutkivat sen lukuisia käytäviä ja huoneita he löytävät erikoisen vaatekaapin muutoin tyhjästä huoneesta. Tuo kaappi on portti toiseen maailmaan.

  

Lucy on ensimmäinen, joka sattumalta löytää tuon maagisen reitin Narniaan, lasten leikkiessä piilosia. Kun hän kertoo löydöstään, kukaan hänen sisaruksistaan ei usko pienen tytön puheita, vaan he pitävät niitä pelkkänä mielikuvituksen tuotteena. Myöhemmin Edmund seuraa Lucya kaappiin tytön tietämättä ja tapaa tarinan ilkeän Valkean Velhon, jonka takia Narniassa vallitsee ainainen talvi. Velho lumoaa Edmundin ja pyytää tätä tuomaan loputkin sisarukset hänen "vieraikseen". On nimittäin olemassa ennustus neljästä ilmislapsesta, jotka saapuessaan päättävät Velhon valtakauden, eikä Velho voi sallia sen toteutuvan.

  

"Mutta oletteko tosiaan sitä mieltä, herra professori", Peter sanoi, "että voisi olla olemassa toisia maailmoita - kaikkialla, aivan nurkan takana?" (s. 66)

  

Kun nuo kaksi Aatamin poikaa ja kaksi Eevan tytärtä lopulta saapuvat Narniaan, Edmund ei onnistukaan houkuttelemaan muita mukaansa. Hän kuitenkin kuulee kilteiltä Narnian asukkailta tietoja, joita arvelee velhon pitävän arvokkaina ja onnistuu muiden huomaamatta livistämään velhon linnaan. Veljensä petturuudesta typertyneet lapset lähtevät pakoon, ennen kuin Velhon kätyrit saapuvat ottamaan heidät kiinni. Matkalla tavataan mm. Joulupukki ja majesteettinen Aslan, leijona, jota voisi kutsua tarinan Dumbledoreksi, sillä se on ainoa, jota Velho pelkää koko maailmassa. 

  

Velho ja leijona on klassinen tarina hyvän ja pahan taistelusta: Aslanin armeija kohtaa lopulta Velhon joukot taistelukentällä. Mutta kuinka päihittää tuo kylmä, sydämetön Lilithin perillinen, joka pystyy muuttamaan vihollisensa kiveksi? Teos on täynnä kristillistä allegoriaa, mutta minua se ei juurikaan haitannut. Lisäksi Lewisin luomassa fantasiamaailmassa asustaa monenlaisia kreikkalaisen mytologian olentoja, kuten fauneja, kentaureja ja minotauroksia.

  

Enpäs muistanutkaan, kuinka inhottava hahmo Edmund on. "Et ajatellut yhtään mitään", Peter sanoi, "siinäpä se. Olet aina kiusannut pienempiäsi. Johan se nähtiin koulussa." (s. 61) Hän kasvaa kuitenkin tarinan aikana enemmän kuin sisaruksensa. Harmillisesti teoksen naiskuva on. kirjoitusajankohdan vuoksi hieman tyypillinen: kun tytöt kattavat pöydän, Peter menee kalastamaan herra Majavan kanssa ja kun on aika taistella, tytöt eivät siihen saamistaan aseista huolimatta saa osallistua.

"Miksi en, sir?" Lucy kysyi. "Minusta tuntuu - en tiedä - mutta minusa tuntuu että pystyisin." 

"Siitä ei ole kysymys", sanoi joulupukki. "Mutta taisteleminen on rumaa naisten työksi." (s. 139). 

Narnia on maailmana kiehtova. Se herättää halun kurkistaa jokaiseen vanhaan vaatekaappiin, jos sieltä vaikka sattuisi löytymään reitti toiseen maailmaan. Teos sopii parhaiten n. 7-10 vuotiaille lapsille (varsinkin ääneen luettuna), sillä he eivät takerru teoksen kristillisyyteen, vaan keskittyvät jännittäviin tapahtumiin, kuten uuden talon tutkimiseen, Edmundin petokseen ja lopun taisteluun. Odotan kovasti sarjan muiden osien lukemista, sillä niistä minulla ei ole minkäänlaista käsitystä.

Tietenkin te pääsette takaisin Narniaan jonakin päivänä. -- Mutta älkää yrittäkö käyttää samaa tietä kahdesti. Toden totta, älkää ensinnäkään yrittäkö päästä sinne. Joudutte sinne silloin, kun ette sitä odota. (s. 237- 238)

   

Naureskelin lukiessani, kun Lucy menee kaappiin: "Hän jätti tietenkin oven auki, koska tiesi, että on tavattoman typerää sulkeutua vaatekaappiin." (s. 13) Olen nimittän suunnilleen niihin aikoihin kuin luin kirjan ensimmäisen kerran tehnyt juuri tuon: siis mennyt kaappiin ja sulkenut oven. Ja jäänyt sinne jumiin. Kaiken lisäksi sain idean päähäni, kun vain pari kuukautta kuukautta nuorempi pikkuserkkuni oli kyläilemässä.

  

Menimme molemmat yhtä aikaa vierekkäisiin komeroihin, tyhjennettyämme molemmista ensin alimman hyllyn - tilaa ei siis ollut paljoa, mutta lapsen mentävä kolo kuitenkin. Minulla ei tosiaankaan tullut mieleen, että olisimme menneet vuorotellen komeroon ja kokeilleet ensin, saako ovea auki sisältä ja toinen jää ulkopuolelle auttamaan. Olikin sitten odotettava aika kauan, että äitini tuli navettatöistään ja kuuli huutomme ja tömistyksemme ja vapautti meidät omasta ansastamme. Opinpahan ainakin, ettei sellaiseen kaappiin kannata mennä, jota ei saa auki sisäpuolelta. Komeroiden ovissa ovissa oli tällaiset lukot.
     

• Klassikkohaaste osa 1: William Golding: Kärpästen herra
• Klassikkohaaste osa 2: L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet
• Klassikkohaaste osa 3: George Orwell: Vuonna 1984

     

Arvosana:

 
     

Takakannesta:

C.S. Lewisin (1898-1963) kirjoittama Narnia-sarja on englantilaisen lantenkirjallisuuden klassikkoja. sarja seitsemän kirjaa kertovat Narniasta, mielikuvitusmaasta, jonka olemassaolosta vain harvat tietävät. ja tähän ihmeelliseen, uskomattomaan maahan pääsevät vain lapset.

   

Suomentanut: Kyllikki Hämäläinen, 238 sivua, Loisto 2009 (1. painos 1960, Otava)

    

Alkuperäinen nimi: The Lion, the Witch and the Wardrobe (1950)

    

Kaappiin ovat astuttu myös täällä: Lumiomena, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Kirjanainen, Sivutiellä, Lukemisen kartasto, 

  

Sarjassa ilmestyneet:

• Velho ja leijona (1950/1960) 
• Prinssi Kaspian (1951/1961) 
• Kaspianin matka maailman ääriin (1952/1963) 
• Hopeinen tuoli (1953/1976) 
• Hevonen ja poika (1954/1977) 
• Taikurin sisarenpoika (1955/1959) 
• Narnian viimeinen taistelu (1956/1979)

Lastenkirjalauantai: Salla Simukka: Sisarla - Seikkailu toisessa maailmassa

"Elämä ei oikein ole elämisen arvoista ilman parasta ystävää."

    

   

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadowssa.

Lukuhaasteissa: BFF -lukuhaaste

   

Sisarla on Salla Simukan ensimmäinen lastenromaani, moderni satu, joka kulkee klassikoiden jalanjäljissä. Teoksen alussa on lainaukset Lewis Carrollin Liisan seikkailuista ihmemaassa, F. H. Burnettin Salaisesta puutarhasta ja H. C. Andersenin Lumikuningattaresta. Sisarla on kunnianosoitus näille saduille, sillä teoksesta löytyy tyttö, joka putoaa toiseen maailmaan, kuten Liisa, löytää Salamaisuuksien puutarhan ja kohtaa kuningattaren lumisessa linnassaan. Sisarlassa Simukan kieli pääsee leikittelemään ja lumoamaan lukijansa.   

  

Sisarlan päähenkilö on 11-vuotias, yksinäinen Aliisa. Kerronta alkaa 20. joulukuuta ja lunta on satanut jo monta kuukautta niin, että matalimmat talot alkavat olla hautautuneet kokonaan hankeen. Pakkanen on kiristynyt  jatkuvasti ja kylmyys on mennyt myös ihmisten sisälle. Aliisa on kuitenkin ainoa, joka huomaa, että hymyjen lisäksi myös ihmisten varjot ovat kadonneet, mutta nuoren ikänsä vuoksi häntä ei oteta vakavasti. Kun Aliisa näkee sudenkorennon keskellä talvea, käynnistyy tarina, jossa on unenomaista taikaa. 

Ei ollut helppoa olla yksitoista, sillä silloin oli lapsuuden ja nuoruuden välissä, jatkuvasti joko liian iso tai liian pieni. Kaikki tuntuivat lisäksi kuvittelevan, ettei yksitoistavuotias ymmärtänyt vielä juuri mitään elämästä tai maailmasta. he olivat väärässä. Tai he eivät muistaneet, millaista oli olla yksitoista. (s. 12)

  

Aliisa putoaa lumen läpi Sisarlaan, maahan, jossa on ikuinen kesä, viisi kuuta, laulavia ruusuja, kahvia juova pöllö, lohikäärmeitä ja merirosvomainen miehistö, joka kalastaa hukkuneita tarinoita. Aliisa tapaa Merin, toisen tähän vieraaseen maailmaan pudonneen tytön ja heistä tulee heti parhaat ystävät ja sielunsiskot. Yhdessä heidän on pelastettava niin oma maailmansa hukkumasta lumeen kuin myös Sisarlan moninaiset asukkaat kuningatar Lilin hirmuvallalta. Ystävyys on teoksen keskeinen teema.

Salamaisuuksien puutarha oli täynnä kaikenlaisia asujia, pieniä ja suuria, outoja mönkijöitä ja kauniita kulkijoita ja metsäneläimiä kauriista päästäisiin ja karhuista pääskysiin.
--
Oli kuin kaikkien maailman lasten satujen olennot olisivat löytäneet sieltä yhteisen kodin.  (s. 31)

  

Saku Heinäsen persoonallinen kuvitus tukee kerrontaa, joskin pariin otteeseen asemoinnista  johtuen kuva paljastaa tulevia tapahtumia vähän ennen kuin teksti saa kiinni samat kohdat. Erityisesti koko aukeaman kuvissa tavoitetaan satumaailman lumoavuus ja ero tavalliseen arkeen, sillä Heinänen on tehnyt niistä todella yksityiskohtaisia.

Se oli yhtä aikaa aavemainen ja unenomaisen lumoava paikka. Kaikki oli pölyistä ja ruostunutta, joka paikassa oli hämähäkin seittejä, mutta huvipuiston laitteiden kauniit värit näkyivät yhä haaleina pölykerroksen alta. Maailmanpyörään oli kivunnut muratti, joka oli kietoutunut vaunujen ympärille. (s. 81)

  

Sisarla on satu, joka lainaa aineksia kaanonista, mutta onnistuu luomaan oman täyteläisen maailmansa. Teos vertautuu uudemmista saduista esimerkiksi Catherynne M. Valenten teoksiin Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla ja Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa. Molemmat kirjailijat ovat luoneet toiminnallisia tyttöhahmoja, jotka seikkailevat ihastuttavan kummallisissa satumaailmoissa ja kohtaavat erikoisia olentoja sudenolennosta sammalpeikkoihin. Simukan teokset ovat suosittuja Suomen ulkopuolellakin ja Sisarla on kirjoitettu niin, että sen voi kääntää suoraan toiselle kielelle ja sen oikeudet on jo myyty Yhdysvaltoihin sekä useisiin muihin maihin. Sadut ovat pysyvästi muodissa. 

  

Suosittelen teosta 7-12-vuotiaille, nuoremmille aikuisen kanssa ja vanhemmille yksin luettavaksi. Aikuisena nautin teoksesta kuvituksen lisäksi erityisesti sen sisältämien viittauksten vuoksi, sillä Sisarlaa lukiessaan tuntuu siltä kuin lukisi lapsuuden lempikirjaa yhtä aikaa uudelleen ja ensimmäistä kertaa. 

   

Arvosana:

         

Takakannesta:

Lumisade vain jatkuu ja jatkuu. Pakkanen kiristyy ja koko maailma uhkaa hukkua kinoksiin. 11-vuotias Aliisa putoaa lumen halki toiseen maahan, Sisarlaan - ja seikkailuun!

   

Sisarlassa on ihmeellinen puutarha, jossa asuu tuulikeijuja, kyselijäkukkia, unienkutojia, Ja yhdessä puussa keikkuu tyttö, Meri. Aliisa on aina kaivannut parasta ystävää, ja nyt tuo toive toteutuu. Aliisan ja Merin on saatava oman maailmansa ikuinen talvi loppumaan. Mutta Aliisa joutuu vielä vaikeamman tehtävän eteen, kun Meri näyttää unohtaneen heidän ystävyytensä.

     

184 sivua, Tammi 2016

  

Kuvitus: Saku Heinänen

Aliisan seikkailuista Sisarlassa on luettu myös täällä: Oksan hyllyltä, Dysphoria, Kieltenopen kotiblogi, Sinisen linann kirjasto, Karvakasan alta löytyi kirja, Lukutoukan kulttuuriblogi

  

Samantyylisiä teoksia: Catherynne M. Valente: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla ja Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa, Mila Teräs: Noitapeili, C. S. Lewis: Velho ja leijona, Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta, Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli

Riikka Hedman: Sämpy - Kissan vuosi

"Mää oon sämpyleontti, sullauvun maisemaan ko maisemaan."

    

    

Arvostelukappale

Kirjavat kissat -lukuhaaste: Luettuja kirjoja 1

  

Riikka Hedmanin Sämpy - Kissan vuosi on ehdottomasti vuoden pörröisin kissakirja, jonka lukeminen takaa hyvän mielen loppupäiväksi. Teoksen tunnelmiin tekee mieli palata heti uudelleen kansien sulkeuduttua. Kuvien koko vaihtelee koko aukeamasta alle sivun kokoisiin tilanne sarjoihin. Alla muutamia parhaita Sämpy-hetkiä.

  

  

Hedmanin kuvissa seikkailee pitkäkarvainen kolmevuotias maatiaiskissa Sämpy. Oulun murteella kirjoitetut hauskat tilanneselostukset kertovat Sämpyn "ajatuksia" vuodenkierron mukaan jaettuna. Keväällä aurinko houkuttelee Sämpyn tutkimusmatkoille lähimetsään, kesällä Sämpy kirmailee heinikossa kissakaveri Elmerin kanssa, syksyllä nuuskitaan sieniä ja talvella on paksusta talviturkista huolimatta välillä pakko hakea lämpöä sisätiloista, seuraavaa kesää odottaen. Vuodenaikojen värit, valot ja tuoksut voi melkein aistia kuvista.

    

  

Sämpy on todella ilmeikäs kissa ja olen seurannut Sämpyn Facebook sivuja yli vuoden ajan. Sämpy onkin suosikkini netin tunnetuista kissoista. Hedman osaa muutamalla sanalla tiivistää kissamaista elämänviisautta ja huumoria kuvien oheen ja vieläpä murteella. Olen asunut Oulussa vuodesta 2008 alkaen, mutta edelleen tulee vastaan todella erikoisia murresanoja, joiden merkitystä on hauskaa avata. 

    

Sämpy on kuuluisa hyppy pompuistaan.

  

160 sivuinen teos on painettu hyvälaatuiselle, paksulle paperille. Kuvat ovat tarkkoja ja teksti on aseteltu ilmavasti ja helppolukuisesti joko kuvan alle tai koko sivun kuvien viereen valkoisen taustan keskelle. Sämpy on puhdasverinen taidekirja, jonka todellakin kehtaa jättää sohvapöydälle esille. Teoksen myötä jokainen - myös kissa-allergiset! - voivat hankkia pienen palan tästä tuuheasta kissakaverista. Tämä neliönmuotoinen kirja on jokaisen kissanystävän must have (hyvä joululahjavinkki), sillä pienen teoksen sisällä on suuri persoona. 

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Sämpy on pian kolmivuotias, leikkisä ja seurallinen maatiaiskissa, jonka uljas ulkoilmakissan olemus kieltämättä muistuttaakin norjalaista metsäkissaa. Sämpy asuu Oulun seudulla Sihteerin ja Pojan kanssa. Sämpy harrastaa luonnossa retkeilyä Sihteerin kanssa, mielipuuhaa on myyrien jahtaaminen. Talvella hän saalistaa hangen läpi kuten ketut; ensin kuuntelee tarkkaan, sitten loikka lumeen – ja kas, kynsissä on jyrsijä. Kauniissa kissanystävän lahjakirjassa päästään seuraamaan Sämpyn vuodenaikoja, ja kuvia höystävät Sämpyn oululaismurteella maukaisemat kommentit.

   

160 sivua, Kustantamo S&S 2016

Sämpyn seikkailuista on kirjoitettu myös täällä: Nousu

  

Sämpy mediassa: 

• MeNaiset: Oulun metsistä Facebook-maineeseen: Sämpy on Suomen tunnetuin kissa (18.9.2016)
• Iltalehti: Sämpy-kissa on some-julkkis (14.9.2016)
• Kissakas: Lentävä karvapallero Sämpy loikkasi nettikansan suosikiksi (22.5.2015)
• Kaleva: Pörröinen karvapallo Oulusta loikkasi netti-ilmiöksi - katso video söpöstä Sämpy-kissasta (26.2.2015)