lauantai 28. syyskuuta 2013

Roald Dahl: Sulo ja suklaatehdas

 "Minusta se on maailman ihmeellisin paikka"
    

Luin teoksen  Sulo ja suklaatehdas jo heinäkuussa, kirjablogaajien yhteisessä lukumaratonissa, mutta lukukokemuksesta postaaminen on vähän viivästynyt. Dahl oli minulle ihan uusi tuttavuus, en lukenut hänen teoksiaan lapsena. Tosin olen useita vuosia sitten kuullut tämän äänikirjana eräällä automatkareissulla siskoni perheen kanssa.
   
Sulo asuu ränsistyneessä talossa yhdessä vanhempiensa ja kaikkien isovanhempiensa kanssa. Saman katon alla asuu siis kuusi aikuista, joista vain Sulon isä käy töissä. Näin ollen ruokaa on vähän ja se on todella yksipuolista. Sulon suurin toive on jokavuotinen syntymäpäivälahja, yksi Villi Vonkan suklaalevy, jota hän nauttii pienen murusen kerrallaan ja saa lahjan kestämään viikoiksi. (Minulla ei itsehillintä riittäisi moiseen!)
  
Vonkan tehdas on aivan perheen talon vieressä ja joka päivä sen suklaantuoksuiset tuulahdukset piinaavat nälkäistä poikaa. Onneksi Vonka järjestää kilpailun, joka saa kaikki ihmiset ympäri maailmaa aivan sekaisin: Vonkan suklaalevyihin on piilotettu yhteensä viisi kultaista pääsylippua ja lipun voittaneet pääsevät vierailulle tehtaaseen. Lastenkirjamaiseen kaavaan kuuluu toki, että Sulo saa yhden lipukkeen. Mutta se onkin vasta alkua.
  
Muut lapset ovat kaikki hyvin hemmoteltuja tai kasvatettu jollain tavalla äärimmäisyyksiin: yksi on ahmatti, toinen television orja, kolmas kultalusikka suussa syntynyt jne. Vain Sulo vaikuttaa olevan ns. kunnollinen lapsi: siis kunnioittaa vanhempiaan ja on kohtelias sekä kiitollinen siitä vähästäkin, jota saa. Tehtaassa työskentelevät umppalumpat yhdessä Vonkan mielikuvituksellisten herkkujen kanssa paljastavat jokaisesta lapsesta jotakin, mille vanhemmat ovat ummistaneet silmänsä.
  
Dahlin oivaltava ja edelleen ajankohtainen teos tuo hyvin esille mm. sen huolen, joka aikuisilla on ollut jo vuosikymmenien ajan: mitä jos lapsemme katsovat liikaa televisiota? Nykyään uudet mediat ja laitteet voidaan laskea tähän samaan kategoriaan. Teoksen rivien välissä tuntuu muutenkin olevan kommentteja erilaisiin lastenkasvatustapoihin.
  
Me pyydämme nyt kauniisti:
heitä jo pois tuo telkkari.
Ja kirjahylly kirjoineen
vie TV:n paikkaan entiseen. (s. 110)
  
Alkuperäisessä Aila Nissisen vuoden 1971 suomennoksessa Chralie on käännetty Jaliksi, myöhemmässä, vuoden 1998 juhlapainoksessa, jonka Nina Pitkänen on suomentanut aiempaa versiota mukaillen, nimeksi on muuttunut Sulo (mutta huomasin, että sivulla 21 oli sattunut lipsahdus ja päähenkilö poika seikkaili hetken aikaa Jalina).
  
Teoksesta on tehty myös kaksi elokuvasovitusta, varhaisempi vuonna 1971 ja uudempi 2005 (jossa Vonkaa esittää johnny Depp). Uudemman olen nähnyt pariinkin otteeseen, mutta voisi olla mielenkiintoista nähdä tuo toinenkin, sillä ohjaaja Tim Burton lisäili omaan versioonsa kaikenlaista kirjan ulkopuolelta. Sulon/Jalin seikkailu jatkuu vielä teoksella Jali ja lasihissi (kirjoitettu 1972, suomennettu 2000).
  
Kirjan kanssa oli ilo viettää tunti tai parikin, vaikka tähän painokseen muutama kirjoitusvirhe olikin vielä jäänyt. Jos joku ei vielä ole tutustunut tähän teokseen, suosittelen hampaiden pesua sen luettuaan - välillä esiteltiin nimittäin niin makeita herkkuja, että hammaspeikot innostuvat jo ajatuksestakin. Suklaa on hyvää, itsekin nautin siitä toisinaan, mutta oli huvittavaa kuin teoksessa suklaata kuvattiin ainakin kahteen otteeseen ravitsevaksi ruoaksi. Mutta se anteeksi annettakoon tälle ihastuttavalle seikkailulle suklaatehtaan uumeniin.
     
Arvosanana:
  
Takalieppeestä:
 "Sulo ja suklaatehdas" ("Charlie and the Chocolate Factory", 1964) on yksi kaikkien aikojen suosituimmista ja rakastetuimmista lastenkirjoista.
  
Kädessäsi oleva kirja on ainutlaatuinen juhlapainos. Sen ihastuttava nelivärikuvitus on Roald Dahlin oman suosikkikuvittajan, Quentin Blaken käsialaa.
  
Mukaansatempaava tarina saa alkunsa, kun Sulo löytää suklaalevyn käärepaperista yhden suklaathetailija Villi Vonkan kallisarvoisista pääsylipuista.

Kultainen pääsylippu toteuttaa Sulon suurimman haaveen: hän pääsee vierailemaan herra Vonkan ihmeellisessä suklaatehtaassa. Ja kukapa ei haluaisi pistäytyä siellä missä valmistetaan kurkkivia karkkeja, sokeri päällysteisiä kyniä ja jäätelöluistinratoja? Mutta tehdas voi olla myös vaarallinen paikka - etenkin sellaisille ilkimyksille kuin Aukusti Lihavisto, Marina Hillo, Orvokki Jauhiainen ja Ari telkkari. Sen, mitä heille loppujen lopuksi tapahtuu, voit lukea tästä riemastuttavasta ja valloittavasta kirjasta.
     
Suomentanut: Nina Pitkänen (Aila Nissisen suomennosta 1971 muokaten), 122 sivua, Otava 1998
 
Kuvittanut: Quentin Blake
    
Alkuperäinen nimi: Charlie and the Chocolate Factory (1964)
     
Kirjaa on luettu mm. täällä: Kaleidoscope, Kirjavinkit, Kirjojen keskellä

perjantai 27. syyskuuta 2013

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa

"Sillä kun kaikki oli menetetty, kaikki oli yhä jäljellä."
 
 
Sarasvatin hiekkaa oli Finlandia-pankintoehdokkaana ilmestymisvuonnaan 2005 ja se on voittanut mm.Tähtivaeltaja palkinnon 2006. Lukulistallani tämä teos on ollut ilmestymisestään saakka ja se on ensimmäinen Isomäeltä lukemani kirja (vaikka olen joskus nuoruuden huumassani jopa lainannut miehen koko tuotannon), joka on hyvin ekokriittisestä näkökulmasta kirjoitettu. Sarasvatin hiekkaa oli myös Helsingin Sanomien lukijakyselyssä 2000-luvun parhaista kotimaisista romaaneista sijalla 45.

Teemmekö me vakavan virheen, kun ajattelemme kirjaa vain lyhytaikaisena kulutustavarana, kertakäyttöesineenä, joka luetaan kerran ja joka on seuraavana vuonna jo vaipunut pysyvästi unohduksiin. (s. 104)
  
Sarasvatin hiekkaa oli kirjoitettu valmiiksi jo vähän ennen loppuvuoden 2004 suurta tsunamia, joten aihe ei teoksen ilmestyessä olisi voinut olla ajankohtaiseepi. Teos sijoittuu läheiseen tulevaisuuteen, 2020-luvulle. Isomäen teos tarjoaa uhkakuvan siitä, mitä voisi tapahtua, jos globaaliin lämpenemiseen ei reagoida ajoissa ja jos siihen ei ole olemassa pysähdyskeinoja. Kuten olettaa saattaa, teos on hyvin tieteellinen ja Isomäen tapa kirjoittaa käytännössä kaikki tietämys auki teokseen vaikeuttaa paikoin romaani-muotoisen ts. juonivetoisen teoksen lukemista, sillä tämä ei ole tietokirja, vaikka sen sisältämä tiede onkin lähes täysin todenmukaista. Teoksen lopussa Isomäki kertoo vielä mikä oli totta ja mikä keksittyä.

Sarasvatin hiekkaa on hyvin Hollywood-tyylinen, käytännössä valmis käsikirjoitus elokuvalle. Aku Louhimiehen ohjaamasta elokuvasovituksesta ei muuten ole puhuttu pariin vuoteen, mutta jos projekti mahdollistuu uskoisin teoksen toimivan paremmin valkokankaalla kuin tekstinä, vrt. esim. The Day After Tomorrow. Olisi ihan vertailun vuoksi hauskaa tutustua myös teoksesta tehtyyn sarjakuvasovitukseen. Sarasvati on muuten joen lisäksi myös kirjallisuuden ja oppimisen jumalatar (joka esiintyy yleensä valkoisen joutsenen kanssa) - aika osuva monelle suomalaiselle kirjallisuuden opiskelijalle esimerkiksi! Teoksessa myytit ja tiede kohtaavat jännittävällä tavalla.
    
- Intialainen Atlantis kyllä, sanoi Amrita. - Mutta ehkä myös... jotakin muuta. Sillä minä luulen, että tämä on myös se Atlantis, josta teidän Platoninne puhui. (s. 71)
 
Vuoteen 2001 sijoittuva prologin jälkeen teos on jaettu kolmeen osaan: Vettä ja hiekkaa, Hiekkaa ja jäätä, Jäätä ja vettä. Epilogi ajoittuu vuoteen 2026. Pääteemoina ovat syklisyys, fraktaalikuvioiden toistuvuus luonnossa sekä kuinka hiekka peittää alleen menneisyyden ja kadonneiden korkeakulttuurien kehittyneen teknologian. Kerronta etenee useamman henkilön näkulmasta. Keskeisimpiä hahmoja ovat venäläinen Sergei Savelnikov, merentutkija ja sukellusvene Lomonosovin kapteeni, suomalainen jäätikkötutkija Kari Alanen, intialainen meriarkeologi Amrita Desai sekä filippiinien kiinalainen mannerjäätikkötutkija Susan Cheng. Jännitystä kehitellään pitkään, kunnes jossain puolivälissä kirjaa alkaa tapahtua enemmän. Silti missään vaiheessa ei tullut mieleeni, että olisin jättänyt lukemisen kesken, jokin kirjassa piti kiinni imussaan. Kenties se sama, joka kiehtoo dystopiossa, tietty uhkan ilmapiiri.
 
Suosittelen kyllä lukemaan tämän kirjan, jos se kiinnostaa yhtään, eikä sitä ole tullut luettua aikaisemmin. Ihan kaikki ei toimi, mutta jos pystyy katsomaan sormien läpi pieniä kerronnallisia tekniikoita, hollywoodismia ja yli-informatiivisuutta, on tämän teoksen kanssa luvassa varsin viihdyttäviä hetkiä.
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Sarasvatin hiekkaa on ekologinen jännitysromaani, jonka  lähtökohta on tosi: Intian länsirannikon merialueiden pohjalta löydettiin vuonna 2001 meren pinnan nousun hukuttamien suurien kaupunkien raunioita.
  
Intialainen meriarkeologi Amrita desai tutkii meren pohjalta löytynyttä rauniokaupunkia. Mikä pysäytti elämän kaupungeissa siihen paikkaan? Desai tarvitsee tutkimuksiinsa erikoissukellusveneen, ja työtoveriksi ilmaantuu venäläinen Sergei Savelnikov. 
 
Samaan aikaan Grönlannin mannerjäätiköllä alkaa tapahtua odottamattomia asioita. Suomalainen jäätikkötutkija Kari Alanen havaitsee tekijään, joka yhdistää Cambaynlahden rauniot, Grönlannin mannerjäätiköt ja Bahamansaarten mystiset kivenlohkareet toisiinsa yllättävällä tavalla. 
 
Pienistä puroista syntyy suuri virta ja pian ihmiskunnan tulevaisuus on vaakalaudalla. Mutta onko tutkijoilla tarpeeksi aikaa? Entä pystyvätkö vallankäyttäjät tekemään kyllin nopeasti oikeita päätöksiä - ja riittävätkö nekään enää?
 
Asiasanat: trilleri, ekokatastrofi
    
Samantyylisiä kirjoja: Douglas Preston: Isku, Steve Alten: Mayojen teistamentti, Tom Knox: Pahan koodi
  
320  sivua, Loisto 2006 (6. painos, pokkarilaitos, 1. painos 2005 Tammi)
  

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

S. Kola: Ruususen iholla

 "Ehkä hänkin jonain päivänä häviäisi olemattomiin"
   
  
Arvostelukappale suoraan kirjailijalta.
 
Sain elokuussa kirjailijalta sähköpostia, jossa hän kysyi ottaisinko hänen teoksensa arvosteltavakseni blogissani. Aluksi ajatus eroottisten satunovellien lukemisesta, saati lukukokemuksesta kertomisesta blogissa tuntui huvittavalta, jopa poskia kuumottavalta ajatukselta, mutta ajattelin antaa kirjalle mahdollisuuden. Sadut ovat nyt muodikkaampia kuin kenties koskaan. Sille ainakin tuntuu, kun seuraa vaikkapa elokuvakenttää ja tv-sarjoja. Ja mikäs siinä, minä pidän saduista edelleenkin - etenkin niistä, jotka tarjoavat muutakin kuin vaaleanpunaisia hattaraunelmia. Toivon lisää grostekiutta ja särmikkäitä hahmoja!
 
Nykyihmisille tarjotaan lapsuuden nostalgisista saduista toinen toistaan erilaisempia tulkintoja ja se alkuperäinen versio (jos sellaista saduissa ylipäätään on) alkaa käydä entistä hämärämmäksi. Kola kertoo esipuheessaan, kuinka sadut ovat kokeneet paljon muokkaamista ajan saatossa. Niitä on sievistelty lapsille sopiviksi vaikka monien satujen alkuperä onkin kenties decamerone-tyyppisissä aikuisten illanistujaisissa toisilleen kertomissa pikkutuhmissa seikkailutarinoissa.
 
Kola tahtoo palauttaa sadut lähemmäksi niiden sensuroimattomia muotoja ja lisätä oman ripauksensa maustetta soppaan. Hän ei tahdo mässäillä seksillä vaan tuoda esille ihmiselämän laajakirjoisuutta ja onnistuu siinä mielestäni jopa erinomaisesti. Vanhat tutut sadut olivat saaneet aivan uusia näkökulmia, hijaiseksi jääneille hahmoille annetaan oma ääni. Hän myös leikittelee erilaisilla seksuaalisilla suuntauksilla: "Niin prinssi sai prinssinsä".
 
Kangas oli mitä hienointa läpikuultavaa silkkiä tai jotakin niin käsittämättömän ohuen ohutta harsoa, että se loi silmiä pettävän illuusion: näytti kuin keisari olisi kävellyt kadulla vailla rihman kiertämää. (s. 21)
Kokoelman saduissa on jotain samaa kuin teoksessa Fanny Hill - Ilotytön muistelmat (John Cleland). Samoja, joskus hupaisiakin, eufemismeja kuvattaessa aktia ja suokupuolellisia tuntomerkkejä: "Kuin kova korallihuilu meren syvyydestä.". Tässä näkyy kirjailijan asiantuntemus ajan kuvasta ja kunnioituksesta vanhempaan kirjallisuuteen. Itse usein miellän satujen tapahtumakehykseksi (sadusta riippuen) 1200-1700-luvut.
  
Kolan kieli on kaunista, erittäin varioivaa ja alykästä. Hän on nimennyt tuttuja hahmoja uudelleen ja leikitellyt jopa joidenkin hahmojen vakiintuneen sukupuolen kanssa, mutta jättänyt nämä yhä tunnistettaviksi. Satuihin hän tarjoaa aikuisille uuden, eroottisesti latautuneen näkökulman ja tarjoaa yhden version siitä, mitä sensuurin kynsiin joutuneet sadut jättävät kertomatta. Kola rikkoo useampiakin taburajoja, vai mille kuulostaisivat mummoseksi, sekaantuminen ihmissuteen tai kääpiöön? Kolan naiset eivät ole hauraita astioita, jotka ottavat vain passiivisesti vastaan, vaan he ovat inhimillisiä, aktiivisia osallistujia.
  
Kokoelmaan kuuluu yhteensä 14 novellia, joista monet onnistuivat herättämään aivan uudenlaisia näkemyksiä vanhoihin satuihin. Monet olivat minusta jopa aiemmin lukemiani tai näkemiäni versioita oivaltavampia, esimerkiksi Peukaloliisan (tässä Peukalotar) selkään ommeltavat sudenkorennon siivet ja neulanpistojen synnyttämät verivirrat olivat jotain, mikä pysähdytti. 

Suosikeikseni nousivat novellit Uudestisyntyvä, Polttajaisissa, Arvet, Susivaimo, Alaston valta ja Herätys. Alla listaus novelleista ja siitä, mikä tunnettu satu niiden takaa löytyy. Morsiuskamarin satua en tunnistanut varmaksi, epäilen sen kuitenkin kertovat prinsessasta, joka ei koskaan nauranut. Samoin satu novellin Polttajaisissa takana on tavallaan tuttu, mutta nimeä en sille osannut etsiä.

1. Valinta (Pieni merenneito)
2. Herätys (Prinsessa Ruusunen)
3. Alaston valta (Keisarin uudet vaatteet)
4. Lyhyt onni (Lumikki ja seitsemän kääpiötä)
5. Melekin oikea poika (Pinocchio)
6. Morsiuskamari
7. Sisarellista rakkautta (Tuhkimo)
8. Kadotettu (Tähkäpää)
9. Susivaimo (Punahilkka)
10. Satu prinsessasta ja prinssistä (Prinsessa ja herne)
11. Hyvä sydän (Adalmiinan helmi)
12. Polttajaisissa
13. Uudestisyntyvä (Peukaloliisa)
14. Arvet (Kaunotar ja hirviö)
   
Kokonaisuudessa erittäin onnistunut kokoelma, jota voin suositella kaikille saduista kiinnostuneille lukijoille, jotka eivät säikähdä erotiikkaa. Perheen pienimmille nämä eivät kuitenkaan iltasaduksi sovi!
   
Arvosana:
 
Takakannesta:
Satujen viattomuus on nykyihmisen harhaa. Kovin erilaisia olivat muinoin tulen ääressä kuunnellut kesyttömät tarinat kuin tämän päivän laimentuneet uudelleentulkinnat.
 
Ikivanhoihin satuihin perustuu myös S. Kolan esikoiskirja. Novelleissa liikutaan satuhahmojen iholla, kehollisen rakkauden tunnemaailmassa.Näissä uudelleen tulkinnoissa näyttäytyy se aistillisuus, joka usein jää näkymättömiin.
 
Pohjimmiltaan kirjan satuhahmoissa herää henkiin inhimillisyys: arvet kauniin ulkokuoren takana, kauneus rujon ulkokuoren sisällä sekä juuri ne perimmäiset erilaisuudet, joista on helpompi vaieta kuin puhua. Saduissa näkyy ihmiselämän koko kirjo kaikessa rosoisuudessaan.
 
Vivahteikas perinteinen sadunkerronta ja kouriintuntuva ruumiillisuus yhdistyvät kokoelmassa ainutlaatuisella tavalla.
   
Asiasanat: sadut, erotiikka
    
Samantyylisiä kirjoja: -
  
123 sivua, Nordbooks 2013
   
Kuvitus: Aino Kola
 
Kirja on luettu myös täällä: Sallan lukupäiväkirja

Kirjailijasta: Kouvolan Sanomat, Sanna Kolan kirjailija sivu, Nordbooks.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Mitä paljastui synttäripaketeista + Tänään kirjastosta 4/2013

  
Vietin 27-vuotissyntymäpäiviäni 13.9. ja hain siskoiltani tulleet paketit postista. Laatikot painoivat yhteensä lähemmäs viisi kiloa ja niistä paljastui (yllätys!) kirjoja. Tässä siis lista, mitä kaikeka jännää sain:
 
- Stacy Schiff: Kleopatra
- Kristiina Vuori: Näkijän tytär
- Kaari Utrio: Sunneva
- Cornelia Funke: Musteloitsu ja Mustemaailma
-  The 39 Clues 1) Rick Riordan: Luiden labyrintti, 2) Gordon Korman: Yksi väärä sävel, 3) Peter Lerangis: Miekkavaras
 
Sain lisäksi kaksi pöllö-kaulakorua, toisen ihanalta mieheltäni ja toisen kellovatsaisen siskoltani.
 
Opinnotkin alkoivat ja lukulistalle on siis lisätty kurseille luettavat romaanit ja runokokoelmat. Tässä alla siis kirjastolöytöjä:
 
- Aldous Huxley: Saari (Utopiat ja dystopiat-kurssille)
- Eeva-Liisa Manner: Kirjoitettu kivi (Runous modernista postmoderniin-kurssille)
- Margaret Atwood: Yli veden (Johdatus ekokritiikkiin-verkkokurssille)
 
Lisäksi "huvin vuoksi"-osastolla:
- Laurie Frankel: Ikuisesti yhdess@
 
Olen lukenut kirjoja, mutta blogaaminen on jäänyt vähemmälle. Vielä blogaamatta ovat:
 
- Roald Dahl: Sulo ja suklaatehdas
- Jonathan Swift: Gulliverin matkat
- Murray Bail: Eukalyptus
- Michelle Harrison: 13 salaisuutta
- J.D. Robb: Kuolema ovella
- Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa

Luettavana nyt: S. Kola: Ruususen iholla

torstai 5. syyskuuta 2013

Tuetaan kulttuuria

Kirjablogaajat tempaisivat tiistaina "Osta normaalihintainen kirja"-kamppanjalla. "Teemapäivällä halutaan muistuttaa lukijoita siitä, että ostamalla kirjoja tuetaan kustantajia ja kirjakauppoja sekä kirjailijoita — eli niitä tahoja, jotka pitävät kirjallisuutta hengissä." (lainaus Lukeminen.fi-sivustolta). Itse en kyennyt tällä kertaa osallistumaan, mutta muiden juttuja oli hauskaa selailla ja ilahduttavan moni oli mukaan tähän tempaukseen lähtenyt. 
  
Asiaa sivuten voisin linkittää tähän Pasi Ilmari Jääskeläisen uutuuskirjaansa ja markkinointia pohttivaan pieneen mainoskisaan. PIJ kertoo, kuinka kustantamoilla ei ole varaa mainostaa kuin takuuvarmasti  myyviä teoksia ja kirjailijalta vaaditaan paljon omalaoitteisuutta kirjan myynnin edistämisessä. 
  
PIJ on minulle varsin uusi kirjailijalöytö - olen lukenut häneltä vasta kokoelman Taivaalta pudonnut eläintarha, mutta olen kuullut paljon hyvää hänen muistakin teoksistaan ja odotan kovasti uutta Sielut kulkevat sateessa-kirjaansa (aivan kuten syksyn kirjat listauksessani jo keväällä ilmoitin). Onhan siellä käsittääkseni yksi hahmo, jonka kirjablogaajat ovat inspiroineet. :)

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Kirjablogaajan kotona

Tänän se saapui. Lukutuoli. Tuli aikuismainen olo huonekaluostoksilla, vaikka tämä vähän kravattikangasta muistuttavalla kuosilla varustettu lukupesä olikin vain 35 euroa käytettynä SPR Kontista. Saatiin kotiinkuljetus ilmaiseksi opiskelijakortilla. Ostin Kontista myös kaksi kirjaa, 1,50e/kpl. Walter Moersin Kapteeni Sinikarhun 13½ elämää ja Gavriil Trojepolskin Bim mustakorva.
   

 
Koko projektihan alkoi ensin virkkaamalla tuo mummoruutu-peitto luku/torkkupeitoksi. Sitä seurasi huonekalujen paikkojen vaihto (jännä miten noinkin pienellä asialla voi saada samoista neliöistä enemmän irti), mattojen tamppaus ja lattioiden pesu.
  
Myös kasvirintamalla kämpässä on uutuuksia: vähän aikaa sitten tuli ostettua kaksi murattia 1e/kpl Tokmannin "riippukukka"-alennuksesta. Mies sai äidiltään apache-chillin (joka taisi saada kylmää kun tiputtelee lehtiään). Kesäkukista vain pari krassia nousi, ne ovat nyt siirtyneet sisälle - pelkään pian alkavien yöpakkasten kylmettävän ne. 
 
Lisäksi juurtumista vesilasissa odottelevat rönsyliljan ja juorun pistokkaat. Juorusta iso kiitos ihanille ihmisille, jotka toivat sen kotiovelle. ♥ Vielä kun saisi pahanpojan (eli nukkatyrakin) siemeniä ja aaroninparran, niin olisi kaikki hortonomiset toiveet täytetty. :)