perjantai 31. heinäkuuta 2020

Klassikkohaaste osa 11 | Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut

"Uskallatko seurata minua tuonne?"
       
   
Lukuhaasteissa: Kirjabloggaajien klassikkohaaste 11Klassikkokesä, Helmet 2020: 12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera 
     
Kirjabloggaajien klassikkohaaste on saavuttanut jo 11. kierroksensa (huikeaa!) ja tuttuun tapaan en lukenut sitä klassikkoa, jonka olin ajatellut puolisen vuotta sitten lukevani. Tällä kertaa vaihdos Günter Grassin Peltirummusta tähän kalevalamaisella mytologialla höystettyyn lastenkirjaan johtui naistenviikon rutistuksesta, kun luin ja postasin viikon aikana kuusi kirjaa, niinpä halusin jotain kevyempää ja nopealukuista. Tämä olikin siihen erittäin hyvä valinta.
   
Aili Somersalon jo 100 vuoden iän rajapyykin ylittänyt satuklassikko Mestaritontun seikkailut on minulle tuttu lapsuudestani, vaikka en muista, olenko tätä aiemmin lukenut. Isosiskoni (joka on minua 18 vuotta vanhempi) on opettaja ja lukee aina toisinaan oppilailleen kirjoja, joista yhtenä, vuodesta toiseen kestosuosikkina pysynyt, on ollut tämä nimenomainen teos. 
  
Minulla on hämärä mielikuva, että joskus ollessani vielä ala-asteella sisko olisi tarjonnut tätä luettavakseni omasta hyllystään, kun kesälomalukemiseksi kirjastosta lainatut kirjat olivat loppuneet, mutta tarina ei soitellut edetessään mitään kelloja. Vasta nyt klassikkohaasteeseen kirjaa lukiessani sain lisäksi kuulla, että tämä on jatkoa Päivikin sadulle, missä siis osa kirjan hahmoista on jo esitelty. Tämä selittääkin hieman sitä, kuinka lukiessani tuntui siltä, että minut tipautettiin keskelle tarinaa, ilman mitään selittelyjä. En sitten tiedä, kuinka paljon maailmaa ja sen hahmoja on pohjustettu tuossa toisessakaan satuteoksessa, vai onko tämä vain Somersalon tapa kertoa tarinaa.
      
Tämäpä vasta oli vaivainen maja! -- Tällainen oli siis Sammaleisen asunto! Näin kolkko, jylhä ja viheliäinen! Kuinka saattoi Sammaleinen viihtyä täällä? (s. 20-21)
 
   
Itkevä immyt kivessä on
velhojen vankina, onneton.
Kyyneleet helminä hiekkaan putoo.
Haltijan hääviittaa immyt kutoo...
(s. 24)
   
Mestaritontun seikkailut on saduksi varsin toiminnallinen. Mestaritonttu suuttuu, kun Satumaan kuningas suutuksissaan kertoo olevansa pettynyt tämän toimintaan. Niinpä hän päättää lähteä pois. Kauaksi ei Mestaritonttu Satumaan porttien ulkoppuolella levittyvillä kanervakentillä pääse, kun jo uupuu. Onneksi noita Sammaleinen lentää silloin paikalle ja vie Mestaritontun vieraakseen Suosaarelle, missä on hänen sukunsa vanha talo. Nämä kaksi varsin erilaista hahmoa yrittävät sitten löytää yhteisen sävelen asumisjärjestelyissä ja ruokalajeissa. 
   
Tapahtumien vyöry ei kuitenkaan hidastu, vaan mestaritonttu tempautuu seikkailusta toiseen, Hobitin Bilbon tavoin. Koko tarina tapahtuu varsin lyhyessä ajassa ja jatkuvasti on kamala kiire, onhan esimerkiksi täysikuulla tärkeä rooli. Sadussa on niin kiven sisään lukittua kuin Meren valtakuntaan kaapattua neitoa, sankarillisia kuninkaan poikia ja nuoria kuninkaita, pakenemista jos jonkinlaisesta kiipelistä (kuin Kyöpelistäkin, heh) ja vierailu Ahdin valtakunnassa, joskin tässä seikkailussa ei Mestaritonttu ole lainkaan mukana. 
  
Vedenalainen pelastusretki Ahdin ja Vellamon valtakuntaan on minusta kirjan onnistunein osuus niin tunnelmassaan kuin miljöössäänkin. Etenkin meren synkissä syvyyksissä kasvavaan Surunyrttiin liittyvä osio on ahdistava ja tuntuu olevan kuin kuvaus masennuksesta. "Jos lienen muuttunut, olen muuttunut siksi, että olen uinut Mustien vesien läpi. Sieltä ei yksikään palaa samana kuin ennen." Mutta satujen tapaan kaikki päättyy onnellisesti ja häitä juhlitaan - heti sen jälkeen kun pulassa ollut neito on pelastettu.
      
Yönsilmässä oli syttynyt palava rakkaus ihanaa Saraste-impeä kohtaan. Jo ennen kuin Satujenmaan muurit hohtivat kaukaa, hän oli pyytänyt kuninkaantytärtä puolisokseen. Kuninkaantytär oli hänen pyyntöönsä suostunut, sillä hänkin jo rakasti rohkeaa Yönsilmää. (s.104)
    
         
Lohikäärme -- hiipi liukkain askelin portille ja laskeutui kerälle hyristen ja kehräten niin kovaa, että seinät tärisivät. (s. 81)
     
Kirjan on kuvittanut 1940-luvulla Onni Mansnerus ja kuvissa näkeekin hyvin tuon ajan tyylin. Pidin kuvien värimaailmasta, omia suosikkikuviani ovat erityisesti lohikäärme ja merenneito (jolla vasta kuvaa skannatessani huomasin olevan pakarat!). 
  
Hieman tässä jäi hampaan koloon se, että neidot odottavat vain pelastetuksi tulemista ja rakastuvat ensisilmäyksellä ensimmäiseen tyyppiin, joka luoksensa löytää (siksipä esimerkiksi Patricia C. Wreden Lohikäärmeen prinsessa on ihastuttavan raikas tuulahdus perinteisempien satujen rinnalle). Kirjassa on muutamia ladontavirheitä  ja erikoisesti taivutettuja tai vanhoja sanoja (mm. pysähdyttää, alemma, salainen kuudan, etäämmä, pujottelihe, liikkumatonna, laskeusi, hänen kutrinsa paistoivat), jotka saattavat nuorimmille lukijoille olla haastavia, vaikka kannatankin aina sanavarastojen täydentämistä. Lisäksi Satumaa kirjoitettiin myös muodoissa Satujenmaa, Satujen maa ja satumaa (pienellä) ja impi-sanaa taivutuksineen toisteltiin kyllästymiseen saakka. 
  
Kirjassa on lukuisia satutrooppeja, alkaen jo hahmogalleriasta, kuten myös numeroiden kolme, seitsemän ja yhdeksän korostamista, sekä asioiden ratkeaminen Deus ex machina: Mestaritontun ei tarvitse vaivata päätään mitä tehdä, hän kun jo kuulee sattumalta keskustelun, jonka pohjalta toimia kuin ohjekirjaa lukien ja kuinka hahmoilla on sattumalta mukanaan aina jokin taikaesine, joka ratkaisee käsilläolevan ongelman. 
    
Yksi suosikkilainaukseni on aivan kirjan alusta, jossa Mestaritonttu herättää Mikki-tontun yövahdiksi tilalleen. Ilmoittaessaan, että on lähdössä Satumaasta Mikki kommentoi ettei tonttujen ole hyvä olla muualla, mutta kysyttyään mistä Mikki on tämän kuullut, seuraa sukulaisten ketju, joista kukaan ei ole itse käynyt muualla todentamassa väitettä. Tähän Mestaritonttu vastaa: "Eihän tuollaisiin tietoihin ole luottamista -- nehän ovat ilmeisesti vain arveluita, saattavat olla suorastaan pelkkiä ennakkoluuloja." Kuinka viisaita sanoja, Mestaritonttu.
  
Paikoin siis on tarinassa kliseisyyden tuntua ja sen ikä näkyy (kielen paikoittainen nykyaikaistaminen olisi kenties pakallaan, tosin en osaa sanoa, onko tästä jo tehty vaikkapa selkomukautus - näytelmänä tämä olisi varmasti huikea, toivottavasti osuu joskus kohdalle), onneksi teoksesta jäi enimmäkseen varsin positiivinen fiilis, sen verran toiminnallinen se oli. Ei siis suotta suomalaisten klassikoksi ole tämä noussut. Täytyy pohtia, luenko joskus myös Päivikin sadun. 
  
   
Klassikkohaasteeseen lukemani kirjat:

William Golding: Kärpästen herra
L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet
George Orwell: Vuonna 1984
C.S. Lewis: Velho ja leijona
Tove Jansson: Näkymätön lapsi
Arthur C. Clarke: Lapsuuden loppu
Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi
Minna Canth: Papin perhe
Kate Chopin: Herääminen
Octavia E. Butler: Aamunkoitto
   
Arvosana:
   
Takakannesta:
Viisas Mestaritonttu on vartioinut satoja vuosia Satumaan kuninkaanlinnaa, mutta loukkaantuu moitteista ja lähtee maailmalle. Sattumalta Mestaritonttu kuulee kuninkaantyttärestä, joka on velhojen vallassa. Mestaritonttu pyytää prinssi Yönsilmän avukseen ja käynnistää pelastustoimet.
   
Mestaritontun seikkailut on jo vuosikymmeniä kuulunut satukirjallisuutemme klassikoihin. Tamperelainen sadunkertoja Aili Somersalo (1887–1957) tunnetaan aurinkoisista satuhahmoistaan. Pitkän kirjailijanuransa aikana hän ehti julkaista muun muassa toistakymmentä satukirjaa. Tunnustuksena satutuotannostaan kirjailija on saanut Topelius-palkinnon.
  
143 sivua, WSOY 2009 (24. painos, 1. painos 1919)
  
Kuvitus: Onni Mansnerus
     
Mestaritontun seikkailuista on luettu mm. täällä: Luettua elämääLumiomenaKirjanainen 
  
Samankaltaista luettavaa:  Mila Teräs: Noitapeili ja Kadonnut kaupunki, Marjatta Kurenniemi: Puuhiset, Astrid Lindgren: Ronja, ryövärintytär, Roald Dahl: Kuka pelkää noitia, Mary Norton: Kätkijät, Catherynne M. Valente: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla ja Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa 

14 kommenttia:

  1. Minulle Päivikin satu on merkityksellisempi kuin Mestaritonttu, mutta yhdessähän ne kokonaisuuden muodostavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä, miten toinen tästä kirjaparista on toista tunnetumpi. Mahtaakohan olla Päivikin sadusta otettu yhtä monta uusintapainostakaan. Pitänee lukea joskus sekin, jotta saa paremman kokonaiskuvan.

      Poista
  2. Oi että, tämä vaikuttaa oikeasti niin ihanalta! Ja nuo lainausten tekstit jotenkin huikeilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä yllättävän hyvin aikaa kestänyt satu. En todellakaan osannut arvata, että tämä olisi näin toiminnallinen ja jännittävä.

      Poista
  3. Tämä on minulle tuntematon klassikko, en ole tätä lukenut lapsuudessakaan. Tosi kaunis kirja, vaikuttaa antoisalta aikuisellekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä aikuisenakin lukea. Muutamista pienistä napinoistani huolimatta tuntui tämä todella hyvin aikaa kestäneeltä tarinalta.

      Poista
  4. Mestaritonttu on mukava satu, aika stereotyyppinen ja perinteinen, mutta on kiva lukea juuri suomalaista satua suomalaisine mytologisine hahmoineen! Muistan tämän lapsuudestani ja lisäksi luin tämän yhdeksännenlukna lopputyötä varten. Itse tykkään oppia vanhempaa kieltä, hassua kyllä en pitkään ymmärtänyt mitä povi tarkoittaa ja miten sinne voi kätkeä jotain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, saduksi tosi klassinen prinsessoineen, lohikäärmeineen ja noitineen, mutta suomalaisuus tuohitöppösineen, virvatulineen, Ahteine, Vellamoine ja hämäränhuntuineen (Sini Helmisen Väkiveriset sarjassa oli muuten sama näkymättömyyden takaava kangas metsänkuningas Tapion vaimon Mielikin huivi tms.) teki tästä kiinnostavan hybridin ja voinee varmaan sanoa suomalaisen fantasian varhaisen esimerkin. Suomen kielessä on paljon kerroksia ja joskus toistellaan vaikkapa sanontoja ilman, että tiedetään sanan etymologiaa. Olen monesti käyttänyt esimerkkinä länkisääriä, sillä harva tietää, mitkä länget ovat (minulla on jopa omana vanhat länget).

      Poista
  5. Minulla sama juttu, luin tämän autuaan tietämättömänä mistään edellisestä osasta, joten jotkut tapahtumat tulivat yllättävän vähällä pohjustuksella...

    Mutta viehättävä teos oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, etten ollut ainoa, jolle kävi näin! Kuvitus lisäsi kirjan hurmaavuutta.

      Poista
  6. En ole aivan satavarma, olenko lukenut Mestaritonttua koskaan loppuun asti, mutta ainakin siitä on hyvin pitkä aika. Päivikin satu sen sijaan on paljon tutumpi, sen olen monta kertaa mummolassa lukenut (joskin edellisestä kerrasta on vierähtänyt useampi vuosi). Muistelen, että kirja on ihana :) Todennäköisesti siinä on myös saman kuvittajan kuvat, sen verran tutuilta nuo näyttävät. Pitäisi kyllä lukea Mestaritonttu joskus, niin saisin tietää, kuinka tarina päättyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopean googlaamisen perusteella on sama kuvittaja.

      Nyt en enää löytänyt mistä asiasta luin, mutta jäin siihen käsitykseen, että ainakin tämä Mestaritonttu-kirja olisi Onni Mansneruksen uudelleen kuvittama, että olisi olemassa jokin aikaisempi kuvitus. Voi tietysti olla, että asia oli selitetty epäselvästi ja kyseessä olisi vasta ensimmäinen kuvitus, mutta parikymmentä vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen.

      Katselin Instagramissa Mestaritonttu-näytelmän puvustajan kuvia asuista ja niissä oli samaa fiilistä kuin esim. Spiderwickin kronikoiden myyttisten olentojen piirroksissa ja jäin miettimään, kuinka hienoa olisi saada siihen tyyliin tehty moderni kuvitus kirjaan.

      Poista
  7. Sain Päivikin sadun äidiltäni lahjaksi joskus siihen aikaan kun aloitin koulun, joten joskus 80-luvulla siitä on ainakin otettu uusintapainos. Molemmat kirjat kuuluvat kestosuosikkeihini ja nyt olen lukenut niitä myös omalle viisivuotiaalle pojalleni. Mestaritontusta on olemassa myös tosi hyvä äänikirja Seela Sellan lukemana. Sekin on meillä kuunneltu jo monta kertaa! :)

    Minusta on sääli että Päivikin satu on jäänyt monelle tuntemattomaksi, vaikka se onkin oleellinen osa kokonaisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus käy niin, että sarjan myöhempi osa nousee ensimmäistä tunnetummaksi. Tulee ekana mieleen Da Vinci -koodi, joka suomeksi ilmestyi ennen ekaa osaa Enkelit ja demonit. Leffatkin tuli ajallisesti käänteisessä järjestyksessä.

      Täytyypä katsoa, löytyykö Päivikin satua kirjastosta.

      Poista