Ystävänpäivän lukumaraton (päättynyt)

    

Tänä vuonna jo perinteeksi muodostuneen kirjabloggaajien ystävänpäivän lukumaratonin vetää LauraKatarooma Kirjaimia -blogista. Minun oli tarkoitus aloittaa oma maratonini jo 14.2., mutta puolisoni järjesti yllätyksen, minkä takia ehdin maratonille vasta tänään.

  

Suunnitelmanani on jatkaa lukupiirikirjana olevaa Siri Pettersenin Odininlasta sivulta 107 eteenpäin ja välipalaksi olen varannut 12 osaa Rino Mizuhon Maaginen suklaapuoti -mangaa (Manga -lukuhaasteeseen).

  

  

Maraton alkaa 21:30.
 
Klo 1:30 Odininlasta luettu sivulle 154 asti, Maaginen suklaapuoti 4 luettu, yhteensä 239 sivua.
 
Klo 21:30 Maraton päättyy. Luin Maaginen suklaapuoti -mangasarjasta osat 4-7 ja Odininlapsesta vain 47 sivua, vaikka tarkoitus oli ainakin tuplasti sen verran, yhteensä silti 815 sivua. 

Jennifer Mathieu: Näpit irti!

"Minusta on kiva kuulla tarinoita vahvoista naisista."

   

   

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu ensimmäistä kertaa Nörttityttöjen blogissa (16.10.2018).

  

Jennifer Mathieun YA-romaani Näpit irti! ilmestyi Otavalta nyt lokakuussa. Se pureutuu samaan teemaan kuin Holly Bournen teos Mitä tytöt täytyy tehdä? Molemmissa on vahvasti feministinen viesti: tyttöjen ja naisten ei tule sietää heihin kohdistunutta seksismiä.

  

Siinä missä Bournen päähenkilö Lottie reagoi julkisesti kaikkeen kohtaamaansa epätasa-arvoisuuteen, Mathieun päähenkilö, Vivian Carter päättää toimia anonyymisti. Hänen äidillään on nuoruutensa vuosilta talletettuja tyttövoimaa uhkuvia zinejä, joista inspiroituneena Viv päättää tehdä omansa. Lehtiset kannustavat ensin piirtämään tähtiä ja sydämiä käsiin, jotta nähtäisiin, kuka muu pitää koulun viimeaikaisia tapahtumia epäreiluina. Lopulta zinet innoittavat puolet koulun tytöistä marssimaan ulos kesken päivän, koska koulun rehtori ei reagoi ongelmiin.

  

Sillä minä uskon koko sydänsieluruumiillani, että tytöissä piilee vallankumousvoima, joka voi oikeasti muuttaa maailman. (s. 40)

  

Viv asuu äitinsä kanssa East Rockportissa, Texasissa. Hänen isänsä on kuollut tytön ollessa alle vuoden vanha. Äiti oli nuorena muuttanut pois hieman ahdasmielisestä yhteisöstä, mutta palasi lapsen kanssa vanhempiensa lähelle. Vivin koulussa on kaksi urheilujoukkuetta, poikien amerikkalaisen jalkapallon ja tyttöjen eurooppalaisen jalkapallon. Rahoitus on jakaantunut epätasaisesti poikien eduksi ja tyttöjen joukkueasut ovat hajoamaisillaan. Koulun kemianluokankaan varusteet eivät ole parhaassa mahdollisessa kunnossa.

  

Joukkueen pojat huutelevat seksistisiä vitsejä ja törmäilykähmivät tyttöjä, eivätkä opettajat puutu asiaan. Törmäilykähminnässä pojat törmäävät muka vahingossa tyttöön ja samalla koskettelevat esimerkiksi tämän takapuolta. Pojat saavat myös pitää alapäähuumoria sisältäviä paitoja, mutta tyttöjen niin sanotusti liian tiukat farkut ja olkapäät paljastavat paidat eivät mene läpi vaatetarkastuksissa. Syyksi sanotaan, että pojat eivät voi keskittyä opetukseen tyttöjen vaatteiden takia. Kaikkein kamalinta on, kun yksi tytöistä ilmoittaa rehtorille tulleensa kähmityksi, rehtori sanoo, että asia pitäisi ottaa kohteliaisuutena ja että pojat ovat poikia

  

“Ai että tyttöjen pitää vahtia käytöstään ja ulkonäköään, koska pojat ei pysty hillitsemään itseään? Sehän on jumalauta oikein klassikkoläppä.” (s. 91)

  

Yhdysvaltojen kouluissa, etenkin konservatiivisemmissa osavaltioissa on tytöille annettu pukukoodi, joka usein on hyvin epämääräinen ja tulkinnavarainen. Helman pituus on vielä mitattavissa, mutta millainen vaate täyttäisi vaikkapa niinkin lavean määrittelyn kuin säädyllisyys, etenkin kun jokainen käsittää säännökset hieman eri tavalla. Esimerkiksi BuzzFeedin Ladylike -porukka on tehnyt videoita, joissa aikuiset naiset yrittävät noudattaa eri koulujen antamia pukeutumisohjeita ja se osoittautuu todella haastavaksi.

  

Teoksessa nostetaan siis esiin malliesimerkkejä oikeista tilanteista, jotka toistuvat aivan liian usein, eikä niihin ole koulussa tai oikein muuallakaan löydetty älykkäitä, tasa-arvoisia ratkaisuja. Vaikka Suomessa onkin monet asiat paremmin, ei täälläkään täydellistä ole. Jokin aika sitten oli Ylellä selvitys yläkoululaisten kokemasta seksuaalisesta häirinnästä ja rehtorista, joka erotettiin kommenttiensa takia. Kun itse olin lukiossa, lopetin kynsien pureskelun ja annoin kynsien kasvaa pitkiksi, minkä lisäksi käytin paljon sormuksia, jotta voisin raapia mahdollisen päälle käyvän tyypin ihoa dna-näytettä varten. Nyt 15-vuotias siskotyttöni puoletaan kantaa mukanaan pippurisumutetta. Onneksi meille kummallekaan ei ole vielä tullut vastaan tilannetta, missä moisia varotoimia olisi tosissaan tarvinnut.

  

“Arvaa mitä”, sanon, “musta on jotenkin siistiä että Lucy sanoo olevansa feministi.”
--
“No mun mielestä kaikessa ei tarvitse olla nimilappuja”, Claudia sanoo. “Se koko sana on jotenkin pelottava, moni säikähtää sitä. Ne luulee että se tarkoittaa miestenvihaajaa. Mä sanon mieluummin vaan että kannatan tasa-arvoa.”

“Mutta eikös feminismi tarkoita just sitä?”, sanon. “Tasa-arvoa. En mä usko, että se tarkoittaa, ettei halua seurustella tai jotain.”
--
“Saahan sitä sanoa vaikka humanismiksi tai ihmisrakkaudeksi tai miksi vaan.” -- “Mä olen sitä mieltä, että tyttöjä ja poikia pitäisi kohdella samalla lailla.”

“Niin mäkin”, sanon.
“Eli me ollaan ihan samaa mieltä”, Claudia sanoi.
“Tietysti”, vastaan, vaikka minusta tuntuu, ettemme ole. (s. 78-79)

  

Näpit irti! sortuu välillä hieman liikaan saarnavuuteen. Feminismi nuortenkirjallisuudessa on todella tervetullutta, mutta se pitäisi esitellä ajatuksia herättävästi (missä tämä teos usein onnistuukin), mutta vähemmän alleviivaavasti tai syyllistämättä niitä, jotka eivät jo ole feministejä tai pitävät tasa-arvosta mutta eivät sanasta feministi. Viv esimerkiksi suuttuu yhdelle pojalle siitä, ettei tämä voi sukupuolensa takia ymmärtää miten vaikeaa on olla tyttö, vaikka hän tukee Vivin zine-projektia.

  

Jos vertailee Bournen ja Mathieun teoksia, on molemmissa paljon samaa, mutta myös aivan omanlaiset tarinansa. Pidän Bournen hahmoista, tarinankuljetuksesta ja käännöksestä enemmän kuin Mathieun, mutta suosittelen molempien lukemista erittäin lämpimästi. Näitä silmiä avaavia teoksia ei voi olla liikaa, ainakaan siihen asti, kunnes asioista saadaan tehtyä parempia kaikille.

  

Arvosana:

              

Takakannesta:

Voimaa! Ylpeyttä! Asennetta! Yhden tytön rohkeus sytyttää kaikki koulun tytöt kapinaan ahdistelua ja syrjintää vastaan.

Yhtenä päivänä Viv päättää että nyt riittää. Miksi jalkapallojoukkueen poikien annetaan kouria tyttöjä koulun käytävillä ilman rangaistusta? Miksi heidän ällöttäviin kommentteihinsa ei puututa? Viv on kyllästynyt noudattamaan tyttöjä syrjiviä epäreiluja sääntöjä.

Vivin äiti oli 90-luvun punkkari, Riot Grrrl. Viv lainaa hänen asennettaan ja ryhtyy tekemään omaa lehteä, jota hän jakaa salaa tyttöjen vessassa. Hän kutsuu tyttöjä kapinaan, ja muut tytöt vastaavat.
Nämä tytöt eivät alistu vaan iskevät takaisin!

  

Suomentanut: Lotta Sonninen, 306 sivua, Otava 2018

Alkuperäinen nimi: Moxie! (2017)

  

Muita lukukokemuksia: Maaseudun tulevaisuus, Kansan Uutiset, Lukufiilis, Kirjapöllön huhuiluja, Bibbidi bobbidi book, Lastenkirjahylly

  

Samankaltaista luettavaa: Holly Bourne: Normaali-trilogia (Oonko ihan normaali?, Mikä kaikki voi mennä pieleen?, Mitä tytötn täytyy tehdä?), Margaret Atwood: Orjattaresi, Anu Holopainen: Sydänhengitystä, Rupi Kaur: Maitoa ja hunajaa, Liv Strömquist: Kielletty hedelmä, Jenni Pääskysaari: Tyttö sinä olet...

Sylvain Neuvel: Heräilevät jumalat (Themis-kansiot #2)

"- Pelkään, että tulevaisuudessa ei ole tavanomaisia olosuhteita kovin paljon jäljellä."

  

    

Arvostelukappale

   

Kielitieteilijä Sylvain Neuvelin Themis-kansiot -scifisarja sai toisen osansa Heräilevät jumalat viime keväänä ja trilogian viimeinen osa Ei enempää kuin ihminen ilmestyy jo ensi kuussa. Huomasin vasta tätä postausta kirjoittaessani, että näillä osilla on eri kääntäjä. En lukiessani huomannut tyylissä mitään eroa, tosin en lukenut teoksia putkeen. Toisaalta, kun sarjan kirjat koostuvat kansioista eli mm. translitteroiduista haastatteluista ja päiväkirjamerkinnöistä, ei yhtenevällä tyylillä ole niin isoa merkitystä.

Kun amerikkalaiset löysivät Themiksen yhdeksän vuotta sitten, YK perusti Maan puolustusvoimat hyödyntämään avaruudesta tulleen robotin teknologiaa ihmiskunnan hyväksi ja suojelemaan planeettaamme avaruuden uhilta. (s. 11)

  

Sarjan keskeisiä henkilöitä ovat jo aiemmasta osasta tutut Rose Franklin, joka johtaa avaruusrobottia tutkivaa yksikköä, Themikseksi kutsutun robotin ohjaajat ja nimettömänä pysyttelevä mystinen mies, jolla tuntuu olevan aivan liikaa valtaa ja rahaa. Uusiakin hahmoja on mukana, kuten reporttereita, jotka uutisoivat, kun Maahan tulee toinen avaruusrobotti. Uusi tulokas on Themistä kolme metriä pitempi ja saa niinikään kreikkalaisen mytologian titaaneilta lainatun nimen Kronos.

  

Eniten minua ihmetyttää, miksi mikään rotu, oli se kuinka kehittynyt tahansa, jättäisi meille robotin, jota emme pystyisi käyttämään. Rotu, joka pystyy rakentamaan jättiläisrobotin ja tuomaan sen valovuosien takaa tänne, olisi varmasti osannut muokata ohjaimet meidän anatomiaamme sopiviksi. (s. 16)

  

Tämä kirja on edeltäjäänsä tapahtumarikkaampi, mutta aivan yhtä ennalta-arvaamaton. Etenkin puolivälissä kirjaa kerronta nostaa kierroksia ja ihmiskuntaa uhkaa sukupuutto, elleivät nokkelat päähenkilöt keksi kuinka muukalaisten hyökkäys torjutaan. Lisäksi oli hauskaa huomata, että yksi teoksen kansioista/luvuista tapahtuu Suomessa, Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Odotan kyllä mielenkiinnolla, kuinka seuraava osa viimeistelee trilogian, sen verran kiehtovaan asetelmaan se päättyy. 

  

- Maailma, jossa elämme, on pelottava. Täällä on sotia, ilmastonmuutos, sairauksia, köyhyyttä, terrorismia. Ihmisiä pelottaa. -- Etenkin kaikkia valtaapitäviä. -- He ovat kauhuissaan, vastuuntunto saa heidät lamaantumaan. He eivät pysty tekemään päätöksiä, koska ne saattaisivat olla vääriä. (s. 251)

  

  

Arvosana:

  
Takakannesta:

Uinuvat jättiläiset ovat heränneet ja ihmiskunta on vaarassa

  

Rose Franklin on tutkinut koko aikuisikänsä lapsuudessaan löytyneen jättimäisen robotin mysteeriä. Ympäri maailmaa ripoteltujen robotinpalasten salaisuus alkaa viimein selvitä, kun toinen, vieläkin suurempi robotti hyökkää maahan.

  

Vanha robotti on Maan ainoa toivo, kun ulkoavaruudesta lähestyvä uhka käy jatkuvasti suuremmaksi. Sitä ennen pitää vain selvittää kehittyneen avaruusolioteknologian viimeiset salaisuudet.

  

Heräilevät jumalat on jatkoa maailmanmenestykselle Uinuvat jättiläiset, jonka julkaisuoikeudet on myyty kahdeksaantoista maahan. Sony on ostanut Uinuvien jättiläisten elokuvaoikeudet.

    

Suomentanut: Niina Kainulainen, 387 sivua, Like 2018

  

Alkuperäinen nimi: Waking Gods (2017)

  

Sarjassa ilmestyneet:

• Uinuvat jättiläiset, 2017 (Sleeping Giants, 2016)
• Heräilevät jumalat, 2018 (Waking Gods, 2017)
• Ei enempää kuin ihminen, ilmestyy 2/2019 (Only Human, 2018)

Luettu  myös täällä: Kirjavinkit, Kirjavaras Rere, 

  

YLE: Jättiläisrobotit laskeutuvat maankamaralle ja ihmiskuntaa uhkaa apokalyptinen tuho – Sylvain Neuvelin kirjatrilogia tekee myyttisistä jumalista helvetinkoneita

    

Samantyylisiä kirjoja: Max Brooks: Sukupolvi Z, Ernest Cline: Armada, Lars Wilderäng: Tähtitrilogia (Tähtikirkas, Tähtisade ja Tähtipöly), Rick Yancey: 5. aalto

Tammikuun luetut

  

Tammikuu oli varsin leppoisa kuukausi, luin vain viisi kirjaa (1370 sivua). Näissä tosin laatu korvaa määrän. Vuoden korkkasi Chris Rylanderin nauruhermoja kutkuttava Gregin legenda. Lukupiirissä ensimmäisenä teoksena käsittelimme Katja Ketun Kätilön, jonka kieli ei lumonnut, mutta antoi paljon keskusteltavaa. Tein myös videon lukupiiri-teemalla kirjabloggaajien yhteiselle Kirjakultti-kanavalle YouTubessa. 

  

Kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen luin Minna Canthin ajatuksia herättävän Papin perheen, onhan nyt hänen juhlavuotensa (175 vuotta syntymästä). Lisää Canthia luen hänen syntymäpäivänsä tienoilla maaliskuussa, jolloin on luvassa viidettä kertaa vetämäni Minna Canth -lukuhaaste, tällä kertaa viikon mittaisena. Haasteesta tulee lisää infoa vähän myöhemmin. 

    

Hyllynlämmittäjä-haastekin on avattu, sillä luin Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen nuortendystopiatrilogian ensimmäisen osan Routasisarukset (jonka molemmat jatko-osatkin löytyvät omasta hyllystä). Teoksen maailma on omamme, joskin parin sadan vuoden päässä tulevaisuudessa ja se oli luotu todella syväksi ja uskottavaksi (mm. ilmastonmuutoksen vaikutukset), hahmot eivät olleet aivan niin kiinnostavia kuin olisin halunnut. 

   

Kuukauden viimeiset päivät vietin Nellie Blyn kanssa. Kymmenen päivää mielisairaalassa oli vaikuttava kuvaus siitä, kuinka naisia kohdeltiin mielisairaalassa 1800-luvun lopulla. Tutkiva journalisti Bly soluttautui mielisairaalaan ja kertoi siellä näkemästään ja kokemastaan julkaisemassaan artikkelissa muuttaen merkittävästi kuinka mielenterveyttä on sen jälkeen hoidettu. Tällainen kertova tietokirjallisuus (vrt. Jennifer Worthin Hakekaa kätilö!, Liv Strömquistin Kielletty hedelmä) on selvästi minun juttuni.

     

      

Helmikuussa

    

Blogistanian kirjapalkinto jaetaan tänäkin vuonna (24.2.), säännöt löytyvät täältä. Kirjabloggaajat palkitsevat vuoden 2018 parhaat kirjat neljässä kategoriassa, Blogistanian Finlandia (suomalaiset), Globalia (käännökset), Kuopus (lasten- ja nuortenkirjallisuus) sekä Tieto (tietokirjallisuus). Olen viime vuoden tapaan ääntenlaskijana Kuopus-kategoriassa.

  

Helmikuuhun mahtuu myös kirjastoon houkutteleva #lukukaaos Lainan päivänä 8.2., lukurauhan päivä 10.2. ja ystävänpäivän lukumaraton (14.-17.2.). Vetämäni Jatkumo - Sarjakirjojen lukuhaaste päätyy 28.2. Ajantasainen lista käynnissä olevista lukuhaasteista löytyy Haastavaa lukemista -blogista. 

   

Helmikuun lukupinossa ovat:

• Elizabeth Acevedo: Runoilija X
• Max Brallier & Douglas Holgate: Maailman viimeiset tyypit
• Henrik Fexeus: Viimeinen illuusio 1 - Menetetyt
• Jenni Holma, Veera Järvenpää & Kaisu Tervonen: Näkymätön sukupuoli - Ei-binäärisiä ihmisiä
• Siri Pettersen: Odininlapsi
• Nora Roberts: Ensimmäinen vuosi

 

Klassikkohaaste osa 8 | Minna Canth: Papin perhe

"Kohta saatte nähdä, että minulla on enemmän itsenäisyyttä kuin yhdelläkään teistä."

  

   

Lukuhaasteissa: Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 8, Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaaste, Helmet: 32. Kirjan nimessä on ammatti 

   

Edellisen klassikkohaastekierroksen jälkeen päätin, että luen jonkin naisen kirjoittaman klassikkoteoksen, mieluiten suomalaisen. Jo silloin Minna Canthin nimi kohosi mieleeni, sillä nautin aina suuresti Canthin teosten lukemisesta ja niitä on vielä useampia kokematta. Lueskelin netistä hänen tuotantoonsa kuuluvien näytelmien ja kirjojen kuvauksia päätyen aika nopeasti Papin perheeseen. Ja tälläkin kertaa sain yllättyä Canthin kielen ja havaintojen tuoreudesta, terävästä yhteiskuntakritiikistä ja harmistua, kuinka vähän moni asia on muuttunut. Ilpo Tiitinen kertoo esipuheessa, että Canth hyödynsi pastorin repliikkeihin aikalaisensa kuopiolaisen piispan monologeja. 

  

Pastori: Mitä ovat nuo niinsanotut uudet aatteet: naiskysymys, työväenkysymys, yleinen äänivalta, - mitä ne muuta ovat kuin juuri samoja itsekkäisyyden ja vallanhimon ilmauksia? Samoja ilmauksia, joita tapaamme kautta koko ihmissuvun historian. Uutta tässä on ainoastaan se julkeus ja röyhkeys, joilla ne meidän aikanamme esiintyvät, ja joille tosiaan ei tähän saakka vertoja löydy. 

Jussi: Ajan henki pyytää auttaa kaikkia ihmisellisiin oikeuksiinsa, se ei salli, että toisia poljetaan, toisia nostetaan. (s. 59)

   

Papin perhe on nelinäytöksinen näytelmä Valtarin perheestä, johon kuuluvat isä eli pastori Henrik, äiti Elisabeth, tyttäret Hanna ja Maiju sekä poika Jussi. Vain Maiju asuu enää kotona, ja hän onkin teoksen keskeinen henkilö, johon samaistuin useassa kohtauksessa. Lapset edustavat uutta ajattelusuuntaa, joka on ristiriidassa heidän isänsä näkemyksen kanssa. Maiju haluaa näyttelijäksi, mikä on isän mielestä täysin mahdotonta. Hän mieluummin lukitsisi tyttären kotiin ja kieltäisi tältä miesseuran missään yhteydessä, vaikka Maiju on jo 17. Tytär on kuitenkin jo kysynyt helsinkiläisen näytelmäteatterin johtajalta, voisiko tulla koenäytökseen ja saanut myönteisen vastauksen.

  

Jussi: Turmiossa juuri ollaan parast'aikaa. Ei "uusien" aatteiden tähden, vaan siitä syystä, että "vanhat" aatteet eivät enää pidä kutiaan. (s. 64)

   

Hanna on jatko-opiskelemassa opettajaksi, jäljellä on vain vuosi ennen valmistumista, kun isä ilmoittaa, että hänen täytyy lopettaa. Pastori on sanonut puolisolleen, ettei Hannan opiskelusta ole mihinkään, sillä tällä on enemmän intoa kuin taitoa ja koska opettajan paikkoihin on liikaa kilpailua, ei tyttärellä ole mitään mahdollisuuksia työllistyä. Mitäs hyötyä opinnoilla silloin olisi. Äiti pistää väliin, ettei ole nähnyt miehensä kovin tarkkaan Hannan opintoja katsovan. 

  

Paljastuu, että Hannan opintojen tiellä onkin isän viimeisin sijoitus: hän on laittanut rahansa kristillisen lehden Aamurusko pystyssä pitämiseen ja alkanut päätoimittaa sitä, sillä on huolissaan aikansa tilasta ja haluaa käyttää tätä kanavaa saarnojensa levittämiseen. Hän haluaisi myös poikansa mukaan lehden toimituskuntaan. Elisabeth epäilee miehensä olevan menossa väärään suuntaan uskossaan, mihin pastori kommentoi "Ei sitä pitäisi puhua tuolla tavalla, vaikka onkin nainen." Pastori väheksyykin puolisoaan ja tyttäriään jokaisessa tilanteessa ja yrittää pakottaa poikansa töihin lehteensä. 

   

Jussi: Tietääkö hän ylipäätään, että sinua on olemassakaan? Sinua tai äitiä? Muulloin kuin milloin hän teitä halveksien sysää syrjään. (s. 118)

    

Jussi toteaa, ettei voisi työskennellä aatteitaan vastustavassa lehdessä, vaan on laittanut jo hakemuksen samanmieliseen Nuoreen Suomeen. Hän kun on omien sanojensa mukaan vapaamielinen ja haluaa kehittyä realistiseen suuntaan, eikä siis kannata isänsä konservatiivisia aatteita. Tämä saa isän raivostumaan, sillä eihän nuorella voi olla vielä omia mielipiteitä. "Vähän vanhenet, niin opit ymmärtämään, ettei siinä suunnassa mitään kehitystä hyvään ole -- lokaviemäriin se johtaa, ei muuhun." 

  

Jussi: Papan mielestä pitäisi aina vain sokeasti uskoa, mitä tyrkytetään, ei käyttää ajatusta eikä järkeä. - Mihin ihmiskunta viimein joutuisi sillä tavoin? Hukkuisi varmaan omaan tyhmyyteensä. (s. 58)

  

Yhden asian suhteen on muuttunut paljon: Äiti sanoo Maijulle, että tämä on liian nuori tietämään, mitä haluaa tehdä isona. Nykyään, jos ei tiedä jo peruskoulun viimeisinä vuosina, mitä haluaa opiskella, on vaarassa syrjäytyä. Yhä nuorempien pitää tietää, mitä haluaa tehdä töikseen. Vaikka tosiasia on, ettei moni tiedä vielä kolmekymppisenäkään, mitä haluaa tehdä elämällään. Maiju on kuitenkin itsepäinen nuori nainen, joka ottaa ja karkaa Jussin opiskelijakaveri Teuvo Rastaan avulla junalla Helsinkiin.

  

Kuten tavallisestikin, on Canthin teoksissa muutamia sanoja, joita en enää nykyihmisen näkökulmasta tunnista. Yksi näistä on verstaat-sanan käyttö yhdyssanoissa, kuten kirjoitusverstaat ja kahviverstaat. Käsitin sen olevan synonyymi välineille, jolloin kirjoitusverstaat ovat mustepullo, mustekynä ja paperia sekä kirjekuori, kahviverstaat kahvipannu/kannu, kupit, asetit, lusikat ja mahdollisesti maitoa sekä sokeria. Siis välineistö, jolla kyseisen toimen voi tehdä (kirjeen kirjoittaminen, kahvihetki). 

  

Jussi: Runoilija sen voisi tehdä, niinkuin Ibsen tahi Tolstoi ynnä muut. He saattavat kirjoissaan haaveilla yhtä toista mahdotonta, vaikka hyvin tietävät, että hukka olisi käsissä, jos heidän aatteitaan seurattaisiin. (s. 103)

  

Näytelmä ei kerro aivan kokonaan, mitä nuorille tapahtuu esiripun laskeuduttua. Teosta on sanottu Canthin maltillisimmaksi, mutta kyllä tässäkin on aimo annos kritiikkiä uskovia kohtaan ja emansipaatiota. Näin useampaan kertaan punaista pastorin tulikivenkatkuisten puheenvuorojen aikana. Onneksi lapset pitävät päänsä ja tavoittelevat omia unelmiaan. Näytelmän asetelma vanhojen näkökulmien ja uusien ajatusten yhteentörmäämisestä on ajaton. Tältä kannalta katsottuna jotkin näytelmän kohtauksista voisivat ottaa paikkansa nykyhetkessä.

     

Jussi: Tahdon vain sanoa vielä sen, ettei vanhempi sukupolvi saa laittaa nuorelle aituuksia -- sillä vapaus, se on aina pääasia. 

Hanna (nojautuu hänen käsivarteensa): Eipäs olekaan, Jussi! Eipäs ole kuin rakkaus. 

Jussi (vetää häntä luokseen, katsoo häntä silmiin): Rakkaus? (s. 130-131)

  

Näytelmän lopusta sain aika mielenkiintoisia viboja Jussin ja Hannan suhteesta. En tiedä, onko minulla liian vilkas mielikuvitus vai onko Game of Thrones muuttanut merkittävästi ajattelutapaani. Onko muilla käynyt sama mielessä näiden sisarusten kanssa? 

   

Jussi: Kuule, Hanna, elä sinä halveksi naimista, se se kumminkin on naiselle tärkeintä kaikessa. (s. 109)

  

   

Klassikkohaasteeseen lukemani kirjat:

  

William Golding: Kärpästen herra

L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet

George Orwell: Vuonna 1984

C.S. Lewis: Velho ja leijona

Tove Jansson: Näkymätön lapsi

Arthur C. Clarke: Lapsuuden loppu

Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi

    

Arvosana:

  

Takakannesta:

"Tahdoin vain sanoa vielä sen, ettei vanhempi sukupolvi saa laittaa nuorelle aituuksia, sillä -."

  

Maiju on lopen kyllästynyt elämäänsä kotipappilassa, Hanna koettelee sopivuuden rajoja, Jussi kapinoi avoimesti isäänsä vastaan. Mitä tapahtuu, kun perheen nuorilla on toisenlaiset ihanteet kuin vanhemmillaan?

  

Papin perheessä (1891) Minna Canth käsittelee sukupolvien ristiriitaa. Vanha- ja nuorsuomalaisten valtataistelu kytkee näytelmän kulttuurihistoriaamme, mutta perheen ongelmien esittelijänä näytelmä on edelleen ajankohtainen. Kirjailijan vastaus kysymykseen on rakkauden oppi. Papin perhe on Canthin sovinnollisin näytelmä.

131 sivua, WSOY 1999 (Näytelmän ensi-ilta 23.1.1891)

   

Papin perhe on luettu myös täällä: Kaikkia värejä, Kirjanavaaja, Kirjakaapin kummitus, Lurun luvut, Jokken kirjanurkka

   

Minna Canthin tuotantoa:

Näytelmiä:

• Murtovarkaus (1883)
• Roinilan talossa (1885)
• Työmiehen vaimo (1885)
• Kovan onnen lapsia (1888)
• Papin perhe (1891)
• Sylvi (1893)
• Hän on Sysmästä (1893)
• Spiritistinen istunto (1894)
• Anna Liisa (1895)
• Kotoa pois (1895)

Novelleja ja pienosromaaneja:

• Hanna (1886)
• Köyhää kansaa (1886)
• Salakari (1887)
• Lain mukaan (1889)
• Kauppa-Lopo (1889)
• Agnes (1892)