Hajime Isayama: Titaanien sota 1 ja 2

"Tämä maailma on julma paikka"

   

     

Mieheni on seurannut Attack on Titan -animesarjaa, ja huomattuani vähän aikaa sitten sen perustuvan Hajime Isayaman mangaan, jota on myös suomennettu (jo kahdeksan osaa), kävin heti varaamassa sen kaksi ensimmäistä osaa kirjastosta. Suomennoksen nimivalintaa Titaanien sota ihmettelin, sillä omaan silmään olisi paremmin sopinut englanninkielisen nimen säilyttämienn (muutoinkin kuin alaotsikkona) tai käännös tyyliin "Titaanien hyökkäys" tai "Sota titaaneja vastaan", mutta tällä nimellä mennään, kun kustantaja sellaisen on antanut. 

   

Piirrostyyli on pääasiassa miellyttävää, joskin sisältää hyvin paljon liikettä. Paljoa ei selitellä ja historiasta paljastetaan vain vähän. Ensimmäinen osa esittelee titaanit, nuo ihmisiä syövät jättimäiset olennot. Mutta onko kaikki se, mitä titaaneista kerrotaan totta? Ovatko nuo valtaisat, ihmistä muistuttavat olennot sittenkään pelkkiä vaistojen varassa liikkuvia tappokoneita - voisivatko ne olla myös älykkäitä?

    

Isayama osaa pitää tukun kortteja hihassaan ja paljastaa tärkeitä juonenkäänteitä hyvin säästeliäästi. Tällainen pihtailu herättääkin joukon kysymyksiä, kuten miksi ajasta ennen muurien perustamista ei tiedetä juuri mitään, miksi maailma muistuttaa keskiaikaa ja mistä titaanit ovat saaneet alkunsa. Tämä manga kutittelee sitä osaa minussa, joka nauttii dystopioiden ja katastrofaalisten tarinoiden lukemisesta.

  

Sarjassa on ilmestynyt käsittääkseni nyt 19 albumia, ja joidenkin tietojen mukaan Isayaman kerrotaan sanoneen sarjan kestävän vain 20 pokkarin verran. Tarinan loppu voi siis olla hyvinkin lähellä. Ehkä. Varasin kaikki loput suomeksi io ilmestyneet osat kirjastosta ja kirjoittelen myöhemmistä sarjasta lisää, kunhan saan teokset käsiini. 

  

  

Titaanien sota 2 jatkaa ensimmäisessä osassa aloitettua tarinaa. Keskeinen kolmikko Eren, Armin ja Mikasa ovat hajallaan titaanien murtauduttua uloimman muurin läpi. Takaumien avulla syvennetään hahmojen elämää ja selitetään miksi heitä on tullut sellaisia kuin ovat nyt. Erityisesti huomio keskittyy nyt Mikasaan, joka on lyhyesti ilmastuna tunteeton titaanien tappaja. Mikasa on ilmeisesti hyvin suosittu hahmo otaku-piireissä.

  

Tapa tai tule tapetuksi on toistuvasti esiin nouseva ajatus ja myös ihmiset tappavat toisiaan, eivät vain titaanit. 50 metriä korkeiden muurien ulkopuolella on titaanien maailma, jossa 5, 15 ja jopa yli 50 metriset titaanit ovat tuhonneet kaiken muun ihmiskunnan. Muurien suojissa olevat kaupungit ovat viimeisten ihmisten linnoitus. 

  

Kerronnassa on välillä eksistentiaalisia ja darwinistisia näkökulmia. Hahmot pohtivat elämisen mielekkyyttä ja sitä, onko ihmisten tarkoitus väistyä titaanien tieltä evoluution tässä vaiheessa, sillä kaikkihan tietävät, että vain vahvimmat selviävät. Pelkkää toimintaa ei sarja siis ole, vaikka nojaakin vahvasti me vastaan nuo toiset asetelmaan.  

  

Isayaman piirrostyyli on välillä hyvin vauhdikas ja liikettä ilmaisevia viivoja riittää jokaiseen ilmansuuntaan. Tarinaa on tästä huolimatta kuitenkin helppoa seurata, jos ei huomaa suomennokseen lipsahtaneita epäloogisuuksia. Toisessa osassa on tavallisten titaanien lisäksi myös "poikkeusyksilöitä", mutta harmillisesti yhdestä tällaisesta kirjoitettu juonenkäänne oli aivan liian ennalta-arvattava jo heti alussa. 

  

Aion kuitenkin lukea sarjaa lisää, sillä jokin tässä viehättää. Ehkä se liittyy noihin omituisiin titaaneihin, joiden olemassaolosa ei vielä ole selitetty. Kolossititaani tuo ainakin mieleen Hayao Miyazakin Nausicaässa olleet "God Warriorit", joita joskus muistan kutsutun Miyazakin parhaaksi kaijuksi (siis hirviöksi). Täytyy tutustua myös mangan pohjalta tehtyyn animesarjaan.

   

Yllä: Titaanit kokovertailussa
Alla: Ihmisten elinalua (noin Ranskan kokoinen)

  

Takakannesta:

Titaanit tulevat!

  

Yli vuosisata sitten maailmaan ilmestyi ihmisiä syöviä jättiläisiä. Eloonjääneet etsivät turvaa titaaneiksi kutsutuilta olennoilta valtavien muurien takaa...

   

Pitkä rauha päättyy ja kauhu palaa, kun valtava titaani hajottaa osan uloimmasta muurista! Jäteille vanhempansa menettänyt Eren värväytyy ystäviensä kanssa armeijaan. Mutta Erenillä on salaisuus, joka paljastuu aiheuttaen lisää paniikkia... Ihmiskunnan viimeinen taistelu arvoituksellisia titaaneja vastaan alkaa.

 
Ikäsuositus: 15+
 
Suomentanut: Antti Kokkonen, 190 sivua, Sangatsu Manga 2015

Alkuperäinen nimi: Shingeki no Kyojin (2010)

Titaanit ovat tuttuja myös täällä: Anime-lehti, Notko, se lukeva peikko, Opus eka

Alan Bennett: Epätavallinen lukija

"He usein yllättivätkin hänet jostakin hänen lukuisten asuntojensa  mitä kummallisemmista unohdetuista nurkista, rillit nenän päässä, muistikirja ja kynä vierellään."

  

   

Helmet-lukuhaaste: 48. Kirjassa on alle 150 sivua, Ultimate Popsugar Reading Challenge: 9. A book under 150 pages

    

Luin tämän kesälukumaratonissa ja pikaisella googlauksella havaitsin, että teos on päätynyt aika monen muunkin bloggaajan - ainakin Villiksen, Katrin, Jassun ja Nannan - maratonpinoon parin viime vuoden aikana.

  

Alan Bennettin satiirinen Epätavallinen lukija alkaa vahvasti. Koiriensa takia Englannin kuningatar päätyy vahingossa kirjastoautoon, joka on pysähtynyt palatsin takapihalle. Kuningatar ei ole kirjastoauton ainoa asiakas, vaan hän kohtaa siellä punatukkaisen keittiöpojan, Normanin. Kuningatar haluaa olla tahdikas ja lainaa yhden kirjan, kuitenkin ilman aikomusta lukea sitä. 

    

Kun aloitan kirjan, luen sen myös loppuun. Sellaiseksi sitä on kasvatettu. (s. 12)

  

Toisin kuitenkin käy ja seuraavan viikon keskiviikkona kuningatar palauttaa luetun kirjan henkilökohtaisesti. Kun kirjastonhoitaja tiedustelee, voiko hän auttaa ja millaisesta kirjallisuudesta kuningatar pitää, kuningatar tajuaa, ettei osaa vastata kysymykseen. Niinpä Norman ylennetään kuningattaren kirjalliseksi avustajaksi ja kaksikko seikkailee kirjallisuuden parissa klassikoista nykykirjallisuuteen pitkin teosta. 

  

Hän alkoi myös huomata kuinka yksi kirja johti toiseen, uusia ovia avautui kääntyi minne tahansa, eivätkä päivän tunnit enää tahtoneet riittää lukemiseen. (s. 21)

  

Puolen välin jälkeen tarina menettää harmillisesti suuntansa, eivätkä kuningattaren lähipiirin ja hovin jatkuvat yritykset kuningattaren lukemishalujen sammuttamiseksi viihdytä, vaan ne ovat lähinnä surullisia tai jopa vihastuttavia. Miksei kuningattarellakin voisi olla harrastuksia? Jotkut jopa epäilivät kuningattaren muistin heikentyneen nähdessään tämän kirjoittamassa ylös mietteitä lukemistaan kirjoista, sillä mitä syytä kuningattarella voisikaan olla kirjoittaa mitään ylös. 

  

"Olisin sitä mieltä, madam, että vaikka lukeminen ei nyt ihan elitististä olekaan, se lähettää väärän viestin. Se ikään kuin sulkee muut ulkopuolelle." 

"Ulkopuolelle? Varmasti valtaosa ihmisistä osaa lukea?" 

"Osaa kyllä, mutta en osaa sanoa lukeeko." 

"Siinä tapauksessa minä olen heille hyvänä esimerkkinä, sir Kevin." (s. 27)

  

Parasta antia teoksessa on ehdottomasti kuningattaren ahmintavaihe, jolloin hän ottaa kesken olevan kirjan mukaan käsilaukussaan ja lukee jopa kolmea kirjaa samanaikaisesti. Bennett kirjoittaa ihastuttavasti lukemisesta ja kirjallisuudesta, ja on nostanut esiin havainnon, että aikaa lukea kaikki kiinnostava ei koskaan ole tarpeeksi, ja että lukeminen on lihas, jota voi kehittää. 

  

Pidän kirjallisuutta avarana maana, jonka kaukaisille rajoille teen matkaa, mutta jonka rajoja en voi milloinkaan tavoittaa. (s. 46)

  

Samastuin suuresti kohtaan, jossa kuvattiin kuinka kuningatar kirjoitti muistikirjaan vaikuttavia lainauksia lukemistaan teoksista, sillä minullakin on tapana kirjoittaa pitkiä muistiinpanoja ja lainauksia lukiessani. Oli myös hauskaa huomata kirjastoauton aikataulu, sillä ollessani ala-asteella koulullamme kävi kirjastoauto niin ikään aina keskiviikkoisin.

Kirja on pommi, joka räjäyttää mielikuvituksen liikkeelle. (s. 33)

 
Loppuun sijoitettu koukku ei uppoa kovin tehokkaasti, eikä takakannessa lupailtu satiiri ainakaan minulle avautunut. Surullista on myös valtuuston halu vähentää kirjastojen määrärahoja, sillä se on aivan liian totta myös täällä kirjastojen luvatussa maassa. Vaikka pidinkin siis suuresti Bennettin kirjallisuusviittauksista ja lukuharrastuksen eri puolien esittelystä, päällimmäisenä tunteena on pieni pettymys siitä, kuinka hyvin alkanut teos voi kompastua lillukan varsiin ja mätkähtää naamalleen.

  

Lukemisen viehätys, hän ajatteli, kätkeytyi sen puolueettomuuteen. Kirjat eivät piitanneet siitä kuka niitä luki vai lukiko kukan. Kaikki kirjat olivat tasavertaisia ja kirjallisuus oli hänestä kansanyhteisö, kirjainten tasavalta.

Kirjat eivät taipuneet kenenkään tahtoon. Kaikki lukijat olivat tasavertaisia. Sitä saattoi lukea nimettömänä, yhdessä muiden kanssa. Näillä sivuilla ja näiden kansien välissä hän saattoi kuljeskella tuntemattomana. (s. 30)

    

Arvosana:

  

Takakannesta:

Kaikki on koirien syytä. Ilman niitä kuningatar tuskin olisi seonnut kaunokirjallisuuteen. Hänen Majesteettinsa tulee lainanneeksi kirjastoautosta ensin yhden romaanin, sitten toisen, ja pian hän ahmii kirjoja intohimolla, joka saa koko hovin pois tolaltaan. Kuningattaren lähipiiri pääministeriä myöten saa nimittäin huomata, että kirjallisuus on räjähdysherkkää tavaraa – kirjaimellisesti. Lopulta vaakalaudalla on koko kuningaskunnan tulevaisuus.
 
Alan Bennett on Britannian tunnetuimpia kirjailijoita, dramaatikkoja ja humoristeja. Epätavallinen lukija on herkullinen satiiri Englannin hovista ja lukemisen voimasta. Kirja on ollut huikea arvostelu- ja myyntimenestys niin saarivaltakunnassa kuin sen ulkopuolellakin. Se on myös Bennettin ensimmäinen suomennettu teos.

  

Suomentanut:  Heikki Salojärvi, 115 sivua. Basam Books (nyk. Viisas Elämä) 2008

 

Alkuperäinen nimi: The Uncommon Reader (2007)

Kuningattaren lukuharrastuksesta on luettu myös täällä: Lumiomena, Kirjamielellä, Ei vain mustaa valkoisella, Villasukka kirjahyllyssä, Tea with Anna Karenina, Kirjojen keskellä, Kirjainten virrassa, Sinisen linnan kirjasto, Kirjoihin kadonnut

Esittelyssä: Värityskirja Unihiekkaa 2

    

Arvostelukappale

   

Kolmiokirjan Unihiekkaa 2 on kuva-aiheiltaan hyvin ensimmäisen Unihiekkaa-värityskirjan kaltainen. Mukana on paljon eläinaiheita, pienistä kuvista koostuvia pintoja ja mandaloita. Suosikkini on ehdottomasti tuo ensimäisessä kuvassa oleva susi. Aloitin värittämään sitä kettuna ja pidin yläosan valmiiksi saatuani pari päivää taukoa. Kun palasin kuvaan uudelleen, näin sen silloin sutena. Onneksi olin ottanut mustan ja harmaan värivalikoimaan jo alussa ja pystyin värittämään alaosan vähän hillitymmin. Ei se kuitenkaan näytä pahalle omaan silmään. 

  

Susi ja kettu

   

Tällä kertaa värikyninä olivat sekalaisen puuvärien sijaan Mapedin Color'Pepsit ja ne toimivat tälle paperilaadulle erittäin hyvin. Väri levittyi kevyesti eikä tahrannut tai siirtynyt toiselle sivulle. Unihiekkaa-värityskirjojen ehdottomana vahvuutena on kuvien sijoittelu vain yhdelle puolelle sivua. Kannessa sanotaan "Väritä ja kehystä", eli sivut pitäisi pystyä irrottamaan helposti, mutta en kokeillut sitä vielä itse. 

 

 

Perhosmandala

Tämä perhosmandala on tähän mennessä kokoelmiini kertyneistä kymmenestä värityskirjasta löytyneistä mandaloista kaunein. Tässä ei ollut ärsyttävän pieniä, vaikeasti väritettäviä yksityiskohtia, niin kuin mandaloissa usein on, etenkin jos sivun koko on pieni. Pidänkin suuresti Unihiekkaa-värityskirjojen noin A4-kokoluokkaa olevista sivuista. 

Merihirviö syvyyksistä

   

Molemmissa Unihiekkaa -värityskirjoissa on ollut myös yllättäviä kuvia, niin kuin tällä kertaa tämä merihirviö, jonka värittämisestä nautin suuresti. Pari kuvaa oli tuttuja muista värityskirjoista, mutta suurin osa valituista kuvista oli minulle aivan uusia. Mukana oli myös söpö pöllö-kuva (siitä iso plussa) ja leijona, jotka ovatkin seuraavaksi väritetävinä. 

Sneak Peak: Nämäkin houkuttelevat kuvat löytyvät Unihiekkaa 2 -värityskirjasta

   

Unihiekkaa 2 on ilmestynyt 1.6. ja sitä saa hyvinvarustelluista lehtipisteistä tai tilaamalla suoraan Kolmiokirjalta. 

   

Julkaisija: Kolmiokirja, 2016

Aikaisemmat värityskirjaesittelyt:

• Unihiekkaa (Kolmiokirjat, 2016)
• Meri Mort: Pohjolan myytit (Like, 2016)
• Hanna Karlzon: Kesäyö (Readme, 2016)
• Kerby Rosanes: Imagimorphia (Orage, 2016)

Kesälukumaraton (päättynyt)

   

Blogistanian periteeksi muodostunut kesälukumaraton on taas täällä. Ja kaikkea muuta -blogin Minna emännöi tämän vuoden maratonia ja mukaan on ilmoittautui yli 80 bloggaajaa. Pääsin suunnittelemaan lukumaratonin logon, johon halusin vangita eteeristä kesätunnelmaa.

Maraton on minulle laskentatavasta riippuen joko kuudes tai kahdeksas (ensimmäinen maratonini oli itsenäinen). Kävin läpi lukumaraton tägini ja huomasin, että vuonna 2014 en osallistunut yhteenkään lukumaratoniin, muutoin noin kahteen vuodessa. Jokaisella maratonilla menestys ei ole ollut huima, mutta aina jonkin verran on tullut luettua. 

  

Tässä minun maratonpinoni:

• Alan Bennett: Epätavallinen lukija (s. 115)
• CLAMP: Magic Knight Rayearth - Taikasoturit 1 (s. 196)
• Henrik Ibsen: Nukkekoti (s. 123)
• Tove Jansson: Taikurin hattu (s. 140)
• Veronica Roth: Neljä (s. 202)
• Veera Salmi: Mauri ja vähä-älypuhelin (s. 93)

   

  

Maraton alkaa: 9.7. 19:oo
Maraton päättyy: 10.7. 19:00
Sivuja luettu yhteensä: 434

Klo 19:oo Maraton alkaa. Ensimmäisenä pinosta valikoitui pitkään lukulistalla keikkunut Alan Bennettin Epätavallinen lukija

  

Alan Bennettin satiirinen Epätavallinen lukija alkoi vahvasti. Englannin kuningatar päätyy vahingossa kirjastoautoon ja kohtaa siellä punatukkaisen keittiöpojan. Kaksikko seikkailee kirjallisuuden parissa klassikoista nykykirjallisuuteen pitkin teosta. 

  

Puolen välin jälkeen tarina kuitenkin menettää suuntansa ja yritykset kuningattaren lukemishalujen sammuttamiseksi eivät viihdytä, vaan ovat lähinnä surullisia tai jopa vihastuttavia. Loppuun kirjoitettu koukkukaan ei sen jälkeen uppoa kovin tehokkaasti. 

  

Parasta antia teoksessa onkin kuningataren ahmintavaihe ja kuinka hän kuvailee kirjoja ja kirjallisuutta. Moni teoksen lukija varmasti löytääkin samaistumispintaa kuningattaren kirjoittamista pitkistä lukulistoista ja muistikirjaan tallentamista kauniista lauseista.

Sivuja luettu: 115

  

Klo o:3o Toisena maratonpinosta nousi hetken pohdinnan jälkeen Henrik Ibsenin klassikkonäytelmä Nukkekoti, johon joskus vuosi pari sitten olin jo tarttumassa, mutta tulevaa Naistenviikon bloggausta varten oli tilanne nyt mitä loistavin sen lukemiselle.

Klo 4:45 Käytiin miehen kanssa yölenkillä, nyt nukkumaan. Huomenna jatkuu Ibsen sivulta 57.

Klo 12:oo Maraton jatkuu taas.

Klo 16:oo Nukkekoti luettu, ruokatauko.

    

Nukkekoti ei paljoa aukiselittämistä tarvitse. Kyseessä on siis Nora ja Torvald Helmerin parisuhdekriisi. Nora on lapsenomainen ja elämänkouluja käymätön nainen - tai sellaisena Torvald haluaa hänet nähdä ja säilyttää. 

  

On joulu ja kolmen päivän aikana Noran menneisyydessään tekemät valinnat nousevat yllättäen päivänvaloon. Torvaldista paljastuu Noralle aivan uusia puolia, jotka eivät tätä miellytä. Torvald rakastaa kaikkea kaunista ja pitää Noraa nukkevaimonaan, vedellen näkymättömistä naruista tämän jokaisen liikkeen. Kun Nora viimein katkaisee narut ja päättää liikkua oma-aloitteisesti, Torvaldin luoma pilvilinna romahtaa. 

  

Ymmärrän näytelmän luettuani hyvin sen 1800-luvun lopulla synnyttämää vilkasta keskustelua, sillä Nora antoi varmasti ajateltavaa monille naisille, jotka olivat miestensä vallan tukahduttamia. Olen iloinen, että viimein luin tämän.

Sivuja luettu: 238

  

Klo 16:3o Seuraavana (ja viimeisenä) luen CLAMPin Magic Knight Rayeathin, joka sopii myös  Twitterin #sarjakuvasunnuntai-tägiin.

    

Magic Knight Rayearth - Taikasoturit 1 oli nostalginen matka nuoruuteeni. Katsoin nimittäin mangasta tehtyä animesarjaa tv:stä yläasteella, samohin aikoihin kuin Sailor Moonia. Olin unohtanut juonen lähes kokonaan, mutta se teki lukemisesta hauskempaa, kun ei tiennyt mitä tulee tapahtumaan.

Piirrostyyli toi mieleen suosikki mangakani Arina Tanemuran. Yllätyin kuullessani, että CLAMP on itseasiassa nimimerkki, jonka taakse piiloutuu neljän hengen piirtäjäporukka, joka on luonut monia sarjoja MKR:n lisäksi.
 
Magic Knight Rayearth sopinee parhaiten vähemmän mangaa lukeneille, sillä se on hyvin perinteistä fantasia-tyttömangaa, vaikka välillä se tiedostaa jopa itse kliseisyytensä ja ottaa siihen humoristisesti kantaa. Loppujen lopuksi tämä oli oikein mainio maratonin päättävä teos siis.
  

Sivuja luettu yhteensä: 434
 

Yhteenvetoa: Kirjavalinnat olivat tällä kertaa erittäin osuneita. Vaikka en ehtinytkään lukemaan enempää teoksia lukupinostani, olen hyvin tyytyväinen luettujen kolmen kirjan laatuun. Teokset olivat keskenään hyvin erilaisia, Epätavallinen lukija synnytti yhteenkuuluvuuden tunnetta lukijoiden yhteisöä kohtaan, Nukkekoti herätti paljon ajatuksia naisen aseman muutoksista historian aikana ja Taikasoturit nostivat pintaan vanhoja muistoja. Iloisilla mielin jään siis odottamaan seuraavaa lukumaratonia. 

Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin

"Tää on mun tarina. Tää on Peetun tarina ja mä haluan, 

että se tarina nähdään alusta asti oikein."

   

  

Prideviikko 27.6.-3.7.

Helsingin Sanomat: 21 suomalaista sateenkaariromaania 

  

Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin on pitkästä nimestään huolimatta lyhyt kirja ja ilmavasta kannestaan riippumatta täynnä painavaa asiaa. Raskaasta aiheesta kirjoitetuksi teokseksi Kolu on onnistunut saavuttamaan kerrontaan myös pilvenkeveyttä.

  

Vaikka tuttavapiiristäni löytyy sateenkaari-ihmisiä, tarjosi tämä nopealukuinen ja ajatuksissa viipyilevä teos aimo annoksen asiaa ja näkökulmia transsukupuolisuuteen. Teoksen sain Kirjakko ruispellossa -blogin arvonnasta, kiitos Mari!

    

Diagnoosi: transsukupuolinen. Mun on niin vaikea ymmärtää, että se kuka mä olen, on jollekulle toiselle diagnoosi. (s. 13)

    

Teos kertoo Peetusta, joka on syntynyt väärään kehoon, pojaksi tytön muotoihin. Hänen isänsä tarjoaa kesän aikana kymmenen purjelentopäivää, jolloin Peetu voi jättää huolet maan päälle, antaa pään tuulettua ja keskustella asioista, jotka jäävät lentokoneeseen. Nämä hetket syventävät isän ja pojan suhdetta ja rytmittävät romaanin kymmeneen lukuun. Jokaisessa luvussa on oma keskeinen rakenteensa, joka avaa Peetun valintaa lähteä muuttamaan kehoaan enemmän omaksi heti kun täyttää kahdeksantoista, syyskuun ensimmäisenä. 

    

Isä vie mut lentämään, ettei tämä odotus ole sitä helvettiä, mitä se on. 

Isä lahjoittaa mulle siivet. Musta tuntuu, että se on paras lahja, mitä mulle on koskaan annettu. (s. 15)

    

Kesän jälkeen kaikki on toisin on kirja vapaudenkaipuusta, kun ei tarvitse enää sitoa rintoja piiloon, kun voi verkkokaupan sijaan mennä pelkäämättä kivijalkaliikkeeseen ja ostaa sen sukupuolen vaatteita, jonka kokee omaksi, kun kukaan ei katso ihmisvilinässä toiseen kertaan tai filtterin läpi, kun voi olla omissa nahoissaan pyytämättä anteeksi olemassaoloaan. 

     

Normaalimaailma on häkki, jonka kaltereita kovin moni cis-nainen ja -mies ei näe. (s. 22)

    

On rankkaa kurkistaa maailmaan transsukupuolisen näkökulmasta: kuinka tärkeäksi ja rajaavaksi sukupuoli koetaan määriteltäessä ihmisiä, kuinka binäärijärjestelmän poikkeamia pidetään virheinä, kuinka edes oma perhe ei aina ymmärrä ja tue vaikeissa päätöksissä. Peetun tarinassa on silti valoa ja keveyttä: on tyttöystävä Aamu, jonka kanssa voi olla oma itsensä, on isä joka antaa siivet, on syyskuun ensimmäinen, jonka jälkeen syntyy aika ennen ja jälkeen leikkauksen, kun viimein näyttää myös ulospäin siltä, millaiseksi itsensä on mieltänyt varhaisesta lapsuudesta saakka, ennen murrosiän tuomia kehollisia muutoksia.  

  

Mutta ei ole syvempää onnea kuin olla se joka on. (s. 92)

  

Kesän jälkeen kaikki on toisin on erittäin vaikuttava teos, jonka lukemisen jälkeen tulen varmasti miettimään vallitsevaa systeemiä entistäkin tarkemmin. Miksei jokainen ihminen sukupuoleen, seksuaalisuuteen, uskontoon ja ihonväriin katsomatta ole jo tasa-arvoinen? Teoksen lopusta löytyy erittäin hyvä ohje: 

  

Anna ihmisten nähdä toiset sellaisina kuin he itse haluavat. (s. 103)

  

Arvosana:

   

Takakannesta:

Mä en ole sun tyttösi, ja jos mä en voi olla sun poikasi, mä en voi olla sun lapsesi enää.

  

Peetu odottaa. Kesän jälkeen Peetun hoidot jatkuvat leikkauksella. Se on tehtävä, jotta hän voi tulla omaksi itsekseen. Ja vaikka itseksi tulemisen hinta on kallis, Peetu on valmis maksamaan sen. Sillä ei ole syvempää onnea kuin olla se joka on.

  

Isä helpottaa Peetun odotusta antamalla parhaan mahdollisen lahjan: kymmenen purjelentoa, kymmenen hetkeä kiinni taivaan reunassa. Ilmassa Peetu ja isä jakavat keveyden, jossa sanatkin tulevat vapaammin ja voi puhua, ihan kaikesta. 

  
110 sivua. Otava 2016
   

Peetun kesästä on luettu myös täällä: Savon Samomat, IBBY Finland, Lukufiilis, Kirjavinkit, Notko, se lukeva peikko, Kirjoitan ja luen, siis olen, Luetaanko tämä?, Kirjojen keskellä, Kirjapolkuni, Kirjakko ruispellossa, Lukutoukan kultuuriblogi