12 kirjaa riippukeinuun

Katveita -blogin Katja haastoi kirjabloggaajia listaamaan 12 erityistä kesäkirjaa, lukipa ne sitten riippumatossa tai jossain aivan muualla. Itse olen todella huono lukemaan ulkona (yllä olevassa kollaasissa kuvia elokuussa 2014 suorittamaani Kirjakuva päivässä-haasteeseen). Ehkä en vain ole vielä löytänyt täydellistä lukupaikkaa auringon alta. Luetteko te luette kirjoja kesällä ulkona? Missä? Terassilla, laiturilla, pihakeinussa? Parissa Facebookin kirjaryhmässä on ollut puhetta kesän aikana suoritettavasta ulkonalukuhaasteesta, joten olkaahan kuulolla, huutelen blogissakin sen tiimoilta lisää myöhemmin. Ottakaa vaikka sillä aikaa kuvia itsestänne lukemassa raikaassa Suomen suvessa - sitä herkkua ei tänä vuonna vaikuta paljoa olevan tarjolla. Tässä minun listani kesälukemistosta:

  

• Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

   

Leen teos on kasvukertomus ja kuvaus niin viattomuudesta kuin epäoikeudenmukaisuudesta ja se on jälleen ajankohtainen. Gummerus nimittäin tiedotti vähän aikaa sitten suomennuttavansa vasta äskettäin löytyneen jatko-osan tälle puhuttavalle teokselle. Ja onhan tämä ensimmäinen, Pulitzer-palkittu, omaelämäkerralliseksikin tulkittu teos siis pakko lukea ennen kuin Kaikki taivaan linnut julkaistaan.

  

• J.D. Salinger: Sieppari ruispellossa
• William Golding: Kärpästen herra

  

Nämä kaksi kaksi teosta ovat sellaisia, joita luetaan paljon koulussa. Pakko on minunkin siis viimein paikata aukkoja sivistyksessä - näihin kun viitataan jatkuvasti niin toisissa kirjoissa kuin muissakin kulttuuriyhteyksissä.

    

Sallingerin teos käsittelee Wikipedian esittelyn mukaan "kapinahenkisen koululaisnuoren Holden Caulfieldin jokseenkin päämäärättömiä seikkailuja New Yorkissa ja hänen mietteitään elämästä ja maailmasta." Goldingin klassikko puolestaan kertoo (hieman tv-sarja Lostia muistuttaen) "englantilaisista koulupojista, jotka muuttuvat vähitellen villi-ihmisiksi asuessaan keskenään autiolla saarella lentokoneonnettomuuden jälkeen." (Lainaus: Wikipedia)

  

• Jennifer Worth: Hakekaa kätilö!

  

Hakekaa kätilö! lienee monelle tuttu teoksen pohjalta tehtynä tv-sarjana, ja vaikka teosta onkin pidetty tv-sarjaa hieman raaempana tai paikoin ahdistavana, on siihen hyvä tutustua myös alkuperäisteokseen. Etenkin jos on minun tavoin ihastunut 1950-lukuun. Teoksessa Jennifer Worth kertoo siis omaelämäkertana "hauskasti ja liikuttavasti ajastaan kätilönä ja aluesairaanhoitajana nunnien äitiyshuollossa 1950-luvun Lontoon East Endissä." (Lainaus: Otava)

    

• George Orwell: Vuonna 1984
• Philip K. Dick: Palkkionmetsästäjä

  

Scifi kuuluu myös kesän pakollisiin kirjoihin. Ainakin minulla. Nyt nostan esille nämä kaksi klassikkoa. Orwellin teos on Aldous Huxley Uljaan uuden maailman ja Ray Bradburyn Fahrenheit 451:n kanssa mielestäni nykyaikaisen dystopian kivijalka. Vuonna 1984 on SE teos, josta sanonta "isoveli valvoo" on peräisin. Olen tätä klassikkoa (yhdessä Huxleyn kanssa) yrittänyt kerran aikaisemmin lukea, mutta jospa tänä kesänä saisin teoksen jopa loppuun asti. Teos on nousemassa jälleen ajankohtaiseksi, kun miettii nykyistä maailman tilaa. 

  

Dickin Palkkionmetsästäjä nousi listoilleni luettuani oululaisen Jaakko Markus Seppälän Lemenin. Alunperin minun oli tarkoitus lukea Dickin klassikko ensin ja vertailla teoksia, mutta aikataulujen puitteissa tämä ei onnistunut, joten kesällä otetaan tämäkin viimein käsittelyyn. Teoshan ei ole suurensuuri, vain 169 sivua.  Palkkionmetsästäjä lienee monelle tuttu Blade Runner-elokuvana ja sen myöhempinä adaptaationa. Yksi tällainen on esimerkiksi Autómata. 

  

        

• Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat
• Sean Stewart: Matkijalintu
• Cecelia Ahern: P.S. Rakastan sinua

  

Ahavan teos on kevään maagis-realistinen uutuus, josta Gummeruksen sivuilla tiivistetään näin: "On tyttö, jonka äiti jää taivaalta tippuvan jäälohkareen alle. On nainen, joka voittaa lotossa jättipotin kahdesti. On mies, jota salama iskee viisi kertaa. Kaikki he etsivät selitystä elämälleen. Selja Ahavan vahvatunnelmainen romaani Taivaalta tippuvat asiatkertoo ajan kulumisesta ja surusta, kasvamisesta, satujen väkivallasta ja tapahtumista, jotka pomppaavat ulos perinteisestä draaman kehikosta ja kieltäytyvät muuttumasta menneisyydeksi."

  

Matkijalintu on niin ikään maagista realismia (hyvä kesälukugenre tämäkin, suosittelen tutustumaan, jos se ei vielä tuttu ole). Onkohan jossain historian vaiheessa ollut oikeasti syytettynä Beauchamp-niminen noita, sillä sen nimisiä noitia löytyy niin tästä teoksesta kuin Melissa de la Cruzin Witches of East Endistä ja esimerkiksi Diana Gabaldonin Muukalaisessa on selvä syy-seuraus -suhde samaisen nimen ja noituuden välillä. No, palatakseni Stewartin romaaniin, Kariston sivuilla sanotaan teoksesta seuraavaa: "Karheanhauska, älykäs ja omaperäinen tarina voodoosta ja keskiluokkaisista teksasilaisnaisista on pohjois-amerikkalaista maagista realismia parhaimmillaan."

  

P.S. Rakastan sinua on täydellinen kesäkirja. Ahernin elokuvaksikin taipunut esikoisteos on keitos rakkautta ja kyyneleitä. Se on myös osana kimpassa vetämäni lukupiirin kesälukemistoa. Wikipedia kertoo tiivistettynä teoksesta näin: "Holly ja Gerry haluavat elää yhdessä elämänsä loppuun asti. Gerry kuolee äkillisesti alle 30-vuotiaana. Holly masentuu, mutta eräänä päivänä hänen äitinsä soittaa. Gerry oli jättänyt paksun kirjekuoren, joka sisältää elämänohjeita. Jokaisen kirjeen lopussa lukee: P.S. Rakastan sinua."

      

• Alan Bradley: Piiraan maku makea
• Douglas Preston & Lincoln Child: Ihmeiden kabinetti

  

Dekkarit ovat perinteistä kesäluettavaa. Dekkarit ovat myös yksi Nettilukutoukkien kesän lukuteemoista. Minä ajattelin lukea jopa kaksi tämän minulle vähemmän tutun genren teosta. Bazarin sivuilla esitellään Bradleyn teoksen päähenkilö Flavia de Luce seuraavalla tavalla: "Harrastelijasalapoliisi. Mestarimyrkyttäjä. Ikää yksitoista vuotta. Eletään vuotta 1950. Yksitoistavuotias Flavia de Luce asuu leski-isänsä ja kahden isosiskonsa kanssa suvun rapistuvassa kartanossa Buckshawissa Englannin maaseudulla. Flavia rakastaa kemiaa ja arvoitusten ratkomista. Siskojaan hän vihaa."

  

Olen jo pitkään hillonnut hyllyssäni Preston-Child -kaksikon maailmalla ja Suomessakin suositun Pendergast-sarjan ensimmäistä suomennettua, mutta oikeasti sarjan kolmatta osaa. Päähenkilöä, FBI-agentti Pendergastia, kuvaillaan esimerkiksi Kirjavinkeissä näin: "arvokkaan etelävaltioiden korostuksella puhuva herrasmies, jonka resurssit tuntuvat olevan rajattomat, taidot mittaamattomat ja tyyli viimeisen päälle kohdallaan. -- Juoni pyörii 1800-luvulla suosittujen kummajaiskokoelmien eli ihmeiden kabinettien ympärillä — aihe on erikoinen ja kiehtova."

     

• Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli

  

Kirjakesä ei olisi täydellinen ilman nostalgiaa. Suloisia lapsuusmuistoja tarjoaakin iki-ihana klassikko, jonka olen lukenut viimeksi ala-asteella, kultaisella 90-luvulla. Wikipedia tiivistää Lingrenin kahdesta veljeksestä, Joonatanista ja Kaarlesta kertovan teoksen seuraavalla tavalla: "Kaarle eli Korppu on sairas pieni poika, joka ihailee rohkeaa ja ystävällistä isoveljeään Joonatania. Joonatan pelastaa Korpun palavasta talosta, mutta menehtyy itse. Korppu kuolee pian tämän jälkeen sairauteensa ja seuraa veljeään kauniiseen maahan nimeltä Nangijala. Tarinan teemoja ovat kuolema, kuoleman jälkeinen elämä ja omien pelkojen voittaminen, mutta myös ystävyys, kunnioitus ja moraali."

   

    

Mitkä ovat sinun kesäsi kirjoja? 

Kommentoi alle vanha suosikkisi tai teos, johon tahdot sukeltaa tulevan kesän aikana. 

Lastenkirjalauantai: Andy Stanton: Olet ilkimys, herra Gummi!

"Eräänä päivänä asettui kaupungin laitamille asumaan mahtava koiranroikale. 

Mistä se tuli? Kukaan ei tiennyt. Mitä kummaa se oli nähnyt? Kukaan ei tiennyt. 

Mikä sen nimi oli? Kaikki tiesivät. Se oli Jaakko-koira. 

Se oli karvainen koheltaja ja kiltti kuin paahtoleipä ja pian kaikkien suosikki."

        

      

Lukuhaasteissa: Reading a Rainbow: Keltainen
  
Andy Stantonin luoma Herra Gummi on erikoinen henkilö. Hänen kotinsa muistuttaa enemmän hylättyä autiotaloa tai kaatopaikkaa: joka paikassa on törkyä kuten tyjiä maitopulloja ja pitsalaatikoita, ötököitä ja hometta, vanhoja sanomalehtia ja vessanhajuisia mattoja. Tämä vanha mies ei ole herttaista nähnytkään (toisin kuin kilpaileva brittiläinen kirjallisuuden hahmo, herra Lemu, jonka on puolestaan luonut David Walliams), sillä hän vihaa lapsia, eläimiä ja kaikkea hauskaa. Hän kuitenkin pitää hyvää huolta puutarhastaan - tosin vain siksi, että ammeessa asuva keiju muksii häntä muutoin paistinpannulla. 

    

Stantonin nonsense-vivahteinen kirjoitustyyli muistuttaa vahvasti Roald Dahlia (eikä olekaan ihme, että hän on voittanut Roald Dahl Funny Prize -palkinnon) ja David Tazzymanin piirrostyylissä on jotain samaa Quentin Blaken kanssa (joka on kuvittanut niin Dahlin teokset kuin myös Herra Lemu-kirjan). Myös Stantonin valitsema ajankuva tuntuu hyvin samanlaiselta kuin Dalhilla, sijoittuen ehkä n. 1970-luvulle. Tässä pelataan siis vahvasti mielikuvien luomisella: niin herra Gummista kuin herra Lemustakin kertovat kirjat ovat keltakantisia ja ne molemmat on suomentanut Jaana Kapari-Jatta. Molemmat teokset upponnevat todennäköisesti hyvin Dahlin klassikoiden ystäville. Walliamsin Herra Lemu odottelee minulla vielä lukupinossa, mutta tutustun siihenkin lähiaikoina. Suosittelen romaania 8-11-vuotiaille ja se on hyvä ääneen luettavaksi iltasaduksi.

    

Kirjan fontti on suurta ja ilmavaa, samoin kuin tekstin asettelu sivulla. Osalla sivuista on harmaata suttua, ehkä viittauksena päähenkilön sotkuisuuteen. Herra Gummin seikkailuista on suomennettu lisäksi kaksi jatko-osaa, englanniksi teoksia on yhteensä yhdeksän. 

    

Teoksen opetuksena voisi siivoamisen tärkeyden lisäksi sanoa olevan: "kiukkuiset ihmiset eivät ikinä saa palkintoa. He vain nälvivät ja nurisevat eivätkä näe, mitä kivaa heidän lähellään on." (s.55)

     

Herra Gummin lisäksi teoksessa tavataan muiden muassa Lamonen-Pulin kaupungin lihavin mies Joonatan Kare, tyttö nimeltään Pekka, toinen tyttö, jonka nimi on niin hankala, että häntä kutsutaan yleisesti vain Pollyksi, inhottava lihakauppias Ville Viljami Kolmas, hurmaava karkkikaupan täti rouva Suloinen sekä hajamielinen vanha herra Perjantai O'vela. Kapari-Jatta on tuttuun tyyliinsä käyttänyt nimien suomentamisessa paljon luovuutta. 

    

Stantonin huumori ei uponnut minuun, mutta nuorempaan yleisöön se lienee toimivan. Briteillä tuntuu olevaan kokonaisuudessaan varsin erikoinen käsitys huumosrista, mitä minulle on muodostunut mielikuva kirjallisuuden, tv-sarjojen ja lavakomiikan osalta. Parasta antia teoksessa oli ehdottomasti ihanan hassu Jaakko-koira, joka tekee paljon myös epäkoiramaisia asioita, kuten kiipeilee puissa. Jännitettä tarinassa synnyttävät Jaakon vierailut herra Gummin puutarhassa. Kukaan ei tiedä missä koiruus asuu, mutta jokainen kaupunkiliainen rakastaa sitä.

       

Jaakko-koira

   

Herra Gummilla saan vedettyä Kirjakaapin kummituksen kirjankansibingossa ylitse kohdan KELTAINEN. Bingoon voi osallistua 15.5.-15.8.

    

   

Takakannesta:

Hyvää iltaa, te onnekkaat pikku pallerot! Saammeko esitellä ihan hirveän tyypin: herra Gummin.

  

Hän vihaa lapsia, pörröisiä pikku eläimiä, hauskanpitoa ja hattaraa. Tässä kirjassa kerrotaan hänestä, ja yhdestä tosivihaisesta keijusta, joka asuu herra Gummin kylpyammeessa. Kirjassa kerrotaan myös jättikokoisesta koirasta nimeltä Jaska ja pahasta, superällöstä ja haisevasta teurastajahemmosta, joka on yltäpäältä roiskeissa! Ja on tässä kirjassa myös sankareita ja karkkia ja seikkailuita ja oikeastaan KAIKKEA MAHDOLLISTA kivaa.

  

Samantyylisiä kirjoja: Roald Dahl: Matilda, Maria Kuutti: Anna ja Elvis-sarja, Noora Kunnas: Kaheli sakki ja kauhujen kaappi, Jukka Itkonen: Sirkusjuna saapuu

  

Alkuperäinen nimi: You're a Bad Man, Mr Gum! (2006), Suom. Jaana Kapari-Jatta, 187 s. Schildts & Söderströms 2014

  

Kuvitus: David Tazzyman

  

Herra Gummin kanssa on tavattu myös täällä: Helsingin Sanomat, Kirjavinkit, Lukutoukan kulttuuriblogi, Kirjojen keskellä

   

Sarjassa ilmestynyt myös:

• Herra Gummi ja Piparipohatta (2014) 
• Herra Gummi ja vuorenpeikot (2015)

Lastenkirjalauantai: Roald Dahl: Matilda

"Lukeminen oli avannut hänelle näköaloja joita he eivät olleet koskaan nähneet. 
Jos he vain lukisivat hiukan Dickensiä tai Kiplingiä, he huomaisivat 
että elämässä on muutakin kuin ihmisten petkuttaminen ja television katselu."

     

   

Matilda on viisivuotias tyttö, joka määrittelee sanan pikkuvanha aivan uudelleen. Hän opettelee lukemaan aivan itse. Aluksi hän lukee kirjoja paikallisessa kirjastossa, kunnes kirjastonhoitaja kertoo, että kirjoja voi lainata ja viedä kotiin. Hänen huoneestaan tulee lukukammio, jossa hän nauttii kirjoista kaakaokupillisen kanssa. Luettuaan lasten kirjat (mm. Salaisen puutarhan) hän siirtyy aikuisten teoksiin, kunnes on "suuren tarinoitsijan Dickensin sanoillaan punoman taian lumoissa". Hän lukee Oliver Twistin, Kotiopettajattaren romaanin, Ylpeyden ja ennakkoluulon, Näkymättömän miehen, Vihan hedelmät ja Eläinten vallakumouksen, sekä monet muut klassikot joiden selättämisestä nostan tälle fiktiiviselle pikkutytölle hattua ollen yhtä aikaa hieman kateellinen. 

  

Matildan kotoa ei löydy kirjoja, ainoastaan äänekäs televisio, jonka ääressä perhe syö tv-ateriansa. Hänen isänsä on rottamainen käytettyjen autojen kauppias ja äitinsä itserakas peroksidi-blondi. Matildalla on myös viisi vuotta vanhempi isoveli, jota vahemmat suosivat jättäen Matildan lähes kokonaan huomiotta. Vanhempien suhtautuminen tyttärensä lukuharrastukseen on todella kieroutunut. isä esimerkiksi repii kirjastosta lainatu John Steinbeckin Punaisen ponin, kun Matilda mieluummin lukee kirjaa kuin katsoo televisiota. Toki kyseessä on Roald Dahlin tapa kärjistää asioita, mutta tilanne vaikuttaa silti mahdolliselta joissakin perheissä. Jopa minunkin äitini on kotona asuessani kommentoinut lukemiseni määrää. 

   

"Mitä vikaa telkkarissa on, herran tähden! Meillä on hieno telkkari jossa on kaksitoistatuumainen kuvaruutu, ja nyt sinä tulet kinuamaan kirjaa. Sinä, tyttöseni, alat olla pilalle hemmoteltu!" (s. 12)

       

Matilda menee kouluun, joka Britanniassa alkaa sinä vuonna kun täyttää viisi. Ensimmäistä luokkaa opettaa ihana neiti Honey, joka huomaa heti Matildan erityislaatuisuuden, josta tämän vanhemmat saati tyttö itse ei tiedä mitään. Koulua terrorisoi rehtori Trunchbull, neiti Honeyn täti. Diktaattorimainen nainen vihaa lapsia ja toivoo, että joku olisi keksinyt suihkeen lasten karkottamiseen. Täti Trunchbull pitää neiti Honeyta pihdeissään, mutta nerokas Matilda keksii juonen, jolla voi pelastaa nuoren naisen hankalasta tilanteestaan.

   

Nyt häntä hiukan pelotti tämä paikka. Se tuntui niin epätodelliselta ja syrjäiseltä ja sadunomaiselta ja tyystin tästä maailmasta poissa olevalta. Se oli kuin Grimmin tai Hans Christian Andersenin satujen kuvitusta. Se oli mökki, jossa köyhä puunhakkaaja eleli Hannun ja Kertun kanssa ja jossa Punahilkan isoäiti asusti, ja se oli myös seitsemän kääpiön ja kolmen karhun ja niiden kaikkien muiden talo. Se oli suoraan sadusta. (s. 186)

  

Teoksessa siteerataan runoilija Dylan Thomasia, jota juhlittiin 14.5. Moni varmaan tietää mieheltä ainakin yhden runon, sen, joka oli niin Ally Condien Tarkoitetussa kuin Interstellarissa, joka alkaa "Älä nukahda siihen hyvään yöhön sovinnolla." Olen aiemmin lukenut Dahlilta Jali ja suklaatehtaan, joka ei lukukokemuksena ollut niin yllättävä kuin Matilda, sillä se oli tuttu entuudestaan mm. teoksen pohjalta tehdyn elokuvan ansiosta. Matildan tarina puolestaan oli minulle aivan uusi ja ihastuttava kaikesta kamaluudesta huolimatta. Matilda on kuin pieni aurinko, joka säteilee ympäristöönsä, vaikka hänen valovoimaisuutensa meinataankin tukahduttaa jo alkuunsa. Matildan elämässä on itseasiassa paljon samaa Harry Potterin kanssa.

   

Matilda on kirja, jota suosittelen lapsilukijoiden sijaan peruskoulun opettajille, sillä teoksessa on varsin mielenkiintoisia vanhempia ja hurjia tapahtumia koulussa.

    

Osallistun teoksella Kirjakaapin kummituksen hauskan kirjankansibingon kohtaan LAPSI. Bingoon voi osallistua 15.5.-15.8.

 

    

Arvosana:   

    
Takakannesta:

Matilda on ihmelapsi, suorastaan nero, joka jo alle 5-vuotiaana luki klassikkoja Hemingwayta ja Dickensiä paitsi herkkyytensä myös säkenöivän älynsä ansioista. Mutta vanhempiensa mielestä hän oli jo tuolloin lähes sietämätön kiusankappale. Asiakkaitaan huijaava autokauppias-isä ja tukkansa vetysuperoksidilla valkaissutturhamainen äiti toivottaisivat Matildan mieluiten niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Myös neiti Trunchbullin, koulun rehtorin, mielestä Matildaa ja muitakin oppilaita on syytä rangaista turhia kainostelematta..

    

Mutta Matildallapa on vastalääkkeenään poikkeukselliset henkiset kykynsä. Hän keksii, kuinka pelastaa ihana opettajansa neiti Honeyn koulun hirviömäisen rehtorin kynsistä.

      

Alkuperäinen nimi: Matilda (1988), Suom. Eeva Heikkinen, 240 s. WSOY 2011 (1. suomenkielinen painos 1990)

  

Kuvitus: Quentin Blake

Matildaan on ihastuttu myös täällä: Risingshadow, Kirjavinkit, Keskisuomalainen, Le Masque Rouge, Kirjojen keskellä, 

Diana Gabaldon: Muukalainen

"Missään muualla maailmassa ei kohtaa niin paljoa vanhoja uskomuksia ja taikuutta
arkielämään sekoittuneena kuin Skotlannin ylämailla."

       

   
Nettilukutoukkien kimppalukuhaaste
Lukuhaasteissa: Goodreds 50: 29. A book set somewhere you’ve always wanted to visit

   

Diana Gabaldonin Muukalainen lienee tässä vaiheessa enää tuskin kenellekään tuntematon tapaus. Blogistania on kuhissut niin teoksesta kuin sen pohjalta tehdystä tv-sarjastakin jo hyvän tovin. Itse luin Muukalaisen ensimmäisen kerran joskus yliopisto-opintojeni alkuvuosina, todennäköisesti vuonna 2009, eli toisin kuin jossain taisin väittää lukeneeni sen jo lukiossa, näin ei kuitenkaan ollut. Siskoni kyllä suositteli teosta minulle tuolloin, mutten halunnut lukea sitä sen sisältämän runsaan erotiikan määrän vuoksi. 

  

Teos alkaa vuodesta 1945, juuri toisen maailmansodan jälkeen. 28-vuotias Claire on ollut sodassa sairaanhoitajana ja hänen miehensä Frank rintamalla. Usean sotavuoden aikana pari on nähnyt toisiaan vain muutaman päivän ajan, joten rauhan myötä he päättävät uudistaa liittonsa viettämällä ns. toisen kuhertelukuukauden Skotlannissa. Claire ja Frank saapuvat Invernessiin Beltanen eli toukokuun ensimmäisen päivän aikoihin. Frank on historianopettaja ja käyttää loma-aikansa alueen historiaan tutustuen ja oman sukuhistoriansa tutkimiseen. Paikallisten arkistojen avulla hän uppoaa 1700-luvun puolen välin tienoilla eläneeseen esi-isäänsä Jonathan "Musta Jaska" Randalliin, punatakkikapteeniin. 

Claire puolestaan kiertää nummilla keräilemässä kasveja ja tutustumassa niiden kansanomaiseen lääkekäyttöön. Läheisellä Graigh na Duinin keiju-kukkulalla on muinainen Stonehnege-tyyppinen kivikehä, jonka luokse Frank ja Claire menevät katsomaan salaa modernien druidien tanssia. Myöhemmin Claire löytää kehän kivien juurelta lemmikkien-heimoon (ovelasti englanniksi Forget Me Not) kuuluvan kasvin ja joutuu sen myötä kosketuksiin kehässä olevan haljenneen kiven kanssa. Tämä käynnistää uskomattoman tapahtumien ketjun ja eeppisen seikkailun: Claire putoaa ajan halki vuoteen 1743. Aikaan, jolloin Skotlanti oli vielä villi ja miehet tuoksuivat myskiltä. Hän tapaa punatukkaisen jättiläisen, Jamien ja sen jälkeen mikään ei ole enää ennallaan.

Aloin hyväksyä sen järjettömältä vaikuttavan tosiasian, että olin mitä suurimmalla todennäköisyydellä siirtynyt 1700-luvulle. (s. 84)

Muukalaisen vajaan tuhannen sivun aikana kuluu lähes vuosi, mutta vauhdikkaista käänteistään huolimatta Clairen ja Jamien tarina jää kesken.  Jos ensimmäinen Matkantekijä-sarjan kirja koukuttaa, suosittelen lukemaan ainakin sen monista jatko-osista Sudenkorennon, joka jatkaa tarinaa suunnilleen suoraan siitä mihin ensimmäinen teos loppuu. Nämä kaksi ensimmäistä osaa ovat sarjan lyhimmät teokset, seuraavat osat ovat jo tuhtia luettavaa ollen reilusti yli tuhannen sivun järjäleitä. Romaanien lisäksi sarjaan kuuluu Exile-sarjakuva, jossa Muukalaisen tapahtumat kuvataan Jamien näkökulmasta.

  

En osaa sanoa teoksesta paljoakaan. Paitsi että Jamie on suosikkini fiktiivisistä miehistä.

Jamien evoluutio ensimmäisestä näkemästäni fanikuvasta alkaen siihen,

kuinka Sam Heughanista lopulta tuli "Se Oikea" (kuvissa 2 ja 3 kanadalainen malli Gabriel Aubry)

  

Teosten ainoana heikkoutena on runsaus. Kerrontaa olisi voinut paikoin tiivistää ja osa kohtauksista katkaisee tarinan soljuvan eteenpäin viemisen kun kirjailija jää fiilistelemään sitouttaen hahmot yhteen paikkaan pitkäksi aikaa. Nämäkin kohdat ovat siis yleensä mielenkiintoisia ja uutta tietoa antavia, joskin muutoin toiminnallisessa teoksessa hieman hitaampia. 

   

Illan koittaessa alkoi tuulla, ja lepattavat lehdet saivat varjot tanssimaan. Saatoin hyvin uskoa, että kukkulalla oli keijukaisia, jotka tanssivat noiden varjojen kanssa ja puikkelehtivat solakoiden puunrunkojen lomassa sulautuakseen metsän syvyyksiin. (s. 300-301)

   
Outlander tv-sarja on todella laadukkaasti tehty. Siinä on panostettu autenttisiin, jylhiin maisemiin, ihokarvat pystyyn nostattavan hienoon musiikkiin (josta vastaa Bear McCreary) ja kauniiseen puvustukseen. Päähenkilöitä näyttelevät Caitriona Balfe ja Sam Heughan. Heidän välisensä kemia on uskottava, ja etenkin Sam Jamiena tekee uskomattoman hienoa työtä. En voisi kuvitella ketään muuta hänen tilalleen. Muutoinkin näyttelijävalinnat ovat hyviä, vaikka kaikki hahmot eivät olekaan samannäköisiä kuin testissä kuvataan. Ymmärrän esimerkiksi Caitrionan valinnan Claireksi, vaikka hänen versionsa hahmosta onkin hieman litteämpi ja vähemmän vahva kuin teoksessa. Olen seurannut sarjnaa maailman tahtiin ja odotan mielenkiinnolla viimeisiä neljää jaksoa. Seuraavasta kaudesta on jo tehty sopimus, eli Sudenkorento muuttuu myös eläväksi todennäköiseksi ensi kevääänä.
   

Kirja ja tv-sarja eroavat hieman toisistaan. Ensimmäisen kauden alkupuoli (9 ensimmäistä jaksoa) seuraa alkuperäisteosta hyvin uskollisesti, mutta loppupuolella joissain vähemmän merkittävissä juonenkäänteissä on toteutuksessa otettu enenevässä määrin luovia vapauksia. Osassa tapauksia nämä muutokset toimivat paremmmin kuin kirjan ratkaisut (esimerkiksi Clairen katoamishetkellään käyttämä kukkamekko on korvattu valkoisella mekolla ja tv-sarjassa on näytetty myös Frankin näkökulma tapahtumiin), mutta toisinaan tuntuu oudolta miksi muuttaa jo valmiiksi hyvää konseptia (esimerkiksi tanssiva Murtagh laulavan sijaan).

  

Outlander - Matkantekijä tv-sarja alkaa YLE TV 1:llä tänään 14.5. alkaen. Tv-sarjasta on kirjoitettu mm. Vinttikamarissa-blogissa.

     

Arvosana:

 
Takakannesta:

Toinen maailmansota on juuri ohi, kun Claire ja Frank Randall lähtevät lomalle Frankin esi-isien synnyinseudulle Skotlannin ylämaalle. Sillä aikaa kun Frank tutkii vanhoja papereita, Claire vaeltelee nummilla ja keräilee lääkekasveja. Pahaa aavistamatta Claire astuu muinaisen kivikehän halkeamaan. Yhtäkkiä hän löytää itsensä keskeltä 1700-lukua ja klaanisotien riepomaa Skotlantia.

  

Clairen on pakko hyväksyä uskomaton tosiasia: hän on siirtynyt ajasta toiseen ja hänestä on tullut muukalainen. Claire saa pian vakoojan ja noidan leiman otsaansa, siksi oudolta hän sairaanhoitajan taitoineen vaikuttaa. MacKenzien klaanin suojissa hän kokee pakoretken toisensa perään. pian Claire saa havaita, että hänellä on aviomies yhdellä ja rakastaja toisella vuosisadalla. 

    

Alkuperäinen nimi: Outlander (1991), Suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi, 824 s. Gummerus 2002

     

Muukalainen on ihastuttanut mm. täälläkin: Kirsin kirjanurkka, Kirjamaailma, P.S. rakastan kirjoja, Kirja käsilaukussa, Kirjakirppu, Saraseenin maailma ...mutta ei kirja ole ollut aivan kaikkien makuun: Hurja hassu lukija, La petite lectrice, Kujerruksia, Oksan hyllyllä, Mustetta paperilla

  

Sarjassa ilmestyneet:

• Muukalainen, 2002 (Outlander, 1991)
• Sudenkorento, 2003 (Dragonfly in Amber, 1992)
• Matkantekijä, 2004 (Voyager, 1993)
• Syysrummut, 2005 (The Drums of Autumn, 1996)
• Tuliristi, 2006 (The Fiery Cross, 2001)
• Lumen ja tuhkan maa, 2007 (A Breath of Snow and Ashes, 2005)
• Luiden kaiku, 2010 (An Echo in the Bone, 2009)
• Sydänverelläni kirjoitettu, 2014 (Written in My Own Heart's Blood, 2014)

  

Samantyylisiä kirjoja: Susan Price: Sterkarmin poika, Elaine Coffman: Mustan Douglasin morsian, Alistair MacLeod: Cape Bretonin laulu

Terry Pratchett & Neil Gaiman: Hyviä enteitä

"Maailma todella on mätä. Se olisi voinut olla upea. Mutta nyt se on mätä, ja on 
aika tehdä sille jotakin. Siksi sinä olet täällä. Muuttaaksesi sen paremmaksi."

      

        

Hyviä enteitä eli Noita Agnes Nutterin Hienot ja Oikeat Ennustukset on ensimmäinen Terry Pratchettilta suomennettu teos (Jalavan kauhusarja no 17, 1992). Se alkaa nykyään olla varsin harvinainen kirja. Lukemani, Limingasta seutulainattu teos on oulunseudun ainoa, ja sekin hyvin palvellut kappale (sivut olivat repeilleitä ja osasta jopa puuttui pieniä paloja), mutta selkämyksen liimaus oli edelleen napakka ja teos muutoin hyvin lukukelpoinen. 

      

Hyviä enteitä ei ole järjestyksessään ensimmäinen Pratchettin kirjoittama romaani, joka siis on vuonna 1983 ilmestynyt Magian värit (suomennettu vasta vuonna 2000). Kiekkomaailmoja ei ole jostain syystä suomennettu järjestyksessä, ja ensimmäinen suomeksi käännetty osa sarjasta on KM#4 Mort, vuonna 1994. 

    

Sekä Pratchett että Neil Gaiman ovat sittemmin tunnustettuja kulttiklassikkokirjailijoiksi. Gaiman oli alunperin sarjakuvakäsikirjoittajaja ja hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat Sandman-sarjakuvat, joita ilmestyi vuodesta 1989 alkaen. Hyviä enteitä on Gaimanin ensimmäinen romaani. Pratchettilta olen lukenut aikaisemmin Valtion ja kimppalukuhaasteeseen yhdessä Stephen Baxterin kanssa kirjoitetun Pitkän Maan. Gaimanilta puolestaan olenut lukenut vain Coraline varjojen talossa.

  

Nimestään huolimatta Hyvien enteiden aihepiiri on hieman synkkä: maailmanloppu uhkaa. Vastasyntynyt antikristus tuodaan vaihdokkaana maan päälle ja yhdentoista vuoden päästä hänen tekonsa päättävät kumpi, Taivas vai Helvetti, voittaa. Ihmiskunnan tulevaisuus on ennustettu jo 1500-luvulla, kun noita Agnes Nutter kirjoitti näkynsä ylös. Hän ei aina ymmärtänyt kaikkea ja muistiinpanot ovatkin lievästi ilmaistuna monitulkintaisia. Niinpä Agneksen viimeinen elossaoleva perillinen, Anathema Nippell edeltäjineen on onnistunut tulkitsemaan suurimman osan ennustuksista vasta jälkeenpäin. 

  

- Väitäkö siis, ettei lapsi itsessään ole paha? hän kysyi verkkaan. 

- Se on potentiaalisesti paha. Ja luultavasti potentiaalisesti hyvä. Pelkkä suunnaton mahdollisuus, joka odottaa muotoutumistaan, Crowley sanoi ja kohautti olkapäitään. (s. 62)

  

Paholaisen vahingossa väärään kotiin sijoitetun pojan sijaan teoksen päähenkilöitä ovat mielestäni Crowley-demoni (nimi lienee tuttu ainakin Supernaturalin faneille) ja Aziraphale-enkeli, toisilleen vuosien saatossa läheiseksi tulleet, mutta vastakkaisia puolia edustavat yliaistilliset olennot. Tuhansia vuosia ihmisten joukossa elettyään, kaksikko on kuitenkin huomannut pitävänsä ihmisistä enemmän kuin omista joukoistaan ja niinpä he yrittävät vaikuttaa suuntaan, johon vaakakuppi kallistuu.

  

Kaikki oli mennyt niin hyvin, hänellä oli ollut homma todella hallussa näiden muutaman viime vuosisadan ajan. Niin se käy, sitä luulee olevansa maailman huipulla ja sitten isketään Harmageddon päälle. Suuri Sota, Viimeinen Taistelu, Taivas vastaan Helvetti, kolme erää, yksi Lankeemus, katkeraan looppuun saakka puolin ja toisin. Ja siinä sitten kaikki. ei enää maailmaa vaan loputonta Taivasta tai, riippuen siitä kuka voitti, loputonta Helvettiä. Crowley ei tinnyt kumpi olisi pahempaa. (s. 26-27)

  

Kerronnasta on vaikeaa erottaa, kumman kirjailijan kynästä mikäkin osuus on. Päällimmäisenä se kuitenkin maistuu hyvin paljon Pratchettilta. Kerronta on hyvin humoristista ja tapahtumia seurataan useasta eri näkökulmasta. Tunnusomaisinta Pratchettin teoksilla on kuitenkin tekstissä olevat alaviitteet, joissa selitetään joitakin päätekstiin tarpeettomia, mutta yhtä kaikki erikoislaatuisia asioita.

    

Tekstissä olevat viittaukset olemassa oleviin ilmiöihin ja yhteiskuntakritiikki ovat ihastuttavan ajankohtaisia edelleen. teoksesta löytyy mm. langanlaihoja malleja, Burger Lord (ja sen maskotti klovni McLordy) sekä sympaatisesti vanhentunutta teknologiaa (kenkäpuhelimet ja sylimikrot). Kansikuvassa olevat moottoripyörät muuten kuuluvat neljälle Ilmestyskirjan ratsastajalle... tai tässä tapauksessa siis bikerille: Kuolemalle, Nälänhädälle, Sodalle ja Saastumiselle (Rutto jäi eläkkeelle vuonna 1932 mutisten jotain penisiliinistä). 

    

Vaikka teos mielenkiintoisesti herätteleekin nauruhermoja, ei se aina osunut ainakaan tämän lukijan kanssa samoille taajuuksille. Vaikka osa vitseistä menee ohitse, monihaarainen ja lavealti polveileva juoni on tupaten täynnä enemmän tai vähemmän tärkeitä hahmoja, jaksaa teos silti viihdyttää kelvollisesti. Nautin etenkin Crowleyn ja Hornanhurtan hahmoista suuresti. suosittelen teosta erityisesti Kiekkomaailman faneille, jotka eivät teosta ole vielä lukeneet. Tämän on nimittäin sanottu muistuttavan kaavaltaan paljon niitä. (Minulla odottelee ensimmäinen Kiekkomaailmani, Viikatemies lukupinossa.)

    

Arvosana:

    
Takakannesta:

Noita Agnes Nutter kirjoittaa Hienoissa ja Oikeissa Ennustuksissaan, että maailmanloppu koittaa eräänä lauantaipäivänä. 

  

Demoni Crowleylla ja hänen vanhalla ystävällään - ups, vihamiehellään siis - enkeli Aziraphalella on miettimistä. Miten estää maailmanloppu, kun maan päällä oikeastaan on niin mukavaa? 

  

Ei auta, On estettävä Helvetin enkelten eteneminen, on pysäytettävä noidanmetsästäjäin armeija (kaikki kaksi soturia), ja, huhhuh, nitistettävä itse Antikristus. 

  

Mikä häpeä. Antikristus on nimittäin mitä miellyttävin yksitoistavuotias nuorimies...

  

Hyviä enteitä on ratkiriemukas maailmanlopun visio. Kuulostaako ristiriitaiselta? Sarjakuvakäsikirjoittajina tunnetut Terry Pratchett ja Neil Gaiman irvailevat maailman menoa häpeämättömästi ja kutkuttavan osuvasti. Tosikot älkööt vaivautuko.

  

Samantyylisiä kirjoja: 

  
Suomentanut: Marja Sinkkonen, 398 sivua, Kustannus Oy Jalava 1992

    

Alkuperäinen nimi: Good omens: The Nice and Accurate Prophecies of Agnes Nutter, Witch (1990)

   

Myös näissä blogeissa on luettu Taivaan ja Helvetin kädenväännöstä: Risingshadow, Aikakone (Johanna Sinisalo), Taikakirjaimet, Hurja hassu lukija, Kirjojen viemää, Kirjaurakka

Katso myös: YLE: Tieteisgurut listasivat parhaat maailmanloput