sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin

"Tää on mun tarina. Tää on Peetun tarina ja mä haluan, 
että se tarina nähdään alusta asti oikein."
   
  

Prideviikko 27.6.-3.7.
  
Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin on pitkästä nimestään huolimatta lyhyt kirja ja ilmavasta kannestaan riippumatta täynnä painavaa asiaa. Raskaasta aiheesta kirjoitetuksi teokseksi Kolu on onnistunut saavuttamaan kerrontaan myös pilvenkeveyttä.
  
Vaikka tuttavapiiristäni löytyy sateenkaari-ihmisiä, tarjosi tämä nopealukuinen ja ajatuksissa viipyilevä teos aimo annoksen asiaa ja näkökulmia transsukupuolisuuteen. Teoksen sain Kirjakko ruispellossa -blogin arvonnasta, kiitos Mari!
    
Diagnoosi: transsukupuolinen. Mun on niin vaikea ymmärtää, että se kuka mä olen, on jollekulle toiselle diagnoosi. (s. 13)
    
Teos kertoo Peetusta, joka on syntynyt väärään kehoon, pojaksi tytön muotoihin. Hänen isänsä tarjoaa kesän aikana kymmenen purjelentopäivää, jolloin Peetu voi jättää huolet maan päälle, antaa pään tuulettua ja keskustella asioista, jotka jäävät lentokoneeseen. Nämä hetket syventävät isän ja pojan suhdetta ja rytmittävät romaanin kymmeneen lukuun. Jokaisessa luvussa on oma keskeinen rakenteensa, joka avaa Peetun valintaa lähteä muuttamaan kehoaan enemmän omaksi heti kun täyttää kahdeksantoista, syyskuun ensimmäisenä. 
    
Isä vie mut lentämään, ettei tämä odotus ole sitä helvettiä, mitä se on. 
Isä lahjoittaa mulle siivet. Musta tuntuu, että se on paras lahja, mitä mulle on koskaan annettu. (s. 15)
    
Kesän jälkeen kaikki on toisin on kirja vapaudenkaipuusta, kun ei tarvitse enää sitoa rintoja piiloon, kun voi verkkokaupan sijaan mennä pelkäämättä kivijalkaliikkeeseen ja ostaa sen sukupuolen vaatteita, jonka kokee omaksi, kun kukaan ei katso ihmisvilinässä toiseen kertaan tai filtterin läpi, kun voi olla omissa nahoissaan pyytämättä anteeksi olemassaoloaan. 
     
Normaalimaailma on häkki, jonka kaltereita kovin moni cis-nainen ja -mies ei näe. (s. 22)
    
On rankkaa kurkistaa maailmaan transsukupuolisen näkökulmasta: kuinka tärkeäksi ja rajaavaksi sukupuoli koetaan määriteltäessä ihmisiä, kuinka binäärijärjestelmän poikkeamia pidetään virheinä, kuinka edes oma perhe ei aina ymmärrä ja tue vaikeissa päätöksissä. Peetun tarinassa on silti valoa ja keveyttä: on tyttöystävä Aamu, jonka kanssa voi olla oma itsensä, on isä joka antaa siivet, on syyskuun ensimmäinen, jonka jälkeen syntyy aika ennen ja jälkeen leikkauksen, kun viimein näyttää myös ulospäin siltä, millaiseksi itsensä on mieltänyt varhaisesta lapsuudesta saakka, ennen murrosiän tuomia kehollisia muutoksia.  
  
Mutta ei ole syvempää onnea kuin olla se joka on. (s. 92)
  
Kesän jälkeen kaikki on toisin on erittäin vaikuttava teos, jonka lukemisen jälkeen tulen varmasti miettimään vallitsevaa systeemiä entistäkin tarkemmin. Miksei jokainen ihminen sukupuoleen, seksuaalisuuteen, uskontoon ja ihonväriin katsomatta ole jo tasa-arvoinen? Teoksen lopusta löytyy erittäin hyvä ohje: 
  
Anna ihmisten nähdä toiset sellaisina kuin he itse haluavat. (s. 103)
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Mä en ole sun tyttösi, ja jos mä en voi olla sun poikasi, mä en voi olla sun lapsesi enää.
  
Peetu odottaa. Kesän jälkeen Peetun hoidot jatkuvat leikkauksella. Se on tehtävä, jotta hän voi tulla omaksi itsekseen. Ja vaikka itseksi tulemisen hinta on kallis, Peetu on valmis maksamaan sen. Sillä ei ole syvempää onnea kuin olla se joka on.
  
Isä helpottaa Peetun odotusta antamalla parhaan mahdollisen lahjan: kymmenen purjelentoa, kymmenen hetkeä kiinni taivaan reunassa. Ilmassa Peetu ja isä jakavat keveyden, jossa sanatkin tulevat vapaammin ja voi puhua, ihan kaikesta. 
  
110 sivua. Otava 2016
   

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Lastenkirjalauantai: Roald Dahl: Iso Kiltti Jätti

"Unet on täynnä arvoituksia ja taikaa", IKJ sanoi.
"Älä yritäkään ymmärtää niitä."
       
  
Arvostelukappale
Roald Dahl -haaste: Luettuja kirjoja 5 (Tynkätyiset, Nilviöt, Ilmarin ihmelääke, Taikasormi, Iso kiltti jätti)
  

En tiennyt Roald Dahlin yhdestä tunnetuimmasta ja suuresti rakastetusta lastenromaanista Iso kiltti jätti juuri mitään ennen lukemistani. Odotukseni tarinan suhteen olivatkin varovaisesti korkealla. Sen verran teoksesta kuitenkin on tullut vastaan netissä, että osasin varautua nimikkohahmon erikoisiin sanaleikkeihin. Suomentaja Tuomas Nevanlinna on tehnyt ison työn suomentaessaan kielen solmuun vääntäviä sanailotteluja ja adaptoidessaan tarinaa muutenkin Suomeen sopivammaksi (esim. paikannimien muodossa ja muuttamalla Englannin kuningattaren Suomen presidentiksi). Olisikin kiinnostavaa kokeilla myös alkuperäisteosta ja ratkoa Dahlin erikoisia sana-arvoituksia.
  
Tarina alkaa, kun orpokodissa asuva Sohvi ei saa unta. Hän hiipii ikkunan ääreen ja näkee jotain isoa, mustaa ja laihaa. Ja näin käynnistyy monien elämää muuttava seikkailu. Sohvi joutuu seitsemänmetrisen IKJ:n eli Ison Kiltin Jätin mukaan Jättiläisten maahan, missä hän näkee yhdeksän maailman inhottavinta asiaa, nimittäin loput jättiläisistä. Jättien mieliruokaa ovat ihmisparsat. Ne juoksevat pitkillä jaloillaan joka yö johonkin päin maailmaa, riippuen siitä minkä makuisia ihmisparsoja haluavat kulloinkin syödä. Kun jätit seuraavana yönä juoksevat Suomeen popsimaan lapsia kuin sokeripaloja, Sohvi haluaa tehdä asialle jotain, ja suostuttelee IKJ:n auttamaan.
   
   
IKJ puhuu erikoisella tavalla, sillä se ei ole käynyt kouluja, jättiläinen kun on, vaikkakin puolet lyhyempi muita. Se ei syö ihmisiä, vaan oksettavan makuisia musta-valkoraitaisia perskurkkanoita, sillä mitään muuta ei Jättiläisten maassa kasva. IKJ:n oli pakko napata Sohvi mukaansa, sillä ihmisten ei tule nähdä jättiläisiä, ei edes pienten tyttöjen, muutoin alkaa jättien metsästys isojen ihmisten halutessa vangita ne eläintarhaan. Pian Sohvi oppii tuntemaan kiltin jättiläisen ja se kertoo hänelle, kuinka kerää irrallaan leijuvia kauniita unia purkkeihin ja öisin puhaltaa ne pitkällä torvellaan lasten iloksi. 
  
"Me jättiläiset päästää koko ajan poksutuhnuja! Poksutuhnut on onnen merkki. Se on musiikkia meidän korviin." (s. 74)
      
Iso kiltti jätti on tarina erikoisesta ystävyydestä, luottamuksesta ja ongelmien ratkaisemisesta jos on riittävästi rohkeutta, kekseliäisyyttä ja päättäväisyyttä. Dahl on käyttänyt hyödykseen teoksen teemoja ja tarinan opettavainen osuus käsitteleekin esimerkiksi kasvissyöntiä - siis kuinka syötäväksi kasvatetut eläimet eivät halua tulla syödyiksi - eiväthän ihmisetkään halua jättien syövän heitä.
  
IKJ on yksi parhaista Dahlilta lukemistani kirjoista. ja niinpä se nouseekin TOP 3 listalleni teosten Jali ja suklaatehdas ja Matilda rinnalle. Suosittelenkin siis tutustumaan teokseen ja sen pohjalta tehtyyn upouuteen filmatisointiin, joka sai ensi-iltansa eilen 1.7. Aivan perheen pienimmät saattavat vähän pelätä jättejä, mutta isommat lapset varmasti viihtyvät hyvin teoksen parissa yksin tai yhdessä aikuisen kanssa. IKJ:n puhetavasta irtoaa takuulla huumoria pitkäksi aikaa ja onpa siitä tehty jopa gradu. 
  
Muistakaa osallistua haasteeseen! Jaossa Dahl-kirjapalkintoja.
    
Iso Kiltti Jätti sopii Lukutoukan kulttuuriblogin kesäbingon ruutuun Lastenkirja.
     
Arvosana:
 
Takakannesta:
Sohvi ei saa unta ja hiipii ikkunan luo. Yhtäkkiä hän näkee kadulla jotain hirvittävän isoa ja hirvittävän mustaa ja hirvittävän laihaa. Sitten vilahtavat suunnattoman pitkät, kalpeat, kurttuiset kasvot ja valtavat korvat. Se on neljä kertaa ihmisen kokoinen jättiläishenkilö.
  
Kun jättiläinen kidnappaa Sohvin, tuntuu kaikki jo menetetyltä. Mutta onneksi kyseessä onkin Iso kiltti jätti, jonka puhuma kieli on yhtä aikaa kummallista, naurattavaa ja ihastuttavaa.
  
Ja ennen kuin pahat lapsukaisia popsivat jättiläiset (muiden muassa Luunmurskaaja-jättiläinen, joka popsii vain turkeilta maistuvia turkkilaisia) on saatu kuriin, joudutaan turvautumaan aina maan korkeimpaan johtoon.
  
Alkuperäinen nimi: The BFG (1982), Suom. Tuomas Nevanlinna, 232 sivua. Art House 2016 (1. suomenkielinen painos 1989)
 
Kuvitus: Quentin Blake

Dahlin suomennetut lastenteokset:

torstai 30. kesäkuuta 2016

Kesäkuun luetut

Muuri Tsekissä, 2011
Tässä on Salaisen puutarhan henkeä
Kesäkuussa luin 11 kirjaa, 2495 sivua. Romaaneja joukossa on vain kolme, sillä kesäkuun painotus oli mangassa, joita tuli luettua peräti kahdeksan pokkarin verran. Manga-putki jatkuu vielä ensi kuussakin, sillä lukupinossa on vielä huikeat 16 pokkaria (mm. kaksiosaiset All You Need Is Kill, johon elokuva Edge of Tomorrow perustuu ja Wolf's Rain sekä Planetes-sarjan osat 2-4). Kuukauden parhaat lukuhetket tarjosivat lukuflown palauttaneet Bradleyn Kuolema ei ole lasten leikkiä, Burnettin Salainen puutarha ja Gierin Liitto. 
  
Luen tällä hetkellä Roald Dahlin klassikkoa Iso kiltti jätti, jonka elokuvaversio saa ensi-iltansa huomenna, 1.7. Lukupinossa odottelisi myös Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin, jonka nappasin pinon päällimmäiseksi Pride-viikon vuoksi. Toivottavasti ehdin lukemaan sen. 

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Tooko Miyagi: Kesäyön tarinat & Sui Ishida: Tokyo Ghoul 1

  
Arvostelukappale
  
Tooko Miyagi piirtää uskomattoman kauniita, suorastaan eteerisiä hahmoja. Takakannessaan "100% kauhua" mainostava Kesäyön tarinat on manga, jossa kauhu kuitenkin alkaa vasta jokaisen tarinan lopussa ja jonka viimeinen pitkä tarina (eli lähes puolet pokkarista) on historiallinen, ei mainosta ihan täysin lunasteta. Tosin pokkari on ilmeisesti julkaistu samanlaisessa kokoonpanossa myös englanniksi 
  
Kauhua ja kauniita tyttöjä metsässä
Olisi kiinnostavaa saada oikeasti pelottavaa kauhumangaa Suomeen (esim. Junji Iton Uzumaki), sillä ainakaan omalle kohdalle ei vielä sellaista ole tullut. Kesäyön tarinat on kuitenkin lupausten mukaisesti kaunista kauhua luettavaksi. Pokkariin oli tällä kertaa valittu mattapintainen kansi, mikä oli minulle lukiessa miellyttävämpi kuin perinteisempi kiiltävä, ja keräsi vähemmän sormenjälkiä. Toki rasvaisemmat näpit omistava lukija saattaa kokea asian toisinpäin. 
  
Miyagi vähättelee loppusanoissaan varhaisempaa, pidempää tarinaansa "Auringosta itään, kuusta länteen", joka mielestäni oli piirrosjäljeltään ja rasteroinniltaan viimeistellympi kuin lyhyemmissä novelleissa. AnimeGardenissa! verrattiin bonustarinan naishahmoa Arina Tanemuran tyyliin ja näin jälkeenpäin ajateltuna jotain samaa Miyagin ja suosikki mangakani Tanemuran viivan käsittelyssä on. Harakan varpaissa puolestaan kehutaan teoksen kaunista luontokuvaa ja olen siitä samaa mieltä.
  
"Hautaus" oli hieman ällö, mutta eniten kauhunvärityksiä sain kolmannesta tarinasta nimeltään "Putoaminen", jonka loppukäänne oli kiehtovan psykologinen ja omalle kohdalle ajateltuna piinaava. Se on myös neljästä kauhunovellista omaperäisin (mukana kettujumalia). "Uhri" ja "Kutsu" eivät herättäneet paljoakaan ajatuksia. 
  
Kauhutasot jäivät tosiaan alhaiseksi ja siksi manga sopii myös vähemmän kauhua lukeville. Takanteen on laitettu 14+ ikäsuositus ja nuoretkin lukijat pystyvät teoksen luettuaan nukkumaan yönsä levollisesti. Teoksen kauhumanganovellit muistuttavat rakenteeltaan ja lopun yllätyskäännökseltään hieman R. L. Stinen varhaisteineille kirjoittamia kauhuromaaneja.

100% Kauhua -leimalla on julkaistu aikaisemmin Hana Umenon yksiosainen novellikokoelma Saksinainen sekä Ryoo Azukin kahksiosainen Vaarallinen sivusto.

Takakannesta:
Japanin mystistä maaseutua, yömetsän henkiä ja lampeen kadonneita kohtaloita... Perinteisissä kummitustarinoissa vilahtelee kettujumalia, kimonoita ja kostonhimoisia hahmoja menneiltä ajoilta.

Bonuksena historiallinen sukutarina.

Tervetuloa kauniin kauhun pariin. 
  
Ikäsuositus: 14+
  
Suomentanut: Kim Sariola, 177 sivua, Sangatsu Manga 2016
  
Alkuperäinen nimi: Byakuazaushi (2006)
  
Myös näissä blogeissa on sukellettu kauniiseen kauhuun: Harakan varpaat - Ajatuksia sarjakuvista, AnimeGarden!, Manga Puutarha

     
Arvostelukappale
  
Heti alkuun on todettava, että Sui Ishidan Tokyo Ghoul 1 on paras mangateos, jonka olen tämän vuoden aikana lukenut, eli kuulemani kehut eivät olleet väärässä. 14-osaisen sarjan aloittava teos esittelee vähemmän tunnetun kauhuhahmon, ghoulin. Ghoulit elävät ihmisten keskuudessa ja metsästävät tuoretta lihaa Tokion kaduilla. Naamioitunutta ghoulia on vaikeaa erottaa ihmisestä, mikä tekee niistä täydellisiä saalistajia. 
     
  
Tokyo Ghoulin päähenkilönä seurataan kirjallisuuden ensimmäisen vuoden yliopisto-opiskelijaa, Franz Kafkaa ja Herman Hesseä siteeraavaa lukutoukkaa, Ken Kanekia. Hän on ujo ja hieman outo muiden silmissä - ja hyvin ihastunut Rize-nimiseen tyttöön, jota hänen paras ystävänsä Hide pitää aivan liian vaikeana palana Kanekille. (Samastuin muuten suuresti Kanekiin.)
      

       
Kaikkien yllätykseksi Kaneki ja Rize päätyvät treffeille, jotka lopppuvat hieman eri tavalla kuin tavallisesti, kun Kaneki löytää itsensä sairaalasängystä. Erinäisten juonenkäänteiden jälkeen Kaneki pääsee kurkistamaan maailmaa ghoulien näkökulmasta. Tarina eroaa massasta siinä, että se ei keskity hirviöiden tappamiseen vaan niiden ymmärtämiseen sisältä päin. Erittäin hieno lisä zombien ja vampyyrien kyllästämille markkinoille.

    

Tokyo Ghoul on vauhdikas manga, jonka ahmii hetkessä. Kerronta ei kuitenkaan ole pelkkää toimintaa, vaan juonta rakennetaan tehokkaasti myös hiljaisemmissa kohdissa. Kanekin hahmoon pääsee heti alussa sisälle ilman pitkää introa, ja uskon, että hahmo syvenee yhä lisää sarjan seuraavissa osissa. Ishidan viivan käyttö on vauhdikasta ja kiinnostavan rosoista, jokaisessa kuvassa on vahva lautaus. 
  
Jatkan ehdottomasti sarjan lukemista ja toinen osa taitaakin löytyä jo kaupoista. Suosittelen tutustumaan teokseen, jos kaipaat laadukasta kauhumangaa ja populaarikulttuurissa hieman harvemmin nähtyjä hirviöitä.  
     
Takakannesta:
Ghoulit elävät keskuudessamme. Niitä ei erota ihmisestä. Ne metsästävät meitä.
  
Ujo lukutoukka Ken Kaneki pääsee treffeille kauniin Rizen kanssa, mutta tytöllä on mielessä muutakin kuin vain kirjallisuudesta keskusteleminen. Varjoissa väijyvät verenhimoiset ghoulit tarkkailevat heitä molempia.
  
Samantyylisiä suomennettuja mangoja: Tokyo Calen: Dark Metro, Kohta Hirano: Hellsing, Hideyuki Kikuchi: Vampire Hunter D,  M. Alice LeGrow: Bizenghast, Sunao Yoshida: Trinity Blood, Hajime Isayama: Titaanien sota
    
Ikäsuositus: 15+
  
Suomentanut: Suvi Mäkelä, 224 sivua, Punainen jättiläinen 2016
  
Alkuperäinen nimi: Tokyo Ghoul (2011)
  
Tokyo Ghoulista on kirjoitettu myös täällä: AnimeGarden!, Harakan varpaat - Ajatuksia sarjakuvista, Manga Puutarha, Man Made Lifestyle

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Lukupiirissä | Francis Hodgson Burnett: Salainen puutarha

"Myös epämiellyttävät pikkutytöt voivat olla yksinäisiä ja suuri lukittu talo, karu nummi ja tyhjät puutarhat olivat saaneet tämän tytön tuntemaan kuin hän olisi yksin maailmassa."
   
   
Kesäkuun lukupiirikirja

Helmet-lukuhaaste: 7. Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani – maalla ja kaupungissa" sopiva kirja 
   
F. H. Burnett on kirjoittanut useammankin tyttökirjaklassikon, Salaisen puutarhan lisäksi hänen tuotannostaan on suomennettu Pikku prinsessa, Pikku Lordi ja Kadonnut prinssi. Salaisesta puutarhasta on olemassa kolme suomennosta. Ensimmäinen, Toini Swanin versio on vuodelta 1920, ja vasta 2000-luvulla teoksesta on tehty kaksi uuuta käännöstä, Sari Karhulahden (2006) ja Emilia Nummisen (2008). Versioiden eroista on tehty jopa gradututkielma.
  
Luin Salaisen puutarhan ensimmäisen kerran ollessani viidennellä tai kuudennella luokalla (1998-99). Lainasin sen koulun kirjakaapista hiihtoloman ajaksi. Teos teki minuun suuren vaikutuksen ja näin vuonna 1993 tehdyn ihastuttavan elokuvaversion vasta 2006, huomattuani sen työharjoittelupaikkanani olleen lähikirjaston hyllystä. 
  
Siitä saakka olen halunnut lukea kirjan uudelleen ja kesälukupiiri antoi siihen viimein hyvän tilaisuuden. Luin uusimman käännöksen Inga Mooren kuvittamana versiona. Tapani mukaan käytin teokseen hyvin sopivaa kirjanmerkkiä, jossa on sievä kukkia kantava tyttö, ja joka on ollut minulla 90-luvulta saakka.
    
"Miten kumallinen talo tämä onkaan!" Mary sanoi. "Kaikki on vähän salaperäistä. huoneet on lukittu ja puutarhat on lukittu." (s. 124)
  
Salainen puutarha kertoo Intiassa syntyneestä, hemmotellusta Mary-nimisestä tytöstä, jonka vanhemmat kuolevat yllättäen koleraan. Maryn erikoinen Englannissa asuva setä Archibald Craven tarjoaa orvolle kodin. Pian saavuttuaan Mary saa huomata asioiden olevan aivan erilaisia koleassa englantilaisessa kartanossa, jossa on yli sata lukittua huonetta, kuin paahtavan kuumassa Intiassa. Misselthwaite on täynnä salaisuuksia ja koska palvelijoiden kasvattama Mary on saanut aina tahtonsa läpi, hän aikoo ottaa selvää siitä, mitä hänelle ei kerrota.
  
Puun alla istui poika, joka nojasi puunrunkoon ja soitteli puista pilliä. Poika oli noin kahdentoista ikäinen ja erikoisen näköinen. Hän oli hyvin siisti. Hänellä oli pystynenä, ja hänen poskensa olivat punaiset kuin unikko. Mary ei ollut koskaan nähnyt pojalla yhtä pyöreitä ja sinisiä silmiä. (s. 96)
    
  
Kuultuaan kymmenen vuotta aikaisemmin lukitusta puutarhasta, Mary haluaa löytää sen nähdäkseen, ovatko kaikki kasvit siellä jo kuolleet, vai voisiko jotain olla vielä hengissä. Raikas nummi-ilma tekee hyvää sairaalloisella ja huonotapaiselle lapselle, etenkin kun kamarineiti Marthan veli Dickon astuu mukaan kuvioihin. Nummilla vaeltava poika puhuu eläimille ja kasveille ja onnistuu lumoamaan myös uppiniskaisen pikkutytön. Mary koskettaa monen ihmisen elämää ja auttaa vanhoja haavoja parantumaan.
  
Se oli suloisin ja salaperäisin paikka, jonka kuvitella saattoi. Korkeat seinämuurit olivat lehdettömien ruusuköynnösten peitossa. Köynnös oli niin tiheää, että se muodosti maton. (s. 79)
   
Burnettin kirjoittama moninkertainen kasvutarina oli edelleen kiehtova ja kestänyt hyvin aikaa (kiitos myös tuoreen suomennoksen). Paljoa en edellisestä lukukerrasta muistanut, mutta tarinan perusjuoni oli hyvin hallussa elokuvaversion ansioista. Pääsin siis yllättymään useamman kerran ja teoksen luki nopeasti juhannusviikon kiireistä huolimatta. Dickon on aivan ihana hahmo! Suosittelen tarttumaan tähän kuvitettuun versioon, sillä Moore on loihtinut teokseen herkän ja lumovoimaisen kuvaston.
  
   
Lukutoukan kulttuuriblogin kesäbingosta rastitan kohdan "Kirjasta on tehty elokuva". Salaisesta puutarhasta on tehty itseasiassa kaksikin elokuvaversiota, vuosina 1987 ja 1993. Varhaisemmassa versiossa on mukana mm. Colin Firth, joskin se on ottanut uudempaa elokuvaa enemmän oikeuksia juonen kuljettamisen suhteen. 
    
    
Arvosana:
   
Takakannesta:
Mary on itsekäs tyttö, joka joutuu muuttamaan Intiasta Englantiin setänsä luokse. Kartanossa nummen keskellä yksinäinen Mary alkaa hiljalleen huomata, että hänen uusi kotinsa on salaisuuksia täynnä. Kun kätketyn puutarhan ovi aukeaa, kauniit ajatukset pyrähtävät lentoon punarinnan tavoin. Ystävyys löytää piilopaikan, jossa kevät kasvattaa siitä vahvan ja ihmeellisen. 
  
Suomentanut: Emilia Numminen, 279 sivua, Kirjalito/Egmont 2008

Kuvittanut: Inga Moore
    
Alkuperäinen nimi: The Secret Garden (1911)
  
Tähän ihanaan tyttökirjaklassikkoon on tutustuttu myös täällä: Kirjavinkit, Lumiomena, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan, Oksan hyllyltä, Luetut, lukemattomat, Koko lailla kirjallisesti, Lukemisen ilo