Blogistanian Globalia 2016 - Voittajat

    

Kirjabloggaajien valinta vuoden 2016 parhaaksi käännösteokseksi on Sadie Jonesin Kotiinpaluu

  

Suomalaiset kirjabloggaajat valitsivat vuoden 2016 käännöskirjallisuuden parhaat verkkoäänestyksellä 27.1.2016. Blogistanian Globalia -palkinnon voitti Sadie Jonesin Kotiinpaluu (Otava 2016, The Outcast 2008, suom. Marianna Kurtto). 

  

Toiselle sijalle äänestettiin Elena Ferranten Loistava ystäväni (WSOY 2016, L'amica geniale 2011, suom. Helinä Kangas) ja kolmanneksi tuli Colm Toibinin Nora Webster (Tammi 2016, Nora Webster 2014, suom. Kaijamari Sivill).

  

Blogistanian Globalia -palkinto jaetaan nyt kuudetta kertaa. Kirjabloggaajat äänestivät blogeissaan suosikkinsa vuonna 2016 julkaistuista kotimaisille kielille käännetyistä kaunokirjoista. Äänestykseen osallistui 44 kirjabloggaajaa. Ääniä annettiin kaikkiaan 51 teokselle.

  

    

Otteita kirjabloggaajien arvioista

    

Sadie Jones: Kotiinpaluu

   

“Rikkoutuvan elämän kuvaus on sydäntäraastavaa luettavaa. Miten jotakin noin hurjaa pystyy kuvaamaan näin kauniisti? Kuinka voi kirjoittaa näin lumoavasti pelosta, surusta, torjunnasta, yksinäisyydestä ja vääryydestä? Jones on uskomattoman taitava jo tässä esikoisessaan.”

- Tuulevin lukublogi

   

“Harvoin törmää kirjaan, joka on näin vähäeleinen mutta silti piinaava. -- Jonesin kerronta on todella taitavaa ja Marianna Kurton suomennos aivan ihanteellista. Upea kirja, jota ei todellakaan arvaisi kirjoittajan esikoiseksi.”

- Kirjojen keskellä

   

Elena Ferrante: Loistava ystäväni

   

“ Ferranten romaanisarja ei ole miehisen angstinen tai rikkirevityllä tavalla paljas, mutta vahva ja väkevä se on, ja teki heti suuren vaikutuksen. -- Ferrante saa sekä romaanihenkilönsä että Napolin elämään tavalla, että jatko-osaa odottaa uteliaana ja ennen kaikkea innokkaana.”

- Lumiomena

   

“Loistava ystäväni vei kyllä mukanaan heti. Kirja oli alusta asti todella mukava ja helppolukuinen, ja myös kirjan leppoisa tunnelma kantoi koko kirjan ajan. Kirjaa vain oli todella mukava lukea aina kun siihen tarttui. Mukava onkin mielestäni täydellinen sana kuvaamaan tätä kirjaa. Kaikki siinä on mukavaa; niin kieli kuin itse tarinakin, sekä sen ihana Napolilainen tunnelma rankoistakin aiheista huolimatta. ”

- Cats, books & me

   

Colm Tóibin: Nora Webster

     

“Nora Webster on aivan huikean hieno kirja, enkä muista koska viimeksi olisin nauttinut kirjan lukemisesta yhtä kokonaisvaltaisesti. Hiljainen, mutta syvältä koskettava, muistoissa viipyvä lukukokemus.”

- Luetut, lukemattomat

   

“Romaani on aivan käsittämättömän hieno siinä, miten vähällä draamalla saadaan tunnelmaan ja kerrontaan sellainen sisäinen vire ja totuus, joka naulitsee seuraamaan keskiössä olevan naisen tarinaa. Ja erityisen hienoa ja tenhoavaa on se, että Norasta ei oikeastaan saa täyttä tolkkua.”

- Tuijata – Kulttuuripohdintoja

    

Pistekärki näyttää tältä:

• 22 pistettä - Sadie Jones: Kotiinpaluu
• 18 pistettä - Elena Ferrante: Loistava ystäväni
• 17 pistettä - Colm Tóibin: Nora Webster
• 14 pistettä - Chigozie Obioma: Kalamiehet
• 11 pistettä - Sara Strindsberg: Niin raskas on rakkaus
• 10 pistettä - Kate Atkinson: Hävityksen jumala
• 10 pistettä - Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja

    

Ja loput ääniä saaneet teokset löytyvät tästä listauksesta:

• Samuli Bjørk: Minä matkustan yksin
• Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa
• Fausto Brizzi: 100 onnen päivää
• M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö
• Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa
• Emma Cline: Tytöt
• Anthony Doerr: Davidin uni
• Sergei Dovlatov: Ulkomuseo
• Glen Duncan: Veren yhdistämät
• Julian Fellowes: Belgravia
• Aris Fioretos: Mary
• Mark Frost: Twin Peaks – Salattu historia
• Jan Guillou: Sininen tähti
• Takashi Hiraide: Kissavieras
• Hugh Howey: Hiekka
• John Irving: Ihmeiden tie
• Miranda July: Avokämmen
• Maylis de Kerangal: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät
• Jonas Hassem Khemiri: Kaikki se mitä en muista
• Karl Ove Knausgård: Syksy
• Edward Lear: Hölynpölykirja
• Pierre Lemaitre: Camille
• Pierre Lemaitre: Iréne
• Deborah Levy: Uiden kotiin
• Sergei Lukjanenko: Uusi partio
• Darragh McKeon: Kaikki pysyväinen haihtuu pois
• Emmanuel Moirot: Ranskalainen sarja – Myrsky kesäkuussa
• Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon
• Jojo Moyer: Jos olisi tässä
• Haruki Murakami: Miehiä ilman naisia
• Lucinda Riley: Keskiyön ruusu
• George Saunders: Sotapuiston perikato
• W.G. Sebald: Merkintöjä Korsikasta
• Elif Shafak: Valkoinen elefantti
• Liv Strömqvist: Kielletty hedelmä
• S.K. Tremayne: Jääkaksoset
• Ljudmila Ulitskaja: Daniel Stein
• Linn Ullman: Rauhattomat
• Jeff VanderMeer: Hyväksyntä
• John Williams: Butcher's Crossing
• Sarah Winman: Merenneidon vuosi
• Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut

   

Blogistanian kirjaäänestys - Omat ehdokkaani

Tätä päivää olen odottanut suuresti! Kirjabloggaajat ovat aktivoituneet jälleen antamaan ääniä edeltävän vuoden parhaille teoksille. Lisäksi tänä vuonna emännöin Globalian ääntenkeräystä. En malta odottaa, että pääsen kahlaamaan linkit läpi ja laskemaan ääniä, sillä haluan jo kuumeisesti tietää, mitkä teokset ovat menestyneet. Tämä on myös vaarallinen tapa kasvattaa lukulistoja. :) Huomenna siis paljastuu, mitkä teokset palkitaan ansioituneina. Tässä minun ääneni kaikissa kategorioissa.

     

Finlandia

• 3 pistettä: JP Koskinen: Luciferin oppipojat (WSOY)
• 2 pistettä: Virve Sammalkorpi: Paflagonian perilliset (Karisto)
• 1 piste: Janne Kukkonen: Voro - Kolmen kuninkaan aarre (Like)

   

  

Globalia

• 3 pistettä: M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö (Like) - Suomentanut: Juha Ahokas
• 2 pistettä: Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa (Bazar) - Suomentanut: Maija Heikinheimo
• 1 piste: Hugh Howey: Hiekka (Like) - Suomentanut: Einari Aaltonen

  

   

Kuopus

• 3 pistettä: Kiera Cass: Valinta (Pen & Paper) - Suomentanut: Laura Haavisto
• 2 pistettä: J. K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi (Tammi) - Suomentanut: Jaana kapari-Jatta
• 1 piste: Bjørn Sortland, Timo Parvela ja Pasi Pitkänen: Kepler62 - Kirja neljä: Pioneerit (WSOY) - Suomentanut: Outi Menna

   

   

Tieto

• 3 pistettä: Johanna Vehkoo: Autiopaikoilla (Teos)
• 2 pistettä: Petri Pietiläinen: Kissojen maailmanhistoria (SKS)
• 1 piste: Riikka Hedman: Sämpy - Kissan vuosi (S&S)

Tietokirjakooste

Vuonna 2016 julkaistiin iso joukko todella kiinnostavia tietokirjoja. Tässä lyhyesti kolmesta, jotka jättivät jäljen.
  

Johanna Vehkoo: Autiopaikoilla (Teos 2016, s. 214) 

   

Miksi kiinnostuin teoksesta: Vehkoo on kirjoittanut seitsemästä artikkelista koostuvan kirjan yhdestä minua suuresti kiinnostavasta aiheesta: hylätyistä paikoista. Jo usean vuoden ajan olen ihastellut  ja kauhistellut dystopiaromaanien, -elokuvien ja -pelien maailmoja, jotka ovat täynnä hylättyjä taloja ja jättömaita. Rappio ruokkii mielikuvitusta: mitkä tapahtumat johtivat tämän paikan hylkäämiseen?

  

Teos on varustettu värikuvaliitteellä, joka tarjoaa välähdyksiä eri puolilla maailmaa olevista autioista paikoista, jotka ovat jossain vaiheessa olleet joko täynnä ihmisiä tai jääneet käyttämättömiksi ennen kuin edes valmistuivat. 

   

Teos kysyy, ovatko nämä paikat tärkeitä, tuleeko ne säilyttää tulevaisuutta varten? Minulle nämä paikat eivät ehkä sisällä suurta historiallista arvoa, vaan sitäkin enemmän visuaalista ja ne tarjoavat kurkistuksen mahdolliseen tulevaisuuteen, jossa suurin osa maailmaa saattaa näyttää samalta kuin teoksessa esitellyt kohteet. 

  

Teoksen kiinnostavimmat luvut ovat 3. Matkailijan Neuvostoliitto, joka kertoo Piramidista, neuvostoliittolaisesta kaivoskylästä Norjan Huippuvuorilla ja 5. Raunioiden halu, jossa keskitytään urbaaniin löytöretkeilyyn ja kiinnostukseen tutkia raunioita Japanissa. Vehkoo on kirjoittanut nopealukuisen teoksen, jonka pariin palaa mielellään uudelleen. Se menee samaan sarjaan Jussi Kiven teoksen Hämäräperäisiä tutkimusmatkoja kanssa, molemmat kertovat urbaaneista jättömaista, mutta näistä kahdesta pidin Vehkoon tekstistä enemmän.

  

Teoksesta muualla sanottua: Omppu suosittelee teosta lämpimästi kaikille, joita kiinnostaa kaupunkien ja paikkojen elämänkaaret, Suketus puolestaan vinkkaa tätä niin seikkailijoille kuin nojatuolimatkalaisillekin, sillä kaikkien meidän on opittava elämään maailmassa, jota ei voi rakentaa tulevaisuutta varten valmiiksi. Ylen artikkeli teoksesta.

    

Petri Pietiläinen: Kissojen maailmanhistoria (S&S 2016, s. 352) 

  

Miksi kiinnostuin teoksesta: Olen pohjiani myöten kissaihminen. Niinpä teos, joka summaa kissojen historian yksiin kansiin ja näyttää näin hyvältä on mahdoton ohittaa. 

Teos aloittaa siitä, kuinka täysin villistä kissasta on tullut lemmikki. Kirja esittelee kissat palvottuina mytologiassa ja myöhemmin noitavainojen uhrina. Puhumattakaan noiden mystisten olentojen maailmanvalloituksesta ja eläinystävien sydänten hurmaamisesta. Viimeisessä luvussa Pietiläinen pohtii myös tulevaisuutta: siinä, missä koirien jalostaminen on saanut mitä hurjempia muotoja, kissojen näkökulmasta se näyttää melko maltilliselta. 

  

Pietiläinen kertoo kissojen vaikutuksesta kulttureissa, esimerkkinä mainittakoon vaikkapa teoksen kuvaliitteistä löytyvät Maneki neko, onnea tuovat vilkuttavat kissapatsaat Japanissa, Irvikissa (Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa), Saatanan apulainen (Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan) ja Chat Noir - musta kissa juliste.

  

Kissojen maailmanhistoria etenee kronologisesti ja käy läpi kissojen ja historianystäville tuttuja seikkoja. Pietiläisen tekstiä on kuitenkin miellyttävää lukea, sillä se on kirjoitettu populääristi, mutta silti faktoja kertoen. Opin uutena mm. japanilaisista vampyyrikissoista, siitä, että islamin kissat pääsevät paratiisiin, että Freijan vaunuja vetää kaksi isoa kissaa, ja että ensimmäiset kissatietokirjat kirjoitettiin Thaimaassa (silloinen Siam) jo 1600-luvulla. Tämä menee ehdottomasti tietokirjojen top 5 listan kärkeen, mitä olen blogini olemassaolon aikana lukenut (useimmista en ole kylläkään kirjoittanut). 

     

Teoksesta muualla sanottua: Tekstin lukeminen käy vaivattomasti, sillä Pietiläinen kirjoittaa sujuvaa asiaproosaa. summaa Tuijata, Katin mielestä Kissojen maailmanhistoria on upea teos, jota hän suosittelee kaikille, jotka haluavat syventää tietämystään historiasta, kulttuurihistoriasta -ja tietenkin kissoista! Marissa Mehr totetaa, että ei tarvitse olla vannoutunut kissahullu nauttiakseen Pietiläisen kirjasta: se on yleissivistävä ja -tajuinen teos jokaiselle eläinten ja ihmisten välisestä historiasta kiinnostuneelle.

 

Liisa Lagerstam: Laukko - Kuusi vuosisataa (Laukon kartano, 2016, s. 304) 

  

Miksi kiinnostuin teoksesta:  Mummoni on asunut pikkutyttönä Laukon kartanolta, mutta hän ei juurikaan puhunut niistä ajoista ennen kuolemaansa. Siitä johtuen minulla on hieman epämääräinen ja romanttinen mielikuva kartanoelämästä on aina ollut hatara, sillä en tiedä juurikaan mitään tuosta paikasta. Kun näin, että tällainen hieno, kuvitettu teos on tulossa, pyysin siitä arvostelukappaletta päästäkseni kurkistamaan siihen maailmaan, missä mummoni on elänyt. 

  

Kuusisataa vuotisen historian juhlavuonna julkaistu teos pursuilee upeita kuvia Laukon kartanon taideteoksista ja rakennuksista. Kuvien lisäksi teoksessa on kerrottu Laukon historiaa kuuden vuosisadan ajalta. Minua kiinnosti tietenkin eniten mummoni lapsuusajat 1930-luvulla. Nyt tiedän paljon enemmän siitä miljööstä, missä hän ensimmäiset vuotensa on elänyt. 

  

Kartanon historia on kerrottu eläväisesti ja aikakaudet vaihtuvat nopeaa tahtiin. Vaikka suuret kuvat vievätkin paljon tilaa, ehtii teos silti kertoa jokaiselta vuosikymmeneltä merkittäviä faktoja. Tämä teos jää hyllyni aarteeksi ja kunhan hankin seuraavan muuton jälkeen sohvapöydän, tulee se löytymään myöhemmin siitä muiden rakkaiden tietotaideteosten, kuten Von Wrightin lintumaalaus-kirjan seurasta (setäni asuu Von Wrightien kartanon naapurissa).  

  

Kirjan kirjoittaja on paitsi kulttuuri- ja taidehistorioitsija, myös Laukon kartanon nykyinen omistaja. Hän on kirjoittanut aikaisemmin väitöskirjaansa pohjautuvan elämäkerran Laukon herra – Gabriel Kurki (1630-1712).

   

Teoksesta muualla sanottua: Lempäälän-Vesilahden Sanomat kirjoittaa teoksesta näin näin: "Sujuvaa ja viihdyttävää, mutta ei ihan kevyttä kesäluettavaa. 300-sivuinen historiikki painaa nimittäin lähes kaksi kiloa. -- Kirjan soljuva tarina vie helposti mukanaan ja antaa samalla rautaisannoksen Pohjolan loistokartanon elämästä ja sen eläjistä kautta aikojen" 

Bernard Beckett: Genesis

"Ihmiset puhuvat vaihtoehdoista, mahdollisuuksista ja vapaudesta.
Ihmiset puhuvat maailmansa muuttamisesta."

   

    

Lukuhaasteissa: Apinan vuosi, Uudelleen luettua, Helmet 2017: 41. Kirjan kannessa on eläin, Adventures in Down Under and Beyond -Australia lukuhaaste: 28. Kirja, jonka omistat

     

Luin Bernard Beckettin Genesiksen ensimmäisen kerran tuoreeltaan joskus 2009-2010, eli vain reilua vuotta ennen kuin perustin kirjablogini. Siitä saakka olen halunnut lukea tämän uudelleen, sillä niin vaikuttava teos ensimmäisellä kerralla oli. Tuolloin huomioni kiinnittyi kirjan filosofiseen puoleen, nyt kuitenkin ihastelin Bekettin luomaa maailmaa. Romaanin yksityiskohdat olin onnellisesti unohtanut, lopun hienoa käännettä lukuunottamatta, eikä se siis päässyt enää yllättämään.

     

Eletään 2000-luvun loppua, akatemian aikakaudella. Teoksen kertojaäänenä on Anaksimandros eli Anax-niminen tyttö, joka pyrkii Akatemiaan, joka oman aikansa valtaa pitävä elin. Viiden tunnin suullisen esitelmän aiheena on Adam Forden elämä ja teot (2058-2077), joka itseasiassa nousee teoksen päähenkilöksi litteroitujen keskustelujen kautta. Ennen kuin Anax pääsee selittämään Adamin elämää ja tämän historiaan vaikuttaneita tekoja, hän pohjustaa historiaa, mikä johti nuorena kuolleen Adamin valintoihin.

Valtiota edeltänyt maailma oli sortunut pelkoon. Muutokset olivat olleet ihmisille liian nopeita. Käsitykset muuttuivat ehdottomiksi, rajat vedettiin entistä tiukemmin. Lopulta yksikään ihminen ei saanut olla yksilö: kaikkia leimasi kansalaisuus, väri, uskonto, sukupolvi, yhteiskuntaluokka. (s. 128)

Platonin Valtio, vuonna 2051. Viimeistä sotaa oli käyty 11 kuukautta, kun saarivaltio sai Suuren meriaidan valmiiksi. Valtio välttyi vuoden 2052  kulkutaudilta, sillä se oli suljettu muulta maailmalta. 2053 kuultiin viimeinen ulkopuolinen radiolähetys. Jos joku taudilta henkiin jäänyt lähestyi Valtiota, hänen aluksensa kohtasi sateliittiohjattuja miinoja ja vartiotorneihin asennetut laseraseet. Muukalaiset tuhottiin mahdollisina taudinkantajina periaatteella ammu ensin, kysele vasta sitten. Näin ollen Valtion asukkailla ei ollut mitään tietoa, mitä muualla maailmassa tapahtui ja kaikki ulkopuoliset olivat vihollisia.

Kreikkalaisen filosofin mukaan nimensä saaneen Platonin mukaan viisi pahinta uhkaa Valtiolle olivat lisääntymisen epäpuhtaus, ajatusten epäpuhtaus, yksilökeskeisyys, kaupankäynti ja ulkopuoliset. Niinpä kansalaiset jaettiin geenikartoituksen perustella neljään luokkaan: työläisiin, sotilaisiin, teknikkoihin ja filosofeihin.

Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että naiset ja miehet anoivat seurustelulupaa geenimuunnosten osastolta ja asuivat erillään, vaikka olisivat naimisissa. Lapset erotettiin vanhemmistaan heti synnyttyään, eivätkä he saaneet tietää, keitä nämä olivat. Ensimmäisen vuoden lopussa jokainen lapsi testattiin ja sijoitettiin sen mukaan oikeaan luokkaan, paitsi jos genetiikassa oli jotain vikaa, missä tapauksessa lapsi eliminoitiin.

Adam syntyi Valtion seitsemäntenä vuotena filosofien luokkaan. Hänen geenikartoituksensa kuitenkin paljasti ainakin kaksi ennalta-arvaamattomaan käyttäytymiseen viittavaa markkeria, mutta koska vuosi 2059 oli toisen suuren epidemian vuosi, nämä tiedot katosivat. Niinpä Adam jatkoi opintojaan saaden loistavia arvosanoja, kunnes teki virheen, ja joutuu sotilasakatemiaan.  17-vuotiaana hänet sijoitettiin pohjoisen saaren etelärannikolle valvomaan Suurta meriaitaa. Työn aikana Adam rikkoi jälleen sääntöjä, joutui rangaistukseksi tekoälyn lapsenvahdiksi ja muutti maailman. 

Monet vaikutusvaltaiset ihmiset uskoivat yhä, että Valtio pelastuisi vain, jos kyettäisiin kehittämään uudenlainen edistynyt robotti, sellainen joka suoriutuisi työläisten ja sotilaiden luokan töistä. He päättelivät, että ainoastaan alimmalla kastilla oli syytä kapinoita ja että yhteiskunta säilyisi vakaana, jos yksikään ihminen ei joutuisi niin pohjalle. (s. 60-61)

Kulkutaudin uhka heikentyi vuosien mittaan, pelko muuttui muistoksi ja uudet sukupolvet kyseenalaistivat sodan tapahtumat ja jopa itse Valtion, niinpä Valtio keksi uuden uhkan. Sen valta oli kuitenkin alkanut murentumaan, sillä Valtio oli kylvänyt oman tuhonsa simenet jo syntyessään. Valtio luuli, että erottaessaan puolisot toisistaan ja lapset vanhemmistaan, se pystyisi hillitsemään kansalaisiaan ja siirtämään tuon uskollisuuden Valtiota kohtaan, mutta tämähän ei tietenkään toimi.

Anax rakastaa omaa aikakauttaan, joka on "maailmakaikkeuden hienoin aikakausi" ja maailma on "paras mahdollinen maailma". Lopussa lukija ja Anax pääsevät kuitenkin yhdessä yllättymään paljastuksista, jotka ovat tyypillisiä tällaisille utopistisissa maailmoissa esitteleville teoksille, jotka pinnan alta ovatkin dystopioita. Beckett on kuitenkin tuonut mukaan vahvan filosofisen näkökulman, joka paljastuu jo hahmojen nimistä, joka lisää kerroksia tarinaan.

Ruostuvat pylväät, jotka olivat aikoinaan kannatelleet Suurta meriaitaa -- Vanhan kaupungin rehevöityneet ja murenevat rauniot -- sekin oli Anaxista kaunis näky, vaikka hän ei ollut koskaan kuullut kenenkään muun sanovat sitä kauniiksi. (s. 68)

   

Tämä on niitä teoksia, joita suosittelen erittäin lämpimästi ihan kaikille. Teos on nopealukuinen, sivumääräänsä nähden suurempi teos, jonka filosofisia viittauksia ei ole vaikeaa ymmärtää. Näin aikana, kun Yhdysvaltojen presidenttinä on Trump ja kun katsoo suuntaa, mihin Suomen nykyinen hallitus on maata viemässä, sai teos kyllä ajattelemaan, millaiseksi maailma voisi muuttua.
  

Arvosana:

    
Takakannesta:

Mitä on olla ihminen?

Mikä on sielu, entä tietoisuus?

Jos tekoäly kehitettäisiin huippuunsa, mikä asema inhimillisyydelle jäisi?

   

Eletään 2000-luvun loppua. Yksinäinen saarivaltio on selvinnyt hengissä suurvaltasotien ja kulkutautien tuhoamassa maailmassa. Kansalaiset ovat turvassa mutta eivät vapaita. He elävät täydellisen eristäytyneinä ulkomaailmasta. Lähestyvät lentokoneet tuhotaan ja pakolaiset eliminoidaan suoralta kädeltä. Kunnes yksi mies, Adam Forde, pelastaa tuntemattoman tytön merestä ja muuttaa kaiken.

  

Vuosia myöhemmin nuori ja kunnianhimoinen tyttö nimeltä Anaksimandros astuu kolmihenkisen tutkintolautakunnan eteen. Seuraavien viiden tunnin aikana hänen on määrä esitellä historiallinen tutkielmansa jo kauan sitten kuolleen kapinallisen Adamin elämästä. Jos hän läpäisee kokeen, hänet hyväksytään jäseneksi Akatemiaan, tämän utopistisen yhteiskunnan ylimpään johtavaan elimeen. Anaxille käy kuitenkin pian ilmi, että se mitä hänelle on opetettu ei ole koko totuus...

    

Suomentanut: Kaisa Kattelus, 164 sivua, Tammi 2009

    

Alkuperäinen nimi: Genesis (2009)

    

Genesis on häikäissyt lukijoita myös täällä: Savon Sanomat, Kirjaneidon tornihuone, Tarinoiden syvyydet, Eniten minua kiinnostaa tie, Pieni kirjasto, Anna minun lukea enemmän, Kujerruksia, Todella vaiheessa

     

Samankaltaisia teoksia: Kiera Cass: Valinta, M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö, Salla Simukka: Jäljellä, Veronica Roth: Outolintu, Ally Condie: Tarkoitettu, Lauren Oliver: Delirium, Jan Salminen: Äidinmaa, Jostein Gaarder: Sofian maailma

M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö

"Maailmoja romahtaa ja ihmiset rakentavat niitä uudelleen."

   

   

Arvostelukappale

Lukuhaasteissa: Helmet 2017: 2. Kirjablogissa kehuttu kirja, Adventures in Down Under and Beyond -Australia lukuhaaste: 16. Roadtripistä kertova kirja

      

M.R. Careyn Maailman lahjakkain tyttö herätti huomioni Susan bloggauksessa. Luin kirjan vuoden vaihteessa, sillä varasin kirjan matkalukemiseksi vieraillessani äitini ja siskojeni luona. Teos vei mukanaan, eikä se riittänytkään koko viikon ajaksi, niin nopeasti ahmin sen. Kirjavuosi käynnistyi siis todella loistokkaasti tällä zombie-rymistelyllä, joka sisälsi myös ajatuksia herättäviä kysymyksiä ihmisyydestä. Zombit on tällä kertaa kuvattu tuoreella tavalla ja sanoisin että uskottavammin kuin kaanonissa. 

 

Tiessä on yhä ehjiä pätkiä, ja osa niistä on varsin pitkiä. Mutta monien kilometrin matkalta nuo kaksi mahtavaa valtaväylää ovat kraatereineen kuin ensimmäisen maailmansodan aikaisia taistelukenttiä, ja siellä täällä näkyy ruostuneita hylkyjä kuin norsujen hautausmaan mekaanisessa versiossa. (s. 173)

 
Eletään lähitulevaisuudessa, ruosteen aikakaudella lähes 30 vuotta Romahduksen jälkeen. On tapahtunut jotain, mikä on muuttanut lähes koko ihmiskunnan nälkäisiksi, siis zombeiksi (teoksessa sana zombi tosin löytyy ensimmäisen kerran vasta sivulta 109). Teos sijoittuu Englantiin, missä ihmiskunnan rippeet asuvat joko Majakassa, tukikohdassa tai luonnon armoilla elonjäämisoppeja noudattavien Saalistajien joukoissa (joiden yhteisössä nainen on pelkkä synnyttäjä).

Majakka on perseestä. Terrorilla hallinnoitu pakolaisleiri ja keinotekoisesti luotua optimismia - kuin kesäsiirtola Butlinsin ja vankilaleiri Colditzin äpärälapsi. Majakka oli jo matkalla totalitarismiin, kun häntä onnisti ja hän pääsi pois sieltä, eikä hän halua erityisen innokkaasti nähdä, mitä siitä on tullut kuluneen kolmen vuoden aikana. (s. 222)

Tarina alkaa tukukohdasta, missä tohtori Caldwell yrittää etsiä lääkettä tai rokotetta zombie-infektioon, mutta ei ole juurikaan edistynyt tutkimuksissaan, osittain puuttellisten varusteiden takia. Kersantti Parks miehineen puolestaan vastaa tukikohdan turvallisuudesta. "[Arven] vuoksi Parksin piirteissä ei ole mitään symmetristä tai säännöllistä, toisin kuin kaikilla muilla." (s. 387)
 
Teoksen keskeinen näkökulmahenkilö on kuitenkin Melanie, 10-vuotias tyttö, jota kohdellaan jostain syystä kuin rikollista. Hänen elämänsä muodostuu vankikopista, luokkahuoneesta ja viikoittaisesta pesusta, jotka hän suorittaa aina pyörätuoliin sidottuna. Hän pitää Kreikan mytologiasta ja toivoisi nimensä olevan Pandora "monilahjakas tyttö". Tuolla nimellä onkin suuri merkitys teoksessa.

Melanie pitää suuresti neiti Justineausta, yhdestä monista opettajistaan, joka Melanien lisäksi on suosikkihahmoni teoksessa. Melanien havainnot ympäröivästä maailmasta ovat ihastuttavia. Hän on erittäin älykäs ja kyselee paljon opettajiltaan, jotka eivät kuitenkaan aina vastaa tyhjentävästi tai totuudenmukaisesti tiedonjanoiselle tytölle.

Suurkaupunkien nälkäiset -- Suurimman osan aikaa ne ovat kuin patsaita, koska ne eivät liiku ellei joku muu liiku. -- Kun yksi niistä on huomannut heidät, loput tulevat perässä kuin kiimainen apinalauma. (s. 71)

Teos keräytyy auki aluksi hitaasti, mutta koko ajan kierroksia lisäten kuin mäenrinnettä alas vyöryvä lumipallo. Kuten tällaisille tarinoille on tyypillistä, elämä ei suju pitkään rauhaisasti, vaan keskeinen joukko selviytyjiä joutuu pakenemaan tukikohdasta nälkäisten takia The Walking Deadin tyyliin. Suurin osa teosta kertookin tämän joukon matkasta kohti Majakkaa. Kyseessä ei siis ole se kaikkein iloisin road trip, etenkin, kun pakoajoneuvosta kuuluu epäilyttäviä ääniä, eivätkä kaikki seurueen jäsenet tule toimeen keskenään.

  

Leffakansi on hieman harmillinen valinta ensipainokselle, sillä se saattaa käännyttää joitakin lukijoita pois, lisäksi hahmot kuvataan teoksessa erinäköisinä kuin heidän elokuvaversionsa. Suosittelen kuitenkin teosta niin zombie-toiminnan ystäville kuin myös genren epäilijöille. Maailman lahjakkain tyttö muistuttaa hieman TWD:tä siinä, että zombien sijaan tärkeää on jäljelle jääneiden selviytyminen ja heidän ihmissuhteensa maailmassa, joka on muuttunut hyvin vaaralliseksi. Teoksen loppu pääsee kerrankin yllättämään, mikä on aina erittäin positiivista! Nautin suuresti Careyn kuvailemasta tuhon jälkeisestä maailmasta, joskin Saalistajista olisin halunnut kuulla enemmänkin. 

  

Rappion maisema - mutta yhä upean ja tyrmäävän kaunis. (s. 150)

 

Teos on hyvin elokuvamainen ja siitä ilmestyikin filmatisointi loppuvuodesta 2016. Sain kylmiä väreitä tästä trailerista, enkä malta odottaa elokuvan dvd-julkaisua:

  

  
Arvosana:

 
   

Takakannesta:

Suurin uhka on ainoa toivomme 

  

Melanie on erityinen pikkutyttö. Joka aamu aseistautuneet sotilaat sitovat hänet pyörätuoliin ja vievät luokkahuoneeseen. Melanie ymmärtää, että muissa oppilaissa on jotain pahaenteistä. Kun hän huomaa samat oireet itsessään, Melanie kauhistuu. Miksi sotilaat pelkäävät häntä? Ovatko sotilaat oikeassa, onko hän vaarallinen?

   

Suomentanut: Juha Ahokas, 407 sivua, Like 2016

    

Alkuperäinen nimi: The Girl With All the Gifts (2014)

    

Nälkäisten seassa on puikkelehdittu myös täällä: Taikakirjaimet, Kirjaston kummitus, Kirjasähkökäyrä, Arca Fabulorum- Tarina-arkku

       

Samankaltaisia teoksia: Max Brooks: Sukupolvi Z, Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta, Guillermo del Toro & Chuck Hogan: Vitsaus, Jeff Long: Vuosi nolla