"Tässä paholaisen odotushuoneessa ei totisesti ole kunnon miehiä tungokseen asti."
Arvostelukappale
Lukuhaasteissa: Scifi-lukuhaaste
Ørjan Nordhus Karlssonin useasta näkökulmasta kerrottu Yön ja päivän välissä oli yksi viime vuoden yllättäjistä ja päätyi parhaiden lukukokemusten joukkoon. Tartuin kirjaan vailla mitään muuta ennakkotietoa kuin mitä takakansi ja kustantamon sivu kirjasta kertoivat. Kyseessä on siis scifiteos, joka sijoittuu sadan vuoden päähän tulevaisuuteen. Voisinpa väittää teoksessa olevan aineksia kyberpunkiinkin.
Päähenkilö on haastavien tilanteiden kovaksi hioma, biotuunattu 33-vuotias Marko Eldfell. Hän on monien metsästämä sotilaskarkuri, joka yrittää vain elää elämäänsä mahdollisimman huomaamattomasti, mutta joutuu silti odottamattomiin tilanteisiin. Marko on todella kiinnostava hahmo. Pidin hänestä heti alusta alkaen, sillä vaikka hän saattaakin olla taistelujen arpeuttama, äkkiseltään pelottavalta vaikuttava ilmestys, hänessä on paljon pehmeitäkin puolia.
Takakansi sanoo sisällön olevan hengästyttävän vauhdikasta ja olen samaa mieltä. Paljoa ei olla paikallaan, vaan koko ajan mennään ja talla pohjassa. Mikä ei tällaisessa kirjassa haittaa ollenkaan. Mutta aivan päätöntä kohellusta tämä ei kuitenkaan ole. Toiminnalla on aina jokin syy (sekä seuraus) ja monet kohtaukset tuntuvat hyvin pelimäisiltä (kuten seuraavat kaksi lainausta osoittavat, joskin minusta tuntuu, että jälkimmäisen katkelman kuskilla tulisi olla käsissään ohjakset, ei suitset).
Suomennos on loistava, kuten olen osannut alkaa Likeltä odottamaankin. Kirjan taidokkaan käännöksen takana on Aino Ahonen. Ilahduin mahdottomasti, kun huomasin, että tässä käytettiin sanaa drone suomentamattomana, sillä drooni on minusta aivan kauhea viralliseksi käännökseksi. Vain parissa kohtaa jäin miettimään käännöstä. Esimerkiksi viikatelanka ihmetytti, vaikka sanana se onkin loistava. Pohdin nimittäin, onko kyseessä siis razor wire -tyyppinen asia, vai ihan oma futuristinen juttunsa?
Teoksen kuvailut olivat todella hienoja. Muutamia suosikkejani: "Talossa oli hiljaista kuin viikinkihaudassa, ja yhtä tyhjää", "vartiotornit kyyhöttivät sisäänkäynnin päällä kuin kaksi lihavaa korppikotkaa", "hän oli luultavasti vain varjo muiden varjojen joukossa, mitätön nippeli isossa koneistossa", "nenä sojotti vasemmalle kuin haaksirikkoutunut laiva", "hikipisarat alkoivat tipahdella otsalta lattialle. Niiden jättämät vanat toivat Markolle mieleen etanaliman", "helvetillinen rytinä, kuin hulluksi tullut sirkkelisaha, leikkasi pois loput lauseesta".
Päähenkilö on haastavien tilanteiden kovaksi hioma, biotuunattu 33-vuotias Marko Eldfell. Hän on monien metsästämä sotilaskarkuri, joka yrittää vain elää elämäänsä mahdollisimman huomaamattomasti, mutta joutuu silti odottamattomiin tilanteisiin. Marko on todella kiinnostava hahmo. Pidin hänestä heti alusta alkaen, sillä vaikka hän saattaakin olla taistelujen arpeuttama, äkkiseltään pelottavalta vaikuttava ilmestys, hänessä on paljon pehmeitäkin puolia.
Sotilaalliset biosentriset sovellukset erottivat Markon ja ehkä non sata muuta miestä ja naista maailman muusta väestöstä. Biosovellukset oli kytketty suoraan hermostoon, ja ne sallivat hänen kasvattaa hetkellisesti jalka- ja käsivoimiaan, parantaa kognitiivisia kykyjään, tarkentaa pimeänäköään ja lisätä hapenottokykyään. (s. 12)
Takakansi sanoo sisällön olevan hengästyttävän vauhdikasta ja olen samaa mieltä. Paljoa ei olla paikallaan, vaan koko ajan mennään ja talla pohjassa. Mikä ei tällaisessa kirjassa haittaa ollenkaan. Mutta aivan päätöntä kohellusta tämä ei kuitenkaan ole. Toiminnalla on aina jokin syy (sekä seuraus) ja monet kohtaukset tuntuvat hyvin pelimäisiltä (kuten seuraavat kaksi lainausta osoittavat, joskin minusta tuntuu, että jälkimmäisen katkelman kuskilla tulisi olla käsissään ohjakset, ei suitset).
Hän tutki ruumiit. Saalis ei ollut hassumpi. Hän löysi gangstereilta kaksi konepistoolia, joista toinen oli ladattu panssaria läpäisevillä ammuksilla, neljä täyttä lipasta, käsikranaatin ja Snickersin.
Kaikkein eniten hän ilahtui suklaapatukasta. (s. 88)
Tällaista tapahtuu vain elokuvissa. Marko nousi istumaan ja varisteli heiniä takistaan. Kärry, johon hän oli ikkunan läpi syöksyttyään niin odottamatta tipahtanut, keinahteli hieman sivusuunnassa, ja rautavahvisteiset pyörät iskivät kipinää katukivistä. Kuski nuokkui etukenossa suitset löysänä käsien välissä. Nukkuiko hän? Siltä vaikutti. Mutta hevonen tuntui tietävän, minne sen piti mennä. (s. 189)
Suomennos on loistava, kuten olen osannut alkaa Likeltä odottamaankin. Kirjan taidokkaan käännöksen takana on Aino Ahonen. Ilahduin mahdottomasti, kun huomasin, että tässä käytettiin sanaa drone suomentamattomana, sillä drooni on minusta aivan kauhea viralliseksi käännökseksi. Vain parissa kohtaa jäin miettimään käännöstä. Esimerkiksi viikatelanka ihmetytti, vaikka sanana se onkin loistava. Pohdin nimittäin, onko kyseessä siis razor wire -tyyppinen asia, vai ihan oma futuristinen juttunsa?
Teoksen kuvailut olivat todella hienoja. Muutamia suosikkejani: "Talossa oli hiljaista kuin viikinkihaudassa, ja yhtä tyhjää", "vartiotornit kyyhöttivät sisäänkäynnin päällä kuin kaksi lihavaa korppikotkaa", "hän oli luultavasti vain varjo muiden varjojen joukossa, mitätön nippeli isossa koneistossa", "nenä sojotti vasemmalle kuin haaksirikkoutunut laiva", "hikipisarat alkoivat tipahdella otsalta lattialle. Niiden jättämät vanat toivat Markolle mieleen etanaliman", "helvetillinen rytinä, kuin hulluksi tullut sirkkelisaha, leikkasi pois loput lauseesta".
Miehen iho oli vaaleansininen ja monin paikoin täysin läpinäkyvä. Kuin kovakuorinen korvameduusa. Verisuonet kiemurtelivat mutkikkaana verkostona kallon lasimaisen luuston päällä, ja sen alta Marko erotti harmaan aivoaineen. Tosin harmaa ei oikein riittänyt kuvaamaan sitä. Epätasaisella pinnalla tanssahteli pieniä valonvälähdyksiä, sähköisiä tulikärpäsiä. (s. 168)
En löytänyt ainuttakaan blogipostausta tästä kirjasta, mikä on todella sääli. Kansikuva ei kieltämättä ole kaikkein houkuttelevin, mutta suosittelen todella lämpimästi tarttumaan tähän. Yön ja päivän välissä on minun vuoden 2019 luettujen kärkijoukkoa ja odotan mielenkiinnolla trilogian seuraavaa osaa!
Arvosana:
Takakannesta:
Hengästyttävän vauhdikas ja ylistetty scifitrilogian aloitusosa
Sadan vuoden päästä eliitti hallitsee rautaisella otteella maailmaa, jossa muut elävät rikollisuuden ja köyhyyden kurimuksessa. Sotilasyksiköstään karannut Marko Eldfell pakenee takaa-ajajiaan henkensä edestä. Geenikokeiden seurauksena hänestä on tullut vaarallisen tehokas taistelukone. Mutta äärikykyjen aktivoiminen tekee hänestä myös haavoittuvan – liikkuvan maalin vihollistensa tähtäimeen.
Suomentanut: Aino Ahonen, 345 sivua, Like 2019
Alkuperäinen nimi: Huset mellom natt og dag (2014)
