keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Lokakuun luetut

Lokakuu oli aika vaisu kirjojen suhteen. Luin brittiläistä jälkikolonialistista kirjallisuutta, englanniksi. Pari suomalaista kirjaa praktikumiin ja Nälkäpelin toisen osan.
   
 
Luin myös Pandemoniumin, jonka postaaminen jää ensi kuulle, samoin Henrik Tikkasen Kulosaarentie 8. Kesken ovat vielä brittiläisen jälkikolonialismin kurssin Hanif Kureishi: Esikaupunkien Buddha ja Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi, jonka luen niin praktikumiin, Ota riski ja rakastu kirjaan-haasteeseen kuin lukudiplomiinkin. Lokakuun kirja lukupiiriin eli China Miéville: Toiset on myös kesken.
   
Arvostelukappaleita sain myös muutaman, ensi kuussa siis tulossa:
  • Anneli Kanto & Terhi Rannela: Korkea puoliso
  • Cecelia Ahern: Tapaaminen elämän kanssa
  • Mia Vänskä: Musta kuu
 

 Happy Halloween!

maanantai 29. lokakuuta 2012

Suzanne Collins: Nälkäpeli - Vihan liekit

"Tähtää korkeammalle"
 
 
Nälkäpeli osa 2 luettu ja tunnelmat ovat vielä varsin sekavat. Luin ensimmäisen osan viime vuoden joulukuussa ja välissä tuli katsottua siitä tehty elokuvakin (ja nyt näen hahmot aina sen näköisinä kuin heidät elokuvassa esitettiin). Luin  Vihan liekit heti Pandemoniumin perään ja jotenkin nyt en päässyt tuolle samalle intensiiviyden tasolle kuin olisin toivonut. 
  
Edellisessä kirjassa Katniss ja Peeta voittivat nälkäpelin yhdessä, presidentti Snown suureksi harmiksi. Vihan liekeissä "rakastuneen" kaksikon mukaan hypätään vähän ennen suurta, kaikki vyöhykkeet kattavaa kiertuetta. Pääsin vihdoin näkemään vähän lisää muista vyöhykkeistä, vaikka kuvaukset eivät kovin pitkiä olleetkaan. On 75. vuosi, kun Nälkäpelejä järjestetään ja 25 vuoden välein järjestetään tavallisesta poikkeava reality show. Tänä vuonna Snowlla on todella suuri kunnia kertoa, että edessä on kaikkien aikojen peli.  
  
Pinnan alla kuplii kapina. Sen keskiössä ovat niin Katniss kuin matkijalinnutkin (tämän varmaan arvaa kuka vain, joka tietää trilogian viimeisen osan nimen). Lukiessani tulin itsekin kapinalliseksi Capitolia ja sen edustamiia arvoja kohtaan. Esimerkiksi juhlissa on tapana syödä itsensä aivan täyteen, ottaa pieni sievä juoma, jonka jälkeen mennään vessaan "tyhjennykseen" ja sitten onkin taas hyvä jatkaa. Collins on tämän idean saanut antiikin roomalaisilta, kuten myös mykistetyt avoxit (vox = ääni, avox = ilman ääntä), jotka ovat rangaistuksen saaneita ihmisiä, käytännössä orjia.
  
Pystyn ajattelemaan vain keittiönpöytämme ääressä seisovia kuihtuneitalapsia, joiden vanhemmat eivät voi noudattaa äidin määräyksiä. Enemmän ruokaa. Nyt kun olemme rikkaita, äiti antaa heille ruokaa mukaan. Mutta entisinä aikoina meillä ei useinkaan ollut mitään annettavaa, eikä mikään apu olisi muutenkaan enää pelastanut lasta. Ja Capitolissa käydään oksentamassa, jotta voitaisiin syödä taas lisää mahan täydeltä. Täällä ei oksenneta siksi, että mieli tai ruumis voi huonosti, ei siksi että on syöty pilaantunutta ruokaa. Täällä oksennetaan siksi, että juhlissa kaikki tekevät niin. Se kuuluu asiaan. Se on osa ilonpitoa. (s.92)
  
Vihan liekit eivät poltelleet. Teos on toki nopealukuinen ja ahmin tämän pienen tiiliskiven kahdella lukukerralla, mutta jotenkin kirjailija ei saavuttanut samaa tunnelmaa kuin sarjan aloitusosassa. Vihan liekeillä on omat hetkensä, mutta en päässyt aivan yhtä syvälle maailmaan kuin aikaisemmin. Ehkä vika on liiallisessa politiikassa, jota tihkuu rivien välistä. Teoksessa on pitkiä jaksoja, jolloin kerronnassa tapahtuu hidastumista, juoni ei etene. Välillä mopo puolestaan karkaa käsistä, eikä tapahtumien kulussa pysy mukana tai niihin ei synny voimakasta tunnesidettä. Asiat vain heitetään lukijan kasvoille ilman tarkennuksia. 
  
Nautin kapinan pienten vihjeiden metsästämisestä, Katnissin tunteiden ruotimisesta ja Peetan herkkyydestä. Suosittelen kirjaa nuorille suunnattua dystopiaa lukeville, sillä pienellä varoituksella, että teos sisältää jonkin verran väkivaltaa.

Arvosana:
 
Takakannesta:
EDESSÄ ON KAIKKIEN AIKOJEN PELI…

Nälkäpeli on ohi, mutta kärsimys ei. Juuri ennen koko maan kattavaa voitonkiertuetta, jolle voittajapari pakotetaan, presidentti Snow tekee epämiellyttävän vierailun Katnissin kotiin. Hän syyttää tyttöä siitä, että hänen käytöksensä pelissä yllyttää ihmisiä kapinaan. Lisäksi hän on saanut vihiä, että Katnissin ja Peetan suhde olikin tekaistu. Voiko heidän kihlautumisensa yleisön edessä vielä pelastaa tilanteen?

Yhdysvaltalaisen Suzanne Collinsin tulevaisuuteen sijoittuva Nälkäpeli-trilogia on ollut jymymenestys sekä Suomessa että maailmalla.
 
Tyylilaji: dystopia, nuoret
 
Samantyylisiä kirjoja: Lauren Oliver: Pandemonium - Rakkaus on kapinaa, Ally Condie: Rajalla, Stephenie Meyer: Uusikuu, Ray Bradbury: Fahrenheit 451, Veronica Rossi: Paljaan taivaan alla, Annika Luther: Kodittomien kaupunki, Meg Rosoff: Poikkeustila, Maggie Stiefvater: Ikuisuus
  
Suomentanut: Helene Bützow, 412 sivua, WSOY 2011 (pokkaripainos)
   
Alkuperäinen nimi: Catching Fire (2009)
 

Sarjassa ilmestynyt aiemmin: Nälkäpeli (2008)

perjantai 19. lokakuuta 2012

Minun Syysmaani

Anu Holopainen julisti kuvakilpailun aiheella "syysmaa". Tarkoitus ei ollut löytää mahdollisimman sarja-uskollista ilmaisua, vaan mitä tuo sana merkitsee minulle. Tässä minun tulkintani omasta syysmaastani. Kuva puhukoon puolestaan. 
 

lauantai 13. lokakuuta 2012

Tunnustus


Tunnustuksen säännöt: 

  1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
  2. Jaa tunnustus kahdeksalle blogille.
  3. Ilmoita blogin pitäjille tunnustuksesta.
  4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.

Sain tämän tunnustuksen Sweet Nails-blogin Nymphadoralta, jonka postauksen myötä innostuin itsekin kaivelemaan kuvia täältä
   

Annan tunnustuksen seuraaville blogeille:
  1. Magdalena Hai
  2. Kirjailijan kävelyretkiä
  3. Kirja käsilaukussa
  4. Olipa kerran kirjablogi
  5. Rasvapaja
  6. Perspektiivivirhe
  7. Lukupäiväkirja
  8. Sky´s the limit

perjantai 12. lokakuuta 2012

Lukudiplomi-haaste

Flashmobin jälkipuinti synnytti idean haastaa itsemme ja toisemme lukemaan jonkin kouluasteen lukudiplomin. Haasteessa voi lukea kirjat "normaalisti" eli postata tavallinen blogiartikkeli tai vastata diplomin kysymyksiin - parhaassa tapauksessa molemmat. Aikaa suorittamiseen on 25.5.2013 asti. Hyönteisdokumentti-blogissa lisää tietoa asiasta. Valitsin itselleni Sinuhen yhdeksäsluokkalaisille. Harmi kun omana kouluaikanani ei tällaisia ollut, nyt on kuitenkin aika ottaa "vahinko" takaisin.

Kuvassa miehekkeeni.
Listani:

- Dan Brown: Kadonnut symboli
- L.M. Montgomery: Pieni runotyttö
- Connie Willis: Tuomiopäivän kirja Luettu 21.12.2012
- Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi Luettu 10.11.2012
- Jane Austen: Emma
- David Almod: Naakkakesä
- Richard Bach: Lokki Joonatan Luettu 23.6.2013
- Italo Calvino: Paroni puussa
- István Örkény: Minuuttinovelleja
- Tuomas Anhava: Oikukas tuuli Luettu 20.6.2013


torstai 11. lokakuuta 2012

Märtä Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina

"Tänään en jaksanut elää"
  
 
Musiikki: Eppu Normaali - Tuhansien murheellisten laulujen maa
 
Praktikum kirjat osa 3/5. Märta Tikkasen kokoelma sisältää puheenomaista proosarunoa, joka kipuilee miehensä Henrik Tikkaisen alkoholismista, narsismista ja itsetuohoisista uhoista, omasta jaksamisesta, siitä, miksi hän jäi eikä lähtenyt ja kuinka perheen lapset kokivat isänsä juomisen. Kokoelmassa on kolme osiota, joista ensimmäinen keskittyy alkoholiongelmaan, toisessa pääosan saa narsismi, pettäminen sekä rakastamisen vaikeus ja kolmas käsittelee naisen sosiaalista sijoittumista kirjailijana ja perheen äitinä.
  
Alkoholiriippuvuus perityi isältä Henrikille, joka joi isättömyyteensä, tajuamatta lainkaan, että hän teki saman omanille lapsilleen. Tämä on se "tavallinen tarina" suomalaisesta miehestä. Ei osata puhua tunteista, vaan juodaan itsensä tunteettomiksi. Kaikki varmasti tietävät lähipiiristään jonkun, jolle on käynyt tai käymässä näin. 
   
Kun sinä itket itsesi uneen
- on niin sääli sinua
sinullahan oli isä joka oli
alkoholisti

minä istun ja mietin milloin
vihani
tulee polttamaan sinut
valkoiseksi tuhkaksi

kun sinä makaat siinä ja nyyhkytät
ajattelematta hiukkaakaan
että sinunkin lapsillasi on
isä (s.32)
  
Minä tiedän. Äitini isä ja hänen poikansa, enoni, ovat lähin esimerkkini. Ukki kuoli kun olin kuusivuotias, maksa ei kestänyt enää. Poika peri isältään viinaan himon. Avomieheni isä on toinen esimerkki. Hän päätyi paljon lopullisempaan ratkaisuun. Tässä syitä, miksi minä en juo ollenkaan naista vahvempaa, ainoa kirkas, joka menee kurkustani alas on vesi.
  
Runot puhuvat ja puhuttelevat. Osa on selkeästi päiväkirjamaista vuodattamista, osa Henrikille suunnattua, mutta ehkä ääneen sanomatonta katkeransuloista valitusvirttä. Runot ovat varmasti olleet Märtan pelastusköysi aikoina, kun tuntuu, ettei jaksa. Minullakin on ollut tällainen kausi elämässäni, vaikka sen mittakaava on aivan hävettävän pieni häneen verrattuna. Runot kertovat Tikkasen perheen ongelmista, mutta peilaavat myös laajemmin yhteiskuntaa. Alkoholiongelmat eivät ole sidoksissa vain yhteen ajankuvaan. Olen varma, että niitä tulee olemaan vielä kauan ihmisen tulevaisuuden historiassa. 

Vuosisadan rakkaustarina ei ole satu tai ihanne. Se ei ole nykyajan Romeo ja Julia tai Tuhkimo. Se pohjaa todelliseen elämään ja todellisiin ihmisiin. Se on kertomus siitä, kuinka paljon rakastaa ja kuinka paljon tahtoisi, että ei rakastaisi, jotta lähteminen olisi helpompaa. Märta jaksoi uskoa alkoholisoituneeseen mieheensä, että tämä jonakin päivänä lopettaisi, vaikka tämä kaiken lisäksi löi vaimoaan.
 
ajatus
että on ollut naisia
kaikkina aikoina
jotka ovat kokeneet tämän sekunnin
ennen kuin käsi lyö (s.71)
   
Märta antoi kaiken anteeksi. Minusta tämä on liikaa. Olen puhunut aina, että jos poikaystäväni/mieheni löisi minua, toinen meistä kahdesta lähtisi pois. Onneksi en ole joutunut tilanteeseen, jossa minun pitäisi valita. Haluan uskoa omaan vahvuuteeni, kykyyni irrottaa tunteeni järjen äänestä, joka ylläolevan runolainauksen kaltaisessa tilanteessa huutaisi: juokse, lähde pois! Miksi viisaat naiset kuitenkin jäävät elämään tuollaisessa tilanteessa? Miksi he luulevat voivansa muuttaa miehen?

Lukemattomia kertoja olen ollut
lähdössä

Jos tämä juomakausi ei ole
viimeinen
minä lähden

Jos ilkeydet kohdistuvat
lapsiin
minä lähden

Jos hän vielä alkaa
valehdella
minä lähden

Jos hän ikinä käy käsiksi
minuun
minä lähden

Kun lapset eivät enää
jaksa
silloin minun on kerta kaikkiaan pakko

Ja kaikki tämä tapahtui
enkä minä kuitenkaan lähtenyt

Miksi? (s.7-8)
  
Olisipa hienoa joskus lukea suomalaista kirjallisuutta, jossa ei olisi pääosassa angstinen mies, jolla on päihdeongelma. Eikö Suomessa kenelläkään mene hyvin, vai eikö se oli sukottavaa (eli myyvää)? Ahdistaako kaikkia suomalaisia, eivätkö miehet voi täällä tunnustaa tunteitaan? Olen erimieltä näiden yleistysten kanssa. On totta, että monen sukupolven ajan päihimme on takoutunut kuva juoppudesta miesten vaivana. Naiset on tässäkin unohdettu tasavertaisina viinaan menevinä olentoina.

Luettua blogin Sanna kuvailee teosta mm. näin: "Runot koskettavat, ärsyttävät, vihastuttavat." Olen samaa mieltä. Vihastuin ja ärsyynnyin - niin alkoholiongelmalle itselleen kuin sen lieveilmiölle, kuten taiteen tekemiselle, joko päihteen vaikutuksen alaisena tai sen kuvailemiselle. Teos kuitenkin herättää myös ajattelemaan, miksi näin käy aina, miksi virheistä ei opita, vaan tartutaan pulloon sukupolvien ajan. Viinaan meneminen on myös geneettistä, mutta mikä yhteiskunnassamme mättää, jotta muita apukeinoja ei huomata olevan olemassa?

Takakannessa lukevaan "Yksikään aikuinen ihminen ei saisi jättää sitä lukematta" väitteeseen vastaan: miksi kenekään pitäisi lukea tätä, tämä on niin jokapäiväistä, ahdistavaa ja näkyvää, että herättää vaivoin keskustelua. Miehen agsti on kulunut aihe suomalaisessa kirjallisuudessa ja elokuvassa. En siis voi suositella kirjaa, sillä minulle tästä ei avautunut mitään ennenäkemättömiä taiteellisia fiboja. Tämä ei todellakaan ole hyvän mielen kirja, vaan täynnä turhaa väkivaltaa ja kärsimystä sekä ruumiillisia eritteitä.
 
Arvosana:

    
Takakannesta:
Märta Tikkasen runokokoelma Vuosisadan rakkaustarina on koskettava vastine kirjailijapuoliso Henrik Tikkasen maineikkaalle tunnustusromaanille Mariankatu 26. Viha, rakkaus, lannistuminen ja kapina vuorottelevat tässä kipeässä ja ntensiivisessä runoelmassa perheestä, sukupuolten sodasta, miehen alkoholismista, naisen lämmöstä ja kestävyydestä. Teos on levinnyt yhä uusina painoksina, runoiltoina ja sovituksina kaikkiin Pohjoismaihin ja laajalti Eurooppaan. Yksikään aikuinen ihminen ei saisi jättää sitä lukematta.
  
Tyylilaji: runot, parisuhde, alkoholismi, perheväkivalta
 
Samantyylisiä kirjoja: -
  
Suomentanut: Eila Pennanen, 173 sivua, Tammi 2002
   
Alkuperäinen nimi: Århundrades kärlekssaga (1978)
 
Piirrokset: Henrik Tikkanen
  
Märta Tikkanen Wikipediassa
Verkkolehti 18.6.2011: "Vuosisadan kamalin rakkaustarina"

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kari Hotakainen: Bronks

"Joutomaa on Keskustan liepeille unohtunut alue."
         

   
Scifi-haaste: 7. Robotit/Kyborgit/Androidit
 
Praktikum kirjat osa 2/5. Puna-pinkki kansi johtaa harhaan. Kyseessä ei siis ole ihmissuhderomaani, tai kuten aluksi pelkän nimen perusteella luulin, slummisota kertomus, vaan (hallelujaa) scifiä. Ensimmäinen ajatukseni tämän havinnon jälkeen oli: "tästä voisin jopa pitää". Alkuperäinen kansi onkin enemmän viitteitä antava kuin tämä maistream esitys, joka on yhtenevä muiden Hotakaisen teoskansien kanssa.
 
Ensimmäiset sivut maalailivat Stanislaw Lemin tyylistä monimerkityksellistä kepeyttä, jossa on kuitenkin hyvä määrä yhteiskuntakritiikkiä. Enpäs olisi uskonut olevani aivan näin eksyksissä kirjan genren suhteen ennen kuin edes avasin kantta. Ilman praktikumia en olisi tähän teokseen varmaankaan tarttunut. Ja koska päähenkilö on tulkittavissa kyborgiksi, saan tässä samalla kätevästi myös kirjan Scifi-haasteeseen.
 
Joutomaan halki kävelee vanttera, matala poika. Hän liikkuu hankalasti kuin robotti, koska polven ja nilkkojen ja hartioden nivelet on valmistettu metallista. Muu ruumis on tavallista lihaa ja luuta, vaikka sitä on vaikea huomata parkkiintuneen, mustuneen ihon takaa. (s.10)
   
Bronksin päähenkilö on Raimo Kallio, isänsä jalanjälissä jatkava maansiirtokoneen kuljettaja. Hän ei kuitenkaan ole aivan tavallinen ihminen, vaan hän on korvannut polvi- ja lonkkanivelensä metallisilla ja pultannut olkapäänsä kiinni. Raimo on yhtä työkoneensa Pertin kanssa. Toisinaan miestä ja hänen työvälinettään on hankalaa erottaa toisistaan. Häntä inhottaa ajatus, että hän erottuisi joukosta ja olisi poikkeava. Niinpä hän yrittää unohtaa teräksen ruumiissaan. Nuoressa Raimossa on jotain samaa, sympatiota herättävää kuin Wall-E:ssa.
 
Elin maan päällä ja ihmettelin asioita ja tavaroita. Aina kun löysin jotain outoa ja kiinnostavaa, painoin sen rintaani vasten ja vein sen syrjään. Sitten panin sen paikkaan, josta varmasti löytäisin sen uudelleen. Parin päivän kuluttua tarkistin, vieläkö se oli outoa, oliko se jaksanut pitää salaisuutensa. (s.25)
   
 
Hotakaisen kirja sijoittuu nimeltämäärittämättömään aikaan ja paikkaan. Raimon koti on Joutomaalla, työttömien ja kodittomien asuttamalla alueella Rajaseutujen ja Keskustan välimaastossa. Teoksella on dystopisia ominaisuuksia, jotka heijastelevat kirjoitus ajankohdan suurta lamaa. Keskusta on Mielensivelijöiden aluetta. "Mielensivelijä on ajattelun ammattilainen, se miettii ja selittää ja kirjoitta niistä papereita ja myy ajatuksiaan hyvästä hinnasta."
  
...vahvasta muovista tehty jättikangas oli pingotettu Keskustan päälle. Se säästi yhdyskunnan saasteilta, sateelta ja muulta rähmältä. Keskusta näytti jättimäiseltä sirkusteltalta... (s.198)
 
Hotakaisen yhteiskuntakritiikki kohdistuu mm. työttömyyteen, mielenterveysongelmiin, yksinhuoltajuuteen ja lunnonsuojeluun. Teosta on vaikea lukea vain scifinä, sillä itse aloitin ala-asteen suurina lamavuosina ja kerronnan realistisuus nostaa paljon muistoja menneisyydestä. Yhteiskunta potee henkistä ummetusta. Korostetaan henkisen työn paremmuutta ja tärkeyttä ruumiillisen työn yläpuolelle. Hotakainen tarttuu myös kulutushysteriaan: "käännettiin vaikka viimeinen kivi, että löytyi tavaran tarvitsija, maksaja". Tällainen tarpeiden keksiminen on hyvin iso osa nykyistä yhteiskuntaamme (vanhan tuotteen myyminen uutena vain väriä vaihtamalla, "Vuoden turhake" jne.).

Kaikkialla oli erilaista liiketoimintaa. isojen kauppakeskusten lisäksi katutasossa oli pikkuputiikkeja, jotka olivat erikoituneer yksilöllisiin tuotteisiin... -- Kauppojen omistajat olivat varmoja siitä, että ohikulkijalla oli jokin tarve tai halu, johon juuri hänen tuottensa sopi. (s.199)
   
Joidenkin tulkintojen mukaan Bronks sijouttuu Vantaalle (koska Hotakaisen edeltävä teos Buster Keatonista alkoi viittauksella paikkaan nimeltään Vantaa-Bronx). Paikka voisi olla myös Pohjois-Helsingin lähiö. Rajamaiden  asukkaat on siirretty Joutomaalle, joka on  sivistyksen ja villin luonnon välitilaa. Useinhan todetaan maaseudun alkavan heti kehä kolmosen ulkopuolella. Minulle Joutomaa voisi olla mikä vain laman kourissa pyristelevä suomalainen kylä isomman kaupungin kyljessä.
  
Hotakaisen tyylistä ei tämän yksittäisen kirjan perusteella voi paljoa päätellä, etenkin kun tätä on sanottu kokeellisemmaksi. Minä kuitenkin pidin tästä, vaikka välillä en pystynyt erottamaan eri puhujia heidän ääntensä muistuttaessa toisiaan. Hotakaisen runoilijatausta näkyy tekstissä. Hänen ajatuksensa ovat kantaa ottavia, aikalaiskuvauksen kärjistymiä. Hotakainen tiedostaa oman asemansa kirjallisuuden ja kulttuurin kentällä, sillä viittaa edeltäjiinsä, mm. Platoniin, koska "ei ole enää olemassa konkreettisia ja paikkaansa pitäviä asioita -- ne on korvattu ajatuksilla. ideoilla".
 
Hotakainen käyttää välillä värikästä kieltä, kirosanoja ja kuvailee ihmisruumiin luonnollisia toimintoja hyvinkin yksityiskohtaisesti, joten en voi suositella kirjaa kaikkein nuorimmille tai herkimmille lukijoille. Jos kuitenkin nautit yhteiskuntakritiikistä, kaipaat suomalaista dystopiaa tai  Tämä Hotakaisen kalssikoksi nimetty teos on jäänyt välistä - vielä ei ole liian myöhäistä.
 
Arvosana:
   
Takakannesta:
ROMAANI HILJAISUUDESTA KOLINAN KESKELLÄ
 
Kari Hotakaisen toinen romaani vuodelta 1993 on jo käsite. Siinä satu kohtaa yhteiskuntakritiikin, scifi runollisuuden ja metalli ihon.
 
Bronks on tarina karusta pienoismaailmasta, joka on jakautunut toimistotyöläisten hallitsemaan Keskustaan ja harvasanaisten ruumiillisen työn tekijöiden asuttamaan Joutomaahan. Siellä maansiirtoon erikoistunut Raimo Kallio on pultannut raajansa kiinni ruumiiseensa.
 
Bronks on toimintatragedia yhteiskunnallisesta rakennemuutoksesta, kertomus kahden kulttuurin eloonjäämistaistelusta sekä puheenvuoro maansiirron ja kerrospukeutumisen puolesta. Realismin ja fantasian välimaastossa toikkaroivassa koetusromaanissa moni asia murtuu – myös särkymättömäksi luultu Raimo.
 
Tyylilaji: scifi, dystopia, rinnakkaistodellisuus
                       
Samantyylisiä kirjoja: -
              
217 sivua, WSOY 1993/2011
  
Kirjailijasta: Wikipedia,     
   
Kirjasta muualla: Risingshadow, Kirjavinkit, Helsingin sanomat, Illuusioita, Kirjahylly, Kirjojen takana,

perjantai 5. lokakuuta 2012

Syystuulia blogissa

Kuten moni on varmaan tänään huomannut, niin Yöpöydän kirjojen ulkoasuun on tullut muutamia pieniä uusi juttuja. Suurimmat muutokset ovat varmaankin lukeva kissa bannerissa ja kirjojen pikkukuvat tekstin yläpuolella. Kuvat toimivat linkkeinä ko. artikkeliin. 
    
Sivupalkit kokivat myös pientä uudelleen järjestelyä: facebook-linkki on nyt kuva ja kategoriat jakautuivat kolmeen osaan: Genret, Asiasanat ja Muuta. Toivottavasti tämä helpottaa teitä, minua tämä ainakin helpottaa. Vanha listaus oli pitkä kuin nälkävuosi, josta oli vaikea erottaa eri asioita. Myös vanha kuvaus minusta on siirtynyt ja täydentynyt yläpalkin "Minä"-osion alle.
 
Mitä tykkäätte? Toimiiko uusi ulkoasu? Mikä muutoksissa on hyvää ja mikä huonoa? Mitä pitäisi vielä muuttaa? Sana on vapaa.
   

tiistai 2. lokakuuta 2012

Tästä siis oli eilen kyse

Kirjablogistit tempaisevat plagiointia vastaan
  
Suomalaiset kirjablogistit järjestävät flashmob-tapahtuman netissä. Noin 20 blogistia julkaisee maanantaina klo 10 vääristellyn kirja-arvion. Arvioissa vääristellään kirjojen juonta ja teemoja. Syy tempaukseen on blogitekstien lisääntynyt plagiointi. Kirjablogistit ovat huolissaan siitä, että koululaiset ja jopa tekstiammattilaiset kopioivat tekstejä blogeista.
  
Blogistit näkevät kävijäseurantatyökalujen avulla blogilukijoiden käyttämät hakusanat. Tilastot kertovat karua kieltä: kirjablogeista haetaan esseitä, mallivastauksia ja juoniselostuksia.
Tempauksen tavoite on herättää keskustelua plagioinnista ja havahduttaa opettajat ja lasten vanhemmat ilmiön yleisyyteen, vahingollisuuteen ja laittomuuteen. Toinen tavoite on muistuttaa plagioijille, ettei kaikkea netissä luettua voi ottaa todesta. Kolmas tavoite on ilkikurinen: jos joku koululainen todella kopioisi vääristellyn kirja-arvion ja palauttaisi tekstin opettajalle omana työnään, muistuttaisi tilanne jännittävästi Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta -kirjan alkuasetelmaa.
  
Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajina työskentelevät kirjablogistit Kirsi Hietanen ja Minna Rytisalo ihmettelevät, että monet vanhemmat tietävät lastensa kopioivan tekstejä netistä, mutta eivät pidä sitä vääränä. "Kun kerran kysyin plagioinnista kiinni jääneeltä oppilaalta, mitä kotona oli sanottu, hän sanoi vanhempien vain todenneen, että älä jää kiinni seuraavalla kerralla", kertoo Rytisalo. Kouluilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä sen suhteen, miten tekijänoikeusrikkomuksesta kiinni jääneitä oppilaita rangaistaan.
  
Suomalaiset kirjablogit julkaisevat vuosittain yhteensä useita satoja kirja-arvioita. Arviot tavoittavat satojatuhansia suomalaisia lukijoita. Kirjablogit tuovat esille myös kirjoja, joita valtamedia ei arvioi. Näin blogit laajentavat kirjakeskustelua.
  
Vääristellyt kirja-arviot (tekstit julkaistu 1.10.2012 klo 10):
   
Aho, Juhani: Rautatie - http://suketus.blogspot.fi
Austen, Jane: Ylpeys ja ennakkoluulo - http://luenjakirjoitan.blogspot.fi
Canth, Minna: Anna-Liisa - http://luminenomena.blogspot.fi
Canth, Minna: Työmiehen vaimo - http://aamuvirkkuyksisarvinen.blogspot.fi
Doyle, Arthur Conan: Baskervillen koira - http://bibliofile-x.blogspot.fi/
Fitzgerald, F. Scott: Kultahattu - http://www.psrakastankirjoja.blogspot.fi/
Frank, Anne: Nuoren tytön päiväkirja - http://aitilukeenyt.blogspot.com
Haanpää, Pentti: Noitaympyrä - http://kirsinkirjanurkka.blogspot.fi
Härkönen, Anna-Leena: Häräntappoase - http://kirjasfaari.blogspot.fi
Kianto, Ilmari: Punainen viiva - http://bookingitsomemore.blogspot.fi
Kivi, Aleksis: Seitsemän veljestä - http://sbrunou.blogspot.fi/
Meyer, Stephenie: Houkutus - http://pigeonnaire.blogspot.fi/
Mitchell, Margaret: Tuulen viemää - http://kirjakissa.blogspot.fi/
Niemi, Mikael: Aivot pellolle - http://kannestakanteen.blogspot.fi/
Orwell, George: Eläinten vallankumous - http://kirjamieli.blogspot.fi/
Rimminen, Mikko: Pussikaljaromaani - http://ilsela.blogspot.fi/
Salinger J.D.: Sieppari ruispellossa - http://luetutlukemattomat.blogspot.fi/
Shakespeare, William: Romeo ja Julia - http://sininenlinna.blogspot.fi/
Steinbeck, John: Hiiriä ja ihmisiä - http://kirjojenkeskella.blogspot.fi/
Waltari, Mika: Tanssi yli hautojen - http://hdcanis.blogspot.fi/

maanantai 1. lokakuuta 2012

Margaret Mitchell: Tuulen viemää

"Minne tuuli tytön kuljettaa?"
 

   
Tuulen viemää ei ole suotta kehuttu kirjallisuuden klassikkona, sillä sen juoni on menevää kerrontaa ja tylsää ei ehdi tulla. Aika on käsitellyt kirjaa hellävaraen, se olisi voitu kirjoittaa vaikka tänä vuonna. Juonellisesti tarina lainaa vanhaa kreikkalaista mytologiaa, tarkemmin sanoen myyttiä Troijan Helenan ryöstön aloittamasta sodasta.
   
Margaret Mitchell (joka tunnetaan myös nimellä Peggy Marsh) loi amerikkalaisen klassikkonsa manipuloivasta miehestä ja naiivista vaimosta. Päähenkilö, Scarlett O'Hara on ranskalais-amerikkalaisen varakkaan perheen tytär. Perhe muuttaa Ranskaan Scarlettin ollessa vielä lapsi, äidin periessä vanhempiensa kartanon. 
  
Ollessaan vain seitsemäntoista vuotias Scarlett kohtaa unelmiensa miehen, amerikkalaissyntyisen Rhettin, jolla on pimeä salaisuus. Hän on maasta toiseen kiertävä uhkapeluri, joka on aiemmin huijannut useamman iäkkään leskirouvan omaisuuden, mutta tuhlannut kaiken pelaamalla. Rhett rakastuu kauniiseen Scarlettiin ja jäätyään ilman vastarakkautta hän kaappaa tytön mukanaan Amerikkaan. 
   
Scarlettin suku raivostuu ja aloittaa ensimmäisen maailmansodan Amerikkaa vastaan. Sodasta tietämätön Scarlett viruu vankina, mutta kuullessaann myrskykaudenn lähestyvän, hän aloittaa hitaan, vaarallisen, mutta kekseliään suunnitelman toteuttamisen. Rhett on teljennyt Scarlettin tornihuoneeseen, jossa hänellä on vain vanha armeijan putkirunkoinen sänky. Kuukauden ajan Scarlett rakentaa sängyn jaloista ja lakanoista riippuliidintä, jonka hän saa valmiiksi ensimmäisten myrkyn merkkien aikaan. 
 
Suunnitelma on vähällä epäonnistua, mutta lopulta Scarlett saa työnnettyä osittain kokoontaitetun riippuliitimen ulos ikkunastaan ja ottaa askeleen kohti tuntematonta. Liidin kestää kuin ihmeen kaupalla kuljettaen nuoren ja rohkean sankarittaren kohti myrskyn keskusta. Liidellessään taivaan halki Scarlett tajuaa kuitenkin oppineensa rakastamaan tulisieluista Rhettiä (joka huomattuan Scarlettin paon on aivan maansa myynyt) ja palaa tämän luokse. Tulkitsin tämän eräänlaisena Tukholma-syndroomana, jossa Scarlett kokee sympatiaa vangitsijaansa kohtaan.
     
Kirjan viemää blogissa teoksesta kerrotaan näin: "Varoitan heti, että voin paljastaa juonesta jonkun mielestä liikaa tätä kirjoittaessani, mutta jos joku ei oikeasti tiedä, mistä tämä kirja kertoo niin häpeä! Tahkosin tätä "tiiliskiveä" liki kaksi kuukautta, mikä ei suinkaan johtunut siitä, että tämä olisi huono, ikävystyttävä tai jotenkin muuten ei-luettava. Tämä on nimittäin kaikkea muuta, minä vain olen hidas lukija ja olisi ollut väärin kirjaa kohtaan lukea se huolimattomasti."
 
Jos kirjaa ei kuitenkaan jaksa lukea sen lyhyydestä huolimatta, on tästä tehty myös leffasovitus (1939). Kirjan pohjalta on tehty myös lasten elokuva Nalle Puh ja Tuulinen päivä (1968), jossa Nasu lähteen tuulen mukaan. Elokuva viittaa intertekstuaalisesti alkuperäisteokseen. Myös Maija Poppasessa on otettu Tuulen viemästä viitteitä, tuulen mukana kulkevan lastenhoitajan muodossa. 
  
Tyylilaji: historia, seikkailu, rakkaus 
  
Suomentanut: Maijaliisa Auterinen, 250 sivua, Otava 2008 
   
Alkuperäinen nimi: Gone with the wind (1936)
  
Kirjasta muualla: Virtuaalikirjasto,