perjantai 10. tammikuuta 2020

Ørjan Nordhus Karlsson: Yön ja päivän välissä

"Tässä paholaisen odotushuoneessa ei totisesti ole kunnon miehiä tungokseen asti."
   
    
Arvostelukappale
  
Lukuhaasteissa: Scifi-lukuhaaste
   
Ørjan Nordhus Karlssonin useasta näkökulmasta kerrottu Yön ja päivän välissä oli yksi viime vuoden yllättäjistä ja päätyi parhaiden lukukokemusten joukkoon. Tartuin kirjaan vailla mitään muuta ennakkotietoa kuin mitä takakansi ja kustantamon sivu kirjasta kertoivat. Kyseessä on siis scifiteos, joka sijoittuu sadan vuoden päähän tulevaisuuteen. Voisinpa väittää teoksessa olevan aineksia kyberpunkiinkin.
 
Päähenkilö on haastavien tilanteiden kovaksi hioma, biotuunattu 33-vuotias Marko Eldfell. Hän on monien metsästämä sotilaskarkuri, joka yrittää vain elää elämäänsä mahdollisimman huomaamattomasti, mutta joutuu silti odottamattomiin tilanteisiin. Marko on todella kiinnostava hahmo. Pidin hänestä heti alusta alkaen, sillä vaikka hän saattaakin olla taistelujen arpeuttama, äkkiseltään pelottavalta vaikuttava ilmestys, hänessä on paljon pehmeitäkin puolia.
 
Sotilaalliset biosentriset sovellukset erottivat Markon ja ehkä non sata muuta miestä ja naista maailman muusta väestöstä. Biosovellukset oli kytketty suoraan hermostoon, ja ne sallivat hänen kasvattaa hetkellisesti jalka- ja käsivoimiaan, parantaa kognitiivisia kykyjään, tarkentaa pimeänäköään ja lisätä hapenottokykyään. (s. 12)

Takakansi sanoo sisällön olevan hengästyttävän vauhdikasta ja olen samaa mieltä. Paljoa ei olla paikallaan, vaan koko ajan mennään ja talla pohjassa. Mikä ei tällaisessa kirjassa haittaa ollenkaan. Mutta aivan päätöntä kohellusta tämä ei kuitenkaan ole. Toiminnalla on aina jokin syy (sekä seuraus) ja monet kohtaukset tuntuvat hyvin pelimäisiltä (kuten seuraavat kaksi lainausta osoittavat, joskin minusta tuntuu, että jälkimmäisen katkelman kuskilla tulisi olla käsissään ohjakset, ei suitset).
 
Hän tutki ruumiit. Saalis ei ollut hassumpi. Hän löysi gangstereilta kaksi konepistoolia, joista toinen oli ladattu panssaria läpäisevillä ammuksilla, neljä täyttä lipasta, käsikranaatin ja Snickersin. 
Kaikkein eniten hän ilahtui suklaapatukasta. (s. 88)
Tällaista tapahtuu vain elokuvissa. Marko nousi istumaan ja varisteli heiniä takistaan. Kärry, johon hän oli ikkunan läpi syöksyttyään niin odottamatta tipahtanut, keinahteli hieman sivusuunnassa, ja rautavahvisteiset pyörät iskivät kipinää katukivistä. Kuski nuokkui etukenossa suitset löysänä käsien välissä. Nukkuiko hän? Siltä vaikutti. Mutta hevonen tuntui tietävän, minne sen piti mennä. (s. 189)
   
Suomennos on loistava, kuten olen osannut alkaa Likeltä odottamaankin. Kirjan taidokkaan käännöksen takana on Aino Ahonen. Ilahduin mahdottomasti, kun huomasin, että tässä käytettiin sanaa drone suomentamattomana, sillä drooni on minusta aivan kauhea viralliseksi käännökseksi. Vain parissa kohtaa jäin miettimään käännöstä. Esimerkiksi viikatelanka ihmetytti, vaikka sanana se onkin loistava. Pohdin nimittäin, onko kyseessä siis razor wire -tyyppinen asia, vai ihan oma futuristinen juttunsa?
 
Teoksen kuvailut olivat todella hienoja. Muutamia suosikkejani: "Talossa oli hiljaista kuin viikinkihaudassa, ja yhtä tyhjää", "vartiotornit kyyhöttivät sisäänkäynnin päällä kuin kaksi lihavaa korppikotkaa", "hän oli luultavasti vain varjo muiden varjojen joukossa, mitätön nippeli isossa koneistossa", "nenä sojotti vasemmalle kuin haaksirikkoutunut laiva", "hikipisarat alkoivat tipahdella otsalta lattialle. Niiden jättämät vanat toivat Markolle mieleen etanaliman", "helvetillinen rytinä, kuin hulluksi tullut sirkkelisaha, leikkasi pois loput lauseesta".
   
Miehen iho oli vaaleansininen ja monin paikoin täysin läpinäkyvä. Kuin kovakuorinen korvameduusa. Verisuonet kiemurtelivat mutkikkaana verkostona kallon lasimaisen luuston päällä, ja sen alta Marko erotti harmaan aivoaineen. Tosin harmaa ei oikein riittänyt kuvaamaan sitä. Epätasaisella pinnalla tanssahteli pieniä valonvälähdyksiä, sähköisiä tulikärpäsiä.  (s. 168)
  
En löytänyt ainuttakaan blogipostausta tästä kirjasta, mikä on todella sääli. Kansikuva ei kieltämättä ole kaikkein houkuttelevin, mutta suosittelen todella lämpimästi tarttumaan tähän. Yön ja päivän välissä on minun vuoden 2019 luettujen kärkijoukkoa ja odotan mielenkiinnolla trilogian seuraavaa osaa! 
    
  
Arvosana:
        
Takakannesta:
Hengästyttävän vauhdikas ja ylistetty scifitrilogian aloitusosa
  
Sadan vuoden päästä eliitti hallitsee rautaisella otteella maailmaa, jossa muut elävät rikollisuuden ja köyhyyden kurimuksessa. Sotilasyksiköstään karannut Marko Eldfell pakenee takaa-ajajiaan henkensä edestä. Geenikokeiden seurauksena hänestä on tullut vaarallisen tehokas taistelukone. Mutta äärikykyjen aktivoiminen tekee hänestä myös haavoittuvan – liikkuvan maalin vihollistensa tähtäimeen.
   
Suomentanut: Aino Ahonen, 345 sivua, Like 2019
  
Alkuperäinen nimi: Huset mellom natt og dag (2014)

tiistai 7. tammikuuta 2020

Mikko Koiranen: Nauhoitettava ennen käyttöä & Jyri Paretskoi: K15 - Lupauksia

"Aikamatkustus. Sana, jota ei ikinä - ikinä - kuule tosielämässä vakavasti lausuttuna."
     
    
Arvostelukappale
  
Lukuhaasteissa: Scifi-lukuhaaste
  
Oululaisen Mikko Koirasen Nauhoitettava ennen käyttöä on ehdokkaana Topelius-palkinnolle. Se on Suomen Nuorisokirjailijat ry:n vuosittain jakama palkinto ansiokkaalle nuortenkirjalle. Voittaja julkistetaan palkintojenjakotilaisuudessa tammikuussa. Muista ehdokkaista olen lukenut Ilkka Auerin Kymnaasin ja Sanna Iston Sirpaleen. Luettuani teoksen, kirjoitin Goodreads-arvosteluni ensimmäisiksi sanoiksi: Huh! Olipas hieno esikoinen! Ilmeisesti esivalintaraatikin on samaa mieltä. 
   
Koiranen osaa kuljettaa tarinaa koukuttavasti, juoni pysyy kasassa, vaikka aikamatkailusta onkin kyse, hahmot tuntuvat luontevilta ja lukija pääsi myös ihastelemaan loistokasta kieltä. Oulussa asuvana toki lisäkerroksen tuo kahden vuosikymmenen Oulu, jonka paikat ovat junantuomalle, vähän yli 10 vuotta täällä asuneelle yhtä aikaa tuttuja ja vieraita. Oman mausteensa antaa myös paikallinen murre, jota hahmot käyttävät. Esimerkiksi, kun pyörän kumi on tyhjentynyt, se on tussuna. 
   
Kevät oli siinä vaiheessa, ettei lumi vielä tiennyt, pitäisikö sen sulaa vai jäädä, eikä taivas osannut olla muuta kuin koko ajan pelkkää tylsää ja kalpeaa puuroa. Kun näkymään lisäsi vielä jättimäiset kahdeksankerroksiset betonipalikat, huudit olivat melkein kuin jostain yhteiskunnan hylkäämästä getosta. (s. 7)
  
16-vuotias Miro ei tiedä, kuka hänen isänsä on. Yleensä asia ei niinkään harmita, mutta tilanteissa, kun pitäisi esimerkiksi korjata pyörän kumi, niin on kieltämättä hankalaa aina löytää lähipiiristä joku aikuinen (äidin miespuolinen työkaveri, hyvän ystävän isä - mutta missä mahtanevat olla pyöränkorjaustaitoiset naiset?), jonka kanssa sen voi tehdä. 
   
Niinpä Miro päättääkin ottaa asian kunnolla esille äitinsä kanssa. Tämä kuitenkin vaikenee tapansa mukaan kuin seinä. (Siis jotain samaa kuin Jyri Paretskoin K15-sarjassa, jonka neljännen osan esittely löytyy tästä samaisesta postauksesta.) Miro saa yllättävän avuntarjouksen käydessään ruokakaupassa, kun nörtin näköinen nuorimies kertoo, että hänellä saattaisi olla keino isän selvittämiseksi.
   
Oliko tämä Heikki töissä jossain geenilabrassa tai jossain? -- Ehkä hänellä oli jokin tietokonealgortimi, joka tekee todennäköisyyslaskennan kaikkien maailman ihmisten välillä? (s. 31)
  
Heikki kertoo löytäneensä kaukosäätimen, joka muuttaa VHS-nauhalle talletetun hetken aikaikkunaksi kuvaushetkeen. Miro ei tietenkään meinaa uskoa tätä, sillä "tiedetyypit mainitsevat aina mustat aukot ja yli valonnopeuden kulkevat avaruusalukset puhuessaan aikamatkailusta, mutta tässä oli nyt käsillä muovista antiikkitekniikkaa!." Kun Miro näkee Heikin järjestämän demonstraation omin silmin, ei hän voi muuta kuin myöntää ilmiön olevan todellinen. 
  
"Mulla ei kyllä tarkkaan oo käsitystä miksi noin käy tai miten se on mahollista, mutta tällä kakella ku laittaa pyörimään suoraan VHS:lle kuvatun videon, niin siinä käy noin. -- Mulla on semmonen teoria, että VHS-nauhan kuvasignaaliin tallentuu aina myös sen kuvaushetken todellisuus tai joku vastaava." (s. 49)
   
Mietin pitkään, sopiiko tämä Scifi-lukuhaasteeseeni vai ei, mutta käytyäni muistiinpanonin lävitse, päädyin liittämään sen mukaan. Vaikka aikamatkustukselle ei annetakaan tyhjentävää selitystä (kukaan hahmoista kun ei ole ammattifyysikko), niin siinä keskustellaan paljon aikamatkailun kausaalisuudesta ja matkaamiseen käytetään teknistä laitetta. 
   
Näin ollen se eroaa vaikkapa Sanna Iston Sirpaleesta, jossa ajassa matkataan kahvikupin korvalla, ollen ennemminkin maagista realismia. Kolmas viime vuonna ilmestynyt suomalainen nuortenkirja, jossa oli aikamatkustusta on Marisha Rasi-Koskisen Auringon pimeä puoli. Mielenkiintoinen trendi näin dystooppisen kirjallisuuden jälkimainingeissa.
   
"Mitä jos mää vaikka muuttasin siellä vahingossa jotaki?" 
"Musta tuntuu, että menneisyyttä ei voi muuttaa -- että aika on ikään ku yks ainut jana -- Eli jos sää kävisit menneisyydessä tekemässä jotaki, me eletään jo nyt semmosessa ajassa että se on jo tapahtunut, vaikka sää et oo vielä tehny sitä." (s. 53-54)
  
Miro päätyy lopulta tekemään matkan menneisyyteen ja saa tietää siellä niin äidistään kuin itsestäänkin aika paljon enemmän kuin arvasi. Kirjailijalla on erikoinen tapa kierrellä seksi-teeman ympärillä, sillä hahmo puhuu siitä ilmaisulla "olla riks raks" ja kuinka "kokematon palikka ei sopisi kokeneeseen reikään kovin hyvin". 
   
Onneksi jo osa suomalaisista kirjailijoista on tajunnut, ettei nuortenkirjassa tarvtse puhua seksistä eufemismeilla (esim. Siiri Enoranta: Tuhakuolevan kirous ja Magdalena Hai: Kolmas sisar), eikä silti lopputulos ole pornoa. Vaikka sitten välillä kuuleekin, että nuortenkirjailijaa on pyydety vähentämään seksin määrää (Helena Waris kirjamessuhaastattelussa teoksestaan Jäänvartija). 
    
Yleisilmeeltään maailma oli täällä samanlainen kuin nykyajassakin, mutta pienet ja vähän suuremmatkin yksityiskohdat yllättivät siellä täällä: ne, jotka eivät olleet vielä olemassa ja ne, jotka olivat olemassa, mutta olivat omassa ajassani purettu pois tai muutettu joksikin toiseksi. (s. 138)
  
Koirasen olisi helppo tehdä tästä sarja: Heikki olisi jokaisessa tarinassa keskushenkilö, aikamatkapalvelua tarjoava outo heppu, joka auttaisi ihmisiä selvittämään erinäisiä asioita menneisyydessä. Toki tämä toimii yksinäänkin, mutta teoksen potentiaali herätteli mielikuvitustani keksimään muitakin autettavia.
  
"Tuohan on niin kun jostain beeluokan scifi-leffasta. Back to the Futuressaki tarvi sentään auton, plutoniumia ja kaheksankytkaheksan mailia tunnissa." (s. 121)
  
Kyseinen leffa mainitaan myös teoksen ensisivujen motossakin: History is gonna change  - Marty McFly. 80-luvun klssikkoleffoista myös Blade Runner ja Mad Max vilahtavat tekstissä. Uudempia leffoja edustaa Shaun of Dead. Onneksi nykynuorison maailmaa tuodaan myös ilmi YouTuben, CS:GO:n, älypuhelinten ja älypuhelinzombien kautta, muutoin nuo populaarikulttuuriviittaukset olisivat liiaksi 90-luvulla lapsuutensa eläneen maailmaa. Koiranen onkin minua vuotta nuorempi, mikä varmasti osin selittää tätä (ja ovathan nuo esille nostetut leffat todella hyviä!). 
   
Täytyypä muistaa tämä kirjailija, josko häneltä tulisi jossain vaiheessa lisääkin teoksia. Koiranen kun on osaa käyttää sanojaan kuvaillessaan aisoita. Tässä pari mieleen erityisen vahvasti jäänyttä esimerkkiä: "Lahkeet olivat rypistyneet nilkkojen ympärille kuin löysät esinahat." ja "Hän näytti siltä kuin olisi altistunut hurjalle sähköshokkikuurille, sillä hänen heinätukkotukkansa oli käsittämättömässä pörrössä." Hän myös viittaa Yhdysvaltojen presidenttiin sekopäänä (respectit siitä). 
   
Tämä romaani on syntynyt huolesta poikien vähentyneesee lukemiseen, mutta suosittelen silti kirjaa muillekin - ainakin minulla oli mukavaa kirjan parissa. Karin Niemen luoma pelkistetty kansi sopii teokselle loistavasti. 
 
   
Arvosana:
    
Takakannesta:
Nauhoitettava ennen käyttöä on perusankeaan kerrostalolähiöön sijoittuva hurja ja mieltä kutkuttava tarina aikamatkailusta, sen vaaroista ja omituisuuksista sekä siitä, mitä kaikkea aika voi meille tehdä.
  
”Ehkä mää menneessä jotaki muuttasin jos voisin, mutta kannattaako nykyaikaan koskia jos se on ihan hyvä?”
  
Kaverin isän kanssa suoritetun kiusallisen pyöränkorjausoperaation jälkeen Miro Alavus, 16-vuotias yh-äidin poika, haluaa vihdoin saada selville, kuka hänen oma isänsä on. Hän kysyy asiasta äidiltään, mutta tämä menee vaikeaksi ja pitää Miroa liian nuorena ymmärtämään monimutkaista juttua. Liian nuorena? Onko isä elinkautisvanki tai edes jotain muuta kuin kolmekirjaiminen sana?
  
Myöhemmin Miron sattumalta yhyttänyt Heikki, pienen digitointipuljun pitäjä, kertoo omistavansa kaukosäätimen, jonka avulla on mahdollista päästä vanhojen kotivideoiden kuvaushetkiin. Pettyneenä äitinsä salailuun Miro päättää tarttua Heikin pähkähulluun ideaan ja matkustaa ajassa vuoteen 2002 löytääkseen isänsä, mutta menneisyydestä löytyykin jotain muuta. Jotain, mikä laittaa koko Miron elämän täysin uusiksi.
  
Mikko Koiranen (s. 1987, Oulu) on liminkalainen 3D technical artist ja kolmen pojan isä. Silloin, kun hän ei ole töissä, touhua perheen parissa tai kirjoita, hän melko todennäköisesti soittaa ukulelea. Nuorille suunnattu Nauhoitettava ennen käyttöä on hänen esikoisteoksensa.
   
260 sivua, Myllylahti 2019
   
   
"- Mä oon itkeny ihan helvetin monena yönä ja miettiny, mikä mussa oikein on vikana. 
Miks mä en kelpaa? Mitä mä teen väärin? Miks mä oon tämmönen? 
Miks mä en oo ihan tavallinen niinku kaikki muut?"
   
    
Olen lukenut kaikki Jyri Paretskoin K15-nuortenkirjasarjan osat, mutta olen postannut niistä vain ensimmäisestä. En ole pitänyt kolmesta ensimmäisestä kirjasta paljoakaan, en sitten tiedä miten  isolta osin se johtuu siitä, että olen yli kolmekymppinen nainen, enkä 15 vuotias poika. Tartuin tähän neljänteen osaaan epäröiden, sillä hahmot, juoni ja huumori eivät ole vakuuttaneet minua tähän mennessä. Lupauksia kuitenkin kolahti ja toivoisinkin, että sarjan edelliset osat olisivat samalla tasolla tämän kanssa. 
   
Sarjan perusideana on siis se, että päähenkilö Roni haluaa tietää kuka hänen isänsä on, mutta äiti on aina sanonut, että kertoo tälle vasta kun poika täyttää 15. Ensimmäisen kirjan aikaan tuohon strategiseen syntymäpäivään on aikaa enää pari viikkoa. Toisessa osassa  tarinaa kerrotaan Ronin parhan ystävän Nikon silmin  ja kolmannessa ääneen pääsee luokan uusin oppilas Sara. 
  
Edellisestä osasta en muista oikeastaan mitään, ja olikin siksi haastavaa päästä alussa mukaan tapahtumiin. Muistan vain Ronin striimanneen pelaamistaan rannalla ja juoneen vahingossa Saran tekemää boolia tietämättä, että siinä on alkoholia. Ronilla on muutamia piirrteitä, jotka ovat saaneet minut epäilemään, että hänellä on lievä autismi. Hän on saanut nyt tietää, kuka on hänrn isänsä (jota en todellakaan muistanut enää) ja hän on saanut tältä sisarpuolensa pinkin mopoauton, jolla ajaa todella, todella varovaisesti.
   
- Roni, sä oot tosi hyvä ja varovainen kuljettaja ja on mahtavaa, että sä osaat kaikki mahdolliset liikennesäännöt, mutta ehkä sä voisit vähän kovempaa ajaa kuitenkin, Niko sanoi ja katsoi sivuikkunasta, kuinka heidän ohitseen rullasi loivassa alamäessä rollaattorimummo. (s. 5) 
- Nyt vaihtuu! Pidä kiinni! Roni sanoi ja painoi kaasua.- Joo, minäpä pidän, Niko sanoi huvittuneena. - Ihan päätä huimaa tää vauhti.- Niinkö? Pitäskö mun hidastaa vähän? Roni kysyi huolissaan ja vilkaisi nopeasti Nikoa.- Ei tarvii, kyllä mä kestän, Niko sanoi. (s. 8)
    
Roni ja Niko sekä molempien isät ovat viettämässä aikaa mökillä ja yllättäen Ronin isän veli poikineen tulee myös mukaan. Miesporukka jakautuu kahteen joukueeseen, nuoriso vs. vanhemmat ja  hekaivavat auton takakontista esiin värikuula-aseet. Mökkiviikonlopun aikana pojat bondaavat ja heistä paljastuu uusia puolia.
   
Tässä kirjassa palaset olivat yllättäen oikeilla kohdillaan. Tällaista kerrontaa ja hahmonrakennusta olisin toivonut sarjalta ihan alusta asti. Sivuhahmona luultavasti aikaisemminkin mainittu Juke paljastuu varsin kiinnostavaksi eikä hän olekaan vain yksiulotteinen kiusaaja vaan ihminen, jolla on täyteläinen elämä iloineen ja suruineen. 
  
Paretskoi osaa välillä yllättää sanankäytössään. Kaikki ei ole vain pieruhuumoria, vaan joukosta löytyy myös tällaisia helmiä: "Opettaja nousi pöytänsä takaa kuin feenix-lintu tuhkasta". 
  
Kun koulun kello kajautti ilmoille tutun blimblominsa, joka oli ehdollistanut oppilaat työntymään yhtenä laumana kohti ahtaita ulko-ovia. Se toi mieleen valtavan lintuparven, joka liikkuu ja toimii saumattomasti yhteistyössä, kuin yksilöiden sijaan se olisi yksi suuri organismi. (s. 17)
  
Arvosana:
    
Takakannesta:
Huumoria, suoraa puhetta ja ystävyyttä. Riemastuttavan sarjan neljäs osa.
  
Roni ei erityisesti pidä muutoksista, mutta yhtäkkiä hänen elämässään on roppakaupalla uusia asioita: pinkki mopoauto, isä ja sisaruksia.
  
Kun Ronin isä päättää järjestää äijjäilyviikonlopun tutustuakseen paremmin poikaansa, tiedossa on pieruhuumoria, värikuulasotaa ja yllättäviä keskusteluja. Lupauksia tehdään, rikotaan ja kadutaan, ja Roni saa huomata, ettei kaikki todellakaan ole aina sitä, miltä näyttää.
  
100 sivua, Otava 2018

Sarjassa ilmestyneet:
  • K15
  • K15 - Salaisuuksia
  • K15 - Vahinkoja
  • K15 - Lupauksia

Muualla sanottua: Kirjojen keskellä

perjantai 3. tammikuuta 2020

Joulukuun luetut ja kooste vuodesta 2019

   
Tervetuloa uudelle vuosikymmenelle! On aika koota menneen vuoden luetut, nostaa esille parhaat lukukokemukset, kauneimmat kansikuvat ja käydä läpi, kuinka vuoden lopussa päättyneille haasteille kävi. Vuoden aikana luin 145 teosta ja 31 088 sivua. Joulukuussa luin mahdottoman hyviä kirjoja. 14 teoksesta (3553 sivua) peräti viisi sai neljä tähteä tai enemmän. Näitä olivat Kymnaasi, Varjo ja riipus, Lumisisko, Taikuri ja taskuvaras sekä Veren ja luun lapset. Suosittelen lukemaan, jos eivät vielä ole tuttuja!
  • Jyri Parteskoi: K15 - Lupauksia (postaus tulossa)
  • Ilkka Auer: Kymnaasi (postaus tulossa)
  • Kore Yamazaki: Velhon morsian 9-11
  • Yukito Kishiro: Gunnm 4) Mies liekkimeressä, 5) Koston vuodenaika
  • Leigh Bardugo: Varjo ja riipus (postaus tulossa)
  • Matt Haig: Joulupukki ja minä
  • Maja Lunde: Lumisisko
  • Cecilia Heikkinen: Kissa Lempisen joulukiemura
  • Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras (postaus tulossa)
  • Nonna Wasiljeff: Tomupoika (postaus tulossa)
  • Tomi Adeyemi: Veren ja luun lapset (postaus tulossa)
     
"Virallisen" Top nine -listan sijaan valitsin omat yhdeksän suosikkiani kirjakuvista, joita vuoden aikana otin. Näistä kaikki paitsi yksi on ollut myös Instagram-tililläni, tuo vasemman alakulman kuva oli yhtenä viikkokuvana Kotimaiset kirjablogit -sivustolla, jonka yhtenä ylläpitäjä olen toiminut.
 
 
Vuoden parhaat kirjat

Luin tänä vuonna niin paljon hyviä kirjoja, että en voinut nostaa vain yhtä kirjaa jokaiselta kuukaudelta, niinpä mainitsekin kaikki, jotka tekivät suurimman vaikutuksen, jäivät vahvimmin mieleen, koukuttivat vahvimmin tai yllättivät isoimmin. Osast viime vuonna luetuista en ole vielä ehtinyt blogiin kirjoittamaan. Yhtenä kuvitettu Liekehtivä pikari, jonka postaus saanee jäädä vielä hetkeksi luonnoksiin sen jälkeen, kun J.K. Rowling päätti julkaista transfobisen tviitin.
   
 
Tilastoja vuodesta 2019:

  • Luin 57 suomalaisen kirjoittamaa kirjaa ja 43 käännöstä, englanniksi luin 5 teosta.
  • Lainasin kirjastosta 79 kirjaa ja sain arvostelukappaleena 43, omasta hyllystä luin 10 teosta.
  • Luin 22 lastenkirjaa ja 40 nuorten- ja YA-kirjaa, 11 tietokirjaa, 41 sarjakuvaa, 2 runokokoelmaa ja 3 säeromaania, 3 novelliteosta/-kokoelmaa ja yhden näytelmän.
  • Luetuista 17 oli fantasiaa ja 17 scifiä, dystopiaa/post-apokalyptisiä teemoja oli 18 teoksessa.
  • Klassikoita luin 8 ja dekkareita 3, 7 kirjoista oli historiallisia ja 7 kauhua.
  • Luin 33 eri kustantamon kirjoja, joista eniten WSOY:ltä (20), Tammelta (10), ja Karistolta (9), myös Otavalta, Likeltä, S&S:ltä, Jalavalta, Myllylahdelta, Gummerukselta, Osuuskummalta, Aula & Co:lta, Innolta ja Teokselta luin kaksi tai useamman teoksen, 19 kustantamolta vain yhden. 
  • Bloggaamatta vuoden lopussa oli 68 (enimmäkseen sarjakuvia) ja niistä 13:sta olisi tarkoitus vielä julkaista postaus alkuvuoden aikana.
  • Arvostelin 6 teosta Tähtivaeltajaan ja kaksi Nörttityttöjen blogiin ja ainakin osasta niistä olen kirjoittanut jo erillisen jutun myös oman blogin puolelle, lopuista sellainen on vielä tekeillä.
  • 2019 ilmestyneitä kirjoja luin 59, 2010-2018 ilmestyneitä 23 ja 1960-2000 ilmestyneitä 10. vanhimmat teokset olivat ilmestyneet 1831-1909 (7 teosta), joista vanhin on Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo ja nuorin Virginia Woolfin Oma huone. 
  • Vaikka suurin osa lukemistani teoksista onkin Suomesta ja englanninkielisistä maista, luin myös muunkin maalaista kirjallisuutta. Etenkin Japani on hyvin edustettuna mangan asiosta (33 teosta), mutta Pohjoismaatkin ovat ihan hyvin edustettuna, Ruotsi neljällä ja Norja kolmella teoksella. Venäjäkin on mukana yhdellä kirjalla. Yksi mielenkiintoisimpia kirjoja tuli Argentiinasta (Agustina Bazterrican Rotukarja). 
  • Kiehtovia olivat myös Yhdysvaltoihin muuttaneiden tai siellä syntyneiden eli toisen sukupolven kansalaisten kirjoittamat teokset, joita luin neljä: Elizabeth Acevedon Runoilija X (Dominica), Nicola Yoonin Aurinko on tähti (Jamaica), Leigh Bardugon Varjo ja riipus (Jerusalem) ja Tomi Adeyemin Veren ja luun lapset (Nigeria). 
  
  
Kauneimmat kannet top 10
  1. Elizabeth Acevedo: Runoilija X
  2. Sini Helminen: Maan povessa
  3. Claudia Gray: A Million Worlds With You
  4. Leigh Bardugo: Varjo ja riipus
  5. Sylvain Neuvel: Ei enempää kuin ihminen
  6. Nora Roberts: Ensimmäinen vuosi
  7. Gerry B. Ilvesheimo: Ilmestyskirja
  8. Ilkka Auer: Kymnaasi
  9. Josh Malerman: Lintuhäkki
  10. Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet
   
Helmet-lukuhaaste 2019 (Suoritettuja kohtia: 39/50)

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot - Katja Kettu: Kätilö
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Chris Rylander: Gregin legenda
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue
4. Kirjailijan ainoa teos - Agustina Bazterrica: Rotukarja
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi - Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Routasisarukset (Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia Junior -palkinnon ehdokas 2011, Tähtivaeltaja-palkinnon ehdokaslistalla 2012.)
6. Rakkausromaani - Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt - Harri Itsván Mäki: Peilipatsas (Praha)
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen - Elina Tuomi: Itsenäisiä naisia - 70 suomalaista esikuvaa
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja - Nicola Yoon: Aurinko on tähti
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Virginia Woolf: Oma huone
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan - Susan Cooper: Yllä meren, alla kiven
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Sari Luhtanen: Isadella - Sydän kylmänä
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi - Jessica Townsend: Meinioseppä - Morriganin kutsumus
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua - Laura Lähteenmäki: Yksi kevät (Suomen sisällissota)
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Eva Frantz: Osasto 23
17. Kirjassa on kaksoset - Sarah Crossan: Yksi
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Ørjan Nordhus Karlsson: Yön ja päivän välissä
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria - Tomi Adeyemi: Veren ja luun lapset
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Miklu: Paras kirja ikinä
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja - Helena Waris: Jäänvartija
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin - Mats Strandberg: Loppu
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja - Siri Pettersen: Odininlapsi
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia - Henrik Fexeus: Menetetyt (Viimeinen illuusio #1)
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema - Elly Griffiths: Korppikuningas
31. Kirjassa kuljetaan metrolla - Elizabeth Acevedo: Runoilija X
32. Kirjan nimessä on ammatti - Minna Canth: Papin perhe
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan - Jenny Han: Pojille, joita joskus rakastin
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia - Mia Myllymäki & Anu Krpinen (toim.): Metsän kronikka
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Alan Bradley: Kuolon kultaiset kiehkurat
36. Kirjassa ollaan yksin - Jean Hegland: Suojaan metsän siimekseen
37. Pienkustantamon julkaisu - Anni Nupponen: Valkoinen kaupunki (Osuuskumma)
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja - Kate Chopin: Herääminen
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää - Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - Nefetiti Malaty: Ei äitimateriaalia
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä - Sanna Isto: Sirpale
45. Kirjan nimessä on kieltosana - Sylvain Neuvel: Ei enempää kuin ihminen
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö - Jenni Holma, Veera Järvenpää ja Kaisu Tervonen: Näkymätön sukupuoli - Ei-binäärisiä ihmisiä
47. Kirjassa on alle 100 sivua - Jyri Paretskoi: K15 - Vahinkoja (80 s.)
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja - Nonna Wasiljeff: Tomupoika
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
     
Mennään metsään -lukuhaaste (Suoritettu taso: Korpimetsän kulkija)
  
1. Siri Pettersen: Odininlapsi
2. Jean Hegland: Suojaan metsän siimekseen
3. Sini Helminen: Maan povessa
4. Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli
5. Elly Griffiths: Korppikuningas
8. L.M. Montgomery: Anna ystävämme
9. Nora Roberts: Toinen koitos
10. Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet
11. Max Brallier & Douglas Holgate: Maailman viimeiset tyypit - Zombiparaati
12. Johanna Hulkko: Geoetsivät ja vaeltava aave
13. Anu Holopainen: Kilikorven vampyyri
14. Mia Myllymäki & Anu Korpinen (toim.): Metsän kronikka
15. Tomi Rantala: Metsäläiset
16. Ilkka Auer: Kymnaasi
17. Leigh Bardugo: Varjo ja riipus
18. Tomi Adeyemi: Veren ja luun lapset
   
  • Sarah Crossan: Yksi (Linja: Omien keskellä)
  • Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras (Linja: Taikapiiri)
         
YA-haaste 
  • Sijoittuu toiseen maailmaan: Henrik Fexeus: Ontot
  • Kotimainen kirja: Johanna Hulkko: Suojaava kerros ilmaa
  • LGBTQ+ aihe: Sari Luhtanen: Isadella - Sydän kylmänä
  • Pohjoismainen kirjailija (ei Suomi): Mats Strandberg: Loppu
  • Kirja listalta Top 100 YA Books: Leigh Bardugo: Varjo ja riipus
  • Historiallinen romaani: Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras
  • Oma suosikkigenre: Helena Waris: Jäänvartija
  • Sijoittuu nykyaikaan: Jyri Paretskoi: K15 - Lupauksia
  • Rodullistettu kirjailija: Nicola Yoon: Aurinko on tähti
  • Blogista tai Instagramista bongattu: Tomi Adeyemi: Veren ja luun lapset
  • Kirja omalta TBR-listalta: Nonna Wasiljeff: Tomupoika
  • Esikioskirja: Mikko Koiranen: Nauhoitettava ennen käyttöä
  • Julkaistu vuonna 2018: Sarah Crossan: Yksi
  • Julkaistu vuonna 2019: Kirsti Kuronen: Merikki
   
Bingon sain rivillä: Pohjoismainen kirjailija - Sijoittuu nykyaikaan - Kirja omalta TBR-listalta - Esikoiskirja - Julkaistu vuonna 2019
   
 
Kirjahyllyn aarteet -lukuhaaste 
   
    
Vuodelle 2020 jatkuvat lukuhaasteet
  
Marko Suomi haastoi Twitterissä olevat kirjaihmiset lukemaan ja jakamaan kokemuksensa edes yhdestä YA-kirjasta vappuun 2020 mennessä aihetunnisteella #yahaaste. Se tulikin hyvään saumaan, kun tuo toinen YA-haaste loppui nyt tammikuun alussa. 
 
#Hyllynlämmittäjä 2020
  
Hauskasti hyllynlämmittäjä pinooni valikoitui tällä kertaa perätin kolme sarjojen jatko-osaa, joiden edellisen osan olen lukenut niin ikään hyllynlämmittäjä-haasteeseen. Viime vuonna luin pinostani neljä kirjaa, mikä ei ole ollenkaan huono saavutus sekään. Luetut olivat Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen Routasisarukset, Siri Pettersenin Odininlapsi, Susan Cooperin Yllä meren, alla kiven ja L.M. Montgomeryn Anna ystävämme. Näistä peräti kolme on myös vuoden parhaita lukukokemuksia! Kuusi tämän vuoden pinon teoksista ostin Helsingin kirjamessuilta viime syksynä, eli pitkään eivät ehtineet unohtua hyllyjen uumeniin, mutta ehkäpä se ei tämän haasteen aikana haittaa. Löydätkö muuten kuvan kirjoista sen, jonka selkämyksessä on typo?
  

  • Agatha Christie: Kurpitsajuhla
  • Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Hiekkasotilaat
  • John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään
  • Julie Murphy: Dumplin
  • Sara Pennypacker: Pax
  • Siri Pettersen: Mätä
  • Aprilynne Pike: Wings
  • Philip Pullman: Salaperäinen veitsi
  • Rainbow Rowell: Eleanor & Park
  • Annukka Salama: Käärmeenlumooja
  • Mats Strandberg & Sara B. Elfgren: Piiri
  • Maria Turtschaninoff: Maresi
    
Tammikuun lukupinossa
    
  • Octavia E. Butler: Aamunkoitto
  • Briitta Hepo-oja: Suomea lohikäärmeille
  • Vuokko Hurme: Kiepaus
  • Taru Kumara-Moisio: Ihmisversoja
  • Santa Montefiore & Simon Sebag Montefiore: Lontoon kuninkaalliset kanit
  • Heather Morris: Auschwitzin tatuoija
  • Rainbow Rowell: Eleanor & Park
  • Chris Rylander: Gregin kirous

maanantai 23. joulukuuta 2019

Testissä Mitä luen - Lukupäiväkirja

   
Tuuma-kustannus lähestyi minua jokin aika sitten sähköpostilla ja kysyi haluaisinko ottaa vastaan heidän uuden Mitä luen - Lukupäiväkirjansa. Mitään velvoitetta postaamiseen ei ollut, mutta kiinnostuin tästä ja saatuani kirjan sekä täytettyäni sitä nyt useamman kirjan kohdalta olin varma siitä, että voisin hyvillä mielin kirjoittaa tästä blogiini. Mainitsinkin tämän viime hetken joululahjakirjavinkeissäni. 
  
Olen käyttänyt joskus yli 10 vuotta sitten paperista lukupäiväkirjaa. Ostin taskukokoisen pienen kirjan Kirjatorilta ollessani lukiossa. Siinä merkittiin aukeamalle neljän kirjan tiedot ja jokaiselle oli annettu muutama rivi tilaa lainaukselle tai ajatuksille. Pieneen kirjaan mahtui hyvin parinkin vuoden luetut, etenkin kun luin paljon mangaa ja merkitsin sarjojen luetut numerot samaan tilaan. 
  
Blogin aikana olen tehnyt lukumuistiinpanoja niin post-it -lapuille, vihkoon kuin puhelimen muistioonkin. Tämä uusi lukupäiväkirja onkin auttanut tallentamaan ja jäsentelemään ajatuksia lukemisen aikana, joten siitä tulee olemaan paljon apua kirja-arvosteluja tehdessäni. 
   

Lukupäiväkirjan sivuille täytetään kulloisenkin luettavan kirjan tiedot. Valitsin omalla kohdallani tavaksi kirjata ylös vain romaanit. Koristelin aukeamat luettavan kirjan väriteeman mukaisesti teipeillä ja tarroilla. Joku toinen voisi käyttää vaikkapa tusseja ja puuvärejä tai jättää sivut sellaisekseen. 
  
   
Lukupäiväkirjaan voi merkitä myös lukutavoitteita, esimerkiksi luettuaan tietyn aikaa/päivä tai kun saa hyvän fiiliksen lukemisen jälkeen ja laatia listan luettavista (olen itse listaihmisiä jä tämä oli ihana ominaisuus, kirjoitinkin tähän kohtaan kevään uutuuksista eniten odottamani kirjat). Ajattelin merkitä kalenteriin ne päivät, kun olen julkaissut blogipostauksen. 
   
    
Sivuilta löytyy myös tietokirjabingo, tilaa Helmet-lukuhaasteen seuraamiseen, kuva kirjahyllystä, johon voi täyttää luettujen kirjojen nimet (tämä otin käyttööni #hyllynlämmittäjä-haasteelle) sekä aivan lopussa yhteenveto luetuista kirjoista ja kirjojen hautausmaa, jonne voi hautakiven näköisiin laatikoihin kirjata ylös ne kirjat, jotka jäivät kesken ja miksi näin kävi. 
  
  
Tällaiset valmiiksi laaditut lukupäiväkirjat eivät välttämättä sovi jokaiselle, mutta jos pidät listoista ja kirjoitat muistiinpanoja kirjoista epämääräisille muistilapuille (niin kuin minä), kannattaa kokeilla olisiko tästä apua lukumuistojen jäsentämiseksi. Mitä luen - Lukupäiväkirjasta ovat kirjoittaneet myös kirjabloggaaja Amma ja Leonardo da Vinkki. 
  
Plussat:
+ Tyylikäs ulkoasu ja sisältö
+ Jokaisella kirjalla kokonainen aukeama tilaa merkinnöille
+ Helmet-lukuhaasteeseen varatut sivut
+ Mahdollisuus muokata sivuja oman näköiseksi
+ Laadukas paperi 
+ Kirjanmerkkinauha 
   
Miinukset:
- Ei omaa riviä suomentajan tai kuvittajan nimille
- Ei paikkaa sivumäärälle ja alkuperäisteoksen nimelle
- Muutama laatikko on liian pieniä, esimerkiksi merkittävimmälle lainaukselle annettu tila ei riitä
- Kansi naarmuuntuu helposti

perjantai 20. joulukuuta 2019

Kirjabloggaajien joulukalenteri - Luukku 20

   
"Olimme vain kaksi onnellista ihmistä, jotka eivät oikeastaan kuuluneet minnekään.

Joulupukki.
Ja minä."
   
  
Osallistuin jälleen kirjabloggaajien perinteiseen joulukalenteriin ja suunnittelin myös tämän vuoden kalenterikuvan. Valitsin itselleni luukun 20, jonka sattumalta olin valinnut viime vuonnakin! Eilen luukku aukeni Kulttuuri kukoistaa -blogissa ja huomisen luukku ilmestyy Nannan kirjakimara -blogiin.  Lista kaikista joulukalenteriin osallistuvista löytyy Oksan hyllyltä -blogista. Parin viime vuoden aikana olen luukussani esitellyt Matt Haigin jouluisan lastenkirjan, ja tällä kertaa vuorossa on kolmas osa Joulupukki ja minä. 
  
Tiesitkö että Tonttuvaarassa mennään naimisiin nauramalla yhdessä samaan aikaan vihkitoimituksen aikana, nisseillä ei ole nimiä tai sukupuolta ja kuinka tonttumatematiikka eroaa omastamme? Lukemalla tämän kirjan saat tietää tämän ja paljon muutakin! Lukija päsee myös tutustumaan Pääsiäispupuun.  
  
Tämä on Tonttuvaara. Missään ei ole järkeä. (s. 115)
  
Kuten edellisessäkin osassa, päähenkilö on orpotyttö Amelia, jonka joulupukki otti maatkaansa. Vaikka Amelia onkin päässyt pois inhottavasta orpokodista, hän ei silti koe kuuluvansa Tontuvaaraankaan. Tonttuvaara sijaitsee Suomessa, hyvin, hyvin pohjoisessa, eikä sitä näy kartoissa. Ei ainakaan ihmisten tekemissä. 
  
Ymmärsin, että taikuus ei poista kaikkia ikäviä asioita elämästä - on vain helpompi selviytyä ikävistä asioista, kun tietää, että elämässä voi olla taikaa. (s. 195)
     
Osa tontuista suhtautuu Ameliaan epäileväisesti, koska hän on ihminen. Etenkin Kip, joka joutui lapsena ihmisten sieppaamaksi ja Vodol-ukki, joka juonittelee jälleen jotain. Hän kirjoittaa valeuutisia, joilla pyrkii nostamaan itsensä Tonttuvaaran johtajaksi ja syrjäyttämään joulupukin. Amelia joutuu vaaralliseen seikkailuun auttaessaan joulupukkia ja Mary-muoria, mutta onneksi kaikki päättyy hyvin joulun ihmeen ansiosta!
  
Nuusa päästi naurahduksen, joka ei oikestaan kuulostanut ollenkaan naurulta. "Totuuden torvi. Ei siinä ole titenkään kyse totuudesta. Vodol-ukki ei välitä totuudesta. Hän ei välitä muusta kuin sanomalehtien myynnistä. Ja hän saa niitä myytyä valehtelemalla. Hän saa kaikki pelkäämään asioita, joita ei edes ole olemassa. -- Hän väittää, että minä olen se, joka keksii juttuja. Hän sanoo niitä valeuutisiksi. En kuitenkaan ole ikinä julkaissut juttua, joka ei pitäisi paikkaansa. Mitä järkeä olisi sanomalehdessä, joka ei kerrro uutisia siitä, mitä oikeasti tapahtuu?" (s. 150-151)
"Tontut -- eivät ajattele omilla aivoillaan. Heillä on tapana uskoa siihen, mitä lehdissä lukee. (s. 266)
  
Kirjaan oli jäänyt useampia harmittavia kirjoitus- ja huolimattomuus virheitä. Esimerkiksi sivulla 11 kerrotaan tontusta, "joka kiillotti pientä valkoista rekeä, joka kiillotti pientä valkoista rekeä". Yhdessä kohtaa puhutaan "löysästä" ohjuksesta, mutta itse olisin mieltänyt kyseiseen kohtaan (alkukielisen sanan ollessa todennäköisesti loose) kuvailusanaksi mieluummin holtiton. Sivulla 172 oli myös erikoinen rivinvaihto kesken lauseen. 
   
Joulu-sarja taitaa jäädä trilogiaksi, päätellen siitä, mitä kirjan viimeisessä luvussa kerrotaan, mutta tänä vuonna ilmestyi kirjojen maailmaan sijoittuva lyhyempi teos nimeltään Totuuskeiju, joka kertoo keijusta, joka ei voi koskaan valhedella ja joutuu siksi välillä hankaliin tilanteisiin. Näitä voi suositella koko sydämestä joulukirjoiksi. Sarjan ensimmäinen teos on aluksi aika surullinen, mutta sillekin kannattaa antaa tilaisuus ihastuttaa. Chris Mouldin kuvitus on myös viihdyttävää. 
    
"Kirjat", joulupukki sanoi, "ovat lahjoista parhaita. Mikään muu ei vedä niille vertoja." (s. 124)
  
Arvosana:
    
Takakannesta:
APUA! Tonttuvaara valmistautuu taisteluun, sillä kateudesta vihreä Pääsiäispupu armeijoineen on päättänyt tuhota joulun.
  
Elämä ihmisenä Tonttuvaarassa ei aina ole helppoa, vaikka ottovanhempasi olisivatkin itse Joulupukki ja Mary-muori. Sekin on vähän ärsyttävää, että joululauluja pitää laulaa joka päivä, myös kesällä, tai että reputtaa toistuvasti leluntekokokeissa. Kaiken lisäksi ulkona on hirvittävän kylmä, koko ajan. Mutta kun kateudesta vihreä Pääsiäispupu armeijoineen pistää käyntiin raivokkaan hyökkäyksen joulun lopettamiseksi, Amelia, Joulupukki, Mary ja tontut joutuvat tositoimiin. Vain he voivat pelastaa joulun, mutta onko pupuarmeija liian voimakas vastus jopa heille…
  
Joulupukki ja minä takaa jälleen hyvän mielen joulun koko perheelle kuten edeltäjänsä Poika nimeltä Joulu (2016) ja Tyttö joka pelasti joulun (2017).
  
Matt Haig on palkittu bestsellerkirjailija, joka kirjoittaa aikuisten lisäksi myös lasten- ja nuortenkirjoja. Kuvittaja Chris Mould aloitti taideopinnot kuusitoistavuotiaana. Hän rakastaa työtään ja haluaa tehdä kirjoja, joita olisi lapsena itse toivonut omaan kirjahyllyynsä.
     
Suomentanut: Sarianna Silvonen, 309 sivua, Aula & Co 2018
    
Kuvittanut: Chris Mould
  
Alkuperäinen nimi: Father Christmas and Me (2017)

Sarjassa ilmestyneet:
  
Kirja on luettu myös täällä: Kirjojen keskellä
   
   
"Mistä sinulle tulee joulun tunnelma?"
    
Piparkakkujen, kuusenhavujen, joulusuitsukkeen ja kaakaon tuoksusta. 
Koristellusta joulukuusesta, enkelikellon kilinästä...
       
   
Toisena joulukirjana esittelyvuorossa on Maja Lunden kirjoittama ja Lisa Aisaton hurmaavasti kuvittama Lumisisko. Sekin kuuluu kategoriaan surulliset joulukirjat, mutta joka päättyy onnellisesti. 
  
Päähenkilö on pian 11-vuotta täyttävä Aatto-poika. Hänen perhettään on koskettanut suuri suru puoli vuotta aikaisemmin, kun hänen isosiskonsa kuoli. Kotona kaikki on ankean harmaata - kuvitusta myöten. Äiti ja isä tuntuvat vain valjuilta kopioilta itsestään ja joulukoristeitakaan ei ole otettu esille, vaikka aattoon on aikaa vain muutama päivä. Aatto yrittää tuoda joulun tunnnelmaa kotiin pikkusiskonsa Viljan takia, mutta onnistuuko hän siinä ajoissa? 
  
"Millaista teillä on nyt kotona?" 
"Kaikki ovat hiljaa. Tuntuu siltä, että äiti ja isä eivät aio viettää tänä vuonna joulua. He ovat ehkä unohtaneet, miten sitä vietetään." (s. 112)
  
Aatto yrittää unohtaa surunsa uimalla. Eräänä päivänä ollessaan uimahallissa hän huomaa punaisiin pukeutuneen tytön katselevan häntä ulkoa. Lähtiessään uimahallista, Aatto tapaa Hetaksi itsensä esittelevän tytön. Samastuin Hetaan suuresti, koska Aatto ajattelee hänestä näin: "En ollut koskaan tavannut ketään, joka puhui noin paljon ja noin nopeasti." Kun Aatto viettää aikaa Hetan kanssa, kirjan väristyskin muuttuu kirjavammaksi.
  
Joulusääntö numero yksi: Joulua ei voi koskaan olla liikaa. (s. 52)
     
Heta kutsuu Aaton kotiinsa juomaan kaakaota. Tytön kotitalo Villa Kuisti on maagisen kaunis paikka, jossa jokainen huone pursuilee värejä ja joulukoristeita. Niitä löytyy jopa vessasta ja siivouskomerosta, jotta huoneille ei tulisi paha mieli. Opin, että Norjassa adventtikynttilät ovat violetteja! 
  
Avasin toisen oven. Sen takana oli iso kirjasto, jonka kaikki seinät olivat kirjojen peitossa. -- Useimmat näyttivät vanhoilta, ja niiden tummanpunaisissa nahkaselkämyksissä oli kultakirjaimia. (s. 29)
    
Kirja on jaettu 24 lukuun ja sitä voikin lukea joulukalenterimaisesti luvun päivässä joulukuun aikana. Ihastuttavan kuvituksen lisäksi kirjan kansien väliin kätkeytyy mysteeri, jonka itse kyllä arvasin jo aikaisessa vaiheessa, mutta se ei kyllä haitannut ollenkaan, sillä oli kivaa etsiä johtolankoja ja pähkäillä, olisiko arvaukseni oikeassa. Erittäin suositeltavaa luettavaa ääneen ja sujuvasti lukevalle itsenäisesti yhdeksänvuotiaasta eteenpäin. Koska kirja on hyvin surullinen, se ei välttämättä sovi kaikkein herkimmille.
  
Arvosana:
    
Takakannesta:
Ihmeellinen tarina herättää henkiin joulun taian
   
Jouluaatto lähestyy, mutta Aaton kotona ei ole otettu esiin edes kynttilöitä, puhumattakaan muista koristeista. Aatolle joulu on erityisen tärkeä, sillä se on hänen syntymäpäivänsä: hän täyttää 11 vuotta. Näyttää vain siltä, että tänä vuonna joulua ei tule. Äiti ja isä ovat vain varjoja itsestään, surullisia ja poissaolevia. Pikkusiskokin yrittää olla mahdollisimman hiljaa ja huomaamaton.
  
Aatto pakenee kodin ikävää tunnelmaa uimahalliin. Eräänä päivänä hän kohtaa uimahallin ulkopuolella saman ikäisen tytön, jonka ilo ja innostus ovat tarttuvaa laatua. Erikoisesti puhuva ja nauravainen Heta asuu ihmeellisessä talossa, jonka jokainen huone on täynnä joulun tunnelmaa. On kuin talo olisi lumottu. Entä kuka on synkkä mies, joka kiertelee talon lähistöllä?
  
Lumisisko on taianomainen kertomus surusta, myötätunnosta, ystävyydestä ja rakkaudesta. Kirjaa myytiin Norjassa yli 160 000 kappaletta ensimmäisenä vuonna, ja sen oikeudet on myyty yli 20:een maahan.
  
Mehiläisten historian kirjoittanut Maja Lunde ja palkittu kuvittaja Lisa Aisato ovat luoneet unohtumattoman kertomuksen. Kirjan 24 lukua ovat täynnä pakahduttavia tunteita, arvoituksia, lunta ja yllättäviä käänteitä. Upea nelivärikuvitettu teos on tämän ja tulevien joulujen suosikki kaikenikäisille. Kun kirja on luettu, joulu on täällä.
     
Suomentanut: Katriina Huttunen, 192 sivua, S&S 2019
    
Kuvittanut: Lisa Aisato
  
Alkuperäinen nimi: Snøsøsteren (2018)