Eläimellistä menoa

“- Mä olen ihan outo.

- Niinkö? Akseli sanoi oudon energisenä. - Sehän on mahtavaa!

- Ai mahtavaa? Anni kysyi. - Miten niin?

- Outolinnut ovat just parhaita. Ei ketään täysin normaalia ole olemassakaan.”

    

Molemmissa tämän postauksen lastenkirjoissa on eksoottisia lemmikkejä, jotka ovat varsin haastavia etenkin ensimmäiseksi lemmikiksi.

Kaisa Paaston esikoisteos Anni kaverinkesyttäjä oli oivallinen pikku lukupala ystävänpäivän seutuun. Ilmeikkäästä kuvituksesta vastaa Mari Ahokoivu.

  

Anni on neljännellä luokalla ja yksinäinen. Hänen paras kaverinsa Miisa muutti toiseen maahan, eikä oikein pidä enää yhteyttä. Toisaalta ei Annikaan ole oikein viestitellyt, sillä eihän hänellä ole mitään kuulumisia. Hän miettiikin, pitäisikö etsiä uusi ystävä, mutta kuinka se tapahtuu?

  

Anni ei ollut koskaan itse hankkinut kaveria! Äiti ja miisan äiti olivat laittaneet hänet ja Miisan vierekkäin hiekkalaatikkoon, kun he olivat vielä taaperoita isoissa haalareissa, joten sitä ei laskettu. -- Olipa yllättävä havainto. Anni ei ollut kertakaikkiaan ikinä ystävystynyt kenenkään kanssa. Eihän kukaan opi sellaista uutta taitoa 10-vuotiaana. (s. 44)

  

Kun kaverikaksikon toinen puolikas puuttuu, tulee Annista Koulu-Anni, ujo, möllöttävä tyyppi kuin meduusa merivirrassa. Hän ei oikein osaa enää hymyilläkään. “Tuntui, että se kävi kömpelösti. Kuin hän olisi ollut satavuotias mummeli, joka ei ole hymyillyt 50 vuoteen.”

  

Koulu-Anni ei yleensä saanut sanaa suustaan tai sitten kiekaisi jotakin älytöntä, kuten äsken. Anni toivoi, että Koulu-Anni joskus suvaitsisi häipyä ja jättäisi jäljelle vain oikean Annin. Ei tulisi ikävä. (s. 21)

  

Anni päättää kesyttää itselleen kaverin. Olisikohan kouluun saapunut uusi oppilas Riia hyvä valinta? Tällä kun ei vaikuta vielä olevan ystäviä luokassa. Kotona on uusi minipossu, johon siihenkin vielä luodaan suhdetta. Mitä tehdä, kun paljon haluttu lemmikki ei haluakaan kesyyntyä? Pitäisikö jatkaa sinnikkäästi vai luovuttaa?

  

- Miksi meillä on possu? Siitä ei ole mitään iloa. Maailman typerin lemmikki! 

- Sinähän sitä halusi, äiti hämmästyi. - Ruinasit lemmikkipossua monta kuukautta. 

- Ja sinä suostuit! Anni huusi ja marssi yläkertaan. (s. 47)

  

Yhdeksän vuotta vanhempi isoveli toipuu selkäleikkauksesta ja kipuilee jatko-opiskelupaikkoihin hakemisen kanssa. Akselin ja Annin sisarussuhde oli todella sydäntä lämmittävästi kuvattu. Itsellänikin on iso ikäero vanhempiin siskoihin, toiseen 12 ja toiseen 18 vuotta, mutta lastenkirjoissa en ole kovin usein huomannut näin isoja ikäeroja.

 

Akseli makasi sängyssä selällään ja tuijotti kattoon. Anni laskeutui lattialle sängyn viereen ja asettui selälleen makaamaan. Katossa ei näkynyt mitään ihmeempää, vaan tavallisia oksankuvioita. Ne olivat melko samanlaisia kuin hänen huoneessaan. Täälläkin oli suipponenäinen kettu, mutta tämä hymyili enemmän kuin hänen huoneensa kettu. 

-- 

- Mitä me katsellaan? Anni kysyi. 

- Tulevaisuuteen, Akseli sanoi veltosti. (s. 33)

  

Luvut on nimetty hauskasti, kuten “Luku 4, joka maistuu möhnäiseltä” ja “Luku 13, jossa on märkiä tunteita”. Huomasiko muuten kukaan muu, että naapurin nimi muuttui oudosti kesken kohtauksen Kaukosta Kaleviksi sivulla 69? Elämänmakuinen ja aidon kuuloinen kertomus 10-vuotiaan arjesta ongelmineen ja iloineen. Oikein kiva lukuvinkki sujuvasti lukevista ekaluokkalaisista eteenpäin. Tuleekohan tähän jatko-osia?

  

(Ps. Näin korona-aikana tarttuu välillä kirjoissa pieniin yksityiskohtiin, kättelyihin, kahvilassa tai konsertissa käymiseen, työpaikalle menemiseen, maskittomuuteen, siis ihan normaaleihin arjen asioihin, joita itse kukainenkin jo kaipaa ajalta ennen. Siksi olikin jännittävää lukea seuraava lause: “Oli sellainen kutkuttava poikkeustilanteen tuntu kuin lumimyrskyn tai sähkökatkon aikana.” Teksasilaisille ei ehkä ihan niin kutkuttava tunne... Enkä muuten muista, milloin viimeksi on missään tullut vastaan possunuha!)

  

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Serranon perhe -meininkiä kotona ja koulussa!

  

Anni kaverinkesyttäjä on alakouluikäisille sopiva sympaattinen tarina kivoista ja oudoista tyypeistä.

  

10-vuotias Anni on kekseliäs, energinen ja hauska – siis kotosalla. Valitettavasti Koulu-Anni on paljon vaisumpi tapaus, eikä uutta ystävää tahdo millään löytyä parhaan kaverin muutettua pois. Kotonakaan kaikki ei mene nappiin, kun uusi lemmikkipossu Vaappu ei suostu kesyyntymään vaan mököttää pöydän alla. Annin on pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä kaverinkesyttäjäksi. Eiköhän siihen samaan syssyyn kesyynny yksi vastahakoinen possukin

  
116 sivua, Tammi 2020
  
Kuvittanut: Mari Ahokoivu
  
Luettu myös täällä: Lukuhirmu Hertan lukuvinkit, Maaseudun tulevaisuus, Siniset helmet, Kirjavinkit, Viihdevintiöt, Luetaanko tämä?, Lastenkirjahylly, Kallellaan kertomuksiin
 
Samankaltaista luettavaa: Riina ja Sami Kaarla: Pet Agents -sarja, Joan Carris: Meille tuli minipossu

*****

  

“- Nakke on valkoinen kultatöyhtökakadu.

Sillä on keltainen töyhtö päälaella.”

    

  

Arvostelukappale

  

Heppakirjoistaan tunnetun Merja Jalon uusi lastenkirjasarja Kotikulman etsivät alkaa Kadonneen linnun salaisuudella. Kirjan kuvituksesta vastaa Reija Kiiski.

  

Kolmasluokkalainen Markus ja hänen pikkusiskonsa Lisa ovat juuri perustaneet oman etsivätoimiston. Lisa tosin vähän epäilee, mahtaakohan heidän pienessä kylässään tapahtua koskaan karkkinäpistyksiä hurjempien rikoksia.

  

Yllättäen he saavatkin heti pari tapausta ratkottavakseen. Etsitään piilotettua testamenttia ja pian katoaa naapurin Linnean uusi papukaija. On nähty outo hiippari Linnean kodin lähellä. Voisiko tämä olla myös linnunnappaaja?

  

Lisakin halusi lemmikin, mutta vanhemmat eivät suostu ottamaan heille edes akvaariokaloja. -- Miksi heillä ei voinut olla lemmikkiä - kissaa, koiraa tai vaikkapa hevosta? (s. 10)

  

Sopivasti jännittävä etsiväkirja vasta lukemaan oppineista eteenpäin.

  

Itse en hankkisi lapselle lemmikiksi papukaijaa, ne nimittäin ovat todella vaativia eläimiä mm. ruokavalion ja virikkeiden suhteen, sekä erittäin äänekkäitä, kuten kirjassakin on hienosti kuvattu. Seuraan YouTubessa pariakin sisällöntuottajaa, joilla on papukaija (NerdECrafter ja Pretty Pastel Please), joita katsomalla oppii paljonkin papukaijojen haastavuudesta. 

 

  

Olipas hauskaa lukea pitkästä aikaa Jalon kirjoittama teos, joka toi mieleen ala-asteen agenttileikkini, joita ruokki mm. Salapoliisin käsikirja. Ahmin ala-asteelta lukio-ikäiseksi asti Jalon kirjoittamia heppakirjoja, etenkin Nummelan ponitalli-sarjaa.

  

Viimeisen osan sarjaa luin joskus 2009 paikkeilla, kun asuin jo Oulussa ja opiskelin yliopistolla. Olin hieman pettynyt, ettei kirjassa ollut enää tuttua tunnelmaa, uudet hahmot (kuin vanhojen hahmojen 2.0 versiot) ja räjähdykset eivät vaan tuntuneet sopivan sarjan ajattomuuteen.

  

Sivuhuomiota: Kirjaan on jäänyt pari kirjoitusvirhettä, esimerkiksi papukaija-Naken nimen taivutuksiin. Lisäksi kummastelin lukiessani hieman, kuinka “linnulla voi vinksahtaa”, jos sille syöttää pellettejä, kuinka naapuri uhkaili uittaa Naken vesisaavissa, jos se jatkaa metelöintiään ja kuinka Linnean tekisi mieli huitaista linnun pelottelijaa.

  

Oudoksuttivat minua myös näyttelijättären (tarpeetonta sukupuolen alleviivaamista) urasta haaveilevaa Linneaa kuvaaminen pöhköksi ja kuinka hän punaisilla hiuksillaan “haluaa viestiä olevansa trendikäs”. Siis olivatko hiukset värjätyt vai luonnostaan punaiset?

  

Naulan lyöminen vasaralla lienee tuttua hommaa jo ekaluokkalaisille, siksi kolmasluokkalaisen naulanlyömistaitojen kehuminen oli hämmentävää. Ja kuinka tiirikasta jäisi jälkiä ikkunanpokaan, se kun työnnetään yleensä lukkopesään. Ehkä jäljet olivat ennemminkin sorkkaraudasta? Lastenkirjan ollessa kyseessä, on oltava tarkkana paitsi mitä tekstissä sanotaan, myös kuinka se ilmaistaan.

  

Arvosana:

Takakannesta:

Uusi jännittävä ja hauska etsiväsarja Merja Jalolta alkaa!

  

Kolmasluokkalainen Markus perustaa leikkimökkiin jo pitkään haaveilemansa Kotikulman etsivätoimiston. Apuna toimivat hänen vuotta nuorempi siskonsa Lisa sekä räväkkä naapurintyttö Linnea. Pian kolmikko saa tehtäväkseen löytää kadoksissa olevan testamentin. Kesken etsintöjen Linnean puhuva papukaija katoaa oudolla tavalla. Todisteet viittaavat varkauteen. Kenellä olisi syy napata lintu? Entä miten kadonnut testamentti liittyy tapaukseen? Kotikulman etsivillä on edessään monta arvoitusta ratkaistavaksi.

  
60 sivua, Kvaliti 2020
  
Kuvittanut: Reija Kiiski
  
Luettu myös täällä: Maaseudun tulevaisuus, Hemulin kirjahylly, Kirjahullun päiväkirja
  
Samankaltaista luettavaa: Riina ja Sami Kaarla: Pet Agents -sarja

Lapset pelastavat maailman

“Mä olen oppinut, että se miten tämän jutun kanssa diilaa, miten sen kohtaa, 

riippuu täysin ajattelutavasta. Kun hirviöt pöllähtivät maapallolle, 

mä en pystynyt ajattelemaan, että se oli maailmanloppu. 

Koska siitä olisi pää räjähtänyt ja mä olisin käpertynyt sykkyrään 

ja vain heijannut itseäni kunnes olisin haihtunut atomeiksi!”

  

    

Lukuhaasteissa: Helmet 2021: 7. Kirjassa on kaveriporukka

  

Hei jäbä, joko olet lukenut Max Brallierin kirjoittamaa ja Douglas Holgaten kuvittamaa Maailman viimeiset tyypit -sarjaa? Se on saanut jo neljännen osansa, joka kantaa varsin mahtipontista nimeä Kosminen kauhu. Tämä olikin paras osa sarjasta tähän mennessä (vaikka minun makuuni kirjassa olikin hieman liikaa jäbättelyä ja muijattelua).

   

Joulu on tulossa, mutta toisesta ulottuvuudesta tulleet hirviöt pelkäävät lunta. Maailman viimeiset tyypit yrittävät opettaa heidät rakastamaan talvea ja mikä olisikaan siihen parempi kuin maailmanlopun joulujuhla.

  

Lumi oli katsos niille täysin tuntematon käsite.

Ja se sai ne friikkaamaan.

Isosti. (s. 10)

  

Lumen lisäksi myös “lahjojen antamisen idea on hirviöille täysin vieras”. Jack hommaa eeppisen joulukuusen, parhaat maailmanlopun mättöherkut ja joululahjat koko poppoolle (vaikka samalla haukkuukin käsintehdyt lahjat söpöksi pikkukrääsäksi, mikä särähtää omaan korvaan, teinhän viime vuonna kaikki läheisilleni annetut lahjat itse).

  

Erityisen kivan tästä sarjan osasta teki se, että sankarimme Jack ja Quint vierailevat kirjastossa. “Kirjastot rulettaa, koska niihin kaikki on tervetulleita!“ Myös moninaiset viittaukset populaarikulttuuriin ovat aina hauskaa bongattavaa, mainittiin mm. Super Mario, Star Wars ja Jurassic Park.

  

Justiin tämmöistä tämä maailmanlopun meininki on: Jou, onneksi olkoon, selvisit yhdestä hirvistä, mutta toinen on heti nurkan takana! (s. 122)

  

Vaikka tälläkin kertaa tavataan uusi minipääpahis (monster of the week -tyyliin), ei tätä saatukaan kerrasta nujerrettua kuten tähän mennessä on käynyt vaan tämä tullaan mitä luultavimmin tapaamaan ainakin vielä seuraavassa osassa. “Ensimmäisen kerran mä ja mun kamut hävittiin taistelu. me ei pysäytetty mitään. Ei estetty mitään. Ei pelastettu mitään.”

  

Lisäksi esiteltiin uusi ihmispahis (joka on samalla ensimmäinen ihminen, jonka Jack, Quint, June ja Dirk ovat nähneet sen jälkeen, kun kaikki muuttui) ja avulias hirviö, sekä opittiin zombismin parannuskeino, joka toimii jos ei ole aivan kokonaan muuttunut ja mitä ovat kosmiset kauhut.

  

Kosmiset kauhut ovat puhdasta pahuutta. Eikä niitä elä vain meidän ulottuvuudessamme. Niitä elää kaikissa ulottuvuuksissa ja samaan aikaan ei yhdessäkään. Ne ovat kuolemattomia ja iättömiä ja elävät avaruuden välitilassa. (s. 131)

  

Sarjan seuraava osa Maailman viimeiset tyypit - Keskiyön miekka on jo ilmestynyt ja odottelee minulla lukupinossa. Sarjan pohjalta on tehty myös Netflix-sarja.

  

Arvosana:

  
Takakannesta:

Supersuositun huumoritoimintasarjan neljäs kirja!

  

"Karmivan hauska! Saa aikaan valtavia väristyksiä ja vielä valtavampia nauruntyrskähdyksiä!" - Jeff Kinney, Neropatin tekijä

  

Kun maailmanlopun ensimmäinen talvi saartaa Jackin ystävineen, meno ei jäädy. Tiedossa on pulkka-katapultteja ja eeppisiä lumipallotaisteluja, kunnes talvisen hauskanpidon keskeyttää odottamaton, aikaisempiakin hirviöitä karmivampi vastustaja: nerokas ihmisvihollinen! Mutta miksi uusi arkkivihollinen haluaa nimenomaan Jackin Louisville-silpojan?

  
Suomentanut: Ulla Selkälä, 257 sivua, WSOY 2020
  
Alkuperäinen nimi: The last Kids on earth and the Cosmic Beyond (2018)
  
Kuvittanut: Douglas Holgate
  
Luettu myös täällä: Kirjavinkit
  
Sarjassa ilmestyneet:

• Maailman viimeiset tyypit
• Zombiparaati
• Painajaiskuningas
• Kosminen kauhu
• Keskiyön miekka  

  

*****

    

“He, ihmiset, olivat täällä vain vierailijoita. 

Kömpelöitä kaksijalkaisia apinoita toisesta maailmankaikkeudesta. 

Kestäisi vähintään kymmeniä tuhansia vuosia ennen kuin ihmislaji sopeutuisi planeetalle, 

jos se edes selviäisi niin pitkään.”

   

  

Timo Parvelan ja Bjørn Sortlandin vuoroin kirjoittaman ja Pasi Pitkäsen kuvittaman Kepler62-sarjan toinen kausi tuli päätökseen Gaian myötä. Sarjaan tulee seuraavakin kausi ja näillä näkymin heinäkuussa ilmestyy Kepler62 - Terra: Kloonit. Tämän satuin huomaamaan kustantamon verkkosivuilta pari päivää sitten. Se on niin ikään Parvelan kirjoittama. Jatkan sarjan parissa ainakin tuon yhden kirjan verran, vaikka se ei olekaan lunastanut täysin alussa asettamiaan lupauksia.

    

– Mikä tämän nimi on? Marie kysyi tajutessaan, ettei tiennyt tähtipurjehtijasta oikeastaan yhtään mitään. 

– Gaia, Kasper vastasi. – Se tarkoittaa maaemoa tai jotain sellaista. (s. 116)

  

Kauden alussa kahteen leiriin jakaantunut porukka yhdistää voimansa Marien isää, asetehtailija Vallvikia palvovaa kulttia vastaan. Joni on saanut kuiskaajilta lahjan, joka hänen täytyy viedä Maahan. Nyt pitäisi vaan vakuuttaa muutkin tehtävän tärkeydestä ja keksiä, kuinka saada kyyti paitsi lukemattomien valovuosien myös satojen vuosien päähän menneeseen. Keplerille kun piti matkustaa unessa ja vielä madoreiän lävitse, ainoa aluskin on sen pelottavan kultin vartioima.

  

– Kuiskaajat, Joni aloitti äänellä, joka oli paljon matalampi ja kantavampi kuin yleensä. – Ne antoivat minulle tehtävän. Maapallo jo melkein kuollut. Kun hyönteiset lakkasivat surisemasta, alkoi ihmiskunnan lähtölaskenta, ja kohta viimeinen sammuttaa valot. Paitsi, että se viimeinen on tekoäly.   

-- 

– Siksi olemme täällä. Etsimässä uutta paikkaa ihmisille. 

– Ja tekemässä samoja virheitä uudelleen. Katso nyt meitä, ja mitä olemme saaneet aikaan täällä. Näyttääkö siltä, että olisimme oppineet jotain? -- – Me emme voi koko ajan vain toistaa virheitämme ja paeta niiden seurauksia. (s. 27)

  

X puolestaan pallottelee uskollisuuttaan ystäviensä ja klooni-siskojaan vankina pitävän tekoälyn välillä. Onnistuvatko ajan ja avaruuden toiselle puolelle lähetetyt lapset valtaamaan takaisin aluksen ja palaamaan apokalyptisen kriisin runtelemaan entiseen kotiinsa?

  

Näky oli kaukana elokuvien siististä ja lähes steriilin valkoisesta tilasta, jossa kaikki on laboratoriomaisessa järjestyksessä. Tämä näytti lähinnä elektroniikkaa myyvältä kirpputorilta, jossa tavara oli tungettu sinne, minne se parhaiten mahtui. (s. 119)

  

Kun lähetetään joukko lapsia selviämään vieraalle planeetalle, voisi kuvitella, että aiheesta saisi revittyä irti vaikka kuinka huikeita seikkailuja. Olen vähän pettynyt siihen, kuinka vähän tätä ideaa lopulta hyödynnettiin. Kuiskaajien kaupunki oli ainoa piristysruiske tässä toisen kauden viisikossa.

  

Onhan se toisaalta ylevää, että lapset aikovat pelastaa Maan ja kirjassa puhutaan paljon siitä, kuinka ihminen mennessään minne tahansa aloittaa heti ympäristönsä tuhoamisen, niin myös Keplerille lähetetyt lapset. Pierukilpailustakin kommentoidaan, kuinka he “samalla pilasivat hiukan lisää Kepler62e -planeetan neitseellistä ilmaa”. Joni toistaa myös viime vuosien ilmastonuorien mottolauseen: “–Nyt on pakko, Joni kuiskasi. – Nyt on ihan pakko. Tämä on viimeinen tilaisuutemme.” Saa nähdä, millaisella hengellä kolmas kausi alkaa.

  

– Kukkia joista tämän planeetan elämä on lähtöisin, ehkä koko maailmankaikkeuden. he antoivat minulle niiden kasvien siemeniä istutettavaksi.. -- niiden istuttaminen on minun tehtäväni. Kasvit palauttavat elämän, saavat hyönteiset surisemaan. Minusta tulee puutarhuri, Joni sanoi yllättävän arkisesti kuin olisi puhunut odottavasta tiskivuoresta. (s. 27-28)

  

Tässäkin kirjassa olisi moni asia ratkennut aiemmin, jos hahmot olisivat vain puhuneet toisilleen, eivätkä olettaneet heidän olevan jotakin mieltä. “Kaikki oli äkkiä päin seiniä. Sen sijaan, että heillä olisi yhteinen päämäärä ja suunnitelma sen saavuttamiseksi, koko homma näytti hajoavan tuhanteen suuntaan.”

  

Mariella on synestesia, kiehtova ilmiö, kun ihminen kokee esimerkiksi numerot väreinä, mutta se alkaa olla jo varsin ylikäytetty kirjallisuudessa ja leffoissa. Tuskin ominaisuus on näin yleinen todellisessa maailmassa. Hauskaa silti, kuinka jotkin tällaiset “erikoistaidot” nousevat välillä populaarikulttuurissa niin suosituiksi, että niillä varustettuja hahmoja tulee vastaan todella usein.

  

Ei tämä ollut niin hyvä kuin jotkin muut sarjan osat (minne se Kuiskaajien kaupungissa saavutettu hienous katosi?). Gaia alkaa niinkin tylikkäästi kuin pierukilpailulla. “Siinä sinulle terveiset madonreiästä.” Löytyipä kirjasta myös sanat paska ja bitch. En vaan edelleenkään haluaisi kohdata noita sanoja lasten- tai varhaisnuorten kirjassa. YA:ssa ne eivät niinkään pistäisi silmään. Toisen kauden yleistunnelma oli hieman lattea ja väkivallalla virittynyt verrattuna ensimmäisen kauden kuuteen kirjaan eikä kuvituskaan ollut samalla tasolla.

  

Kirjassa puhutaan paljon uskonnollisista kulteista ja diktaattoreista, sekä siitä kuinka nämä “tulevat sitä hullummiksi, mitä kauemmin he saavat hallita.” Tämä on hyvä tietää, kun kirjaa vinkkaa. Parhaiten tämä sopineekin 11-vuotiaasta eteenpäin, vaikka kustantamon asettama ikäraja on vain 9+.

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Palaavatko Kepler62-seikkailijat Maahan?

 

Kepler62 on Timo Parvelan, Bjørn Sortlandin ja Pasi Pitkäsen huippusuosittu, kansainvälinen kirjasarja avaruuteen lähetetyistä uudisraivaajalapsista. Sarjaa on käännetty yli 20 kielelle ja sitä on myyty Suomessa yli 100 000 kappaletta. Gaia huipentaa Kepler62 Uusi maailma, toisen tuotantokauden suuriin suunnitelmiin Maahan palaamisesta.

  

Jonin, Arin ja X:n elämä leirissä on vihdoin asettunut uomiinsa, kun lapset päättävät palata takaisin Maahan. Ajatus Maa-planeetalle jääneistä lapsista ja X:n kloonisisaruksista ei jätä heitä rauhaan. Onko oikein, että vain he ovat päässeet pakoon?

  

Avaruusalus on kuitenkin ensin korjattava, eikä se ole helppoa, sillä joku sabotoi projektia.Kaiken yllä leijuu vielä kysymys siitä, millaisen maapallon he palatessaan löytävät.

   
227 sivua, WSOY 2020
 
Kuvittanut: Pasi Pitkänen
  
Sarjassa ilmestyneet osat:

1. kausi:

1. Kutsu
2. Lähtölaskenta
3. Matka
4. Pioneerit
5. Virus
6. Salaisuus

  
2. kausi, Uusi maailma:

1. Kaksi heimoa
2. Saari
3. Kuiskaajien kaupunki
4. Luola
5. Gaia

Kaksi huikeaa VaLas-kirjaa

  

Mikä on VaLas?

  

Nimi tulee sanoista vapaat lasten- ja nuortenkirjailijat ja sen takana on joukko suomalaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita. Nykyään moni laadukaskin teos jää julkaisematta, koska sen ei katsota myyvän riittävästi. VaLas-kollektiivissa halutaankin ylläpitää monipuolista kirjallisuuskenttää ja nostaa esille laatukirjallisuutta.

  

VaLas-kirjailijat haluavat tukea lasten ja nuorten lukemista tarjoamalla korkeatasoisia kirjoja erilaisille lukijoille. Vaikka tekijät kuuluvat kollektiiviin, julkaisevat he eri kanavissa. Esimerkiksi tässä postauksessa esittelemäni kirjat on julkaistu RanRan ja Icasos-kustantamoissa. Kirjat tunnistaa tuosta valas-logosta. Lisää tietoa löytyy esimerkiki täältä. Tätä postausta ei ole tehty yhteistyössä, vaan omasta mielenkiinnosta lanua kohtaan.

  

Törmäsin VaLas-kirjoihin loppuvuodesta 2020 somessa. Ensimmäisenä bongasin Sari Peltoniemen huikeaksi osoittautuneen Täältä minä karkaan. Luin sen jälkeen vielä Anne Leinosen ajatuksia herättävän Holtiton masiina. Molemmat ovat vetäviä lanu-kirjoja, jotka haastavat lukijaansa sopivasti. Seuraavaksi lisää niistä. Kirjat lainasin kirjastosta.

  

*****

   

“Minä en ollut ikinä ollut kovin rohkea, enkä uskonut sellaiseksi muuttuneeni.

Oli vain ollut pakko lähteä.”

  

  

Sari Peltoniemen Täältä minä karkaan on ahmaistavan hyvä dystopia varhaisteineille ja sitä vanhemmille. Siitä tuli yksi lastenkirjasuosikkini, jonka luin vuonna 2020. Eikä ihme, että se palkittiin Arvid Lydecken -palkinnolla.

  

Voi kuinka vihasin sitä, että “kaikki järjestyy” oli muuttunut pelkäksi sanahelinäksi. (s. 203)

  

Päähenkilö Leopolda (joka on muuten tyttö, toisin kuin arvelin aluksi) on päätynyt orpokotiin. Hänelle on valehdeltu vanhempiensa kuolleen. He kuuluivat vastarintaan ja ovat siksi joutuneet pakenemaan maasta, joka on sisällissodan ja vallankumouksen jälkeen muuttunut diktatuuriksi.

  

Kaikki valmistelut oli tehty niin hyvin kuin mahdollista. Oli minun viimeinen päiväni Aamuruskossa, mutta kukaan ei tiennyt sitä. Hyvästelin heitä vain mielessäni. (s. 101)

  

Nimensä mukaisesti kirjassa lopulta karataan orpokodista, jossa tukka oli saksittu lyhyeksi kuin vastasyntyneillä linnunpoikasilla, rangaistu pienistäkin virheistä sulkemalla koppiin ja viidestäkymmenestä rikkeestä lapsille oli tatuoitu rasteja, joiden takia he eivät tulisi aikuisena koskaan saamaan töitä, joulua ja syntymäpäiviä ei juhlittu, eikä ruokaakaan saatu riittävästi. Onneksi orpokodin puutarhuri on sentään kiva.

  

- Miksi sinun on niin vaikea käyttäytyä kuin kunnon tyttö? 

Varmaan siksi, että suurin osa rikkeistäni oli vahinkoja. Ehkä kunnon tytöille ei sattunut niitä. He muistivat käydä illalla vessassa eivätkä he olleet niin nälkäisiä että varastaisivat omenoita. (s. 22)

  

Loppupuoli kirjasta kertoo pakomatkasta. Pitkin tarinaa luodaan kuvaa maailmasta, joka muistuttaa paljon omaamme, sillä Auschwitz ja viikingit kuuluvat tuonkin maailman historiaan. Ennen sotaa Leopolda on katsonut telkkaria ja omistanut niin kännykän kuin tietokoneenkin. Uuden hallitsijan aikana kansa elää kuin menneenä aikana ilman sähköä ja on valjastettu pakkotyöhön, sähköautot on korvattu vanhoilla, kovaäänisillä romuilla, ulkonaliikkumiskielto on voimassa, dronet ja robotit valvovat, että sääntöjä noudatetaan.

  

Olen tietenkin nähnyt millaisia asioita sota oli saanut aikaan Dyniassa. Lisäksi oli lukenut historian läksyni, nähnyt elokuvia ja käynyt museoissa. Olin käynyt äidin ja isän kanssa katsomassa jopa Auschwitzin keskitysleiriä, niin että tiesin kyllä maailmansotien kauhuista. 

Niitten piti kuitenkin olla jotakin mennyttä, joita ihmiset eivät enää ikinä tekisi. Eivät varsinkaan Dyniassa, joka oli kauan ollut turvallinen ja hyvinvoiva maa. Siellä kaikista oli pidetty huolta ja lähetetty tarvittaessa apua muuallekin. (s. 152-153)

  

Kirjan maailmankuva on synkkä ja ahdistava. Fiktion kautta herätellään nuortakin lukijaa ajattelemaan oma aikamme ilmiöitä kuten erilaisuutta, rasistista syrjintää, äärioikeistolaisuuden nousua, lapsityövoimaa ja pakolaisuutta. Mukana on myös ripaus magiaa, josta olisin lukenut mielelläni enemmänkin.

  

Jatkuva epävarmuus väsytti. Ja kun väsytti tarpeeksi, niin alkoi tuntua siltä, ettei millään ollut väliä. -- Me olimme pitkään pelänneet melkein koko ajan. -- Pelko -- ei päästänyt otteestaan edes nukkuessa vaan luikerteli uniin. (s. 146 ja 171)

  

Kirjassa on hienovaraisia viittauksia (ainakin minun tulkintani perusteella) Harry Potteriin: “Olin lukenut tarinoita onnettomista orpolapsista ja pitänyt niitä vähän yliampuvina. -- julmat hoitajat pistivät heidät asumaan portaitten alle. -- Nyt minä olin sellainen lapsi.” ja: “tuuhea tukka, jota [Henryk] ei saanut millään aisoihin. Se sojotti kaikkiin ilmansuuntiin, kunnes Magda-täti leikkasi sen aivan lyhyeksi. Mutta se kasvoi aina kuin taian voimasta nopeasti takaisin.”

  

Kirjan mangamainen kansi toivottavasti houkuttelee lukijoita tarttumaan tähän vaikuttavaan teokseen. Loppuun vielä lainaus, joka sopii kuvaamaan hyvin viimeaikaista säätä:

  

Dynian talvet tapaavat olla lempeitä. -- Tämä talvi oli toisenlainen. -- [lunta] satoi joka päivä lisää ja pakkanen nousi enennäkemättömiin lukemiin. (s. 77)

  

Arvosana:

  
Takakannesta:

Miltä tuntuu, kun menettää kaiken? Leopolda tietää. Miltä tuntuu asua painajaismaisessa lastenkodissa? Leopolda tietää. Leopoldan on päästävä pakoon.

  

Leopoldalla on mukavat vanhemmat ja viihtyisä koti. Hän käy koulua ja huolehtii Jaguaari-kissastaan. Kaikki muuttuu, kun Dyniassa tehdään vallankaappaus. Uusi hallitsija on kenraali, joka ei tunne sääliä vastustajiaan kohtaan.

  

Leopolda päätyy Aamuruskon lastenkotiin, jossa on vastassa ihana Agatha-täti. Helpotus vaihtuu kuitenkin nopeasti huoleksi, kun Leopolda huomaa, ettei kaikki ole kohdallaan. Lapset joutuvat rehkimään aamusta iltaan ja kärsivät nälkää. Kadulla partioi Kaapparirohmu ja puutarhassa touhuaa merkillinen robomies. Lopulta Leopolda ymmärtää, että hänen on paettava. Mutta miten se voi onnistua, kun nälkä kurnii vatsassa, sotilaat partioivat kaikkialla ja Kaapparirohmu on armoton? Vihollinen vaanii, mutta ystäviäkin voi löytyä yllättävistä paikoista.

  

Täältä minä karkaan on dystopiaromaani kaiken ikäisille. Jännittävän seikkailun lomassa lukija tulee pohtineeksi, millaista on menettää kaikki se, mihin on tottunut.

  

Sari Peltoniemi on kirjoittanut lasten- ja nuortenkirjoja vuodesta 2000. Hän on taiteilijaprofessori ja VaLas-aktiivi.

  
228 sivua, RanRan 2020
  
Kirja on luettu myös täällä: Lastenkirjahylly, Kallellaan kertomuksiin
  

Samankaltaista luettavaa: Hilkka Liitsola: Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka, Matt Haig: Tyttö joka pelasti joulun

  

*****

  

“Jos maailmaa voi muuttaa nappia painamalla, on siinä jotakin todella häiritsevää. 

Sehän tarkoittaisi, ettei kaikella sillä mitä teemme ole merkitystä. 

Kaiken voi pyyhkiä pois yhdellä napin painalluksella, tuosta vain.”

  

  

Anne Leinosen Holtiton masiina pääsi yllättämään. Tosi kiinnostavaa pohdintaa rinnakkaistodellisuuksista ja eroista niiden välillä. Mitä jos jossain toisessa todellisuudessa paras kaverisi ei edes haluaisi puhua kanssasi tai vielä pahempaa olisit kiusaaja, joka on ottanut kaverin kohteekseen? Kuinka monin tavoin saman ihmisen elämä voi mennä erilaisten valintojen takia?

  

Riekki -- oli pahin huijari, sillä hän näytteli sellaista ihmistä, jollainen ei ollut koskaan ollut. -- Riekistä tuntui pahalta. Hän ei pitänyt siitä ihmisestä, jollainen hän mitä ilmeisimmin oli tässä todellisuudessa. (s. 24 ja 26)

  

Leinonen käsittelee upeasti ystävyyttä ja multiversumia nuorellekin lukijalle sopivalla tavalla (ja aikuisenakin olin tiukasti tarinan imussa). Lisäksi päähenkilö Riekillä on kaksi isää, jotka otetaan tarinan maailmassa ihan normaalina asiana, jota ei ole tarvetta kommentoida mitenkään, siinä missä niitäkään vanhempia, jotka ovat eri sukupuolta.

  

Neljännellä luokalla olevan Riekin ystävä Iisa on rakentanut todenmuokkausmasiinan, jonka nappulaa painamalla voi siirtyä toisiin ulottuvuuksiin. Kuulostaa varsin kunnianhimoiselta projektilta tuon ikäiselle, vai mitä?

  

- Ei todellisuutta voi muuttaa, Emin tokaisi järkevästi. - Jos voisi, joku olisi sen jo tehnyt. ja meidän kaikkien elämä olisi yhtä glitteriä ja ketsuppia. (s. 8)

  

Riekki päättää testata laitteen. Aluksi hän ei edes tajua minkään muuttuneen, mutta huomaa pian jonkin talon olevan eri värinen kuin hän muisti, isä ja Pöffi ovat pukeutuneet eri tavalla ja nämä tuntuvat myös harrastavan eri asioita kuin sen maailman itsensä, josta Riekki on peräisin.

  

Yöllä Riekki makasi sängyssään ja tuijotti kattoa. Häntä pelotti, mihin oli sotkeutunut. Kaikki tutut ihmiset olivat olemassa mutta pienetkin muutokset häiritsivät. (s. 22)

  

Jos joutuisi rinnakkaiseen maailmaan, kuinka voisi kertoa asiasta kenellekään. Kukaan ei uskoisi sinua ja pahimmassa tapauksessa epäilisi mielesi terveyttä. Mitä jos matkustamiseen käyttämäsi laite hajoaisi, etkä ehkä koskaan voi palata? (Tätä käsiteltiin myös Claudia Grayn YA-trilogiassa Firebird.)

  

Riekkikin toteaa, ettei voisi kertoa isälle ja Pöffille ahdistuksestaan ja koti-ikävästä, kun nämä eivät voisi ymmärtää asiaa. Ja mikä lopulta on “aito todellisuus”? Jos rinnakkaisia todellisuuksia todella on, ne ovat kaikki yhtä aitoja, ne eivät vain ole sama todellisuus kaikille.

  

- Mutta onko se sinun todellisuutesi varmasti oikea? Emin kysyi. - Jos sekin on väärä? Tai tämä on se oikea, ja sinä olet elänyt jonkinlaisessa unitodellisuudessa? 

-- 

Riekin näkökulmasta tämä todellisuus oli vinksallaan, mutta Eminille kaikki oli tietenkin aitoa ja totta. Emin eli tätä omaa todellisuuttaan joka päivä. Mutta kumpi oli oikea? (s. 32)

  

Jos sinä voisit painaa sellaisen masiinan nappulaa, jolla voisit muuttaa maailmaa rinnakkaiseen maailmaan matkustamisen sijaan, mitä muuttaisit? Tähän on varmasti näin koronan jälkeisessä, ilmastokriisistä kärsivässä maailmassa helppo vastata. Minä poistaisin maailmasta suvaitsemattomuuden, epätasa-arvon, köyhyyden, nälän ja saasteet (noin aluksi), mutta pitäisin samalla ihmisten määrän maltillisena, jotta luonto pystyisi tulemaan toimeen populaatiomme koon kanssa.

  

Kummassakin näissä kirjoissa päähenkilö puhuu siitä, kuinka mullistavien tapahtumien jälkeen kaipaa vain tavallista, ennalta-arvattavaa arkea, mennään kouluun ja jännittävintä on, kuinka hammastahna meinaa loppua. Tässä varmasti on sellainen totuuden siemen näin korona-aikaankin.

  

- Kuka antaa koiralleen nimen Kakka? Riekki virnisteli. 

- Mitä ihmeellistä siinä on? Emin vastasi. -- - Kakka on vain sana, joka ei tarjkoita yhtään mitään 

-- 

- Kakka, se mikä tulee pepusta ulos. 

- Hyi. Eihän koira ole mikään uloste. 

- Mutta kakka on. (s. 36)

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Riekki, Emin ja Iisa osallistuvat koulun tiedepäivään itse tehdyllä koneella, jonka on tarkoitus muokata todellisuutta. Koulupäivät olisivat kolmen tunnin mittaisia, kotona takapihalla olisi huvipuisto jne.

  

Kun Riekki painaa nappia, maailma todellakin muuttuu. Naapurin Kinkeroinen alkaa urheilla ja isälle kasvaa tukka.

  

Kaikki muutokset eivät ole suinkaan mukavia. Riekki huomaa olevansa muiden mielestä kiusaaja. Iisa ja Emin eivät olekaan enää hänen parhaita ystäviään.

 

Riekki haluaa asiat takaisin ennalleen, mutta sitä varten hänen on pantava kaikki peliin, eikä se onnistu yksin, vaan hän tarvitsee ystävänsä takaisin.

  

Holtiton masiina käsittelee toveruuden, rohkeuden ja olemisen kysymyksiä lämpimän mieleenpainuvalla tavalla.

  

Kirjan on kuvittanut sarjakuvataiteilija Broci.

  
78 sivua, Icasos 2020
  
Kuvittanut: Broci

Minna Canth -lukuhaaste (19.3.2021)

  

Haastan kirjabloggaajat, instagrammaajat, twiittaajat, podcastaajat ja tubettajat ottamaan osaa Minna Canth -lukuhaasteeseen. Olipa käyttämäsi alusta mikä tahansa, jos luet kirjoja ja kirjoitat tai puhut niistä, voit osallistua. Somessa voi käyttää tässä postauksessa olevia kuvia ja viime vuoden tavoin aihetunnistetta #minullaoncanthia.

  

Haaste järjestetään jo seitsemättä kertaa. Osallistu mukaan kommentoimalla tähän postaukseen. Juttujen julkaisupäivä on 19.3.2021 eli Minnan syntymäpäivä. Voitte jättää linkin haastepostaukseenne tai listan luetuista teoksista minun tuona päivänä julkaistavaan Canth-postaukseen. 

  

Haasteeseen voi lukea paitsi Canthin kirjoittamia teoksia, myös kirjoja, jotka kertovat tavalla tai toisella hänestä. Esimerkiksi, kun Canthin syntymästä tuli kuluneeksi 175 vuotta, julkaistiin sen kunniaksi paljon teoksia, joissa hän on tavalla tai toisella mukana. Kannattaa muistaa myös Blogistanian Tieto -kirjallisuuspalkinnon 2014 voittanut Minna Maijalan Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth.

  

    

Haasteessa mukana:

• Kirjan jos toisenkin
• Kirjojen kuisketta
• Kirsin Book Club
• Kulttuuri kukoistaa
• Luetut.net
• @mimme_the_bookworm
• @nellis.bookshelf
• Tuijata. Kulttuuripohdintoja
• Tuulevin lukublogi
• Yöpöydän kirjat

Blogistanian Kuopus 2020 - Äänestyksen tulokset

  

Säeromaanien suosio näkyy

Kirjasomettajien vuoden 2020 parhaat kirjat äänestettiin 13.2.2021. Tänä vuonna mukana olivat ensimmäistä kertaa kirjabloggaajien lisäksi myös Instagramissa kirjoista kirjoittavat. 

Eniten ääniä lasten- ja nuortenkirjallisuuden kategoriassa eli Blogistanian Kuopuksessa sai  J.S. Meresmaan säeromaani Dodo (Myllylahti). Myös toiselle sijalle kivunnut Sarah Crossanin Kuunnousu (S&S, suom. Kaisa Kattelus) on säeromaani. 

Kolmannen pistesijan jakaa kolme teosta, Lasten- ja nuorten Finlandiallakin palkittu Anja Portinin Radio Popov (S&S), Margaret Rogersonin fantasiaeepos Kirjojen tytär (Karisto, suom. Mika Kivimäki) ja Angie Thomasin hip hopin maailmaan sijoittuva yound adult -teos Mun vuoro (Otava, suom. Ilkka Rekiaro).

Blogistanian Kuopus -palkinto jaetaan yhdeksättä kertaa. Kirjasomettajat äänestivät blogeissa ja Instagramissa suosikkinsa vuonna 2020 julkaistuista suomen-, ruotsin- ja saamenkielisistä sekä näille kielille käännetyistä lasten- ja nuortenkirjoista. 

Blogistanian Finlandia tulokset Kirsin Book Club -blogissa

Blogistanian Globalian tulokset Kirjamies-blogissa

Blogistanian Tiedon tulokset Todella vaiheessa -blogissa

Otteita kirjabloggaajien ja -grammaajien arvioista:

J.S. Meresmaa: Dodo

“Säeromaani yhdistää lyriikan ja kertomakirjallisuuden parhaat puolet. -- J.S. Meresmaan Dodon tapauksessa lopputuloksena on sujuva, ilmaisuvoimainen tarina -- Lyhyessäkin voi sanoa paljon, kun valitsee sanansa viisaasti. Erityisesti pidin Meresmaan kirkkaasta ja vahvasta kielestä, jota oli helppo lukea ilman että ilmaisuvoimasta olisi tingitty tuumaakaan.”

- Amman lukuhetki

“J.S. Meresmaa -- on kirjallisuuden moniosaaja -- Hän kokeilee erilaisia mittoja ja onnistuu jokaisessa. -- Dodo muistuttaa lukijaa siitä, minkälaista on olla teini-ikäinen keskellä kesää, keskellä luontoa, saunassa, ja tuntea, että mitä vain voi tapahtua. Ehkä se on sitä suomalaista keskikesän taikaa.”

- Todella vaiheessa

Sarah Crossan: Kuunnousu

“Crossan tarttuu tulenarkaan aiheeseen: kuolemantuomioon Yhdysvalloissa. -- Aiheesta voisi syntyä juustoinen tai alleviivaavan tarkoitushakuinen tarina, mutta Crossan pitää pään kylmänä ja onnistuu välittämään sekä viestin että tunteet liikoja alleviivaamatta. -- Crossanin yhteiskunnallisuus onkin yllättävän avointa, mutta samalla täysin romaaniin sopivaa. Henkilöt ja tapahtumat ovat koko ajan aitoja ja uskottavia”

- heidinkuvanurkka

Anja Portin: Radio Popov

“Huh, nyt tuli luettua sellainen lastenkirja että vetää melkein sanattomaksi ja kylmät väreet kulkevat iholla. Itkettääkin vähän. Radio Popov on valtavan hieno paketti, jossa suuria asioita käsitellään koskettavasti ja lämpimästi.”

- Hemulin kirjahylly

Margaret Rogerson: Kirjojen tytär

“Margaret Rogersonin Kirjojen tytär on -- kirja, jonka sivut kääntyvät kuin itsestään -- Neljän ja puolensadan sivun aikana kerrotaan erittäin täyteläisestä ja elävältä tuntuvasta fantasiamaailmasta -- Kuka voisi olla rakastamatta maailmaa, missä on eläviä kirjoja!”

- Yöpöydän kirjat

“vaikka olen lukenut hirveän paljon, jostain aina putkahtaa SE kirja, joka saa minut haukkomaan henkeäni ihastuksesta ja onnesta. -- Kirjojen tytär on jotenkin vain täydellinen paketti niin juoneltaan, maailmaltaan ja henkilöhahmoiltaan.”

- Kirjapöllön huhuiluja

Angie Thomas: Mun vuoro

“Kirja käsittelee monia niistä asioita, joita on nostettu -- somen rasismikeskusteluissa esiin ja siksi Mun vuoro on äärimmäisen ajankohtainen. Se on myös kirja unelmista, ystävyydestä ja perheestä. Thomas on hurjan taitava rakentamaan rakastettavia henkilöitä ja vuorottelemaan epäoikeudenmukaisuuden ja toivonpilkahdusten välillä. Vaikka kirjan aiheet ovat raskaita, kirja ei ole pelkkää synkkyyttä, vaan myös kevyemmät aiheet saavat tilaa. Ja Bri on mielettömän upea, vahva päähenkilö”

- tarinannuppuja

  

Muut ääniä saaneet teokset:

• Riikka Ala-Harja: Kahden isän Ebba
• Holly Bourne: Syitä itkeä julkisesti
• Marta Breen & Jenny Jordahl: Naiset 150 vuotta vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon puolesta
• Juno Dawson: Mallikappale
• Magdalena Hai: Neiti Kymenen ihmeellinen talo
• Aino Havukainen & Sami Toivo: Tatu ja Patu - Kovaa menoa kiskoilla
• Jukka Itkonen & Virpi Penna: Seitsemän kääpiön filmiorkesteri
• Siri Kolu: Villitalon valitsemat
• Jenna Kostet & Kaisu Sandberg: Milli, Mölli ja surunmaalaaja
• Noora Kunnas: Salmanterin Terttu ja huijareiden kuningas
• Maria Lassila: Eeva ja harmaakaapu
• Kim Liggett: Armonvuosi 
• Mikki Lish & Kelly Ngai: Taikuuden talo
• Meri Luttinen: Myrskynsilmä
• Anniina Mikama: Tinasotamiehet
• Reetta Niemelä & Sanna Pelliccioni: Älä vihaa minua - Kirjeitä ihmisille
• Leslie Patricelli: Kiukuttaa
• Sanna Pelliccioni: Haikuja räjähtäville sydämille
• Elina Pitkäkangas: Hukan perimät
• Miikka Pörsti: Gorilla
• Marketta Pyysalo & Carlos da Cruz: Mitenniinmukakirja
• Rainbow Rowell & Faith Erin Hicks: Viimeinen ilta - Pumpkinheads
• Laura Ruohonen & Erkka Kallasmaa: Otus opus
• Salla Simukka: Lukitut
• Thomas Taylor: Malamanteri