perjantai 12. heinäkuuta 2019

Agustina Batzterrica: Rotukarja

"Ihminen on kaiken pahan alku ja juuri.
Teemme lopun itsestämme, olemme virus. 
  
Olemme kaikkein pahin vitsaus, tuhoamme planeettamme
ja himoitsemme toisiamme."
    
     
Arvostelukappale
      
Agustina Bazterrican ajatuksia herättävä dystopia Rotukarja on varmasti ensimmäinen argentiinalainen teos, jonka olen lukenut. Ja huh, kuinka hieno teos tämä olikaan. Se kertoo paitsi yhteiskunnasta, jossa ihminen joko syö tai tulee syödyksi, siitä, kuinka vähän aikaa muutokseen tottuminen kesti, se paljastaa omankin aikamme lihateollisuuden kiemuroita ja näyttää, kuinka tärkeitä sanat ovat: ne voivat rakentaa, muokata ja tuhota maailmoja. 
   
Hän yritti vihata ihmiskuntaa, koska se on niin hento ja hauras, mutta siitä ei tullut mitään, koska kaikkien vihaaminen on sama kuin ei vihaisi ketään. (s. 89-90)
  
Eläimet saavat oudon viruksen, joka voi tappaa raapaisun kautta tai syömällä niiden lihaa. Niinpä niistä hankkiudutaan eroon, olivatpa nämä lemmikkejä tai talouseläimiä. Lintuja pelkäävät ihmiset kantavat sateenvarjoa aina ollessaan ulkona. Lihanhimoiset ihmiset alkavat tappamaan siirtolaisia ja kodittomia, kunnes ihmissyönnistä tehdään laillista. Erikoislihaksi kutsuttu pala homo sapiensia auttaa etäännyttämään faktan, että kyse kannibalismista, koska sehän olisi kauhistuttavaa. Ainoa ero on, ettei lihaksi kasvatettu yksilö puhu, sillä sen äänijänteet on poistettu. 
  
Kukaan ei saa kutsua teurastettavia ihmisiksi, koska silloin ne voisi nähdä yksilöinä, sen sijaan ne ovat tuote, lihaa ja ravintoa. (s. 16)
    
Päähenkilö, Marcos Tejo, oli töissä ennen siirtymäaikaa lihanpakkaamolla ja hän on siellä edelleen, vaikka teuraaksi ei menekään enää sikoja, nautoja ja hevosia, vaan ihmisiä. Aivan kuten ns. susilapset, jotka ovat kasvaneet ilman ihmiskontakteja, ovat rotukarjaksikin kutsutut ihmiset eläimen kaltaisia. Ne on vieroitettu emoistaan pieninä ja ne elävät erillään toisistaan, ja koska niiden kyky tuottaa ääniä on poistettu, ne voi kommunikoida keskenään tai kasvattamon ja teurastamon henkilökunnan kanssa. Joskin välillä Tejo on näkevinään päiksi kutsuttujen syötävien ihmisten katseessa ymmärrystä tai jopa älykkyyttä.
  
- Ihan kuin siinä kielletyssä leffassa, jonka lopussa ihmiset syövät tietämättä toisiaan. 
- Mikä leffa se on? 
- "Maailma vuonna jotain" tai vastaavaa. 
- Siinä syödään vihreitä keksejä, jotka on valmistettu jauhetuista ihmisistä. (s. 181)
  
Sanat ovat Tejolle tärkeitä. Hän analysoi jokaisen tapaamansa ihmisen sanoja, mitä ja miten näiden huulten väleistä tipahtelee, kuinka toisilla sanoilla pystyy hämärtämään maailman ja toiset ovat kuin nurkkaan kasautuneita, mätäneviä lehtiä. Hän ei usko, että eläimiin tarttunut virus on totta, vaan että se on kansainvälinen huijaus, jolla pyritään saadaan kuriin niin liikakansoittuminen, köyhyys,  työttämyys ja nälänhätä. Kasvisruokavaliosta on tehty mediassa oudoksuttavaa, puhutaan veganoideista, ja kuinka kasvisproteiini ei sisältäisi kaikkia välttämättömiä aminohappoja. 
   
Arvostettu eläintieteilijä oli kuollut sopivasti onnettomuudessa väitettyään eräässä arteikkelissaan, että virus oli lehitetty tarkoituksella. Hän uskoo, että kyseessä on lavastus, jonka tarkoituksena on karsia turhan suureksi paisunutta väkilukua. (s. 15)
   
Tejo ei itse syö lihaa ollenkaan. Hän on menettänyt vähän aikaisemmin lapsensa, jonka syntyminen oli ihme. Raskaus vaati lukuisia kalliita hoitoja onnistuakseen. Hänen vaimonsa särkyi sisäisesti kuoleman takia. Lisäksi Tejon Alzheimeria sairastava isä on vanhainkodissa. Tämä on ainoa syy, miksi mies on edelleen töissä lihanpakkaamolla - maksaakseen hoidon kustannukset. Hän kaipaa koiriaan, jotka joutui lopettamaan, jotta ne eivät joutuisi kärsimään hidasta kuolemaa tai kidutusta. Koti on vain talo, jossa nukutaan ja syödään, "särkyneiden sanojen ja seiniin kapseloituneiden hiljaisuuksien tyyssija, jonka murhetta tihkuvaa, pistävää ilmaa oli vaikea hengittää". Kun hän eräänä päivänä saa lahjaksi 20-vuotiaan EPS-naaraan, puhdasta sukupolvea oleva pään, jonka geenejä ole muunneltu kasvun nopeuttamiseksi, hänen maailmasa muuttuu. 
   
Hän katsoo naaraan polttoraudalla merkittyä otsaa. Siinä on omistamisen, arvon symboli. (s. 101) 
     
Bazterrican kuvaama maailma haastaa ajattelemaan omaa suhdettamme lihaan ja lihantuotannon eettisyyttä. Hätkähdyttävimpiä ihmisryhmiä ovat uskovaisten joukko, jotka uhraavat oman ruumiinsa ruoaksi toisille, vaikka liha, jolla on nimi on alempiarvoista sekä metsästysseura, missä ihmismetsästys on yksi viihteen muoto muiden joukossa. Kirjailijan kieli on omaa luokkaansa: tarkkaa, harkittua ja paikoin runollistakin. On ilo lukea näin hienoa kieltä, josta saamme kiittää myös kääntäjä Einari Aaltosta, jonka suomentamista teoksista olen aina pitänyt.
  
Taivaalla ei ole tähtiä. Yö on pilvinen. Kiiltomatojakaan ei näy. Aivan kuin koko maailma olisi sammuttanut valot ja mykistynyt. (s. 211)
   
Arvosana:
     
Takakannesta:
Armoton dystopia ihmisen kyvystä pettää itseään
  
Äkillinen virus iskee koko eläinkuntaan, ja kaikista elimistä on hankkiuduttava eroon. Vastatakseen ihmisten lihanhimoon ja hillitäkseen väestönkasvua hallitus tekee dramaattisen ratkaisun. Ihmiskunta jaetaan kahtia: niihin, jotka syövät, ja niihin, jotka syödään.
  
Marcos Tejo kouluttaa teurastajia Kriegin lihanpakkaamolla. Eräänä päivänä hän saa lahjaksi rotukarjaksi luokitellun naisen. Pikkuhiljaa ulkoiset ja sisäiset paineet ajavat hänet umpikujaan, ja Tejo tekee epätoivoisen ratkaisun.
    
Suomentanut: Einari Aaltonen, 248 sivua, Like 2019
  
Alkuperäinen nimi: Cadáver exquisito (2017)
      
   
Samankaltaista luettavaa: JP Koskinen: Kannibaalien keittokirja, Michel Faber: Lihaa ja verta, Margaret Atwood: Orjattaresi, Jan Salminen: Äidinmaa, Naomi Alderman. Voima

keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Mid-Year Book Freak Out Tag



      
Tein Mid-Year Book Freak Out Tagin myös viime vuonna ja olen viimepäivinä nähnyt sen ainakin Bibbidi Bobbidi Bookin YouTube-kanavalla sekä Unelmien aika -blogissa ja halusin itsekin vastata taas näihin lukemiseen liittyviin kysymyksiin alkuvuoden luetuista.
   
1. Paras kirja, jonka olet tähän mennessä vuotta lukenut?
  
Pelkän kisumittarin arvosanan perusteella paras kirja on huhtikuussa lukemani Jenny Hanin Pojille, joita joskus rakastin, mutta muita mieleenjääviä ovat olleet Siri Pettersenin Odininlapsi, joka palautti eeppisen/korkeafantasian lukemisen nautinnon, Alex Alicen upea sarjakuvatrilogia Siegfried, joka oli yhtä aika uusi ja nostalginen, Riina ja Sami Kaarlan ihastuttava Pet Agents-lastenkirjasarjan aloittava Täältä tullaan lemmikit ja Alan Bradleyn haikea, näillä näkymin viimeinen osa Flavia de Luce-sarjan osa Kuolon kultaiset kiehkurat.
    
    
2. Paras jatko-osa, jonka olet lukenut vuonna 2018?
  
Jessica Townsendin Nevermoor-sarjan toinen osa Meinioseppä - Morriganin kutsumus. Oli ihanaa päästä tutustumaan lisää tähän uuteen fantasiamaailmaan ja hahmoihin, etenkin tarinan päähenkilöön Morriganiin. 
  
3. Uutuusteos, jota et ole vielä lukenut, mutta jonka haluat lukea?
  
Näitä on lukupinossa odottamassa useita, mutta eniten kiinnostavat mm. V.E. Schwabin Magian syvempi sävy, Anders Vacklinin ja Aki Parhanaan Sensored Reality 2 - Glitch ja Nicola Yoonin Aurinko on tähti.  
  
4. Mitä syksyllä julkaistavaa kirjaa odotat eniten?
     
Listasin huhtikuussa kiinnostavimmat syksyn uutuudet. Näistä eniten odotan Margaret Atwoodin Testamentteja, Tomi Adeyemin Veren ja luun lapsia ja Jim Kayn kuvitettua painosta J.K. Rowlingin Harry Potter ja liekehtivästä pikarista
  
5. Mihin kirjaan olet pettynyt eniten?
  
Onneksi isoja pettymyksiä ei tänä vuonna ole sattunut kohdalle. Yksi, mikä tuli ensimmäisenä mieleen, on Anni Nupposen Valkoinen kaupunki, joka tuntui loppuvan kesken ilman varmaa tietoa, onko kyseessä sarjan aloittava teos. Jos kirjan takakannessa tai kustantamon sivuilla olisi ollut maininta sarjan aloittavasta osasta sen sijaan, että nyt jäi olo yksittäisestä romaanista, olisin ollut vähemmän harmistunut yllättäen loppuvasta tarinasta.
     
   
6. Mikä kirja on yllättänyt eniten? 
  
Agustina Bazterrican ajatuksiaherättävä dystopia Rotukarja. Pidin todella paljon kirjan kielestä ja tematiikasta. Tästä on tulossa lähiaikoina pidempikin postaus.
  
7. Kuka on uusi lempikirjailijasi?
   
Edellä mainittu Bazterrica on uusi kirjailijanimi, joka minun täytyy laittaa korvan taakse. Olen pitänyt myös paljon ensimmäisestä lukemastani Jane Austenin teoksesta, hänen tuotantoonsa täytyy tutustua lisää. Odotan myös kovasti, tuleeko Jenny Hanin kirjoja lisää suomeksi (ks. aiheeseen liittyen postaukseni Avoin kirje suomalaisille kustantajille, jossa voi esittää kirjojen käännöstoiveita tai kertoa, minkä sarjan kääntämisen keskeytyminen harmittaa eniten), jos ei, täytyy lainata sarjan seuraava kirja englanniksi. Muita kirjailijoita, joiden tuotantoon tulen tutustumaan lisää heti tilaisuuden tullen ovat olleet Chris Rylander, Siri Pettersen ja Elizabeth Acevedo
  
8. Viimeisin kirjallinen ihastuksen kohteesi? / 9. Uusin suosikkihahmosi?
   
En ole tähän mennessä vuotta vielä ihastunut kehenkään hahmoon, mutta hahmoja, joista olen pitänyt paljon ovat olleet mm. pikkuvanha Flavia, sähäkkä Morrigan, translapsi George, eksentrinen druidi Cathbad, näppärä voro Lilja, Greg, joka saa tietää olevansa kääpiö (samanlainen kuin Tarussa sormusten herrasta) ja hyvän mielen konsultti Seppo-koira.
   
   
10. Mikä kirja sai sinut itkemään?
     
Tähän mennessä vuotta en muista kuin yhden kirjan saaneet silmäkulmat kosteiksi: tällä hetkellä lukemassani Nora Robertsin Toisessa koitoksessa päähenkilön ja hänen isänsä välinen keskustelu sai herkistymään. 
  
11. Mistä tänä vuonna näkemästäsi kirjaan pohjaavasta elokuvasta olet pitänyt eniten?
   
En pysy aina kärryillä, mitkä kaikki leffat pohjaavat kirjaan, mutta ainakin Bird Box ja to All the Boys I Loved Before olivat hienoja kokemuksia. 
         
12. Mistä tänä vuonna kirjoittamastasi kirja-arvostelusta tai postauksesta pidät eniten?
    
Postauksista eniten on mieleen jäänyt pitkäksi venähtänyt Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen dystopiatriologian aloittavan Routasisarukset. Instagram-kuvistani pidän mm. helmi- ja heinäkuun lukupinoista, Elizabeth Acevedon säeromaanista Runoilija X:stä, Miklun Parhaasta kirjasta ikinä ja Sini Helmisen suomalaisesta mytologiasta ammentavat sarjan päätösosasta Maan povessa ottamistani kuvista.
    
    
13. Kaunein kirja, jonka olet ostanut tänä vuonna?
   
En ole tänä vuonna ostanut yhtään kirjaa, mutta kauniskantisia kirjoja ovat olleet esimerkiksi Runoilija X,  Nora Robertsin Ensimmäinen vuosiMaan povessa ja Josh Malermanin Lintuhäkki. Pidän kirjaa kauniista kansikuvista tägillä
  
14. Mitkä kirjat on pakko lukea vuoden loppuun mennessä?
   
Olen suunnittellut karkeasti loppuvuoden luettaviani, joukossa on mm. kesä- ja syyskauden uutuuksia sekä teoksia erilaisiin haasteisiin, joihin olen ottanut osaa (sekä lokakuussa jälleen vetämäni Halloween-lukuhaaste). Esimerkiksi hyllynlämmittäjäpinosta löytyy L.M. Montgomeryn Anna ystävämme ja arvstelukappaleista Kristin Hannahin Satakieli ja Kate Quinnin Koodinimi Alice. Olisi tarkoitus lukea myös pari tietokirjaa vapaaehtoisesta lapsettomuudesta ja Anniina Mikaman Taikuri ja taskuvaras

sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Eeppinen sarjakuvakimara (Janne Kukkonen: Voro 2 - Tulikiven armeija, Alex Alice: Siegfried-trilogia & Marko Raassina: Kullervo)

    
Hyvää sarjakuvasunnuntaita! Tässä sarjakuvakimarassa (joka unohtui kesätöiden takia luonnoksiin) esittelen lyhyesti muutaman alkuvuoden aikana lukemani teoksen, aloittaen Janne Kukkosen fantasiasarjan loistavasta jatko-osasta Voro 2 - Tulikiven armeija. 
  
     
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää, kun pikkuvoro Lilja haluaa todistaa näpistelyn taitonsa. Edellisessä osassa herätetty myyttinen ja vaarallinen vastustaja kerää seuraajineen armeijaa - ihmisten maailma on vaarassa. 
  
   
Pidin todella paljon ensimmäisestäkin Vorosta ja tämä jatkaa sen viitoittamalla polulla. Elokuvalliset kuvakulmat, henkeäsalpaavat miljööt ja pikkutarkka viivatyöskentely vangitsevat lukijansa, ja tuhti sarjakuvaeeppos loppuu aivan liian pian. Toivon jatkoa mahdollisimman pian!
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Valloittava pikku voro on palannut!
  
Rämäpäinen Lilja ja hänen opettaja Seamus päätyvät valtakunnan mahtavimpien tahojen törmäyspisteeseen, jahdatessaan muinoin pirstoutunutta Talismaania. Tarujen mukaan sen kantaja voisi yksin komentaa historian tuhovoimaisinta sotajoukkoa, myyttistä Tulikiven Armeijaa, mutta voro ei suinkaan ole ainoa, joka tätä valtaa havittelee.
  
Luvassa on albumin täydeltä vauhtia ja vaaratilanteita!
  
Sarjan ensimmäinen osa voitti Sarjakuva-Finlandian vuonna 2016.

339 sivua, Like 2019
  
Myös täällä on  tempauduttu seikkailuun: Kirjavinkit, Oksan hyllyltä, Kirjojen keskellä, Sarjakuvaruutu
  
    
    
Alex Alicen Niebelungin sormus -oopperaan ja pohjoismaiseen mytologiaan pohjaava Siegfried -trilogia heärri vahvoja nostalgiaviboja. Mahdottoman upea kuvitus toi mieleen Tumman kristallin, Hobitin ja Tarun sormusten herrasta. Lisäksi teoksessa oli jotain samaa kuin Tarinassa vailla loppua, Hiidenpadassa ja Seikkailujen Camelotissa. Siegfriedit ovat eeppistä fantasiaa, jotka ansaitsevat heti paikkansa maineikkaiden klassikoiden joukossa. 
  
  
Nämä eeppiset kuvakulmat, runsas värimaailma ja elokuvamainen kerronta tekivät trilogian lukemisesta unohtumattoman. Odotan mielenkiinnolla kirjastosta varaamaani Sami Makkosen tulkintaa Kalevalasta, sillä luulen pitäväni siitä Siegfriedin tapaan. 
  
    
Arvosana:
  
Takakannesta:
Siegfried on kolmiosainen sarja, joka on saanut innoituksensa Richard Wagnerin oopperasta Nibelungin sormus. Tarina perustuu useisiin eri myytteihin ja jumaltaruihin, mm. skandinaaviseen Eddaan. Tuloksena on kiehtova ja eeppinen sarjakuva jumalista, jättiläisistä ja ihmisistä. Tarinan pääosasssa on nuori orpo Siegfried, joka on syntynyt kuolevaisen miehen ja valkyyrian rakkaudesta mutta kasvanut kääpiöiden ja susien parissa pimeässä metsässä. Hänen sijaisvanhempansa haluaisivat elää rauhassa, mutta Siegfried janoaa tietoa oikeista vanhemmistaan ja itsensä kaltaisista. Hän ei kuitenkaan tiedä, että ylijumala Odinilla on suunnitelmia hänen varalleen. Odin haluaa Siegfriedin taistelevan Reininkullan vartijaa, Fafnir-lohikäärmettä vastaan! 
  
Vuonna 1974 syntynyt ranskalainen Alex Alice toimii sekä sarjakuvapiirtäjänä että kuvittajana. Ensiprojekti oli neliosainen sarja Kolmas testamentti (Le Troisième Testament, 1997-2003), jonka Alice kuvitti itse ja kirjoitti yhteistyössä Zavier Dorisonin kanssa. Inkvisition aikainen 1400-luvun seikkailu sai viisiosaisen jatkon Julius, eri kirjoittajien kanssa. Vuonna 1997 Alice teki alkuperäistekstin konsolipelihahmon Tomb Raiderin sarjakuvaseikkailuun Dark Eons (1997). Patrick Pionin kuvittama teos vedettiin myynnistä kustantajan menetettyä julkaisuoikeudet.
      
Suomentanut: Anssi Rauhala, 3 x 75 sivua, Zoom Teufel 2017-2018
  
Alkuperäinen nimi: Siegfried, Tome 1 (2007), Siegfried, Tome 2: La Walkyrie (2010), Siegfried, Tome 3: Le Crépuscule des Dieux (2011)
  
Myös täällä on  tempauduttu seikkailuun: Suomen kuvalehti, Hyllyy (osa 1, osat 2 ja 3), Kirjavinkit, Voima (Jari Tamminen), Man Made Lifestyle
  
   
   
Marko Raassina on ottanut Kalevalasta tutun Kullervon haltuunsa persoonallisella tyylillä. Harmillisesti minulle se oli teoksen ainoa hyvä puoli. Teoksen huumori ei kolahtanut vaan jäin hieman vaivaantuneeksi lukemastani. En ole Kalevalaa koskaan lukenut kokonaisuudessaan, tiedän vain sen keskeiset kertomukset pääpiirteittäin. Olisikin kiinnostavaa joskus ottaa kansalliseeppoksemme luettavaksi. 

   
Arvosana:
  
Takakannesta:
Sarjakuvataiteilija Marko Raassina jatkaa erinomaisen vastaanoton saaneen Kalevala-sarjakuvakirjansa jälkeen työskentelyä saman aihepiirin parissa. Kalevalaseuran tunnustuspalkinnon saaneen nuoren taiteilijan uuden sarjakuvateoksen aiheena on Kullervo.  
  
Raassinan Kalevalassa ja Kullervossa sankarit, antisankarit ja myyttiset olennot ovat kaikki persoonallisen näköisiä, yhtaikaa hiukan pelottavia, hellyttäviä ja huvittavia. Myös verbaalisesti lahjakkaan Raassinan tekstiä lukee hymynkare huulilla, koska hahmojen repliikeissä nykyinen lyhyen toteava arkipuhe sekoittuu varhaisten runonlaulajien viljelemään ironiseen huumoriin. 
  
Vaikka Kullervo kokee kaikissa elämänvaiheissaan kovia, ei Raassinan tulkinta muinaisesta tarinasta ole synkkyyden ylistystä, vaan visuaalisesti komeaa, moni-ilmeistä huumoria sisältävää ja oivalluksia tuottavaa kerrontaa.
      
71 sivua, WSOY 2003
  
Kullervo on luettu myös täällä: Kirjan pauloissa, Lukucorneri, Kirjojen keskellä

torstai 4. heinäkuuta 2019

Avoin kirje suomalaisille kustantajille

   
Keskustelimme siskoni kanssa eilen WhatsAppissa Garth Nixin Abhorsen-kirjasarjasta ja kuinka pari sen uudempaa osaa on edelleen suomentamatta. Jäin pohtimaan, että kuinka usein kuuleekaan sanottavan, että tulisipa se ja se kirja suomeksikin, sillä kaikki eivät halua, osaa tai jaksa lukea niitä alkukielellään, vaikka teos olisi englanniksi. Heitin siskolle puoliksi vitsaillen, että pitäisi kirjoittaa adressi jonkin tietyn kirjan suomentamisen puolesta. Heti lähetettyäni viestin sain idean kirjoittaa tästä blogiin.
  
Olen nimittäin itsekin pohtinut vuosien aikana, että harmillisen monen kirjasarjan suomentaminen jää kesken esimerkiksi liian pienen kysynnän takia. Saatetaan suomentaa vain ensimmäinen osa tai pahimmillaan vain viimeinen osa jää käntämättä. On myös aina harmillista, kun jokin englanninkielellä lukemani huikea kokemus jää monelta välistä sen takia, että kirjaa ei ole tarjolla omalla äidinkielellämme. 
   
Pelistreamaaja-puolisolleni olen joskus haaveillen todennut, että olisipa suomalaisilla kustantamoilla esimerkiksi joukkorahoituskampanjoita, joilla heräteltäisiin kiinnostusta jo ennen kirjan ilmestymistä ja siten mitattaisiin ihmisten halukkuuta hankkia teos, taata sen kääntämiselle varat ja antaa kustantamolle vihreä valo kirjan painattamiselle tai levittämiselle sähköisessä muodossa. Joidenkin kirjojen kohdalla olisin varmasti itsekin valmis osallistumaan, vaikka pienituloisena harvoin tulee kirjoja ostettua uutena. Se, että saisi olla mukana kirjan kääntämisen mahdollistamisessa tekisi mielekkääksi myös 30+ euroa maksavan kirjan hankkimisen.
  
Listaan tähän postaukseen teoksia, jotka haluaisin nähdä käännettävän. Osan olen jo lukenut englanniksi (linkit teosnimissä), toiset kuuluvat sarjaan, jonka kääntäminen on lopetettu syystä tai toisesta (esimerkiksi Anne McCaffreyn Pernin lohikäärmeritarit -sarjan kanssa kävi aika paha oopsie, kolmantena osana suomennettiin nimittäin samaan maailmaan sijoittuvan erillisen trilogian ensimmäinen osa) ja loput ovat hypetettyjä kirjoja, jotka kuulostavat kiinnostavilta, mutta joihin en ole vielä ehtinyt tarttumaan. 
   
Onko sinulla mielessäsi jokin kirja, jonka pitäisi olla listalla tai tiedänkö jokin mainituista jo suomennetun? Jätä viestisi kommenttilaatikkoon, jospa joku suomalainen kustantaja ottaisi pyyntömme kuuleviin korviinsa.
   
  • Ann Aguirre: Enclave
  • Alexandra Bracken: The Darkest Minds
  • Libba Bray: Rebel Angels 
  • Jennifer Marie Brissett: Elysium
  • Octavia E. Butler: Parable of the Sower
  • Gail Carriger: Soulless
  • Joelle Charbonneau: The Testing
  • Cassandra Clare: Clockwork Angel
  • Marianne Curley: Hidden 
  • Lauren DeStefano: A Curious Tale of the In-Between
  • Diane Duane: A Wizard Abroad
  • Jeanne DuPrau: The City of Ember
  • Claudia Gray: A Thousand Pieces of You
  • Sylvia Louise Engdahl: The Far Side of Evil
  • Rob Ewing: The Last of Us
  • Abigail Gibbs: Autumn Rose
  • Alex Gino: George
  • Seth Grahame-Smith: Abraham Lincoln: Vampire Hunter
  • Mira Grant: Feed
  • Teri Hall: The Line
  • Jenny Han: P.S. I Still Love You
  • P.D. James: The Children of Men
  • N.K. Jemisin: The Fifth Season
  • E. Lockhart: We Were Liars
  • Pittacus Lore: I Am Number Four
  • Lois Lowry: The Giver
  • Marie Lu: Legend
  • Tahereh Mafi: Shatter Me
  • Isaac Marion: Warm Bodies
  • Melissa Marr: Fragile Eternity
  • John Marsden: Tomorrow, When the War Began
  • Cammie McGovern: Amy and Matthew: A Love Story
  • Marissa Meyer: Cinder
  • Kass Morgan: The 100
  • Patrick Ness: The Knife of Never Letting Go
  • Garth Nix: Clariel
  • Cherie Priest: Boneshaker
  • Susan Price: A Sterkarm Kiss 
  • J.D. Robb: Eve Dallas -sarja (suomennettu 8 osaa)
  • Carrie Ryan: The Forest of Hands and Teeth
  • Neal Shusterman: Unwind
  • Colin Thompson: Space: The Final Effrontery
  • Joan Frances Turner: Dust
  • Catherynne M. Valente: The Girl Who Soared Over Fairyland and Cut the Moon in Two 
  • Chris Weitz: The New Order
  • Scott Westerfeld: Uglies
  • Moira Young: Rebel Heart

tiistai 2. heinäkuuta 2019

Kesäkuun luetut

Kuvia Instagram-tililtäni: kesän ihanat valkoiset kukat, kuukauden aikana luettuja ja lukupiirin viimeinen miitti.
   
Kesäkuun aikana lukujaksamista verotti kesätyö feissarina, mutta siitä huolimatta ehdin lukemaan kymmenen kirjaa (1980 sivua). Lukupiirikirjana olleen Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon ehdin aloittamaan jo toukokuun viimeisen päivän puolella, kun matkasin junalla Vaasaan feissarikoulutukseen. Parhaimmat lukukokemukset tarjosivat ajatuksia herättävä Rotukarja, näillä näkymin viimeinen osa Flavia de Luce -sarjaa eli Kuolon kultaiset kiehkurat ja ihana, herkästä aiheesta kertova George
 
Kaikki kesäkuun aikana lukemani:
   
   
Heinäkuun lukupinossa on uutuuksia ja kirjabloggaajien klassikkohaasteen yhdeksännen kierroksen teos. Kuvaan ei ehtinyt pari varausta naistenviikon lukuhaasteeseen, eli ne jäävät vielä tässä vaiheessa yllätykseksi.  
  • Kate Chopin: Herääminen
  • Sylvain Neuvel: Ei enempää kuin ihminen
  • Nora Roberts: Toinen koitos
  • Anders Vacklin & Aki parhamaa: Glitch
  • Nicola Yoon: Aurinko on tähti

maanantai 1. heinäkuuta 2019

Pride-lukuhaasteen kooste

    
Pride-lukuhaaste on tältä vuodelta ohi, mutta pride-viikkoja ja kulkueita on vielä eri puolilla Suomea tulossa, esimerkiksi täällä Oulussa 5.-11.8. Tähän postaukseen kerätään kaikki blogeissa viikon aikana esitellyt teokset ja koostetaan yhteen paikkaan kaikki muutkin teeman tiimoilta julkaistut postaukset. Itse luin vain neljä lyhyttä teosta, sillä kesätyöt feissarina verottivat niin henkisiä kuin fyysisiä varastoja. Olen kyllä jo suunnitellut lukulistaa ensivuoden viikolle - ja mahdollisesti haasteen venyttämistä koko kuukauden mittaiseksi, mitä sanotte? Jätäthän kommenttilaatikkoon linkkisi tai listan luetuista teoksista, niin saamme kerättyä hyvää vinkkipankkia sateenkaarikirjallisuudesta.
   
 
Muissa blogeissa luettua:
 
Muita teemaan liittyviä postauksia:
  

sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Lauri Otonkoski: Musta oli valkoinen

"Kupla on vedelle se mikä pisara ilmalle"
      
   
Lukuhaasteissa: Kirjankansibingo: Puu
  
Yle on jakanut vuodesta 1994 alkaen tunnustuksen kotimaiselle runoteokselle. Palkinto on tärkeä, sillä runot rajattiin pois Finlandia-palkinnon piiristä. Tanssiva karhu -palkinto täyttää tänä vuonna 25 vuotta ja Kirjabloggaajat ovat mukana kirjoittamassa palkittujen teosten lukukokemuksistaan. Postaussarja alkoi viime vuoden voittajasta, Lassi Hyvärisen teoksesta Tuuli ja kissa, jonka esittelin blogissani toukokuun alussa. Valitsin luettavakseni myös toisen runokokoelman, Lauri Otonkosken Musta oli valkoinen, joka sai palkinnon vuonna 1996, minkä lisäksi hänen kokoelmansa Olo on saanut palkinnon vuonna 2003. Tämä on ensikosketukseni Otonkosken tuotantoon. Teoksen kirjoitusajankohdaksi on ensimmäisillä sivuilla mainittu Grassina, Toscana syksy 1994.
         
Vieläkö maailmassa muistetaan, että yhteiskunnan menestys
on mitattava sen heikoimman ja suojattomimman yksilön
menestyksenä?
(s. 52)
      
Kuva © Riku-Ville Vaske
Kokoelman lukeminen oli hieman hämmentävää, sillä vapaamuotoisempi runous on minulle haastava genre. Sivut näyttivät aluksi vain sanahelinältä kuin tekoäly olisi ladellut satunnaisia sanoja pötköön. Runot kiihtyvät nollasta sataan sekunnissa ja saattavat tehdä äkkijarrutuksen tai muuntua kuin amfibinen ajoneuvo aivan toiseen elementtiin. 
  
Niin varhain niin kiire kuin synonyymi olisi syntynyt
ennen sanaa (s. 8)
   
Vaikka sanat aluksi vaikuttivat toisistaan eksyneiltä, löysin joukosta kauniita kielikuvia ja osuvia havaintoja maailmastamme. Kokoelma on unenomainen ja sirpaleinen kuumassa auringossa värähtelevä pysähdyskuva, joka vie ajatukset historiallisesti monikerrokselliseen Italiaan. Runossa Korvan kävelystä Otonkoski kirjoittaa: "Maiseman syvin sävel jatkui / yli kaikuvan keskiajan äyräiden". Kokoelma houkuttelee matkaamaan mukanaan kulttuurisesti rehevän eteläeurooppalaisen kaupungin kaduille, missä suomalainen kertojaääni kokee hatullisen unetonta yötä, harhautusten peilisolan ja nauttii grappaa.
     
Tämän päivän sensaatio on se,
että siinä missä pohjoinen Eurooppa on holvi,
ja eteläinen kupoli,
on Suomi pikemminkin töllin oloinen.
(s. 48-49)
    
   
     
Arvosana:
   
Takakannesta:
LÄMMÖN MUOTO
  
Päivän ollessa talttaa vaille Daavid. Ilta renessanssin muotoinen.
  
Yökin oli kaunis. Sinä olit kauniimpi. Syödessä ajateltiin
kaikille maailman lapsille lämpimät kaulaliinat.
  
Juuri tällaisista hetkistä, kaikessa kansalle,
        en mene mitään kertomaan!
   
MUSTA OLI VALKOINEN on Lauri Otonkosken neljäs runokokoelma. Hänen esikoisrunokokoelmansa MUTTA KUKAAN EI TIEDÄ ilmestyi vuonna 1990.
   
58 sivua, WSOY 1995

lauantai 29. kesäkuuta 2019

Kabi Nagata: My Lesbian Experience with Loneliness & Joakim Juvelén: Ugly Monsters

"By the way -- "being lazy" and "being unable to try" might look the same, but they're not."
    
   
Tämän vuoden Pride-lukuhaasteeni päättää kaksi sarjakuvateosta, joista ensimmäisenä esittelyssä Kabi Nagatan omaelämäkerrallinen My Lesbian Experience with Loneliness. Sarjakuvan päähenkilö sairastuu masennukseen ja ahmimishäiriöön, hän viiltelee itseään, pohtii haluaako miellyttää vanhempiaan vai toteuttaa unelma-ammanttinsa piirtäjänä ja olla sellainen aikuinen kuin itse haluaa olla. Hän on pettynyt koulussa opetettuun ihmisen anatomiaan ja seksuaalikasvatuksen tasoon, sillä hän ei esimerkksi tiennyt ennen kuin aikuisena mikä on immenkalvo. Hän tuntee vetoa naisiin, mutta ei ole koskaan tehnyt aloitetta, ennen kuin päättää ottaa yhteysttä seuralaispalveluun, josta teoksen kansikuvakohtausksin kertoo. Vaikka teos onkin hyvin intiimi ja ahdistava kuvaus kirjailijan elämästä, on siinä myös valoisia hetkiä sekä samaistuttavia kohtauksia. Vaaleanpunainen korosteväri luo kiinnostavia kontrasteja mustavalkoiseen sarjakuvaan.
   
   
Takakannesta:
The heart-rending autobiographical manga that’s taken the internet by storm!
   
My Lesbian Experience with Loneliness is an honest and heartfelt look at one young woman’s exploration of her sexuality, mental well-being, and growing up in our modern age. Told using expressive artwork that invokes both laughter and tears, this moving and highly entertaining single volume depicts not only the artist’s burgeoning sexuality, but many other personal aspects of her life that will resonate with readers.
    
Englanniksi kääntänyt: Jocelyne Allen, 143 sivua. Seven Seas 2017
     
Kirja luettu myös täällä: Kirjahilla, Todella vaiheessa
 
   
"Does masturbation make you gay?
I mean... You are touching yourself...
Isn't it kind of same-sex thing?
Well... if masturbation makes me even gayer, then I'm just gonna do it more!"
 
   
Toisena sarjakuvana on vuorossa Joakim Juvelénin Ugly Monsters. Teos koostuu yhdestä neljään ruudun stripeistä, sekä vaaleanpunaisella pohjalla olevista laululyriikkainspiroituneista kuvista. Vaikka tekijä on suomalainen, teoksen kieli on englantia. Siinä missä edellinen sarjakuva oli ahdistava kuvaus masennuksesta, tämä sisältää paljon huumoria. Antropomorfiset olennot ovat homoja, joista esimerkiksi yksi hahmo nimeltään Jojo kamppailee kummpaninsa Morrisin huomiosta puhelinta vastaan. Tämä nopealukuinen sarjis vertautui mielessäni hieman Alison Bechdelin Lepakkoelämään
   
    
Takakannesta:
Ugly Monsters on nettihitiksi noussut englanniksi julkaistu pikkutuhma ja humoristinen sarjakuva, jossa mörkökaverukset painiskelevat jokapäiväisten homogenren ongelmien parissa deittailun, itsetutkiskelun ja bilettämisen sekä kalsarimerkkien kyllästämässä maailmassa.
   
Siinä missä yksi ihmettelee housujensa sisältöä, toinen on perso roskaruualle ja miehille. Kolmas kiukuttelee, jotta saisi huomiota kännykkäriippuvaiselta poikaystävältään. Parikymppisiksi möröillä on liikaa ikää (hys, salaisuus), mutta se ei näy käytöksessä - asioita tehdään ja möläytellään sen enempää ajattelematta. Ronskin ulkokuoren alla sykkii kuitenkin lämmin, hyväntahtoinen mörkösydän.
    
96 sivua. Sammakko 2018

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Alex Gino: George

"What's up Gee-gee?"
   
It was such a short, little question, but she couldn't make her mouth form the sounds.
   
Mom, what if I'm a girl?
   
Someday, somehow, George would have to tell Mom that she was a girl. 
But this was not the day.
     
    
Lukuhaasteissa: Pride-viikon lukuhaasteKirjankansibingo: Vähintään viisi eri väriä
     
Mr Mitchell was her dad's name. It would be her brother Scott's name someday, but it would never be hers. (s. 42)
  
George on neljäsluokkalainen transtyttö, jonka perheessä on lisäksi äiti ja muutaman vuoden vanhempi veli Scott, isä on muuttanut pois ja asuu nykyään uuden vaimon kanssa. George on syntynyt pojan kehoon, jota ei koe omakseen. Yksin ollessaan hän kutsuu peilikuvaansa Melissaksi ja yrittää unohtaa sen, mitä hänen alushousuissaan on. Hänellä on pieni kassillinen roskiksesta pelastettuja tyttöjen lehtiä, joita hän katselee vessassa lukitun oven takana. Kuvissa on hymyileviä tyttöjä, joita Geroge kutsuu ystävikseen. Heillä kaikilla on sellainen keho, jonka George kokee omakseen. Hän miettii, mille huulipuna tuntuisi huulilla ja poikien suutelemisen ajatteleminen aiheuttaa kihelmöintiä.  
  
"My point is, it takes a special person to cry over a book. It shows compassion as well as imagination." Ms Undell patted George's shoulder. "Don't ever lose that, George, and I know you'll turn into a fine young man." 
That word man hit like a pile of rocks falling on George's skull. It was a hundred times worse than boy, and she couldn't breathe. (s. 17)
  
Luokan on tarkoitus esittää E.B. Whiten kirjaan Lotta ystäväni perustuvan näytelmän ja George haluaisi Lotan roolin. Opettaja on luvannut, että jokainen joka osallistuu koe-esiintymisiin saa roolin vähintään tarinan kertojaäänenä, mutta kaikkien poikien täytyy lukea Vilpurin repliikit ja tyttöjen Lotan. Harmiteltuaan asiaa George menee ystävänsä Kellyn kannustamana opettajan luokse ja esittää Vilpurin roolin sijaan Lotan vuorosanat. Hän tyrmistyy täysin, kun opettaja luulee hänen vitsailevan eikä ota tosissaan hänen haluaan oikeasti olla tuo viisas hämähäkki. 
  
Lopulta Kelly saa Lotan roolin, ja hän laatii juonen, jotta Georgekin pääsee osaksi kokemusta ja kertomaan näytelmän kautta äidilleen ja muille, että hän ei ole poika. Kelly on nimittäin ensimmäinen, joka saa kuulla Georgen mieltä painavista huolista. Ensin Kelly osoitti epämääräisesti Georgen kehon alaosaan ja tiedusteli, että onko hänellä tiedät-kyllä-mikä, mutta piti pian täysin normaalina, että George on tyttö, mitä väliä vaikka transsukupuolinen. 
  
While Mom made dinner, George headed upstairs to take a bath. She took of her shirt while the tub filled, waiting until the last possible moment to take off her pants and underwear. She immersed her body in the warm water and tried not to think about what was between her legs, but there it was, bobbing front of her. (s. 49-50)
  
Pidin kirjassa kaikkein eniten Georgen rehtorista, jonka huoneessa on juliste, jossa liehuu sateenkaarilippu seuraavan tekstin saattelemana: "Support safe spaces for gay, lesban, bisexual and transgender youth". rehtori myös sanoo Georgelle, että hänen ovensa on aina auki, jos tämä haluaa keskustella ja tämän äidille, että: "you can't control who your children are, but you can certainly support them, am I right?". Pidin myös paljon Kellystä ja hänen isästään, jotka keskustelevat paljon mm. feminismistä. Kun Georgen äiti löytää piilotellut lehdet ja ottaa ne pois on Kellyn reaktio:"But that's not fair!" ja Georgen vastaus: "Sometimes transgender people don't get rights." yksi teoksen merkittävimmistä hetkistä.
  
"It kind of makes sense. No offence, but you didn't make a very good boy." (s. 156) 
"You're one tough cookie. But the world isn't always good to people who are different. I just don't want to make your road any harder than it has to be." 
"Trying to be a boy is hard." (s. 187-188)
  
George on elämän makuinen kertomus translapsen näkökulmasta ja niistä vaikeuksista, kun nuoren iän takia aikuiset eivät heti usko, että George todellakin on tyttö. Äidin ei ole helppoa niellä poikansa kertovan sanoja, ja ensin hän argumentoikin ulkoisesti sukupuolta ilmaisevan biologian kautta. Hän hyväksyisi paljon helpommin sen, että George olisi homo, mutta taustalla saattaa olla myös huoli hyväksynnästä ja empatia lapsensa mahdollisesti tulevaisuudessa läpikäymien leikkausten ja hormonilääkitysten aiheuttamita kivusta. Ehdottomasti lukemisen (ja suomennoksen) arvoinen teos! Se on myös aiheuttanut kuohuntaa maailmalla, sillä aihepiirinsä vuoksi teos on päätynyt erinäisille kiellettyjen kirjojen listoille.
 
    
     
Arvosana:
   
Takakannesta:
When people look at George, they think they see a boy. But she knows she's not a boy. She knows she's a girl.
 
George thinks she'll have to keep this a secret forever. Then her (4th grade) teacher announces their class play is going to be "Charlotte's Web." George really, really, REALLY wants to play Charlotte. But the teacher says she can't even try out for the part ...because she's a boy.
   
With the help of her best friend, Kelly, George comes up with a plan. Not just so she can be Charlotte - but so everyone can know who she is, once and for all.
    
215 sivua. Scholastic 2015
   
Kirja luettu myös täällä: Lukulahnan luola
  
Samankaltaista luettavaa: David Walliams: Poika ja mekko, Meredith Russo: Tyttösi sun, Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin, Becki Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens, Riina Mattila: Järistyksiä, Veera Järvenpää & Kaisu Tervonen: Näkymätön sukupuoli - Ei-binäärisiä ihmisiä

maanantai 24. kesäkuuta 2019

Kuura Autere: Lohikäärme, jolla oli keltaiset varpaat

"- Meidän pienokaisellamme on ihana keho, se on vähän sekä 
tytön että pojan keho, eli intersukupuolinen keho, äiti vastasi.

Kaikki olivat ihastuksissaan.

- Se on hyvä keho, äiti lisäsi."
   
 
Arvostelukappale
 
Lukuhaasteissa: Pride-viikon lukuhaaste
  
Hyvää Pride-viikkoa! Kuura Autereen kirjoittama ja Tina Sarajärven kuvittama Lohikäärme, jolla oli keltaiset varpaat aloittaa Pride-viikon lukuhaasteeni. Se on ensimmäinen suomalainen lastenkirja, joka käsittelee intersukupuolisuutta ja se on tehty yhteistyössä Seta ry:n kanssa.
   
Äiti ja isä lohikäärme odottavat malttamattomasti, että heidän vauvansa kuoriutuisi. He pohtivat poikasen väritystä ja sukupuolta, mutta "olivat aivan varmoja, että se olisi ihana, olipa se millainen hyvänsä". Pitkän odotuksen päätteeksi munan kuori lopulta halkeaa. 
   
- Onko se tyttö vai poika vain nompi? kyseli pikkulohikäärmeen pienin serkku Ruuteli ihastuneesti.
--
Isälohikäärmettä nauratti. - Ruuteli on keksinyt aivan oman sanan. Tarkoitat varmaan nompilla muunsukupuolista lohikäärmettä eli sellaista lohikäärmettä, joka on vähän sekä tyttö että poika, tai sitten ihan omanlaistaan sukupuolta. Me emme voi vielä tietää, mitä sukupuolta lapsi on. Se selviää ajan myötä, kunhan pikkulohikäärme kasvaa niin isoksi, että osaa kertoa itse sen.
(s. 17)
   
Kaikkien ylllätykseksi poikanen puhaltaa savua niin suusta kuin sieraimistaan, vaikka yleensä pojat puhaltavat savua nenä kautta ja tytöt suusta. Poikanen on intersukupuolinen, eli vähän kumpaakin, mutta sen vanhemmat rakastavat sitä silti yhtä paljon. Pikkuinen Ruuteli kysyy, että mitä "jos sillä on kuitenkin paha olo siinä kehossa?" Ruutelille kerrotaan, että kun poikanen kasvaa isoksi, se voi mennä lohikäärmetohtorille, joka auttaa korjaamaan kehon sellaiseksi, että siinä on hyvä olla. 
  
Tämä värikkäästi kuvitettu kirja auttaa lasta lempeästi ymmärtämään erilaisuutta ja hyväksymään sen. Teoksen lopusta löytyy selitykset sanoille intersukupuolisuus ja muunsukupuolinen sekä kirjan tekijöiden terveiset aikuiselle lukijalle. Nyt jään mielenkiinnolla odottamaan, milloin törmään intersukupuoliseen hahmoon nuortenkirjassa. 
  
     
Takakannesta:
Lohikäärme, jolla oli keltaiset varpaat kertoo sadunomaisesti intersukupuolisen pienokaisen syntymästä. Se on kertomus vanhempien rakkaudesta ja positiivisesta uteliaisuudesta syntymässä olevaa pienokaistaan kohtaan sekä yhteisön tuen merkityksestä perheen hyvinvoinnille. Satu on ensimmäinen suomenkielinen lastenkirja aiheesta. Aikuisille lukijoille kirja antaa mallin, miten puhua näistä tärkeistä aiheista lasten kanssa. Kirja on samalla tarpeellinen lisä kasvattajien ja hoiva-alan toimijoiden käyttöön.
   
30 sivua, Pieni Karhu 2019
    
Myös täällä on tutustuttu kirjaan: Lastenkirjahylly, Lastenkulttuurin vinkkari

perjantai 21. kesäkuuta 2019

Lukupiirissä | Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

"On yleisesti tunnustettu totuus, että naimaton varakas mies 
tarvitsee välttämättä rinnalleen vaimon."
   
    
Toukokuun lukupiirikirja
  
Lukuhaasteissa: Joka päivä on naistenpäivä, Helmet 2019: 6. Rakkausromaani, Pohjoinen lukuhaaste: 22. Kirja, joka on yli 100 vuotta vanha, Popsugar 2019: 5. A book with at least one million ratings on Goodreads, Kirjankansibingo: Romantiikka
  
"Luetteko todella mieluummin kuin pelaatte?" hän kysyi. "Sepä on varsin merkillinen maku." (s. 39)
  
Vetämäni lukupiirin näillä näkymin viimeisenä teoksena (järjestysnumeroltaan 67.) käsittelimme todellisen klassikon, Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon. Yllätyin, kuinka sujuvaa kirjaa oli lukea ja kuinka paljon huumoria siinä oli, vaikka en voinutkaan olla vertaamatta tätä muutama vuosi sitten lukupiirissä käsiteltyyn Seth Grahame-Smithin alkuperäisteosta mukailevaan parodiaan Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit, josta pidin todella paljon. 
  
"Kirjoista? Ei, olen varma, ettette koskaan lue samoja kirjoja - emmekä suhtaudu niihin samoin." 
"Olen pahoillani, että ajattelette niin. Mutta jos asianlaita on niin, ei meiltä pitäisi puuttua ainakaan keskustelunaiheita. Voimmehan verrata erilaisia mielipiteitämme." (s. 87)
  
Sain lukemani kirjakerhopainoksen teoksesta joitakin vuosia sitten isosiskoltani, kun hän osti kirjan itselleen kauniimmalla kannella. Nämä tv-sarja/leffakannelliset kirjat kieltämättä eivät useinkaan hivele esteettistä silmää. Eräs lukupiirini jäsenistä luki versiota, jossa oli kuvitusta ja alaviitteitä selittämässä joitakin teoksen ajankuvaan liittyviä seikkoja. Esimerkiksi miksi perheen vanhinta naimatonta tytärtä kutsutaan neiti [sukunimi] ja muita siskoja neiti [etunimi]. Se olisi voinut olla kiinnostava kokemus.
       
Elizabeth oli ihastuksissaan. Hän ei ollut koskaan nähnyt paikkaa, jossa luonto oli niin runsasin käsin jaellut antimiaan ja missä luonnon työtä oli niin vähän turmeltu huonon maun keinotekoisilla aikaansaannoksilla. (s. 209)
  
Kaikki varmaan tietävät, mistä kirja kertoo: Bennetin perheessä on viisi tytärtä joista vanhin on jo melkein 23 ja nuorin 15: Jane, Elizabeth, Mary, Catherine (josta käytetään nimeä Kitty) ja Lydia, joiden äiti haluaisi heidät mahdollisimman pian naimisiin mahdollisimman rikkaan miehen kanssa. Asiaa ei tee yhtään helpommaksi se, että tyttärille ei ole mahdollista antaa myötäjäisiä. Onneksi naapuriin muuttaa potentiaalinen vapaa poikamies herra Bingley, jolle voisi naittaa yhden heistä. Herran Bingleyn mukana saapuu myös hänen ystävänsä, herra Darcy.
   
Vihdoin neiti Bingley ikävystyi kirjaansa, jonka oli valinnut vain siksi, että se oli toinen nide herra Darcyn kirjasta, haukotteli hartaasti ja julisti: "Miten hauskaa onkaan viettää iltaa tällä tavoin! Lukeminen on sentään parasta ajankulua. Kaikkeen muuhun kyllästyy pikemmin. Kun saan oman talon, olen suorastaan onneton, ellei siellä ole erinomaista kirjastoa." (s. 54)
   
Päähenkilö on Elizabeth (jota kutsuttiin sekaannuttavasti myös Elizaksi ja Lizzyksi), järkevin koko sisarparvesta. Häneen voi paikoin jopa samaistua, vaikka välillä tekisi mieli ravistella itse kutakin Bennetin tytöistä. Etenkin Lydia on aivan mahdoton. Kirjan voisi lyhyesti sanoa kertovan Elizabethin (ennakkoluulo) ja herra Darcyn (ylpeys) tapaamisesta ja alun nihkeyden jälkeen rakastumisesta toisiinsa. Elizabeth on isänsä suosikkilapsi ja Lydia äidin, sillä he ovat perineet kyseisen vanhemmat parhaimmat ja huonoimmat puolet. Vastavuoroisesti kyseiset tyttäret ovat toisen vanhemman inhokkeja samasta syystä.
  
Elizabeth jatkoi matkaansa yksin kiirehtien kärsimättömänä peltojen poikki, kiipeillen kiviaitojen yli ja hypähdellen lätäköiden yli. Hän saapui vihdoin Netherfieldiin jalat väsyneinä, sukat likaisina ja kasvot hehkuen ripeän kävelyn jälkeen. (s. 35)
  
Minuun herra Darcy ei vedonnut, kuten ei yksikään muukaan teoksen miehistä, joista etenkin herra Collins oli todella vastenmielinen (hän ei ole koskaan lukenut yhtään romaania, hän on "parempi kävelijä kuin lukumies" pikku kohteliaisuuksineen ja hän ei usko, kun nainen sanoo ei). Vain yhdessä kohdassa herra Darcy herätteli positiivisia tunteita, kun hän toteaa naiselta vaadittavien ominaisuuksien listan päätteeksi: "lisäksi jotain hyvin olennaista: hänen täytyy kehittää itseään lukemalla paljon." Eniten pidin herra Bennetistä, joka oli muutoin hyvin järkevä hahmo, mitä nyt ei ollut säästänyt tyttärilleen perintövaroja tai kouluttanut heitä, mutta hän nautti oman kirjastonsa rauhasta, kaukana hössöttävästä naislaumasta. 
    
Herra Bennet oli niin kummallisista ominaisuuksista kokoonpantu - hänessä oli purevaa huumoria, pidättyneisyyttä ja oikullisuutta - ettei hänen vaimonsa edes kahdenkymmenenkolmen vuoden kokemuksen perusteella ollut oppinut ymmärtämään hänen luonnettaan. Rouva Bennet itse oli suoravivaisempi. Hän oli nainen, jolla oli pienehköt älynlahjat, niukalti oppia ja epävakaa luonne. (s. 11)
   
Austen tuntuu kritisoivan aikalaisiaan. Olen aistivinani hänen halunsa saada tytöille tasa-arvoisen mahdollisuuden opiskella, ansaita rahaa, ja periä vanhempansa. Rivien välistä tuntuu huokuvan paheksuntaa kömpelöiden sosiaalisten kiemuroiden askelmerkkeistä. Hahmot tuntuvat karikatyyreiltä, joissa yksi luonteenpiirre korostuu, mutta ratkaisu toimii teoksessa varsin hyvin, sillä se luo kiinnostavia tilanteta. Vain Elizabeth tuntuu oikeasti täyteläiseltä hahmolta joka on enemmän kuin yksi ominaispiirre. 
   
Useammin kuin kerran Elizabeth puistossa vaeltaessaan odottamatta kohtasi herra Darcyn. Hänestä tuntui perin nurinkuriselta sellainen sattuma yksinäisellä metsätiellä, jossa muuten ei juuri kukaan koskaan liikkunut. Ja jottei sellainen sattuma uusiutuisi, hän varta vasten huomautti, että tie oli hänen mieluisi oleskelupaikkansa. Sen vuoksi olikin perin kummallista, että tapaaminen toistui. (s. 159-160)
  
Minun täytyy ehdottomasti jatkaa tutustumista Austenin tuotantoon, omaan hyllyyn onkin kotiutunut pari teosta, Kasvattitytön tarina ja Järki ja tunteet sekä Emma Tennantin kirjoittama Epäsäätyinen avioliitto, joka on jatko-osa Ylpeydelle ja ennakkoluulolle, ja Karen Joy Fowlerin Jane Austen -lukupiiri.
 
         
Arvosana:
  
Takakannesta:
Englannin hilpein klassikko' Jane Austen (1775-1817) piirtää herkullisin vedoin näkyviin 1700-luvun loppupuolen pikkuporvarisperheen: sarkastista huumoria viljelevän, kohtaloonsa alistuneen isä Bennetin, hänen hössöttävän vaimonsa ja heidän viisi kaunista, naimaikäistä tytärtään. Kaiken keskustana on älykäs, nokkelasanainen, vastustamatonta viehätysvoimaa säteilevä Elizabeth Bennet, jolle rakkaus valmistaa todellisen yllätyksen. 
   
Ylpeys ja ennakkoluulo on Jane Austenin pääteos. Kirjailijan ääni kaikuu tässä romaanissa yhtä raikkaana ja eloisana kuin teoksen ilmestymisaikoina, yli 180 vuotta sitten.
   
Romaanista valmistui v. 1995 BBC:n tuottama kuusiosainen televisiosarja.
   
Suomentanut: Sirkka-Liisa Norko-Turja, 371 sivua, Suuri suomalainen kirjakerho / WSOY 1996 (1. painos 1947, WSOY, suomennettu ensimmäisen kerran 1922)
  
Alkuperäinen nimi: Pride and Prejudice (1813)