lauantai 1. elokuuta 2015

Heinäkuun luetut

 
Heinäkuussa luin seitsemän kirjaa, 1883 sivua. Kuukauteen mahtui monta tempausta ja teemahaastetta, Naisteviikko, Klassikkohaaste ja Kirjabloggaajat kirjastojen puolesta. Kuukauden parhaat hetket tarjosi Ann Aguirren Horde, dystopiatrilogia Razorlandin päätösosa, mutta nautin suuresti myös ensimmäisestä elämäkerrastani eli Jennifer Worthin muistemista Hakekaa kätilö!. 

Ann Aguirre: Horde
Jennifer Worth: Hakekaa kätilö! 
William Golding: Kärpästen herra
Selja Ahava: Taivaalta tipuvat asiat

Lastenkirjalauantait:

Roald Dahl: Kuka pelkää noitia
Marja-Leena Mikkola: Anni Manninen
Katherine Paterson: Silta salaiseen maahan

Ostin myös kasoittain uusia kirjoja (kuvissa) ja muuttosiivosin kirjahyllystä vähintään samanverran pois. Parhaimpina löytöinä mainittava L.M. Montgomeryt, joita löysin parilta eri kirpparilta. 
  
    
Kesken:
  • Philip K. Dick: Palkkionmetsästäjä (s. 52/169)
  • Mary Norton: Kätkijät (s. 14/149)
  • Anu Kaipainen: Arkkienkeli Oulussa (s. 132/240) - Uusista kirpparilöydöistä junaluettavana (7½ tuntia kului kevyesti tämän kanssa)
  • Kirsti Kuronen: Paha puuska (s. 22/75)
  • John Green: Arvoitus nimeltä Margo (s. 47/399) - Siskojeni ja heidän tyttärensä kanssa yhteisenä kesäkirjana
  
Kävin kesälomareissulla Helsingissä ja piipahdimme myös Kalajoen hiekkasärkillä ja Hangossa. Liitän tähän loppuun lomatunnelmia, eli pari kuvaa Instgrammista. 
   
Kalajoen hiekkasärkillä
Vihdoin näin Mad Max - Fury Roadin (2D).
Finnkinon 7€ Superpäivät!
Kirpparilöytönä Battle Royale!
Lomakissa Väiski
Linnanmäen maailmanpyörä

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Klassikkohaaste osa 1 | William Golding: Kärpästen herra

"Meidän on laadittava sääntöjä ja noudatettava niitä. Emmehän me ole villi-ihmisiä. 
Me olemme englantilaisia, ja englantilaiset ovat aina etevämpiä kaikessa."
    
   
Lukuhaasteissa: Goodreads 50: 25. A book you were supposed to read in school but didn’t, I Spy: 21. Animal/Insect
Tunnelmamusiikkia: Ulf Söderberg: Vargskymning, Tom Holkenbong: Water (Mad Max: Fury Road -soundtrack)
    
Kun Reader, why did I marry him? -blogin Omppu esitteli klassikkohaasteen, olin aluksi ajatellut lukevani L.M. Mongomeryn Pienen runotytön. Se kuitenkin tuli vastaani jo aikaisemmin, sillä se nousi lukupiirini kuukauden kirjaksi jo maaliskuussa. Pikainen ajatusten uudelleen kelaus ja löysin kirjahyllystäni täydellisen teoksen haasteeseen.
  
Tätä teosta minulle on joskus suositeltu dystooppisena, nimittäin kirjallisuuden Nobelillakin vuonna 1983 palkitun William Goldingin tunnetuin romaani, Kärpästen herra. Kyseisen pokkaripainoksen sain siskoltani, kun hänen poikansa oli hankkinut teoksen lukion äidinkielen kurssia varten. Koska itse en kyseistä teosta ole koskaan koulussa lukenut, ajattelin ottaa vahingon nyt takaisin.
     
Kärpästen herra on todellinen klassikko, niin monta eri painosta siitä on julkaistu suomessakin. Teoksesta on tehty useampia elokuvasovituksiakin. Ensimmäinen, alkuperäisteosta hyvin uskollisesti noudattava versio on Peter Brookin ohjaama mustavalko-elokuva vuodelta 1963. Vuoden 1990 Harry Hookin ohjaamassa versiossa on puolestaan otettu jonkin verran vapauksia tarinan suhteen. Katsottuani tuon uudemman leffan löysin kyllä pitkälti saman perustarinan siitä, vaikka joissakin yksityistyiskohdissa selkeitä eroavuuksiakin oli. 
  
Aloittaessani teoksen, minulla ei ollut minkäänlaista ennakkotietoa teoksesn sisällöstä, Olikin siis täydellinen yllätys, että tässäkin teoksessa liikutaan toisen maailmansodan ajassa, johon sijoittuvia romaaneja olen viimeaikoina lukenut useammankin. Kaikki alkaa siitä, kun koulupoikia kuljettava lentokone putoaa Tyynellämerellä ja henkiinjääneet pojat pelastautuvat läheiselle, asumattomalle saarelle. 
  
He tottuivat pain uuteen elämäntahtiin, joka noudatti auringon hidasta kiertoa aamusta iltaan ja nopeati pimenevään yöhön. (s. 72)
  
Aluksi kaikki sujuu hyvin: pojat valitsevat johtajan joukostaan, kutsuvat merestä löydetyn torvisimpukan avulla kokouksia koolle, päättävät yleisistä säännöistä, rakentavat majoja, syövät hedelmiä ja pitävät yllä merkkitulta heitä etsiviä aluksia varten. Kaikki on kuin vain yhtä pitkittynyttä eväsretkeä. Pian rymän jäsenten välillä syntyy kuitenkin riitaa, joka jakaa pojat kahteen heimoon. Toista ryhmää johtaa äänestyksellä valittu Ralph, toista entinen kuoronjohtaja ja metsästäjänä kunnostautunut Jack Merridew.
    
Minä pelkään. Meitä itseämme. (s. 204)
    
Tilanteet eskaloituvat nopeasti ja ilman valvovaa auktoriteettia pojat villiintyvät enenevässä määrin ja unohtavat olevansa sivistyneitä englantilaisia. Metsästyksen nostattama verenhimo, leirinuotiolla kerrotut kummitustarinat ja pimeydenpelko synnyttävät mielikuvituksellisen, viidakossa elävän pedon, jonka vuoksi lopulta aiheutuu kahden pojan kuolema. Lopulta vain Ralph uskoo pelastukseen ja yrittää saada muutkin huolehtimaan tulesta huonoin tuloksin. Kohtaus, johon Kärpästen herra päättyy on hyvin perinteikäs ja ennalta-arvattava, mutta juurikin siksi niin vaikuttava. 
  
Pidin suuresti Goldingin ja suomentajan yhteistyössä syntyneestä kuvailevasta kielestä, jossa kookospähkinät muistuttavat pääkalloja, käsiä kahlitsevat sivistyksen rauniot ja puusta toiseen tuulen siivillä hypähtelevä tuliorava luovat eläviä mielikuvia. Alkuasetelma ja teoksen makaaberit kuvaukset olivat lukukokemuksen parasta antia, sillä välillä pakkomielteinen roikkuminen samoissa asioissa oli puuduttavaa. Kurkistus ihmismielen pimeälle puolelle ja kulttuurin kariseminen poikien yltä samaa tahtia kuin vaatteet repeytyivät ja likaantuivat antoivat kuitenkin riittävästi potkua jatkaa lyhyehkö klassikko loppuun saakka,
  
Me olemme kaikki kuin tuuliajolla ja asiat käyvät yhä kurjemmiksi. (s. 120)
  
Triviaa: Teoksessa on paljon samaa kuin tv-sarjassa Lost sekä Tom Hanksin tähdittämässä leffassa -Cast Away - Tuuliajolla. 
    
BINGO! Ensimmäinen bingoni koskaan näissä haasteissa. Jonossa olevista bloggauksista on pian tulossa vielä lisää rasteja. Viidennen viivan Kirjakaapin kummituksen kirjankansibingon ruudukon vasempaan pystyriviin toi Kärpästen herran heimotaiteellinen kansi ABSTRAKTILLA KUVIOLLAAN. Bingoon voi osallistua 15.5.-15.8.
     
   
Arvosana:   
 
Takakannesta:
Toisen maailmansodan aikana joukko englantilaisia koulupoikia pelastuu alasammutusta lentokoneesta autiolle Tyynen meren saarelle. Kun sivistyksen pinta alkaa murentua, hyvinkasvatetut koulupojat muuttuvat villi-ihmisiksi, joiden maailmaa hallitsevat väkivalta ja pelko. 
  
Sir William Goldingin klassinen romaani ilmestyi vuonna 1954 ja on Nobelin kirjallisuudenpalkinnon saaneen kirjailijan tuotannon huippu.
  
Alkuperäinen nimi: Lord of the Flies (1954), Suom. Juhana Perkki, 224 s. Seven/Otava 2000 (1. suomenkielinen painos 1960)

Ihmisen pimeästä puolesta on kirjoitettu mm. täällä: Risingshadow, Kirjaneidon tornihuone, Todella vaiheessa, Villasukka kirjahyllyssä, Oksan hyllyllä, Jokken kirjanurkka

Samantyylisiä kirjoja: Daniel Defoe: Robinson Crusoe, Jules Verne: Salaperäinen saari, Terry Pratchett: Valtio, James Dashner: Maze Runner - Labyrintti

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Kolmen kirjan haaste

Dysphoria blogin Heidi heitti minua haasteella, joka on kiertänyt monissa seuraamissani blogeissa. Salaisesti toivoin saavani tämän haasteen ja sieltähän se sitten napsahtikin, kiitos vain Heidi! ♥ Kyseessä on siis kolme kirjaa-haaste, jossa tarkoituksena on nostaa jo blogatuista teoksista ne kolme, jotka haluaisit lukea uudelleen. Oletin homman olevan vaikea ja vaativan ankaraa pähkäilyä, mutta paperille kirjatun listan ja muutaman yliviivattujen teosnimien jälkeen sain lopulta aika nopeasti muodostettua tiukan kärkikolmikon. Jonain toisena päivänä olisin ehkä valinnut toiset teokset, tänään päädyin näihin. 
  
Muutama hyvä ja uusinnan arvoinen teos jäi tältä top-listalta kuitenkin pois. Luen itseasiassa hyvin harvoin mitään kirjoja uudestaan. Viimeisten viiden vuoden aikana olen lukenut jo aiemmin tuttuja teoksia noin yhden vuodessa (mukaan lukien mm. Gabaldonin Muukalainen, Thompsonin Uusi Eeden ja bloggaamattomista Garth Nixin Lirael). ja ottaen huomioon kuinka paljon olen ehtinyt lukemaan ala-asteikäisestä saakka, kyseessä on hyvin pieni otanta ja vain ne parhaat lukukokemukset, joihin tahtoo palata uudelleen. 
  
Joitakin kirjoja ei voi lukea uudelleen - ei siksi, että ne olisivat niin huonoja vaan päin vastoin. Erinomaisia lukukokemuksia ei tahdo pilata (vaikka kertaakaan uusintaluennassa ei näin ole päässyt vielä käymään) ja toisaalta mieleenpainuvimmat teokset säilyvät muistikuvissa liian terävästi. Uusintaluettavaksi valitsen lähinnä yläaste- ja lukioikäisenä ensimmäistä kertaa lukemiani, vaikutuksen jättäneitä teoksia, sillä niitä voi melko huoletta lukea, ajan myötä niistä alkavat pienet yksityiskohdat jo haalistumaan. Tälläkin hetkellä lukupinossa odottelee uusintakierrosta kaksi ennen blogin aloittamista luettua teosta, Susan Pricen Sterkarmin poika ja Bernard Becketin Genesis.
  
Mutta nyt niihin valintoihini. Liitän kansikuvien alle katkelman lukutunnelmistani, milloin olen kyseisestä teoksesta bloganut sekä joitain perusteluita valinnoilleni. Dystopiapainotteisesti mennään: 
  
  
1. Ann Aguirre: Enclave (9.4.2015) ☆☆☆☆½
    
Luin Enclaven aloittaman trilogian vasta tuokio sitten loppuun, mutta kolmannen osan, Horden kansien sulkeutumisen jälkeen teki mieleni lukea ensimmäinen osa uusin silmin. Ihastuttava, suorastaan juovuttava kokemus! 
   
Enclaven kuvaama maailma on todella kiehtova ja täynnä vaarallisia tilanteita, jotka saavat sykkeen nousemaan. Kun soppaan lisätään epäillys vanhimpien uskottavuudesta ja heidän tavastaan käyttää voimakasta asemaansa, on Aguirre keittänyt kasaan oikein toimivan, viihdyttävän seikkailun. Jännite päähenkilöparin välillä on toisaalta tuttu, toisaalta kiehtovan erilainen heidän maailmaansa muokkaavien sääntöjen takia. Kolmiodraamayritelmät ovat hieman väsyttäviä, mutta muutoin teos toimii kuin päiväuni, vaikka se ei maalaakaan kovin kaunista kuvaa. Voinkin siis suositella Enclavea kaikille dystopioihin hurahtaneille. Teos päättyy niin kutkuttavan kiehtovasti, että on pakko saada jatko-osatkin pian luettavaksi.
  
   
2. Suzanne Collins: Nälkäpeli (24.1.2012) ☆☆☆☆
   
Nälkäpeleistä tehtiin tosiaan elokuvasovitukset, jotka nostivat teokset aivan uudelle tasolle. Olin hieman pettynyt toiseen ja kolmanteen teokseen, mutta valkokankaalla niihin on puhallettu aivan uutta henkeä. Hymähtelen tyytyväisenä ohjaajien tekemille ratkaisuille. Ensimmäinen teos on trilogian ainoa, jonka halua lukea uudelleen. Kentien viimeisen elokuvan, Matkijanärhen toisen osan jälkeen palaan vielä fiilistelemään tätä dystopia-buumin alkupään teosta. Harvalla kirjasarjalla on myöskään näin näkyvää symbolia!
   
Olin aluksi vähän vastarannan kiiski Nälkäpelin suhteen. Samanlaista vastustusta on kohdannut mm. Harry Potter. -- Viime vuonna kirja nousi taas kaikkien huulille (ja blogien sivuille) kiitos sen pohjalta tekeillä olevan leffan trailerin perusteella, joka inspiroi minutkin lukemaan kirjan. Lisäksi Risingshadow:ssa sattui olemaan lukupiirissä juurikin tämä jo kulttiteoksen maineen saavuttanut kirja. -- Olen lukenut jonkin verran dystopia-kirjoja, mutta tämä on yksi parhaista kuvauksista. Ei ehkä realistisin, mutta vähintäänkin nerokas. Synkkä, ahdistava, paikoin kuvottava (lapset tappamassa toisiaan). Tosi-tv:tä ihmisten hengillä, tämä on jo suorastaan röyhkeää!

   
3. Philip Reeve: Kävelevät koneet (19.6.2011) ☆☆☆☆
    
Siskontyttöni luki kesän aikana näitä Kävelevät koneet-sarjan teoksia innoissaan ja heräsipä tämä vanha suola janottamaan minuakin. Ensimmäisen kerran lainasin Reeven koko sarjan keväällä 2008, mutta niiden lukeminen jäi yliopistojen pääsykokeiden vuoksi toiselle sijalle. Niinpä kun opiskelupaikka napsahti ja olin pari vuotta ehtinyt peruskursseja käydä syntyi tilaa lukujärjestykseen mm. lukemiselle. Palasin siis tämän sarjan pariin ja nautin koko kvartetin kolmen kuukauden sisällä. 
   
Jo pitkään olen tätä kirjaa halunnut lukea ja huomattuani sen suorastaan odottavan minua kirjaston hyllyllä, olihan se pakko lainata. Ihastuin heti jo ensi sivuilla kirjoittajan/kääntäjän tyyliin -- Nokkelaa kieltä, joka ei huuda "nuortenkirja" joka sanallaan -- Tällainenko maailmasta tulee meidän jälkeemme? Sotien runtelema, jossa kaupungit noudattavat omanlaista kieroutunutta darwinismiaan: syö tai tule syödyksi. Kirjoittaja on sekoittanut soppaan mytologioita ja nippelitietoja meidän ajastamme onnistuen nerokkaasti sivistämään ohimennen sekä herättämään kysymyksiä omista elintavoistamme. -- Kirja piti hallussaan koko ajan, saaden lukijan haukkomaan teatraalisesti henkeään - ylittäen kaikki jo valmiiksikin korkeat odotukset joita minulla kirjasta oli. Hahmot ovat yllättävän syvällisiä, lue kirja jos et usko!
    
Haastan lukukokemuksiaan nostalgisoimaan seuraavat kolme bloggaajaa:

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Lastenkirjalauantai: Katherine Paterson: Silta salaiseen maahan

"Siellä aivan puron rantatöyräällä oli vanha villiomenapuu, 
johon joku oli ammoin ripustanut köyden.
  
He heilauttivat itsensä vuoron perään köyden varassa rotkon yli."
  
  
Katherine Patersonin syrjäiseen Pohjois-Amerikan maalaiskylään sijoittuvassa teoksessa Silta salaiseen maahan seurataan 10-vuotiasta Jesse Aaronsia. Teoksen teemoja ovat varhaisteinien koululaisarki, lasten osallistuminen maatilan töihin, suvaitsevaisuus erilaisuutta kohtaan ja suuren menetyksen käsitteleminen.
  
Jess haluaa olla koulunsa nopein juoksija, koska saisi edes sillä tavoin kaipaamaansa huomiota. Kuorma-autoa ajava ja perheen leivässä pitävä isä ei nimittäin arvosta poikansa piirtämisharrastusta, tai ehdi muutoinkaan huomioimaan tätä, vaikka Jess on viisilapsisen köyhän perheen ainoa poika. Keskimmäisenä syntyneen pojan nuoremmat siskot ovat Joyce Ann ja May Belle, vanhemmat Ellie ja Brenda. Rahaongelmista huolimatta vanhimmat siskot haluaisivat jatkuvasti uusia vaatteita, etenkin pääsiäiskirkkoon.
  
Eräänä päivänä harjoitellessaan juoksemista laitumella Jess kohtaa naapuriin vasta muuttaneen poikatyttö Leslien, ja alun hankaluuksien jälkeen heistä tulee hyviä ystäviä. Paljon lukevalla Lesliellä on vilkas mielikuvitus ja hän keksii kaksikolle ihan oman maailman. 
  
"Me tarvitaan paikka", Leslie sanoi, "paikka vain meitä varten. Se olisi niin salainen ettei me kerrottaisi kenellekään koko maailmassa siitä."
--
"Se voisi olla kokonainen salainen maa", hän jatkoi, "ja me molemmat oltaisiin sen hallitsijoita."
--
"Se voisi olla lumottu maa niin kuin Narnia ja sinne pääsisi vain heilauttamalla itsensä puron yli tällä taikaköydellä." (s. 47)
  
Leslie lainaa Jessille kaikki Narnia-kirjansa, jotta tämä osaisi käyttäytyä hallitsijan tavoin sekä oppisi kuinka eläimiä ja puita tulee suojella. Koulussa lyhyttukkainen ja housuihin pukeutuva tyttö herättää huomiota, etenkin kun tämä on luonnostaan erittäin hyvä juoksija jättäen pojat nielemään pölyä. Jessien kanssa Terabithiassa hän on kuitenkin hienostuneesti käyttäytyvä kuningatar, joka ei pelkää tarttua miekkaan puolustaakseen valtakuntaansa.
  
Leslien vanhemmat, joita tämä kutsuu etunimillä, ovat kirjailijoita ja luonnonsuojelijoita. Talo, johon perhe muuttaa on yleensä äkillisesti köyhtyneiden perheiden väliaikainen etappi, mutta taiteelliset vanhemmat etsivät maaseudun helmasta pakopaikkaa kaupungin melusta. He tahtovat tarjota Leslielle paremman kasvuympäristön.
  
Leslien vanhempien lisäksi, koulun musiikinopettaja neiti Edmunds on hippi ja siksi useimpien lasten sekä  heidän vanhempiensa kyseenalaistama. Vaikka Vietnamin sota on jo päättynyt, pidetään rauhansuosijaa edelleen outolintuna. Leslien lisäksi neiti Edmunds on ainoa, jonka kanssa Jess pystyy keskustelemaan tietäen tulevansa ymmärretyksi. Molemmat naiset olivatkin suosikkihahmojani tässä kyyneleet  esiin nostattavassa teoksessa.
  
Hahmojen lisäksi teoksen vahvuutena on Jessin kasvutarina, sillä poika saa teoksen aikana paljon rohkeutta ja itseluottamusta. Arvostan myös suuresti 1970-luvun lastenkirjoja, joissa on tuotu esille luonnonsuojeluun liittyviä näkökulmia tuputtamatta näkökulmia kuitenkaan liian voimakkaasti. Patersonin tapa esittää lasten elämissä olevia ongelmakohtia on voimaannuttava - mielikuvituksen voima on rahaa suurempi. 
  
Teoksesta on tehty kaksi elokuvaversiota, vuosina 1985 ja 2007. Ensimmäinen versio ei kuitenkaan seurannut alkuteosta uskollisesti. Uudemmassa Jesseä esittää Nälkäpeleistäkin tuttu Josh Hutcherson ja Leslienä nähdään nuorta Carrie Bradshawtakin esittänyt AnnaSophia Robb. Sen tuottajana ja toisena käsikirjoittaja toimi kirjailijan poika David Paterson. Olen nähnyt vain uudemman version, jota voin myös suositella lämpimästi.
  
Wikipedia kertoo että kirjan idea syntyi Patersonin David-pojan parhaan ystävän kuoltua kahdeksanvuotiaana salaman iskusta.
    
Kirjakaapin kummituksen kirjankansibingosta löytyy ruutu PIIRROSKUVA johon tämänkertainen teos mainioisti sopii. Bingoon voi osallistua 15.5.-15.8.
    
   
Takakannesta:
Kun Leslie Burke ilmestyy Lark Greekin kouluun, hänen outo pukeutumisensa ja harrastuksensa herättävät huomiota syrjäisen seudun asukkaissa. Ja vaikka Jess Aaronsin mieltä aluksi kirveleekin, että tyttö voittaa hänet juoksemisessa, hän ja Leslie ystävystyvät. Ystävyyden myötä Jessin elämässä alkaa uusi vaihe. Leslie tuntee lukemattomia mielikuvitusta kiehtovia tarinoita, ja hän keksii Terabithian, heidän salaisen valtakuntansa, johon ei muilla ole pääsyä. Salaisessa maassa Jess Leslien avulla oppii monia asioita, jotka auttavat häntä paitsi selviytymään vaikeuksistaan, myös siitä kauheasta onnettomuudesta, joka äkkiarvaamatta järkyttää hänen koko maailmansa. 
  
Katherine Paterson, tunnettu amerikkalainen lasten- ja nuortenkirjailija, on saanut kirjastaan arvostetun Newbery-mitalin vuonna 1978.
  
Alkuperäinen nimi: Bridge to Terabithia (1977), Suom. Laila Ojasen johtama Tampereen kieli-instituutin 2. kurssin työryhmä 1979 (Kari Kinnunen, Tiina Mustonen, Pirjo Naskali, Riitta Oittinen, Sinikka Saaristo, Helena Soljama), 144 s. WSOY
    
Kuvitus: Donna Diamond
 
Terabithiaan on matkattu myös täällä: Risingshadow, Tarinoiden syvyydet, Kirjatontun kertoilut, viidesluokkalaisen kokemuksia teoksesta: Rauman norssi

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Ann Aguirre: Horde

"You plan to save the world."
     
       
Tunnelmamusiikkia: Imagine Dragons: Warriors,  Two Steps From Hell: Black Blades, 1000 Ships of Underworld, Undying Love, Audiomachine: Tree of Life, When it All Falls Down, Being Alive, The Origin of the Species, Wars of Faith, Doom Unit: Killing Time
  
Tiedätte varmaankin sen hyvän, mutta tyhjän tunteen, joka tulee, kun on lukenut loppuun erittäin vaikuttavan teoksen tai sarjan loppuun? En muista olenko koskaan lukenut kokonaista sarjaa näin tiiviissä tahdissa tai milloin viimeksi olen saanut viimeisen sivun jälkeen tuon mainitsemani olotilan. Edes Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe (jota muuten povaan vuoden parhaaksi lukukokemukseksi, ainakin 2015 ilmestyneiden teosten kategoriassa) ei yltänyt tuon tuntemuksen herättelijäksi. 
  
Ann Aguirren Razorland-trilogia on yksinkertaisesti sellainen, joka pyyhkäisee jalat alta - useammin kuin kerran. Luin trilogian aloittavan teoksen Enclave huhtikuun alussa ja toisen osan Outpost saman kuun lopussa. Kolmatta osaa, Hordea, ei Suomen kirjastoissa kuitenkaan ollut, vaan tein siitä kaukovarauksen. Teoksesta tehtiin samalla myös hakintapyyntö Oulun kaupunginkirjastolle. 
  
No, niin kuin aikaisemmin kerroin, kaikki ei mennyt niin kuin Strömsössä, mutta sain teoksen lopulta ja luin sen parissa illassa. En halunnut ahmia Hordea liian nopeasti, vaikka se edeltäjiään tuhdimpi onkin, vaan yritin pitkittää lukukokemusta edes hieman. Horde pääsi yllättämään lopputaistelun käänteissä, eikä kyyneleiltäkään vältytty. Siinäkin jälleen yksi harvinainen reaktio. Edellisen kerran silmänurkkani kostui John Greenen Tähtiin kirjoitetun virheen aikana tammikuussa. 
  
Outpost päättyi siihen, että mutattien lauma on ympäröinyt rauhaisasti eläneen Salvationin yhteisön ja Deucen joukkioineen (sis. Fade, Stalker, Tegan) on haettava apua lähimmästä aseistautuneesta yhteisöstä. Aikaisempien osien tapaan suunnitelma kuulostaa suoraviivaisemmalta ja ongelmattomammalta kuin se toteutuessaan on. Matka joutomaan halki ei olisi mitään ilman verenvuodatuksta ja yhä älykkäämmiksi käyvät mutantit hyökkäävätkin toistuvasti ihmiskunnan viimeisten selviytyjien kimppuun. Deucen mielessä alkaa kehittyä suunnitelma olentojen lopulliseksi tuhoamiseksi. 
  
They no longer killed indiscriminately out of endless hunger, which meant this was more than conflict over territory. 
This was war. (s. 48) 
  
Toisin kuin aikaisemmin, Horde kuvaa tapahtumia pitkältä aikaväliltä, eikä kaikkia siirtymiä paikasta toiseen kuvata tarkasti. Silti kerronta etenee lähes puoleen väliin kirjaa suhteellisen hitaasti. Loppupuoli onkin vastapainoksi silkkaa toimintaa vailla hengähdystaukoja. Teos pursuaa eeppisiä joukkokohtauksia ja olisikin vallan hienoa,jos teoksesta joskus tehtäisiin elokuva. Materiaalia ainakin riittäisi yllin kyllin ihokarvoja nostattaviin kohtauksiin. 
   
Nerves fluttered in my stomach. This was the real beginning of our resistance. I felt it in my blood and bones, but it could also end before it began. Talking had never been my specialty; I was good with weapons, not words. (s. 139)
   
Yllä olevassa lainauksessa lienee jotain tuttua Matkijanärheen tutustuneille? Hordekin sopii hyvin naistenviikon teemaan, onhan tässäkin naisen kirjoittamassa teoksessa naispäähenkilö. Verrattuna esimerksi kahteen muuhun kolmiodraamaisen YA-dystopian sankarittareen, Katnissiin (Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia) ja Trisiin (Veronica Roth: Outolintu-trilogia), Deuce on näistä se, joka sopii nostettavaksi kapinan keulakuvaksi. Tai ainakin itse ottaisin hänet vierelleni eturintamalle taistelemaan. Kaikissa uhrautuvissa sankarittarissa toki on potkua, mutta Deuce on tästä kolmikosta se, joka ei pelkää haavoittua, muittei myöskään epäröi haavoittaa. 
     
People go about their lives, trying to be small, hoping the freaks will kill someone else, attack another town. How long does avoidance work until the whole world is drowning in blood? Somebody has to draw the line. And if not me, who? (s. 191)
   
Joutomaan ja mutanttien kovaksi keittämä Deuce on kuitenkin löytänyt itsestään myös sen pehmeämmän, naisellisemman puolen, jota Enklaavissa hänestä yritettiin kitkeä pois. Deucen ja Faden rakkaus tuntuu myös uskottavammalta kuin Katniss-Peeta tai Tris-Neljä kuviot. Rankat tilanteet ovat hitsanneet Deucen ja Faden yhteen, he tukevat ja täydentävät toisiaan kaikessa.
    
Suosittelen kokemaan Razorlandin vaaroja täynnä olevan maailman omakohtaisesti, sillä nyt näyttää siltä, että tästä tuli heilahtaen paras YA-trilogia, jonka olen lukenut. Toisin kuin lukuisissa muissa genresarjojen jatko-osissa, tämän kanssa en huomannut samanlaista notkahdusta tai lässähdystä verrattuna ensimmäiseen teokseen, niin kuin olen tottunut huomaamaan aiemmin. Minun täytyy ehkä harkita myös ns. väliosien eli varsinaisten teosten julkaisujen välissä ilmestyneiden, muihin hahmoihin keskittyvien novellien lukemista.
  
Erityisen sitaattilainauksen manninnan saa pätkä, joka sopii tähän uutiseen: "I had no interest in more of his warm beer, which smelled like pis." (s. 159) 
  
P.S. Hordessa on yllättävä Harry Potter-viittaus!

Hordella pääsen Kirjakaapin kummituksen kirjankansibingossa viivaamaan ylitse kohdan KASVI. Bingoon voi osallistua 15.5.-15.8.
   
  
Arvosana:

 
Etulieppeestä:

The epic conclusion to the USA Today bestselling trilogy.
  
The horde is coming.
  
Salvation is surrounded, monsters at the gates, and this time, they’re not going away. When Deuce, Fade, Stalker and Tegan set out, the odds are against them. But the odds have been stacked against Deuce from the moment she was born. She might not be a Huntress anymore, but she doesn’t run. With her knives in hand and her companions at her side, she will not falter, whether fighting for her life or Fade’s love.
  
Ahead, the battle of a lifetime awaits. Freaks are everywhere, attacking settlements, setting up scouts, perimeters, and patrols. There hasn’t been a war like this in centuries, and humans have forgotten how to stand and fight. Unless Deuce can lead them.
  
This time, however, more than the fate of a single enclave or outpost hangs in the balance. This time, Deuce carries the banner for the survival of all humanity.
     
Samantyylisiä kirjoja: Dmitri Gluhovski: Metro 2033, Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta, Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia, Veronica Roth: Outolintu-trilogia, Cormac McCarthy: Tie

418 s. Feiwel and Friends 2013

Kirjailijan kotisivut

Sarjassa ilmestyneet: